Vanahojen astioitten kauneus ja kirous

Voi että, pakkohan se on vaan tunnustaa, mutta minä sitten rakastan vanahoja astioita ja esineitä, jos se ei vielä ole kaikille tullut seleväksi!

Vietävän vetävää on etenkin tuo vanaha värikäs lasi... Aiemmin olen ollut hurahtanut tuohon Oiva Toikan Kastehelmeen (kyllä, edelleenkin kelepaisi tuollainen kaksikerroksinen tarjoiluvati ja ihania lasisia kahavikuppeja kaikissa eri väreissä) mutta viime aikoina olen alakanut lämmetä myös Riihimäen lasin Grapponia-sarjalle. Siinäkin jostain syystä viehättää eniten tuo vihiriä väri, mutta myös muut värit on kauniita. Ja net Nanny Stillin suunnittelemat lasipullot eri väreissä on mielettömän hienoja kans! Esim. nämät Stella polarikset ja Grapponian pullot eri väreissä. Ja kun pulloihin päästään, niin näitä Helena Tynellin Aurinkopulloja ois kans kiva joskus omistaa! Jostain syystä vihiriät ja sinisen sävyt kutkuttaa silimää eniten, mutta ei tuo keltanenkaan paha ole... Ei ollenkaan. Tätä pelekästään silimäkarkiksi tarkoitettua lasia edustaa myös Carmen kääntömaljakot, joita voisin sommitella yläkerran senkin päälle. Toisaalta Festivotkin viehättävät, mutta noissa Carmeneissa (taipuuko tuo sana nuin :D) olis taas sitä väriä... Festivoja pitäisi ehottomasti olla iso ryhymä ja niissä pitäisi olla pallokynttilät. Mutta siis kaikenlainen vanaha lasi kiinnostaa, Riihimäen lasin ja Nuutajärven/Iittalan lisäksi Karhulan lasi sekä myös Humppilan lasi. 

En muista selitinkö jo aijemmin, miten iskin silimäni tuohon Humppilan lasin Revontulet-maljaan (nimenomaan ruskeana) ko sellainen on meillä kotona ollut minun lapsuuessani. Melkoinen suru iski, ko äiti sitten kertoi, ettei sitä kyseistä maljaa enää ole, vaan se on ainakaan tullut hyllystä alas ja särkynyt... Nyt minä en sitten saa tuota kulhoa mielestäni ja luulen, että jostain se on pakko kotiuttaa jossain vaiheessa. Muuta ruskiaa Humppilaa siellä kotona taitaisi edelleen olla (mielestäni tämmönen ruskia Pentti Santalahden maljakko sekä ruskea Kasvimaalla ) mutta eivät viehätä minua ollenkaan niinkö tuo Revontulet. Revontulet voisi toki olla kaunis myös kokonaan kirkkaana ja vihiriänä. Tämä tarjoilukulho sen sijaan meiltä löytyykin nyt kirkkaana, mutta tuo vihiriäkin on aika kiva.

Mutta ettei tämä liian heleppoa olis, niin kyllä mulle muutkin ko lasiset astiat kelepais. Jostain syystä olen alakanut pitää näitä Arabian sinisiä Kosmos-teekuppeja himottavina. Olen outo. Samaan aikaan kummasti kiinnostaa myös kaikki Arabian puhalluskoristeiset kahavikupit, joilla ei tee sitten mitään, mutta jokka ovat vaan niin somia! Näihin ei varmaan kannattaisi hurahtaa, ko sitten joutuu keräilemään ihan urakalla ja erilaisiahan riittää... Ja kyllähän se kaikenlainen vanaha Arabia aina kiehtoo, kun monet vanahat astiat tahtovat vaan olla niin nättejä. Näitä syviä Sampo-lautasia meillä on neljä ja voisin ottaa muutaman lisääkin. Sitten näitä valkoisia SOT-mukeja (kuvassa ylärivin toinen vasemmalta) joita on valmistettu 1930-1950 -luvuilla löytyy myös muutama, muotoilun perusteella ei uskoisi nuin vanhaksi, ja ihan mielelläni näitäkin voisin ottaa vielä muutaman lisää.  Lisäksi Arabialta kelepaa myös muut käyttöesineet, eikä pelekästään astiat. Esimerkiksi vanahoja keraamisia kukkaruukkuja, kuten esimerkiksi tätä Kerää eri väreissä voisi muuttaa meille. Ja tietysti erilaiset maljakot voisivat olla kivoja.

Ja tuoreempikin Arabia toki kelepaisi, olen nimittäin tullut jotenkin siihen tulokseen, että meillä oleva yksinäinen vihiriä 24h sarjan kuppi on oiva kaakaon juomiseen ja voisi kaivata seuraa. 

Ja hei, toki myös Kupittaan savella on kauniita astioita ja maljakoita...  Ja vanhoja emaliastioita ois kiva saaha kans, hyväkuntoiset kelepaa edelleen käyttöön ja huonompikuntoiset päätyisivät koristeeksi. Punaisen Pehtoori-pannun haluaisin ehottomasti, ihan vaan koristeeksi. Yleensäkin siis kaikki vanaha ja värikäs vetoaa meikään, voi ettäkö pääsisi sellaisia ihania aarreaittoja penkomaan... Näin yhtenä yönä untakin, että pääsin jotenkin töitten kautta jollekin kirppikselle niin, että se oli vain meijän käytössä ja siellä oli kaikkea ihanaa myynnissä, eikä ketään muuta jostain syystä kiinnostanut yhtään. :D

Johtunee siitä, että olen viime aikoina pyörinyt ahkerasti kirppisblogien parissa ja huokaillut kateudesta, sillä kirppiksiltä tuntuu löytyvän niin palijon kaikkea ihanaa ja jotku vielä osaavat sisustaa kotinsa näillä kirppislöydöillä niin kauniisti. Harmittaa, että täällä meijän perällä ei oikein heleposti lähetä tekemään kunnon kirppiskierrosta eikä välttämättä tehä kovin heleposti löytöjäkään... Nettikirppikset on toki vaihtoehto, mutta siellä hinnat kipuaa usein piliviin eikä "löytöjen" tekeminen ole juuri mahollista tai ainakaan heleppoa. Plus että esimerkiksi lasiastioitten postitus on aina riskaabelia. Toki jokusen Krouvi-tuopin sekä Kastehelmen sokerikon ja kermakon olen netin kautta hankkinut ja monia muita katsellut, mutta ostaminen on vielä toistaiseksi jäänyt. Huonekalutkin ovat jääneet nettikirppiksillä pelekän ihailun tasolle, samoin vanahat tekstiilit ja kankaat.

Oi että! Pakko lähtiä pois tästä koneen ja googlen ääreltä tekemään jotain järkevää, ennenkö iskee ihan suunnaton astiakateus...

Huonekalujen tuunausta

Tajusin juuri, etten ole muistanut ollenkaan esitellä teille kesän aikana tekemiäni huonekalutuunauksia! Siispä täytyy korjata tämä asia mitä pikimmiten.Tuunailu on osan kohdalla ollut jo pitempään joko prosessissa, tai suunnittelun asteella, mutta kesällä sitten viimein ko hajettiin ulukorakennuspunamullat, ostin samalla myös huonekalumaaleja. Ja tällaisia minä sitten sain aikaiseksi:

Meijän tuvan kruunaamaton kuningas (tai kuningar, maybe) on nyt ihan selekiästi uutta väriä pintaansa saanut keinutuoli! Pitkään kytenyt ajatus sai viimeinkin muotonsa totena, ko ostin purkin punaisinta maalia, mitä kaupasta sai ja sudin sen kaksinkertaisena ensin hikipäässä mattapintaiseksi hiomani keinutuolin pintaan. Siitä tuli oikein hyvä. Ellei jopa loistava. Aiemmin keinutuoli suorastaan hukkui sisustukseen, mutta nyt se saa ansaitsemansa huomion. Samalla ko keinutuoli sai uuden värin, päädyin myös vaihtamaan sen alla olleen maton uuteen, kun sattumalta löysin varaston kätköistä punaista hönkivän räsymaton. Tätä ihanuutta olen nyt koko kesän ihastellut ja niin on kyllä moni muukin, tuntuu että tulee istuttuakin enemmän keinutuolissa nyt. Ihan valtaistuimestahan tuo käy. :D

Ja koska sitä punaista maalia tuli ostettua reilusti, maalasin sillä myös pari pinnatuolia punaiseksi. Yksi löysi paikkansa tuvan nurkasta ihan vahingossa (ainakin toistaiseksi). Toinen vietiin tuliaisiksi kesän ainualle mökkireissulle. Vielä olisi pari tällaista tuolla navetassa, niillekin olen uutta väriä suunnitellut pintaan, mutta taitavat olla sitten ensi kesän projekteja. Punaista maalia tosin on vielä tuolla, saa nähä että tuleeko sillä sudittua vielä jotakin. Yleensä en näistä koristeellisista pinnatuoleista ole niin piitannut (näissä oli sellainen meleko ruma vaalianruskia ja ajan saatossa ehkä vähän kellastunutkin sävy alunperin, lisäksi osaa oli käytetty maalaustelineinä jossain vaiheessa) mutta tämä uusi maalipinta teki kyllä näistä heti meikäläisen silimään palijon komiampia!

Ja jos jollekin on vielä epäselevää, miten kyseinen tuunausprosessi tapahtui, niin kaikessa yksinkertaisuu'essaan: hio vanaha pinta (keinutuolissa maali, pinnatuolissa lakka) mattapintaiseksi, jotta uusi maalipinta tarttuu. Mitä sileämmän ja siistimmän pinnan haluat, sitä tarkempi hiomishomma (tarvittaessa voit vetää väliin pohjamaalin, minä en jaksanut ko meillä ei pienet epätasaisuuet ja kolhut haittaa). Hiomisen jäläkeen pinnan huolellinen puhistus pölystä ja sitten ei ko uutta maalia pintaan. Yksi kerros ei luultavasti peittäne riittävästi, joten anna kuivua purkin ohojeen mukaan ja vejä uusi pinta päälle. Vola, sinulla on uusi huonekalu!

Nämät kuvat ei oo nyt ihan loogisessa järjestyksessä, mutta menkööt. Tämä puuvaha nimittäin hankittiin ensisijaisesti tuota pöytää varten (josta kuva on taas ja jälleen meleko huono, pahoittelut siitä). Pöytähän on ollut projektissa jo toissa kesästä asti ja nyt sitten lopulta arvottiin siihenkin uusi sävy maalikaupassa ja jotenkin kummassa kaikkien pähkäilyitten jäläkeen siitä tuli vihiriä? Mietin myös lakkaamista kirkkaalla lakalla, mutta jotenkin tämä värillinen vaihtoehto nyt kuitenkin vei voiton. Tuo puuvaha oli muuten oikein kätevä juttu, paitsi että pöydässä oli kummia läikkiä, jokka ittepintaisesti jättivät imemättä vahan itteensä, vaikka puulle kaikki pinnat hiottu olikin. No, ei sole meillä niin justiinsa. 

Sävy ei kuvassa oikein pääse oikeuksiinsa, eikä väri näytä livenä ihan nuin epätasaiselta. Tätäkin vahaa kun sitten jäi yli, niin käsittelin sillä ex-tempore varastossa olleen vanahan pärekorin ja tuunasin siitä meille sisälle uu'en ja kätevämmän lehtikorin. Pärekorilla on heleppo kuskata paperit paperikeräykseen ja sitä ei ihan joka kauppareissulla tarvi olla tyhjentämässä. Kierrättäminen voi olla myös kaunista! Korissa värin oikea sävy tulee ehkä paremmin esille. Jätin korin alkuperäisen väriseksi sisältä ja käsittelin vain ulukopinnat ja netkin hiukan kuultaviksi, koska pinta näyttää näin kivan elävältä. Peikonlehden ja pinnatuolin kanssa oikein oiva porukka leivinuunin kylijessä. 

Tämä ei sitten olekaan mikään tuunausrojekti, vaan toteutettu pitkäaikainen haave ostohuonekalusta. Met harvemmin ostetaan ihan uutta, mutta tietyt huonekalut on sellaisia, ettei niitä juuri vanahana passeleita saa. Sitten ko ostetaan, se on usein pitkän harkinnan tulos. :D Tai ehkä enemmänkin sitä, että saan jonkun vision siitä, millainen huonekalu jossakin tilassa pitäisi olla ja sitten ko oon tarpeeksi kauan visioinut, miettinyt ja mittonut ja löytänyt jostakin käyttötarkoitukseen sopivan, sitten se hankitaan. Siipan siunauksella, tietysti. Sellainen oli tämä pinnasohovakin, jolla saatiin kaivattua lisäistumatilaa keittiön pöyän ääreen. Alunperin suunnittelin, että pijän pöy'än ihan vaan pyöreänä normaalioloissa ja raivaan pinnasohovalle tilan tuonne ikkunan alle, josta sen voi sitten aina tarvittaessa ottaa pöy'än ääreen, mutta ihastuin tähän pöydän kaverina niin kovasti, että se on tainnut jäähä tuohon pysyvästi. 

Hetkittäin on tuntunut, että meni koko kesä taas ihan omasta eestään, mutta on sitä sentään jotakin saanut aikaiseksikin!

Astiataivas (tai helevetti, miten sen nyt ottaa...)

Nonni, kerta ei niitä huonekaluja ja sisustusta nyt, niin sitten niitä astioita! Nämät ovat kaikki siis peräisin tuolta meijän varastosta ja ovat mitä ilimeisemmin tämän talon astioita, joskin mukana saattaa olla myös muualta kulukeutunutta tavaraa. Tässä ei myöskään ole vielä ihan kaikki, mitä olen varaston uumenista esiin kaivanut, mutta suurin piirtein kuitenkin.

Lähetään loogisesti liikkeellä tämmösellä yksinäisellä lasilla. Ei mitään hajua valamistajasta, täytyy tunnustaa, että näitä oli usiampikin, mutta taisin navettaa siivotessani hävittää net. Eli jos oli joku arvokas sarja niin saa tulla lyömään, muttako oli pariton määrä, tai sitten ehkä ainuastaan kaksi. Enpä voinut tietää, että yksi piileskeli vielä jossain muualla... Ihan sievä lasi sinänsä. Siinä vaiheessa ko kaverit päätyivät lasinkeräykseen oli jo melekonen siivousurakka takana ja hetken puntaroituani että säästänkö vai enkö, lähtivät sitten mäkeen. Toivottavasti ei ollut iso vahinko. Tämä saanee mennä jatkamaan elämäänsä jonnekin, ehkäpä Naruskan mökille.

Okei, seuraava, astetta hienompi löytö. Arabian korvattomat kahavikupit (?) nääs. Kokonaiset viisi kappaletta, joskin yksi vähän huonossa kunnossa. Ei mitään hajua mallista tai muusta, äsken yritin rullailla Arabian valikoimaa, josko olisi tullut samanlaiset vastaan, mutta ei ainakaan vielä. Leima viitannee jonnekin 50-60 -luvun tuotantoon, jos en ihan väärin tulkitse? Näiden yksinkertainen muotokieli on jotenkin todella hieno ja ajaton, ei uskoisi, että nämät ovat nuin vanahaa tavaraa. Ehottomasti kaappiin ja käyttöön!

Näille snapsilaseille en myöskään löytänyt mitään nimiä tai tunnistetietoja, mutta ovat jotenkin niin ihanat, että löytävät ehottomasti paikkansa käytöstä! Huomattavasti palijon kauniimmat verrattuna tavallisiin ja tasasen tylsiin napsulaseihin, mitä meiltäkin löytyy. Ja näissä on ajateltu käytännöllisyyttäkin, käyttäjä tietää ja tunnistaa heleposti oman lasinsa, koska kaikki ovat eri värisiä. Näppärää. Ainut mikä huolettaa, on tuon kuvion kestävyys ja pysyvyys. Vihiriästä lasista kukkakuvio on kulunut lähes kokonaan jo pois kummaltakin puolelta, joten pesun suhteen täytyy noudattaa varovaisuutta.

Yksi pahavilaatikko oli syönyt sinäänsä myös tolokuttomat määrät Riihimäen lasin umpiointipurkkeja, yhden litran ja loput 3/4 litran koossa. Ja olipa sekaan eksynyt yksi Karhulan purkkikin. Muutamaan olisi löytynyt umpiointiin tarvittava metalli ja tiivistekin, mutta net olivat kyllä tulleet jo tiensä päähän. Umpiointikäyttöön löytyy kyllä uusiakin purkkeja, nämät ovat sen verran hienoa, että pääsevät säilytyskäyttöön. 

Tässä onkin sitten pari mysteerilautasta. Isompi on kovasti palijon tutun näköinen ja on melekosen jämäkkää tavaraa, että mikään ihan pilipalilautanen tuskin on kyseessä, mutta nopealla googlailulla en saanut vielä selevitettyä, että kenen ja mikä lautanen mahtaisi olla kyseessä. Pienempi kaveri on mitä luultavimmin Nuutajärven lasin lautanen, ainakin kovasti sellaiselta näyttää. Jos jollain on vinkkejä tuon isomman suhteen, niin mielelläni kuulisin! On sen verran jämäkkää lasia ja kauniskin, että talteen menee ehottomasti. Tuon yksittäisen lautasen kohtalo on vielä avoin, mutta eiköhän sekin vielä paikkansa löyä, tai sitten uuden kodin.

Tämä nekka ei halunnut tarkentua kuvaan, vaikka miten päin yritin ja napsin siitä varmaan kymmenen kuvaa, mutta ei anneta sen häiritä. Jokin tämän astian muotoilussa ja hieman keltaiseen taittavassa sävyssä säväytti minua heti ensi näkemältä. Sitten kuitenkin ajattelin, etten minä sitä tartte, koska nekkoja meiltä löytyy jo kaksi kappaletta. Silti jokin sen ulkonäössä onnistui kiinnittämään katseen uudestaan ja uudestaan ja aloin kummasti ajatella, että taijankin siirtää sen tuolta kiertoon-kasasta kuitenkin talteen-kasaan, siitäkin huolimatta, etten minä sitä varsinaisesti tartte. No, nekka paljastuikin sitten mitä ilmeisimmin Riihimäen lasin "sotakalusto" nimellä kulukevan kermakon ja sokerikon toiseksi puoliskoksi. Internetin ihimeellinen maailma tietää kertoa, että malli on tullut markkinoille ennen talavisotaa. Jos tässä ei vielä ollut tarpeeksi syitä kyseisen kermakon säilyttämiseen, niin ei sitten missään.

Tässäpä sitten pari kulhoa (jälkiruokakulho ja ehkä sokerikko, pienestä koosta päätellen?), jotka tulikitsin internetin avulla Karhulan lasin tuotannoksi. Kohtaloa en vielä osaa sanoa, krumeluuri reunan muotoilu ei ehkä ole ihan meikäläisen mieleen ja kun näitä nyt on vaan nämät kaksi, niin voisivat ehkä päätyä etsimään uutta kotia. Katotaan. 

EDIT: Ovat Riihimäen Ludvig-sarjaa, eivät Karhulan lasia, anonyymille kiitos tiedosta!

Sitten pari yksinäistä lasia, joista tuo vasemmanpuolimmainen on ilmeisesti Karhulan ja Iittalan Iitta-lasi, koska pohjassa on tuollainen tähtikuvio. Lasi on hiukan kulahtaneessa kunnossa ja erikoisen kokoinen, joten katsotaan säilytetäänkö vai laitetaanko kiertoon. Oikeanpuolimmainen lasi saanee jatkosijoituspaikan mökkiastiastosta.

Kristallituoppi sekä sokerikko ja kermakko. Näidenkään kohalla ei kyllä mitään hajua, ovatko jonkin tunnetun suomalaisen lasitehtaan tuotosta vaiko jotain muuta.  Täytyy kyllä todeta, että ovat toisaalta hyvin kauniit. Ehkäpä yritän vielä selevitellä, että ovatko esimerkiksi Nuutajärven lasin aikaansaannoksia, mitä ulkoisen habituksensa puolesta voisivat hyvin vaikka edustaakin. En pitäisi täällä kyllä mahottomana sitäkään, että olisivat kulukeutuneet tänne naapurin puolelta. Mutta kyllähän siellä mökkiastiastossa ehottomasti sokerikkoa ja kermakkoakin tarvitaan. Ja tuoppia.

EDIT: ulkolaista tuotantoa ovat.

Tässä taas hiukan mönkään mennyttä tarkennusta, mutta ei takerruta siihen. Sininen maljakko varasti huomioni heti ko sen nostin laatikosta esiin. En ees jotenkin osannut ollenkaan olettaa, että kyseessä voisi olla mikään kovin erikoinen vaasi, muttako kirjotin googleen hakusanaksi Nuutajärven lasi aikomuksenani tutustua sen nimen alla valamistuneisiin lasituotteisiin tarkemmin, lävähti näytölle ensimmäiseksi kuva kyseisestä vaasista. Ihimekös tuo kun silimä tykästyikin tuohon vaasiin niin kovasti, että alakoi hakija sille jo paikkaa. Etualalla huonosti tarkentuneena olevasta esineestä en ihan tiijä, että onko se tuikkukippo, sokerikko vai kenties lasi. Ulukonäkö muistuttaa Eero Rislakin Riihimäen lasille suunnittelemaa jäläkiruokakulhoa, mutta ei ehkä kuitenkaan ole ihan samanlainen? No, joka tapauksessa tämä kippo pääsee nyt toimittamaan tuikkukupin virkaa, sillä nätti se on. 

Sitten vähän kahavikuppeja. Nuita vihiriällä puulla varustettuja oli alunperin kuusi, mutta onnistuin tiputtamaan ja rikkomaan korvan yhestä. Olivat aluksi mielestäni jotenkin hauskat, mutta nyt en sitten enää niin tiijäkään. Kahavikupeilla ei oikiasti kyllä nykyaikana ole meijän talou'essa käyttöä ko korkeintaan koristeena. Nämät taisivat olla jotain puolalaista posliinia, jos en ihan väärin muista. Etualan kukikas kuppi ei pitänyt sisällään (tai pitäisikö sanoa, pohjallaan) mitään tunnistetietoja, mutta oli yksinäisyyessääkin niin kivan värinen, että eiköhän met sille joku käyttötarkoitus keksitä. Pallokoristeinen kuppi taas on meikäläisen yllätykseksi Arabian puhalluskoristeinen kuppi. Samalla ko tämä asia valakeni minulle, valakeni myös, että olen pitänyt koristehyllyssäni tietämättäni vihireitä Arabian puhalluskuppeja myöskin. Jotenkin olin ihan ohittanut tällaisen faktan, mutta olivat vaan niin komiat kupit, että pakkohan net oli näkösälle laittaa.

Tässäpä taas yksi paritsa, joka sokerikkona ja kermakkonakin tunnetaan. Näistäkään en tiijä kyllä yhtään mitään muuta, ko että muotoilu näissä on jokseenkin epäkäytännöllinen, mutta aluslautanen taas kätevä. Omalla tavallaan hienot, mutta kohtalo vielä avoin. 

Ja sitten vanahaa kunnon Duralexin lasia. Ainakin vasemmanpuolimmaiset ovat Duralexin valamistamia, oikeanpuolimmaisista en uskalla sanoa samaa, koska niissä ei tainnut olla mitään merkintää valamistajasta. Toisaalta ihan kauniita juomalaseja, mutta katsotaan, riittääkö näille kaappitilaa. Nämät olisi kyllä vielä varsin hyväkuntoisia laseja molemmat.

Nämät lasit taas aijon kyllä ehottomasti pitää, koska ovat minun mielestäni varsin kauniit. Näissäkään ei merkintöjä valamistajasta ole, eikä tullut googlailulla samanlaisia vastaan. Yksi on matkan varrella hieman samentunut, pitää koittaa saaha puhtaaksi. Käytön jäläkiä on myös jonkin verran, mutta haitanneeko tuo.

EDIT: Ovat Riihimäen lasin Olga-juomalasit, anonyymille kiitos tästäkin tiedosta! 

Sitten tämmöiset "kristalliset" jäläkiruokakulhot. Ovat minusta jotenki tosi kauniit, että ajattelin nämätkin (yllätys yllätys) säästää, vaikka jäläkiruokakulhojakin meillä aika reippaasti on. Tuntuvat käteen hirviän kevyeltä ja jotenkin muovisilta, etten siltä pohojalta usko näitä minkään kunnon valamistajan kulhoiksi, mutta voin toisaalta olla väärässäkin. Jos joku tunnistaa niin saa kertoa! Arcorocin laseja googlaillessa vastaan tuli tämäntyylisiä jäläkiruokakulhoja, mutta eivät olleet ihan samanlaisia, liekkö sitten sen valamistamia.

Ja lisää Duralexiä. Mummolasta löytyy näitä samoja laseja, joten kaikessa nostalgisuudessaan säästämisen arvoiset. Jos eivät mahu kotia, niin löytävät kyllä paikan missä palavella. Näihin liittyy hyviä muistoja.

Yksinäinen Duralex ja joku muu lasi. Löytävät kyllä käyttöpaikan varmasti jostakin. 

Muutama sinappilasi! Vähäisyyden vuoksi en ehkä viitsi ottaa juomalasikäyttöön, mutta jotain käyttöä näille ehottomasti keksitään. Kaverina yksi ruskea Violajuustolasi. Taustansa vuoksi ehottomasti säästettävien listalla.

Arabian Pirtti-sarjan kahavikupit. Näiden kohtaloa vielä mietin, koska jostain kumman syystä minulle tulee vaan tästä kahaviastiastosta mieleen, että ollaan jonkun hautajaisissa! En kyllä yhtään tiijä että miksi, liekkö tuo värimaailma vai ovatko jääneet jostain lapsuu'en hautajaiskokemuksesta mieleen...

Sitten vähän Arabian lautasia, muutama isompi Pirtti-sarjan lautanen ja asetteja. Ilmeisesti tuo sini-ruskeakin on Pirttiä, mutta vähän eri sävyisenä? Se miellyttää kyllä heti enemmän meikäläisen silimää. Jaahas, nopia googlaus tietää kertoa, että kyseessä onkin eri sarja, nimeltään Kaira. Kas kun se näyttikin heti enemmän mieleiseltä. :D Valkoiset ovat aina käteviä olemassa ja tuo vaaliansininen, sekä keltanen ovat ihanan värisiä, vaikka vähän kärsineitä ovatkin. Tuo oikialla laijalla oleva mustavalkoinen asetti ei ole Arabiaa, mutta minusta se oli niin nätti, että halusin sen säästää. Asetit ajattelin kaikki (ehkä lukuunottamatta nuita ruskeita Pirtti-asetteja, jos kupitkin löytävät jostain uuden kodin) säästää, koska olen tehenyt viime aikoin juhulakattaukset käyttämällä muumimukeja ja yhistämällä niihin näitä erilaisia asetteja. Tietysti sekin olisi kiva, jos kahviastiaston saisi koottua nuista Arabian puhalluskoristeisista kupeista... Muumit meillä on pääsääntöisesti arkisessa kahvikäytössä, eipä oikiastaan tule juuri muita katettua pöytään, vaikka Arabian KoKoa löytyy, samoin kauniit Pentikin kupit.

Sitten taas mysteeriset lasilautaset ja -asetit. Vastaavia ei osunut kuukkeloimalla silimään, molemmat ovat kyllä ihan nättejä, etenkin nuot asetit. Kattaamisessa tarvii kyllä aina nuita leipä- tai pullalautasia (tai mikä tuon koon nimi nyt virallisesti onkaan), mutta toisaalta haluaisin hankkia sitä varten ihan uusia Marimekon lautausia. Myös nuitten lasisten asettien käytännöllisyyttä vähän epäilen, pitäisi kokeilla miltä net näyttävät yhessä muumimukien kanssa. Jotenkin tuntuu, että näille pitäisi olla lasiset kahavikupit kaveriksi? Katsotaan, josko näidenkin valamistajan saisin vielä kaiveltua esille.

Löytyipä sieltä laatikosta myös kaksi kappaletta Nuutajärven lasin Rosita-kulhoja. Nämät menee säästöön, koska sujahtavat heleposti tarjoilukulhoiksi kattaukseen ko kattaukseen. Äidillä oli tähän kuuluvia jalallisia laseja joskus (ehkä viinilaseja?) muutama ja pienenä ko haluttiin tehä juhlavampi kattaus, net jalalliset lasit piti ehottomasti saaha pöytään. Ellen ihan väärin muista, taijettiin juhulia pikkuveljen syntymää koristelemalla keittiönpöytä ja juomalla omenamehua niistä Rosita-laseista. :D Tästä lapsuu'en suosiosta johtuen ovat tainneet kaikki ehkä yhtä lukuunottamatta särkyä... 

Nämät ovat Arcorocin lasit, ehkä Emma-nimiset jos en ihan väärin muista? Malli on toisaalta ihan kiva, arkikäyttöön ehkä vähän pienikin, tulee mieleen, että näistä pitäisi siemailla viskiä jääpalojen kanssa (mitä ei kyllä meillä harrasteta :D). Ovat kyllä meleko naarmuiset ja elämää nähäneet, että saattaisivat ehkä siirtyä osastolle "mökkiastiasto".

Humppilan lasin Ulpukka-vati. Tunnistaminen vaati internetin ihimeellisen maailman apuja, vaikka painosta ja tutusta ulukonäöstä tiesinkin, että joku tietty suomalainen lafka täytyy olla tämän takana. En tiijä meneekö tarjoiluvadiksi, mutta jotakin käyttöä tälle keksittäneen. Voisi toimia jossain semmoisessakin paikassa, mihin ei välttämättä muuten uskalla lasiastioita asetella (veikkaan nimittäin että jos tämä tippuu lattialle niin ennemmin lattia menee rikki ko tämä, tosin ehkä sekään ei nyt niin hirviän positiivinen asia ole :D). Ilimeisesti tämä Humppilan lasi ei ole kovin monen mieleen ja kyllähän tästä vähän mummola-vibat tulee (sieltäkin tällainen löytyy) mutta toisaalta muistan pentuna aina ihailleeni sitä, miten tämä lasi näyttää ihan jäältä joessa. Joten ajattelisin, että käyttöä löytyy ainakin jouluna, jos ei muuten.

Pari simppeliä kynttilänjalakaa, joihin voi laittaa joko pitkän kynttilän tai tuikun. Pohojassa lukee "France", ei muuta. Menevät säästöön monikäytettävyytensä vuoksi, löytävät varmasti paikkansa jostain kattauksesta joskus. Jos Pirtti-kupeissa oli hautajaisfiilis, niin näissä taas on ihan ristiäismeininkiä. :D

Kuten kuva kertoo, Muurlan käsintehty tuikkukippo. Nopialla etsimisellä en löytänyt mallin nimeä tai muutakaan infoa tästä, mutta menee toki säästöön kauniin muotoilunsa vuoksi ja myös siksi, että kynttiläjuttuja ei voi olla ikinä liikaa (t. tuikkuhullu). Vaikka muuten onkin vähän surkiaa, että kesä alakaa kääntyä pikkuhilijaa kohti syksyä, niin se tuo kuitenkin taas mukanaan pitkän kynttiläkau'en.

Sitten taas muutama mysteerilautanen. En tiijä mikä näissä lasiastioissa viehättää, mutta nämätkin on minusta kauniit, ihan niinkö pieniä aurinkoja etenkin auringonpaisteessa. Jos olisivat värillistä lasia, olisivat vielä kauniimmat! Valmistaja ei ole tiijossa, kohtalokin vielä avoin, ko näitä on vaan kolome.

Sekä nämät syvät lasilautaset, että teekupit ovat säästettävien listalla. Lautasissa ei muistaakseni ollut mitään merkintöjä, mutta epäilen Arcorociksi, teekupit nimittäin ovat sitä varmuuella. Syvät lautaset ovat monikäyttöiset ja nämät teekupit taas vaan jotenkin niin kivat. Teetä tulee kyllä harvoin juotua isolla porukalla niin, että kattaisi ihan kupit pöytään, mutta hyvähän se vara on olla olemassa. :D Jos raaskin, niin näille saattaisi kyllä olla toinenkin koti, katotaan nyt. 

Ja sitten vielä lopuksi, Arabian Harlekiini kukkamaljakko. Kukkamaljakoita ei voi olla ikinä liikaa, tosin tämä kaipaisi seurakseen ehkä samanhenkisiä kavereita. Mutta ei anneta sen häiritä. Löytää paikkansa kyllä. 

Siinäpä niitä! Jotain halpisosaston kippoja ja kuppeja jäi esittelemättä ja varastokin piettää sisällään vielä muutamia astioita, mutta suurin osa oli ehkä tässä. Ja tähän ei tietysti päässyt "uusi" aterinsarjani eli Sorsakoski, joka oottaa vielä osin pientä fiksailua. Nyt vaan sitten enää pitäisi ratkaista, että mihis net säästettäväksi ajatellut asiat sijoittaa. :D Oon aina aikasemmin varonut käyttämästä ittestäni tätä ilimasua, mutta kyllä kait meikäläisessa pieni keräilijä asuu. Sen ääneen myöntäminen valitettavasti antaa luvan sille, että tekee mieli samantien suunnata kirppikselle tekemään löytöjä. Onneksi se on täällä vähän rajallista. Ja edelleen olen sitä mieltä, että haluan kerätä sellaisia asioita, jokka ovat meikäläisen mielestä kauniita enkä pelekästään keräämisen ilosta. On olemassa esimerkiksi hirviästi värillistä lasia, jota ottaisin enemmän ko mielellään ja sitten tietysti kaunista keramiikkaa ja posliinia. 

Mutta onneksi keräilyssä on aikaa koko elämä, eikös?

Sielukkaat asukit

Tajusin tuossa viikonlopun löpinöitteni jäläkeen, että en tosiaan koskaan ole tainnut tarkemmin esitellä niitä meillä asuvia sielukkaita huonekaluyksilöitä, ainakaan kaikkia. Siitä sainkin sytykkeen ottaa nämät veikkoset vähän lähempään tarkasteluun. 

pöy'än pinnalle jäi luutun heiluttamisesta huolimatta näköjään pölyä :D

Aloitetaan keittiöstä. Tai tuvasta. No, ruokailuryhymästä. Meijän keittiön pöytähän on siis löytö Tori.fistä. Pyöriä, jatkettava ja väriltään ihan törkiän hieno vihiriä. Siinä on kolhuja ja naarmuja, eli pinnassaan se kantaa elettyä elämää. Kotoisin ehkä jostain kuuskytluvulta. Ja kaverinaan sillä on kolome Sallan Kalustajasta vuonna x hankittua pinnatuolia, jotka ovat alakujaan olleet väriltään punaisia ja saaneet jossain vaiheessa elämää hieman hillitymmän, valakoisen sävyn. Talon alakuperäistä kalustoa. Punainen pilkistelee kivasti eletyn elämän aiheuttamien kolhujen kautta. Kolomas pinnatuoli on vähän eri mallinen (luultavasti tuoreempaa tuotantoa) ja kotoisin meikäläisen mummolasta. Ollut aina valakonen, mutta matkan varrella ottanut hieman osumaa sinisistä farkuista. Fiksaus hoitui heleposti Universal stonella.

joku halusi päästä mukaan tähän(kin) kuvakatsaukseen

Tämä on näistä vanahoista kavereista ehkä meikäläiselle kaikista rakkain sen tarinan vuoksi. Sen olenkin tainnut täällä jo kertoa, mutta muistin virkistykseksi sama uuestaan. Eli, tämän on edesmennyt pappani hankkinut jostain (ehkä sen ajan postimyynnistä?) ollessaan vielä poikamies. Mukana on tullut myös kokoelma kirjoja, jokka on jääneet jonnekin matkan varrelle. Odotti minua isän lapsuu'enkodissa viime kesään asti, jolloin muutti meille. On kotiutunut hyvin. Matkassa tullut kummitus ei ole ollut häiriöksi. Kuka sitä nyt kotonaan riehuis. Meillä se palavelee nykyään astiakaappina, jonka päällä pyörii meikäläisen mielenhäiriöitten mukaan vaihteleva näyttely. Tosin nyt olen sen todennut aika hyväksi. Piti löytää asiat, jokka keskustelevat tuon kaapin kanssa. 

Tämän kaapin väri on mielestäni jotenkin aivan täydellinen ja lasikaappi on kiva ja kätevä kauniitten astioitten esilletuomiseen. Lasin takana net ei pölyty, mutta kauneutta ei tarvitse silti piilottaa. Kaiken jotenkin kruunaa tuo avain umpikaapin ovessa. Siellä onkin sitten piilossa kaikenlaista ei niin katseen kestävää. :D Tämä on minusta yksinkertaisesti kaunis kaluste ja juuri niinkö meille tehty, niin koon kuin värinkin puolesta. Avotakasta kerran bongasin, että joku oli löytänyt samanlaisen kirpparilta ja tehenyt siitä keittiön yläkaapin poistamalla jalat. Hassua sinänsä, että sama ajatus on joskus käynyt minun mielessäni tuota kaappia kattoessa (siis että se passaisi iliman jalakoja hyvin keittiön yläkaapiksi, ei sillä että ite tämmöstä olisin toteuttanut). Se jutun kaappi tosin oli maalattu sellaiseksi viiskytluvun keittiön kaapin väriseksi, mistä en niin tykännyt. Tai no, sopi toki siihen keittiöön mihin se oli istutettu, mutta minusta tuo alakuperäinen väri on niin komia, etten lähtis sitä muuttamaan.

Yläkerrasta meiltä löytyy pöy'än virkaa suorittava vanaha, sininen pinnatuoli. Tämäkin on kotoisin meikäläisen mummolasta. Tarkoituksella en ole tehenyt tälle mitään pesua kummempaa, koska tuo rustiikkinen pinta on minusta just ihana. Ja onhan tuo sininen väriki aika persoonallinen. Maalipinnan kunnostaminen tai värin vaihtaminen veisi tästä ehottomasti sen särmän pois. Muistan tuolin juuri tällaisena sinisenä mummolasta, joten siitäkin syystä haluan säilyttää sen tuollaisena. Rosoinen pinta ei haittaa, ko tällä ei tosiaan istuta. Sen päällä elää myös vaihteleva "taidenäyttely", tällä hetkellä ihan vaan lasia. Riihimäen lasin ilivespurkista lähti kulahtaneet ja kuolleet koivun oksat juuri kävelemään, nyt oisi kiva saaha jo jotain tuoreita kukkia. Ja tuo matto tarttui tuolta meijän kylymästä eteisestä tuolin mukaan, tuoli iskettiin maton päälle melekeen puolivahingossa ja niistä vain tuli heti kavereita. Veikkaan muuten, että tämä pinnatuoli on ihan kotoisaa käsityötä.

Veikkaan, että tämä yläkerran nurkassa napittava iso tumma mörkö on sellainen kaveri, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Minusta tämä senkki on kuitenkin yksinkertaisesti hurmaava. On Talon alakuperäistä kalustusta hänkin ja ko tehty juuri tuohon paikkaan. Elämää nähänyt veikkonen, jossa on jos jonkinmoista koloa ja kolhua, nupit on kiinnitetty omanlaisillaan patenteilla, mutta heiluvat net siltikin, lukkoja pitää hieman houkutella avaimella aukiamaan ja osassa hyllyistä on eripariset vanahat hyllypaperit vielä paikallaan. Tällekään ei ole tehty pesua kummempaa. Yksi lemppari tämäkin. Tosin ei näissä vanahoissa kavereissa kyllä ketään semmosta ole, josta en tykkäisi. Syö sisäänsä tarvittaessa isonkin määrän tavaraa.

Ja oranssista kamarista (kröhöm) löytyy oranssi Robin Dayn Hillelle suunnittelema muovituoli. Nyt on retroa. Tämä ei ehkä edelleenkään ole ihan omimmassa elementissään ja kaikessa loistossaan (vielä), mutta joskus saanen sillekin rakennettua arvoisensa ympäristön. Värinä valakonen ois saattanu olla helepommin sisustukseen sulautettava, mutta pakko nostaa hattua sille, että joku on aikanaan jostain huonekaluliikkeestä kotiuttanu näin päheän värisen tuolin! Asennetta, sanon minä. Tämäkin löytyi siis navetasta ja on perusteellisesti puunattu Universal stonella ja lähinnä nyt ensisijaisesti pelastettu sisälle kokemasta enää lisää kaltoinkohtelua navettaosastolla. Kaikki ei varmaan tämänkään sielukkuutta ymmärrä (eikä toki tarttekaan), mutta minussa tämä jotakin nyt vaan puhuttelee. Ehkä just sitä puolta, ettei kaiken tartte olla niin vakavaa. Eikä todellakaan seesteistä ja harmonista.

Viimeisenä sitten vielä yksi villi kortti, josta vilautan vain tämmösen arvoituksellisen palasen. Ihan siksi, että tuunaus on vielä vähän vaiheessa ja tämä pöytä oottaa uutta väriä pintaansa. Juu, näitä keskeneräisiä projekteja meikäläisellä vielä riittää, onneksi kesä tulee ja maalausmahollisuu'et nousee potenssiin kymmenen. Tämäkin on nyt toistaiseksi vaan pelastettu sisälle oottamaan jatkokäsittelyä. Aiemmin ajattelin, että lyhennän tästä hieman jalakoja, mutta sitten satuin törmäämään samaan pöytään mm. Löytäjät-ohojelmassa sekä torissa ja tulin siihen tulokseen, että jalakojen lyhentäminen veisi siltä ehottomasti sen tietyn viiskytluvun hengen pois, mitä emme missään tapauksessa halua. Pyyntihinta oli by the way molemmin puolin satkua siellä. Meille sen tarjosi navetta. Pinnassaan sillä oli meleko ruma ja lohkeillut maali, mutta heti näin sen potentiaalin ja ryhdyin pitkään ja uuvuttavaan hiomisoperaatioon. Ja kyllähän siitä lopulta lähti niin lohkeillut maali- ko lakkakerroskin. 

Nyt puuttuu enää se uusi pinta. Jahka saisi päätettyä sen värin. Tai värittömyy'en... No, ei tällä kyllä vielä ihan vakiintunutta paikkaakaan ole, mutta kaikki ajallaan.

Mutta näistä tuunailuista tosiaan lisää sitten, ko on jotakin valamistakin näytettävää, eikä vaan keskeneräisiä pintoja. Tästä syystä keinutuoli ei nyt valikoitunut tähän kollaasiin mukaan ollenkaan, vaikka kirpputorilta sekin on kuulemma kotoisin. 

Tämmösiä! Muita vanahojen huonekalujen kavereita?