lauantai 9. joulukuuta 2017

Lauantai-illan mietteitä

Kaikenlaista sitä ihimisellä juolahtaa mieleen ko pyörittää tätä elämää tässä etiäpäin. Meinasin sanoa, että arkea, mutta ei kait lauantaita ihan lasketa arjeksi. Olen itsenäisyyspäivän jälijiltä ihan viikonpäivissä sekasin, vaikkei se arki ja viikonloppu hirviästi meikäläisen elämässä tällä hetkellä näykään, päin vastoin, hämärtyy ihan totaalisesti siipan töitten ja oman kotoilun takia.

Mutta asiaan. Kannoin päivällä hauikset (hahha) pinkeinä taas puita sisälle pennun nukkuessa vaunuissa ja siinä sitten tuumailin, että jahka meillä joskus on toimiva maalämpö, niin tyytyväisenä väännän termostaattia isommalle, jos meinaa palella. Ja tuumasin että on se kyllä elämä sitten niin heleppoa, ko lämpö tulee napista painamalla. Mikä johdatti minut sitten perimmäisen ajatuksen äärelle; nimittäin pitääkö elämän aina olla niin heleppoa? Että lämpöä tulee ko vääntää nupista eikä tarvi sen kummemmin asiaa ajatella?

Esikoisen ensimmäiset elinkuukau'et ja ensimmäinen talavi on sujunu aikalailla toisin ko oppikirjat käskis tai itekään oli suunnitellu, nimittäin remontin keskellä, keskeneräisessä huushollissa arkea pyörittäen. Syksyn tullen lämmitysmuodoksi on vakiintunut leivinuuni (koska, myönnettäköön, sissi ja pihi sisälläni ei ole taipunut patterien päälle pistämiseen kuin kerran yläkerrassa, eikä se tällä hetkellä ole kait mahollistakaan). Niille, joille konsepti ei ole tuttu: leivinuuniin tarvitsee kantaa pihan perältä puut, joilla sitä sitten lämmitetään. Puuta pitää olla riittävästi, yhellä lämmityksellä mielellään pari pesällistä. Lisäksi lämmityshommaan sisältyy omat kommervenkkinsä, kuten se, että a) puut pitää saada ihan ensimmäiseksi syttymään (älä unoha avata peltiä) b) sitä puuta pitää aina silloin tällöin lisätä ja muistaa säätää vetoa sopivaksi) c) kun on lämmitetty tarpeeksi, veetään hiilet uunista ja suljetaan pelti, avataan häkäpelti (tässä vaiheessa kuumaa uunia on mahollista hyödyntää ruuanlaitossa ja leivonnassa, mitä itse olen kyllä tehenyt toistaiseksi surkiat nolla kertaa) d) jossain vaiheessa on suotavaa muistaa sulukia häkäpelti, ettei harakat pääse pitämään bileitä piipulla (ei liian aikaisin, koska häkämyrkytys on no no) e) ulukona vallitsevan säätilan mukaan tämä rumba on suoritettava aina uudelleen, välillä päivittäin.

No, minulle konsepti on tuttu jo kotoota ja tässä syksyn/talaven aikana meikäläisestä on kehkeytynyt meleko hyvä leivinuunin lämmittäjä. Menee melekeen vasemmalla käjellä siinä sivussa. Kuten ylempänä kuvasin, lämpö ei kuitenkaan tule ihan nappia painamalla ja voisipa sanoa, että kohta 5 kk ikäisen naperon osittais-yyhoona keskeneräisessä omakotitalossa koiran kanssa se voi ajoittain olla jopa vaikiaa. Kuormittavaa, hankalaa ja kaukana heleposta.

MUTTA. Kun minä olin pentu, meikäläisen vanhemmat teki saman rumban joka päivä, koska meillä koko huusholli vesiä myöten lämpesi puulla meikäläisen esiteini-ikään asti. Sauna lämpiää edelleen. Ja meitä oli sentään kolome kakaraa. Puhumattakaan ajasta kun meijänkin torppa on pystytetty, jolloin suunnilleen jokainen huone on lämmitetty erikseen.

Jatkoin hunteeraamista pihaa kolatessani. Nykyihimiselle kaiken pitää olla niin heleppoa. Asiat tapahtuu suunnilleen nappia painamalla, eikä niille tarvi uhurata sen suuremmin ajatuksia. Vesi tulee hanasta, lämpö patterista, kaiken tekemiseen on kehitetty kone, joka tekee sen nopiammin, paremmin ja helepommin. Onhan se mukavaa kun elämä on  mahollisimman heleppoa. Säästyy aikaa niille tärkiämmille asioille. Ööö.

Niin mille? Ruudun tuijottamiselle?

Noo, varmaanhan sitä voi ihimisen elämässä olla kaikenlaista muutakin kivaa, mutta ite olen tässä nyt tullut siihen tulokseen, että "vaikia elämä" tuo kummasti päiviin sisältöä ja kasvattaa ihimisenä. Pieni fyysinen rasitus tuntuu mukavasti ropassa nukkumaan mennessä ja se voittajaolo, kun päivän päätteeksi selvisit taas kaikesta, eikä se loppujen lopuksi ollut edes vaikiaa. Oikiastaan, et ees huomannu kuinka palijon on tullut taas päivän aikana tehtyä asioita.

Kun kaikki ei tapahu sormia napsauttamalla, tulee jotenkin sellainen olo, että jalostuu ihimisenä. Ei enää hätkähä niin pienistä, kasvattaa luonnetta ja sisua. Samaan aikaan voi tehä syvällistä itsetutkiskelua ja silimäillä mielenkiinnolla näitä itsestään löytyneitä uusia puolia. Tai en tiijä, o;nko se vaan minä, mutta fyysinen, suorittava työ antaa aivoille aikaa pohtia kaikenmoista ja jollain tavalla "levätäkin".

Oon meleko varma, että heleppo elämä laiskistaa pitemmän päälle. Siksi suosittelisinkin kaikille kokeilemaan vähän vaikiampaa elämää kuureina aina sillon tällön. En nyt tarkota, että meijän pitäisi palata aikaan iliman mitään nykyaikaisia mukavuuksia, mutta ittiään kannattaisi haastaa aina sillon tällön. Ja kyllä siinä elämässä iliman mukavuuksia tietenki joku perä on, ko ei tainnu sillon olla tarvetta lähtiä kuntosalille rautaa pumppaamaan enää erikseen. Ja paitsi fyysiselle voinnille, arjen " haasteet" tekee hyvää myös henkiselle puolelle. Toki arkinen kuorma ei saa olla niin suunnaton, että uupuu sen alle, vaan haastetta pitää olla sen verran, että sisuuntuu ja ylittää itsensä. Tai en tiijä muista, mutta minä oon ihiminen, joka keksii keinon suoriutua ja sitten jos omat keinot ei enää riitä, pyytää apua. Ja jos hätä ei ole akuutti, jättää tekemättä tai tekee sen verran, että pärjätään.

Kaikkea sitä tulee ihimisellä mieleen, ko puita kantaa ja pihaa kolaa. Jossain vaiheessa mietin myös luonnon mahtavuutta ja ihimisen pienuutta sen eessä, mutta se taitaa olla ihan toinen tarina se!

Summa summarum, meillä lämmitetään leivinuunia, kunnes uusi lämmitysmuoto on käytössä. Sitten ko kolomenkympin pakkaset on jatkuneet viikon, saattaa tietenki ohuesti alakaa vituttaa, mutta siirretään petipaikat sitten uunin eteen ja veetään villasukkia jalakaan. Siinä vaiheessa lohuttaa kovasti se tieto, että met selevitään myös silloin, jos sähköt vaikka päättäisi katketa superpakkasilla viikoksi. Kun lämpö ei oo vaan itestäänselevyys, joka tulee patterista.

(Tästä miten seleviäisin jos sähköt menisi viikoksi -skenaariosta voisi myös joskus jakaa ajatuksen jos toisen, sillä haaveissa olisi elää tilanteessa, jossa sähköjen katkeaminen esim. juuri niillä tulipalopakkasilla ei aiheuttaisi täydellistä katastrofia ja olisi elämän ja kuoleman kysymys. Mutta sekin on toinen tarina se.)

Nyt nukkumaan.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukriisi

Heippa ja hyvää joulukuun ensimmäistä kaikille!

Meikälle se ei kyllä ole niin hyvä, nyt seuraa nimittäin suuren suuri kriisiavautuminen. Elämässäni on nimittäin yksi asia hyvin pielessä. Oletteko valmiit, tässä se tulee:

Minulla ei ole suklaajoulukalenteria tänä vuonna.

Kyllä. Nyt on kriisit kohillaan. Minulla on ollut aivanki varmasti elämäni joka ikinen joulukuu aina pennusta lähtien suklaajoulukalenteri (no okei, pentuna varmaan kaksikin ko mummi osti kans), siis aivan joka ikinen joulu näin aikuisenakin. Aikuisena olen toki siirtynyt siitä lasten littanasta, jossa suklaakin on meleko pahaa, Fazerin konvehtiversioon. Tänä vuonna en sellaista kuitenkaan lapsen maitoallergiaepäilyn vuoksi voinut ostaa (kyllä, jo kolome kuukautta olen nauttinut pelekästään tumman suklaan iloista).

Siippa on aiemminkin tarjonnut vaihtoehtoa, jossa se laittaa 24 suklaapalaa johonkin, mutta ei, se ei ole ollenkaan sama asia. Tällaisena jouluhulluna ko minäki olen, se aamuinen kalenterisuklaa kahavin kera on nostanut meikät sängystä joka joulukuun aamu kun on pitänyt lähtiä töihin, vaikka vettä sataa tai pakkasta on tolokun lukemat ja tekisi kääriytyä syvemmälle peiton sisään, auttanut pyörän selekään Oulun lokakuusta helemikuuhun kestävässä syksyssä ko ulukona on pimiää ko tontun perseessä jouluaattona, motivoinut raahautumaan lukion kursseille ko pitkän matkan kestävyyttä koetellaan jo urakalla, hemmotellut opiskeluihin sattuessa pitkä joululoma, tehenyt kiireettömistä joulukuun viikonloppuaamuista yhtä juhulaa ja pentuna varmaan yksinkertaisesti auttanut jaksamaan pakahtumatta jouluaattoon, vaikka aluksi tuntuukin, että niitä luukkuja on niin maan perkeleesti eikä se aatto kyllä tule ikinä.

Tästä kriisistä yli kapuaminen vaati tänä aamuna jouluradiota ja jokapäiväisen aamun aurinkoiseni, eli pirpanan naurun ja hyvät huomenet pinnasängyn uumenista. Onneksi Lapin Kansan joulukalenteri on tänä vuonna ihan hieno, niin ehkä onnistunen lopullisesti kiipiämään tämän kriisin niskan päälle, ennenkö joulukuun eka kääntyy iltaan.

Ja onhan sentään vanaha kunnon the Joulukalenteri, joka tänä vuonna tulee jopa telekkarista asti!

Rutiinit net ihimisen tiellä pitää.

Huh, nyt olen saanut tämän tuskan pois sydämeltäni. Jotain parisuhteen joulukalenteriakin ois ihan kiva toteuttaa, mutta minkäs teet ko toinen puolisko ei ole tässä ja puhelimen välityksellä moinen on aika laimeeta.

Jatkossa pitänee tehä semmone koko perheen toiminnallinen joulukalenteri, lukia Viirun ja Pesosen joulupuuhia iltasatuna joulukuun ajan ja kyllä meillä pennut suklaajoulukalenterinkin saa. Mutta ei mitään krääsäkalenteria.

Koska jos minuun tulevat, niin kirjottavat joulupukille jo lokakuussa, ennenkö lunta on ees ehtiny sataa.

tiistai 28. marraskuuta 2017

Rakas joulupukki!

Koska olen ollut ihan ekstrakiltti ja -ahkera tänä vuonna, toivoisin joululahajaksi seuraavia asioita:

(Alakuun tällaiset järkevät ja tarpeelliset lahajat)

-hyvät ja lämpimät nahkakinttaat (pyhäkinttaat ja/tai työkinttaat)

-lämmin ja kaunis froteekylypytakki saunanjäläkeiseen oleskeluun

-merinovillainen kerrasto

-villasukat, kun niitä ei voi olla ikinä liikaa

-vuojen 2018 kalenteri (esim. tämä hieno muumi)

-rannekello

(Sitten semmoset, joita ei varsinaisesti tarvi, mutta ois kiva saaha)

-mörkölakanat ja/tai muumi esi-isälakanat

-muumi-lompakko

-sellaisia hienoja muumimukeja, joita ei vielä ole (esim. pinkki Pidä Ruotsi siistinä, Muumilaakso 2017, Alkuperää kunnioittaen tai Kevättalvi 2017, Niiskuneiti)

Ja sitten jos joulupukilla ois semmosia remonttitaitosia ja ahkeria tonttuja antaa lainaan niin netkin ois ihan kiva! Lottovoitto ja muut sievoiset summat rahaa kelepaa myös.

Yhtään kirjaa ei päätyny toivelistalle, koska viime vuojen itelle ostetut kirjat on edelleen lukematta (tiijän, säälittävää), mutta kaiken kaikkiaan teema on vuojesta toiseen sama: lämmintä ja mukavaa pukinetta ja muumeja. Olen todella ennalta-arvattava. Paitulit jätin tällä kertaa pois, koska imetys (ens jouluna sitten, kuka haluaa ahistavia, hiertäviä ja kutittavia pitsi- tai satiiniviritelmiä, kun on paituli ja kalsarit!).

Näillä mennään, nähään aattona pukki! (Meijän pirpana toivoo muuten joululahajaksi merinovillaista kypärälakkia, vaatteita koossa 68 ja sukkia koossa 16/18, yökkäreitä, kuolalappuja, ikätasolle sopivia kirjoja, imetyskorua, aurinkolaseja ja sormiruokailijalle sopivaa ezpz-ruokailualustaa TAI sitten ihan vaan jotain jonka saa laittaa suuhun luvalla).

maanantai 27. marraskuuta 2017

Jouluvalamisteluja

On taas se aika vuojesta! Se paras nimittäin, kun saa alakaa laittaa joulua kotiin! Paitsi kun meillä seisoo tuvan laijalla tuommone uusi, tyylikäs pahavinen "tilanjakaja". Sen taakse ilimesty reikä seinään. Koko tupa on taas ollu viime päivät niinkö pommiräjähyksen jälijiltä ja feng shuit on aikalailla pyllyllään... Ei siis huvita tehä yhtään mitään. Viikko sitten oli ihanan siistiä ja seesteistä ko sain apujoukkojen tuella tehtyä kohtuullisen siivouksen tänne karhunpesään, nyt lähinnä taas vaan ketuttaa. No, ehkä se tuosta ennen joulua. Mutta pakko kyllä sanoa, että alakaa pikkuhilijaa kasvaa tämän rempan kans melekonen tatti otsaan.

Ei mulla muuta tänään.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Elämän itsestäänselvyyksiä

Iltaa (yötä)!

Ihan ensiksi, julkaisutahdista varmaan huomaa, että meillä eletään vauvavuotta ja remppaa edelleen päällekäin. Se ei sinänsä vielä olisi mikään älytön rasti ajankäytöllisesti, mutta koska elämällä on tapana järjestää kivaa pikkusivubisnestä, met saatiin vauvan lisäominaisuuksina myös refluksi ja allergiset mahavaivat. Tämä olikin sitten semmosen kombo jo, jonka voi sanoa imeneen mehut tästä mammasta meleko tehokkaasti. Tilanne on nyt jo onneksi kuitenkin jonkinlaisessa hallinnassa ja aivoista löytyy taas tilaa muullekin kuin arjesta selviämiselle. Huomannee siitä, että vaikka äiti-ihimisen pitäisi nukkua jo, niin uhallakin nyt kuitenkin naputtelen tätä täältä sängystä käsin (nämät puhelinjulkaisut on tulleet jäädäkseen, anteeksi siitä).

Tämä ei nyt kuitenkaan ole se aihe, mistä halusin teille tulla avautumaan (vaikka avaudun kyllä, jos suinkin löydän riittävän ajan, mutta tiijättehän tet vauvat, kun yksi vaihe menee niin tulee toinen ja tässä vaiheessa elämää haluaa olla mahollisimman paljon läsnä ja ohan se tämä osa-aika"yksinhuoltajuus"kin melekosta).

No mutta, se mistä nyt akuutisti halusin näpytellä oli kuitenkin ahaa-elämys siitä, miten pidän omaa asuinympäristöäni ja elämää täällä melekosena itsestäänselevyytenä. Ymppäsin tähän juttuun mukaan niitä harvoja näpsyjä meijän arjesta (joissa ei pyöri vaippapylly), joita on viime aikoina tullut napattua (kännykälläbtoki, järkkäri vetää melekosta horrosta). Arkista, tavallista, peruskauraa, normaalia elämää, jos näin voisi sanoa. Toki nautin arjesta ja kaikista niistä hetkistä ja tietysti net aina sykähyttävätkin jonnin verran, kun tulee kuviakin napsittua, mutta siinä se.

Minulle on itsestäänselevää, että syksyllä on ruska, loka-marraskuussa sataa lunta ja lähempänä joulua ulukona on pakkasta. Revontulet ja tähtitaivaan näkee ko avaa uluko-oven ja päästää koiran pissalle. Ympärillä on tilaa liikkua, olla ja hengittää eikä päivän vaunulenkillä välttämättä tule ketään vastaan. Mettä on lähellä ja taka(etu)pihalla vettä. Elukat pyörii pihapiirissä ja porot pihalla vain ja ainuastaan vituttaa.

Luettuani 1000 kilometriä pohjoiseen -blogia tajusin kuitenkin, että joillekin näin ei ole alakuunkaan (vahava suositus, menkää sinne ja ihastukaa upeisiin kuviin). Se, mikä on meikälle tuttuakin tutumpaa, on jollekin toiselle jotain uutta ja ihimeellistä, elämää täynnä mahtavia mahollisuuksia. Tämä vähän herätti. Osaanko arvostaa kotiseutuani riittävästi? Vähän nolona myönnän, että ehkä aina en. Mutta väkisinkin jokin, mikä on aina elämässä läsnä, muuttuu arkiseksi ja itsestäänseleväksi asiaksi, jota ei tule sen kummemmin miettineeksi. Vähän niinkö iltakymmeneen asti auki oleva lähi-Sale kaupunkilaiselle,  se vain on ja sieltä voi käyä hakemassa karkit akuuttiin perjantai-illan makianhimoon sen kummempia miettimättä. Ja usein riittää pelekkä tieto, että Sale on 500 metrin päässä ja tarvittaessa voin käyä sieltä sen, minkä olen isosta marketista unohtanut ostaa, mutta ei sitä mahollisuutta välttämättä tule kovin usein sitten kuitenkaan hyödynnettyä.

Meilläkin on tämä kaikki Lapin luonnon mahtavuus tässä ympärillä, muttako arjessa on kiireitä, ei sitä aina tule kiinnitettyä huomiota sen upeuteen ja vaikka voisi lähteä mettään, joskus tulee jäätyä mieluummin makaamaan sohovalle. Siellä se metsä on, mikä on mahtavaa, mutta on se siellä vielä huomennakin. Tai revontulet ja tähtitaivas, no komiaa on, mutta yhtä komiaa seuraavallakin kerralla.

Eletään täällä aika etuoikeutettua elämää, ko nokan eessä on monta semmosta asiaa, joiden kokemisesta toiset on valamiita maksamaan maltaita ja se voi jopa jäädä ikimuistoiseksi once in a lifetime -kokemukseksi. Melekosta.

Vaikka täytyy myöntää, että raskaana ollessa ja neidin syntymän jäläkeen kosketus kaikkeen siihen, mikä on ollu aiemmin meille arkista elämää, on jäänyt vähän ohueksi. Ja niitä "ittestäänselevyyksiä" kuten makkaraa nuotiolla ja nokipannukahaveja on jo aika kova ikävä. No, onneksi tämmönen pikkuvauva-aika ja remppa-aika ei kestä ikuisesti.

Mutta nyt on pakko laittaa silimät kiinni, olisin voinut jo tunnin ajan kuorsata tyytyväisenä ennen ensimmäistä yöllisen maitobaarin avautumista. Nauttikaa kuvien muodossa paloja meikäläisten arkielämästä, lupaan yrittää ite piettää silimät vähän avoimempina omalle arjelleni myös! Palataan (toivottavasti pian 🙈).

tiistai 12. syyskuuta 2017

Pintamateriaalit uuteen osaan

Nyt niitä luvattuja pintamateriaalivalintoja! (Teksti aloitettu elokuun puolella, en jaksanut poistaa puhelimella tätä alakua...)
Aah, ollaan pirpanan kanssa kaksin kotona ko miesvahavistukset lähtivät Naruskalle kalaan perjantain kunniaksi (nohitettu on, että iliman tammukoita ei sovi tulla takasin, mikä on tietysti aika kova vaatimus ottaen huomioon elukan innon rymistellä ojaan ko ojaan samoin tein kun vettä havaitsee :D ) ja koska neiti päätti ruveta päivätirsoille, kaivoin minä koneen esiin ja päätin alakaa hieman kirjotella!
Ilima on kyllä aivan mahtava, joten siinä mielessä harmi könöttää sisällä, ko täällä on vuosisadan hillakesä ja mustikatki olis jo kypsiä ja ilima suotuisa muuhunkin ulukoilima-aktiviteettiin (totesin siipalle, että nyt se on ostettava se asuntovaunu kaikkien kulukupelien jatkoksi, että päästään pirpanan kanssa reissuun mukaan), mutta käytiin metkin kärräämässä roskapussi pönttöön neitin kanssa, siinä meijän elokuisen kesäpäivän aktiviteetit...
No mutta, palatakseni asiaan! Eli tarkoitus olisi jaaritella hieman siitä, minkälaisia pintoja olisi ajatus toteuttaa tuonne uudelle puolelle. Jahka siihen asti päästään.
Mutta jos mennään vaikka huone kerrallaan ja aloitetaan kodinhoitohuoneesta! Kaikkiin tiloihin tulee seinään hirsipaneeli (kuten vanahalla puolella alakerrassa), mutta muista tiloista poiketen kodinhoitohuoneessa ja kuivaushuoneessa seinä olisi tarkoitus jättää puun väriseksi jollain värittömällä pintakäsittelyllä tai vaihtoehtoisesti käsitellä jollain vaalealla kuultosävyllä, koska lattiaan tulee tumma, ihan perus neliölaatta ja seinään kurasyöpön kohalle hieman isompaa, valkoista laattaa. Koska tilat on kuitenkin sen verran pieniä ja ikkunat samoin (kuivaushuoneessa ikkunaa ei edes ole), tummat seinät tekisivät tiloista vielä pienemmän oloisia. Ja toisaalta tumman lattian pariksi sopinee paremmin vaaliat seinät. Katto tulee ihan perus paneelista, joka maalataan valkoiseksi.
Kodinhoitohuoneen kalusteiden kohdalla pohdiskelin aikani, alun perin ajatuksena oli tummat kaapinovet, mutta asiaa riittävän kauan pyöriteltyäni tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kaapit ja tasot tulevat sittenkin samaan henkeen meidän keittiön kanssa, eli valkoiset peiliovet jollain leveillä vetimillä ja tummahko, puuta jäljittelevä taso (hinnan vuoksi mentäneen kuitenkin täyspuun sijasta laminaatilla). Niin kivat ko tummat, sileät kaapinovet vois ollaki, niin jotenkin koen, että net ois liian modernit meijän tyyliin ja keittiön kanssa mätsäävä ratkaisu semmone enemmän ajaton ja tyyliin sopiva. Vetimien mallia täytyy vielä miettiä, oisi ehkä tylsää laittaa täsmälleen samanlaiset kuin keittiössä? Lankavetimet ois toisaalta hurjan kivat henkien viiskytlukua, mutta en oikein tiijä mätsääkö net nuitten ovien kanssa (pitäisi ehkä olla semmoset siliät, viiskytluvun väriset kaapinovet enemmin). Mutta katsotaan! Kaapit hankitaan mitä luultavimmin K-Raudan kautta, heidän myymästään Cello-keittiöstä löytyy myös kodinhoitohuoneeseen tarvittavat kaapit ja malliston Purola-ovet onkin juuri sellaiset, mitä olen kaavaillut.
Meillehän tulee siis perus siivous- ja pyykkikaapit, pyykkikone tason alle upotettuna, sen viereen muutama vetolaatikko ja allaskaappi ja tason yläpuolelle muutama yläkaappi. Tasoon upotetaan pyöreä pesuallas ja lisäksi tasoa jatketaan avonaisena vielä ikkunan alle (ompelukone yms. tasoksi) aina oveen asti. Makkareihin tulee luultavasti myös Cellolta vaatekaapeiksi ihan peruskomerot, joskin valakeilla sileillä kaapinovilla. Eteisen säilytyskalusteen tilasin juuri mittatilauksena liukuovitukku.fistä, alunperin haaveiltiin Inariaa, mutta koska jätettyyn tarjouspyyntöön ei ole tullut vastausta ja hinta olisi todennäköisesti Liukuovitukun tarjoushintaan huomattavasti kalliimpi, päädyttiin halavempaan ja ei tyylillisesti ihan niin hienoihin liukuoviin. Sisältö kaappiin tuli kuitenkin ihan samanlaisena kuin Inariallakin olisi ollut. Mittatilaustavaraan ja liukuoviin päädyttiin tässä kohin sen vuoksi, että eteisen toimiva säilytyskaluste on sujuvan elämän ja arjen kannalta aika oleellinen juttu, missä ei kannate säästää. Mittatilauskalusteella säilytystila saatiin maksimoitua ja toisaalta kaappi sisältä mahollisimman järkeväksi. Katotaan minkä näkönen kaappi sieltä tulee. 
Makuuhuoneisiin ja eteis- sekä käytävätilaan ollaan kaavailtu kattopaneeliksi vanahan ajan siskonpaneelia, jota meiltä löytyy myös vanahalta puolen alakerrasta. Siskonpaneelin saatavuus ei ole mikään maailman paras, mutta löydettiin jokunen firma, joka myös sitä valmistaa ja saatiin Lopen rakennuspuulta tarjous, joka rahteineen mahtunee budjettiin. Eli mitä luultavimmin saan myös uuteen osaan rakastamani vanahaa henkivän valakoiseksi maalatun siskonpaneelikaton! Seinät tulevat tosiaan hirsipaneelista, jotka käsitellään samaan sävyyn kuin vanahalla puolen. Tosin eteisen osalta seinien väri on vielä hieman mietinnässä, koska myös sinne tulee lattiaan tummahko, isompi laatta. Voi olla että olisi järkevää jättää sieltäkin seinät vaaleammaksi? Lisäksi makuuhuoneisiin on tarkoitus jättää yksi tehosteseinä, jotka maalataan. Toiseen huoneeseen olisi pirpanalle tulossa sellaista vaaleaa roosaa (kyllä, minä joka olen pienenä kertonut tulleeni liialle vaaleanpunaiselle allergiseksi ) ja toiseen sellaista vanahaa vihiriää (tarkka sävy vielä hakusessa). Hulluna ajatuksena minulla olisi myös maalata näitten huoneitten väliovet samalla maalilla, mutta katsotaan, se vähän riippuu mistä löydetään ovet.
Ajatuksena ja haaveena olisi löytää vanahat täyspuiset peiliovet samalla mallilla kuin vanahalla puolella (eli kolome samankokoista peiliä viistetyillä reunoilla), mutta tuntuvat olevan kiven alla! Yksi vaihtoehto olisi teetättää uudet ovet jossain, mutta budjetti ei todellakaan veny mihinkään tonnin kipale oviin, kun neljä kappaletta ovia kuitenkin tarvittaisiin (kodihoitohuoneen ja kuivaushuoneen väliin tulee haitariovi ja eteinen ja käytävä erotetaan toisistaan tuolla vanahalla kylymän eteisen ovella). Jotain puuvalmiita oviakin saa Jeld-weniltä tai esimerkiksi mittatilausovia Mattiovelta, mutta erilaisilla peileillä, mikkä eivät minusta ole niin komiat ko nämät vanahat! Mutta katsellaan! Jos tiijätte Lapissa puuseppiä, jokka tekis ovia kohtuulliseen hintaan, saa vinkkailla! Jos raaskin, investoin ovenkahavat Domus Classicalta, jolla on tätä meijän hopeista Ainoa uudistuotannossa, mikäli meille uudet ovet tulevat. Tietysti myös vanahat toimivat kahavat kelepaisivat!
Lattiaksi käytävään ja makuuhuoneisiin valikoitui todennäköisesti Trinitylattian öljyvahattu veistopintainen parketti harmaana. Olisin halunnut vaaleaksi tai harmaaksi maalatun lautalattian, kuten vanahalla puolella, mutta koska lautalattian toteuttaminen vesikiertoisen lattialämmityksen kanssa meni niin monimutkaiseksi ja todennäköisesti lämmitysteho olisi siitä kärsinyt, päädyttiin parkettiin. Alakuperäistä aika palijon kalliimpi vaihtoehto, mutta koiran vuoksi laminaatti on ihan no no -vaihtoehto liukkautensa ja kovuutensa vuoksi ja muovimattoja ei meillä harrasteta. Tietysti perusparkettia saisi halavempaan hintaan, mutta haluttiin tällaista lankkua jäljittelevää parkettia, jonka pinta on käsitelty niin, että kuluminen ja naarmut eivät haittaa (koiran kynnet toimii tehokkaana lautalattian entistäjänä). Jostain syystä olisi tehenyt mieli valita väriksi ihan valakiaa, mutta järki käskee mennä harmaalla (mikä ei toki sekään kovin tumma ole ja hyvin näytti testipalassa koirankarvat erottuvan, pitäisi vissiin tilata tuo musta lattia! ). Haluan kuitenkin, kun kerran nyt remppaa tehään, että pintamateriaalit on valittu siten, ettei niitten kattominen vituta seuraavaa kymmentä vuotta, ko ihan heti tuskin ollaan pintoja uusiksi laittamassa. Toki se vitutusriski on aina olemassa, mutta siksi yritetään kuitenkin tehä valinnat mahollisimman huolella (tietysti järjen ja budjetin puitteissa).
Ikkunat ja uluko-ovet meillä tosiaan jo onkin paikallaan ja nethän tuli Pihla-ikkunoilta, vanahaa tyyliä kunnioittaen. Ikkunoitten karmit ja kodihoitohuoneen ovi on valakoset, mutta uluko-oven halusin ruskiana, koska valakonen on oven värinä kuitenkin meleko arka ja jotenkin se ruskia tuntui enemmän mieleiseltä (aika näyttää, oliko ihan urpo valinta, mutta jotenkin aattelen, että se ruskia korostaa ja kertoo että mikä on se pääsisäänkäynti, toki näin jäläkiviisaana olisi voinut valita myös harmaan oven). Ikkunat on asennettu siten, että sisäpuolellekin jää hieman ikkunalautaa, mikä on minusta oikein kiva juttu. Menee vähän jo ohi sisäpinnoista, mutta ulukovuoreen valittiin vaakalaudoitus, kuten talossa on alunperinkin ollut ja väriksi tulee luultavasti valakonen, ehkä harmaalla tai jollain vaalealla tehostevärillä nurkkalautoihin ja ikkunanpuitteisiin.
Tämmösiä! Muistinkohan kaiken? No saunan tulevan pukuhuoneen tapettivalinnan voisin tietysti vielä kertoa, tai siis sen, että se on epävarma.  Yhelle seinälle jää näkösälle raakalauta ja muut seinät ja katto pysynevät ennallaan (toki kanavapuhaltimelle menevälle ilimastointiputkelle pitää keksiä joku naamiointi, ehkä kotelo), mutta tuolle seinälle, josta oviaukko menee umpeen, olen kaavaillut pientä pätkää koivutapettia. Minulla oli jo sopiva paperitapetti valikoituna, mutta perkele menivät lopettamaan tapetin valamistuksen ennenkö ehin tilata sen (kerranki ko en omaan tapaani ennakoinu ja tilannu puoli vuotta etukäteen valamiiksi...) ja nyt sitä ei enää saa mistään. Olenkin joutunut tyytymään nyt seuraaviin vaihtoehtoihin, joita ovat joko Michael Clarckin vuoden '59 klassikko Woods (juu, on vähän kulunut mutta ainaki suunnitteluajankohta mätsää) tai sitten Photowallin koivumetsä-valokuvatapetti. Karelian koivusta en jostain syystä tykkää, se on mielestäni liian hailakan ja piirretyn näköistä (vähän sama ongelma tuon Woodsin kanssakin, valokuvatapetin kohalla taas mietityttää, että tuleeko siitä taas LIIAN valokuvamainen...) Molemmat ovat valitettavasti myös kuitutapettia ko tuo Distinctiven koivutapetti olisi ollut paitsi komiampaa (ja edullista), niin myös paperitapettia, joka olisi hengittävyyen kannalta ollut parempi. No, ehkä pari vuotaa pienellä pätkällä seinää ei aiheuta katastrofia (koputan puuta), mutta periaate on aina periaate.
Katsotaan mihin päädytään. Jos joku tietää että jossain on vielä myynnissä tai jollain on jäänyt yli tuota Distinctiveä yksi rulla (mielellään valakosta, mutta tummakin käy) niin minulle saa vinkata! Se olisi ollut meille just se mieleinen tehosteseinä...
Näin! Kuvia ei nyt tullut ko puhelimella on helepompi linkittää ja sopivasti sattui olemaan tarvittavat sivut auki miljoonana välilehtenä selaimessa (mitenkähän kummassa), mutta lupaan ja vannon julukaista semmosen esittelyn, jahka meillä on joskus valamista! Alustava aikataulutoive on saaha pinnat valamiiksi jouluksi, mutta jos siihen ei tosiaan päässä niin ressiä ei revitä.
Ja sitten olisi tietysti myös eessä huoneitten huonekalu- ja tekstiilivalinnat. Uutta ei varmaan hirviästi ole budjettiin mitoitettu etenkään huonekalujen osalta, eikä onneksi sinänsä ole tarvekaan (ajatuksena olisi ylläripylläri tuunata vanahoja, olemassa olevia huonekaluja, toki maalia tarvinnee ostaa), mitä nyt ehkä pirpanan huoneeseen sitten tietysti on pakko tulevaisuuessa hankkia jotain. Tekstiilejä ja piensisustusta toki olisi halu ja tarve hankkia, pirpanalle olenkin jo ostanu verhon (Vallilan Alma, josta myös maalisävy seinään) sekä Askon tarjouksesta Maalla-automatto (toimitusaika tosin oli pitkä, arviolta 4 kk, mutta sehän ei meitä haittaa). Automatossa oli paitsi kivat värit ja ulukonäkö jo nyt (ja idea ), mutta se myös menee leikkialustana sitten isompana (pitkään, luulen). Jotain julisteita tauluksi ja seinähyllykköä olen myös neitin huoneeseen jo kaavaillut, lisäksi käytävälle ois tarkotus lähtiä rakentamaan tauluseinää kehystetyistä valokuvista. Kodinhoitohuoneeseen siirtyy Ikeasta ostettu liinavaatekaappi, eteiseen olen haaveillut yhtä vanahaa säilytystilallista puusohovaa, katotaan saahaanko se. Vierasmakkarin virkaa toimittavaan huoneeseen ois tulossa papan tekemä vanaha sänky (johon tarttis kyllä teetättää patja, se ko ei oo standardimittanen) ja yöpöydiksi vanahat tuolit, tekstiilit hommataan sitten myöhemmin. Osa laajennuksen valaistuksesta hoituu ledeillä (siippa voisi teille esitellä sähkösuunnitelmansa), mutta makkareihin pitää löytää jotkin sopivat lamput sitten. Ja ai niin, verhotangot pitää hankkia! Yksi jää tästä tuvasta ylimääräiseksi, sen ajattelin saaha siirrettyä kikkaillen eteiseen, mutta makkareihin tarvitaan uudet. Oisko net sitten nuot samat ko ylähäällä, ko näitä alakerran tankoja ei vissiin enää saa.
Onneksi ei ole mikään kiire sinänsä, niin sopivia juttuja voi mettästää ajan kanssa ja hintatietoisesti (ja todennäköisesti huonekalujen tuunauskin saa oottaa vielä jonku hetken). Näistäkin toki lisää sitten joskus ko valamista tulee!
Tästä tulikin ihan kilometrijuttu, toivottavasti jaksoitte lukia kuvattomuuesta huolimatta! Innostuin kirjottamaan ko lapsi pitkästä aikaa nukkuu kunnon päikkäreitä (sen verran väsy, ettei jaksa mitään järkevää tehä, kuten imuroija). Mutta nyt menen syömään ja lukemaan Avotakkaa rauhassa ko vielä kerkiän! Palaillaan.
PS. En jaksanut oikolukea, anteeksi siis kaikki kirotusvirheet ja muut typot 

maanantai 11. syyskuuta 2017

Talon kasvojenkohotus

Tässäpä pikainen päivitys siihen, miltä meijän huusholli näyttää tässä vaiheessa ulukoapäin! Aika komiat nuo uudet Pihla-ikkunat, vaikka ite sanonki. Ja kyllähän se ulukovuoren uusiminen on melekonen kasvojenkohotus ollu koko talolle, se keltainen peltiulukovuoraus ei tee oikeutta kyllä millekään talolle...

Laitoin mukaan vielä vertailun vuoksi kuvan talosta vanahassa kuosissa reilu vuosi sitten (auto kuvassa kuvausrekvisiittana 😂). Onhan tuo vähän muuttunut, vaikka tavallaan tykkäsin meijän talosta ihan tuollaisenaan ja kahestaan asuessa ollaan kyllä tultu toimeen hieman epäkäytännöllisten tilojenkin kanssa. Hassua ajatella, ettei meijän pirpana tule muistamaan, millainen koti on ollut ennen tätä remonttirumbaa, vaan sille koti tulee aina olemaan sellainen kuin se valmistuessaan sitten on. Tässä olikin sitten remonttia varmaan yhelle elämälle ihan riittävästi (onneksi meillä ei täällä tarvi hullutella niin, että rakennettaisiin kovin montaa huushollia asuntolainan nopeamman poismaksamisen toivossa...) Vaikka onhan se aika hieno tontti tuolla ylähäällä, jos sitä hirsitalon sinne rakentais sitten joskus... 😄

Ei onneksi taija olla kovin järkevää! Hirsitalo on kieltämättä ollut aina meikäläisen unelma, mutta uuden rakentamisessa on aina se ongelma, ettei sinne saa vanahan talon tunnelmaa. Plus että niin kauan ko rakennuslainsäädäntö pakottaa rakentamaan terveen järjen vastaisia höpöhöpöpullotaloja, minä pitäydyn vanahassa. Ei sillä, etteikö se voisi toimia kun kunnolla rakennetaan ja sitten pidetään ilimastoinnit aina päällä ja kunnossa, mutta jotenkin ko nykyajan rakentamisen tilaa kattoo, niin epäilyttää että voiko moisen rakentaminen onnistua. Meillä kun pelataan sen päälle, että mikäli kosteutta jonnekin pääsee, se pääsee kuivumaan, koska rakenteet ja materiaalit hengittävät. Ja ilimanvaihto toimii painovoimaisena, rakentamisen tuomat muutokset (mm. tiiviimmät ikkunat) huomioiden ja ilimanvaihtoa pienin apukeinoin tehostaen.

Joo mutta nyt heitän paasaamasta, jollekinhan vanaha talo on kauhistus, jonne ei halua astua jalallakaan ja jonka mielestä tämmönen vanahan talon laajennus on sulaa hulluutta ja rahan heittämistä hukkaan, ko uuenki vois tehä. Ja se on ihan okei, toiset tykkää pojasta ja toiset isästä! Minä nyt vain olen enemmän kallella tähän vanahempaan vuosikertaan😊 Kaikin puolin!