Rakkautta ensi silmäyksellä

Nyt se sitten tapahtui. Vastaani käveli (Avotakan sivuilla, kuinkas muutenkaan) ensimmäinen design-huonekalu, joka herätti tuon-minä-haluan-ääää -tunteen.

Nimittäin Carl-Gustaf Hiort af Örnäsin Studio-sohva vuodelta 1954. Awwww. Olen rakastunut ja asettelen jo kyseistä kaunotarta mielessäni joko ylä- tai alakertaan. Esteeksi muodostuu lähinnä hinta (kuinkas muutenkaan).

Olenkin jo odotellut, että koska jokin klassikkohuonekalu alakaisi puhutella meikää, sillä aiemmin sydämensykähyksiä on aiheuttanu lähinna design-lamput (joista olenkin ajatellut jossain vaiheessa raatailla täälläkin). Tai ehkä String-hyllyt joo, mutta niitä näkee niin palijon joka paikassa, että ihan periaatteesta ei. Mutta ei siitä kyllä ole epäilystäkään, että 50-luku on se meikän vuosikymmen.

Pitäisi vissiin perustaa säästötili ja alakaa säästää näitä kalliita rakkauksia varten.

Reikä seinässä

Remppakuulumisia! Täällä alakaa näyttää jo siltä, että kyllä tästä vielä asuinkeleponen huusholli tulee. Siippa teki reiän tuvan seinään ennen joulua (muistanette sen ihanan paperipömpelin) ja joulun ajan annettiin sen piileskellä vielä paperin takana ja kulijettiin vanahaa reittiä kodinhoitohuoneen läpi.

Pyhien jäläkeen siippa avasi aukon, taiteili askelman siihen (uusi osa on hieman eri tasossa kuin vanaha puoli), asetti villat khh/kuivaushuoneen ja käytävän väliseen seinään kunnolla ja siirtyi vanahan oviaukon sulukemiseen irrottamalla aukosta oven ja karmit (oven eristeenä oli by the way mm. sukkahousut...). Kodinhoitohuone ja kuivaushuone alakaa olla sillä mallilla, että kohta päästään kosteuseristämään ja sitten laatoittamaan kun levytkin on nyt seinässä. Pölyävät hommat vaan alta pois ensin. Onpa se siippa sähköasennuksiakin ehtinyt alotella.

Tuosta oven irroitusoperaatiosta sain ite kimmokkeen ruveta miettimään saunan pukkarin tapettiasiaa. Koivutapetti oli tosiaan siihen ajatuksena, jos muistatte, ja koska kävi niin ikävästi, ettei suunnittelemaani tapettia enää valamistettukaan, löytyi tilalle vaan "huonoja" vaihtoehtoja ja jätin koko tapettiasiaan silloin hautumaan. Tämä kannatti, koska nyt ko otin ittiäni niskasta kiinni tarkoituksenani saattaa tapettiasia päätökseen, hiffasin aikani googlailtuani että myös Ebay on olemassa ja kappas, sieltähän saa sitä haluamaani tapettia ja vielä huokeaan hintaan! Muut vaihtoehot olisivat olleet joko älyttömän kalliita tai sitten ei niin mieleisiä ja silti hintavampia kuin tuo tapetti.

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Nähtäväksi jää, minkälaista tapettia sieltä sitten tulee, mutta hinta oli sen verran edullinen, että ei harmita ostaa tilalle jotain toista jos homma olisikin jostain syystä katastrofi. Se vanaha kylymän eteisen ovi olisi muuten ajatuksena siirtää tuohon eteisen ja käytävän väliseen aukkoon. Välioviasia onkin tässä ollut myös hieman pohdinnan alla itselläni, mutta eiköhän sekin ratkia sitten ko sen aika on.

Muuten rempan osalta meikä tekee lähinnä ajatustyötä ja sitäkin koskien vain sisustuksellisia asioita. :D

Semmosta! Nyt siirrän ajatustyöni kohti lounasaikaa, peruna-porkkanasosetta ja lumitöitä.

Talon kasvojenkohotus

Tässäpä pikainen päivitys siihen, miltä meijän huusholli näyttää tässä vaiheessa ulukoapäin! Aika komiat nuo uudet Pihla-ikkunat, vaikka ite sanonki. Ja kyllähän se ulukovuoren uusiminen on melekonen kasvojenkohotus ollu koko talolle, se keltainen peltiulukovuoraus ei tee oikeutta kyllä millekään talolle...

Laitoin mukaan vielä vertailun vuoksi kuvan talosta vanahassa kuosissa reilu vuosi sitten (auto kuvassa kuvausrekvisiittana 😂). Onhan tuo vähän muuttunut, vaikka tavallaan tykkäsin meijän talosta ihan tuollaisenaan ja kahestaan asuessa ollaan kyllä tultu toimeen hieman epäkäytännöllisten tilojenkin kanssa. Hassua ajatella, ettei meijän pirpana tule muistamaan, millainen koti on ollut ennen tätä remonttirumbaa, vaan sille koti tulee aina olemaan sellainen kuin se valmistuessaan sitten on. Tässä olikin sitten remonttia varmaan yhelle elämälle ihan riittävästi (onneksi meillä ei täällä tarvi hullutella niin, että rakennettaisiin kovin montaa huushollia asuntolainan nopeamman poismaksamisen toivossa...) Vaikka onhan se aika hieno tontti tuolla ylähäällä, jos sitä hirsitalon sinne rakentais sitten joskus... 😄

Ei onneksi taija olla kovin järkevää! Hirsitalo on kieltämättä ollut aina meikäläisen unelma, mutta uuden rakentamisessa on aina se ongelma, ettei sinne saa vanahan talon tunnelmaa. Plus että niin kauan ko rakennuslainsäädäntö pakottaa rakentamaan terveen järjen vastaisia höpöhöpöpullotaloja, minä pitäydyn vanahassa. Ei sillä, etteikö se voisi toimia kun kunnolla rakennetaan ja sitten pidetään ilimastoinnit aina päällä ja kunnossa, mutta jotenkin ko nykyajan rakentamisen tilaa kattoo, niin epäilyttää että voiko moisen rakentaminen onnistua. Meillä kun pelataan sen päälle, että mikäli kosteutta jonnekin pääsee, se pääsee kuivumaan, koska rakenteet ja materiaalit hengittävät. Ja ilimanvaihto toimii painovoimaisena, rakentamisen tuomat muutokset (mm. tiiviimmät ikkunat) huomioiden ja ilimanvaihtoa pienin apukeinoin tehostaen.

Joo mutta nyt heitän paasaamasta, jollekinhan vanaha talo on kauhistus, jonne ei halua astua jalallakaan ja jonka mielestä tämmönen vanahan talon laajennus on sulaa hulluutta ja rahan heittämistä hukkaan, ko uuenki vois tehä. Ja se on ihan okei, toiset tykkää pojasta ja toiset isästä! Minä nyt vain olen enemmän kallella tähän vanahempaan vuosikertaan😊 Kaikin puolin!

Remppaa etiäpäin ja muita kuulumisia

Heipä hei, tiedän että lupailin sitä pintamateriaali- ja sisustusjuttua tulevaksi ja tuolla se luonnoksissa keskeneräisenä majaileekin, MUTTA jostain kumman syystä ei ole saanut tehtyä sitä valmiiksi...

Taas näpytän tätä puhelimella, kun meijän perheen uusin vahavistus nukkuu onnellisena sylissä.

Joten ulukoasu on mitä on ja kuvia ei juuri ole, mutta minkäs teet, ehkä tässä elämässä vielä joskus on aikaa istua koneellakin, nyt sitä ei niin kauhiasti kyllä kaipaakaan (vaan lähinnä sitä, että saisi syödä ja saunoa joskus rauhassa 🙈). Mutta ajattelin nyt tosiaan päivitellä kuulumisia niin rempan kuin elämän yleensäkin osalta. Remppa etenee joka päivä, siippa on palannut töihin ja elämä etsii taas hieman erilaisia omia uomiaan. Päivät on välillä kuormittavia, pirpana (tai Iita, Mimmi, Justiina ja mitä näitä nyt on matkan varrella kuultu 😊) on kärsinyt välillä mahakivuista ja refluksista ja näitä ylimääräisiä vaivoja on koitettu saaha kuriin, välillä paremmalla ja välillä vähän huonommalla menestyksellä. Huono olo tekee luonnollisesti normaalisti niin aurinkoisesta ja hyvin nukkumasta lapsesta syliäkaipaavan ja itkuisen, mikä tietysti meitä vähän kuormittaa. Mutta mennään päivä kerrallaan etiäpäin ja toivotaan, että saahaan pirpanan olokin hyväksi taas!

Laajennuksen osalta ollaan kovasti etiäpäin, lattia on valettu elokuun loppupuolella ja sen kuivumista ootellaan, ulukoseinät on pystyssä ja eristetty sekä veetty paperit päälle ja koolattu, väliseinien rungot pystyssä ja ikkunat sekä ovet paikoillaan. Tänään on katolle puhallettu myös villat ja alakaa mökki olla meleko lämmin jo, vaikka lämpöjä siellä ei vielä olekaan (maalämpöputkien kaivuu on aikatauluhaasteiden vuoksi vielä edessä päin). Tällä viikolla on saatu myös vanahalle puolen uu'et ikkunat ja täytyy sanoa, että on net kyllä komiat! Tekee palijon sisätilan ilimeelle, kun samalla muutettiin vähän järjestystäkin tuvassa. Ja nyt on makkarissakin eri hyvä nukkua, ko yölläkin tulee korvausilimaa karmiventtiilin kautta. Myös ulukovuoren osalta alakaa olla valamista, pellit on tilattu ja ikkunanpuitteet paikallaan oottamassa ensi kesän maalausta.

Pihapiiri kaipaisi vähän raivausta ja siivoamista ja seuraava isompi rykäisy olisi sitten tuo maalämpöputkien kaivuu ja sen jäläkeen maalämpöpumpun ja vanahan puolen uusien vesikiertoisten patterien asentaminen. Muutoin ohjelmassa onkin sitten jatkossa sisähommia, joita jatketaan omillaan. Tänään pitäisi varmaankin vielä ehtiä tarkistamaan budjettia ja lyömään lukkoon materiaalivalintoja ja laittamaan niitä tilaukseen.

Mitään kiirettä ei sitten enää sen jäläkeen ko saahaan lämmöt ole, tehään hommia omaan tahtiin ja jos jouluna olisi jokseenkin valamista niin hyvä homma, mutta jos ei niin paineita ei siitäkään oteta. Ristiäiset olisi ohojelmassa ensi viikolla, mutta net saadaan sujuvasti piettyä vanahalla puolella. Vähän vaan siivousta ja ehkä tosiaan sitä pihan siistimistä niitä juhulia varten. 😊

Loppuun vielä kuva tuvan uusista ikkunoista asennusvaiheessa ja ennen pesua, päivittyy tyyli mukavasti takaisin lähemmäs alkuperäistä.

Keväisiä tuulia

Ihanaa keväistä huhtikuun toista!

Oon tässä availlu tätä teksti-ikkunaa muutamaan otteeseen ja sitten lyönyt sen kiinni, ko ole keksiny, että mitähän sitä oikeen kirjottais, mutta sitten nyt päätin, että tarviiko tämän mitään suurta ja ihimeellistä olla! Ei, joten siis tarjolla päätöntä ja hännätöntä kuulumisien kertoilua.

Pätkähdin tähän paikalle hieman ostokrapulaisena, tulin nimittäin äsken hankkineeksi meille Veikon Koneen ilimasten postikulujen siivittämänä uuen Moccamasterin komian punasena. Vähän kyllä ihimettelen, että miten tässä nyt lopultakin raaskin hommata uuen tuon vanahan, jo vuojesta 2002 hyvin palavelleen isiltä perinnöksi saadun yksilön tilalle. 

Varmaan jo vuojen kaks hautonut ajatusta siitä, että voisihan sen päivittää uuteen, kun kylestä merkinnät on kulahtaneet pois, levyn pitää aina olla täydellä teholla, että kahavi pysyy pannussa lämpimänä, suodatinsäiliön kansi on halakeillu (mutta edelleen yhessä palasessa!) ja pannun kansi on rikki, vesiputken pinta on kulunu ja ohan tuolla ikääki jo kiitettävät 15 vuotta (!). MUTTAKO se kumminki toimii. Ja keittää aevan hyvää kahavia. Pannuja ja kuluvia osia sais niitäki toki uusia... 

Siispä kerta toisensa jäläkeen olen tullut siihen tulokseen että noo, eipä nyt hätiköijä ja katotaan, että mitä sitä tekis. 

Ja ko tätä nyt on jatkunu varmaan jo kaks vuotta ja kuluvat osaset on pikkuhilijaa kuluneet lisää päätyen tähän tämänpäiväiseen tilanteeseen, niin jotenkin tänään vaan naksahti. Että nyt. Ohan tässä uuessa sentään vähän paranneltuja ominaisuuksiakin, kuten automaattinen virrankatkaisu ja kalkinpoiston merkkivalo. Sitä paitsi olisi nuitten kuluvien osien uusimiseenkin saanut kulumaan sen kuuskymppiä. Vanaha keitin voinee jatkaa uraansa vaikkapa tallikeittimenä. 

No ei meikää ainakaan hätiköidyistä ratkaisuista voi syyttää. :D 

Yhen kodinkoneen uusimisessa on tietysti se vika, että siitä saa vähän niinkö pään auki ja alakaa kriittisellä silimällä kattoa esimerkiksi mikroa, joka sekin lienee hurissut jo vuosia mittariin reilusti (mikro on siipan peruja, meillä aiemmin ollut minun tädiltä perinnöksi saama meleko monta vuotta palavellut Rowenta päätti kuolla tuossa jokunen vuosi sitten, varmasti hyvin kunnioitettavassa iässä sekin). Tässäkin taustalla lähinnä niinkin turhamainen syy, että se on viimeinen keittiön pienkone, joka ei ihan mätsää sitten yhteen ko uusi kahavinkeitin saapuu (muut vehkeet on punamustia, no okei, vedenkeitin on kokonaan musta, mutta se kelevatkoon kun on niinkin uusi vielä, että hankittu jossain vuojen 2008 paikkeilla). Sinänsähän tuo mikro toimii kyllä ja on heleppokäyttöisyyessään suorastaan ihastuttava. 

Dysonin pölynimuri ei sinänsä vielä ole ehkä kerännyt vuosia mittariin ihan niin palijon, ko nämät muut uusintauhan alla olevat kodinkoneet, mutta ottanut kuitenkin osumaa matkan varrella ja siinä mielessä vähän vanhentunut, etteivät nuo uu'en Dysonin rikkaimurin moottorisuulakkeet ole yhteensopivia siihen. Labradorinnoutajaperheessä kiitetään harva se päivä universumia tehokkaan imurin keksimisestä ja moottorisuulakkeet edesauttaa myös siinä, että karvalankamattojen kanssa ei tule ongelmia. Meillä ei kerry lankojen sekaan hirviästi mitään ylimäärästä ko säännöllisin väliajoin imuroi net kunnolla moottorisuulaketta käyttäen. Toki tuossa ihan tavallisessakin Dysonissa riittää tehoa sen verran, että roskat lankojen seasta lähtee aika hyvin jo silläkin. 

Toki haluaisin sitten hankkia seuraavaksi tuon Animal Pro -version ja sehän maksaaki sitten sen verran mannaa, että taijetaan jäähä oottelemaan ensin Dysonin kuolemaa. :D 

Tällä minun toimintavauhilla uusi mikro ja pölynimuri on todellisuutta about kymmenen vuojen kuluttua, että sitä ootellessa! Kevät vaan on kummasti tämmöstä aikaa, että tekee mieli alakaa uudistaa ympäristöä.

Uudistusta tässä onkin toki ilimassa, aikuisen elämä on siinä mielessä kovin tylsää, että jos haluaa remontin muodossa uudistaa ympäristöä, liittyy siihen kaikenlaista ikävää mietintää, kuten minkälainen rakenne pitää tulla jatko-osan seinään, millainen kuisti on mahollista toteuttaa ja minkälainen lämmitysjärjestelmä olisi kaikista järkevin. No, asia kerrallaan. Heleposti mieluummin pitäytyisi siinä, että miettisi värejä ja sisustusta tämmösten asioitten sijaan. :D Onneksi tuo siippa on siitä ihimeellinen, että se saa vaikka minkälaisia asioita aikaseksi halutessaan. 

Mutta siis, pötsin kasvattelun lisäksi tässä onkin viime aikoina ollu ohojelmassa lähinnä remonttisuunnitelmat. Mikäli homma tästä lähtee käynnistymään, lupaan koittaa piettää teitä tästä asiasta paremminkin ajantasalla!

Jouluhömppää

Ja niin se aika kääntyi lokakuuksi ja meikäläisen mieli jo kohti joulua. En vaan voi sille mitään, muttako pimeys alakaa laskeutua aiemmin ja aiemmin, tähtitaivas tuikkii ja pakkanen nipistelee aamuisin, niin ajatukset alakaa kummasti hiipiä kohti vuojen lämminhenkisintä aikaa. 

Äläkää käsittäkö väärin. Pidän ehottoman vääränä esimerkiksi jouluvalojen laittamista aikasemmin ko marraskuun lopulla ja sitä aikaisemmat glögit ja joululaulut on syytä nauttia hyvinkin salassa, mutta ajatustyön aloittaminen jo hyvissä ajoin on ihan sallittua. Ja valmistelujahan saa toki tehä. On ihan okei ostaa punaisia kynttilöitä alennusmyynnistä kesäkuussa. Meillä siippa ei esimerkiksi reagoi enää mitenkään, ko lappaan Ikeassa punaisia kylyppärinmattoja kärryyn ja mutisen siitä, että vessaan (joka ei vielä edes ole valamis) on hyvä hankkia jouluksi omat matot jo valamiiksi. 

Joulujuttujen miettiminen on meikäläiselle myös stressinhallintaväline ja keino nukahtaa esimerkiksi sillon, ko kaiken maailman ajatukset jyllää illalla päässä tuhatta ja sataa. 

Ja kyllä, saatoin tilata jouluverhot.

Ajatuksia rakentamisesta

Olen tässä puoliaktiivisesti ja vasemmalla silimällä seurannut tällä hetkellä vellovaa keskustelua rakentamisen saralla ja etenkin puhetta tiukentuvista rakennusmääräyksistä ja pyrkimyksistä niin kutsuttuihin nollaenergiataloihin. Mikään asiantuntija en ole, mutta silimäilyni ovat olleet hieman huolestuneita. 

Tässä suolakurkkuleipääni kera lasillisen maitoa mutustuessani, päätin minäkin vähän heilutella lusikkaani sopassa. Korostan, että minulla ei ole mitään uuden rakentamista vastaan niin kauan, kunhan se tehään järjellä. Ei siis niin, että unohetaan ympäröivät olosuhteet, tai lähetään toteuttamaan jotain, mikä on teoriassa mahollista sillon, ko kaikki menee prikuulleen nappiin, mutta ei käytännössä. Ja minusta nuot uu'et rakennusvaatimukset ikävä kyllä kuulostavat juuri siltä. 

En myöskään sano, että kaikki nykyaikainen talotekniikka on saatanasta ja kaikkien pitäisi siirtyä ehottomasti heti takaisin painovoimaiseen ilimanvaihtoon ja vanahanaikaisiin rakennusmenetelmiin (vaikka pakko todeta sen verran, että jos tämä meijän 50-luvulla rakennettu talo tässä edelleen seisoo ihan elinvoimaisena, niin jotakin sen rakentamisessa on täytynyt tehä oikein) vaan peräänkuulutan mahollisuutta valita. 

Että jos tätä taloa ei vielä tähän mennessä ole onnistuttu pilaamaan remonteilla, niin en ole kiinnostunut sitä tekemään tulevaisuu'essakaan. Meillä ei esimerkiksi kaivata koneellista ilimanvaihtoa. Itelläni on jo jonkin verran sisäilimaongelmahistoriaa takana nuoresta iästäni huolimatta jo usiammasta paikasta, siitä lisää esimerkiksi tässä: http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/tulehduksia-iho-oireita-ja-hengitysvaikeuksia-sisailmaongelmat-vaivaavat-humanistista-tiedekuntaa/736916/

(Ohuesti vituttanee sekin, että kyseisessä jutussa viitattiin opiskelijoihin lähinnä sivulauseessa, vaikka tuolla kyseisellä käytävällä sijaitsi meijän ainejärjestön huone, terapiamateriaalivarastot, opetuslabra ja terapiahuoneet joissa itekin pidin kaikki opiskelijaterapiat. Jonka lisäksi nuin 95 % meijän luennoista pidettiin kyseisen siiven kolomannessa kerroksessa tai kyseisten tilojen välittömässä läheisyy'essä. Terapiahuoneissa oli aina iltapäivällä niin paksu ilima, että sitä oisi voinu kirjaimellisesti leikata jollakin. Mutta se on toki ihan toinen tarina se.)

Eikä se asumishistoriakaan tietenkään mikään maailman paras ole, matkalle on mahtunut maakellarilta haisevia kylyppäreitä, silimiä kirvelevän kuivaa sisäilimaa ja ties mitä. Tällä hetkellä asumuksessa ilimassa ei ole ollut mitään valittamista ja se on aika palijon se, ko kantaa mm. kaulallaan sisäilimaongelmien suurentamaa imusolumuketta.

Meillä ei esimerkiksi haise mikään "vanaha talo", josta joskus kuulee höpistävän. Uskokaa ihimiset, semmosta hajua ei ole olemassakaan. Vanaha talo ei haise millekään. Jos se haisee, siinä on jotain vialla. Ihan sama oikiastaan, oliko kyseessä vanaha vai uus talo, mutta jos se haisee, niin kaikki ei ole okei. Kerran Oulussa kaupassa ollessani satuin bongaamaan vanahemman miehen, joka selitti keskustelukumppanilleen jotain vanahan talon hajusta. Meinasin mennä koputtamaan häntä olokapäälle ja sanoa, että anteeksi herra, mutta tet haisetta minun nokkaan kyllä ihan vaan homeelta. Tämä oli suurin syy, miksi kyseiseen ihimiseen ees kiinnitin mitään huomiota, koska hän yksinkertaisesti lemahti niin kauas homeelta.  

No mutta.

 

Oman tilanteen haluan ehottomasti pitääkin tällaisena ja tämän vuoksi tiloja saneeratessa ja mahollista lisätilaa rakentaessa on hyvinkin pietettävä tarkka huoli siitä, ettei tule omalla toiminnallaan pilanneeksi mitään. Met siis pärjätään esimerkiksi painovoimaisella ilimanvaiholla oikein hyvin, joten miksi mennä muuttamaan jotain, mikä toimii hyvin? Toisaalta meillä kyllä suositaan aika palijon luonnonmukaisia materiaaleja, viherkasveja on jonkin verran, eikä kasata muutenkaan turhaa kemikaalikuormaa. Ja mitä tulee tuolta ulukoa tulevaan suodattamattomaan korvausilimaan, niin epäilempä, että se mitään jumalatonta myrkkyä olis. Jollain muulla tilanne voi olla ihan toinen.

Ja jo tokkeensa lisäeristettykin meillä on, mutta rakenteet ja materiaalit huomioon ottaen. Ei muovia. 

Ei siis kävisi mielessäkään, että lisärakentaminen tapahtuisi jotenkin täysin poikkeavalla tavalla tai että harkitsisin hetkiäkään rakentavani uutta taloa, joka toimisi vastoin näitä järkeväksi havaitsemiani periaatteita. Voisin rakentaa uuden talon, jos sen toteuttaminen olisi mahdollista tehdä järjen rajoissa, mikä ei ikävä kyllä tällä hetkellä näytä enää tulevaisuu'essa mahdolliselta. 

Ja siltikin edelleen, vaikka olisi esimerkiksi mahollista rakentaa hyvin toimiva ja hengittävä hirsitalo, en tiijä siltikään tekisinkö sitä, koska yksinkertaisesti vanhassa on jotain, mitä ei voi uuteen saaha. Minä nyt vain jostain syystä satun laskemaan painoarvoa näille ihanan paksuille ja ääntä eristäville muhaseinille ja sille tunnelmalle, joka näitten seinien sisällä vallitsee. 

Mutta summa summarum, olipa kyseessä vanaha taikka uusi talo, yhteistä kaikille on se, ettei mikään pelaa, jos ei niistä pijä huolta ja korjaa asioita ajallaan. Siitä meillä on aivan liian palijon nykyään esimerkkejä täällä Suomessa. Toki korjaaminenkaan ei pelasta, jos rakennus on susi jo syntyessään, eikä vanaha rakennus ole tae hyvälle, jos siitä ei ole pijetty asianmukaisesti huolta tai tehty vääriä ratkaisuja. 

Tätä silimällä pitäen tulevaisuus näyttää aika ankialta. Ketään muuta, jota huolettaa nämät suunnitellut tiukennukset rakennusmääräyksiin? Pyritäänkö säästämään energiaa (sikäli mikäli sitä ees nyt sitten säästyy) tervey'en kustannuksella maassa, jossa ihimisillä alakaa olla takana jo meleko pitkä historia sisäilma-altistumista, homeongelmia ja muuta? Parhaimmat lienevät altistuneen sisäilmaongelmille jo päiväkodissa, eikä loppua näy... 

Huonekalujen tuunausta

Tajusin juuri, etten ole muistanut ollenkaan esitellä teille kesän aikana tekemiäni huonekalutuunauksia! Siispä täytyy korjata tämä asia mitä pikimmiten.Tuunailu on osan kohdalla ollut jo pitempään joko prosessissa, tai suunnittelun asteella, mutta kesällä sitten viimein ko hajettiin ulukorakennuspunamullat, ostin samalla myös huonekalumaaleja. Ja tällaisia minä sitten sain aikaiseksi:

Meijän tuvan kruunaamaton kuningas (tai kuningar, maybe) on nyt ihan selekiästi uutta väriä pintaansa saanut keinutuoli! Pitkään kytenyt ajatus sai viimeinkin muotonsa totena, ko ostin purkin punaisinta maalia, mitä kaupasta sai ja sudin sen kaksinkertaisena ensin hikipäässä mattapintaiseksi hiomani keinutuolin pintaan. Siitä tuli oikein hyvä. Ellei jopa loistava. Aiemmin keinutuoli suorastaan hukkui sisustukseen, mutta nyt se saa ansaitsemansa huomion. Samalla ko keinutuoli sai uuden värin, päädyin myös vaihtamaan sen alla olleen maton uuteen, kun sattumalta löysin varaston kätköistä punaista hönkivän räsymaton. Tätä ihanuutta olen nyt koko kesän ihastellut ja niin on kyllä moni muukin, tuntuu että tulee istuttuakin enemmän keinutuolissa nyt. Ihan valtaistuimestahan tuo käy. :D

Ja koska sitä punaista maalia tuli ostettua reilusti, maalasin sillä myös pari pinnatuolia punaiseksi. Yksi löysi paikkansa tuvan nurkasta ihan vahingossa (ainakin toistaiseksi). Toinen vietiin tuliaisiksi kesän ainualle mökkireissulle. Vielä olisi pari tällaista tuolla navetassa, niillekin olen uutta väriä suunnitellut pintaan, mutta taitavat olla sitten ensi kesän projekteja. Punaista maalia tosin on vielä tuolla, saa nähä että tuleeko sillä sudittua vielä jotakin. Yleensä en näistä koristeellisista pinnatuoleista ole niin piitannut (näissä oli sellainen meleko ruma vaalianruskia ja ajan saatossa ehkä vähän kellastunutkin sävy alunperin, lisäksi osaa oli käytetty maalaustelineinä jossain vaiheessa) mutta tämä uusi maalipinta teki kyllä näistä heti meikäläisen silimään palijon komiampia!

Ja jos jollekin on vielä epäselevää, miten kyseinen tuunausprosessi tapahtui, niin kaikessa yksinkertaisuu'essaan: hio vanaha pinta (keinutuolissa maali, pinnatuolissa lakka) mattapintaiseksi, jotta uusi maalipinta tarttuu. Mitä sileämmän ja siistimmän pinnan haluat, sitä tarkempi hiomishomma (tarvittaessa voit vetää väliin pohjamaalin, minä en jaksanut ko meillä ei pienet epätasaisuuet ja kolhut haittaa). Hiomisen jäläkeen pinnan huolellinen puhistus pölystä ja sitten ei ko uutta maalia pintaan. Yksi kerros ei luultavasti peittäne riittävästi, joten anna kuivua purkin ohojeen mukaan ja vejä uusi pinta päälle. Vola, sinulla on uusi huonekalu!

Nämät kuvat ei oo nyt ihan loogisessa järjestyksessä, mutta menkööt. Tämä puuvaha nimittäin hankittiin ensisijaisesti tuota pöytää varten (josta kuva on taas ja jälleen meleko huono, pahoittelut siitä). Pöytähän on ollut projektissa jo toissa kesästä asti ja nyt sitten lopulta arvottiin siihenkin uusi sävy maalikaupassa ja jotenkin kummassa kaikkien pähkäilyitten jäläkeen siitä tuli vihiriä? Mietin myös lakkaamista kirkkaalla lakalla, mutta jotenkin tämä värillinen vaihtoehto nyt kuitenkin vei voiton. Tuo puuvaha oli muuten oikein kätevä juttu, paitsi että pöydässä oli kummia läikkiä, jokka ittepintaisesti jättivät imemättä vahan itteensä, vaikka puulle kaikki pinnat hiottu olikin. No, ei sole meillä niin justiinsa. 

Sävy ei kuvassa oikein pääse oikeuksiinsa, eikä väri näytä livenä ihan nuin epätasaiselta. Tätäkin vahaa kun sitten jäi yli, niin käsittelin sillä ex-tempore varastossa olleen vanahan pärekorin ja tuunasin siitä meille sisälle uu'en ja kätevämmän lehtikorin. Pärekorilla on heleppo kuskata paperit paperikeräykseen ja sitä ei ihan joka kauppareissulla tarvi olla tyhjentämässä. Kierrättäminen voi olla myös kaunista! Korissa värin oikea sävy tulee ehkä paremmin esille. Jätin korin alkuperäisen väriseksi sisältä ja käsittelin vain ulukopinnat ja netkin hiukan kuultaviksi, koska pinta näyttää näin kivan elävältä. Peikonlehden ja pinnatuolin kanssa oikein oiva porukka leivinuunin kylijessä. 

Tämä ei sitten olekaan mikään tuunausrojekti, vaan toteutettu pitkäaikainen haave ostohuonekalusta. Met harvemmin ostetaan ihan uutta, mutta tietyt huonekalut on sellaisia, ettei niitä juuri vanahana passeleita saa. Sitten ko ostetaan, se on usein pitkän harkinnan tulos. :D Tai ehkä enemmänkin sitä, että saan jonkun vision siitä, millainen huonekalu jossakin tilassa pitäisi olla ja sitten ko oon tarpeeksi kauan visioinut, miettinyt ja mittonut ja löytänyt jostakin käyttötarkoitukseen sopivan, sitten se hankitaan. Siipan siunauksella, tietysti. Sellainen oli tämä pinnasohovakin, jolla saatiin kaivattua lisäistumatilaa keittiön pöyän ääreen. Alunperin suunnittelin, että pijän pöy'än ihan vaan pyöreänä normaalioloissa ja raivaan pinnasohovalle tilan tuonne ikkunan alle, josta sen voi sitten aina tarvittaessa ottaa pöy'än ääreen, mutta ihastuin tähän pöydän kaverina niin kovasti, että se on tainnut jäähä tuohon pysyvästi. 

Hetkittäin on tuntunut, että meni koko kesä taas ihan omasta eestään, mutta on sitä sentään jotakin saanut aikaiseksikin!

Sielukkaat asukit

Tajusin tuossa viikonlopun löpinöitteni jäläkeen, että en tosiaan koskaan ole tainnut tarkemmin esitellä niitä meillä asuvia sielukkaita huonekaluyksilöitä, ainakaan kaikkia. Siitä sainkin sytykkeen ottaa nämät veikkoset vähän lähempään tarkasteluun. 

pöy'än pinnalle jäi luutun heiluttamisesta huolimatta näköjään pölyä :D

Aloitetaan keittiöstä. Tai tuvasta. No, ruokailuryhymästä. Meijän keittiön pöytähän on siis löytö Tori.fistä. Pyöriä, jatkettava ja väriltään ihan törkiän hieno vihiriä. Siinä on kolhuja ja naarmuja, eli pinnassaan se kantaa elettyä elämää. Kotoisin ehkä jostain kuuskytluvulta. Ja kaverinaan sillä on kolome Sallan Kalustajasta vuonna x hankittua pinnatuolia, jotka ovat alakujaan olleet väriltään punaisia ja saaneet jossain vaiheessa elämää hieman hillitymmän, valakoisen sävyn. Talon alakuperäistä kalustoa. Punainen pilkistelee kivasti eletyn elämän aiheuttamien kolhujen kautta. Kolomas pinnatuoli on vähän eri mallinen (luultavasti tuoreempaa tuotantoa) ja kotoisin meikäläisen mummolasta. Ollut aina valakonen, mutta matkan varrella ottanut hieman osumaa sinisistä farkuista. Fiksaus hoitui heleposti Universal stonella.

joku halusi päästä mukaan tähän(kin) kuvakatsaukseen

Tämä on näistä vanahoista kavereista ehkä meikäläiselle kaikista rakkain sen tarinan vuoksi. Sen olenkin tainnut täällä jo kertoa, mutta muistin virkistykseksi sama uuestaan. Eli, tämän on edesmennyt pappani hankkinut jostain (ehkä sen ajan postimyynnistä?) ollessaan vielä poikamies. Mukana on tullut myös kokoelma kirjoja, jokka on jääneet jonnekin matkan varrelle. Odotti minua isän lapsuu'enkodissa viime kesään asti, jolloin muutti meille. On kotiutunut hyvin. Matkassa tullut kummitus ei ole ollut häiriöksi. Kuka sitä nyt kotonaan riehuis. Meillä se palavelee nykyään astiakaappina, jonka päällä pyörii meikäläisen mielenhäiriöitten mukaan vaihteleva näyttely. Tosin nyt olen sen todennut aika hyväksi. Piti löytää asiat, jokka keskustelevat tuon kaapin kanssa. 

Tämän kaapin väri on mielestäni jotenkin aivan täydellinen ja lasikaappi on kiva ja kätevä kauniitten astioitten esilletuomiseen. Lasin takana net ei pölyty, mutta kauneutta ei tarvitse silti piilottaa. Kaiken jotenkin kruunaa tuo avain umpikaapin ovessa. Siellä onkin sitten piilossa kaikenlaista ei niin katseen kestävää. :D Tämä on minusta yksinkertaisesti kaunis kaluste ja juuri niinkö meille tehty, niin koon kuin värinkin puolesta. Avotakasta kerran bongasin, että joku oli löytänyt samanlaisen kirpparilta ja tehenyt siitä keittiön yläkaapin poistamalla jalat. Hassua sinänsä, että sama ajatus on joskus käynyt minun mielessäni tuota kaappia kattoessa (siis että se passaisi iliman jalakoja hyvin keittiön yläkaapiksi, ei sillä että ite tämmöstä olisin toteuttanut). Se jutun kaappi tosin oli maalattu sellaiseksi viiskytluvun keittiön kaapin väriseksi, mistä en niin tykännyt. Tai no, sopi toki siihen keittiöön mihin se oli istutettu, mutta minusta tuo alakuperäinen väri on niin komia, etten lähtis sitä muuttamaan.

Yläkerrasta meiltä löytyy pöy'än virkaa suorittava vanaha, sininen pinnatuoli. Tämäkin on kotoisin meikäläisen mummolasta. Tarkoituksella en ole tehenyt tälle mitään pesua kummempaa, koska tuo rustiikkinen pinta on minusta just ihana. Ja onhan tuo sininen väriki aika persoonallinen. Maalipinnan kunnostaminen tai värin vaihtaminen veisi tästä ehottomasti sen särmän pois. Muistan tuolin juuri tällaisena sinisenä mummolasta, joten siitäkin syystä haluan säilyttää sen tuollaisena. Rosoinen pinta ei haittaa, ko tällä ei tosiaan istuta. Sen päällä elää myös vaihteleva "taidenäyttely", tällä hetkellä ihan vaan lasia. Riihimäen lasin ilivespurkista lähti kulahtaneet ja kuolleet koivun oksat juuri kävelemään, nyt oisi kiva saaha jo jotain tuoreita kukkia. Ja tuo matto tarttui tuolta meijän kylymästä eteisestä tuolin mukaan, tuoli iskettiin maton päälle melekeen puolivahingossa ja niistä vain tuli heti kavereita. Veikkaan muuten, että tämä pinnatuoli on ihan kotoisaa käsityötä.

Veikkaan, että tämä yläkerran nurkassa napittava iso tumma mörkö on sellainen kaveri, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Minusta tämä senkki on kuitenkin yksinkertaisesti hurmaava. On Talon alakuperäistä kalustusta hänkin ja ko tehty juuri tuohon paikkaan. Elämää nähänyt veikkonen, jossa on jos jonkinmoista koloa ja kolhua, nupit on kiinnitetty omanlaisillaan patenteilla, mutta heiluvat net siltikin, lukkoja pitää hieman houkutella avaimella aukiamaan ja osassa hyllyistä on eripariset vanahat hyllypaperit vielä paikallaan. Tällekään ei ole tehty pesua kummempaa. Yksi lemppari tämäkin. Tosin ei näissä vanahoissa kavereissa kyllä ketään semmosta ole, josta en tykkäisi. Syö sisäänsä tarvittaessa isonkin määrän tavaraa.

Ja oranssista kamarista (kröhöm) löytyy oranssi Robin Dayn Hillelle suunnittelema muovituoli. Nyt on retroa. Tämä ei ehkä edelleenkään ole ihan omimmassa elementissään ja kaikessa loistossaan (vielä), mutta joskus saanen sillekin rakennettua arvoisensa ympäristön. Värinä valakonen ois saattanu olla helepommin sisustukseen sulautettava, mutta pakko nostaa hattua sille, että joku on aikanaan jostain huonekaluliikkeestä kotiuttanu näin päheän värisen tuolin! Asennetta, sanon minä. Tämäkin löytyi siis navetasta ja on perusteellisesti puunattu Universal stonella ja lähinnä nyt ensisijaisesti pelastettu sisälle kokemasta enää lisää kaltoinkohtelua navettaosastolla. Kaikki ei varmaan tämänkään sielukkuutta ymmärrä (eikä toki tarttekaan), mutta minussa tämä jotakin nyt vaan puhuttelee. Ehkä just sitä puolta, ettei kaiken tartte olla niin vakavaa. Eikä todellakaan seesteistä ja harmonista.

Viimeisenä sitten vielä yksi villi kortti, josta vilautan vain tämmösen arvoituksellisen palasen. Ihan siksi, että tuunaus on vielä vähän vaiheessa ja tämä pöytä oottaa uutta väriä pintaansa. Juu, näitä keskeneräisiä projekteja meikäläisellä vielä riittää, onneksi kesä tulee ja maalausmahollisuu'et nousee potenssiin kymmenen. Tämäkin on nyt toistaiseksi vaan pelastettu sisälle oottamaan jatkokäsittelyä. Aiemmin ajattelin, että lyhennän tästä hieman jalakoja, mutta sitten satuin törmäämään samaan pöytään mm. Löytäjät-ohojelmassa sekä torissa ja tulin siihen tulokseen, että jalakojen lyhentäminen veisi siltä ehottomasti sen tietyn viiskytluvun hengen pois, mitä emme missään tapauksessa halua. Pyyntihinta oli by the way molemmin puolin satkua siellä. Meille sen tarjosi navetta. Pinnassaan sillä oli meleko ruma ja lohkeillut maali, mutta heti näin sen potentiaalin ja ryhdyin pitkään ja uuvuttavaan hiomisoperaatioon. Ja kyllähän siitä lopulta lähti niin lohkeillut maali- ko lakkakerroskin. 

Nyt puuttuu enää se uusi pinta. Jahka saisi päätettyä sen värin. Tai värittömyy'en... No, ei tällä kyllä vielä ihan vakiintunutta paikkaakaan ole, mutta kaikki ajallaan.

Mutta näistä tuunailuista tosiaan lisää sitten, ko on jotakin valamistakin näytettävää, eikä vaan keskeneräisiä pintoja. Tästä syystä keinutuoli ei nyt valikoitunut tähän kollaasiin mukaan ollenkaan, vaikka kirpputorilta sekin on kuulemma kotoisin. 

Tämmösiä! Muita vanahojen huonekalujen kavereita?

Hylätyt talot, autiot pihat

Lueskelin tuossa yksi ilta urbaanista löytöretkeilystä ja pakko sanoa, että se kuulostaa kyllä hommalta, joka meikäläistäkin viehättäisi. Urbaanissa löytöretkeilyssä siis käydään erilaisissa ihimisen rakentamissa, usein hylätyissä ja tyhyjiksi jääneissä rakennuksissa tai muissa sellaisissa kohteissa, ottamassa usein valokuvia. Eettisenä sääntönä toimii "ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä". Etenkin vanahat, autioksi jääneet talot houkuttelisivat minua sisälleen tutustumaan paikkoihin tarkemmin. Sen verran olen kyllä jänishousu, etten uskaltaisi tätä lähteä toteuttamaan yksin, mutta jokin niissä vanahoissa taloissa vaan kiehtoo. 

Toisaalta luulen, että homma ei ehkä ihan kuitenkaan sitten sopisi minulle, koska tulisin varmaan valtavan surulliseksi jokaisesta hylätystä, vanahasta ja rapistumaan jätetystä talosta. Tulen nytkin ko vain näjen niitä ulukoapäinkin, mutta sitten toisaalta jokin kumma voima houkuttaa kattomaan sisälle, miten aika on pysähtynyt jollekin vuosikymmenelle. Kävin tuossa taannoin yhessä lähipiirin tyhjilleen jääneessä vanahassa talossa ja päällimmäiseksi jäi ajatus, että voi kun tästäkin olisi joku piettänyt huolta. Ja toisekseen, kohtaisin luultavasti vanahassa hylätyssä talossa kauniita esineitä/asioita/huonekaluja, jotka haluaisin ehottomasti pelastaa, joten olisi hirviän hankala vain jättää niitä sinne tietäen, että kukaan ei pidä niistä huolta. Että niiden ainua tarkoitus tässä vaiheessa on enää hiljalleen lahota talon mukana ja unohtua. Toki esimerkiksi monia huonekaluja ei enää monen vuojen heitteilläolon jäläkeen ehkä pystyisikään pelastamaan, mikä on surullista sekin.

En tiijä, mikä minussa meni vikaan, mutta vanahat esineet ja asiat vain kiehtovat minua äärettömän palijon. Tykkään siitä, että niillä on sielu ja oma tarinansa kerrottavana. Net eivät ole kasvotonta massatuotantoa vailla sen suurempia tarinoita, vaan net ovat nähäneet elämää, monia aikoja ja monia ihimisiä, kestäneet ajan hammasta ja elinikä on pienillä toimilla usein jatkettavissa. Eikä kaikille ees välttämättä tarvi tehä mitään. Toki net voivat olla oman aikansa eräänlaista massatuotantoa, mutta ennen esineet ja asiat valamistettiin kuitenkin sillä ajatuksella, että net palavelisivat omistajaansa koko eliniän, eikä paria seuraavaa vuotta. 

Urbaanin löytöretkeilyn myötä tulin myös hyvin surulliseksi siitä, että yhä enemmän mediassa toitotetaan sitä, miten väistämätön kehityskuluku maaseutujen tyhyjentyminen on ja ettei kaupungistumista yksinkertaisesti voi estää, vaan se on jokin väistämättömästi jylläävä luonnonvoima. Ja että koska siitä jossain syrjässä sijaitsevasta talosta ei enää saa ees omiaan pois eikä kukaan halua ostaa sitä, helepompi vaan pakata laukut, hylätä mennyt ja hyökätä kaupunkiin paremman ja helepomman elämän perässä ja jättää talo heitteille.

Ei näin. Ei se ole mikään pakottava kehityskuluku, ei jos met emmä sitä halua. Ja helekkari, met jokka täällä "syrjässä" asutaan, ei todellakaan haluta sitä. Ja meitä ei voija sieltä kehä III sisältä käsin jumalauta pakottaa täältä pois. Harmillista kyllä, että iso osa ihimistä on jo aivopesty uskomaan, että tulevaisuu'essa elämää ei voi olla missään muualla ko muutamissa kaupunkikeskittymissä. Että jokin höpöhöpö politiikka enää pakottaa meijät pysymään täällä ja siitä jos luovuttaisiin, kasaisimme kamamme ja riemusta kilijuen muuttaisimme sinne kaupunkiin. 

Tulen tämmöisistä aina niin pahalle tuulelle. 

No, onneksi urbaani löytöretkeily (internetin ihimeellisessä maailmassa) johti minut myös Hesarin (vaikka olenkin kyllä alakanut osittain boikotoida tätä "maan ykkösjulukaisua" Helsinki-keskeisen maailmankuvan ja provosoivien juttujen vuoksi, joilla kyseinen julukaisu on todistanut, ettei se todellakaan ole koko Suomen lehti) muutaman vuojen takaiseen lehtijuttuun, jossa puhuttiin siitä, miten monista vanahoista ja käyttämättömiksi jääneistä taloista saisi palijon varaosia niihin vielä käytössä oleviin yksilöihin. Tämä! Tästä tullaankin siihen, miten moni ei tajuakaan hautovansa siellä kauan sitten unohduksiin jääneillä tiluksillaan tämmöisten pölijien kuten minä näkökulumasta suunnattomia aarteita. 

Puhumattakaan siitä, että monia tällaisia aarreaittoja lyyään kaivinkoneen toimesta maan tasalle. 

Eikä sillä, että ihimiset tekivät tätä tahallaan tai etes tietämättömyyttään, monelle net vanahat ja elämää nähäneet talot ja niitten sisällykset ei vaan näyttäydy mitenkään arvokkaana tai säilyttämisen arvosena. Voi ettäkö pääsisi luvan kanssa irti tämmösiin vanahoihin taloihin! 

Noo, toisaalta mulla lähtee näitten tuunausjuttujen kans vissiin ihan mopo lapasesta iliman rajatontaki mahollisuutta kerätä kaikki vanahat jutut meikäläisen matkaan, että ehkä se on ihan hyvä, etten pääse irti. :D

Mutta nuista tuunausjutuista sitten ehkä toisen kerran! No kuitenki, jos lojuu vanahoja puisia huonekaluja tai muuta sellaista nurkissa, josta vois olla halukas luopumaan niin meikäläiseen saa olla yhtey'essä. :--------D Terveisin selaan tori.fitä ja kirppisryhmää melekeen joka päivä ja huokailen, nytki meni sivu suun koko ajan käytössä olleet punaset viiskyluvun nojatuolit. Ja yksi tuunattavaksi kelepaava sänky, joka ei kylläkään ollut kovin vanaha, mutta kotimaista puuta. Onneksi suurin osa kaikesta kivasta on liian kaukana...

Ja sitten taas toisaalta hienouksia löytää lähempää ko arvaiskaan. 

Helatorstain touhuiluja

Tiesittekö, että vapaat arjen keskellä ovat olemassa sitä varten, että ihimiset ehtisivät...

...siivota ja raivata tonttia

...haravoida nurmikot ja kärrätä roskaläjät pois

...pessä pyykkiä ja kuivata niitä ulukona

...pessä maton

...syyä jäätelöä ja juua kahavia pihalla

...kattoa elokuvia 

...tehä löytöjä

...siivota kaksi autoa.

Net pirulliset päättäjät, jokka koittaa viijä helatorstain meiltä, ei ymmärrä, että tämmöset päivät (varsinkin ko niihin liittää toisen kahesta surkiasta kesälomapäivästään) on mitä parhainta aikaa tehä kaikkia tärkeitä keväthommia, joita ei millään ehi muulla ajalla. Minä en ainakaan arkipyhää viettäessäni velttoile kotona, vaan ryysään aamusta iltaan touhuamassa kaikkea mahollista. Nytkin mietin, että ehtisi melekeen vielä pessä ikkunat. Paitsi että perskule, ei ole välineitä, eli ei ehikään! Voi harmi. No, haravoinnin ehtisi käyä parsimassa, nyt ko viimiset lumiläikät on sulaneet. Toisaalta jonkun olisi ehkä pitänyt vähän siivota täällä sisälläkin. 

Njää, sitä ei kyllä nyt enää ehi. 

Mutta oikiasti mietin, että jos helatorstai siirrettäisiin viikonlopulle, se olisi ainaki meikälle tosi iso menetys ja kaikille muillekin, joille työelämässä ei syystä tai toisesta ole ehtiny vielä niitä lomia kertyä. Ihan yhtälailla tässä tarttee niitä hengähdystaukoja ko pitempäänkin työelämässä olleet, ellei jopa enemmänkin. Minä en pitkän työmatkan vuoksi arkisin ihan hirviästi jaksa enkä ehi saaha aikaan (alakuviikonki tuntu siltä, että ehti taas suurin piirtein syyä ja nukkua töissäkäynnin välissä), joten tämmöset vapaapäivät on kultaakin kalliimpia. Ja ko saa viettää nelijä päivää irti töistä, niin johan sitä sitten maanantaina on taas niinkö uuesti syntynyt. Toivottavasti. 

Jo pelekästään se, ko pihaa saa siistittyä talaven jälijiltä ja muutenkin inhimillisemmän näköseksi, on jotenki perkuleen voimaannuttavaa. Että kyllä se pikkuhilijaa tästä. Keväällä 2025 on ehkä jo istutuksia ja kukkapenkkejä ja muuta jännää, joita tutkailla talaven jälijiltä!

Kevät ja lisääntyvä auringonvalo

Heipä taasen! Pari päivää on nyt saatu nauttia ihanasta auringonpaisteesta ja voitte arvata, että minua ei palijon ole koneen äärellä näkynyt, vaan pihalla. Ollaan touhuttu erinäisiä pihahommia, nautittu hienoista ulukoilukeleistä ja perjantaina hankikelien innoittamana siistittiin vähän ympäristöä ja poltettiin isot kasat vanahoja poroaitoja ynnä muuta epämääräistä puusälää navetan takana. Ihan kaikkea ei vielä jaksettu kokkoon roudata ja osa oli sen verran tiukasti vielä jäisessä maassa kiinnikin, että projekti jatkunee lähitulevaisuu'essa. Ympäristön siistimisestä ja vanahasta turhasta roinasta ja roskasta eroon hankkiutuminen on jotenkin hirviän terapeuttista ja puhistavaa! Saa roppakaupalla uutta intoa ko ympäristö siistiytyy silimin nähen. Alakaa heti tehä mieli kasata kaatopaikkakuormaa! Sisällä siivousinto sen sijaan laantui koiran karvanvaihdon ja rapakelien myötä... Noo, ehkä se siivoaminen ei tuntuisi yhtä epätoivoiselta sitten enää toukokuussa. Tai joskus. Ehkä kesällä?

Tämä kevätinto näkyy meikäläisessä kuitenkin siinä, että on suorastaan hirviä sisustusinto ja tekisi kauhiasti mieli lähtiä kaupoille shoppailemaan! Uusia vaatteitakin tarvisin, mutta jostain syystä se ei nyt nappaa yhtään, vaan haluaisin kaikenmaailman sisustusliikkeisiin ja kirppiksille. Tästä intoutuneena kokosinkin muutamia bongauksiani ja ajattelin nyt esitellä niitä teillekin.

Minea penkki säilytystilalla, kuva Asko

Lampaantalja ja musta pinnasohova, kuvat Veken kaluste

Sain tässä taannoin ukaasit, että meille ei hetkeen osteta ainuttakaan uutta huonekalua (ihan niinkö niitä nyt mielin määrin tässä huushollissa, jossa lähes kaikki on vanahaa ja kierrätettyä, ois ostettu muutenkaan, höpsis), mutta en voinut vastustaa kiusausta ja nostaa tänne esiin paria huonekalua, jokka on meikäläisen haluan-listalla. Aijemmin olen kaavaillut Jyskin Aulum-penkkiä eteiseen, mutta sattumalta bongasin, että Askosta saa meiltä jo tuvasta löytyvän levitettävän Minea-puusohovan kanssa samaa sarjaa olevan penkin säilytystilalla. Tämä on kokonaan valkoiseksi maalattua mäntyä, joten tuunaaja sisälläni heräsi heti ja alakoi miettiä tätä joksikin jännän väriseksi maalattuna! Vaikka ei sillä, työn alla jo olevat tuunausprojektit odottavat edelleen tekijäänsä... Tosin lähinnä siksi, että pitkin hampain suostuin maalaushommien kanssa oottamaan kesään asti. Ehkä. Keinutuolin lisäksi loppusilausta oottaa edelleen yksi pöytä. Ja ai niin, maalausprojekti saattoi laajentua myös ehkä pariin pinnatuoliin...

Vaikka edelleen olen sitä mieltä, että jos siippa maalaa keskellä talavia kelekan osia sisällä, niin johan minäkin nyt parit huonekalut täällä sitten tuunaan! Valkoinen lampaantalija liittyykin vahavasti keinutuolin tuunausprosessiin. Jahka keinutuoli on saanut vähän väriä pintaan, ansaitsee se tämmöisen talijan ehottomasti kaverikseen. Talija ei siis liity alempana esiintyvään mustaan pinnasohovaan, vaikka näin äkkiseltään voisi luulla. Pinnasohova onkin se seuraava suuri huonekaluhaaveeni. Sen avulla saa kätevästi tarvittaessa lisää istumatilaa keittiönpöy'än ääreen. Myös pinnasohovaa olisi löytynyt kokopuisena (tässä Veken kalusteen versiossa istuinosa on MDF-levyä), mutta koska ykkösvärivaihtoehto on ehottomasti musta, vie Veken kalusteen versio voiton tästä yksilöstä. Toki myös hinta saattoi vaikuttaa asiaan.

Vihreä peili Ikea, musta Jotex

Vaikka yläkerran vessa onkin vahavasti vasta suunnittelun asteella, on yksi siihen liittyvä asia iskostunut mieleeni suorastaan pinttyneesti. Ja se on pyöriä peili. Yläkerran vessaan pitää ehottomasti saaha pyöriä peili. Ikean vihreä Stabekk-peili viehättää erityisesti värinsä ja materiaalinsa puolesta (puuta, kuinkas muutenkaan), mutta toisaalta myös tuollainen nauhalla ripustettava peili kiehtoo jotenkin, kuten tämä Jotexin valikoimista löytyvä yksilö. Tosin vähän luulen, että vessassa ei riitä ripustustila tuollaiselle peilille. Joten se on ehkä tuo jo kauan himoitsemani Ikean peili. Vihiriänä.

Tyynyt Askon valikoimista

Valoköynnös Jotexilta

Ja ikisuosikkini vihiriän lisäksi jostain syystä sininen villiinnyttää sisustuksessa yhä vain enemmän. Ehkä siksi, että tänä keväänä valtavirtakin vannoo vihiriän ja sinisen nimeen, joten ihania kuoseja ja värejä on tarjolla. Askon tyynyt näyttää kaikki hirviän houkuttelevilta ja suorastaan huutavat pääsyä meijän sohovalle. Jonne ehottomasti kaipaisin vielä lisää tyynyjä. Nuita sinimustavalkoisia siksak-kuvioisia tyynyjä voisi olla vaikka kaksi. Ilmeisesti tämä siksak on jokin juttu nyt mulle, sillä silmää viehätti myös tämä yksinkertaisemman värinen siksak-tyyny, joko sinertävänä tai mustana. Unohin kumpaan tykästyin ensin, enkä sitten enää osannu päättää että kumpi. Ehkä mustavalkoinen kuitenkin. Neuloskuvioitu harmaa tyyny taas vaan näyttää jotenkin niin houkuttelevalta ja mätsäisi kivasti mattoon. Ja näille sinivihervalkoisille valopalloille oisi myöskin paikka yhessä tuunausprojektissa, joka tosin on vastuutettu siipalle. Siihenkin kuulemma tartutaan vasta kesällä. Hitto, miksi kaiken pitää tapahtua vasta silloin. :D

Mistä muistuikin mieleeni, että inspiroiduin menneellä viikolla ja kehitin itelleni myös yhen tuunausprojektin hieman samaan henkeen. Luultavasti siinäkin tarvitaan siippaa avuksi. Oijoi, kyllä tämä kevät on pahaa aikaa. Pää tursuu niin palijon ideoita, ettei meinaa perässä pysyä. Ihanaa, ko hieman tasapaksuiksi käyneitten talaven touhujen (eli pihankolaus ja puitten kanto) jäläkeen on taas ohojelmassa kaikenlaista muuta hommaa! 

Nytpä siis lähenki inspiroitumaan Tori.fihin vanahojen huonekalujen pariin, ennenkö sauna kutsuu. Kenelläkään muulla tyypillisiä kevätoireita (sisustusinto, pihanlaittohaaveet, uudistumishalu jne.)? :D

PS. Kevätinto iskee ihan piakoin banneriinkin ja se päivittyy ajankohtaa vastaavaksi, jahka keksin vain, että miten. :)

Remonttihaaveita osa 3: Saunan pukuhuone

Tässä vähän vierähtikin yllättävän palijon aikaa, mutta äläkäätte huolehtiko, en ole unohtanut! Nimittäin pitäisi remonttihaaveisiin liittyen esitellä vielä se saunan pukuhuone. Tällä hetkellähän kuluku saunaan on suoraan eteisen kautta, eikä pukuhuonetta ole olemassakaan. Remontissa olisi tarkoitus muuttaa tämä eteistila saunan pukuhuoneeksi. Ite jostain syystä inhoan sellaisia ratkaisuja, joissa saunan pukuhuoneen virkaa toimittaa samalla kodinhoitohuone, josta on läpikulukuyhteys jonnekin. Haluankin, että saunatiloilla on kunnon pukuhuone, joka on pyhitetty pelekästään pukuhuoneeksi. Meillä se olisi todennäköisesti mahollista toteuttaa, joten siihen haluan pyrkiä.

Kulku kellariin jäisi saunan eteiseen toki edelleen, mutta siellä nyt ei niin usein ravata, että se sinällään haittaisi. Päin vastoin, viiliät saunajuomat on kätevä käyä hakemassa sitten kellarista. Samoin taso ja yläkaapit jokka nyt on eteisessä, saisivat jäähä siihen. Isoin muutos lieneekin sen seinän laittaminen umpeen, mistä on tällä hetkellä kuluku kylymään eteiseen ja pieni pintojen fiksaus. Umpeen laitettavalle seinälle haluaisin nimittäin hieman tämmöistä tapettia:

Tapetti Bauhausin valikoimasta

Puita, yllättäen! Mutta tällainen pieni puunrunkotapetilla tapetoitu tehosteseinä olisi meikäläisellä haaveissa ja saunan pukuhuoneeseen se olisi mahollista toteuttaa sitten. Seinän eteen tulisi sitten tietysti penkki, jolla voi istua pukeutumassa, siemailemassa saunajuomaa tms. Penkki voisi olla tyyliltään jotain tämmöistä:

Tämä ihastuttava yksilö löytyy laatikkokauppa.fi valikoimista

Kuvassa näkyvältä saunan ja kylyppärin oviseinältä olisi tarkoitus repiä tuo pintakerros (onko nuot paneeleja, rimoja, mitä lie :D) pois ja palijastaa sieltä alta vanahaa lautaseinää. Olin jo jonkin tovin mietiskellyt tuon seinän tilannetta, valkoseksi ko en sitä halua maalata, mutta tuo nykyinenkään pinta ei jotenkin hirviästi houkuttele. Siippa sitten joutui ottamaan muutaman riman tuosta pois laittaessaan kellarin oven saranat paikalleen ja alta palijastunut vanaha lautaseinä sai minut tulemaan siihen tulokseen, että revitään nuot loputki pois ja jätetään lautaseinä näkösälle. Sitten jossain vaiheessa. 

Muut tuon tilan sisutukselliset ajatukset kuluminoituvat sanoihin Krouvi-tuoppi, virkattu puuvillamatto ja vanahoista ikkunanpuitteista tehty peili. Esimerkiksi täältä löytyy kuva aivan ihanasta ite virkatusta matosta. Toki hätätilaneessa olisin valamis kelepuuttamaan myös ihan tavallisen räsymaton, niitä ko riittää omastakin takaa aika palijon. Ensi kesänä voisi jossain vaiheessa olla paikallaan räsymattojenpesutalakoot, niin saisi kaikki nätit ja vielä käyttökelepoiset matot pestyä ja parempaan säilytyspaikkaan talteen.

Semmosta! Ei auta ko pitää peukut pystyssä, että tässä jossain vaiheessa pääsisi toteuttamaankin näitä remonttihaaveita. "Pientä" laittoahan vaatisi edelleen myös yläkerran vessa, parveke ja komero. Tällä hetkellä ko kattelen pihalla sulissa paikoissa vallitsevaa raparällikeliä, väistämättä tulee mieleen, että myös sille tarttis tehä jotain (terveisin koira luikahti toissapäivänä sisälle tassuttelemaan ennen jalakojen pyyhkimistä juostuaan pitkin rapakoita...)

Mutta asia kerrallaan ja ajallaan. Ennen isompia hommia voisi keskittyä tekemään pienen rahan tuunausjuttuja. Vaikka eihän sitä mihinkään pääse, että ainako näitä juttuja miettii, niin remonttikuume kasvaa pykälän verran. Muita remonttikuumeisia ruudun takana?

Kevätuutta

Tuntui jotenkin siltä tuossa taannoin, että koti kaipasi hieman kevätpiristystä ja muutamia uusia tekstiilejä sun muita. Niinpä tartuin tuumasta toimeen ja klikkailin itseni internetin ihimeelliseen maailmaan. Ja lopputuloksen näemme sitten seuraavissa kuvissa:

Anttilan valikoimista meille löytyi uu'et lamput yläkertaan. Aijemmin en ole tuohon lamppuja juuri kaipaillut, mutta sohovan myötä iski sellainen visio, että pari kivaa lamppua tarvittaisiin. Minulla oli aluksi yhet toiset lamput mielessä, mutta klikkailtuani itseni NetAnttilan lamppuvalikoiman äärelle, iski näitten Virvatulen paperinarulamppujen kohalla vahava visio, että se on muuten nämät. Ja niinhän net olivat. Sopivat mielestäni jotenkin tosi kivasti yhteen sohovan ja koko muun sisustuksen kanssa ja antavat kauniin valon.

Seuraava etappi oli sitten Jotex, josta lähin hakemaan lähinnä tekstiilejä. En kuitenkaan voinut vastustaa näitä ihania alessa puisia seitkytlukua henkiviä kynttilänjalakoja. Värit oli varmaan kaikille muille kauhistus ko olivat päätyneet alennukseen, mutta minusta nämät eri vihiriän sävyt (ylläri pylläri) yhistettynä valakosiin kynttilöihin oli aivan ihanat! Ja ovat tosiaan puuta. Ja hei, lopultakin muuten silitin tuon pöytäliinan (tosin vasta kuvan ottamisen jäläkeen).

Tuossa taannoin sain Ifolorin alen innottamana myös lopultakin aikaiseksi tilata hieman kuvasuurennoksia, joille sitten ostin kehyksiä ihan vaan meijän S-marketista ja ripustettiin net siipan kanssa perjantaina seinälle. Ripoteltiin kuvat portaisiin vähän sellaisella hällä väliä asenteella ja sillä ajatuksella, että porukkaa on mahdollista täydentää edelleen uusilla kuvilla jatkossa. Alun perin ajattelin canvas-tauluja, mutta sitten jotenkin alako tuntua, että valokuville sopii jotenkin paremmin kuitenkin nuot kehykset. Ja oikiassa olin. Ja niin, pitäähän sitä nyt karvalapsen vauvakuvat olla esillä.

Tässä on meijän möllykän 5kk potretti. Naruskan syksyisessä heinikossa kuvattuna.

Tässä taas pieni karvavauva viettää ensimmäistä päivää kotona ja isäntämiehen elekein piettää suhteettoman suurta tassuaan kasvattikotua muistoksi saadun nännikumin päällä. Herra on osannut poseeraamisen jalon taijon jo pienestä pitäen. 

Tässä sama möökeri iskee silimää. Nimensä veroinen juksuttaja jo pienestä pitäen.

Ja mahtuihan sinne joukkoon yksi oman elämänsä nuuskamuikkunenkin.

Alakertaa piristin niillä haaveilemillani Jotexin verhoilla. Pitsiverhojen tälläys on vielä vähän kesken ja laskosverhoista unohin valitettavasti ottaa kuvat! Mutta net on joka tapauksessa aivan ihanat. Ja olivat edelleen alennuksessa, joten eivät kustantaneet palijoa mitään. Lisäksi täydensin torkkupeittovarastoa parilla uu'ella. Nyt on sekä alahaalla että ylähäällä pari kappaletta, niin ei tartte tapella peitoista.

Ja yläkerran sohovan kruunasin parilla uu'ella tyynynpäällisellä. Koska yläkerrasta löytyy vanaha maitotonkka ja lypsyjakkara, niin päättelin, että kyllä siellä nyt pitää yksi lehemäkin olla. Talon historiankin huomioon ottaen. Tämä lehemäkään ei vissiin oikein ollu muitten mieleen, ko löytyi alennuksesta. Mutta minusta se on aika ihana! Vaikka ekan kerran sen nähdessäni mietinkin, että miksi joku haluaisi tuommosen tyynyn. Sitten hetken päästä mietin, että oikiastaan minä haluan. :D Vihiriä-valakonen tyynynpäällinen taas taisi olla Jotexin kevät-uutuuksia. Ihanaa piristystä ja väriä.  Täytyy tunnustaa, että alesta tilasin myös parit uu'et joulutyynynpäälliset ylös, mutta niitä en nyt sentään viitti esitellä täällä sen kummemmin...

Tämmösiä! Iskeekö muillekin sisustuskärpänen aina keväisin?

Valittuja paloja kotoa

Huh! Onpas taas tuo aika vierähtänyt äkkiä! Viikonlopun vietin ihanan naisseuran kanssa, joten viime viikko meni aika hupaisasti siihen valamistautuessa. Viime viikolla tuli myös juostua postissa ja Matkahuollossa, mistä lisää sitten myöhemmin. Kun tähän yhistetään se töissä ravaaminen, ei oo palijoa ehtinyt tietokonetta aukasta. Eilenkin viikonlopun vähäisistä yöunista johtuen simahin yöunille kaheksalta illalla. :D Joskus varsin terveellistä ottaa kymmenen tunnin tirsat, etenkin ko saa tuhunuttaa uu'ella, valamistujaislahajaksi saadulla Tempur-tyynyllä! Siis mulla on aivan ihania naisia.

Nyt ajattelin kuitenkin, että voisin lopultakin julukassa nämät muutamat napsaisut, joita otin uudella Honorillani tuossa taannoin täällä kotosalla. Instagram-kurkkijat on kuvia jo nähäneetki, mutta jaetaan net nyt muullekin kansalle ihasteltavaksi. Eli muutamia valikoituja paloja kotoota.

Lykättiin tosiaan tämä poronsarvi seinälle joku aika sitten ja olen tykännyt, että se oli erittäin hyvä ajatus. Yksinkertaista luonnon muotoilua kauneimmillaan. Tuossa senkin päällä tuo tavarakattaus vähän vaihtelee koko ajan, tällä hetkellä näyttää kovin luonnonläheiseltä ja vihiriältä. Jonku aikaa näin, kunnes tavarat keksii seilata taas jonneki uuteen paikkaan. Tällä hetkellä oon kyllä jo aika tyytyväinen tuohon kokoelmaan.

Sypressi hengailee vieläki joulun jälijiltä. Se on pysyny pienellä suihkuttelulla hengissä, joten olen antanut sen olla jäkäläpurkissa. 

Senkin päälle siirtyi myös aijemmin uunin päällä majaillut Riihimäen lasin apilapurkki, jonka sisällä on kynttilä. Ajattelin, että purkki pääsee paremmin oikeuksiinsa tässä, ko anopin tekemä lasilyhty taas näkyy hyvin uuninpankoltaki. Kynttilää en tosin ole uskaltanut tuolla purkissa polttaa.

Keinutuolin alle siirsin aijemmin yläkerrassa majailleen mummon kutoman maton ja siirsin keinutuolin alla olleen räsymaton (mummon kutoma sekin) ylös. Jotenki tuntuu, että värit toimii näin päin palijon paremmin, ko alahaalla on verhoissa mustaa ja ylähäällä taas enemmän sen vihertävä-turkoosin maton väriä. En ymmärrä, miksen ole tajunnut asiaa aijemmin. Ja tuossa matossa on vaan niin samat värit, ko nuissa kastehelmituikuissakin. 

En kyllä toivottavasti ikinä kyllästy tähän meijän vihiriään ja pyöriään keittiön pöytään ja pinnatuoleihin sekä Lokkiin. Yksi ehoton lemppariasia täällä kotona! Pöytä tosin on tällä hetkellä ollut jatkettuna ja se on aika kiva niinkin, en tiijä koska raaskisin laittaa sen takaisin pyöriäksi. 

Tämä Vallilan Koivikko-verho on myös aika ikisuosikki, ei oo kyllästyttäny sen katteleminen vielä yhtään. Päin vastoin, näin keväällä sen värit tuntuu jotenki aivan ihanilta. Myös nuot kirpparilyhdyt on edelleen jotenki meikäläisen mieleen. Vielä ehtis hyvin poltella iltaisin kynttilöitäkin, kuhan vaan jaksaisi saaha aikaseksi. Ehkä ens perjantaina?

Uusi sohova on kyllä ollu paras ostos pitkiin aikoihin. Tulee viihyttyä täällä ylyhäällä palijon enemmän nykyään (mm. nytkin). Ja väri on edelleenkin ihan loistava. 

En tiijä miksi, mutta joskus tuntuu, että voisin tuijotella tuota muuria melekeen loputtomiin. Ihanan epätäy'ellinen pinta. 

Semmosia näpsyjä! Saa aika kivoja kuvia tuolla Honor 7:lla, vai mitäs ootte mieltä? Eihän nämät nyt järkkärikuville pärjää, mutta nuin niinkö puhelinkuviksi ovat oikeenki näppäriä. En tosiaan alakanut näihin kuviin mitenkään erityisemmin ees säätämään kameran asetuksia, vaan näpsin ihan automaattiasetuksilla.

Mutta nyt hyvää maanantain jatkoa kaikille!