Hiihtokau'en avaus

No nyt on sitten vihdoinkin sukset korkattu pienellä 5,4 km lenkillä ja täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt! Vaikka se tiijossa olikin, niin täytyy silti edelleen todeta, että hiihto todellaki on välineurheilua parhaimmillaan. Oli nimittäin ihan eri meininki suksia menemään kunnon vehkeillä, edellisillä hiihtokokeiluilla oon onnistunu lähinnä tappamaan hiihtoinnostusta surkeilla suksilla, jokka ei pitäneet sitten yhtään, mutta ei kyllä myöskään juuri luistaneet, vaikka mitenpäin voiteli. 

Voinkin erittäin lämpimästi suositella nuita Peltosen Nanogripejä kaikille, jokka haluaa päässä hiihtämisen suhteen mahollisimman helepolla tai tilat/taijot ei mahollista voiteluoperaatioita. Minulle luvattiin, että senkö nakkaat lau'at jalakaan ja lähet suksimaan ja niinhän se kyllä oliki. Pitoa löytyi ihan kiitettävästi, eli jokaista metriä ei todellakaan tarvinut hiihtää kahteen kertaan tai rutistaa suksia kaikin voimin latuun hiihtäessä ylämäkeen, mutta toisaalta myös luistoa löytyi ja suksi kuluki kivasti eteenpäin. 

Mitään himovauhteja näillä ei luvattu esimerkiksi mäessä saavan, mikä ei toisaalta tämmöstä pitkän aikaa hiihtämätöntä yksilöä toisaalta haittaakaan, kunhan potkulla suksi kuitenkin liukuu eteenpäin eikä tökkää samantien. Tykästyin siis kyllä, ainakin tällaisella muutaman pakkasasteen kelillä olivat mitä mainioimmat hiihtää! Myös Rossignolin monot tuntuivat meikäläisen jalakaan varsin passelilta ja lämpöä luulisi riittävän kylymemmillekin keleille, lähes olemattomalla pakkasella jalat kävivät suorastaan kuumina, ei kuitenkaan niin, että se olisi hiihtämistä mitenkään haitannut. Oman osansa saattoi tietysti tehä myös jalassa olleet kompressiojuoksusukat. Kunnon vaatteet oli muutenki plussaa, urheilukerrastossa ja hiihtopuvussa ei tullut liian kuuma, vaikka hiki vähän valuikin, mutta ei myöskään palellut. Kylymemmällä ilimalla väliin passaa sitten lisätä fleecekerrastoa.

Ensimmäiset pari sataa metriä tuntui kyllä ihan siltä, että ei helekkari, ehän minä jaksa hiihtää mihinkään ja sitten sen jäläkeen ko alakujärkytys tasaantui, tuli vaan semmonen fiilis, että no kyllähän tässä nyt eteenpäin pääsee, mutta ei tämä erityisen kivaa ole. Sittenkö vähän lämpeni ja alakoi taas saaha kiinni siitä, että miten näillä lau'oilla oikein kuuluikaan suihkia eteenpäin, tulikin semmoinen olo, että perskeles, tämähän on muuten mukavaa. Pitemmällekin olisi tehenyt mieli hiihtää, mutta ajattelin piettää ensimmäisen lenkin maltillisena jo ihan sen takia, että jäsenkorjaaja käski aloittaa urheilun varovasti. Loppumatkasta oli jo varsin vapautunut olo, kun ei tarvinut enää miettiä juuri ollenkaan jaloissa olevia suksia ja käsissä olevia sauvoja, vaan rytmi tuli jo vähän niinkö itestään. Melekosta räpistelyä se hiihto varmaan tästäki huolimatta vielä oli, mutta pikkuhilijaa etiäpäin.

Sitten hieman näistä oululaisista hiihtoladuista. Näin maanantaina about puoli yhen-puoli kahen välillä päivällä ladut oli ihan hyvässä kunnossa (tuli käytyä vissiin ihan kreivin aikaan, nyt ulukona nimittäin pyryttää ihan kunnolla lunta), joskin sen oloiset, että ihan kiitettävästi on hiihtäjiä riittänyt. Ja niitähän kyllä riittikin, kellonaikaan nähen ihimisiä tuli ajoittain ihan ruuhkaksi asti vastaan. Kello nelijän jäläkeen voikin olla, että porukkaa riittää vähän turhankin palijon... Eteenpäin kuitenkin pääsi, eikä kenenkään toisen hiihtäjän vuoksi tarvinnut hermojaan menettää (kuten viime aikoina jossain päin Suomea on kuulemma tapahtunut). Ja koska suuria mäkiä ei ainakaan tällä perällä (pohojoinen) yksinkertaisesti ole, ei oo niin justiinsa, vaikka latu-ura ei ihan priimakunnossa olisikaan.

Se, ettei isoja mäkiä (tai mäkiä yleensäkään) pahemmin hiihtäessä vastaan tule, on toisaalta sekä plussa että miinus. Näin pitkästä aikaa aloittelevana hiihtäjänä on ihan jees, ettei tarvitse laskia mitään hulluja mäkiä heti aluksi, mutta toisaalta se tasaisen lykkiminen on myös vähän tympäisevää. Ihan pienet pinnanmuodon vaihtelut vähän usiamminkin ko aliskaan laskiessa ei olisi yhtään haitaksi. Maisema on myös hyvin tylsä ainakin Niittyaron kentän suuntaan mentäessä, mutta kovin ihimeellisiä ei täällä kaupunkiolosuhteissa voine vaatiakaan. Iso miinus on myös se, että aktiivisemmin täällä hiihtäessä sukset menevät varmaan suhteellisen nopiasti meleko huonoon kuntoon, sillä jokaisen aliskan kohalla latu on harmaata lunta, jossa on hiekkaa ja tiepölyä seassa. Harmillisesti näitä paikkoja ei voi oikein mitenkään kiertääkään ja toisaalta suksien ottaminen pois jalasta on myös meleko hankalaa kesken laskun. Pyöräteitä en lähtisi täällä ylittämään ollenkaan hiihtämällä, koska niillä on lähes aina hiekotushiekkaa, mikä tuonee oman ärsyttävän lisänsä täällä hiihtämiseen. Ylityksiä kun tässä kaupunkialueella väistämättä sattuu reitille. Hieman ärsyttää myös se, että jonkun matkaa joutuu kävelemään monot jalassa, ennenkö ladulle pääsee. Onneksi matka on kuitenki ihan naurettavan lyhyt ja tuleepahan sitten lämmiteltyä ennen hiihtoa ja toisaalta himmailtua hiihon lopuksi.

Miinus on myös mielestäni se, että hiihtäminen onnistuu lähinnä niin, että täytyy palata samaa reittiä takaisin, eikä lenkin kiertäviä latuja taija ainakaan tässä lähialueella pahemmin olla. Ite olen henkilökohtaisesti enemmän nuitten lenkkien ystävä. Mutta aina ei voi voittaa. Kovin elämyksellistä tuo hiihto ei siis täällä ole, mutta kuntoilumuotona ihan kätevä, jos lunta ja kelejä vain riittää.

Olen kyllä erittäin tyytyväinen, että tulin nuot sukset ostaneeksi! Piti ottaa pari kuvaakin todisteeksi tästä riemukkaasta tapahtumasta, mutta muistin tietenki asian vasta sitten, ko istahin suihkun jäläkeen tähän koneen ääreen. No, seuraavalla kerralla sitten.

Armas arki nyt kutsuu meitä

Virallinen arkeen paluu on nyt suoritettu meijänkin huushollissa, eli joulukoristeet on kerätty veks, verhot vaihettu takaisin kevät/kesä/syys eli kaikki-muut-vuojenajat-paitsi-joulu -verhoihin ja gradutus potkaistu kunnolla käyntiin. 

Pakkanenkin hellii meitä ja tällä hetkellä Oulussa näyttäisi olevan semmoset 21 raitaa pakkasen puolella. Kaukana on kotiseu'un lukemat, jossa huijellaan kolomessakympissä ja sen paremmalla puolella. Täällä tuo kolomekymmentä olisikin jo hieman liikaa, kiitos meri-ilimaston ja purevan tuulen. Näillä keleillä vielä juuri ja juuri kehtaa pingviininä polokassa aamulla lipastolle. Tosin huomenna aattelin ehkä siirtyä jalakapeliin jos lämpötila on yhtä viileähkön puoleinen ko tänäänkin, on se sen verta jähämiää touhua tuo pyöräily pakkaskeleillä. En kuitenkaan valita, viime yönä sai hyvin raikastettua sohovatyynyt parvekkeella ja jos tässä oikein reipastun, heivaan ensi yöksi matot parvekkeelle. 

Raikas startti tälle vuojelle, vaikka tajusinki tuossa kalenteria tuijotellessa, että ollaan jo herran jestas miltei puolessa välissä tammikuuta.

Viime viikolla saattelin myös urheiluarkeni uu'elleen liikkeelle pitkän hilijasen kauen jäläkeen hakemalla kaupasta kahavakuulan ja net pitkään arpomani sukset. Mietiskelin, että kerta oon jo kaks vuotta haaveillu hiihtovehkeistä ja ko tänä talavena näyttäisi tuota luntaki riittävän, niin miksipä ei toteuttaa haavetta. Ja niinpä marssin Kärkkäiselle ja nappasin mukaani Peltosen Nanogripit kera Rossignolin monojen ja Rottefellan siteiden. Nuita Nanogripejähän ei tartte voijella ollenkaan, vaan ovat niin kutsutut pitopohojasukset. Hyvin pitäisi kuulemma päästä näillä tämmösen hiihdon pariin paluuta tekevänkin suksimaan. Se jääkin sitten nähtäväksi, ois teheny mieli lähtiä heti testaamaan, mutta koska sauvat puuttuvat vielä, se hijastaa hieman. Samoin tuo ulukona vallitseva kelikin kyllä. Tarkenemista kelillä ko kelillä edistin myös tilaamalla lopultakin nuitten kymmenen vuotta vanahojen miltei puhki kuluneitten toppahousujen tilalle uuet, net ei vaan ikävä kyllä ole vielä saapuneet perille. XXL-verkkokauppa tarjosi ystävällisesti miltei yheksänkympin pökät hintaan 29,90. Toivottavasti ois vielä oikiasti hyvätki, eikä ainuastaan halavat.

Keli ei kuitenkaan estä kahavakuulailua, vaan päin vastoin, suorastaan houkuttelee sisäliikunnan pariin. Niinpä teinki tuossa pienen kahavakuulareenin ja täytyy sanoa sohovan pohojalla liian pitkään makoilleena että piru vie, rankkaa, mutta tekipähän hyvää. Tekniikoita tarttee vielä vähän hijoa, mutta eiköhän se tästä ajan kanssa. Ei tämä nyt ihan kunnon punttireeniä hakkaa, mutta tilan ja rahan puutteen vuoksi ajattelin pitäytyä kahavakuulailussa nyt ainaki aluksi. Kattomma sitten keväämmällä uuestaan. Viimeistään sitten kotoSallaan suuntimia ottaessa taijan siirtyä kotoisan Hate and Pain Gymin asiakkaaksi, se kun on ihan ilimasta (tilat sponsored by isipappa). Ja onhan meillä sitten tilaa pyhittää kotoakin vaikka kokonainen huone reenailuun jos siltä tuntuu, vehkeet vaan tarttis hieman päivitystä, johon ei taija olla varaa vielä. 

Sosiaalista tapahtumaa en urheilustani aijo tehä. Vieläkään. Terveisin ikuisia traumoja koulun liikuntatunneilta saanut. 

Ja jotta arki urheilun kanssa lähtisi liikkeelle mahollisimman kivuttomasti ja terveenä, sain myös varattua ensi viikolle ajan sinne jäsenkorjaajalle. Tulee enemmän ko tarpeeseen sekin, terveisin kokovartalojumi ja vammane jalaka. Onneksi lahajakorttiin on sisällytetty myös pari kertaa hierontaa vielä lisäksi. Kiitos siippa, rakastan sinnuu.

Muutoin rahanmeno saakin nyt meikäläisen osalta olla toistaiseksi tässä (mitä nyt irtopohojavuokaan meinasin investoija vielä), kunhan alakuvuojen suurin investointi eli uusi pyykkikone (!!!!) saahaan vielä kotia asti. Tarjouksesta tarttui loppujen lopuksi mukaan Miele, jonka pitäisi kuulemma olla saksalaista laatutyötä. Minulle olisi se LG:n konekin kelevannut, mutta siippa vakuuttui sen verran palijon myyjän Mielen puolesta esittämästä puheesta, joten siihen sitten päädyttiin. Eipä se hintaero loppujen lopuksi ollut kuin reilun satasen ja tällä satasella nyt oletan saaneeni hilijasen ja ihan perkeleen kestävän koneen. Pitkää ikäähän sitä tuommoselta suht hintavalta vempeleeltä toki toivookin. Malttamattomana ootan jo ensimmäistä testipyöräytystä! Raahasin jätesäkillisen petivaatteitaki pestäväksi uuella koneella.

Tällä rahan tuhulauksella on vaan se ikävä puoli, että törsäämiseen ikään kuin turtuu ja alakaa kovasti tehä mieli uusia ostoksia. Oltaisiin myös uuen sohovan tarpeessa vanahan alakaessa käyä hieman pieneksi ja katteltiinkin jo muutamaa varteen otettavaa vaihtoehtoa, mutta onneksi sohovaa ei voi mennä tuosta nuin vaan ostamaan tietämättä tarkalleen tilan mittoja, johon kyseinen mööpeli olisi tarkoitus sijoittaa. Koska rakas karvalapsemme on tehenyt olohuoneen matosta selevää, myös semmonen tarvittaisiin ja nyt on näkynyt ihan hyviä tarjouksia, nuot hieman isommat matot ko tuppaavat olemaan meleko hintavia. Todellisuuessa ei taija olla järkiä ostaa sitä mattoakaan, joka tulisi sitten sohavan kanssa samaan tilaan, ennenkö tietää sohovan värin. Onneksi ei taija olla ees varaakaan hirviästi lähtiä tuhulaamaan.

Mutta ehkä niistä palasista, mitä meillä jo on, saanee aikaseksi kodin, varsinkin nyt ko pyykinpesun tulevaisuus on turvattu.

Pitäisi oikiastaan pyrkiä laittamaan rahaa säästöön, tulevat nelijä kuukautta käytännössä yhen ihimisen tuloilla ei mitään hirviää juhulaa ole. Varsinkaan kun jatkosta ei ole vielä minkäänlaista tietoa. Valitettavasti vaan nytkin pitää joka kuukausi syyä ja ihan pelekällä makaronillakaan ei viittis elää (no niinkö net gluteenittomat nyt ees mitenkään halapoja olis). Jonkinlainen ryhtiliike täytynee kuitenkin vielä tehä senkin suhteen ja koittaa kehittää joku säästösysteemi ja karsia ehkä sellaisista menoista, jokka ei nyt oo ihan ehottoman pakollisia. 

Paitsi pian koittavat synttärit aijon kyllä juhulia perhepiirissä eli siipan ja karvalapsen kans ja hyvällä omallatunnolla, sillä jokainen nainen täyttää vaan kerran elämässään kaksikymmentä. Plus viisi. 

Nyt kuitenki saunan lämpöön ja sitten voisi vaikka alottaa seuraavan sukkaprojektin, ah ihana vapaa-aika! Etellisten joululahajaksi menneitten tekeleitten erittäin epäselevään kuvaan onkin hyvä lopettaa tämä sepustus tällä kertaa. 

Talavi- ja mettäkengät hakusessa

Tai ei net mitään hakusessa kyllä enää ole, ko löytyneet, sanotaanko ennemmin, että budjetti pikemminkin teetättää työtä. Ja se, ettei haluamistani kengistä juuri nyt ole tarjolla kääpiöjalakojen kokoa, eli pienintä mahollista.

Kuva täältä

Eli hankintalistalla olisivat nämät aivan ihanat Feelmaxin Kuuva 3:set, jokka ovat siis veenpitävät hieman korkeavartisemmat palijasjalakakengät. Kyseiset yksilöt on suunniteltu paitsi talavikäyttöön, myös mettässä seikkailuun ja vaellukseen. Kovin pitkille vaelluksille raskaalla varustuksella en tiijä passaisivatko, mutta meikäläisen mettässä loikkimiseen näitten pitäisi käyä mitä parhaimmin. Ja ohan nämät sitä paitsi vielä komiatki, ihan kevyesti kehtaa talavella laittaa pillifarkkujenki kans jalakaan mettässä seikkailun lisäksi.

Minulta löytyypi jo ennestään saman merkin lenkkipopot Vaskot, joista olen tykännyt erittäin palijon, vaikka väritykseltään muistuttavatki lähinnä teräsmiehen kenkiä. :D Minähän olen hieman jalakavammanen yksilö, jonka juoksut vaikutti yhessä vaiheessa olevan juostu, mutta näitten kanssa oon pärjännyt huomattavasti paremmin, ko vertaa aiemmin käytössä olleisiin Asicsen juoksulenkkareihin. Edelleenkään en juokse aktiivisesti, koska juoksukuntoon palautumisen prosessi on vielä kesken, mutta Feelmaxeilla käyn iliman jalakakipuja tai ongelmia sentään ees kävelylenkillä. Ongelmaksi on lähinnä muodostunut se, että pitäisi hankkia usiammat tämmöset kengät, ettei tulisi käytettyä välillä kenkiä, joilla saa jalat kipiäksi. Arkikäyttöön etenki näin syksyisin nämät Pankat ois varmaan varsin hyvät. Ja työkengiksi haluaisin ehottomasti sitten nämät Niesa 3:set.

Onko jollain muulla kokemuksia esimerkiksi nuista Feelmaxin aijemmista Kuuva-malleista? Toimivatko mettässä?