Tuntsan taikaa

Käytiin tuossa taannoin päivän mittanen reissu Tuntsalla nollaamassa päätä ja nauttimassa syksyisestä luonnosta vielä ennen lumien tuloa. Päädyttiin tällä kertaa vallottamaan Peuratunturi, eikä sitä hidastanut ees se, että jossain vaiheessa matkalla kohti Tuntsaa tajuttiin, että kartta jäi kotia. Sille sattui kesällä pieni kastumisvahinko ja kuivattelin sen saunan lauteilla ja kuivattelun jäläkeen se oli tietenki sitten viikattu kaappiin, eikä palautettu autoon... 

Sää ei oikeen suosinu, ajoittain tihutti enemmän ja vähemmän vettä ja tuuli oli meleko kova, mutta hetkittäin se aurinkokin siellä pilikahteli ja joka tapauksessa mukavaa oli, eikä ees eksytty, kiitos kompassin. Tässäpä siis vielä muutama kuva tuolta reissulta:

Peuratunturin huippu

Ennen Peuratunturiin nousua, suon laijalla, kaukaisuu'essa Sauoiva

Sama mötikkä Peuratunturin huipulta ihailtuna

Jutinaattori ettii riekkojen tuoksuja huipun tuulista

Jätettiin auto Peuratunturin muristalle ja käppästiin sieltä kuusikon ja suon laijan kautta tunturin tyvelle ja kiikuttiin sitten huipulle, jossa pietettiin pieni evästauko ja palattiin sitten korkiamman kautta tunturikoivikon ja -kuusikon läpi autolle. Iliman kompassia oisi saattanut kyllä tulla hätä, vaikka Peuratunturin tyvelle oliki heleppo löytää ja huipulta näki autolle asti, alako takasinpaluumatkalla tunturikoivikko muutamine kuusineen näyttää yllättävän äkkiä aivan samanlaiselta joka suuntaan ja vaikka huipulta oli ottanu suunnan ja pari kuusta sekä kivikon, jota kohti piti suunnistaa löytääkseen autolle, alako välillä meleko nopiasti epäilyttää, että entä jos käveleeki huti autosta? Iliman kompassia sitä ois varmaan enemmänki alakanu epäillä ittiään, ei siis ole mitään leikkiä tuo kikkailu tuolla erämaassa merkattujen reittien ulukopuolella. Vaikka kuinka paino matkan varrella mieleen minkä näköisistä kuusista oli tullu ohi ja koitti jättää merkkejä omista liikuistaan, ei niitä sitten takasin tullessa kuitenkaan meinannu hoksia. Ja merkiksi kuusen latvaan auton viereen kiinnitetty muovipussi oli kyllä yhtä tyhyjän kanssa, se lakkasi näkymästä varmaan sen jäläkeen ko oli poistuttu kymmenen metriä autolta kohti tunturia. 

Eksymisen mahollisuutta ei siis kannate yhtään aliarvioija, vaan kompassit ja kartat kannattaa piettää messissä ja pakata reppuun tulentekovehkeet ja evästä sekä juomaa yli tarpeen, vaikka aikoiski tehä vaan pikku reissun. Koskaan ko ei tiijä, miten sää tuolla erämaassa käyttäytyy tai jos tuleekin vahingossa suunnistaneeksi harhaan. 

Takaisin kotia päin valuttaessa pysähyttiin vielä Piimäkurun laavulle paistamaan makkarat ja keittämään kahavit, vesisaje teki kelistä hieman haastavan taivasalla oleskelun kannalta. Ja jäätiimpä paluumatkalla vielä tuntsalaiseen liikenneruuhkaanki jumiin hetkeksi, poroja oltiin nimittäin justiinsa kokoamassa erotusaitaan ja ajamassa tien yli. Ihanan rentouttava ja päätä puhistava reissu joka tapauksessa, luonnon voimaa ressinpoistajana ei kannate kyllä yhtään vähätellä. 

Ja ohan se Tuntsa vaan semmone sydämenryöstäjä, että sinne halajaa aina uuestaan ja uuestaan. Seuraavan tunturin valloitusta ootellessa. Kenties Sorsan huiputus?

Pakkaspäivä kuvina

Meillä oli tänä aamuna taas mittari hiipinyt salakavalasti -33 asteen puolelle, onneksi uskoin enemmän yr.nohon ko Ilimatieteenlaitoksen ennusteeseen ja kantelin puita eilen sisälle, sillä net tuli tarpeeseen nopiammin ko uskoinkaan. Tänään ei ole pahemmin mieli tehenyt pistää nokkaa ulos, mutta koska karvainen kaveri, se on vähintäänkin pakollista jossain määrin. Niinpä otin päivän pienelle ulukoiluhetkelle sormien paleltumisen uhallakin kameran matkaan ja nappasin muutaman kuvan pakkasen valtakunnasta.

pakkaslunta

äkkiä ennenkö varpaat paleltuu!

Tässä vaiheessa koiralla riittää vielä intoa riipiä ohimennen lumisia oksia ja pelemuuttaa höyhenenkevyttä pakkaslunta, mutta hyvin äkkiä jalat alakaa sätkiä ja tarpeitten tekemisen jäläkeen kulukusuunta kääntyy hyvin äkkiä takaisinpäin. :D 

ekkö nä jo tuu, nyt on jo kiire sisälle!

juoksujalakaa takaisin sisälle

Ja loppumatkasta onkin jo niin kiire, että hijas köntys kameran kanssa ei meinaa perässä pysyä ko kaveri napottaa jo portailla ja ojentelee tassujaan siihen malliin, että kylymä on. Ulukona telemuamista rakastavalle koiralle nämät pakkaskelit mahtaaki olla vielä ihimisiä rankempia. Saa nähä kauanko se jaksaa piettää näin kovia pakkasia, huomenna täytynee kärrätä lisää puita jo sisälle...

Huh hellettä!

Kyllä on ilimoja pielly! Pakkanen huiteli parhaimmillaan lähempänä nelijääkymppiä, nyt ollaan ilimeisesti lauhuttu jo ihan tavallisille talavikeleille (en jaksa nousta kattomaan mittaria). Vaikka oon kyllä toisaalta sitä mieltä, ettäkö laskeu'utaan ohi -25 pakkasasteen, ihan yhtä kylymältä tuntuu pihalla koko ajan. :D Talossa lähinnä havaitsee sen, että ulukona on kipakka keli, ko pakkanen sananmukaisesti paukkuu nurkissa ja vanahat ikkunat hiukan vuotaa. Vaikka eipä sillä, hoksittiin tuossa ettei ole kamarissa ees patteri päällä, muttako leivinuunin vieressä ollaan niin eipähän tuota oo tarttenu. Pimennysverhon piettää vielä alahaalla niin ei pääse kovin vinkka käymään kuurassa olevasta ikkunastakaan. :D

Tosipuheessa näillä keleillä kyllä väistämättä hoksii, että ikkunat oisi ehkä ihan syytä uusia. Ja nimitys "kylymä eteinen" saa kyllä ihan uu'en merkityksen...

Onneksi ei myöskään ole pakko lähtiä autolla mihinkään. Kuppi kuumaa juotavaa, tuli leivinuunissa ja hieman kynttilöitä, mikäs sen mukavempaa. Kynttilät kyllä myös mukavasti valaisee tätä tammikuun ankiaa pimeyttä, vaikka täytyy tunnustaa, etten ole vieläkään raaskinut luopua muutamista "jouluvaloista". Yläkerran pikkukuusi on niin sievä, etten raaski riisua sitä ollenkaan... Muutenkin joulun pois purkaminen on vielä puolitiessä, alahaalla kyllä riisuttiin kuusi, mutta sen ulosvieminen vähän jäi ja nyt ei millänsäkään huvita ruveta piettämään mitään reikää kovin pitkäksi aikaa pihalle päin auki... Jos hakisi sahan ja alakaisi pilikkoa suoraan uuniin tuota. 

Uloskin sytytin pari kynttilää palamaan. Olisipa jouluaattonakin ollut yhtä ihana tyven pakkaskeli, kylläpä oli eri heleppoa laittaa kynttilät lyhtyihin! Kylymyyskään ei yhtään haittaa ko vetää asianmukaiset varusteet päälle, eli kunnon paksun untuvatakin päälle, karvalakin päähän, huovutetut kinttaat käteen ja vinkkelit jalakaan! Vinkkelit ovat muuten aivan uu'et, punaiset ja siipan joululahaja minulle. Se kun osti minulle lahajakortin paikalliseen kenkäkauppaan ja maanantaina käytiin asioimassa postissa ja samalla otettiin vinkkelit mukaan. Jaanan kengästä saa kyllä mainiota palavelua! Lahajakortista jäi vielä reippaasti käyttämättäkin, jahka Jaana ja kumppanit saavat muutettua uusiin tiloihin, lähen kattomaan, että mitä muuta se siippa voisi minulle joululahajaksi ostaa. Yksi ajatus minulla jo mielessä onkin. Tai ehkä kaksikin.

Mutta noin muuten, elämä tuntuu aika pysähtyneeltä. Ei siinä mielessä tunnu tammikuulta ko ei ole tarvinnut palata arkisen aherruksen pariin ja elämä on muutenkin tuntunut viime aikoina olevan pelekkää juhulaa ja pyhiä. Josko se ensi viikolla tästä normalisoituisi, ehkä viikonloppuna reipastuisin niin palijon, että pääsisin jo näistä joulukoristeistakin eroon. Ehkä sitten alakaisi jo tuntua uudelta vuodelta? 

No mutta, mukavia pakkaspäivän jatkoja, minä alan nyt ihastelemaan alennusmyyntihuonekaluja!

Kun maas on hanki ja järvet jäässä ja silmä sammunut auringon

Ihan ensiksi, hitsi, luulin vaihtaneeni bannerin jo ajat sitten hieman teemaan sopivammaksi, mutta enpäs näköjään olekaan! Täytynee tehä se nytten siis. Tekstin kuvituksena toimivat kuvat aijemmilta jouluilta, voi olla että net ovat täällä jo joskus esiintyneetkin.

Onneksi näin perjantaina sohovalla köllötellessä on hyvin aikaa semmoseen. Oon ollut niin ennalta viisas eilen, että tulin teheneeksi joulusiivouksenkin (ulukoilutettiin mattoja ensin pari päivää ulukona semmosissa kolomenkympin pakkasissa) ja nyt ko ulukona rätkyttää jotain veen ja lumen välimuotoa (kutsuvat sitä myös alijäähtyneeksi veeksi, itse kutun sitä perkeleeksi, joka liimautuu ajaessa auton tuulilasiin) voi vaan ihan hyvällä omallatunnolla maata tekemättä mitään. Laittaa ehkä kynttilöitä valamiiksi ja muuta pientä. Yläkerran pikkukuusen aattelin tuua kyllä nyt sisälle jo ja sitten koristella. Saunakin tuli pestyä jo viime viikonloppuna. 

Eilinen siivous oli kyllä ihan semmonen ex-tempore, mutta hyvä sellainen. Alun perin olin aikonut siivota vasta lauantaina, mutta sitten sain jostaki eilen semmosen energiapiikin, että päätinkin tehä sen jo torstaina alta pois. Nyt ko sekin on tehty, on ohojelmassa ennen jouluun hilijentymistä ainuastaan hieman lumilyhtyjä ja kokkailua. No, sekä tietysti pari päivää töitöitöitä. Voi olla, että oon unohtanu jotain, mutta minkäs teet sitten. Kokkailuistakin ohojelmassa on vaan jäläkiruokakakku, sienisalaatti ja kylymäsavulohirullat, sekä tietysti THE KINKUN PAISTO. 

Ja no pitäähän se kuusikin roudata sisälle ja koristella, mutta en katso tätä varsinaisesti miksikään suoritukseksi ko oon kyseistä tapahtumaa oottanut nyt about puoli vuotta. 

Että mikäs tässä on ollessa. Voisi olla ennakkoon järkevä ja kirjottaa kauppalistankin jo valamiiksi, että oisi sekin sitten tehtynä ja muistaisi kaiken, sittenkö sinne kauppaan hyökkää viimisen kerran ennen joulua (ja mielellään suht hyvissä ajoin). Ehkä jo huomenna. Tänään ei jaksa. 

Kotiin käpertyminen on ehkä tämän vuojenajan kaikista parhaimpia puolia. Minä vaan tykkään tästä pimey'estä. Muutamana aamuna pimeyttä on valaissut työmatkalla valakosten puitten lisäksi punainen rantu taivaanrannassa, joka kertoo, että kyllä se aurinkokin siellä on. Yhtenä iltapäivänä taas oli ihan mielettömän kaunista, pakkasen kuuraamat puut ja taivaalla sekä lumessa kaikkia sävyjä sinisestä ja violetista punaiseen ja ohuen ohut kuun sirppi taivaalla. Olisi ihana, jos olisi enemmänkin aikaa ihastella luonnon kauneutta.

Pitäisi myös tosiaan muistaa nostaa kinkku hyvissä ajoin sulamaan pakkasesta. Mutta tälleen pikkuhilijaa ko on koko joulukuun touhunnut jotain, ei pahemmin mitään ressiä pääse syntymään ja samalla oikiasti nauttiikin jouluvalamisteluista. Mikä on kait se ideakin. Koottiin piparitalokin tuossa pari päivää sitten siipan kanssa (siitä pitäisi kyllä muistaa ottaa pari kuvaakin tänne) ja oli ihan hauskaa tehä se yhessä, yleensä ko olen työstänyt koko mökkerön yksin.

Mutta nyt aijon kyllä nauttia ihan urakalla siitä, että on perjantai, eikä ole pakko tehä mitään, jos ei halua. Saapa nähä tuleeko ennen joulua enää rustailtua mitään. Minulla on paha tapa vaipua koomaan ja nettipimentoon tässä vähän ennen joulua ja ainuastaan nauttia joulusta ja olemisesta. Jos minusta ei kuulu, niin rauhaisat joulunpyhät jo valamiiksi kaikille! Muistakaa nauttia!

Sunnuntain luontohetki

Haa, katsokaa mitä onnistuin tänään ikuistamaan kameralla! Pahoittelut tosin hieman pimeistä kuvista, valo alakaa tässä vaiheessa päivää olla jo meleko vähäistä. Lumi ei sentään kaikki kaikonnut eilisen vesisateen myötä, vaan jossain vaiheessa yötä saje oli sentään vaihtunut lumeksi.

Kyllä! Sen sinitiaisen, joka meijän lintulau'alla aina silloin tällöin vierailee. Nyt ko näitä kuvia kattoo, niin ei ole kyllä epäilystäkään, etteikö se olisi sinitiainen, varsinkin ko vertaa nuihin vieressä oleviin talitiaisiin. Kävin tänään lisäämässä tuonne ruokintapaikalle kauralyhteen, jonka ainakin tiaiset tuntuivat ottavan heti omaksi. 

Ja loppuun vielä tämmönen kevennys ja kuva ihan normaalista päivästä meilläpäin; joulupukin porot oli vissiin vähän eksyksissä ja oikoivat pellon poikki oikiaa suuntaa ettiessään... 

Menivät kaikki nuin kolomekymmentä tällä kertaa niin ripeästi peräkanaa pellon poikki, joten normaalin häätämisen sijasta keskityin tällä kertaa vaan valokuvaamaan. Yhtään jos yrittävät jäähä tuohon pihapiiriin evästämään minun nähteni niin saavat kyllä lähöt. 

Puheterapiapalveluiden järjestäminen Lapissa

Tämän päivän Lapin Kansassa (16/3/2015) oli juttua siitä, miten Lapissa on pulaa puheterapeuteista ja meijän tarjoamista palveluista. Jonot paisuvat ja odotusaika puheterapiaan pääsemiseksi on kohtuuttoman pitkä. Erittäin tärkeä aihe ja varmasti ansaitsi etusivun paikkansa. 

No, kohta valamistuvana puheterapeuttina pitäisi tietenkin mieltä lämmittää ajatus siitä, että töitä kyllä riittää. Hieman jäi kuitenkin närästämään jutussa se, että puhuttiin hirvittävän palijon ostopalaveluina tuotetuista puheterapiapalaveluista. Joo, toki se on nykyaikaa ja puheterapiaa tarjoavia yrityksiä tuntuu pompsahtelevan ko sieniä sateella ja palijon meitä on tuolla kentällä myös toiminimen alla yksityisinä. Tulevaisuu'essa varmasti iso osa puheterapeuteista tulee työllistymään näin, eikä siinä ole mitään pahaa, MUTTA. Myös julkisella puolella tarvitaan tietyissä määrin puheterapeutteja. Näiden perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon puheterapeuttien työtä rinnalla tukemassa ja kuntoutuksen tarvetta täyttämässä ovat sitten yksityispuolen puheterapeutit. 

Heräsikin kysymys, että miksi kunnat eivät ostopalveluitten vähyyden valittelun sijaan laita hakuun puheterapeutin virkoja? Kovin montaa avonaista paikkaa en Lapissa ole koko opiskeluaikanani nähänyt. No, eihän sitä paikkaa kannata laittaa auki ko ei siihen kuitenkaan sitten tule ees yhtään hakemusta. Joo, voi olla, ettei heti tärppää, mutta joskus on myös meitä hulluja, jokka ovat riemusta kilijuen paluumuuttamassa takaisin kotiseu'ulle. Ja aika harvassa on kuitenkin net, jokka tulee kysymättä tarjoamaan ittiään töihin. Usein ensimmäinen perustelu on tietysti myös se, että puheterapeutille pitää perustaa virka ja sitten siitä aiheutuu kuluja, ko sille pitää olla työhuone, materiaalia ja pitäähän sille sitten tehystä työstä se palakkakin maksaa. Niin. Mutta eivät net ostopalavelutkaan ihan ilimasia ole. Ostopalavelut voivat itte asiassa tulla kunnalle jopa kalliimmaksi, ko ajatellaan asiaa hieman kaukonäköisemmin ja pitemmällä aikavälillä. Väittäisin myös, että kunnan oma puheterapeutti tarjoaa etenkin pitemmässä juoksussa sellaisia etuja, joita ostopalaveluina voi olla vaikea tai jopa mahdotonta saavuttaa. Mutta tämä on tietenkin vain minun mielipije.

Kun puheterapeutilta ostetaan palveluita, keskittyy hän vain ja ainoastaan siihen asiaan, mistä maksusopimus on kulloinkin kirjoitettu. Tällaista putea et voi terveyskeskuksen vuojeosastolla nyppäistä hihasta ja pyytää kattomaan jotain toista potilasta, ellei sinulla ole maksusitoumuslappua kourassa. Tällöin puheterapia on riskissä jäädä meleko pirstaleiseksi kyseisen kunnan alueella, eikä kenelläkään ole kattavaa kokonaiskuvaa kunnan tilanteesta. Kunnan oma puheterapeutti on vastuussa koko kunnan väestöpohjasta ja hänellä on niin sanotusti kunnan puheterapiapalvelulangat käsissään - tämän puheterapeutin kautta kulukevat ensimmäisenä kaikki, jotka mahdollisesti puheterapiapalveluita tarvitsevat. Onpa niitä olemassa semmosia matalan kynnyksen puheterapiapalaveluitaki joissaki kunnissa, että soittamalla saa varata ajan ja pääsee puheterapeutin arvioitavaksi.

Kun puheterapeutti on heleposti saavutettavissa, esimerkiksi lasten puheen ja kielen kehityksen ongelmat havaitaan mahollisimman pian ja kuntoutus päästään aloittamaan jo varhaisessa vaiheessa (vaikkapa sitä kautta, että terveydenhoitajalla nousee huoli lapsen kehityksestä, jolloin tehdään lähete puheterapeutille, joka tutkii ja arvioi lapsen ja tekee tarvittaessa päätöksen kuntoutuksen aloittamisesta). Mahdollisimman varhain aloitetulla ja oikein kohdennetulla kuntoutuksella estetään ongelmien paheneminen ja toisaalta kasautuminen. Esimerkiksi kielihäiriöt eivät suinkaan helepotu ajan myötä, vaan pahenevat, mitä pidemmän aikaa ehtii kulua ja toisaalta ongelmien vaikutus lapsen elämään kertaantuu ja kasvaa. Mitä pahemmat vaikeudet ja myöhemmin havaittu ongelma, sitä enemmän kuntoutusta ja sitä kalliimmaksi se tulee, puhumattakaan siitä, että kuntoutuksella voi olla vaikeampi saada tuloksia. Viiveiseen tai poikkeavaan kielenkehitykseen voivat liittyä myös ongelmat kouluiässä, kuten lukemis- ja kirjoittamisvaikeudet sekä erilaiset oppimisvaikeudet, joita varhain aloitetulla kuntoutuksella pyritään lievittämään ja ehkäisemään. Toisaalta oman puheterapeutin avulla pystytään myös heleposti varmistamaan se, ettei hankita turhaa kuntoutusta sellaiselle, joka ei sitä oikeasti tarvitse. 

Yhteistyön tekeminen terveydenhoitajien sekä päiväkodin ja koulun kanssa on helppo rakentaa tiiviksi, kun kunnassa on oma puheterapeutti. Toisen ammattilaisen konsultoimisen kynnys on matala. Puheterapeutin tietämys ja ammattitaito on käytettävissä, sen ko menee ja koputtaa ovelle ja kysäisee asiaa. Puolin ja toisin pystytään kartoittamaan käytettävissä olevat resurssit, esimerkiksi sen, millä tavoin päiväkoti kykenee tukemaan vaikkapa kielihäiriöistä lasta. Yhteistyö päiväkodin ja koulun kanssa onkin mielestäni erittäin tärkeää, sillä lapsi viettää näissä ympäristöissä suurimman osan arkipäivästään kodin lisäksi. 

Toinen erittäin tärkeä asia on aivoinfarktipotilaiden akuuttivaiheen intensiivinen kuntoutus. Mahdollisimman pian aloitetulla, intensiivisellä ja oikein kohdennetulla puheterapialla saadaan maksimoitua asiakkaan kuntoutuminen. Kun potilas kotiutetaan sairaalasta oman kunnan vuojeosastolle, voijaan puheterapeutti pyytää samantien paikalle havainnoimaan potilasta ja hänen puhettaan, ymmärtämistään, mahdollisia nielemisvaikeuksia ja niin edelleen. Kuntoutus voijaan aloittaa heti, vaikka papereihin ei olisi vielä pystytty lätkäisemään mitään diagnoosia. Jos tarvitaan ensin joku tekemään arvio ja sen jäläkeen ostetaan kuntoutus, tuhrautuu arvokasta aikaa. Kun puheterapeutti näkee potilaan mahdollisimman pian osastolle kotiutumisen jäläkeen, varmistetaan myös se, että saahaan hänelle jonkinlaiset kommunikointikeinot käyttöön. Näin hän pystyy etes jotenkin ilimaisemaan itteään ja omia tarpeitaan. Myös vaikkapa hoitajien työ helepottuu, jos kommunikaatiokanava saahaan ees jotenkin auki. Nielemisarviolla taas varmistetaan, ettei potilaalle vahingossakaan tarjota sellaista ruokaa, jota hän ei pysty nielemään.

Tässä olen nyt puhunut lähinnä kuntoutusnäkökulmasta, mutta puheterapia on myös paljon muuta kuin sitä kuntoutusta. Jos kunta haluaa ostaa puheterapiapalavelut kokonaisuu'essaan, täytyy muistaa, että ei riitä pelekän kuntoutuksen ostaminen, vaan täytyy ostaa myös arviointipalavelut. Keskussairaalasta kotikunnan vuojeosastolle kotiutettava aivoinfarktipotilas on todennäköisesti käynyt ennen paluuta puheterapeutin arviossa ja voinut saaha jopa kuntoutusta ja usein mukana onkin suositus puheterapian tarpeesta. Mutta entäpä se neuvolaan tuleva puhumaton kaksivuotias, jonka äitillä on myös vahava tunne, ettei lapsi ehkä oikein ymmärräkään puhetta? Tai lastentarhanopettaja, joka kokee, että ääni ei tahdo kestää työssä? Terveydenhoitajan vastaanotolle tuleva teini, joka kärsii änkytyksestä hermostuessaan? Ennenko näille asiakkaille voijaan ruveta antamaan puheterapiaa, täytyy jonkun (eli siis suomeksi puheterapeutin) tehä arvio tilanteesta ja kuntoutuksen tarpeesta. Ei voija vaan summanmutikassa soittaa, että meillä on tämmönen, tarvitaan sille kuntoutusta niin ja niin palijon, kiitos.

Tai entäpä sitten ennaltaehkäisevä työ? Kielellisen tietoisuu'en taitojen kehittäminen eskarissa (kehitetään mm. lasten lukivalmiuksia), varhaisen vuorovaikutuksen ohjaaminen vanhempien ja vauvan välillä (asia jonka ongelmiin voijaan puuttua meleko pienilläkin keinoilla ja ehkäistä ongelmia kasaantumasta) tai äänenkäytön ja äänihygienian ohojaus opettajille (ehkäistään ääniongelmien syntymistä palijon työkseen puhuvilla).

Kaikki nämät asiat on varmasti mahollista järjestää myös ostopalaveluna, mutta se vaatii hieman paneutumista asiaan ja luultavasti paperisotaa. Väittäisin, että asiat eivät ehkä hoiju yhtä jouhevasti, mutta tulisivat hoijetuksi kuitenkin. Kuitenkin tilanteessa, jossa kunnassa ei ennestään ole virassa olevaa puheterapeuttia, tulee ajatukset perinteisestä yksityisestä ammatinharjoittajasta tekemässä pelekkää kuntoutustyötä heittää romukoppaan. Niin se ei nimittäin tule toimimaan, vaan palaveluitten täytyy muistuttaa enemmänki sitä työtä, mitä virassa oleva puheterapeutti tekisi, mutta sillä erotuksella, että kaikki nämät palavelut ostetaan ulukopuoliselta. Myös se tulee muistaa, että yksityisellä ammatinharjoittajalla on harvemmin omia vastaanottotiloja, joten hän kulukee sitten asiakkaitten luo. Pitkien välimatkojen Lapissa tämä voi tarkottaa sitä, että ehtii nähä vain muutamaa asiakasta päivän aikana, etenkin, jos palaveluita haluaa ostaa myös jokin toinen kunta.

Ja myös sen yksityisen täytyy laskuttaa palaveluistansa niin, että työllä pärjää ja tulee toimeen.

Tämmösiä ajatuksia ja näkökantoja meikäläisellä. Varmaan unohin jotakin tärkiää ja voin toki olla väärässäkin, mutta turisimpahan jotain nyt kuitenkin. Ja ihan näin siltä kantiltaki kattoen, että kunnat ovat velevollisia puheterapiapalavelut joka tapauksessa järjestämään kuntalaisille tavalla tai toisella.

Kuolleitten kylä

Tuli tuossa mieleen ko kattelin vanahoja valokuvia, että voisi laittaa myös niitä jakoon tänne. On viime aikoina tullut lähinnä pölötettyä koko rahan eestä, niin ehkä välillä voisi laittaa ihan vaan kuvia. Nämät kuvat on otettu melekeen kolomisen vuotta sitten Sallan kylänraitilla ja lähiympäristössä, joten eivät ole ihan kaikista tuoreinta ja tietyiltä osin paikkaansa pitävintä materiaalia enää. Kuvauspäivä oli sateen jäläkeinen heinäkuinen ilta, muistaakseni arki-sellainen. Nimi kuolleitten kylä tulee kuvien sisällöstä, näkyvillä ei nimittäin ollut ainuttakaan ihimistä ja tuona iltana kylällä taisin nähä yhen ainuan auton. Kuvat kertokoon loput. Ja ai niin, jou'uin lataamaan kuvat Facebookin kuvakansiosta, koska alakuperäiset on jumissa vanahalla koneen kovalevyllä, josta en ole saanut siirrettyä niitä talteen, joten laatu on voinut vähän kärsiä matkalla.