Pintamateriaalit uuteen osaan

Nyt niitä luvattuja pintamateriaalivalintoja! (Teksti aloitettu elokuun puolella, en jaksanut poistaa puhelimella tätä alakua...)

Aah, ollaan pirpanan kanssa kaksin kotona ko miesvahavistukset lähtivät Naruskalle kalaan perjantain kunniaksi (nohitettu on, että iliman tammukoita ei sovi tulla takasin, mikä on tietysti aika kova vaatimus ottaen huomioon elukan innon rymistellä ojaan ko ojaan samoin tein kun vettä havaitsee :D ) ja koska neiti päätti ruveta päivätirsoille, kaivoin minä koneen esiin ja päätin alakaa hieman kirjotella!

Ilima on kyllä aivan mahtava, joten siinä mielessä harmi könöttää sisällä, ko täällä on vuosisadan hillakesä ja mustikatki olis jo kypsiä ja ilima suotuisa muuhunkin ulukoilima-aktiviteettiin (totesin siipalle, että nyt se on ostettava se asuntovaunu kaikkien kulukupelien jatkoksi, että päästään pirpanan kanssa reissuun mukaan), mutta käytiin metkin kärräämässä roskapussi pönttöön neitin kanssa, siinä meijän elokuisen kesäpäivän aktiviteetit...

No mutta, palatakseni asiaan! Eli tarkoitus olisi jaaritella hieman siitä, minkälaisia pintoja olisi ajatus toteuttaa tuonne uudelle puolelle. Jahka siihen asti päästään.

Mutta jos mennään vaikka huone kerrallaan ja aloitetaan kodinhoitohuoneesta! Kaikkiin tiloihin tulee seinään hirsipaneeli (kuten vanahalla puolella alakerrassa), mutta muista tiloista poiketen kodinhoitohuoneessa ja kuivaushuoneessa seinä olisi tarkoitus jättää puun väriseksi jollain värittömällä pintakäsittelyllä tai vaihtoehtoisesti käsitellä jollain vaalealla kuultosävyllä, koska lattiaan tulee tumma, ihan perus neliölaatta ja seinään kurasyöpön kohalle hieman isompaa, valkoista laattaa. Koska tilat on kuitenkin sen verran pieniä ja ikkunat samoin (kuivaushuoneessa ikkunaa ei edes ole), tummat seinät tekisivät tiloista vielä pienemmän oloisia. Ja toisaalta tumman lattian pariksi sopinee paremmin vaaliat seinät. Katto tulee ihan perus paneelista, joka maalataan valkoiseksi.

Kodinhoitohuoneen kalusteiden kohdalla pohdiskelin aikani, alun perin ajatuksena oli tummat kaapinovet, mutta asiaa riittävän kauan pyöriteltyäni tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kaapit ja tasot tulevat sittenkin samaan henkeen meidän keittiön kanssa, eli valkoiset peiliovet jollain leveillä vetimillä ja tummahko, puuta jäljittelevä taso (hinnan vuoksi mentäneen kuitenkin täyspuun sijasta laminaatilla). Niin kivat ko tummat, sileät kaapinovet vois ollaki, niin jotenkin koen, että net ois liian modernit meijän tyyliin ja keittiön kanssa mätsäävä ratkaisu semmone enemmän ajaton ja tyyliin sopiva. Vetimien mallia täytyy vielä miettiä, oisi ehkä tylsää laittaa täsmälleen samanlaiset kuin keittiössä? Lankavetimet ois toisaalta hurjan kivat henkien viiskytlukua, mutta en oikein tiijä mätsääkö net nuitten ovien kanssa (pitäisi ehkä olla semmoset siliät, viiskytluvun väriset kaapinovet enemmin). Mutta katsotaan! Kaapit hankitaan mitä luultavimmin K-Raudan kautta, heidän myymästään Cello-keittiöstä löytyy myös kodinhoitohuoneeseen tarvittavat kaapit ja malliston Purola-ovet onkin juuri sellaiset, mitä olen kaavaillut.

Meillehän tulee siis perus siivous- ja pyykkikaapit, pyykkikone tason alle upotettuna, sen viereen muutama vetolaatikko ja allaskaappi ja tason yläpuolelle muutama yläkaappi. Tasoon upotetaan pyöreä pesuallas ja lisäksi tasoa jatketaan avonaisena vielä ikkunan alle (ompelukone yms. tasoksi) aina oveen asti. Makkareihin tulee luultavasti myös Cellolta vaatekaapeiksi ihan peruskomerot, joskin valakeilla sileillä kaapinovilla. Eteisen säilytyskalusteen tilasin juuri mittatilauksena liukuovitukku.fistä, alunperin haaveiltiin Inariaa, mutta koska jätettyyn tarjouspyyntöön ei ole tullut vastausta ja hinta olisi todennäköisesti Liukuovitukun tarjoushintaan huomattavasti kalliimpi, päädyttiin halavempaan ja ei tyylillisesti ihan niin hienoihin liukuoviin. Sisältö kaappiin tuli kuitenkin ihan samanlaisena kuin Inariallakin olisi ollut. Mittatilaustavaraan ja liukuoviin päädyttiin tässä kohin sen vuoksi, että eteisen toimiva säilytyskaluste on sujuvan elämän ja arjen kannalta aika oleellinen juttu, missä ei kannate säästää. Mittatilauskalusteella säilytystila saatiin maksimoitua ja toisaalta kaappi sisältä mahollisimman järkeväksi. Katotaan minkä näkönen kaappi sieltä tulee. 

Makuuhuoneisiin ja eteis- sekä käytävätilaan ollaan kaavailtu kattopaneeliksi vanahan ajan siskonpaneelia, jota meiltä löytyy myös vanahalta puolen alakerrasta. Siskonpaneelin saatavuus ei ole mikään maailman paras, mutta löydettiin jokunen firma, joka myös sitä valmistaa ja saatiin Lopen rakennuspuulta tarjous, joka rahteineen mahtunee budjettiin. Eli mitä luultavimmin saan myös uuteen osaan rakastamani vanahaa henkivän valakoiseksi maalatun siskonpaneelikaton! Seinät tulevat tosiaan hirsipaneelista, jotka käsitellään samaan sävyyn kuin vanahalla puolen. Tosin eteisen osalta seinien väri on vielä hieman mietinnässä, koska myös sinne tulee lattiaan tummahko, isompi laatta. Voi olla että olisi järkevää jättää sieltäkin seinät vaaleammaksi? Lisäksi makuuhuoneisiin on tarkoitus jättää yksi tehosteseinä, jotka maalataan. Toiseen huoneeseen olisi pirpanalle tulossa sellaista vaaleaa roosaa (kyllä, minä joka olen pienenä kertonut tulleeni liialle vaaleanpunaiselle allergiseksi ) ja toiseen sellaista vanahaa vihiriää (tarkka sävy vielä hakusessa). Hulluna ajatuksena minulla olisi myös maalata näitten huoneitten väliovet samalla maalilla, mutta katsotaan, se vähän riippuu mistä löydetään ovet.

Ajatuksena ja haaveena olisi löytää vanahat täyspuiset peiliovet samalla mallilla kuin vanahalla puolella (eli kolome samankokoista peiliä viistetyillä reunoilla), mutta tuntuvat olevan kiven alla! Yksi vaihtoehto olisi teetättää uudet ovet jossain, mutta budjetti ei todellakaan veny mihinkään tonnin kipale oviin, kun neljä kappaletta ovia kuitenkin tarvittaisiin (kodihoitohuoneen ja kuivaushuoneen väliin tulee haitariovi ja eteinen ja käytävä erotetaan toisistaan tuolla vanahalla kylymän eteisen ovella). Jotain puuvalmiita oviakin saa Jeld-weniltä tai esimerkiksi mittatilausovia Mattiovelta, mutta erilaisilla peileillä, mikkä eivät minusta ole niin komiat ko nämät vanahat! Mutta katsellaan! Jos tiijätte Lapissa puuseppiä, jokka tekis ovia kohtuulliseen hintaan, saa vinkkailla! Jos raaskin, investoin ovenkahavat Domus Classicalta, jolla on tätä meijän hopeista Ainoa uudistuotannossa, mikäli meille uudet ovet tulevat. Tietysti myös vanahat toimivat kahavat kelepaisivat!

Lattiaksi käytävään ja makuuhuoneisiin valikoitui todennäköisesti Trinitylattian öljyvahattu veistopintainen parketti harmaana. Olisin halunnut vaaleaksi tai harmaaksi maalatun lautalattian, kuten vanahalla puolella, mutta koska lautalattian toteuttaminen vesikiertoisen lattialämmityksen kanssa meni niin monimutkaiseksi ja todennäköisesti lämmitysteho olisi siitä kärsinyt, päädyttiin parkettiin. Alakuperäistä aika palijon kalliimpi vaihtoehto, mutta koiran vuoksi laminaatti on ihan no no -vaihtoehto liukkautensa ja kovuutensa vuoksi ja muovimattoja ei meillä harrasteta. Tietysti perusparkettia saisi halavempaan hintaan, mutta haluttiin tällaista lankkua jäljittelevää parkettia, jonka pinta on käsitelty niin, että kuluminen ja naarmut eivät haittaa (koiran kynnet toimii tehokkaana lautalattian entistäjänä). Jostain syystä olisi tehenyt mieli valita väriksi ihan valakiaa, mutta järki käskee mennä harmaalla (mikä ei toki sekään kovin tumma ole ja hyvin näytti testipalassa koirankarvat erottuvan, pitäisi vissiin tilata tuo musta lattia! ). Haluan kuitenkin, kun kerran nyt remppaa tehään, että pintamateriaalit on valittu siten, ettei niitten kattominen vituta seuraavaa kymmentä vuotta, ko ihan heti tuskin ollaan pintoja uusiksi laittamassa. Toki se vitutusriski on aina olemassa, mutta siksi yritetään kuitenkin tehä valinnat mahollisimman huolella (tietysti järjen ja budjetin puitteissa).

Ikkunat ja uluko-ovet meillä tosiaan jo onkin paikallaan ja nethän tuli Pihla-ikkunoilta, vanahaa tyyliä kunnioittaen. Ikkunoitten karmit ja kodihoitohuoneen ovi on valakoset, mutta uluko-oven halusin ruskiana, koska valakonen on oven värinä kuitenkin meleko arka ja jotenkin se ruskia tuntui enemmän mieleiseltä (aika näyttää, oliko ihan urpo valinta, mutta jotenkin aattelen, että se ruskia korostaa ja kertoo että mikä on se pääsisäänkäynti, toki näin jäläkiviisaana olisi voinut valita myös harmaan oven). Ikkunat on asennettu siten, että sisäpuolellekin jää hieman ikkunalautaa, mikä on minusta oikein kiva juttu. Menee vähän jo ohi sisäpinnoista, mutta ulukovuoreen valittiin vaakalaudoitus, kuten talossa on alunperinkin ollut ja väriksi tulee luultavasti valakonen, ehkä harmaalla tai jollain vaalealla tehostevärillä nurkkalautoihin ja ikkunanpuitteisiin.

Tämmösiä! Muistinkohan kaiken? No saunan tulevan pukuhuoneen tapettivalinnan voisin tietysti vielä kertoa, tai siis sen, että se on epävarma.  Yhelle seinälle jää näkösälle raakalauta ja muut seinät ja katto pysynevät ennallaan (toki kanavapuhaltimelle menevälle ilimastointiputkelle pitää keksiä joku naamiointi, ehkä kotelo), mutta tuolle seinälle, josta oviaukko menee umpeen, olen kaavaillut pientä pätkää koivutapettia. Minulla oli jo sopiva paperitapetti valikoituna, mutta perkele menivät lopettamaan tapetin valamistuksen ennenkö ehin tilata sen (kerranki ko en omaan tapaani ennakoinu ja tilannu puoli vuotta etukäteen valamiiksi...) ja nyt sitä ei enää saa mistään. Olenkin joutunut tyytymään nyt seuraaviin vaihtoehtoihin, joita ovat joko Michael Clarckin vuoden '59 klassikko Woods (juu, on vähän kulunut mutta ainaki suunnitteluajankohta mätsää) tai sitten Photowallin koivumetsä-valokuvatapetti. Karelian koivusta en jostain syystä tykkää, se on mielestäni liian hailakan ja piirretyn näköistä (vähän sama ongelma tuon Woodsin kanssakin, valokuvatapetin kohalla taas mietityttää, että tuleeko siitä taas LIIAN valokuvamainen...) Molemmat ovat valitettavasti myös kuitutapettia ko tuo Distinctiven koivutapetti olisi ollut paitsi komiampaa (ja edullista), niin myös paperitapettia, joka olisi hengittävyyen kannalta ollut parempi. No, ehkä pari vuotaa pienellä pätkällä seinää ei aiheuta katastrofia (koputan puuta), mutta periaate on aina periaate.

Katsotaan mihin päädytään. Jos joku tietää että jossain on vielä myynnissä tai jollain on jäänyt yli tuota Distinctiveä yksi rulla (mielellään valakosta, mutta tummakin käy) niin minulle saa vinkata! Se olisi ollut meille just se mieleinen tehosteseinä...

Näin! Kuvia ei nyt tullut ko puhelimella on helepompi linkittää ja sopivasti sattui olemaan tarvittavat sivut auki miljoonana välilehtenä selaimessa (mitenkähän kummassa), mutta lupaan ja vannon julukaista semmosen esittelyn, jahka meillä on joskus valamista! Alustava aikataulutoive on saaha pinnat valamiiksi jouluksi, mutta jos siihen ei tosiaan päässä niin ressiä ei revitä.

Ja sitten olisi tietysti myös eessä huoneitten huonekalu- ja tekstiilivalinnat. Uutta ei varmaan hirviästi ole budjettiin mitoitettu etenkään huonekalujen osalta, eikä onneksi sinänsä ole tarvekaan (ajatuksena olisi ylläripylläri tuunata vanahoja, olemassa olevia huonekaluja, toki maalia tarvinnee ostaa), mitä nyt ehkä pirpanan huoneeseen sitten tietysti on pakko tulevaisuuessa hankkia jotain. Tekstiilejä ja piensisustusta toki olisi halu ja tarve hankkia, pirpanalle olenkin jo ostanu verhon (Vallilan Alma, josta myös maalisävy seinään) sekä Askon tarjouksesta Maalla-automatto (toimitusaika tosin oli pitkä, arviolta 4 kk, mutta sehän ei meitä haittaa). Automatossa oli paitsi kivat värit ja ulukonäkö jo nyt (ja idea ), mutta se myös menee leikkialustana sitten isompana (pitkään, luulen). Jotain julisteita tauluksi ja seinähyllykköä olen myös neitin huoneeseen jo kaavaillut, lisäksi käytävälle ois tarkotus lähtiä rakentamaan tauluseinää kehystetyistä valokuvista. Kodinhoitohuoneeseen siirtyy Ikeasta ostettu liinavaatekaappi, eteiseen olen haaveillut yhtä vanahaa säilytystilallista puusohovaa, katotaan saahaanko se. Vierasmakkarin virkaa toimittavaan huoneeseen ois tulossa papan tekemä vanaha sänky (johon tarttis kyllä teetättää patja, se ko ei oo standardimittanen) ja yöpöydiksi vanahat tuolit, tekstiilit hommataan sitten myöhemmin. Osa laajennuksen valaistuksesta hoituu ledeillä (siippa voisi teille esitellä sähkösuunnitelmansa), mutta makkareihin pitää löytää jotkin sopivat lamput sitten. Ja ai niin, verhotangot pitää hankkia! Yksi jää tästä tuvasta ylimääräiseksi, sen ajattelin saaha siirrettyä kikkaillen eteiseen, mutta makkareihin tarvitaan uudet. Oisko net sitten nuot samat ko ylähäällä, ko näitä alakerran tankoja ei vissiin enää saa.

Onneksi ei ole mikään kiire sinänsä, niin sopivia juttuja voi mettästää ajan kanssa ja hintatietoisesti (ja todennäköisesti huonekalujen tuunauskin saa oottaa vielä jonku hetken). Näistäkin toki lisää sitten joskus ko valamista tulee!

Tästä tulikin ihan kilometrijuttu, toivottavasti jaksoitte lukia kuvattomuuesta huolimatta! Innostuin kirjottamaan ko lapsi pitkästä aikaa nukkuu kunnon päikkäreitä (sen verran väsy, ettei jaksa mitään järkevää tehä, kuten imuroija). Mutta nyt menen syömään ja lukemaan Avotakkaa rauhassa ko vielä kerkiän! Palaillaan.

PS. En jaksanut oikolukea, anteeksi siis kaikki kirotusvirheet ja muut typot 

Huonekalujen tuunausta

Tajusin juuri, etten ole muistanut ollenkaan esitellä teille kesän aikana tekemiäni huonekalutuunauksia! Siispä täytyy korjata tämä asia mitä pikimmiten.Tuunailu on osan kohdalla ollut jo pitempään joko prosessissa, tai suunnittelun asteella, mutta kesällä sitten viimein ko hajettiin ulukorakennuspunamullat, ostin samalla myös huonekalumaaleja. Ja tällaisia minä sitten sain aikaiseksi:

Meijän tuvan kruunaamaton kuningas (tai kuningar, maybe) on nyt ihan selekiästi uutta väriä pintaansa saanut keinutuoli! Pitkään kytenyt ajatus sai viimeinkin muotonsa totena, ko ostin purkin punaisinta maalia, mitä kaupasta sai ja sudin sen kaksinkertaisena ensin hikipäässä mattapintaiseksi hiomani keinutuolin pintaan. Siitä tuli oikein hyvä. Ellei jopa loistava. Aiemmin keinutuoli suorastaan hukkui sisustukseen, mutta nyt se saa ansaitsemansa huomion. Samalla ko keinutuoli sai uuden värin, päädyin myös vaihtamaan sen alla olleen maton uuteen, kun sattumalta löysin varaston kätköistä punaista hönkivän räsymaton. Tätä ihanuutta olen nyt koko kesän ihastellut ja niin on kyllä moni muukin, tuntuu että tulee istuttuakin enemmän keinutuolissa nyt. Ihan valtaistuimestahan tuo käy. :D

Ja koska sitä punaista maalia tuli ostettua reilusti, maalasin sillä myös pari pinnatuolia punaiseksi. Yksi löysi paikkansa tuvan nurkasta ihan vahingossa (ainakin toistaiseksi). Toinen vietiin tuliaisiksi kesän ainualle mökkireissulle. Vielä olisi pari tällaista tuolla navetassa, niillekin olen uutta väriä suunnitellut pintaan, mutta taitavat olla sitten ensi kesän projekteja. Punaista maalia tosin on vielä tuolla, saa nähä että tuleeko sillä sudittua vielä jotakin. Yleensä en näistä koristeellisista pinnatuoleista ole niin piitannut (näissä oli sellainen meleko ruma vaalianruskia ja ajan saatossa ehkä vähän kellastunutkin sävy alunperin, lisäksi osaa oli käytetty maalaustelineinä jossain vaiheessa) mutta tämä uusi maalipinta teki kyllä näistä heti meikäläisen silimään palijon komiampia!

Ja jos jollekin on vielä epäselevää, miten kyseinen tuunausprosessi tapahtui, niin kaikessa yksinkertaisuu'essaan: hio vanaha pinta (keinutuolissa maali, pinnatuolissa lakka) mattapintaiseksi, jotta uusi maalipinta tarttuu. Mitä sileämmän ja siistimmän pinnan haluat, sitä tarkempi hiomishomma (tarvittaessa voit vetää väliin pohjamaalin, minä en jaksanut ko meillä ei pienet epätasaisuuet ja kolhut haittaa). Hiomisen jäläkeen pinnan huolellinen puhistus pölystä ja sitten ei ko uutta maalia pintaan. Yksi kerros ei luultavasti peittäne riittävästi, joten anna kuivua purkin ohojeen mukaan ja vejä uusi pinta päälle. Vola, sinulla on uusi huonekalu!

Nämät kuvat ei oo nyt ihan loogisessa järjestyksessä, mutta menkööt. Tämä puuvaha nimittäin hankittiin ensisijaisesti tuota pöytää varten (josta kuva on taas ja jälleen meleko huono, pahoittelut siitä). Pöytähän on ollut projektissa jo toissa kesästä asti ja nyt sitten lopulta arvottiin siihenkin uusi sävy maalikaupassa ja jotenkin kummassa kaikkien pähkäilyitten jäläkeen siitä tuli vihiriä? Mietin myös lakkaamista kirkkaalla lakalla, mutta jotenkin tämä värillinen vaihtoehto nyt kuitenkin vei voiton. Tuo puuvaha oli muuten oikein kätevä juttu, paitsi että pöydässä oli kummia läikkiä, jokka ittepintaisesti jättivät imemättä vahan itteensä, vaikka puulle kaikki pinnat hiottu olikin. No, ei sole meillä niin justiinsa. 

Sävy ei kuvassa oikein pääse oikeuksiinsa, eikä väri näytä livenä ihan nuin epätasaiselta. Tätäkin vahaa kun sitten jäi yli, niin käsittelin sillä ex-tempore varastossa olleen vanahan pärekorin ja tuunasin siitä meille sisälle uu'en ja kätevämmän lehtikorin. Pärekorilla on heleppo kuskata paperit paperikeräykseen ja sitä ei ihan joka kauppareissulla tarvi olla tyhjentämässä. Kierrättäminen voi olla myös kaunista! Korissa värin oikea sävy tulee ehkä paremmin esille. Jätin korin alkuperäisen väriseksi sisältä ja käsittelin vain ulukopinnat ja netkin hiukan kuultaviksi, koska pinta näyttää näin kivan elävältä. Peikonlehden ja pinnatuolin kanssa oikein oiva porukka leivinuunin kylijessä. 

Tämä ei sitten olekaan mikään tuunausrojekti, vaan toteutettu pitkäaikainen haave ostohuonekalusta. Met harvemmin ostetaan ihan uutta, mutta tietyt huonekalut on sellaisia, ettei niitä juuri vanahana passeleita saa. Sitten ko ostetaan, se on usein pitkän harkinnan tulos. :D Tai ehkä enemmänkin sitä, että saan jonkun vision siitä, millainen huonekalu jossakin tilassa pitäisi olla ja sitten ko oon tarpeeksi kauan visioinut, miettinyt ja mittonut ja löytänyt jostakin käyttötarkoitukseen sopivan, sitten se hankitaan. Siipan siunauksella, tietysti. Sellainen oli tämä pinnasohovakin, jolla saatiin kaivattua lisäistumatilaa keittiön pöyän ääreen. Alunperin suunnittelin, että pijän pöy'än ihan vaan pyöreänä normaalioloissa ja raivaan pinnasohovalle tilan tuonne ikkunan alle, josta sen voi sitten aina tarvittaessa ottaa pöy'än ääreen, mutta ihastuin tähän pöydän kaverina niin kovasti, että se on tainnut jäähä tuohon pysyvästi. 

Hetkittäin on tuntunut, että meni koko kesä taas ihan omasta eestään, mutta on sitä sentään jotakin saanut aikaiseksikin!

Sielukkaat asukit

Tajusin tuossa viikonlopun löpinöitteni jäläkeen, että en tosiaan koskaan ole tainnut tarkemmin esitellä niitä meillä asuvia sielukkaita huonekaluyksilöitä, ainakaan kaikkia. Siitä sainkin sytykkeen ottaa nämät veikkoset vähän lähempään tarkasteluun. 

pöy'än pinnalle jäi luutun heiluttamisesta huolimatta näköjään pölyä :D

Aloitetaan keittiöstä. Tai tuvasta. No, ruokailuryhymästä. Meijän keittiön pöytähän on siis löytö Tori.fistä. Pyöriä, jatkettava ja väriltään ihan törkiän hieno vihiriä. Siinä on kolhuja ja naarmuja, eli pinnassaan se kantaa elettyä elämää. Kotoisin ehkä jostain kuuskytluvulta. Ja kaverinaan sillä on kolome Sallan Kalustajasta vuonna x hankittua pinnatuolia, jotka ovat alakujaan olleet väriltään punaisia ja saaneet jossain vaiheessa elämää hieman hillitymmän, valakoisen sävyn. Talon alakuperäistä kalustoa. Punainen pilkistelee kivasti eletyn elämän aiheuttamien kolhujen kautta. Kolomas pinnatuoli on vähän eri mallinen (luultavasti tuoreempaa tuotantoa) ja kotoisin meikäläisen mummolasta. Ollut aina valakonen, mutta matkan varrella ottanut hieman osumaa sinisistä farkuista. Fiksaus hoitui heleposti Universal stonella.

joku halusi päästä mukaan tähän(kin) kuvakatsaukseen

Tämä on näistä vanahoista kavereista ehkä meikäläiselle kaikista rakkain sen tarinan vuoksi. Sen olenkin tainnut täällä jo kertoa, mutta muistin virkistykseksi sama uuestaan. Eli, tämän on edesmennyt pappani hankkinut jostain (ehkä sen ajan postimyynnistä?) ollessaan vielä poikamies. Mukana on tullut myös kokoelma kirjoja, jokka on jääneet jonnekin matkan varrelle. Odotti minua isän lapsuu'enkodissa viime kesään asti, jolloin muutti meille. On kotiutunut hyvin. Matkassa tullut kummitus ei ole ollut häiriöksi. Kuka sitä nyt kotonaan riehuis. Meillä se palavelee nykyään astiakaappina, jonka päällä pyörii meikäläisen mielenhäiriöitten mukaan vaihteleva näyttely. Tosin nyt olen sen todennut aika hyväksi. Piti löytää asiat, jokka keskustelevat tuon kaapin kanssa. 

Tämän kaapin väri on mielestäni jotenkin aivan täydellinen ja lasikaappi on kiva ja kätevä kauniitten astioitten esilletuomiseen. Lasin takana net ei pölyty, mutta kauneutta ei tarvitse silti piilottaa. Kaiken jotenkin kruunaa tuo avain umpikaapin ovessa. Siellä onkin sitten piilossa kaikenlaista ei niin katseen kestävää. :D Tämä on minusta yksinkertaisesti kaunis kaluste ja juuri niinkö meille tehty, niin koon kuin värinkin puolesta. Avotakasta kerran bongasin, että joku oli löytänyt samanlaisen kirpparilta ja tehenyt siitä keittiön yläkaapin poistamalla jalat. Hassua sinänsä, että sama ajatus on joskus käynyt minun mielessäni tuota kaappia kattoessa (siis että se passaisi iliman jalakoja hyvin keittiön yläkaapiksi, ei sillä että ite tämmöstä olisin toteuttanut). Se jutun kaappi tosin oli maalattu sellaiseksi viiskytluvun keittiön kaapin väriseksi, mistä en niin tykännyt. Tai no, sopi toki siihen keittiöön mihin se oli istutettu, mutta minusta tuo alakuperäinen väri on niin komia, etten lähtis sitä muuttamaan.

Yläkerrasta meiltä löytyy pöy'än virkaa suorittava vanaha, sininen pinnatuoli. Tämäkin on kotoisin meikäläisen mummolasta. Tarkoituksella en ole tehenyt tälle mitään pesua kummempaa, koska tuo rustiikkinen pinta on minusta just ihana. Ja onhan tuo sininen väriki aika persoonallinen. Maalipinnan kunnostaminen tai värin vaihtaminen veisi tästä ehottomasti sen särmän pois. Muistan tuolin juuri tällaisena sinisenä mummolasta, joten siitäkin syystä haluan säilyttää sen tuollaisena. Rosoinen pinta ei haittaa, ko tällä ei tosiaan istuta. Sen päällä elää myös vaihteleva "taidenäyttely", tällä hetkellä ihan vaan lasia. Riihimäen lasin ilivespurkista lähti kulahtaneet ja kuolleet koivun oksat juuri kävelemään, nyt oisi kiva saaha jo jotain tuoreita kukkia. Ja tuo matto tarttui tuolta meijän kylymästä eteisestä tuolin mukaan, tuoli iskettiin maton päälle melekeen puolivahingossa ja niistä vain tuli heti kavereita. Veikkaan muuten, että tämä pinnatuoli on ihan kotoisaa käsityötä.

Veikkaan, että tämä yläkerran nurkassa napittava iso tumma mörkö on sellainen kaveri, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Minusta tämä senkki on kuitenkin yksinkertaisesti hurmaava. On Talon alakuperäistä kalustusta hänkin ja ko tehty juuri tuohon paikkaan. Elämää nähänyt veikkonen, jossa on jos jonkinmoista koloa ja kolhua, nupit on kiinnitetty omanlaisillaan patenteilla, mutta heiluvat net siltikin, lukkoja pitää hieman houkutella avaimella aukiamaan ja osassa hyllyistä on eripariset vanahat hyllypaperit vielä paikallaan. Tällekään ei ole tehty pesua kummempaa. Yksi lemppari tämäkin. Tosin ei näissä vanahoissa kavereissa kyllä ketään semmosta ole, josta en tykkäisi. Syö sisäänsä tarvittaessa isonkin määrän tavaraa.

Ja oranssista kamarista (kröhöm) löytyy oranssi Robin Dayn Hillelle suunnittelema muovituoli. Nyt on retroa. Tämä ei ehkä edelleenkään ole ihan omimmassa elementissään ja kaikessa loistossaan (vielä), mutta joskus saanen sillekin rakennettua arvoisensa ympäristön. Värinä valakonen ois saattanu olla helepommin sisustukseen sulautettava, mutta pakko nostaa hattua sille, että joku on aikanaan jostain huonekaluliikkeestä kotiuttanu näin päheän värisen tuolin! Asennetta, sanon minä. Tämäkin löytyi siis navetasta ja on perusteellisesti puunattu Universal stonella ja lähinnä nyt ensisijaisesti pelastettu sisälle kokemasta enää lisää kaltoinkohtelua navettaosastolla. Kaikki ei varmaan tämänkään sielukkuutta ymmärrä (eikä toki tarttekaan), mutta minussa tämä jotakin nyt vaan puhuttelee. Ehkä just sitä puolta, ettei kaiken tartte olla niin vakavaa. Eikä todellakaan seesteistä ja harmonista.

Viimeisenä sitten vielä yksi villi kortti, josta vilautan vain tämmösen arvoituksellisen palasen. Ihan siksi, että tuunaus on vielä vähän vaiheessa ja tämä pöytä oottaa uutta väriä pintaansa. Juu, näitä keskeneräisiä projekteja meikäläisellä vielä riittää, onneksi kesä tulee ja maalausmahollisuu'et nousee potenssiin kymmenen. Tämäkin on nyt toistaiseksi vaan pelastettu sisälle oottamaan jatkokäsittelyä. Aiemmin ajattelin, että lyhennän tästä hieman jalakoja, mutta sitten satuin törmäämään samaan pöytään mm. Löytäjät-ohojelmassa sekä torissa ja tulin siihen tulokseen, että jalakojen lyhentäminen veisi siltä ehottomasti sen tietyn viiskytluvun hengen pois, mitä emme missään tapauksessa halua. Pyyntihinta oli by the way molemmin puolin satkua siellä. Meille sen tarjosi navetta. Pinnassaan sillä oli meleko ruma ja lohkeillut maali, mutta heti näin sen potentiaalin ja ryhdyin pitkään ja uuvuttavaan hiomisoperaatioon. Ja kyllähän siitä lopulta lähti niin lohkeillut maali- ko lakkakerroskin. 

Nyt puuttuu enää se uusi pinta. Jahka saisi päätettyä sen värin. Tai värittömyy'en... No, ei tällä kyllä vielä ihan vakiintunutta paikkaakaan ole, mutta kaikki ajallaan.

Mutta näistä tuunailuista tosiaan lisää sitten, ko on jotakin valamistakin näytettävää, eikä vaan keskeneräisiä pintoja. Tästä syystä keinutuoli ei nyt valikoitunut tähän kollaasiin mukaan ollenkaan, vaikka kirpputorilta sekin on kuulemma kotoisin. 

Tämmösiä! Muita vanahojen huonekalujen kavereita?

Hylätyt talot, autiot pihat

Lueskelin tuossa yksi ilta urbaanista löytöretkeilystä ja pakko sanoa, että se kuulostaa kyllä hommalta, joka meikäläistäkin viehättäisi. Urbaanissa löytöretkeilyssä siis käydään erilaisissa ihimisen rakentamissa, usein hylätyissä ja tyhyjiksi jääneissä rakennuksissa tai muissa sellaisissa kohteissa, ottamassa usein valokuvia. Eettisenä sääntönä toimii "ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä". Etenkin vanahat, autioksi jääneet talot houkuttelisivat minua sisälleen tutustumaan paikkoihin tarkemmin. Sen verran olen kyllä jänishousu, etten uskaltaisi tätä lähteä toteuttamaan yksin, mutta jokin niissä vanahoissa taloissa vaan kiehtoo. 

Toisaalta luulen, että homma ei ehkä ihan kuitenkaan sitten sopisi minulle, koska tulisin varmaan valtavan surulliseksi jokaisesta hylätystä, vanahasta ja rapistumaan jätetystä talosta. Tulen nytkin ko vain näjen niitä ulukoapäinkin, mutta sitten toisaalta jokin kumma voima houkuttaa kattomaan sisälle, miten aika on pysähtynyt jollekin vuosikymmenelle. Kävin tuossa taannoin yhessä lähipiirin tyhjilleen jääneessä vanahassa talossa ja päällimmäiseksi jäi ajatus, että voi kun tästäkin olisi joku piettänyt huolta. Ja toisekseen, kohtaisin luultavasti vanahassa hylätyssä talossa kauniita esineitä/asioita/huonekaluja, jotka haluaisin ehottomasti pelastaa, joten olisi hirviän hankala vain jättää niitä sinne tietäen, että kukaan ei pidä niistä huolta. Että niiden ainua tarkoitus tässä vaiheessa on enää hiljalleen lahota talon mukana ja unohtua. Toki esimerkiksi monia huonekaluja ei enää monen vuojen heitteilläolon jäläkeen ehkä pystyisikään pelastamaan, mikä on surullista sekin.

En tiijä, mikä minussa meni vikaan, mutta vanahat esineet ja asiat vain kiehtovat minua äärettömän palijon. Tykkään siitä, että niillä on sielu ja oma tarinansa kerrottavana. Net eivät ole kasvotonta massatuotantoa vailla sen suurempia tarinoita, vaan net ovat nähäneet elämää, monia aikoja ja monia ihimisiä, kestäneet ajan hammasta ja elinikä on pienillä toimilla usein jatkettavissa. Eikä kaikille ees välttämättä tarvi tehä mitään. Toki net voivat olla oman aikansa eräänlaista massatuotantoa, mutta ennen esineet ja asiat valamistettiin kuitenkin sillä ajatuksella, että net palavelisivat omistajaansa koko eliniän, eikä paria seuraavaa vuotta. 

Urbaanin löytöretkeilyn myötä tulin myös hyvin surulliseksi siitä, että yhä enemmän mediassa toitotetaan sitä, miten väistämätön kehityskuluku maaseutujen tyhyjentyminen on ja ettei kaupungistumista yksinkertaisesti voi estää, vaan se on jokin väistämättömästi jylläävä luonnonvoima. Ja että koska siitä jossain syrjässä sijaitsevasta talosta ei enää saa ees omiaan pois eikä kukaan halua ostaa sitä, helepompi vaan pakata laukut, hylätä mennyt ja hyökätä kaupunkiin paremman ja helepomman elämän perässä ja jättää talo heitteille.

Ei näin. Ei se ole mikään pakottava kehityskuluku, ei jos met emmä sitä halua. Ja helekkari, met jokka täällä "syrjässä" asutaan, ei todellakaan haluta sitä. Ja meitä ei voija sieltä kehä III sisältä käsin jumalauta pakottaa täältä pois. Harmillista kyllä, että iso osa ihimistä on jo aivopesty uskomaan, että tulevaisuu'essa elämää ei voi olla missään muualla ko muutamissa kaupunkikeskittymissä. Että jokin höpöhöpö politiikka enää pakottaa meijät pysymään täällä ja siitä jos luovuttaisiin, kasaisimme kamamme ja riemusta kilijuen muuttaisimme sinne kaupunkiin. 

Tulen tämmöisistä aina niin pahalle tuulelle. 

No, onneksi urbaani löytöretkeily (internetin ihimeellisessä maailmassa) johti minut myös Hesarin (vaikka olenkin kyllä alakanut osittain boikotoida tätä "maan ykkösjulukaisua" Helsinki-keskeisen maailmankuvan ja provosoivien juttujen vuoksi, joilla kyseinen julukaisu on todistanut, ettei se todellakaan ole koko Suomen lehti) muutaman vuojen takaiseen lehtijuttuun, jossa puhuttiin siitä, miten monista vanahoista ja käyttämättömiksi jääneistä taloista saisi palijon varaosia niihin vielä käytössä oleviin yksilöihin. Tämä! Tästä tullaankin siihen, miten moni ei tajuakaan hautovansa siellä kauan sitten unohduksiin jääneillä tiluksillaan tämmöisten pölijien kuten minä näkökulumasta suunnattomia aarteita. 

Puhumattakaan siitä, että monia tällaisia aarreaittoja lyyään kaivinkoneen toimesta maan tasalle. 

Eikä sillä, että ihimiset tekivät tätä tahallaan tai etes tietämättömyyttään, monelle net vanahat ja elämää nähäneet talot ja niitten sisällykset ei vaan näyttäydy mitenkään arvokkaana tai säilyttämisen arvosena. Voi ettäkö pääsisi luvan kanssa irti tämmösiin vanahoihin taloihin! 

Noo, toisaalta mulla lähtee näitten tuunausjuttujen kans vissiin ihan mopo lapasesta iliman rajatontaki mahollisuutta kerätä kaikki vanahat jutut meikäläisen matkaan, että ehkä se on ihan hyvä, etten pääse irti. :D

Mutta nuista tuunausjutuista sitten ehkä toisen kerran! No kuitenki, jos lojuu vanahoja puisia huonekaluja tai muuta sellaista nurkissa, josta vois olla halukas luopumaan niin meikäläiseen saa olla yhtey'essä. :--------D Terveisin selaan tori.fitä ja kirppisryhmää melekeen joka päivä ja huokailen, nytki meni sivu suun koko ajan käytössä olleet punaset viiskyluvun nojatuolit. Ja yksi tuunattavaksi kelepaava sänky, joka ei kylläkään ollut kovin vanaha, mutta kotimaista puuta. Onneksi suurin osa kaikesta kivasta on liian kaukana...

Ja sitten taas toisaalta hienouksia löytää lähempää ko arvaiskaan. 

Kummituskaappi

Puhelin tuossa aijemmin, että käytiin hakemassa vahavistusta meijän huonekaluihin hieman ulukopuolelta. Instagramia kurkkineet jo tietääkin, että kyseessä on astiakaappi. Eikä mikä tahansa kaappi, vaan kaappi, jonka meikäläisen pappa on aikanaan poikamiehenä ostanut itelleen. Siihen aikaan kyseinen kaappi on ollut täynnä kirjoja, mutta kirjat on jääneet matkan varrelle. Niin oli myös kaappi jäänyt, sillä se majaili näihin päiviin asti isän lapsuu'enkodissa Pahkakummussa, joka on aikanaan jäänyt sukulaisten omistukseen. 

Kiitos mummin se nyt kuitenkin sitten muutti meille ja ratkaisi meikäläisen astiansäilytysongelmat kertaheitolla. Sukulaiset tuumasivat, että kaappia oli aijemmin siirretty vanahan talon vintillä, jossa se oli iät ja ajat ollut yhdessä ja samassa nurkassa. Heti siirto-operaation jäläkeen oli vintissä alakanut kuulua kummallisia kolinoita. Lupasivat siis kummituksen matkaan.

Meitähän ei tämä ollenkaan haitannut, meillä ko löytyy omasta takaa jo ovivahti, joka käy sulukemassa uluko-oven jos sen jättää selijälleen, eikä muista pönkätä. Ihan sama, tuuliko vai ei. Hetken päästä selijälleen jätetty ovi kuitenkin painuu kiinni. Mielestäni hyvin ystävällistä toimintaa, eikä olla tähän puututtu mitenkään, vaikka kieltämättä joskus ärsyttääkin ko unohtaa laittaa pönkän. 

Naruskan mökillä ollaan jou'uttu usiamman kerran huomaamaan, että joku tekee pieniä källejä, kuten lyö yhtäkkiä sulakkeen kiinni ja sähköt poikki, siirtelee kumisaappaita ja muuta. Eikä olla ainoita, jokka tämmösiä hommia on havainnu. Ei meitä haittaa, ollaan koitettu vaan kertoa, että omaa väkeä ollaan. Viimeksi saatiinkin olla ihan rauhassa. Meillä on siis kummituksiin varsin hyvät välit, että kaappien mukana muuttavat kummitukset ei palijon hetkauta. 

Samalla tulin hups vain muuttaneeksi vähän alakerran tuvan järjestystäkin. Mutta minusta se on näin aika järkevä, ko kahta ihan erilaista lipastoa ja kaappia ei vaan voinut olla vierekkäin. Tuli jotenkin tilavampi olo, eikä keinutuoli oo enää tiellä. Lipastokin löysi ihan järkevän paikan toisaalta, kuvaa en vaan vielä ottanut ko  homma on vähän kuitenkin vaiheessa. Tuon koiran häkinkin olisin halunnut oikiasti hävittää tuolta nurkasta pois ja taitella kasaan ja talteen, mutta en yksinkertaisesti raaskinut ko piski tälläkin hetkellä rotkottaa omassa kömmötissään selijällään ja kuorsaa. Eikä se oikein alahaalla sovi minnekään muualle. Kotoisasti aina herään siihen ko koira vaihtaa yöllä nukkumapaikkaa ja kömpii omalle paikalleen räminän kanssa. Ehkä sitten jos joskus tekisi/hommaisi koiralle toisenlaisen pedin.

Mutta tuo kaappi! Ohan se aivan ihana! Olin ajatellut tuolle seinälle yksinkertaisesti avohyllyjä, joille laittaa nuita astioita, mutta tämä on kymmenen kertaa parempi ratkaisu. Nyt kaikki astiat pysyy tuolla lasin takana suojassa pölyltä, ko osa on kuitenkin lähes jokapäiväisessä käytössä. Lukollisen oven taakse sain piiloon samaa roinaa, jota ennen oli lipaston päällä keräämässä pölyä. Ja säilytystilaa on vielä roimasti jälijelläkin. 

Kaapin päälle tömäytin vanahan Riihimäen lasin Ilves-purkin. Saapa nähä, mitä siihen keksisi laittaa sisälle, vai laitanko mitään.

Keinutuolin alla on myös muuten uusi räsymatto. Tai siis, "uusi", jonka äiti oli löytänyt varastosta. Keräsin matkaani ja ilimotin että kyllä sille jostain paikka löytyy. Ihanat värit, joten mukava, ettei tarvinut ees keksimällä keksiä sille paikkaa. :D Matolla on koiran uusi lelu, jonka tilasin sille Mustin ja Mirrin alennusmyynnistä samalla ko tilasin säkin ruokaa. Aivan ihana sekin, eikö! Sopii mattoonkin. Hinnasta pois 70 %, joten jopa raaskin tilata. Hartau'ella tuo piski on sitä kyllä nyt pitänytkin.

Ja niin, siitä kummituksesta. Eipähän tuo ole meikäläiselle ainakaan vielä ilimineerannut pahemmin ittiään muuten, kuin yrittämällä rämäyttää hyllylevyn päähän kaappia pyyhkiessäni. Ilimotin topakasti, että meillä ei semmosta käytöstä suvaita ja olla saa, mutta pitää olla ihimisiksi. Että koittaa nyt vaan sopeutua siihen, että täällä ollaan. Sen jäläkeen taisi muutaman kerran ujosti ra'ottaa kaapin ovea itekseen ja kurkkia sieltä, että mihinkäs sitä ollaan tultu. Ilimeisesti tuumasi kodiksi, ko ei oo sen jäläkeen havaintoja tehty. Ite vähän luulenkin, että se ryhtyi levottomaksi edellisessä paikassa, koska ei ollut kotonansa. Täällä vähän äkseerasi ensin, ko ei tiennyt, että minne nyt on jouduttu. 

Mutta eipä olisi tuokaan säilytysongelma voinut paremmin ratketa! Kaappi on ko tehty meille, se on komia ko mikä ja vielä varsin hyväkuntoinen. Uskotteko, jos sanon, että asioilla on tapana järjestyä ja kaikella useimmiten joku tarkotus, ko vaan malttaa mielensä ja on kärsivällinen?

Yläkertaa

Ja nyt arvon naiset  ja herrat, kuvia siitä, miltä siellä puunatussa ja järjestellyssä yläkerrassa näyttää:

Yläkerrassa sijaitsee siis erikseen meijän telekkarinkattomis- ja musiikinkuuntelutila, eli toisin sanoen olohuone. En muista olenko jo asiasta maininnut aijemmin, mutta tosiaan tykkään järjestyksestä näin, vaikka oonkin kohannut aika monta hämmentynyttä "ai eikö teillä oo telekkaria?" reaktiota sen alakerrasta puuttumisen vuoksi. Ite katon hyvin harvoin telekkaria, eli sen ei tartte olla alahaalla, missä monesti tulee vietettyä suurin osa ajasta. Toisekseen on kiva, että alahaalla on semmoinen vanahan ajan "tupa", missä voijaan oleskella ihan iliman telekkaria ja kattella vaikka elämänmenoa ikkunasta. Ja kolomanneksi, ko olohuone ja keittiö on erillään, ei kokkailusta aiheutuva meteli häiritse telekkarin kattomista ja toisaalta taas ylyhäällä voi rauhassa kattella telekkaria tai kuunnella musiikkiakin, iliman että se häiritsee vaikkapa nukkumista alakerran makkarissa. Vanaha talo ja paksut seinät, tykkään. Ehkä met jossain vaiheessa muututaan niin ikäihimisiksi, että halutaan tupaanki telekkari, josta kattoa aamuteeveetä, mutta ei ainakaan vielä. Elämän ei tartte pyöriä telekkarin ympärillä. 

Koska vanahassa maatalossa ollaan, haluan, että sen ajan henki tulee esille myös sisustuksessa. Niinpä olokkarista löytyy vanahan lypsyjakkaran lisäksi myös maitotonkka. Ihana puinen jakkara on kotoisin meikäläisen mummolasta, maton tarinaa en tiijä, pitäisi kysyä siipalta. Tuolissa on täydellinen sinisen sävy ja ihanasti kulunut maalipinta! En olisi ikinä uskonut, että voisin sisustushommissa innostua näin palijon sinisestä.

Sininen jatkuu myös nurkassa senkin luona. Senkissä on nyt jopa tavaraakin sisällä, sain laitettua esimerkiksi cd-levyt sinne. Niitä järjestellessäni mietin, että eipähän ole tullut pieneen hetkeen ostettua ainuttakaan cd-levyä, ko ennen vierailu Free Records Shopissa oli jokaisen kaupunkireissun kohokohta. Musiikin tärkey'estä kertoo myös nurkassa seisovat soittimet, joita allekirjoittaneen oisi tarkoitus opetella joskus soittamaan. Sitä ootellessa net käyvät myös mainiosti sisustuselementeistä, haitarissa on jopa häivähdys sinistä. Tuo vuoderahi toimittaa tällä hetkellä vielä olohuoneen pöy'än virkaa siihen asti, kunnes saan muutoksen alla olevan pöy'än valamiiksi. Rahi tuo myös ihan kätevästi lisää istumatilaa, koska tämä vanaha nahkasohova ei ole mikään kovin iso. Ja nahkasohovahan vaihtuu toiseen sitten joskus ko on varaa investoija sohovaan.

Näistä kuvista näkee, että myös siipalla on silimää sisustukselle, sillä muuri, näkyviin jätetyt kattopalakit, portaikon kaide ja valaistus on siipan käsialaa, niinkö kaikki pinnat ja muut täällä ylyhäällä. Muuri on yksi meikäläisen lempparikohtia täällä. Portaikon kaide tosin kaipaisi vielä hieman väriä pintaan, pohdinnan alla ainuastaan se, että pitäisikö siitä tulla petsattu vai valakonen. Ehkä petsattu?

Yläkerrasta löytyy olokkarin (ja keskeneräisen vessan) lisäksi yksi iso kamari, jossa värimaailma on yllättäen, tadaa, oranssi. Ikkunassa on ohuet läpikuultavat verhot, sekä paksut mustaharmaat verhot, joilla huoneen saa tarvittaessa pimennettyä. Aijemmassa kämpässä olleen pirttikaluston penkkiä hyödynsin täällä istumis- ja laskutilana. Luulen, että saatan kyllä tulla usiastikin ite hengailemaan tuohon penkille ja kattelemaan ikkunasta tulos.

Huone toimii vierasmakkarin lisäksi myös toimistotilana (sekä myös kuntosalina), tässä se surullisen kuuluisa työpöytä. Toimistohommien osalta ei olla vielä ihan täysin järjestyksessä, kuten kuvasta näkyy. Pöy'än kanssa samaa sarjaa löytyy alahaalta myös lipasto, oon suunnitellut näitten valakoruskeitten puukalusteitten maalaamista  petsilakalla, mutta toisaalta en sitten tiijä. Jotenki tuo kaksivärisyys ärsyttää minua (en tiijä miksi :D), toinen vaihtoehto olisi tietysti maalata net kokonaan valakoseksi, mutta ehkä valakosta lattiaa, seinää ja kattoa vasten se petsattu saattaisi olla kivempi. Tuoli on saman henkinen nuitten kanssa, vaikka se on alakujaan minun ja pöytä sekä lipasto siipan. Sen olen aikanaan meinannut maalata mustavalakoseksi ja myös punaiseksi :D. Jokin persoonallinen väritys voisi kyllä olla poikaa sillekin. Työpöy'än takana on pieni ikkuna, josta pääsee kivasti valoa sisään, vaikka työskentelypiste sen edessä onkin.

Nämät taulut on myös siipan peruja, jotenkin tykkään näistä ja net päätyivät hieman vinksin vonksin (tarkoituksella) kamarin seinälle. Ihan ite naulasin.  

Musta puinen laatikosto on handmade by meisi. Muovikukat Iron Maiden -olutpullossa on meikäläisen kokeilu, sillä täällä yläkerran kamarissa ollaan suuressa määrin vielä sisustuksen osalta kokeiluasteella. Saa nähä koska hermostun ja nakkaan nuot mäkeen, yleensä en nimittäin voi sietää muovikukkia. :D Tauluista toinen on meikän pikkuvelijen kouluaikainen taideteos ja toinen meikäläisen huonosti kehystämä kuva Siipasta ja Koirasta. Jotenkin vähän kaikki alakoi ärsyttämään tätä kuvaa tuijottaessa, pakko käyä ainaki pikkusen siirtämässä tuota laatikostoa. :D Mutta tälleen meisi löytää net jutut, jokka toimii ja miellyttää omaa silimää. Kaikkea pitää kokeilla ja jos jokin alakaa risoa, se lähtee mäkeen ja vaihtuu niin kauan, että feng shuit on kohillaan.

Koska kamari on jäätävän iso, se vaati kaverikseen myös jäätävän ison maton. Ja sellainenhän löytyi onneksi (mistäs muualta) ko äitin mattovarastosta. Tämä on mummon äitille ja iskälle kutoma makkarin matto johonkin kämppään, jossa oli huluppea makkari.

Koska kyseessä on oranssi huone, on oranssia ripoteltu pieninä ja vähän suurempia yksityiskohtina vähän sinne ja tänne. Sängyn päätyyn seinälle olisi tarkoitus saaha vielä jotain oranssia, ehkä jonkin sopivasti retron kankaan avulla. Oranssin norsun olen muuten saanut 15-vuotiaana Helsingin reissulla Lintsiltä ja se, tuttavallisemmin Herra Norsu, on meisille valtavan rakas. Sänkypeitto ei ole ykkösvalinta tuonne kamariin, mutta sillä nyt mennään ainakin toistaiseksi. Herra Norsun kanssa samaa sävyä on myös Robin Dayn Hillelle suunnittelema muovituoli, joka on navetan aarteita. Perusteellinen puhistus Universal Stonella ja se on suorastaan kuin uusi! Se sai kaverikseen toisen pirtin pöy'än penkin ja laavalampun. Ja jotain sälää, jokka ehkä netkin saattavat vielä vaihtaa maisemaa. Tuossa laavalampussa ja muovituolissa on kuitenkin jotain sellaista säpinää, josta saatan kehitellä vielä lisääkin. Yläkerran kamariin oisi tarkoitus nimittäin saaha vielä Nintendo-pelinurkka, joten överi aikamatka on hyvinkin mahollista ja epäilemättä tämä sisustus tästä vielä jalostuu.

Ja koska kyseessä on edelleen myös vierasmakkari, oon ajatellu etenkin naispuolisia vieraita niin palijon, että kamarista löytyy myös peili. Osittain myös siksi, että yläkerran kamariin on roudattu kaikki sellainen, jolle ei ollut paikkaa muualla ja se vielä aavistuksen verran ikävästi näkyy tuolla.

Ja loppuun vielä kuvia, jokka ikävästi palijastavat sen keskeneräisen fiiliksen vielä pahemmin. Kuntoiluvehkeet on herttaisesti levällään, kunnes keksitään niille joku järkevämpi ja tyylikkäämpi säilytystapa. Siihen asti, kyllä, lattialla. Ruskeitten taulujen alle olisi tarkoitus laittaa lasihyllykkö, johon tulee säilytykseen mappeja ja kirjoja. Ja kamarin nurkassa on syvennys, josta jonakin päivänä olisi tarkoitus tulla komero. Nyt siellä majailee sekalaista tavaraa ja yksi nojatuoli, jonka potentiaali on tunnustettu, mutta entrausajatukset vielä kovin vaiheessa. Jonakin päivänä luultavasti vaihan sujuvasti kankaat tuohon tuoliin ja maalailen sen, mutta se päivä ei oo tänään. Eikä luultavasti vielä huomennakaan. 

Tämmöstä! Hakemista ja sovittelua ja aarteenetsintää, mutta niin kait se on sisustaminen aina. Paljon on jo hyvää ja tällä hetkellä kuitenkin tykkään siitä, että täällä tosiaan alakaa näyttää enemmän jo ihimisasumukselta ko mitä varastolta tuon kamarinkin osalta.

Viime aikojen mukavat

Aattelin koota tähän viime aikojen pieniä mukavia juttuja, koska elämässä on tärkiää osata arvostaa niitä ei aina niin isoja, mutta arkisen hyvän mielen kannalta tärkeitä asioita. 

Viime aikoina ollaan esimerkiksi saatu tehtyä kotona erilaisia pieniä asioita. Äidin avustuksella kyhättiin kokoon minikokoinen kasvimaa.

Joku aika sitten näytti vielä näin vaatimattomalta, mutta nyt salaatit, sipulit, tillit, herneet ja persiljat on jo varsin hyvässä kasvussa. Tänä vuonna tosiaan näin pienimuotoista vielä, ens kesänä toivottavasti on aikaa (ja rahaa) perustaa vähän isompi.

Piha siistiytyi myös huomattavasti sen jäläkeen ko saatiin häälahajaksi päältä ajettava ruohonleikkuri ja saatiin nurmikko kuriin. Trimmerille olisi tosin vielä lisääkin töitä.

Aitakin valamistuu hitaasti, mutta varmasti. Vielä pitäisi tosin hankkia vähän lisää aitatarpeita niin pysyy koirakin varmasti omalla puolella. Se on hämmentävää, miten källi elukka koira osaa olla, ko silimä välttää, laajentaa herra tonttia naapurin puolelle, ellet ehi ennen sitä kysäisemään, että minnes se herra karvakasa nyt on menossa. Pihalla riittäisi kyllä aijankin lisäksi proggista kerrakseen, mutta tehään ko keretään tai kun rahatilanne sallii. :D Ens kesänä voitais järjestää vaikka omat maalaustalakoot. Ja raivaustalakoot. Nurmikontekotalakoot. Tai istutus- ja pihanrakennustalakoot. Vaihtoehtoja riittää. :)

Sisällä ollaan viimeinkin saatu yläkertaa astetta ihimisasumusmaisempaan suuntaan. Esimerkiksi operaatio senkki on nyt jo siinä pisteessä, että senkki on pesty, tuotu sisälle ja taiteiltu yläkertaan. Tavaroitakin jaksoin jo asetella päälle, mutta siihen se sitten tyssäsi. Iski motivaatiopula, enkä ole saanut purettua pahavilaatikoitten sisältä esimerkiksi cd-levyjä tuonne kaappiin. Muutenkin yläkerran sisustaminen jumahti ihan kokonaan ja into järjestellä ja laittaa paikkoja lopahti ihan täysin. Motivaatiota ootellessa, jotta se yläkerran kamarikin saataisiin johonkin järjestykseen. Tai yövieraita. :D (Nyt ko sanoin tämän ääneen, niin tajusin, että ei perskeles, semmosiahan on muuten oikiasti tulossa...)

Kyllä siellä nyt kehtaa kuitenki telekkaria kattoa. Viihdevehkeet on kohillaan ja se on ilimeisesti miehisellä mittapuulla yhtä ko valamis olohuone. :D

Senkin sisältä löytyi muuten palanen vuojen -81 Lapin Kansasta. Olokkarillekin pitäisi vielä tehä jotain, mutta osittain ehkä sen vuoksi, että yksi pöytä jonka olen kaavaillut sijoittavani tuonne, kaipaisi uutta maalipintaa, homma on vähän jäissä. Toisaalta myös ehkä siksi, että pitää vielä kypsytellä sitä, mitä tuo olokkari kaipaa. Nyt ehkä aavistuksen harmittaa, etten ostanut paria alessa ollutta Pentikin kynttilälyhtyä siellä vieraillessani. Tuonnehan net ois voinu ikkunaan laittaa killumaan. 

Positiivista on ollut myös muutamat ihan kohtalaisen lämpimät ja kauniit kesäillat, joita etes laumoittain esiintyvät sääsket ei ole onnistuneet pilaamaan. Mikäs sen rentouttavampaa ko kuunnella lintujen laulua ja katsella ko joki virtaa hilijalleen ja kalat pulijaa veessä.

Heitettyäni talaviturkin juuri ja juuri kesäkuun puolella on sen jäläkeen uimakertojakin kertynyt jopa kourallinen. Ihanan piristävä ex-tempore iltauinti kylän omalla uimarannalla jää mieleen tämän kesän pienenä kohokohtana. 

Mukavaa on myös yllättyä positiivisesti ja huomata, että jokin turhakkeeksi ajattelemasi laite saattaapi olla ihan kätevä veheje. Näin kävi minulle häälahajaksi saadun smoothieblenderin kanssa. En varmaan olisi ite tullut ostaneeksi, mutta kerran kokeiltuani voin sanoa, etten jaksaisi smoothieta enää millään muulla tehä. :D Niin palijon helepompaa ja vähemmän tiskiä! Toivon tämän nostavan smoothien valamistusintoani potenssiin kymmenen. 

Elämän pieniin iloihin kuuluu myös se, että äitiltä sosialisoimani nukkumatin alaku, alias Masa Junior, on alakanut ikkunalau'alla kasvattaa lehtiä Masa Seniorin malliin. Tässä ootellaan kolomannen lehen aukiamista, nyt tulossa on jo nelijäs. Peikonlehtikin kasvattelee innoissaan uusia lehtiä, viherkasvit on ihania!

Onnellisuutta heijastelee myös ihana ite tehty pitsa ja kaikki muukin viime aikoina nautittu hyvä ruoka. Etenkin ko eväitä saa nauttia kaikilta ihanilta häälahajaksi saaduilta astioilta. 

Ja mikä parasta, kuvan pitsaa on vielä jälijellä. Lisäksi uusimmassa Avotakassa on vielä luettavaa ja kesälukemiseksi sopiva kirja kesken. Jos kotihommat ei yhtäkkiä nappaakaan, voin aivan hyvällä syyllä käpertyä sohovan nurkkaan pitsan ja lukemisen kera! 

Ja jotenkin kummassa nyt tuntuu, ettei nappaa.