Ajatuksia rakentamisesta

Olen tässä puoliaktiivisesti ja vasemmalla silimällä seurannut tällä hetkellä vellovaa keskustelua rakentamisen saralla ja etenkin puhetta tiukentuvista rakennusmääräyksistä ja pyrkimyksistä niin kutsuttuihin nollaenergiataloihin. Mikään asiantuntija en ole, mutta silimäilyni ovat olleet hieman huolestuneita. 

Tässä suolakurkkuleipääni kera lasillisen maitoa mutustuessani, päätin minäkin vähän heilutella lusikkaani sopassa. Korostan, että minulla ei ole mitään uuden rakentamista vastaan niin kauan, kunhan se tehään järjellä. Ei siis niin, että unohetaan ympäröivät olosuhteet, tai lähetään toteuttamaan jotain, mikä on teoriassa mahollista sillon, ko kaikki menee prikuulleen nappiin, mutta ei käytännössä. Ja minusta nuot uu'et rakennusvaatimukset ikävä kyllä kuulostavat juuri siltä. 

En myöskään sano, että kaikki nykyaikainen talotekniikka on saatanasta ja kaikkien pitäisi siirtyä ehottomasti heti takaisin painovoimaiseen ilimanvaihtoon ja vanahanaikaisiin rakennusmenetelmiin (vaikka pakko todeta sen verran, että jos tämä meijän 50-luvulla rakennettu talo tässä edelleen seisoo ihan elinvoimaisena, niin jotakin sen rakentamisessa on täytynyt tehä oikein) vaan peräänkuulutan mahollisuutta valita. 

Että jos tätä taloa ei vielä tähän mennessä ole onnistuttu pilaamaan remonteilla, niin en ole kiinnostunut sitä tekemään tulevaisuu'essakaan. Meillä ei esimerkiksi kaivata koneellista ilimanvaihtoa. Itelläni on jo jonkin verran sisäilimaongelmahistoriaa takana nuoresta iästäni huolimatta jo usiammasta paikasta, siitä lisää esimerkiksi tässä: http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/tulehduksia-iho-oireita-ja-hengitysvaikeuksia-sisailmaongelmat-vaivaavat-humanistista-tiedekuntaa/736916/

(Ohuesti vituttanee sekin, että kyseisessä jutussa viitattiin opiskelijoihin lähinnä sivulauseessa, vaikka tuolla kyseisellä käytävällä sijaitsi meijän ainejärjestön huone, terapiamateriaalivarastot, opetuslabra ja terapiahuoneet joissa itekin pidin kaikki opiskelijaterapiat. Jonka lisäksi nuin 95 % meijän luennoista pidettiin kyseisen siiven kolomannessa kerroksessa tai kyseisten tilojen välittömässä läheisyy'essä. Terapiahuoneissa oli aina iltapäivällä niin paksu ilima, että sitä oisi voinu kirjaimellisesti leikata jollakin. Mutta se on toki ihan toinen tarina se.)

Eikä se asumishistoriakaan tietenkään mikään maailman paras ole, matkalle on mahtunut maakellarilta haisevia kylyppäreitä, silimiä kirvelevän kuivaa sisäilimaa ja ties mitä. Tällä hetkellä asumuksessa ilimassa ei ole ollut mitään valittamista ja se on aika palijon se, ko kantaa mm. kaulallaan sisäilimaongelmien suurentamaa imusolumuketta.

Meillä ei esimerkiksi haise mikään "vanaha talo", josta joskus kuulee höpistävän. Uskokaa ihimiset, semmosta hajua ei ole olemassakaan. Vanaha talo ei haise millekään. Jos se haisee, siinä on jotain vialla. Ihan sama oikiastaan, oliko kyseessä vanaha vai uus talo, mutta jos se haisee, niin kaikki ei ole okei. Kerran Oulussa kaupassa ollessani satuin bongaamaan vanahemman miehen, joka selitti keskustelukumppanilleen jotain vanahan talon hajusta. Meinasin mennä koputtamaan häntä olokapäälle ja sanoa, että anteeksi herra, mutta tet haisetta minun nokkaan kyllä ihan vaan homeelta. Tämä oli suurin syy, miksi kyseiseen ihimiseen ees kiinnitin mitään huomiota, koska hän yksinkertaisesti lemahti niin kauas homeelta.  

No mutta.

 

Oman tilanteen haluan ehottomasti pitääkin tällaisena ja tämän vuoksi tiloja saneeratessa ja mahollista lisätilaa rakentaessa on hyvinkin pietettävä tarkka huoli siitä, ettei tule omalla toiminnallaan pilanneeksi mitään. Met siis pärjätään esimerkiksi painovoimaisella ilimanvaiholla oikein hyvin, joten miksi mennä muuttamaan jotain, mikä toimii hyvin? Toisaalta meillä kyllä suositaan aika palijon luonnonmukaisia materiaaleja, viherkasveja on jonkin verran, eikä kasata muutenkaan turhaa kemikaalikuormaa. Ja mitä tulee tuolta ulukoa tulevaan suodattamattomaan korvausilimaan, niin epäilempä, että se mitään jumalatonta myrkkyä olis. Jollain muulla tilanne voi olla ihan toinen.

Ja jo tokkeensa lisäeristettykin meillä on, mutta rakenteet ja materiaalit huomioon ottaen. Ei muovia. 

Ei siis kävisi mielessäkään, että lisärakentaminen tapahtuisi jotenkin täysin poikkeavalla tavalla tai että harkitsisin hetkiäkään rakentavani uutta taloa, joka toimisi vastoin näitä järkeväksi havaitsemiani periaatteita. Voisin rakentaa uuden talon, jos sen toteuttaminen olisi mahdollista tehdä järjen rajoissa, mikä ei ikävä kyllä tällä hetkellä näytä enää tulevaisuu'essa mahdolliselta. 

Ja siltikin edelleen, vaikka olisi esimerkiksi mahollista rakentaa hyvin toimiva ja hengittävä hirsitalo, en tiijä siltikään tekisinkö sitä, koska yksinkertaisesti vanhassa on jotain, mitä ei voi uuteen saaha. Minä nyt vain jostain syystä satun laskemaan painoarvoa näille ihanan paksuille ja ääntä eristäville muhaseinille ja sille tunnelmalle, joka näitten seinien sisällä vallitsee. 

Mutta summa summarum, olipa kyseessä vanaha taikka uusi talo, yhteistä kaikille on se, ettei mikään pelaa, jos ei niistä pijä huolta ja korjaa asioita ajallaan. Siitä meillä on aivan liian palijon nykyään esimerkkejä täällä Suomessa. Toki korjaaminenkaan ei pelasta, jos rakennus on susi jo syntyessään, eikä vanaha rakennus ole tae hyvälle, jos siitä ei ole pijetty asianmukaisesti huolta tai tehty vääriä ratkaisuja. 

Tätä silimällä pitäen tulevaisuus näyttää aika ankialta. Ketään muuta, jota huolettaa nämät suunnitellut tiukennukset rakennusmääräyksiin? Pyritäänkö säästämään energiaa (sikäli mikäli sitä ees nyt sitten säästyy) tervey'en kustannuksella maassa, jossa ihimisillä alakaa olla takana jo meleko pitkä historia sisäilma-altistumista, homeongelmia ja muuta? Parhaimmat lienevät altistuneen sisäilmaongelmille jo päiväkodissa, eikä loppua näy... 

Uusi tv-taso

Nyt illasta paistoi niin kivasti aurinko sisään, että sain otettua pari kuvaa tuosta meijän tv-tasosta ja uudemmalla yrityksellä ihan onnistuneesti. Siispä vielä ennen nukkumaanmenoa juttua siitä, kera kuvien. Koko tasoa en valitettavasti kerralla kuvaan saanut, koska en jaksanut hakia toista objektiiviä kameraan, mutta tässä vähän kuitenkin jotain vinkkiä tason ulukomuodosta.

Uusi taso on edeltäjäänsä (jonka olen ostanut Ikeasta 26 neliön yksiöön...) hieman reilumman kokoinen ja tättärää, täyttä puuta. Kyseessä on kotimaisen Anttiinan käsityönä valmistama tv-taso, jossa on kaksi ovellista kaappia sekä neljä avolokeroa. Meijän taso on Maskusta (kulukeepi siellä nimellä Wiljamo), mutta Anttiinan valmistamia puisia huonekaluja taitaa saaha myös ainaki Stemmasta ja valikoiduista huonekaluliikkeistä ympäri Suomen. Maskusta ostaessa tasoon sai kampanjan aikana ihan muhkean alennuksen, joten se valikoitui ostopaikaksi pitkälti siitä syystä (kyllä, alennushaukka iski jälleen!). Värinä meijän tasossa on wenge, sävy on aika lähellä tuota vanahaa senkkiä, joka täällä ylyhäällä jo majailee. Reuna valittiin käsin veistettynä, koska tykätään pienestä rosoisuudesta huonekaluissa. 

Täytyy sanoa, että ollaan kyllä tosi tyytyväisiä tasovalintaan, vaikka massiivipuulla onkin aina hintaa kaupasta valamiina ostettaessa. Kuten olen monta kertaa aijemmin jo täällä todennut, puu on kuitenkin materiaalina lähes ikuinen (ellei tuikkaa tuleen tietysti). Anttiinan taso oli myös ilman sokkelia riittävän matala meijän kuitenkin suht haasteelliseen tilaan, jossa on vino katto ja massiivisuudestaan huolimatta se ei kuitenkaan ole liian iso. Kovin korkea tv-taso meillä ei voi olla, jotta televisio yleensäki mahtuu sen päälle. Tila kuitenkin jotenkin kaipasi huomattavasti massiivisempaa tasoa kuin aiempi Ikean pikkutaso, nyt tuntuu, että sohova ja tv-taso puhuvat keskenään samaa kieltä ja tila on jotenkin tasapainossa. Ainut vaan, että isomman tason myötä 32' telekkari alakoi näyttämään jotenkin pieneltä. :D Sanoinkin jo siipalle, että tästä taisi kehkeytyä varsinainen ikiliikkuja...

Toimitusaika tasolla oli reilun kuukau'en tilaamisesta, mikä sekin oli mielestäni varsin kohtuullinen aika, kun kyseessä kuitenkin on käsityönä tilauksesta valamistettava tuote. Voisin kyllä kuvitella, että tällaisia puisia kotimaisia huonekaluja voisin hankkia enemmänkin, jos vain olisi tarvetta! Toistaiseksi (valitettavasti) ei ole, mutta tilanne voi tietysti aina muuttua. :D Ja tämä ei siis tosiaan ole mikään maksettu mainos (hahhah, niinkö tällä meikäläisen näkyvyy'ellä sillä olisi mitään merkitystä...) vaan ihan puhtaasti omaa halua tuua esille tällaista kotimaista huonekaluvalmistajaa. Jos tänne vaikka sattuisi eksymään joku toinen puisten huonekalujen ystävä...

Semmonen! Met tykkäämmä, entäpä sinä?

Sielukkaat asukit

Tajusin tuossa viikonlopun löpinöitteni jäläkeen, että en tosiaan koskaan ole tainnut tarkemmin esitellä niitä meillä asuvia sielukkaita huonekaluyksilöitä, ainakaan kaikkia. Siitä sainkin sytykkeen ottaa nämät veikkoset vähän lähempään tarkasteluun. 

pöy'än pinnalle jäi luutun heiluttamisesta huolimatta näköjään pölyä :D

Aloitetaan keittiöstä. Tai tuvasta. No, ruokailuryhymästä. Meijän keittiön pöytähän on siis löytö Tori.fistä. Pyöriä, jatkettava ja väriltään ihan törkiän hieno vihiriä. Siinä on kolhuja ja naarmuja, eli pinnassaan se kantaa elettyä elämää. Kotoisin ehkä jostain kuuskytluvulta. Ja kaverinaan sillä on kolome Sallan Kalustajasta vuonna x hankittua pinnatuolia, jotka ovat alakujaan olleet väriltään punaisia ja saaneet jossain vaiheessa elämää hieman hillitymmän, valakoisen sävyn. Talon alakuperäistä kalustoa. Punainen pilkistelee kivasti eletyn elämän aiheuttamien kolhujen kautta. Kolomas pinnatuoli on vähän eri mallinen (luultavasti tuoreempaa tuotantoa) ja kotoisin meikäläisen mummolasta. Ollut aina valakonen, mutta matkan varrella ottanut hieman osumaa sinisistä farkuista. Fiksaus hoitui heleposti Universal stonella.

joku halusi päästä mukaan tähän(kin) kuvakatsaukseen

Tämä on näistä vanahoista kavereista ehkä meikäläiselle kaikista rakkain sen tarinan vuoksi. Sen olenkin tainnut täällä jo kertoa, mutta muistin virkistykseksi sama uuestaan. Eli, tämän on edesmennyt pappani hankkinut jostain (ehkä sen ajan postimyynnistä?) ollessaan vielä poikamies. Mukana on tullut myös kokoelma kirjoja, jokka on jääneet jonnekin matkan varrelle. Odotti minua isän lapsuu'enkodissa viime kesään asti, jolloin muutti meille. On kotiutunut hyvin. Matkassa tullut kummitus ei ole ollut häiriöksi. Kuka sitä nyt kotonaan riehuis. Meillä se palavelee nykyään astiakaappina, jonka päällä pyörii meikäläisen mielenhäiriöitten mukaan vaihteleva näyttely. Tosin nyt olen sen todennut aika hyväksi. Piti löytää asiat, jokka keskustelevat tuon kaapin kanssa. 

Tämän kaapin väri on mielestäni jotenkin aivan täydellinen ja lasikaappi on kiva ja kätevä kauniitten astioitten esilletuomiseen. Lasin takana net ei pölyty, mutta kauneutta ei tarvitse silti piilottaa. Kaiken jotenkin kruunaa tuo avain umpikaapin ovessa. Siellä onkin sitten piilossa kaikenlaista ei niin katseen kestävää. :D Tämä on minusta yksinkertaisesti kaunis kaluste ja juuri niinkö meille tehty, niin koon kuin värinkin puolesta. Avotakasta kerran bongasin, että joku oli löytänyt samanlaisen kirpparilta ja tehenyt siitä keittiön yläkaapin poistamalla jalat. Hassua sinänsä, että sama ajatus on joskus käynyt minun mielessäni tuota kaappia kattoessa (siis että se passaisi iliman jalakoja hyvin keittiön yläkaapiksi, ei sillä että ite tämmöstä olisin toteuttanut). Se jutun kaappi tosin oli maalattu sellaiseksi viiskytluvun keittiön kaapin väriseksi, mistä en niin tykännyt. Tai no, sopi toki siihen keittiöön mihin se oli istutettu, mutta minusta tuo alakuperäinen väri on niin komia, etten lähtis sitä muuttamaan.

Yläkerrasta meiltä löytyy pöy'än virkaa suorittava vanaha, sininen pinnatuoli. Tämäkin on kotoisin meikäläisen mummolasta. Tarkoituksella en ole tehenyt tälle mitään pesua kummempaa, koska tuo rustiikkinen pinta on minusta just ihana. Ja onhan tuo sininen väriki aika persoonallinen. Maalipinnan kunnostaminen tai värin vaihtaminen veisi tästä ehottomasti sen särmän pois. Muistan tuolin juuri tällaisena sinisenä mummolasta, joten siitäkin syystä haluan säilyttää sen tuollaisena. Rosoinen pinta ei haittaa, ko tällä ei tosiaan istuta. Sen päällä elää myös vaihteleva "taidenäyttely", tällä hetkellä ihan vaan lasia. Riihimäen lasin ilivespurkista lähti kulahtaneet ja kuolleet koivun oksat juuri kävelemään, nyt oisi kiva saaha jo jotain tuoreita kukkia. Ja tuo matto tarttui tuolta meijän kylymästä eteisestä tuolin mukaan, tuoli iskettiin maton päälle melekeen puolivahingossa ja niistä vain tuli heti kavereita. Veikkaan muuten, että tämä pinnatuoli on ihan kotoisaa käsityötä.

Veikkaan, että tämä yläkerran nurkassa napittava iso tumma mörkö on sellainen kaveri, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Minusta tämä senkki on kuitenkin yksinkertaisesti hurmaava. On Talon alakuperäistä kalustusta hänkin ja ko tehty juuri tuohon paikkaan. Elämää nähänyt veikkonen, jossa on jos jonkinmoista koloa ja kolhua, nupit on kiinnitetty omanlaisillaan patenteilla, mutta heiluvat net siltikin, lukkoja pitää hieman houkutella avaimella aukiamaan ja osassa hyllyistä on eripariset vanahat hyllypaperit vielä paikallaan. Tällekään ei ole tehty pesua kummempaa. Yksi lemppari tämäkin. Tosin ei näissä vanahoissa kavereissa kyllä ketään semmosta ole, josta en tykkäisi. Syö sisäänsä tarvittaessa isonkin määrän tavaraa.

Ja oranssista kamarista (kröhöm) löytyy oranssi Robin Dayn Hillelle suunnittelema muovituoli. Nyt on retroa. Tämä ei ehkä edelleenkään ole ihan omimmassa elementissään ja kaikessa loistossaan (vielä), mutta joskus saanen sillekin rakennettua arvoisensa ympäristön. Värinä valakonen ois saattanu olla helepommin sisustukseen sulautettava, mutta pakko nostaa hattua sille, että joku on aikanaan jostain huonekaluliikkeestä kotiuttanu näin päheän värisen tuolin! Asennetta, sanon minä. Tämäkin löytyi siis navetasta ja on perusteellisesti puunattu Universal stonella ja lähinnä nyt ensisijaisesti pelastettu sisälle kokemasta enää lisää kaltoinkohtelua navettaosastolla. Kaikki ei varmaan tämänkään sielukkuutta ymmärrä (eikä toki tarttekaan), mutta minussa tämä jotakin nyt vaan puhuttelee. Ehkä just sitä puolta, ettei kaiken tartte olla niin vakavaa. Eikä todellakaan seesteistä ja harmonista.

Viimeisenä sitten vielä yksi villi kortti, josta vilautan vain tämmösen arvoituksellisen palasen. Ihan siksi, että tuunaus on vielä vähän vaiheessa ja tämä pöytä oottaa uutta väriä pintaansa. Juu, näitä keskeneräisiä projekteja meikäläisellä vielä riittää, onneksi kesä tulee ja maalausmahollisuu'et nousee potenssiin kymmenen. Tämäkin on nyt toistaiseksi vaan pelastettu sisälle oottamaan jatkokäsittelyä. Aiemmin ajattelin, että lyhennän tästä hieman jalakoja, mutta sitten satuin törmäämään samaan pöytään mm. Löytäjät-ohojelmassa sekä torissa ja tulin siihen tulokseen, että jalakojen lyhentäminen veisi siltä ehottomasti sen tietyn viiskytluvun hengen pois, mitä emme missään tapauksessa halua. Pyyntihinta oli by the way molemmin puolin satkua siellä. Meille sen tarjosi navetta. Pinnassaan sillä oli meleko ruma ja lohkeillut maali, mutta heti näin sen potentiaalin ja ryhdyin pitkään ja uuvuttavaan hiomisoperaatioon. Ja kyllähän siitä lopulta lähti niin lohkeillut maali- ko lakkakerroskin. 

Nyt puuttuu enää se uusi pinta. Jahka saisi päätettyä sen värin. Tai värittömyy'en... No, ei tällä kyllä vielä ihan vakiintunutta paikkaakaan ole, mutta kaikki ajallaan.

Mutta näistä tuunailuista tosiaan lisää sitten, ko on jotakin valamistakin näytettävää, eikä vaan keskeneräisiä pintoja. Tästä syystä keinutuoli ei nyt valikoitunut tähän kollaasiin mukaan ollenkaan, vaikka kirpputorilta sekin on kuulemma kotoisin. 

Tämmösiä! Muita vanahojen huonekalujen kavereita?

Hylätyt talot, autiot pihat

Lueskelin tuossa yksi ilta urbaanista löytöretkeilystä ja pakko sanoa, että se kuulostaa kyllä hommalta, joka meikäläistäkin viehättäisi. Urbaanissa löytöretkeilyssä siis käydään erilaisissa ihimisen rakentamissa, usein hylätyissä ja tyhyjiksi jääneissä rakennuksissa tai muissa sellaisissa kohteissa, ottamassa usein valokuvia. Eettisenä sääntönä toimii "ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä". Etenkin vanahat, autioksi jääneet talot houkuttelisivat minua sisälleen tutustumaan paikkoihin tarkemmin. Sen verran olen kyllä jänishousu, etten uskaltaisi tätä lähteä toteuttamaan yksin, mutta jokin niissä vanahoissa taloissa vaan kiehtoo. 

Toisaalta luulen, että homma ei ehkä ihan kuitenkaan sitten sopisi minulle, koska tulisin varmaan valtavan surulliseksi jokaisesta hylätystä, vanahasta ja rapistumaan jätetystä talosta. Tulen nytkin ko vain näjen niitä ulukoapäinkin, mutta sitten toisaalta jokin kumma voima houkuttaa kattomaan sisälle, miten aika on pysähtynyt jollekin vuosikymmenelle. Kävin tuossa taannoin yhessä lähipiirin tyhjilleen jääneessä vanahassa talossa ja päällimmäiseksi jäi ajatus, että voi kun tästäkin olisi joku piettänyt huolta. Ja toisekseen, kohtaisin luultavasti vanahassa hylätyssä talossa kauniita esineitä/asioita/huonekaluja, jotka haluaisin ehottomasti pelastaa, joten olisi hirviän hankala vain jättää niitä sinne tietäen, että kukaan ei pidä niistä huolta. Että niiden ainua tarkoitus tässä vaiheessa on enää hiljalleen lahota talon mukana ja unohtua. Toki esimerkiksi monia huonekaluja ei enää monen vuojen heitteilläolon jäläkeen ehkä pystyisikään pelastamaan, mikä on surullista sekin.

En tiijä, mikä minussa meni vikaan, mutta vanahat esineet ja asiat vain kiehtovat minua äärettömän palijon. Tykkään siitä, että niillä on sielu ja oma tarinansa kerrottavana. Net eivät ole kasvotonta massatuotantoa vailla sen suurempia tarinoita, vaan net ovat nähäneet elämää, monia aikoja ja monia ihimisiä, kestäneet ajan hammasta ja elinikä on pienillä toimilla usein jatkettavissa. Eikä kaikille ees välttämättä tarvi tehä mitään. Toki net voivat olla oman aikansa eräänlaista massatuotantoa, mutta ennen esineet ja asiat valamistettiin kuitenkin sillä ajatuksella, että net palavelisivat omistajaansa koko eliniän, eikä paria seuraavaa vuotta. 

Urbaanin löytöretkeilyn myötä tulin myös hyvin surulliseksi siitä, että yhä enemmän mediassa toitotetaan sitä, miten väistämätön kehityskuluku maaseutujen tyhyjentyminen on ja ettei kaupungistumista yksinkertaisesti voi estää, vaan se on jokin väistämättömästi jylläävä luonnonvoima. Ja että koska siitä jossain syrjässä sijaitsevasta talosta ei enää saa ees omiaan pois eikä kukaan halua ostaa sitä, helepompi vaan pakata laukut, hylätä mennyt ja hyökätä kaupunkiin paremman ja helepomman elämän perässä ja jättää talo heitteille.

Ei näin. Ei se ole mikään pakottava kehityskuluku, ei jos met emmä sitä halua. Ja helekkari, met jokka täällä "syrjässä" asutaan, ei todellakaan haluta sitä. Ja meitä ei voija sieltä kehä III sisältä käsin jumalauta pakottaa täältä pois. Harmillista kyllä, että iso osa ihimistä on jo aivopesty uskomaan, että tulevaisuu'essa elämää ei voi olla missään muualla ko muutamissa kaupunkikeskittymissä. Että jokin höpöhöpö politiikka enää pakottaa meijät pysymään täällä ja siitä jos luovuttaisiin, kasaisimme kamamme ja riemusta kilijuen muuttaisimme sinne kaupunkiin. 

Tulen tämmöisistä aina niin pahalle tuulelle. 

No, onneksi urbaani löytöretkeily (internetin ihimeellisessä maailmassa) johti minut myös Hesarin (vaikka olenkin kyllä alakanut osittain boikotoida tätä "maan ykkösjulukaisua" Helsinki-keskeisen maailmankuvan ja provosoivien juttujen vuoksi, joilla kyseinen julukaisu on todistanut, ettei se todellakaan ole koko Suomen lehti) muutaman vuojen takaiseen lehtijuttuun, jossa puhuttiin siitä, miten monista vanahoista ja käyttämättömiksi jääneistä taloista saisi palijon varaosia niihin vielä käytössä oleviin yksilöihin. Tämä! Tästä tullaankin siihen, miten moni ei tajuakaan hautovansa siellä kauan sitten unohduksiin jääneillä tiluksillaan tämmöisten pölijien kuten minä näkökulumasta suunnattomia aarteita. 

Puhumattakaan siitä, että monia tällaisia aarreaittoja lyyään kaivinkoneen toimesta maan tasalle. 

Eikä sillä, että ihimiset tekivät tätä tahallaan tai etes tietämättömyyttään, monelle net vanahat ja elämää nähäneet talot ja niitten sisällykset ei vaan näyttäydy mitenkään arvokkaana tai säilyttämisen arvosena. Voi ettäkö pääsisi luvan kanssa irti tämmösiin vanahoihin taloihin! 

Noo, toisaalta mulla lähtee näitten tuunausjuttujen kans vissiin ihan mopo lapasesta iliman rajatontaki mahollisuutta kerätä kaikki vanahat jutut meikäläisen matkaan, että ehkä se on ihan hyvä, etten pääse irti. :D

Mutta nuista tuunausjutuista sitten ehkä toisen kerran! No kuitenki, jos lojuu vanahoja puisia huonekaluja tai muuta sellaista nurkissa, josta vois olla halukas luopumaan niin meikäläiseen saa olla yhtey'essä. :--------D Terveisin selaan tori.fitä ja kirppisryhmää melekeen joka päivä ja huokailen, nytki meni sivu suun koko ajan käytössä olleet punaset viiskyluvun nojatuolit. Ja yksi tuunattavaksi kelepaava sänky, joka ei kylläkään ollut kovin vanaha, mutta kotimaista puuta. Onneksi suurin osa kaikesta kivasta on liian kaukana...

Ja sitten taas toisaalta hienouksia löytää lähempää ko arvaiskaan. 

Kevät ja lisääntyvä auringonvalo

Heipä taasen! Pari päivää on nyt saatu nauttia ihanasta auringonpaisteesta ja voitte arvata, että minua ei palijon ole koneen äärellä näkynyt, vaan pihalla. Ollaan touhuttu erinäisiä pihahommia, nautittu hienoista ulukoilukeleistä ja perjantaina hankikelien innoittamana siistittiin vähän ympäristöä ja poltettiin isot kasat vanahoja poroaitoja ynnä muuta epämääräistä puusälää navetan takana. Ihan kaikkea ei vielä jaksettu kokkoon roudata ja osa oli sen verran tiukasti vielä jäisessä maassa kiinnikin, että projekti jatkunee lähitulevaisuu'essa. Ympäristön siistimisestä ja vanahasta turhasta roinasta ja roskasta eroon hankkiutuminen on jotenkin hirviän terapeuttista ja puhistavaa! Saa roppakaupalla uutta intoa ko ympäristö siistiytyy silimin nähen. Alakaa heti tehä mieli kasata kaatopaikkakuormaa! Sisällä siivousinto sen sijaan laantui koiran karvanvaihdon ja rapakelien myötä... Noo, ehkä se siivoaminen ei tuntuisi yhtä epätoivoiselta sitten enää toukokuussa. Tai joskus. Ehkä kesällä?

Tämä kevätinto näkyy meikäläisessä kuitenkin siinä, että on suorastaan hirviä sisustusinto ja tekisi kauhiasti mieli lähtiä kaupoille shoppailemaan! Uusia vaatteitakin tarvisin, mutta jostain syystä se ei nyt nappaa yhtään, vaan haluaisin kaikenmaailman sisustusliikkeisiin ja kirppiksille. Tästä intoutuneena kokosinkin muutamia bongauksiani ja ajattelin nyt esitellä niitä teillekin.

Minea penkki säilytystilalla, kuva Asko

Lampaantalja ja musta pinnasohova, kuvat Veken kaluste

Sain tässä taannoin ukaasit, että meille ei hetkeen osteta ainuttakaan uutta huonekalua (ihan niinkö niitä nyt mielin määrin tässä huushollissa, jossa lähes kaikki on vanahaa ja kierrätettyä, ois ostettu muutenkaan, höpsis), mutta en voinut vastustaa kiusausta ja nostaa tänne esiin paria huonekalua, jokka on meikäläisen haluan-listalla. Aijemmin olen kaavaillut Jyskin Aulum-penkkiä eteiseen, mutta sattumalta bongasin, että Askosta saa meiltä jo tuvasta löytyvän levitettävän Minea-puusohovan kanssa samaa sarjaa olevan penkin säilytystilalla. Tämä on kokonaan valkoiseksi maalattua mäntyä, joten tuunaaja sisälläni heräsi heti ja alakoi miettiä tätä joksikin jännän väriseksi maalattuna! Vaikka ei sillä, työn alla jo olevat tuunausprojektit odottavat edelleen tekijäänsä... Tosin lähinnä siksi, että pitkin hampain suostuin maalaushommien kanssa oottamaan kesään asti. Ehkä. Keinutuolin lisäksi loppusilausta oottaa edelleen yksi pöytä. Ja ai niin, maalausprojekti saattoi laajentua myös ehkä pariin pinnatuoliin...

Vaikka edelleen olen sitä mieltä, että jos siippa maalaa keskellä talavia kelekan osia sisällä, niin johan minäkin nyt parit huonekalut täällä sitten tuunaan! Valkoinen lampaantalija liittyykin vahavasti keinutuolin tuunausprosessiin. Jahka keinutuoli on saanut vähän väriä pintaan, ansaitsee se tämmöisen talijan ehottomasti kaverikseen. Talija ei siis liity alempana esiintyvään mustaan pinnasohovaan, vaikka näin äkkiseltään voisi luulla. Pinnasohova onkin se seuraava suuri huonekaluhaaveeni. Sen avulla saa kätevästi tarvittaessa lisää istumatilaa keittiönpöy'än ääreen. Myös pinnasohovaa olisi löytynyt kokopuisena (tässä Veken kalusteen versiossa istuinosa on MDF-levyä), mutta koska ykkösvärivaihtoehto on ehottomasti musta, vie Veken kalusteen versio voiton tästä yksilöstä. Toki myös hinta saattoi vaikuttaa asiaan.

Vihreä peili Ikea, musta Jotex

Vaikka yläkerran vessa onkin vahavasti vasta suunnittelun asteella, on yksi siihen liittyvä asia iskostunut mieleeni suorastaan pinttyneesti. Ja se on pyöriä peili. Yläkerran vessaan pitää ehottomasti saaha pyöriä peili. Ikean vihreä Stabekk-peili viehättää erityisesti värinsä ja materiaalinsa puolesta (puuta, kuinkas muutenkaan), mutta toisaalta myös tuollainen nauhalla ripustettava peili kiehtoo jotenkin, kuten tämä Jotexin valikoimista löytyvä yksilö. Tosin vähän luulen, että vessassa ei riitä ripustustila tuollaiselle peilille. Joten se on ehkä tuo jo kauan himoitsemani Ikean peili. Vihiriänä.

Tyynyt Askon valikoimista

Valoköynnös Jotexilta

Ja ikisuosikkini vihiriän lisäksi jostain syystä sininen villiinnyttää sisustuksessa yhä vain enemmän. Ehkä siksi, että tänä keväänä valtavirtakin vannoo vihiriän ja sinisen nimeen, joten ihania kuoseja ja värejä on tarjolla. Askon tyynyt näyttää kaikki hirviän houkuttelevilta ja suorastaan huutavat pääsyä meijän sohovalle. Jonne ehottomasti kaipaisin vielä lisää tyynyjä. Nuita sinimustavalkoisia siksak-kuvioisia tyynyjä voisi olla vaikka kaksi. Ilmeisesti tämä siksak on jokin juttu nyt mulle, sillä silmää viehätti myös tämä yksinkertaisemman värinen siksak-tyyny, joko sinertävänä tai mustana. Unohin kumpaan tykästyin ensin, enkä sitten enää osannu päättää että kumpi. Ehkä mustavalkoinen kuitenkin. Neuloskuvioitu harmaa tyyny taas vaan näyttää jotenkin niin houkuttelevalta ja mätsäisi kivasti mattoon. Ja näille sinivihervalkoisille valopalloille oisi myöskin paikka yhessä tuunausprojektissa, joka tosin on vastuutettu siipalle. Siihenkin kuulemma tartutaan vasta kesällä. Hitto, miksi kaiken pitää tapahtua vasta silloin. :D

Mistä muistuikin mieleeni, että inspiroiduin menneellä viikolla ja kehitin itelleni myös yhen tuunausprojektin hieman samaan henkeen. Luultavasti siinäkin tarvitaan siippaa avuksi. Oijoi, kyllä tämä kevät on pahaa aikaa. Pää tursuu niin palijon ideoita, ettei meinaa perässä pysyä. Ihanaa, ko hieman tasapaksuiksi käyneitten talaven touhujen (eli pihankolaus ja puitten kanto) jäläkeen on taas ohojelmassa kaikenlaista muuta hommaa! 

Nytpä siis lähenki inspiroitumaan Tori.fihin vanahojen huonekalujen pariin, ennenkö sauna kutsuu. Kenelläkään muulla tyypillisiä kevätoireita (sisustusinto, pihanlaittohaaveet, uudistumishalu jne.)? :D

PS. Kevätinto iskee ihan piakoin banneriinkin ja se päivittyy ajankohtaa vastaavaksi, jahka keksin vain, että miten. :)

Remonttihaaveita osa 3: Saunan pukuhuone

Tässä vähän vierähtikin yllättävän palijon aikaa, mutta äläkäätte huolehtiko, en ole unohtanut! Nimittäin pitäisi remonttihaaveisiin liittyen esitellä vielä se saunan pukuhuone. Tällä hetkellähän kuluku saunaan on suoraan eteisen kautta, eikä pukuhuonetta ole olemassakaan. Remontissa olisi tarkoitus muuttaa tämä eteistila saunan pukuhuoneeksi. Ite jostain syystä inhoan sellaisia ratkaisuja, joissa saunan pukuhuoneen virkaa toimittaa samalla kodinhoitohuone, josta on läpikulukuyhteys jonnekin. Haluankin, että saunatiloilla on kunnon pukuhuone, joka on pyhitetty pelekästään pukuhuoneeksi. Meillä se olisi todennäköisesti mahollista toteuttaa, joten siihen haluan pyrkiä.

Kulku kellariin jäisi saunan eteiseen toki edelleen, mutta siellä nyt ei niin usein ravata, että se sinällään haittaisi. Päin vastoin, viiliät saunajuomat on kätevä käyä hakemassa sitten kellarista. Samoin taso ja yläkaapit jokka nyt on eteisessä, saisivat jäähä siihen. Isoin muutos lieneekin sen seinän laittaminen umpeen, mistä on tällä hetkellä kuluku kylymään eteiseen ja pieni pintojen fiksaus. Umpeen laitettavalle seinälle haluaisin nimittäin hieman tämmöistä tapettia:

Tapetti Bauhausin valikoimasta

Puita, yllättäen! Mutta tällainen pieni puunrunkotapetilla tapetoitu tehosteseinä olisi meikäläisellä haaveissa ja saunan pukuhuoneeseen se olisi mahollista toteuttaa sitten. Seinän eteen tulisi sitten tietysti penkki, jolla voi istua pukeutumassa, siemailemassa saunajuomaa tms. Penkki voisi olla tyyliltään jotain tämmöistä:

Tämä ihastuttava yksilö löytyy laatikkokauppa.fi valikoimista

Kuvassa näkyvältä saunan ja kylyppärin oviseinältä olisi tarkoitus repiä tuo pintakerros (onko nuot paneeleja, rimoja, mitä lie :D) pois ja palijastaa sieltä alta vanahaa lautaseinää. Olin jo jonkin tovin mietiskellyt tuon seinän tilannetta, valkoseksi ko en sitä halua maalata, mutta tuo nykyinenkään pinta ei jotenkin hirviästi houkuttele. Siippa sitten joutui ottamaan muutaman riman tuosta pois laittaessaan kellarin oven saranat paikalleen ja alta palijastunut vanaha lautaseinä sai minut tulemaan siihen tulokseen, että revitään nuot loputki pois ja jätetään lautaseinä näkösälle. Sitten jossain vaiheessa. 

Muut tuon tilan sisutukselliset ajatukset kuluminoituvat sanoihin Krouvi-tuoppi, virkattu puuvillamatto ja vanahoista ikkunanpuitteista tehty peili. Esimerkiksi täältä löytyy kuva aivan ihanasta ite virkatusta matosta. Toki hätätilaneessa olisin valamis kelepuuttamaan myös ihan tavallisen räsymaton, niitä ko riittää omastakin takaa aika palijon. Ensi kesänä voisi jossain vaiheessa olla paikallaan räsymattojenpesutalakoot, niin saisi kaikki nätit ja vielä käyttökelepoiset matot pestyä ja parempaan säilytyspaikkaan talteen.

Semmosta! Ei auta ko pitää peukut pystyssä, että tässä jossain vaiheessa pääsisi toteuttamaankin näitä remonttihaaveita. "Pientä" laittoahan vaatisi edelleen myös yläkerran vessa, parveke ja komero. Tällä hetkellä ko kattelen pihalla sulissa paikoissa vallitsevaa raparällikeliä, väistämättä tulee mieleen, että myös sille tarttis tehä jotain (terveisin koira luikahti toissapäivänä sisälle tassuttelemaan ennen jalakojen pyyhkimistä juostuaan pitkin rapakoita...)

Mutta asia kerrallaan ja ajallaan. Ennen isompia hommia voisi keskittyä tekemään pienen rahan tuunausjuttuja. Vaikka eihän sitä mihinkään pääse, että ainako näitä juttuja miettii, niin remonttikuume kasvaa pykälän verran. Muita remonttikuumeisia ruudun takana?

Yläkertaa

Ja nyt arvon naiset  ja herrat, kuvia siitä, miltä siellä puunatussa ja järjestellyssä yläkerrassa näyttää:

Yläkerrassa sijaitsee siis erikseen meijän telekkarinkattomis- ja musiikinkuuntelutila, eli toisin sanoen olohuone. En muista olenko jo asiasta maininnut aijemmin, mutta tosiaan tykkään järjestyksestä näin, vaikka oonkin kohannut aika monta hämmentynyttä "ai eikö teillä oo telekkaria?" reaktiota sen alakerrasta puuttumisen vuoksi. Ite katon hyvin harvoin telekkaria, eli sen ei tartte olla alahaalla, missä monesti tulee vietettyä suurin osa ajasta. Toisekseen on kiva, että alahaalla on semmoinen vanahan ajan "tupa", missä voijaan oleskella ihan iliman telekkaria ja kattella vaikka elämänmenoa ikkunasta. Ja kolomanneksi, ko olohuone ja keittiö on erillään, ei kokkailusta aiheutuva meteli häiritse telekkarin kattomista ja toisaalta taas ylyhäällä voi rauhassa kattella telekkaria tai kuunnella musiikkiakin, iliman että se häiritsee vaikkapa nukkumista alakerran makkarissa. Vanaha talo ja paksut seinät, tykkään. Ehkä met jossain vaiheessa muututaan niin ikäihimisiksi, että halutaan tupaanki telekkari, josta kattoa aamuteeveetä, mutta ei ainakaan vielä. Elämän ei tartte pyöriä telekkarin ympärillä. 

Koska vanahassa maatalossa ollaan, haluan, että sen ajan henki tulee esille myös sisustuksessa. Niinpä olokkarista löytyy vanahan lypsyjakkaran lisäksi myös maitotonkka. Ihana puinen jakkara on kotoisin meikäläisen mummolasta, maton tarinaa en tiijä, pitäisi kysyä siipalta. Tuolissa on täydellinen sinisen sävy ja ihanasti kulunut maalipinta! En olisi ikinä uskonut, että voisin sisustushommissa innostua näin palijon sinisestä.

Sininen jatkuu myös nurkassa senkin luona. Senkissä on nyt jopa tavaraakin sisällä, sain laitettua esimerkiksi cd-levyt sinne. Niitä järjestellessäni mietin, että eipähän ole tullut pieneen hetkeen ostettua ainuttakaan cd-levyä, ko ennen vierailu Free Records Shopissa oli jokaisen kaupunkireissun kohokohta. Musiikin tärkey'estä kertoo myös nurkassa seisovat soittimet, joita allekirjoittaneen oisi tarkoitus opetella joskus soittamaan. Sitä ootellessa net käyvät myös mainiosti sisustuselementeistä, haitarissa on jopa häivähdys sinistä. Tuo vuoderahi toimittaa tällä hetkellä vielä olohuoneen pöy'än virkaa siihen asti, kunnes saan muutoksen alla olevan pöy'än valamiiksi. Rahi tuo myös ihan kätevästi lisää istumatilaa, koska tämä vanaha nahkasohova ei ole mikään kovin iso. Ja nahkasohovahan vaihtuu toiseen sitten joskus ko on varaa investoija sohovaan.

Näistä kuvista näkee, että myös siipalla on silimää sisustukselle, sillä muuri, näkyviin jätetyt kattopalakit, portaikon kaide ja valaistus on siipan käsialaa, niinkö kaikki pinnat ja muut täällä ylyhäällä. Muuri on yksi meikäläisen lempparikohtia täällä. Portaikon kaide tosin kaipaisi vielä hieman väriä pintaan, pohdinnan alla ainuastaan se, että pitäisikö siitä tulla petsattu vai valakonen. Ehkä petsattu?

Yläkerrasta löytyy olokkarin (ja keskeneräisen vessan) lisäksi yksi iso kamari, jossa värimaailma on yllättäen, tadaa, oranssi. Ikkunassa on ohuet läpikuultavat verhot, sekä paksut mustaharmaat verhot, joilla huoneen saa tarvittaessa pimennettyä. Aijemmassa kämpässä olleen pirttikaluston penkkiä hyödynsin täällä istumis- ja laskutilana. Luulen, että saatan kyllä tulla usiastikin ite hengailemaan tuohon penkille ja kattelemaan ikkunasta tulos.

Huone toimii vierasmakkarin lisäksi myös toimistotilana (sekä myös kuntosalina), tässä se surullisen kuuluisa työpöytä. Toimistohommien osalta ei olla vielä ihan täysin järjestyksessä, kuten kuvasta näkyy. Pöy'än kanssa samaa sarjaa löytyy alahaalta myös lipasto, oon suunnitellut näitten valakoruskeitten puukalusteitten maalaamista  petsilakalla, mutta toisaalta en sitten tiijä. Jotenki tuo kaksivärisyys ärsyttää minua (en tiijä miksi :D), toinen vaihtoehto olisi tietysti maalata net kokonaan valakoseksi, mutta ehkä valakosta lattiaa, seinää ja kattoa vasten se petsattu saattaisi olla kivempi. Tuoli on saman henkinen nuitten kanssa, vaikka se on alakujaan minun ja pöytä sekä lipasto siipan. Sen olen aikanaan meinannut maalata mustavalakoseksi ja myös punaiseksi :D. Jokin persoonallinen väritys voisi kyllä olla poikaa sillekin. Työpöy'än takana on pieni ikkuna, josta pääsee kivasti valoa sisään, vaikka työskentelypiste sen edessä onkin.

Nämät taulut on myös siipan peruja, jotenkin tykkään näistä ja net päätyivät hieman vinksin vonksin (tarkoituksella) kamarin seinälle. Ihan ite naulasin.  

Musta puinen laatikosto on handmade by meisi. Muovikukat Iron Maiden -olutpullossa on meikäläisen kokeilu, sillä täällä yläkerran kamarissa ollaan suuressa määrin vielä sisustuksen osalta kokeiluasteella. Saa nähä koska hermostun ja nakkaan nuot mäkeen, yleensä en nimittäin voi sietää muovikukkia. :D Tauluista toinen on meikän pikkuvelijen kouluaikainen taideteos ja toinen meikäläisen huonosti kehystämä kuva Siipasta ja Koirasta. Jotenkin vähän kaikki alakoi ärsyttämään tätä kuvaa tuijottaessa, pakko käyä ainaki pikkusen siirtämässä tuota laatikostoa. :D Mutta tälleen meisi löytää net jutut, jokka toimii ja miellyttää omaa silimää. Kaikkea pitää kokeilla ja jos jokin alakaa risoa, se lähtee mäkeen ja vaihtuu niin kauan, että feng shuit on kohillaan.

Koska kamari on jäätävän iso, se vaati kaverikseen myös jäätävän ison maton. Ja sellainenhän löytyi onneksi (mistäs muualta) ko äitin mattovarastosta. Tämä on mummon äitille ja iskälle kutoma makkarin matto johonkin kämppään, jossa oli huluppea makkari.

Koska kyseessä on oranssi huone, on oranssia ripoteltu pieninä ja vähän suurempia yksityiskohtina vähän sinne ja tänne. Sängyn päätyyn seinälle olisi tarkoitus saaha vielä jotain oranssia, ehkä jonkin sopivasti retron kankaan avulla. Oranssin norsun olen muuten saanut 15-vuotiaana Helsingin reissulla Lintsiltä ja se, tuttavallisemmin Herra Norsu, on meisille valtavan rakas. Sänkypeitto ei ole ykkösvalinta tuonne kamariin, mutta sillä nyt mennään ainakin toistaiseksi. Herra Norsun kanssa samaa sävyä on myös Robin Dayn Hillelle suunnittelema muovituoli, joka on navetan aarteita. Perusteellinen puhistus Universal Stonella ja se on suorastaan kuin uusi! Se sai kaverikseen toisen pirtin pöy'än penkin ja laavalampun. Ja jotain sälää, jokka ehkä netkin saattavat vielä vaihtaa maisemaa. Tuossa laavalampussa ja muovituolissa on kuitenkin jotain sellaista säpinää, josta saatan kehitellä vielä lisääkin. Yläkerran kamariin oisi tarkoitus nimittäin saaha vielä Nintendo-pelinurkka, joten överi aikamatka on hyvinkin mahollista ja epäilemättä tämä sisustus tästä vielä jalostuu.

Ja koska kyseessä on edelleen myös vierasmakkari, oon ajatellu etenkin naispuolisia vieraita niin palijon, että kamarista löytyy myös peili. Osittain myös siksi, että yläkerran kamariin on roudattu kaikki sellainen, jolle ei ollut paikkaa muualla ja se vielä aavistuksen verran ikävästi näkyy tuolla.

Ja loppuun vielä kuvia, jokka ikävästi palijastavat sen keskeneräisen fiiliksen vielä pahemmin. Kuntoiluvehkeet on herttaisesti levällään, kunnes keksitään niille joku järkevämpi ja tyylikkäämpi säilytystapa. Siihen asti, kyllä, lattialla. Ruskeitten taulujen alle olisi tarkoitus laittaa lasihyllykkö, johon tulee säilytykseen mappeja ja kirjoja. Ja kamarin nurkassa on syvennys, josta jonakin päivänä olisi tarkoitus tulla komero. Nyt siellä majailee sekalaista tavaraa ja yksi nojatuoli, jonka potentiaali on tunnustettu, mutta entrausajatukset vielä kovin vaiheessa. Jonakin päivänä luultavasti vaihan sujuvasti kankaat tuohon tuoliin ja maalailen sen, mutta se päivä ei oo tänään. Eikä luultavasti vielä huomennakaan. 

Tämmöstä! Hakemista ja sovittelua ja aarteenetsintää, mutta niin kait se on sisustaminen aina. Paljon on jo hyvää ja tällä hetkellä kuitenkin tykkään siitä, että täällä tosiaan alakaa näyttää enemmän jo ihimisasumukselta ko mitä varastolta tuon kamarinkin osalta.

Mökkeilystä

Ei liene kellekään yllätys, että minä, henkisesti keski-ikäinen kaksvitonen rakastan mökkeilyä. Sukulaisuussuhteillani olenkin siunattu sillä mahollisuu'ella, että pääsen aina silloin tällöin naapurikunnan puolelle mökkeilemään lapsuu'en kesämaisemiin.

Siellä saa olla veen äärellä, mikä on meikäläiselle suhteellisen tärkiä elementti mökkeilyssä. Jokin siinä veessä vaan vetää puoleensa. Ja ohan se nyt kuumana päivänä ihan parasta ko voi omassa rannassa pulahtaa uimaan. Tosin tänä kesänä ei oo semmosesta tarvinu hirviästi ite huolehtia, koiraa ei onneksi veen kylymyys niin haittaa. Mutta saunan lämmitys järvinäkymällä ei toki kato ulukolämpötilaa ja tämmöselle saunahullulle niinkö minä riittää toki jo pelekkä ulukosauna itessään.

Siellä on myös ehkä maailman hienoin ite tuunattu ulukohuussi. Koska huussissa pitää olla mukava käyä. :D Ja mikä parasta, lähes kaikki sisustamiseen käytetty materiaali on kierrätyskamaa. Tuunaaja ja sisustaja minussa on aina ihan pähkinöinä käy'essään vessa-asioilla, koska tuolla on tunnelma kohillaan just eikä melekeen. Tällaisen huussin minäkin haluan joskus omistaa!

Sisätilat itessään ei oo mitään kovin ihimeellistä, perus mökkikauraa, jos näin voi sanoa. Siitä huolimatta monia rakkaita hetkiä on vietetty tuossa mökissä. Mitään hienouksia ei ole, ei juoksevaa vettä tai sähköjä, ainuastaan tiskialtaista ulos menevä vesi ja aurinkopaneelit sekä aggregaatti. Minusta mökillä ei mitään ihimeellisiä tartte ollakaan, koska se on paikka, jossa asioitten tapahtumisen eteen täytyy nähä vähän vaivaa. Se on niinkö osa sitä juttua, sohovalla voin maata kotonakin tekemättä mitään.

Ei varmaan yllätä ketään sekään, että meikäläinen haaveilee kaiken muun lisäksi myös ihan omasta kesäpaikasta. En nyt käytä suoraan termiä mökki, koska liian monta Avotakan hirsitalojuttua lukeneena hirsitalokuume on taas noussut 110 %. Siinä mielessä elän jo osittain unelmaani, että saan asua vanhassa talossa. Mutta siinä on yksi pikku vika - se ei ole hirsitalo. Ja vaikka täällä tunnelma onkin kohillaan ja sijainti samoin, enkä ihan herkästi olisi tästä vaihtamassa mihinkään, haluaisin silti myös sen hirsitalon. Mutta en uutta. Koska oon jotenki nyt viekottunu tähän vanahaan ihan täysin, joskus mielessä pyörinyt haave rakentaa uusi hirsitalo on hautautunut lähes täysin.

Suurena sitten-joskus-kun-voitan-Eurojackpotissa-tai-rikastun-muuten haaveena olisikin saaha kakkospaikaksi (en sano kesäkodiksi, koska haluan "mökille" ympäri vuojen) vanaha hirsitalo. Tiijättehän, semmonen, mitä näkee täällä kylillä aina siellä täällä. Vähän samaan henkeen ko tämä meijän omaki mökki, mutta hirsisenä. Kenties kylymä eteinen, tupa ja pari kamaria, leivinuuni sekä vintti. Pihalla sitten erikseen saunat ja huussit. Järven ranta tietysti sitten kruunaisi kaiken, joskin tietyssä tilanteessa olisin myös valamis tinkimään sijainnista. 

Mikäli siirrättäisi jostain vanahan hirsitalon unelmapaikalleen, ei tietysti tarvitsisi tinkiä sijainnista (sillä oletuksella, että onnistuisi jostain haalimaan käypän tontin itelleen). Siirtämisessä on tietysti aina se problematiikka, että vanahoja tulisijoja ei saa matkaan. Mikä on iso miinus, sillä unelmieni hirsitalossa on se jumalattoman kokoinen pirtin uuni, jonka pankolla on oleskelutilaa. Siirrettävässä talossa on myös tietysti jumalaton projekti sen kuntoon saattamiseksi. Mikä on hieman negatiivinen juttu ja toisaalta myös koko homman suola.

Sitten olisi aina se vaihtoehto, että tinkii sijainnista ja ostaa talon tontteineen. Mistä pääsemmekin siihen, että jos minulla olisi ylimääräistä rahaa kuleksimassa, niin ostaisin tämän pois. Sijainti ei ehkä ole täys kymppi (vesi puuttuu vierestä ja talo on tien varressa), joskin etäisyy'en puolesta aika soppeli. Sen sijaan puitteet on aika palijon sitä mitä meikäläinen just haluais, eikä ihan heti aivan hirviästi mitään laitettavaa. Hirsitalo, mahtava pirtinuuni ja pihapiirissä kaikki tarvittavat rakennukset. Toki tuolla on jo vähän liikaakin hienouksia, mutta tässä tapauksessa olisin valamis kestämään sähköt ja omat kaivot sun muut. 

Ääääh, pitäisi vissiin laittaa Eurojackpot vetämään... ...paitsi että en muistanut ja nyt joku onneton turkulainen vei minun kesämökki(ja vähän muutkin)rahat! :D

Mutta jotain tuon tyylistä! On se kumma ko tämä pesänrakennusvietti ei voi rajoittua yhteen pesään, vaan pitäisi saaha vielä lisää touhuttavaa näitten kaikkien keskeneräisten kotiproggisten lisäksi. :D Mutta mitä olisi ihiminen iliman haaveita ja unelmia.

Noh, lottovoittoa ootellessa pitänee keskittyä ihailemaan oman tuvan hirsipaneeleja ja lukia Avotakan sivut hiirenkorvalle.