Tuntsan taikaa

Käytiin tuossa taannoin päivän mittanen reissu Tuntsalla nollaamassa päätä ja nauttimassa syksyisestä luonnosta vielä ennen lumien tuloa. Päädyttiin tällä kertaa vallottamaan Peuratunturi, eikä sitä hidastanut ees se, että jossain vaiheessa matkalla kohti Tuntsaa tajuttiin, että kartta jäi kotia. Sille sattui kesällä pieni kastumisvahinko ja kuivattelin sen saunan lauteilla ja kuivattelun jäläkeen se oli tietenki sitten viikattu kaappiin, eikä palautettu autoon... 

Sää ei oikeen suosinu, ajoittain tihutti enemmän ja vähemmän vettä ja tuuli oli meleko kova, mutta hetkittäin se aurinkokin siellä pilikahteli ja joka tapauksessa mukavaa oli, eikä ees eksytty, kiitos kompassin. Tässäpä siis vielä muutama kuva tuolta reissulta:

Peuratunturin huippu

Ennen Peuratunturiin nousua, suon laijalla, kaukaisuu'essa Sauoiva

Sama mötikkä Peuratunturin huipulta ihailtuna

Jutinaattori ettii riekkojen tuoksuja huipun tuulista

Jätettiin auto Peuratunturin muristalle ja käppästiin sieltä kuusikon ja suon laijan kautta tunturin tyvelle ja kiikuttiin sitten huipulle, jossa pietettiin pieni evästauko ja palattiin sitten korkiamman kautta tunturikoivikon ja -kuusikon läpi autolle. Iliman kompassia oisi saattanut kyllä tulla hätä, vaikka Peuratunturin tyvelle oliki heleppo löytää ja huipulta näki autolle asti, alako takasinpaluumatkalla tunturikoivikko muutamine kuusineen näyttää yllättävän äkkiä aivan samanlaiselta joka suuntaan ja vaikka huipulta oli ottanu suunnan ja pari kuusta sekä kivikon, jota kohti piti suunnistaa löytääkseen autolle, alako välillä meleko nopiasti epäilyttää, että entä jos käveleeki huti autosta? Iliman kompassia sitä ois varmaan enemmänki alakanu epäillä ittiään, ei siis ole mitään leikkiä tuo kikkailu tuolla erämaassa merkattujen reittien ulukopuolella. Vaikka kuinka paino matkan varrella mieleen minkä näköisistä kuusista oli tullu ohi ja koitti jättää merkkejä omista liikuistaan, ei niitä sitten takasin tullessa kuitenkaan meinannu hoksia. Ja merkiksi kuusen latvaan auton viereen kiinnitetty muovipussi oli kyllä yhtä tyhyjän kanssa, se lakkasi näkymästä varmaan sen jäläkeen ko oli poistuttu kymmenen metriä autolta kohti tunturia. 

Eksymisen mahollisuutta ei siis kannate yhtään aliarvioija, vaan kompassit ja kartat kannattaa piettää messissä ja pakata reppuun tulentekovehkeet ja evästä sekä juomaa yli tarpeen, vaikka aikoiski tehä vaan pikku reissun. Koskaan ko ei tiijä, miten sää tuolla erämaassa käyttäytyy tai jos tuleekin vahingossa suunnistaneeksi harhaan. 

Takaisin kotia päin valuttaessa pysähyttiin vielä Piimäkurun laavulle paistamaan makkarat ja keittämään kahavit, vesisaje teki kelistä hieman haastavan taivasalla oleskelun kannalta. Ja jäätiimpä paluumatkalla vielä tuntsalaiseen liikenneruuhkaanki jumiin hetkeksi, poroja oltiin nimittäin justiinsa kokoamassa erotusaitaan ja ajamassa tien yli. Ihanan rentouttava ja päätä puhistava reissu joka tapauksessa, luonnon voimaa ressinpoistajana ei kannate kyllä yhtään vähätellä. 

Ja ohan se Tuntsa vaan semmone sydämenryöstäjä, että sinne halajaa aina uuestaan ja uuestaan. Seuraavan tunturin valloitusta ootellessa. Kenties Sorsan huiputus?

Insta lately

Anteeksi mielikuvitukseton otsikko, en millään jaksanut keksiä mitään omaperäistä. Nämät ei kyllä ole kaikki mitään ihan uusimpia, mutta menkööt nyt tuo otsikko. Sen kummempia lätisemättä, niihin kuviin:

Kevään tietää saapuvan, ko nukkumatti alakaa kukkia. Tällä kertaa niitä onkin kaksi, jokka kukkivat kilipaa, eikä loppua näy. 

Keväästä ja lähestyvästä kesästä kielii myös lisääntynyt auringonpaiste. 

 Erittäin vahava kevään merkki on myös vappu ja vappubrunssi. 

Onneksi ollaan saatu nauttia myös mainioista keleistä. 

Ja välillä pitää tietysti muistaa ottaa myös rennosti. 

Ja nauttia itse valamistetuista hyvistä herkuista.  

Ja mikä olisi parempi paikka päivätirsoille ko alkukesän ensimmäinen pesty ja ulukona kuivattu matto.  

Lähestyvä kesä ja lisääntyvä valo saa aloittamaan kaikenlaisia proggiksia, tässä yksi pinnatuoli hiottuna ja kolome vielä jälijellä. 

Välillä täytyy myös rentoutua hyvän ruuan ja juoman parissa ja tyhyjentää pakkasta viimisistä viime vuojen korvasienisaaliista.

Aamukahavit on huomattavasti mukavampi nauttia valoisia aamuja ihastellen.

Ja illalla taas astetta haastavampaa malttaa nukkua kiitos kutsuvan valoisien iltojen.

Kesä ja lisääntyvä auringonvalo palijastavat myös nurkissa pyörivät villakoirat ja saavat innostumaan uusien siivousvälineitten hankkimisesta. 

Varma kesän merkki on myös nyt jo taakse jäänet mm-kisat ja liian vähäuniset yöt. Mm-finaalista nauttii huomattavasti enemmän ko on saanut tällättyä paikalle uu'en tv-tason.

Alkava kesä on saanut myös nallet liikkeelle. 

Ja mikäs sen parempi alakukesän aarre ko korvasienet. 

Alkava kesä kutsuisi myös kovasti metsätöihin. 

Mikä olisikaan ihanampi tapa viettää aikaa, ko keskellä mäntymetsää linnun laulua ja käkien kukkumista kuunnellen. 

Kesän voi julistaa virallisesti alakaneeksi ko saa hakia pihalta raparperit piirakkaan. 

Valitettavasti sen huomaa myös vyörynä lisääntyvistä työhommista, joitten määrä lienee omakotitaloasujalla vakio. :D

Mutta onneksi ihanat hetket ilta-auringosta nauttien pelastavat palijon. 

Ehdotonta luksusta elämässä on myös kesän ekat kullerot maljakossa. 

Semmosta! Reilun kuukau'en aikana on tullut taas ikuistettua elämän pieniä iloja. Nyt loppuviikosta ohojelmassa vielä niitä pieniä iloja, kuten savukalarisottoa (mukaan piti tulla myös parsaa, mutta kappas kun sitä ei sitten kaupassa ollutkaan), korvasienipiirakkaa (viime kesän viimeiset), reissua metsänhelemaan ja rentoilua. Näin!

Elämää Instagram-kuvina

Tuli tuossa mieleen, etten ole pitkään aikaan jakanut elämää Instagram-kuvien kautta. Värkkäsin tämän jo tuossa eilen, mutta sitten homma jotenkin keskeytyi ja jäi jakamatta. Eilen tuuli niin että tukka oli lähtiä päästä ja talosta seinätki irti. Isännät teki reippaana autoremonttia pihalla sillä aikaa ko minä kyhjötin sohovannurkassa lataamassa kuvia. Tänään ei ole enää myräkästä tietoakaan, vaan aurinko paistaa oikein kivasti ja lupailevat vapullekin mukavaa säätä. 

Mutta sitten niihin kuviin:

Joku aika sitten eleltiin vielä melekosessa winter wonderlandissa. Kevät on siitä kumma juttu, ettäkö se lähtee tulemaan, se iskee yleensä ryminällä. Niin nytkin, näistä ihanan seesteisistä talavikuvista lumi on sulanu ihan silimissä.  

Kukkakaalipitsaa. Oikiasti, jos ette oo vielä syöny niin tehkää ja maistakaa. Hyvää!

Joku aika sitten oli vielä iltaisin niin pimiää, että pystyi aivan polttelemaan vielä kynttilöitä. Ei enää, meleko valosaa on vielä nukkumaan mennessäki. Hei hei kynttiläkausi, nähään taas elokuussa.

Lisää talaven ihimemaata löytyi myös Jaurutunturin huipulta tykkylumen valtakunnasta. Siellä vallitsi ihan oma maailmansa.

Jossain välissä oon ehtiny hieman kaasoilemaan ja viettämään laatuaikaa ihan yksikseni. Kyllä, herkkulautaselta löytyy Fazerin punaista ja juustoja. :D

Sitten vietettiinkin pääsiäistä ja vaikka ulukona kevät tuntui olevan vielä kovin kaukana, pitihän sitä sisälle vähän tuua kevättä ja auringonpaistetta. Sitten siirreltiinkin kelloja ja meikäläisen sisäinen rytmi heitti ainaki viikon häränpyllyä, ennenkö alako asettua takaisin uomiinsa.

Kevään edetessä tulin sisustaneeksi kaapin päällisenkin taas uusiksi. Nyt se on hyvä. Ainaki hetken.

Pikkuhilijaa koitti sitten kumpparikelit ja tietysti kumppareihin pitää vetässä maisterin villasukat.

Ja jokainen yhessä vietetty perjantaipäivä on aina yhtä juhulaa meijän perheessä!

Jossain vaiheessa huhtikuuta alako se aurinkoki näyttäytyä ja ulukoilureissulla nähtiin mm. herra (vai rouva?) saukon jälijet.

Mutta kyllä sitä luntaki vielä riitti! Ainaki herra karvakasan kaivaa tiensä vaikka Kiinaan...

Koko ajan etenevän kevään merkki on myös kauppoihin ilimestyneet parsat ja niistä väsätty parsapekonipiirakka.

Ja kevätväsymystä on hyvä taltuttaa tehoannoksella rautaa maksapihivien muodossa. Ja ko maksasta on kysymys, niin kokilla on kaveri...

Kevääseen kuuluu myös luonnollisesti kevätsiivous, myös pihalla.

Ja ettei menisi liian rankaksi, niin täytyy muistaa myös ulukoilla ja nauttia ihanasta ilimasta.

Ja välillä sisällä siivotessa ihimetellä historian havinaa pinnatuolin pohojassa.

Auringon tuoman lisäenergian voimin voi innostua pitkän tau'on jäläkeen leipomaan.

Kevät innostaa myös muutoksen tuuliin. Silloin on hyvä löytää jotakin vanahaa, mitä kattella. Kuten esimerkiksi kuvan kotitalosta ihan eilen ikuistettuna.

 Ja ko keittiökärpänen puree, sitten tuleeki väsättyä kerralla vähän kaikkea. Kuten kotitekoista rullakebabbia, gluteenittomia munkkeja ja gluteenitonta rahkapullaa. Gluteenittomien leivonnaisten reseptiä kaivatessa suosittelen ehottomasti kääntymään Gluteenitonta leivontaa -blogin pariin, takuuvarmoja reseptejä, jokka ei tuota pettymystä! Myös kotitekoinen rullakebab toimii, sen valamistamiseksi ohojaan kääntymään Googlen puoleen. 

Maagista, mitä kaikkea se kuukkeli oikeen tietääkään. 

Semmosia! Nyt on taas vaihteeksi pää jotenkin niin jäässä, ettei oikein irtoa mitään järkevää juttua. Ehkä parempi siis siirtyä suunnittelemaan vappubrunssin/piknikin eväitä. Voipi olla, ettei jakseta lähtiä kovin kauas, mutta jos ei muuta, niin syyän eväitä sitten vaikka omalla pihalla. Munkit ja sima odottaa jo syöjäänsä, lisäksi ajattelin tehä kinkku- ja tonnikalapiirakkaa ja kenties vielä jotain muutaki hyvää.