tiistai 24. maaliskuuta 2015

Takatalavi etukevään keskellä

Huh! Maa on valakeanaan ja lunta tuiskuttaa niinkö joululaulussa konsanaan. Juuri ko pyörätiet oli lähes tulukoon sulaneet ja mielessä kävi etäinen ajatus pyörän talavirenkaista luopumisesta, iski talavi uu'en vaihteen silimään. Sinänsä lievästi sanottuna ärsyttää, koska eessä on varmaan taas piakoin liukkaat lenkkeilykelit, joista oli juuri alettu päästä erilleen, eikä minulla enää ole nastakenkiä turvana. 

No ei se auta. 

Kävin viikonloppuna pikavisiitillä itäkairassa, tällä kertaa naapurihuudeilla ja täytyy sanoa, että siellä elettiin kyllä ihan eri vuojenkierron vaihetta ko meillä. Siinä missä Oulussa oli vielä viikonloppuna (paino sanalla oli) ihan selekiästi jo kevät, elettiin Itä-Lapin ihimemaassa vielä täyttä kevättalavea, eli tasaista lumipeitettä, hohtavia hankia ja upeita ulukoilukelejä. 

Hieman olin kade. Mutta sitten muistin, että luultavasti pääsen vielä toukokuussaki nauttimaan lumihangista, jopa sitten ko niillä ei oisi enää niin kauhiasti väliäkään.

No, mitä se elämä on tällä hetkellä? Kauhiaa asioitten järjestämistä sekä suunnittelmista ja muun muassa sen tajuamista, ettei kotivakuutusta voi irtisanoa netissä, sekä tietysti ihan perkeleenmoista graduttamista. Raapustelen pitkin kämppää paperinkulumiin listoja milloin mistäkin aiheesta ja koitan epätoivoisesti miettiä, mitä kaikkea pitää muistaa tehä. 

Toisaalta ankarien gradutuspäivien päätteeksi oon myös ihan tyytyväisenä kölliny sohovalla miettien, että laatikoston sisältö pitäisi käyä läpi, vaatekaappi siivota ja lisätä kukkaruukkuihin multaa muttako ei vaan jaksa. Ei niin sitten millään. 

Ehkä tähän hommaan löytyy joku kauhun tasapaino. 

Muistan, että se kuukausi, ko ootin pääseväni muuttamaan tähän kämppään, oli ehkä yksi elämäni pisimpiä. Nyt kyllä vahavasti epäilen, että aika tulee sujahtamaan niin nopiasti ohi, ettei sitä ehi huomatakaan. Se tunne, ko hups vain, on taas toukokuu. 

Täytyy myöntää, että pää on hieman pyörällä. Ja tiijän myös luvata sen, että vaikka uusi ja ihana koti oottaa, niin asuntokateus iskee viimeistään siinä vaiheessa ko joku tulee kattomaan tätä kämppää. :D Tämmöstä tämä elämä on.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Puheterapiapalveluiden järjestäminen Lapissa

Tämän päivän Lapin Kansassa (16/3/2015) oli juttua siitä, miten Lapissa on pulaa puheterapeuteista ja meijän tarjoamista palveluista. Jonot paisuvat ja odotusaika puheterapiaan pääsemiseksi on kohtuuttoman pitkä. Erittäin tärkeä aihe ja varmasti ansaitsi etusivun paikkansa. 

No, kohta valamistuvana puheterapeuttina pitäisi tietenkin mieltä lämmittää ajatus siitä, että töitä kyllä riittää. Hieman jäi kuitenkin närästämään jutussa se, että puhuttiin hirvittävän palijon ostopalaveluina tuotetuista puheterapiapalaveluista. Joo, toki se on nykyaikaa ja puheterapiaa tarjoavia yrityksiä tuntuu pompsahtelevan ko sieniä sateella ja palijon meitä on tuolla kentällä myös toiminimen alla yksityisinä. Tulevaisuu'essa varmasti iso osa puheterapeuteista tulee työllistymään näin, eikä siinä ole mitään pahaa, MUTTA. Myös julkisella puolella tarvitaan tietyissä määrin puheterapeutteja. Näiden perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon puheterapeuttien työtä rinnalla tukemassa ja kuntoutuksen tarvetta täyttämässä ovat sitten yksityispuolen puheterapeutit. 

Heräsikin kysymys, että miksi kunnat eivät ostopalveluitten vähyyden valittelun sijaan laita hakuun puheterapeutin virkoja? Kovin montaa avonaista paikkaa en Lapissa ole koko opiskeluaikanani nähänyt. No, eihän sitä paikkaa kannata laittaa auki ko ei siihen kuitenkaan sitten tule ees yhtään hakemusta. Joo, voi olla, ettei heti tärppää, mutta joskus on myös meitä hulluja, jokka ovat riemusta kilijuen paluumuuttamassa takaisin kotiseu'ulle. Ja aika harvassa on kuitenkin net, jokka tulee kysymättä tarjoamaan ittiään töihin. Usein ensimmäinen perustelu on tietysti myös se, että puheterapeutille pitää perustaa virka ja sitten siitä aiheutuu kuluja, ko sille pitää olla työhuone, materiaalia ja pitäähän sille sitten tehystä työstä se palakkakin maksaa. Niin. Mutta eivät net ostopalavelutkaan ihan ilimasia ole. Ostopalavelut voivat itte asiassa tulla kunnalle jopa kalliimmaksi, ko ajatellaan asiaa hieman kaukonäköisemmin ja pitemmällä aikavälillä. Väittäisin myös, että kunnan oma puheterapeutti tarjoaa etenkin pitemmässä juoksussa sellaisia etuja, joita ostopalaveluina voi olla vaikea tai jopa mahdotonta saavuttaa. Mutta tämä on tietenkin vain minun mielipije.

Kun puheterapeutilta ostetaan palveluita, keskittyy hän vain ja ainoastaan siihen asiaan, mistä maksusopimus on kulloinkin kirjoitettu. Tällaista putea et voi terveyskeskuksen vuojeosastolla nyppäistä hihasta ja pyytää kattomaan jotain toista potilasta, ellei sinulla ole maksusitoumuslappua kourassa. Tällöin puheterapia on riskissä jäädä meleko pirstaleiseksi kyseisen kunnan alueella, eikä kenelläkään ole kattavaa kokonaiskuvaa kunnan tilanteesta. Kunnan oma puheterapeutti on vastuussa koko kunnan väestöpohjasta ja hänellä on niin sanotusti kunnan puheterapiapalvelulangat käsissään - tämän puheterapeutin kautta kulukevat ensimmäisenä kaikki, jotka mahdollisesti puheterapiapalveluita tarvitsevat. Onpa niitä olemassa semmosia matalan kynnyksen puheterapiapalaveluitaki joissaki kunnissa, että soittamalla saa varata ajan ja pääsee puheterapeutin arvioitavaksi.

Kun puheterapeutti on heleposti saavutettavissa, esimerkiksi lasten puheen ja kielen kehityksen ongelmat havaitaan mahollisimman pian ja kuntoutus päästään aloittamaan jo varhaisessa vaiheessa (vaikkapa sitä kautta, että terveydenhoitajalla nousee huoli lapsen kehityksestä, jolloin tehdään lähete puheterapeutille, joka tutkii ja arvioi lapsen ja tekee tarvittaessa päätöksen kuntoutuksen aloittamisesta). Mahdollisimman varhain aloitetulla ja oikein kohdennetulla kuntoutuksella estetään ongelmien paheneminen ja toisaalta kasautuminen. Esimerkiksi kielihäiriöt eivät suinkaan helepotu ajan myötä, vaan pahenevat, mitä pidemmän aikaa ehtii kulua ja toisaalta ongelmien vaikutus lapsen elämään kertaantuu ja kasvaa. Mitä pahemmat vaikeudet ja myöhemmin havaittu ongelma, sitä enemmän kuntoutusta ja sitä kalliimmaksi se tulee, puhumattakaan siitä, että kuntoutuksella voi olla vaikeampi saada tuloksia. Viiveiseen tai poikkeavaan kielenkehitykseen voivat liittyä myös ongelmat kouluiässä, kuten lukemis- ja kirjoittamisvaikeudet sekä erilaiset oppimisvaikeudet, joita varhain aloitetulla kuntoutuksella pyritään lievittämään ja ehkäisemään. Toisaalta oman puheterapeutin avulla pystytään myös heleposti varmistamaan se, ettei hankita turhaa kuntoutusta sellaiselle, joka ei sitä oikeasti tarvitse. 

Yhteistyön tekeminen terveydenhoitajien sekä päiväkodin ja koulun kanssa on helppo rakentaa tiiviksi, kun kunnassa on oma puheterapeutti. Toisen ammattilaisen konsultoimisen kynnys on matala. Puheterapeutin tietämys ja ammattitaito on käytettävissä, sen ko menee ja koputtaa ovelle ja kysäisee asiaa. Puolin ja toisin pystytään kartoittamaan käytettävissä olevat resurssit, esimerkiksi sen, millä tavoin päiväkoti kykenee tukemaan vaikkapa kielihäiriöistä lasta. Yhteistyö päiväkodin ja koulun kanssa onkin mielestäni erittäin tärkeää, sillä lapsi viettää näissä ympäristöissä suurimman osan arkipäivästään kodin lisäksi. 

Toinen erittäin tärkeä asia on aivoinfarktipotilaiden akuuttivaiheen intensiivinen kuntoutus. Mahdollisimman pian aloitetulla, intensiivisellä ja oikein kohdennetulla puheterapialla saadaan maksimoitua asiakkaan kuntoutuminen. Kun potilas kotiutetaan sairaalasta oman kunnan vuojeosastolle, voijaan puheterapeutti pyytää samantien paikalle havainnoimaan potilasta ja hänen puhettaan, ymmärtämistään, mahdollisia nielemisvaikeuksia ja niin edelleen. Kuntoutus voijaan aloittaa heti, vaikka papereihin ei olisi vielä pystytty lätkäisemään mitään diagnoosia. Jos tarvitaan ensin joku tekemään arvio ja sen jäläkeen ostetaan kuntoutus, tuhrautuu arvokasta aikaa. Kun puheterapeutti näkee potilaan mahdollisimman pian osastolle kotiutumisen jäläkeen, varmistetaan myös se, että saahaan hänelle jonkinlaiset kommunikointikeinot käyttöön. Näin hän pystyy etes jotenkin ilimaisemaan itteään ja omia tarpeitaan. Myös vaikkapa hoitajien työ helepottuu, jos kommunikaatiokanava saahaan ees jotenkin auki. Nielemisarviolla taas varmistetaan, ettei potilaalle vahingossakaan tarjota sellaista ruokaa, jota hän ei pysty nielemään.

Tässä olen nyt puhunut lähinnä kuntoutusnäkökulmasta, mutta puheterapia on myös paljon muuta kuin sitä kuntoutusta. Jos kunta haluaa ostaa puheterapiapalavelut kokonaisuu'essaan, täytyy muistaa, että ei riitä pelekän kuntoutuksen ostaminen, vaan täytyy ostaa myös arviointipalavelut. Keskussairaalasta kotikunnan vuojeosastolle kotiutettava aivoinfarktipotilas on todennäköisesti käynyt ennen paluuta puheterapeutin arviossa ja voinut saaha jopa kuntoutusta ja usein mukana onkin suositus puheterapian tarpeesta. Mutta entäpä se neuvolaan tuleva puhumaton kaksivuotias, jonka äitillä on myös vahava tunne, ettei lapsi ehkä oikein ymmärräkään puhetta? Tai lastentarhanopettaja, joka kokee, että ääni ei tahdo kestää työssä? Terveydenhoitajan vastaanotolle tuleva teini, joka kärsii änkytyksestä hermostuessaan? Ennenko näille asiakkaille voijaan ruveta antamaan puheterapiaa, täytyy jonkun (eli siis suomeksi puheterapeutin) tehä arvio tilanteesta ja kuntoutuksen tarpeesta. Ei voija vaan summanmutikassa soittaa, että meillä on tämmönen, tarvitaan sille kuntoutusta niin ja niin palijon, kiitos.

Tai entäpä sitten ennaltaehkäisevä työ? Kielellisen tietoisuu'en taitojen kehittäminen eskarissa (kehitetään mm. lasten lukivalmiuksia), varhaisen vuorovaikutuksen ohjaaminen vanhempien ja vauvan välillä (asia jonka ongelmiin voijaan puuttua meleko pienilläkin keinoilla ja ehkäistä ongelmia kasaantumasta) tai äänenkäytön ja äänihygienian ohojaus opettajille (ehkäistään ääniongelmien syntymistä palijon työkseen puhuvilla).

Kaikki nämät asiat on varmasti mahollista järjestää myös ostopalaveluna, mutta se vaatii hieman paneutumista asiaan ja luultavasti paperisotaa. Väittäisin, että asiat eivät ehkä hoiju yhtä jouhevasti, mutta tulisivat hoijetuksi kuitenkin. Kuitenkin tilanteessa, jossa kunnassa ei ennestään ole virassa olevaa puheterapeuttia, tulee ajatukset perinteisestä yksityisestä ammatinharjoittajasta tekemässä pelekkää kuntoutustyötä heittää romukoppaan. Niin se ei nimittäin tule toimimaan, vaan palaveluitten täytyy muistuttaa enemmänki sitä työtä, mitä virassa oleva puheterapeutti tekisi, mutta sillä erotuksella, että kaikki nämät palavelut ostetaan ulukopuoliselta. Myös se tulee muistaa, että yksityisellä ammatinharjoittajalla on harvemmin omia vastaanottotiloja, joten hän kulukee sitten asiakkaitten luo. Pitkien välimatkojen Lapissa tämä voi tarkottaa sitä, että ehtii nähä vain muutamaa asiakasta päivän aikana, etenkin, jos palaveluita haluaa ostaa myös jokin toinen kunta.

Ja myös sen yksityisen täytyy laskuttaa palaveluistansa niin, että työllä pärjää ja tulee toimeen.

Tämmösiä ajatuksia ja näkökantoja meikäläisellä. Varmaan unohin jotakin tärkiää ja voin toki olla väärässäkin, mutta turisimpahan jotain nyt kuitenkin. Ja ihan näin siltä kantiltaki kattoen, että kunnat ovat velevollisia puheterapiapalavelut joka tapauksessa järjestämään kuntalaisille tavalla tai toisella.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Katse tulevaan

Huh!

Nyt se on sitten virallista. Laitettiin tänään menemään tämän kämpän irtisanomisilimotus ja muutetaan ensi kuun lopussa takasin kotiapäin. Aijempi suunnitelma oli pysytellä täällä toukokuun loppuun, mutta syystä ja toisesta suunnitelmat vähän muuttuivat ja oltiin suorastaan pakotettuja irtisanomaan vuokrakämppä jo kuukautta suunniteltua aijemmin. 

Oon jo hetken kihistellyt tätä tietoa itelläni, mutta halusin oottaa siihen asti, että oon virallistanut asian irtisanomalla vuokrasopimuksen. Vuokralainen Talosta lähtee jo tämän kuun loppuun, mutta itellä painavat kuitenkin vielä nuo opiskeluvelevollisuu'et sen verran, että huhtikuu on pakko pysytellä vielä tiiviisti Oulun kamaralla. Pääsiäisenä päästään kuitenki jo viemään ensimmäistä huonekalusatsia (kuten sitä "uutta" pöytää) ja laittamaan paikkoja. Täytyy kyllä sanoa, että en millään malttaisi oottaa! 

Meinaa oikiat asiat hetkittäin unohtua ko on palijon kiinnostavampaa tehä listaa siitä, mitä voi ja pitää pakata matkaan tähän ensimmäiseen muuttokuormaan. Onneksi gradu palauttaa maan pinnalle säännöllisin väliajoin. 

Mutta tämmöstä! Meinaa uusien asioitten äärellä tulla vähän jännä olo.

Iiks.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Moukan tuuria

Muutama ajanhetki taaksepäin puhuin siitä, että olen aloittanut "uu'en" keittiönpöy'än mettästyksen ko tulimma siihen tulokseen, että meille muuttaa pyöriä pöytä. No, tuli käytyä muutamalla kirppiksellä ja lyötyä erilaisia hakusanoja niin Huutonettiin ko Toriinki. Ja kyllähän siellä oikeen lupaavia yksilöitä niin viiskyt- ko kuuskytluvultaki komeili, eikä hintakaan kaikkien kohalla hirvittäny. Esimerkiksi tämä sekä tämä oisivat täyttäneet kriteerit, vaikka jäläkimmäinen ei ihan pyöriä olekaan. Ongelmaksi muodostui kuitenki se, että kyseiset yksilöt majailivat useimmiten Suomineidon alapäässä eli ihan liian kaukana, että niitä oisi sieltä kehannu lähtiä hakemaan. Toisaalta meillä oli hakusessa ainuastaan pöytä, sillä tuolit on jo omasta takaa.

Pohojoisemmat huudit tuntui tarjoavan lähinnä Ikea-kamaa, mikä ei meikäläiselle sattuneesta syystä nyt kelevannu. Eipä hätiä mitiä, jatkoin erilaisten hakusanojen lätkimistä eri myyntipaikkoihin, kunnes perjantaina heitin koko Suomen kattavaksi hakusanaksi yksinkertaisesti ruokapöytä ja aloin selata. Enpä ehtiny ensimmäistä sivua kovin pitkälle ko silimään tökkäsi samana päivänä jätetty ilimotus pöy'ästä. Eikä mistä tahansa pöy'ästä, vaan _pyöriästä_. No, hinnallakaan tätä yksilöä ei ollu pilattu, pyyntö oli viiskymppiä. Nopea silimäys sijaintitietoihin ja mitä hittoa, siinähän luki, että Kainuussa. Nopia klikkaus palijasti, että vieläpä samalla kylällä ko metkin sillä hetkellä. Kuvan perusteella varsin siisti yksilö ikäänsä nähen ja kaiken lisäksi jatko-ominaisuu'ella, eli kaikki tarvittava kohillaan.

Heitin siinä sitten siipalle, että tämä on varmaan naapuritalossa myynnissä ja voinki tästä kävellä sinne ja käyä lyömässä viiskymppisen kouraan ja kantaa pöy'än pois. Sattumalta oli nimittäin juuri viisikymppinen lompakossakin. Noh, koska tarkemmat speksit ilimotuksesta mm. kokoon liittyen puuttui ja vaikka kuvan perusteella olinkin meleko varma, että kyseessä on puinen pöytä, laitoin sitten siipan asialle ja soittamaan ilimotuksessa olevaan numeroon.

Lähin käyttämään koiraa pienellä lenkillä sillä aikaa ko siippa rimpautti numeroon ja samalla pälyilin ympärilleni, josko pöytä kurkkisi jossain kuluman takana. Palatessani takasin sisälle siippa ilimotti, että kyllä, pöytä oli kuin olikin puuta ja varsin siistissä kunnossa. Mittoja myyjä ei muistanu, suuntaa antavat arvot kuitenki osoitti, että koon puolestaki pöytä passaisi meille. Ja mikä ihimeellisintä; pöytä ei ollu ihan naapuritalossa myynnissä, mutta saman tien varrella kuitenkin. :D Siippa oli jo kuulemma luvannut, että mikäli pöytä vaan on niin siistissä kunnossa ko kuva antaa ymmärtää, tullaan hakemaan se sunnuntaina.

Kyllähän se oli jotaki kohtalon johatusta.

Joten, tänään käytiin sitten lyömässä viiskymppiä kouraan ystävälliselle kainuulaisherralle, jonka lapsuu'en kodista pöytä oli kotoisin ja niinpä meillä on nyt sitten VIHIRIÄ, pyöriä 70-luvulla tai aijemmin valamistettu ruokapöytä. Kuva ei oikein tee oikeutta värille, sillä se on hätäisesti näpsäisty varaston kelemiässä valossa. Pöy'än piti olla puinen materiaaliltaan ihan siksikin, että sen maalaaminen onnistuisi. Olin alunperin aatellut, että  tuunaan (kyllä, todellaki tuunaus, eikä mikään Do It Yourself) löytämäni pöy'än joko ruskiaksi tai valakoseksi, mutta tämä on niin mehukkaan värinen kaveri, että saattaa se vain jäähä vihiriäksikin! Ainakin näin aluksi. Parempia kuvia pöy'ästä luvassa sitten, jahka se kotiutuupi oikialle paikalleen.

Etsivä löytää, todellakin. Ja rohkaisuna kaikille, aina kannattaa yrittää myy'ä vaikka sitä tarpeetonta mummon vanahaa puhelinpöytää, voi nimittäin löytyä tämmönen kaheli, jolle se teikäläisen nurkissa pyörivä malliltaan erittäin last seasonia oleva huonekalu on suorastaan aarre. :) Terkuin onnellinen ruokapöy'än omistaja!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kuolleitten kylä

Tuli tuossa mieleen ko kattelin vanahoja valokuvia, että voisi laittaa myös niitä jakoon tänne. On viime aikoina tullut lähinnä pölötettyä koko rahan eestä, niin ehkä välillä voisi laittaa ihan vaan kuvia. Nämät kuvat on otettu melekeen kolomisen vuotta sitten Sallan kylänraitilla ja lähiympäristössä, joten eivät ole ihan kaikista tuoreinta ja tietyiltä osin paikkaansa pitävintä materiaalia enää. Kuvauspäivä oli sateen jäläkeinen heinäkuinen ilta, muistaakseni arki-sellainen. Nimi kuolleitten kylä tulee kuvien sisällöstä, näkyvillä ei nimittäin ollut ainuttakaan ihimistä ja tuona iltana kylällä taisin nähä yhen ainuan auton. Kuvat kertokoon loput. Ja ai niin, jou'uin lataamaan kuvat Facebookin kuvakansiosta, koska alakuperäiset on jumissa vanahalla koneen kovalevyllä, josta en ole saanut siirrettyä niitä talteen, joten laatu on voinut vähän kärsiä matkalla. 













































torstai 5. maaliskuuta 2015

Nunnukalailaa

Hoi kaikki, jokka harkitsette laskettelulomaa Sallatunturilla! Tässäpä teille hieman maistiaisia siitä, millaista meininki tuolla tunturissa oikeen on:


Kyseessähän on siis räppäri Uniikin uusi musiikkivideo, joka on kuvattu Sallatunturilla. Kappale on jo ehättänyt herättämään närää, itte en toisaalta ihan ymmärrä miksi. Ei se minustakaan mikään taideteos toki ole (net jotka ei genrestä tykkää, voi laittaa äänet pois ja keskittyä maisemien ihailuun sen sijaan), mutta aika harmiton pläjäys silti. Toki tosikkojen ja ymmärtämättömien katsojien kohalla on olemassa se vaara, että ajatellaan kappaleen ja videon typistävän ensinäkin Lapin ja lappilaisuu'en pelekäksi saamelaisuu'eksi (meillä Sallassa päin ei pahemmin saamelaisia ole, lähinnä vaan niitä kiisteltyjä mettäsaamelaisia eli itäkairan alakuperäisväestöä, mutta se onki ihan toinen tarina se) ja toisaalta linkittävän saamelaisuuen jälleen kerran Pulttibois-sketsiin.

Noo, videohan ei ole todellakaan suoraan mikään Sallatunturin markkinointivideo, vaan Uniikin ittensä mukaan "lappilaisen hyvän meiningin hehkuttamista". Eli älykäs ihiminen tajuaa kyllä, ettei videon tarkoitus ole kuvata autenttista Sallatunturin elämää. Tai etes autenttista lappilaista elämää. Net semmoiset on dokumentteja kuulkaas. Ei metkään täällä pohojosessa luulla, että Helsingistä löytyy semmonen Pihilajakatu, jossa meno on suoraan ko Salakkareista, eikä Taivaan tulet ikävä kyllä ollu mitenkään tarkka kuvaus itäkairan ihimisen elämästä, ellei itäkairan ihimiset sitten kommunikoi toisilleen pelekästään naama punasena huutamalla ja kirosanoja hokemalla (vaikka aika kova olen minäkin meuhkaamaan ja kiroilemaan). Nämät kaikki ovat nähkääs fiktiota, viihettä. No mutta, eksyin hieman aiheesta. Tietysti on myös meleko vanahanaikaista esittää "lappilaista meininkiä" saamelaisviittauksin, mutta toisaalta ainakin elän ite siinä käsityksessä, että videon teemana oli kasari after-ski -bileet. Lienee se Lapin markkinointi ollut silloin kasarilla vielä hieman lapsenkengissä? 

Suurin ongelmahan mahtaa kuitenkin olla tuo nimi ja piisin hokema, eli nunnukalailaa. Suurin osa kappaleen koheryhymästä taitaa olla sen ikäistä porukkaa, ettei heillä ole Pulttiboisista harmainta haisuakaan. Ite olen kyllä kyseisen sketsin nähäny, mutta täytyy tunnustaa, ettei tullut etes mieleenkään minkäänlaisia yhtymäkohtia siihen. En usko, että nykyaikana kukaan on enää niin urpo, että kuvittelisi saamelaisuu'en tarkoittavan pelekkää joikua, saamenpukuja ja poroja tai Lapin noitia. Tai että kaikki lappilaiset pyörii kännissä Pulttiboisin hengessä ja ajelee porovalijakoilla paikasta toiseen. Tai jos on, niin silloin ongelmat on kyllä syvemmällä ko Uniikin tekemässä räppikappaleessa. Vai olenko ihan liian positiivinen tämän asian suhteen? Istuvatko typerät ja kapiakatseiset näkökannat edelleen ihan liian tiukassa suomalaisissa?

Ja kyllä, olen itte istunut pöytäseurueessa, jossa eräs ei-lappilainen herrasmies (kuinkas muuten) heitti ilimeisesti tunnelmaa keventääkseen ilimoille vitsin "Tiijättekö mikä on Lapin ja lappalaisten suosituin juomapeli?" Vitsin tarkan sisällön olen ikävä kyllä onnistunut unohtamaan, mutta se oli jotakin tyyliin "juodaan niin maan perkeleesti ja se kuka on eniten kännissä ajaa kotiin" tai muuta yhtä laadukasta. Ei muuten naurattanut kauhiasti. No, hekottelun loputtua totesin tyynen rauhallisesti "Ai, minä oon kyllä kotoisin Lapista eli LAPPILAINEN, mutta ei ole kyllä yhtään minulle tuttu konsepti." Veti kummasti hilijaseksi. Huumori on taitolaji ja vitsiksi tarkotettu juttu ei aina naurata kaikkia, mutta luulen, että oma hillitty reaktioni pisti kyseisen herran (toivottavasti) miettimään hieman seuraavan kerran, ennenkö avaa suunsa ja ryhtyy vitsailemaan. Suuttuminen ja herneen vetäminen sinne nenärööriin tai saarnaava avautuminen tuskin olisi tehenyt samanlaista vaikutusta. Sitä paitsi stereotypiat voi olla ajoittain oikiasti ihan hauskoja ja tietyssä mittakaavassa täytyy myös toki osata nauraa itelleen. Oikiastaan itelleen nauraminen on paras ase tässä taistelussa, sillä jos myönnän, että olen vähän urpo lappilainen enkä todellakaan ymmärrä kaupunkilaista elämänmenoa, mutta mettään lähen möyröttämään oikein mielelläni ja nauran päälle, niin milläs irvailet enää?

No, jos ongelma kuitenkin nyt on siinä, että ei naurattanut, vaan loukkasi? Tietysti olisi turvallisinta jättää saamelaisviittaukset viihteestä kokonaan pois, ko niitä ei jostain syystä osata tehä iliman, että joku aiheesta loukkaantuisi. Mutta eikö saamelaisuus ole myös osa lappilaisuutta ja Lappia? Vai pitääkö lappilaisuutta ja saamelaisuutta käsitellä jotenkin erillisinä asioina? Ettäkö puhutaan Lapin meiningistä, siihen ei missään nimessä saa ottaa mukaan saamelaisuutta? Eikä varsinkaan silloin, jos koko Lapin meininki ja lappilaisuus on tuotu esiin hieman kieli poskella ja huumorimielessä? Törkey'et ja tahallinen loukkaaminen on tietenkin aina asia erikseen.

Mutta jos joku kokee jonkin asian esittämistavan loukkaavana, niin silloin kokee, eikä se tietenkään ole mitenkään toivottavaa. Ainut mitä tilanteessa voi sitten enää tehä, on että asianomainen (tässä tapauksessa siis Uniikki) pyytää anteeksi ja pahoittelee, mikäli joku on kappaleesta loukkaantunut ja ettei se ole ollut mikään tietoinen tarkoitus. Kuten hän lienee tehenytkin. Vaikka täytyy kyllä todeta, että myös se tietämättömyys ja tahaton loukkaaminen saattaa ajoittain ärsyttää ja pirusti. Eihän kukaan ymmärrä sitäkään, että pitemmän päälle se, että kysytään kymmenen kertaa sitä, että meinaakko oikiasti muuttaa takaisin Lappiin ja vielä jonneki peräkylälle, saattaa jossain vaiheessa alakaa vituttaa. Voin vain kuvitella, kuinka palijon mahtaa ketuttaa tulla leimatuksi uu'estaan ja uu'estaan Naima-Aslakiksi.

No mutta.

Mielenkiintoista olisikin kuulla jonkun saamelaisen mielipide siihen, että miten heijän kulttuuriaan pitäisi tai saisi esittää mediassa? Olisiko Uniikin kappale ollut parempi, jos mukana olisi vaikkapa ollut joku saamelainen joikaamassa? Vai olisiko sekin ollut stereotypia ja/tai loukkaavaa? Saako kukaan ei-saamelainen etes viitata saamelaiseen kulttuurin?

Ja ehkä tärkeimpänä, miten naurettaisiin yhessä, eikä niin, että vähemmistön jäsenet kokevat, että tietämätön porukka nauraa heijän kustannuksellaan? Onko sekään hyvä asia, että jokin asia on viihteen tabu, josta ei saa repiä huumoria?

Huh. Vaikia aihe ja soutelin meleko kaukaisille vesille, mutta ohan tuo video nyt kuitenki kuvattu meijän perällä ja sen vuoksi myös sallalaisia on syyllistetty kappaleen hyväksymisen kautta loukkaavasta käytöksestä. No, jos unohetaan kaikki loukkaukset sun muut, niin maisemat videossa kuitenkin on ihan komeita.

EDIT: Löysinkin hieman saamelaisnäkökulumaa kyseiseen aiheeseen liittyen Aku Hirviniemen BB-Aslak -hahmosta Kirste Aikion kertomana.

Uutta banneria pukkaa

Tuli taas semmone olo, että on aika päivittää hieman banneria. Siispä väkersin uu'en! Kuvan laatu on vähän, no, mutta ei anneta sen häiritä, koska meikäläisellä kaikki on vähän kotikutoista. Bannerin koko on myös väärä, mutta koska alakuperäinen kuva on tällä hetkellä meikäläisen saavuttamattomissa, niin tällä mennään. Korjaan bannerin sitten joskus jos jaksan, vaikka kyllähän tuo väärä leveys vähän silimään ottaa.

Joka tapauksessa tärkein on se sisältö kuitenkin, eli näkymä Karhutunturin päältä auringon laskiessa. Symboloikoon se vaikka sitä, että yksi ajanjakso on jäämässä taakse ja uusi alakamassa!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Viimeaikaisia uutisia

Viime viikko toi mukanaan taas meleko palijon uutisia Itä-Lappiin liittyen. Näistä uutisista ehkä tärkeimpänä tämä, eli Kemijärvelle suunnitteilla oleva biojalostamo, joka voisi mahollisesti tuua jopa tuhat uutta työpaikkaa. Tällaisia uutisia met tarvitaan! Eikä tietenkään pelekästään toiveita antavia uutisia, vaan tietysti myös toteutuneita suunnitelmia. Vaikka sallalainen olenkin henkeen ja vereen ja tunnettu faktahan on se, että sallalaisen ja kemijärveläisen välillä vallitsee ikuinen viha-rakkaussuhe (:D), niin Itä-Lapin alueella Kemijärvi on saanut kokea erityisen kovia kolauksia mm. surullisenkuuluisan Stora Enson kannattavan sellutehtaan menetyksen myötä vuonna 2008. Eikä net aijemmin (2004) Kiinaan liukuneet Salcompin tehtaan työpaikatkaan kauhian hyvää teheneet. Iso työnantaja työllistää myös lähikuntien asukkaita ja työpaikkojen menetykset näkyvät paitsi sijaintipisteessä, myös aina naapureissa. Samalla tavalla myös positiiviset uutiset ja uu'et työpaikat vaikuttavat myös ympäröiviin alueisiin. Samassa suossa met rämmitään. Ehottomasti itsenäisinä, mutta yhteistyötä tehen kuitenkin.

Yhteistyöstä pääsemmekin sitten seuraavaan uutiseen, josta en taas ole niin kauhian ylipiä. Salla ja Kemijärvi puuhaavat nimittäin yhessä kuntien rajalle tuulivoimalahanketta. En ole mikään asiantuntija, mutta oma kantani tuulivoimaan on hyvin negatiivinen ja epäilevä. Elän käsityksessä, että suhteessa rakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin ja kuluihin voimaloitten hyötysuhe on kovin surkia, eli niitten tuottama energia on kovin vähäistä. Myöskin Suomen talviolosuhteet pistävät epäilemään tuulivoiman järkevyyttä. Työllistävää vaikutusta tuulivoimaloilla ei rakentavalla alueella käytännössä ole (rakennusvaiheessa pystytykseen perehtynyt työvoima tulee jostain muualta, usein jopa ulukomailta ja voimaloitten ohojaus hoijetaan etänä). Lisäksi tuulivoimalat yksinkertaisesti rumentavat maisemaa ja koska net täytyy rakentaa korkeitten nyppylöitten päälle ja varsin isoina, net näkyvät kohtuullisen kauas. Myös tuulivoimaloitten aiheuttamasta melusaasteesta on puhuttu viime aikoina palijon. Itte en näitä naapuriini todellakaan haluaisi, mutta en myöskään erämaahan maisemaa pilaamaan vilkkuvine valoineen ja ujeltavine äänineen. Tilanne olisi eri, jos tuulivoiman avulla pystyttäisiin tuottamaan mielettömiä määriä energiaa. Näin ei kuitenkaan mielestäni ole. Ja kun työllistävää vaikutustakaan ei ole, en suoraan sanottuna ymmärrä, miksi kunta haluaa tällaiseen lähtiä mukaan. 

Osaa se meijän kunta asioita tehä kuitenkin myös oikein, kuten tämä Sokli-kannanotto osoittaa. Ollaan tuon lyhytnäköisyys-termin kanssa vissiin yhessä ja samassa veneessä ja omaamme yhteinäisen kannan aiheeseen! Sallan kunta puhuukin täyttä asiaa. Lisäksi luin tuossa taannoin Lapin Kansasta (25/2/2015) varsin mainion jutun uu'esta kunnanjohtajastamme Erkki Parkkisesta. Jutun perusteella hän vaikuttaisi olevan tolokun mies ja oikia henkilö kunnan johtoon. Parkkisen ajatukset vaikuttavat varsin järkeviltä ja pystyn allekirjoittamaan itsekin moiset tuumailut. Itä-Lapin kunnanjohtajalta vaaditaankin rohkeita ajatuksia ja mielipiteitä sekä kykyä aukaista suunsa oikiassa paikassa oikiaan aikaan. Toivottavasti Parkkinen on sanansa mittainen mies ja hänen johdollaan saisimme meiningin Sallassakin kääntymään entistä parempaan suuntaan. Ja onhan aina erittäin positiivista, että kunnassa on joku, joka suorittaa siviilivihkimisiä. ;)

Ja viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä uutisena sarjassamme Sallaa maailmankartalle; Sami Jauhojärven letkautus siitä, miten seuraavat hiihon mm-kisat pitäisi järjestää Sallan Naruskalla. Mikä jottei, lunta siellä ainakin riittäisi. :D Sallatunturihan on jo alppilajien osaajien suosiossa, joten eiköhän met Naruskastaki taijota uusi unelmakohe hiihtäjille! 

Kyllä, ei jaksa aina olla loppuun asti ihan niin vakavana. :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Mummolatyyliä

Hahhaa, Iltalehti määritteli tässä taannoin meikäläisen sisustustyylin, se on nimittäin mummolatyyli!  Oonhan mää aina tienny olevani vähän henkisesti mummo, mutta että sisustusmummoilijakin. Mutta kattokaa nyt tätä kuvaa: 

Kuva Iltalehti
Siis voi että! Ihan täydellinen! Jos joku ei tiijä, niin meillähän on tosiaan keinutuoli ja oon nyt virallisesti anonut luvan siihen, että se maalataan punaiseksi.

Tämän kuvan innoittamana ollaan nyt tuumittu, että tuleva keittiönpöytä tulee ehkä sittenkin olemaan pyöriä. Olenkin jo aloittanut pyöriän, mielellään jatkopalalla varustetun puisen pöy'än mettästämisen. Kunnostustarve ei haittaa, sillä meikäläisellä pysyy kyllä hiomapaperi ja pensseli käjessä. Pinnatuolit löytyy jo omasta takaa, niitäkin saatan sutia vähän uusiksi. Osittain.

Lamppukin ollaan jo katottu, meikäläisellä on ollut vuosia jo yksi himotus, jonka päätin ostavani joskus. Jossain vaiheessa kuitenkin koin, ettei se mätsäisi haaveilemaani sisustukseen, mutta nyt sillä yhtäkkiä onki ihan täydellinen paikka keittiönpöy'än yläpuolella. Sitä, mikä tämä lamppu on, en palijasta kuitenkaan ihan vielä, pitäähän se joku jännitys säilyä. :)

Muutenkin meikäläisellä tosiaan on tuo mummolatyyli hallussa ko löytyy räsymättöjä, puusohovaa, virkattua päiväpeittoa, vanahoja astioita, Finlaysonin Taimi-kuosia ja ties mitä. 

Maltamattomana ootan, että pääsen toteuttamaan sisäistä mummoani ihan tosissani. Mutta nyt pitää keskittyä illan elokuvaan, palataan taas! Oon väkertämässä vähän kantaaottavampaakin tekstiä ja julukasen sen heti, jahka saan sen valamiiksi. Mutta tänään tämmösiä.