sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Sunnuntaihöpinät

Ja taas on jälleen yksi tammikuinen sunnuntai! Pakkanen pureskeli aamutuimaan meleko kovastikin, nyt se on kuitenkin haihtunut jo lähes olemattomiin (okei, semmone reilu -20) ja taivaan täy'eltä tulee lunta. Alakuviikosta oli niin kylymiä kelejä, että meinasi jo ruveta hirvittämään. Saapa nähä, minkälaista säätä ensi viikko tuo tullessaan.

Kuluneella viikolla tuli hieman reissattua viimeisen opintosuorituksen ja tutkintoanomuksen jättämisen vuoksi Ouluun ja sitten uutta auton akkua hakemaan Rovaniemeltä. Käytiinpä vähän muillakin kaupoilla, mutta siitä lisää ehkä joskus myöhemmin. 

Vaikka Oulussa oli kiva kylästellä ja mukava nähä ihania naisia, niin täytyy sanoa, että sitä viimaa ja jäätävää pakkaskeliä ei ole ollut kyllä yhtään ikävä. Täällä pakkanen lakkaa jossain vaiheessa tuntumasta sen kummemmalta (jos on tarpeeksi vaatetta niin tarkenee, vaikka lukema lähentelisi miinus nelijääkymppiä, ainut että naamaa alakaa yleensä aika äkkiä palella, jos sitä ei saa suojattua), mutta Oulussa jo kahenkympin pakkanen on jotenki hirviän raaka ja viiltävä (puhumattakaan siitä kolomestakympistä). Iliman käsineitä ei pahemmin auta pihalla seisoskella ja naama on jäässä hetken ulukoilemisen jäläkeen. Myös yliopistolla tuntui aika vieraalta, meijänkin käytävällä kaikki opiskelijat näytti ihan oudoilta ja muutenkin oli semmone olo, että menneisyy'essä ollaan. Paikat oli vielä tuttuja, mutta jotenkin sitä oli siirtyny jo etiäpäin. 

Aika, mihin sinulla on niin hirviä kiire? 

No, ennenkö heittäy'yn kauhian nostalgiseksi (voe kuulkaa, olen tehenyt sitä viime aikoina rankasti), vaihan puheenaihetta. Tein nimittäin hirmuisen hyviä löytöjä Adlibriksen alesta ja tilasin nelijä kirjaa alle viielläkympillä! Aika ruokapainotteisena mentiin, mutta mahtuipa matkaan myös yksi takuuvarma viihyttäjä. Ostoskoriin tarttui niin Sushikirja, Markus Maulavirran Avotulilla ko Erämiehen herkutkin ja niiden lisäksi viihteellistä puolta edusti vielä lukematon John Irving, nimittäin Vapauttaa karhut! Kiinnostavia olisivat voineet olla myös Juha Jormanaisen Riistaruokia, Saunakeittokirja sekä tietysti kaikenlaiset opukset kalastukseen ja metsästykseen liittyen. Hyvä sienikirja olisi myös hakusessa. Ja pakko tunnustaa, että kauhiasti kiehtoivat myös nämät nerokkaasti nimetyt Krapularuokaa ja Hiprakkaruokaa -kirjat. :D Muutenkin voisin ostaa kirjoja ihan mielin määrin, koska kirjat, no, ne nyt vaan on. Yksinkertaisesti ihania. Uuden kirjan tuoksu ja tuntu vaan on jotain niin ihanaa. Ja vaikka kirjasto on keksintönä hirviän kätevä (häpeällisesti tunnustan, että en ole käynyt kirjastossa ihan liian pitkään aikaan...) on silti mahtavaa omistaa kirja. Koska silloin sen voi lukia kaikessa rauhassa. Ja vaikka kymmenen kertaa uu'estaan. Ja lienee sanomattakin selevää, etten ole mikään e-kirjojen ystävä... 

Kyllä kirjan pitää olla semmonen kouriintuntuva. Eikä mikään ole parempaa ko muutaman euron alekirja, jonka nappaat kauppareissulla mukaan ex-tempore ja joka osoittautuu oikeinkin mainioksi lukukokemukseksi! Tulen tässä kirjojen hamstrailussani varmaan meijän pappaan. Pienenä tuhulasin markkani kirjaston poistomyynti-Neiti Etsiviin...

Mutta juu, riistaruoka ja luonnon antimet on tällä hetkellä meikäläisellä meleko kova sana, ja toinen on sushi. Koska hyvää sushipaikkaa ei valitettavasti näillä leveyksillä ole, ajattelin oppia itte tekemään vielä parempaa sushia. Tuosta Sushikirjasta löytyy paitsi mielettömästi tietoa sushista ja siihen liittyvästä japanilaisesta kulttuurista, myös suomalaisia sushireseptejä. Tosin olisin kaivannut vielä niitä ihan perinteisten peruslistasushienkin teko-ohojeita. Päätin myös, että pitänee hankkia keittiöön tohotin (eli siis kaasukäyttöinen pienoispoltin), koska iliman sitä aburi-nigirit tuskin onnistunevat. Pääsisipähän sitten kokeilemaan creme bruleetakin kotitekoisena... 

No mutta, nyt minä siirryn tuonne makuuhuoneen puolelle (kirjan kanssa, kuinkas muutenkaan). Yksi keskeneräinen ei-niin-hyvä pitää lukia ensin loppuun, ennenkö sallin itelleni Irvingin ilot. Uutta Irvingiä ootellessa, jotenkin on ollut viime vuosina tapana ostaa uusimmat teokset suoraan itelle, ko tietää, ettei jou'u pettymän. Siippa osti minulle aikanaan ensimmäiseksi synttärilahajaksikin Irvingin (taisi olla Viimeinen yö Twisted Riverillä). No okei, ei se tiennyt sitä kirjaa sentään ostaa, mutta se osti minulle lahajakortin Anttilaan ja minä törsäsin sen kirjaan, kuinkas muutenkaan. Ja muutamiin toissijaisiin naisten kauneudenhoitotuotteisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!