Uusia tuulia

Hei pitkästä aikaa! Anteeksi taas pitkäksi venähtänyt hilijaisuus, on ollut tässä taas kaikenlaista touhuamista (mm. pienet valamistujaisjuhulat ja niihin valamistautuminen) ja sitten päädyin aika ex-tempore aloittamaan työt tällä viikolla, joten ei oikein ole ehtinyt eikä jaksanut kirjotella. 

Pari suht valamista tekstiä minulta tuolta luonnoksista löytyy, mutta en vaan yksinkertaisesti ole ehtinyt julukaista niitä. Enkä tehä jatkoa niille. Johan sitä ihiminen enemmän ko mieluusti menee töihin, mutta meikäläisen tapauksessa se tarkoittaa semmosta 40-60 min ajomatkaa suuntaansa, niin ko tulee herättyä ennen sian pierua ja oltua kotona vasta lähempänä viittä, ei palijoa huvita eikä jaksa tehä enää kotiin päästyä mitään ylimääräistä. Koirankin kanssa piti pyytää päivähoitoapua appiukolta, ko muuten raasu joutuisi olemaan melekeen kymmenen tuntia itekseen ajoittain, mikä on jo liian pitkä aika. 

Muuutta, kolomen työpäivän jäläkeen voisin sanoa, että töissä on silti varsin mukava käyä ko tekemistä riittää (etenkin, ko siitä maksetaan palakkaa!) ja minulla on kyllä ihan maailman paras kollega, joten siinä mielessä olen varsin onnekas. Toistaiseksi mennään siis näin. 

Tämäkin päivä on sisältänyt muun muassa puheluita, post it -lappukaaosta, pikkuautojen jakoa, väliaikaisen työhuoneen lattialle levitettyä materiaalikaaosta, terapiasuunnittelua, aikataulujen sopimista, peruuntuneita aikoja ja ties mitä. Ja tätä on jatkunut nyt tosiaan sen kolome päivää. :D Mutta pakko olla ihan pikkusen ylypiänä siitä, että jatkuvasta suuntaan ja toiseen kimpoilusta huolimatta paletti alakaa olla pikkuhilijaa kasassa. Kaksi päivää viikosta olen jatkossa kotikunnan rajojen sisäpuolella. 

Mutta nyt on pakko siirtää huomio tuohon kainalossa tuhunuttavaan karvakaveriin, joka aamulla ihan selekiästi tuumasi minulle, että et sinä saa lähtiä mihinkään. 

Jospa tuota viikonloppuna vaikka jaksaisi tännekin tuunata julukaisuja valamiiksi. Ei tosin kannate ihimetellä, jos tulee enemmänkin tämmösiä radiohilijaisuuksia.

Putejuttuja

Lähes valamis puheperäteippi eiku puheterapeutti ko olen, niin päätin jakaa teillekin linkin tämmöiseen meikäläisen ammatista kerrankin mielestäni järkevästä näkökulumasta ja mielekkäässä sävyssä kirjotettuun juttuun. Ylen vanhemmuutta käsittelevällä sivustolla oli nähkääs ihan pitkä juttu puheterapiasta lasten näkövinkkelistä katottuna.

Ihanaa, että kerrankin puhutaan muustaki ko siitä, että puheterapiassa harjotellaan ärrää ja ässää. Mukava, että vanhempien ja lapsen lähipiirin merkityksellisyys puheterapian osalta on nostettu esille, mutta ei kuitenkaan syyllistävään sävyyn. Lisää tämmösiä asiajuttuja, sillä puheterapiaa ei voi promota liikaa (ainakaan tämmösillä susirajalla sijaitsevilla perähikiöillä).

Nyt ko joku vielä kirjottaisi jutun siitä, mitä kaikkea puheterapia voikaan olla ja minkälaisia ovat puheterapeutin kaikki eri asiakkaat. Ja siitäkin, että puheterapia on äärimmäisen oleellista kuntoutusta, eikä todellakaan mitään ylimääräistä luksusta, kuten jotkut valitettavasti edelleen tuntuvat kuvittelevan. 

Jokainen voi omalle kohalleen miettiä, miten elämä ja arki sujuisi, jos ei olisi sanoja, millä kommunikoida, tai ei ymmärtäisi mitään, mitä ihimiset ympärillä oikein puhuvat. Tai jos olisi sanoja, mutta yrityksistä huolimatta net tulisivat suusta ulos aina ihan väärin. Ja vaikka kuinka yrittäisit kertoa ja selittää, ei kukaan ymmärtäisi. Näin niinkö ihan pintaraapaisuna siihen, minkälaisia puheterapeutin asiakkaan ongelmat voivat olla.

Kyky ilmaista itseä ja tulla ymmärretyksi ja olla vuorovaikutuksessa toisten ihimisten kanssa on jokaisen meistä perusoikeus.