Tuntsan taikaa

Käytiin tuossa taannoin päivän mittanen reissu Tuntsalla nollaamassa päätä ja nauttimassa syksyisestä luonnosta vielä ennen lumien tuloa. Päädyttiin tällä kertaa vallottamaan Peuratunturi, eikä sitä hidastanut ees se, että jossain vaiheessa matkalla kohti Tuntsaa tajuttiin, että kartta jäi kotia. Sille sattui kesällä pieni kastumisvahinko ja kuivattelin sen saunan lauteilla ja kuivattelun jäläkeen se oli tietenki sitten viikattu kaappiin, eikä palautettu autoon... 

Sää ei oikeen suosinu, ajoittain tihutti enemmän ja vähemmän vettä ja tuuli oli meleko kova, mutta hetkittäin se aurinkokin siellä pilikahteli ja joka tapauksessa mukavaa oli, eikä ees eksytty, kiitos kompassin. Tässäpä siis vielä muutama kuva tuolta reissulta:

Peuratunturin huippu

Ennen Peuratunturiin nousua, suon laijalla, kaukaisuu'essa Sauoiva

Sama mötikkä Peuratunturin huipulta ihailtuna

Jutinaattori ettii riekkojen tuoksuja huipun tuulista

Jätettiin auto Peuratunturin muristalle ja käppästiin sieltä kuusikon ja suon laijan kautta tunturin tyvelle ja kiikuttiin sitten huipulle, jossa pietettiin pieni evästauko ja palattiin sitten korkiamman kautta tunturikoivikon ja -kuusikon läpi autolle. Iliman kompassia oisi saattanut kyllä tulla hätä, vaikka Peuratunturin tyvelle oliki heleppo löytää ja huipulta näki autolle asti, alako takasinpaluumatkalla tunturikoivikko muutamine kuusineen näyttää yllättävän äkkiä aivan samanlaiselta joka suuntaan ja vaikka huipulta oli ottanu suunnan ja pari kuusta sekä kivikon, jota kohti piti suunnistaa löytääkseen autolle, alako välillä meleko nopiasti epäilyttää, että entä jos käveleeki huti autosta? Iliman kompassia sitä ois varmaan enemmänki alakanu epäillä ittiään, ei siis ole mitään leikkiä tuo kikkailu tuolla erämaassa merkattujen reittien ulukopuolella. Vaikka kuinka paino matkan varrella mieleen minkä näköisistä kuusista oli tullu ohi ja koitti jättää merkkejä omista liikuistaan, ei niitä sitten takasin tullessa kuitenkaan meinannu hoksia. Ja merkiksi kuusen latvaan auton viereen kiinnitetty muovipussi oli kyllä yhtä tyhyjän kanssa, se lakkasi näkymästä varmaan sen jäläkeen ko oli poistuttu kymmenen metriä autolta kohti tunturia. 

Eksymisen mahollisuutta ei siis kannate yhtään aliarvioija, vaan kompassit ja kartat kannattaa piettää messissä ja pakata reppuun tulentekovehkeet ja evästä sekä juomaa yli tarpeen, vaikka aikoiski tehä vaan pikku reissun. Koskaan ko ei tiijä, miten sää tuolla erämaassa käyttäytyy tai jos tuleekin vahingossa suunnistaneeksi harhaan. 

Takaisin kotia päin valuttaessa pysähyttiin vielä Piimäkurun laavulle paistamaan makkarat ja keittämään kahavit, vesisaje teki kelistä hieman haastavan taivasalla oleskelun kannalta. Ja jäätiimpä paluumatkalla vielä tuntsalaiseen liikenneruuhkaanki jumiin hetkeksi, poroja oltiin nimittäin justiinsa kokoamassa erotusaitaan ja ajamassa tien yli. Ihanan rentouttava ja päätä puhistava reissu joka tapauksessa, luonnon voimaa ressinpoistajana ei kannate kyllä yhtään vähätellä. 

Ja ohan se Tuntsa vaan semmone sydämenryöstäjä, että sinne halajaa aina uuestaan ja uuestaan. Seuraavan tunturin valloitusta ootellessa. Kenties Sorsan huiputus?

Paluu juhannuksen tunnelmiin

Parempi myöhään ko ei milloinkaan! Löysin vihdoinkin aikaa istahtaa alas koneen ääreen ja käyä läpi meijän juhannusreissun kuvat ja poimia parhaat palat tänne. Tämä olikin ihan mukava paluu reilun kuukau'en takaisiin tunnelmiin näin jonkin aikaa jatkuneen hellejakson jäläkeisenä hieman pilivisempänä päivänä. 

Kuten jo aijemmin sanoin, kesä on liian lyhyt koneella istumiseen sillonko on parempaakin tekemistä. Ja sitähän on kyllä riittänyt, mutta niistä touhuista lisää ehkä sitten myöhemmin. Nyt kuitenkin juhannustunnelmiin kuvien muodossa:

Juti the eräjorma nautiskelemassa puruluuta vaivaiskoivujen keskellä

huippuja horisontissa

etualalla Puitsi, taaempana tuntureita Venäjän puolella

Sauoiva Peuratunturin muristalta käsin kuvattuna

Peuratunturi

Tällä reissulla käväistiin ensimmäistä kertaa Peuratunturin muristalla ihailemassa maisemia. Jännä, sillä vaikka tuntuu, ettei olla ees kauhian korkialla, niin maisemat tuolta muristalta käsin on silti oikeen mukavat. Itse Peuratunturin valloitus jäi tällä(kin) kertaa haaveeksi, koska jatkuvasti vaihteleva säätila ei oikeen houkuttanut jalakautumaan kovin pitemmäksi aikaa. Mutta kerta minä vielä kiipiän tuonne! Meleko monta muutakin tunturia ja nyppylää oottaisi vielä vallotusta.

eikö met jo lähetä sinne ongelle?!

Sauoiva kylypee auringossa

Värriötunturi

lisää Värriötunturia

Nämät kuvat olen luullakseni napannut Jänesvittikon päältä matkalla Luuntaittumaojalle ongelle. Muumilaakson mörkö alias Sauoiva ja makkarana maisemaa halkova monihuippuinen Värriötunturi. Reissulle sattui onneksi myös näitä lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Kalaa tuli sen verran, että syyä saatiin. Luuntaittuman lisäksi käytiin kulijailemassa myös esimerkiksi Tuntsajokivarressa ja Nuolusojalla, sekä ajeltiin pitkin poikin Tuntsaa.

iltapalaa

tummat pilivet kasaantuvat

ja sitten satoikin kaatamalla

Sauoivan ääriviivat ukkospuuskan keskellä

Ihanan auringon ja lämmön lisäksi päästiin usiampaan otteeseen osaksi myös kunnon ukkosmyräköistä ja kaatosateista. Vettä tuli välillä niinkö saavista kaatamalla ja salamat räiski välillä meleko lähellekin. Niinä hetkinä tuli aina meleko kiitollinen olo siitä, että on auto, mihin paeta suojaan ko taivas alakaa uhkaavasti tummumaan ja kaukaa alakaa kuulua pahaenteinen kumina. Jos olisi pelekästään jalakapatikassa liikkeellä, olisi meleko suojaton olo tuolla ylävillä mailla... 

sauna lämpiää

seikkailuauto, kulukuväline ja tuki sekä turva

Peuratunturin mystinen katoaminen

Sauoiva ja salaisuu'en verho

leiritulet

Niinhän sitä sanotaan, että myrskyn jäläkeen on poutasää ja niin myös Tuntsalla. Aikansa ko sataa vettä ja ukkonen äyvästää, niin kyllä se aurinkokin sieltä sitten vielä löytyy. Ja mikäs sen mukavampaa, ko sytyttää tulet nuotioon ja lyyä sauna lämpiämään ja istua nauttimaan elämästä ja juhannusaatosta.

unen satumaailma

matalalla roikkuva piliviverho

usvan keskellä virtaa Peurahaara

No, ihan en malttanut istua paikallani, ko Peurahaara verhoitui utuun, jonka ilta-aurinko värjäsi ja laittoi kaikki vesipisarat kimaltelemaan kilipaa. Oisin voinut ihastella tätä taijanomaista maisemaa loputtomiin ja yritin kovasti tykittää kameralla sen verran, että saisin välitettyä teillekin palasen tätä Tuntsan mystistä vetovoimaa.

juhannusyö

yksin usvan keskellä

Hetki eteenpäin ja yhtäkkiä maailma olikin hukkunut usvaan miltei kokonaan. Ei päästy tänä juhannuksena ihailemaan keskiyön aurinkoa, mutta meleko vaikuttavalta tämä sankkaakin sankempi sumuverhokin näytti.

<3

Koska Tuntsa on ehottomasti enemmän meijän valtakuntaa ko mikään vilisevä suurkaupunki ikinä, käytiin lisäämässä ihan omaan paikkaan lemmenlukko ensimmäisen hääpäivän kunniaksi ennen kotiinpaluuta, tosin päivää etuajassa kylläkin. Juuri luin jostain, että lemmenlukot on ihan last seasonia ja jossain ollaan jo ongelmissa, ko sillat ei kestä kaikkien lukkojen tuomaa lisäpainoa, mutta jospa tämä silta kuitenkin tuon meijän lukon jaksaisi kantaa! Eikä se virtaava vesikään siitä yhestä kuohuihin heitetystä avaimesta toivottavasti kovin kärsi.

Paluumatkalla oli vielä pakko käyä valloittamassa jälleen kerran Kuskoiva ja ihastella sen päältä aavistuksen uhkarohkiastikin vieressä vellovaa ja jylisevää ukkospiliveä. Lähettiin kyllä hyvissä ajoin karkuun ennenkö tuo pilivimassa alakoi jyllätä meitä kohti. Näitten luonnonvoimien äärellä sitä vaan tuntee ittensä niin pieneksi. Paluumatka takaisin kohti sivistystä olikin sitten yhtä auringon ja vesisateen vaihtelua.

Kotimatkalla tehtiin pienet mutkat vielä Värriön puolelle ja sille hetkelle sattuikin onneksi lämmin ja aavistuksen hiostavakin auringonpaiste, joka ei hylännyt meitä, vaikka vähän seikkailtiinkin kohteeseen aavistuksen pidempää (voisi ehkä näistä kallioista johtuen sanoa, että maisemareittiä) pitkin. Vaikka kalliot ja kivikot sekä luola (jota en kameran telezoomista johtuen valitettavasti onnistunut ikuistamaan järkeävästi) komeita olikin, varsinainen päämäärä oli vielä jossain muualla:

Nimittäin nämät komiaakin komiammat vesiputoukset. Jos en olisi omin silimin nähänyt, en uskoisi, että omasta kotikunnastani tämmöisiä etes löytyy. Koska paikka tuntuu olevan eräänlainen julukinen salaisuus, enpä minäkään palijasta sen tarkempia koordinaatteja, vaan se, joka haluaa tämän paratiisin löytää, selevittänee sen sijainnin omatoimisesti! :) Vaikka kyseessä onkin sen verran suuren luokan elämys, että toivoisi mahollisimman monen pääsevän se kokemaan, toisaalta osa paikan viehättävyyestä liittyy juuri sen mystisyyteen ja siihen, ettei paikalle virtaa turisteja solokenaan. Tuonne on ehottomasti palattava toisenkin kerran. 

Semmosia juhannuskuvia! Tästä lienee vierähtänyt jo riittävän pitkä aika, ko alako samantien kaipauttamaan jonneki reissun päälle.