Maisterin ajatuksia

Kuten Instagram-seuraajat ko tietävätkin, maisteroiduin vihdoin sitten kuluneella viikolla ja tänään päätin hieman pysähtyä miettimään tätä ihimisen elämää.  

Takana on 25 vuotta elämää ja olen naimisissa, minulla on työssäkäyvä ja minulle maailman parhain aviomies, asutetaan maailman ihaninta omakotitaloa, meillä on koira ja meikäläisellä nyt myös ammatti. Eilisestä lähtien en ole enää ollu opiskelija, vaan työtön työnhakija. Näin seuraavan syntymäpäivän kynnyksellä haluan jotenkin ajatella, että ikääni nähäden asiat on aika mallillaan. 

Miten palaset on sitten loksahelleetkin näin paikoilleen. En tiijä. Ehkä yksi taikasana on siinä, etten ole koskaan asettanut ittelleni mitään aikarajoja tai miettinyt, että sen ja sen ikäisenä pitäisi olla sitä, tätä ja tuota. Päin vastoin, joskus muistan ajatelleeni, että olen valamistuessani tämän ikäinen ja se kuulosti suorastaan hirvittävältä. Mutta kai minä olen siinä mielessä onnekas, ko hyvin monella osa-alueella elämässä ei nyt tarvitse miettiä, että mitähän sitä sitten. 

En ees muista pelätä niin palijon kaikkia uutta ja ihimeellistä, ko kaikki ympärillä on niin hyvin. 

Tänään kokkasin itelleni katkarapurisottoa ja join sen seurana vastoin kaikkia taiteen sääntöjä (lahajaksi saatua) punaviiniä. Yllättävän hyvä makuyhistelmä. Ei ehkä ihan ensimmäinen, mitä suositeltaisiin, mutta minä olen ruukannut rymytä menemään ihan omia reittejäni, niin ruoan ko elämänki kanssa. 

Lunta tupaan ja tammikuu kuvina

Pari päivää on nyt sitten pakkasten sijaan satanut lunta oikeen urakalla ja ko siippa tuolla pihalla ahkeroi lumitöitä jo toista kierrosta tälle päivälle salamivaaralainen handsfree eli peltorit ja niitten alla kännykkä -päässään, aattelin tehä jo kohta perinteeksi muodostuneen viimeaikaiset kännykän kuvina -julukasun. 

Eli miltä piakoin ohi oleva tammikuu on näyttänyt kännykän näytön läpi katottuna:

No pakkasta on ollut. Tämä taitaa olla kylymin ikuistettu lukema pihamaalta. 

Sittenkö pakkasta oli vaan vaivaiset -25, lähettiin riemusta kilijuen elukan kans pihalle. Jäätymään. Tehtiin lumitöitä ja sytyteltiin lyhtyihin kynttilöitä. 

Enemmän kuitenki otettiin ihan vaan rennosti sohovalla. Ei oikeen tuon joulun pois siivouksenkaan kanssa jaksettu hätäillä. Tämä on muuten meijän piskin vakio nukkuma-asento. Katollaan. Ja mutkalla. En tajua, miten tuo voi muka olla mukavaa, mutta siinä se vaan kuorsaa menemään. 

Aika pitkälle tammikuu on myös näyttäny tältä. Puita, puita, puita. Tulet leivinuuniin. Ja lisää puita. 

Äkkiseltään voisi luulla, että tämä on pelekkä tammikuun tunnelmointikuva, mutta kyllä net kynttilät lämmittääki. Etenki ko ikkunasta vetää niin, että tukka heiluu. No ei nyt ihan, mutta melekeen. 

Ja jos välissä oli vähän vähemmän pakkasta, niin kyllä se siitä sitten äkkiä takasin normaaleihin lukemiin kääntyi. 

Mutta toisaalta pakkaspäivät oli monesti meleko kauniita kyllä.

Ja tammikuun puolen välin tienoilla alettiin saaha taas maistiaisia hämmentävästä valoilimiöstä nimeltä aurinko. 

Mutta onneksi tammikuussa on myös vielä niin palijon pimiää, että sen valaiseminen kaikin keinoin on mahollista ja jopa toivottavaa. 

Lopulta nähtiin ensimmäiset valonsäteet omallakin pihalla. Aurinko pitkästä aikaa on aina ihan mukava vieras. Tietää, että tammikuussa ollaan jo pitkällä ko aurinko paistaa sisälle ikkunasta. 

Aurinkoisissa keleissä oli tosin se ikävä kääntöpuoli, että mittari otti taas suunnan alaspäin. Tässä vaiheessa tähän alakoi olla jo meleko tottunut. Ei muutako puuta uuniin ja lukittautua sisälle viikoksi viltin alle lukemaan kirjaa.

Tammikuu on myös siitä hieno kuukausi, että ehtii näkemään kaikenlaisia taivaan valoilimiöitä, myös kuutamoa ja revontulia. Siitä taas huono, että niitten tuijottelussa pihamaalla alakaa äkkiä palella, ko pakkasta on lähemmäs nelijäkymmentä. 

Sieltä se tammikuun aurinko puskee ylöspäin. 

Kun pakkaset lauhtuu, tammikuussa  voi kiikkua okkelilla Kukkuralle makkaranpaistoon. Kahavitki ois voinu keittää, jos ei allekirjottanut oisi unohtanut pakata kuksia mukaan. 

Tammikuussa on mahollista törmätä myös auringottomaan, raudanharmaaseen päivään, jolloin mettä on niinkö mustavalakoelokuvasta varastettu. 

Puissa on mahtava kerros lunta ja koko päivänä ei tule oikiastaan valosaa, pakkasta muutama aste eikä tuuli havisuta puita juuri pientä huokausta enempää. Kyllä kelepaa nauttia sunnuntaipäivästä Kukkuran päällä. 

Lumiset vartijat katselevat yli tammikuisen maiseman hiljaa.

Koska elämä hyvin pitkälle on tammikuussa kuitenkin sisälle orientoitunutta, on se hyvää aikaa tehä sisustukseen uudistustoimenpiteitä ja ottaa poroa sarvista...

...tai vaihtoehtoisesti laittaa poroa lautaselle!

Tammikuussa voi ihastella myös harmaata talavimaisemaa ihan vaan ikkunasta ja olla tyytyväinen siihen, ettei tartte lähtiä mihinkään, jos ei huvita.

Ja mikä olisikaan parempaa aikaa tehä uusia kirjahankintoja ja syventyä tutustumaan niihin iltaisin sohovan nurkassa vilttiin kääriytyneenä, ko tammikuu. 

Puhumattakaan uusien, erilaisten reseptien testaamisesta! Tammikuussa voi leikkiä pitävänsä kevyempää linijaa ja tehä pitsaa kukkakaalipohojalla. Päivän kasvikset tulee syötyä ihan huomaamatta. 

 

Tai sitten voi vaan antaa periksi ex-tempore himoille ja tehä vohoveleita suolaisilla täytteillä ja nauttia niistä kynttilänvalossa.

Siivouspäivä

Pakkanen lauhtui! Ja sain vietyä pitkäksi venyneen siivouspäiväni loppuun. Onnea on puhdas koti. Huomista perjantaipäivääkin oottaa ihan erilaisella hartau'ella, vaikka samaa nelijän seinän sisällä pysyttelyä iliman sen kummempia suunnitelmiahan tämä on ollu koko viikko. Jotenkin siistissä kodissa on vaan ihan toisenlaista voimaa. :) No, veikkaan toki, että keittiön pöytä näyttää ihan lähtevältä laivalta taas parin päivän päästä, mutta ees tämä lyhyt hetki ko tavarat on paikoillaan ja muutenkin siistiä. Sitä tunnetta on hankala hankkia millään muulla tavoin!

Enää ei puutu oikiastaan ko tämän vuojen ekat tuluppaanit malijakosta. 

Samalla tuuletin vähän täällä blogissakin ja vaihoin uu'en bannerin. Taas vähän enemmän vuojenaikaa vastaavaksi. Tammikuun lapsena tykkään tästä vuojenajasta hurjasti, vaikka nämät pakkaset onkin ajoittain jo hieman hermoja koetelleet. Mutta ei kait se auta ko mielensäpahoittajan logiikalla vetästä toisetki villasukat jalakaan seuraavan kerran, ko alakaa sisällä palella. :D Jospa ei enää kovin montaa kertaa painuttaisi sinne -35 pakkasasteeseen niin ihan hyvä... Tämmöset -25 asteen pakkaset tunnu enää missään, ikkunastakaan vejä juuri yhtään, muttako on viikon lähempänä nelijääkymppiä ko kahtakymmentä, alakaa väkisinkin ahkerasta lämmittämisestä huolimatta kylymä voittaa. Sähkölaskua ootellessa, vaikka ei se joulukuun laskukaan mikään älytön ollut. Hulluintahan sähkölaskussa on minusta se, että se sähkön siirtäminen tulee kalliimmaksi ko ite kulutettu sähkö...  Mistä tulikin mieleeni, että pitäisi muistaa lotata. Jos vaikka voittaisi ikkunanvaihtorahat. Tai samantien kunnon rempparahaston! 

No joo.

Seuraavaksi voisin painua sänkyyn jatkamaan kirjan lukemista. Ihanaa tulevaa tammikuista viikonloppua kaikille! Elekää paleltuko.

Vanhan kansan siivousniksi

Kauniit pakkaspäivät on kyllä ihan mukavia, mutta nyt tuntuu kyllä siltä, että alakaa jo hieman huumori loppua. Mittari on taas napottanut koko päivän siellä reilussa -32 asteessa ja saman menon on näillä näkymin luvattu jatkuvan jonnekin perjantaihin asti.

Postilaatikkoreissulla koiran kanssa alakoi nahkakinttaissa paleltaa käsiä ja koiralla varpaita, niinpä ei auttanut muu ko hipsiä äkkiä takaisin. On niin palijon pakkasta, että lähes mahoton keksiä mitään mielekästä ulukoilutoimintaa. Roudasin osan alakerran matoista eilen pihalle nauttimaan pakkasessa raikastumisesta. Koska pakkanen nyt vaan näyttää jatkuvan, päädyin sitten tänään kantamaan ulos yläkerran matotkin. Jos ei muuta, niin voi sentään kantaa matot pakkaseen raikastumaan. Ja vaikka nykyään sanovatki, ettei mattoja tartte hakata, niin kuitenkin pieksää myös hieman niitä (ei kyllä lähe koirankarvat muuten irti, sanokoot mitä sanovat). Sanovat myös, ettei pölypunkkejakaan enää oo, mutta kyllä net petivaatteetki pakkasessa aina mukavasti raikastuu. Niitä en kuitenkaan ihan vielä kantanu pihalle.

No mutta, koska aikaa nyt kerrankin on ja melekeen ihan liiaksi asti, mutta tekemistä ei niinkään, kaivoin jostakin mieleni syövereistä ajatuksen, että pentuna aina heitettiin pakkasella matot lumihankeen ja sitten niitä muilutettiin siellä. Aloin googlailla aihetta ihan mielenkiinnosta ja muutaman jutun lueskeltuani tulin siihen tulokseen, että pitänee muiluttaa itelläki muutama matto lumihangessa. Niinpä tuumasta toimeen siis. Jumalattomasti toppavaatteita päälle ja ottalamppu valoksi ja eikö roudaamaan mattoa lumihankeen. Koirakin lähti pihalle seuraksi, istui kummastuneen näköisenä kattomaan ko nakkasin maton hankeen ja aloin tampata. Kattoi vissiin vähän pölijäksi ja hetken pihalla pyörimisen jäläkeen juoksi portaille istumaan ja vaatimaan sisällepääsyä. Sisällä paineli yläkertaan sohovalle nukkumaan. Oli vissiin liian kylymä moisiin hullutuksiin. No, minäpä en pakkasta niin heleposti säikähä ja hivautin toisenkin maton hankeen ja tamppasin sitä siellä hetken. 

Ja kyllä, niin sinne vain jäi hankeen harmahtava matonkuva ko maton käänsi ympäri. Ei ole kuulkaas ikäihimiset väärässä tässäkään asiassa. Tästä innostuneena taisin sitten loppujen lopuksi muiluttaa kaikki matot molemmin puolin lumihangessa. Onpahan ainakin raitistettu ja puhistettu matot. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos ei muuta niin on ainakin ees yksi järkevä syy lähtiä hieman ulukoilimaan näin pakkasella. :D Enää jonkun tarvisi sitten pyyhkiä pölyt ja luututa. Jääköön huomiselle.

Leivinuunipuut alakaa taas olla poltettu, mikä tarkoittaa sitä, että huomenna pitäisi jaksaa roudata niitäkin lisää sisälle valosan aikaan. Ei siis ehkä muutenkaan järkeä siivota enää tänään. Ehkä voisi olla jopa ihan suotavaa vaan istua tässä viltin alla ja alakaa lukemaan kirjaa. 

Pakkaspäivän jatkoa!

Sunnuntaihöpinät

Ja taas on jälleen yksi tammikuinen sunnuntai! Pakkanen pureskeli aamutuimaan meleko kovastikin, nyt se on kuitenkin haihtunut jo lähes olemattomiin (okei, semmone reilu -20) ja taivaan täy'eltä tulee lunta. Alakuviikosta oli niin kylymiä kelejä, että meinasi jo ruveta hirvittämään. Saapa nähä, minkälaista säätä ensi viikko tuo tullessaan.

Kuluneella viikolla tuli hieman reissattua viimeisen opintosuorituksen ja tutkintoanomuksen jättämisen vuoksi Ouluun ja sitten uutta auton akkua hakemaan Rovaniemeltä. Käytiinpä vähän muillakin kaupoilla, mutta siitä lisää ehkä joskus myöhemmin. 

Vaikka Oulussa oli kiva kylästellä ja mukava nähä ihania naisia, niin täytyy sanoa, että sitä viimaa ja jäätävää pakkaskeliä ei ole ollut kyllä yhtään ikävä. Täällä pakkanen lakkaa jossain vaiheessa tuntumasta sen kummemmalta (jos on tarpeeksi vaatetta niin tarkenee, vaikka lukema lähentelisi miinus nelijääkymppiä, ainut että naamaa alakaa yleensä aika äkkiä palella, jos sitä ei saa suojattua), mutta Oulussa jo kahenkympin pakkanen on jotenki hirviän raaka ja viiltävä (puhumattakaan siitä kolomestakympistä). Iliman käsineitä ei pahemmin auta pihalla seisoskella ja naama on jäässä hetken ulukoilemisen jäläkeen. Myös yliopistolla tuntui aika vieraalta, meijänkin käytävällä kaikki opiskelijat näytti ihan oudoilta ja muutenkin oli semmone olo, että menneisyy'essä ollaan. Paikat oli vielä tuttuja, mutta jotenkin sitä oli siirtyny jo etiäpäin. 

Aika, mihin sinulla on niin hirviä kiire? 

No, ennenkö heittäy'yn kauhian nostalgiseksi (voe kuulkaa, olen tehenyt sitä viime aikoina rankasti), vaihan puheenaihetta. Tein nimittäin hirmuisen hyviä löytöjä Adlibriksen alesta ja tilasin nelijä kirjaa alle viielläkympillä! Aika ruokapainotteisena mentiin, mutta mahtuipa matkaan myös yksi takuuvarma viihyttäjä. Ostoskoriin tarttui niin Sushikirja, Markus Maulavirran Avotulilla ko Erämiehen herkutkin ja niiden lisäksi viihteellistä puolta edusti vielä lukematon John Irving, nimittäin Vapauttaa karhut! Kiinnostavia olisivat voineet olla myös Juha Jormanaisen Riistaruokia, Saunakeittokirja sekä tietysti kaikenlaiset opukset kalastukseen ja metsästykseen liittyen. Hyvä sienikirja olisi myös hakusessa. Ja pakko tunnustaa, että kauhiasti kiehtoivat myös nämät nerokkaasti nimetyt Krapularuokaa ja Hiprakkaruokaa -kirjat. :D Muutenkin voisin ostaa kirjoja ihan mielin määrin, koska kirjat, no, ne nyt vaan on. Yksinkertaisesti ihania. Uuden kirjan tuoksu ja tuntu vaan on jotain niin ihanaa. Ja vaikka kirjasto on keksintönä hirviän kätevä (häpeällisesti tunnustan, että en ole käynyt kirjastossa ihan liian pitkään aikaan...) on silti mahtavaa omistaa kirja. Koska silloin sen voi lukia kaikessa rauhassa. Ja vaikka kymmenen kertaa uu'estaan. Ja lienee sanomattakin selevää, etten ole mikään e-kirjojen ystävä... 

Kyllä kirjan pitää olla semmonen kouriintuntuva. Eikä mikään ole parempaa ko muutaman euron alekirja, jonka nappaat kauppareissulla mukaan ex-tempore ja joka osoittautuu oikeinkin mainioksi lukukokemukseksi! Tulen tässä kirjojen hamstrailussani varmaan meijän pappaan. Pienenä tuhulasin markkani kirjaston poistomyynti-Neiti Etsiviin...

Mutta juu, riistaruoka ja luonnon antimet on tällä hetkellä meikäläisellä meleko kova sana, ja toinen on sushi. Koska hyvää sushipaikkaa ei valitettavasti näillä leveyksillä ole, ajattelin oppia itte tekemään vielä parempaa sushia. Tuosta Sushikirjasta löytyy paitsi mielettömästi tietoa sushista ja siihen liittyvästä japanilaisesta kulttuurista, myös suomalaisia sushireseptejä. Tosin olisin kaivannut vielä niitä ihan perinteisten peruslistasushienkin teko-ohojeita. Päätin myös, että pitänee hankkia keittiöön tohotin (eli siis kaasukäyttöinen pienoispoltin), koska iliman sitä aburi-nigirit tuskin onnistunevat. Pääsisipähän sitten kokeilemaan creme bruleetakin kotitekoisena... 

No mutta, nyt minä siirryn tuonne makuuhuoneen puolelle (kirjan kanssa, kuinkas muutenkaan). Yksi keskeneräinen ei-niin-hyvä pitää lukia ensin loppuun, ennenkö sallin itelleni Irvingin ilot. Uutta Irvingiä ootellessa, jotenkin on ollut viime vuosina tapana ostaa uusimmat teokset suoraan itelle, ko tietää, ettei jou'u pettymän. Siippa osti minulle aikanaan ensimmäiseksi synttärilahajaksikin Irvingin (taisi olla Viimeinen yö Twisted Riverillä). No okei, ei se tiennyt sitä kirjaa sentään ostaa, mutta se osti minulle lahajakortin Anttilaan ja minä törsäsin sen kirjaan, kuinkas muutenkaan. Ja muutamiin toissijaisiin naisten kauneudenhoitotuotteisiin.

Pakkaspäivä kuvina

Meillä oli tänä aamuna taas mittari hiipinyt salakavalasti -33 asteen puolelle, onneksi uskoin enemmän yr.nohon ko Ilimatieteenlaitoksen ennusteeseen ja kantelin puita eilen sisälle, sillä net tuli tarpeeseen nopiammin ko uskoinkaan. Tänään ei ole pahemmin mieli tehenyt pistää nokkaa ulos, mutta koska karvainen kaveri, se on vähintäänkin pakollista jossain määrin. Niinpä otin päivän pienelle ulukoiluhetkelle sormien paleltumisen uhallakin kameran matkaan ja nappasin muutaman kuvan pakkasen valtakunnasta.

pakkaslunta

äkkiä ennenkö varpaat paleltuu!

Tässä vaiheessa koiralla riittää vielä intoa riipiä ohimennen lumisia oksia ja pelemuuttaa höyhenenkevyttä pakkaslunta, mutta hyvin äkkiä jalat alakaa sätkiä ja tarpeitten tekemisen jäläkeen kulukusuunta kääntyy hyvin äkkiä takaisinpäin. :D 

ekkö nä jo tuu, nyt on jo kiire sisälle!

juoksujalakaa takaisin sisälle

Ja loppumatkasta onkin jo niin kiire, että hijas köntys kameran kanssa ei meinaa perässä pysyä ko kaveri napottaa jo portailla ja ojentelee tassujaan siihen malliin, että kylymä on. Ulukona telemuamista rakastavalle koiralle nämät pakkaskelit mahtaaki olla vielä ihimisiä rankempia. Saa nähä kauanko se jaksaa piettää näin kovia pakkasia, huomenna täytynee kärrätä lisää puita jo sisälle...

Ahkera lauantai

Siihen nähen, että olen mönkinyt tänään vasta kymmenen jäläkeen ylös sängystä (kiitos lomamoodi ja pitkäksi venähtäneet illat siipan ja joululahajaksi ostetun Californication-boksin, vuorokausirytmi on heittänyt hieman häränpyllyä), olen ollut meleko aikaansaavalla tuulella tänään. Vaikka aamulla pitikin käyttää varmaan puoli tuntia siihen, että sain houkuteltua itteni ylös sängystä, tuli päivästä kuitenkin yllättävän touhukas. Koska pihalla vallitsi niin "lämpöinen" keli (-15), päätin hankkiutua tuvan nurkassa nököttäneestä joulukuusesta eroon. Ensin sahasin oksia leivinuunin täyteen, sen jäläkeen aukasin ikkunan ja viskasin kuusen pihalle. Jonku tovin se kuusi oli tosiaan ehtinyt siinä jo kuivua, varisevien neulasten määrästä päätellen...

Jossain määrin tuntui ikävältä sahata kauniista ja hyvintuoksuisesta, joskin neulasiaan kovasti varistelevasta, mutta hyvin palavelleesta kuusesta niin brutaalilla tavalla oksia pois ja työntää niitä uuniin, mutta sitten ajattelin, että saapahan kuusi arvoisensa lopun ja tulee käytettyä ihan loppuun asti. Ei ole turhaan kaajettu sitäkään puuta. Neulaskaaoksesta selevettyämme (onnistuivat miltei tukkimaan pölyimurinkin) lähettiinkin sitten pihamaalle koiran kanssa kuskaamaan vielä hieman lisää lämmityspuuta tupaan. Ei pijä antaa pikkupakkasten hämätä, säätiedotusten vilikuilu antoi sen verran osviittaa siitä, että kireämpiä kelejä saattaisi taas olla tulossa, niinpä katsoinkin parhaaksi kantaa puuta sisään jo ennakolta. Ja tehtiimpä met päivälläkin kuusentuoksuiset tulet uuniin, että sain nyt illasta kokattua ruuan siellä.

Päätin sitten muutenkin alakaa pakata joulukoristeita lopultakin laatikkoihinsa sohovalta lojumasta ja vaihoin samassa rytäkässä verhot ja joulutekstiilit muutenkin. Nyt on alakerrasta siivottu joulu oikiastaan kokonaan pois. Tarpeeksi pitkään ko venyttää, ei tunnu niin ahistavalta, vaan ihan hyvältä ottaa jouluverhot alas, puistauttaa pihalla ja viikata kaappiin odottamaan seuraavaa joulua. Tammikuun pimeyttä voi kuitenkin edelleen valaista kynttilöin ja jatkaa vielä tunnelmointia (kuten tälläkin hetkellä). Tosin ko ripustin ennen joulua pois ottamani verhot takaisin ikkunaan, nousi esiin pienoinen ongelma. Laskosverhot ovat nimittäin ihan selekiästi syysverhot, eivätkä mätsää talaveen ja kevättä kohti kulukemiseen enää ollenkaan. No, Jotex kyllä tarjosi jo ratkaisua tähänkin:

Böljä-laskosverhot, kuva Jotex

Bella-sivuverhot, kuva Jotex

Näillä verhoilla saisi kivasti tupaan pirteämpää ja raikkaampaa ilimettä syksyn synkistelyjen tilalle. Böljä (:D) -verhoja ei olisi hinnallakaan pilattu, ovat nimittäin alessa ja 120 cm leveä verho kustantaisi 9 euroa kappale. Bellat taas irtoaisivat 220 cm pitkinä hintaan 17,90 euroa, joten ei niitäkään ihan hirmuhintaisiksi voi haukkua. Kapeisiin ikkunoihin siis nuot laskosverhot ja isompaan ikkunaan vihiriät pitsiverhot, ehkä nuitten mustien paneelien kaveriksi kuitenkin vielä näin aluksi. Voe änkyrä... 

No mutta, into verhojen vaihtamiseen loppui kuitenkin kesken matkan ja yläkerran verhot jäivät vielä vaihtamatta. Oikiastaan siksi, että yläkerrassa on pikkukuusessa edelleen valot ja palloja. Katsotaan jos juhannukseen mennessä raaskisin siitäkin luopua. Kattelin tuossa myös nuita olokkarin jouluverhoja ja tulin siihen tulokseen, että ensi jouluksi pitää saaha uu'et. Mustat verhot harmailla ja valakeilla tähdillä ja punaiset sydännaruverhot on jotenki aikansa eläneet ja voivat jatkaa jossaki muussa ikkunassa (esim. yläkerran makkari) ens jouluna, mutta olokkariin pitää ensi jouluksi saaha siniset verhot hopealla. Jep. Josko niitä sitten marraskuussa oisi vaikka Jotexin alessa. :D

Alesta himoitsin jo tosiaan ensi jouluksi mattojakin, mutta haaveeksi taitavat jäädä. Tupaan bongasin kyllä ihan täydellisen maton, saapa nähä käveleekö ensi jouluna vastaan samanlaisia missään, se oli nimittäin niin hieno yksilö! Ja voi kyllä, jouluksi pitää olla omat matotkin. Ei nyt kaikki, mutta muutama kuitenkin. Lähinnä isot matot ylös ja alas. Ja net punaiset istuintyynyt keittiön tuoleihin haluan kans ensi jouluksi, en tiijä minkä päähänpinttymän olen näistä nyt kehittänyt. Ilimeisesti kaikki muukki oli halunnu, koska kaikki punaiset oli loppunu Anttilasta ennen joulua, eikä niitä näköjään ole aleenkaan asti riittänyt... Ja himmelin! Joko semmosen ihan oikian olokihimmelin tai niistä mustista pilleistä tehyn version.

Hups, mites tästä nyt tuli tämmönen ensi joulun sisustusjuttu jo. :D Mutta met todelliset jouluihimisethän bongataan joulujuttuja pitkin vuotta ja ostetaan niitä ajankohasta riippumatta (terkuin ostin jouluverhot kesällä).

Jos jollekin jäi nyt vielä epäseleväksi, niin meikähän on siis kunnon alennusmyyntihaukka. Yleensä vaan kaiken tarpeellisen (ja vähemmän tarpeellisenkin) saa jossain vaiheessa alesta. 

No mutta, kylläpäs tuo kello nyt taas juoksee, tarkoitus oli jaksaa siivota keittiö vielä ennen nukkumaamenoa (eli vihaamani astianpesukoneen tyhjennys oisi ohojelmassa) ja sängystä pitäisi vielä raivata pois palapelihommat (pitäisi siirtää palapelin kokoamiset jonnekin, missä niitä ei tarvisi koko ajan siirrellä, muttako makkarin sängyllä on hyvin tilaa ja paras valo siihen hommaan).