Ajatuksia rakentamisesta

Olen tässä puoliaktiivisesti ja vasemmalla silimällä seurannut tällä hetkellä vellovaa keskustelua rakentamisen saralla ja etenkin puhetta tiukentuvista rakennusmääräyksistä ja pyrkimyksistä niin kutsuttuihin nollaenergiataloihin. Mikään asiantuntija en ole, mutta silimäilyni ovat olleet hieman huolestuneita. 

Tässä suolakurkkuleipääni kera lasillisen maitoa mutustuessani, päätin minäkin vähän heilutella lusikkaani sopassa. Korostan, että minulla ei ole mitään uuden rakentamista vastaan niin kauan, kunhan se tehään järjellä. Ei siis niin, että unohetaan ympäröivät olosuhteet, tai lähetään toteuttamaan jotain, mikä on teoriassa mahollista sillon, ko kaikki menee prikuulleen nappiin, mutta ei käytännössä. Ja minusta nuot uu'et rakennusvaatimukset ikävä kyllä kuulostavat juuri siltä. 

En myöskään sano, että kaikki nykyaikainen talotekniikka on saatanasta ja kaikkien pitäisi siirtyä ehottomasti heti takaisin painovoimaiseen ilimanvaihtoon ja vanahanaikaisiin rakennusmenetelmiin (vaikka pakko todeta sen verran, että jos tämä meijän 50-luvulla rakennettu talo tässä edelleen seisoo ihan elinvoimaisena, niin jotakin sen rakentamisessa on täytynyt tehä oikein) vaan peräänkuulutan mahollisuutta valita. 

Että jos tätä taloa ei vielä tähän mennessä ole onnistuttu pilaamaan remonteilla, niin en ole kiinnostunut sitä tekemään tulevaisuu'essakaan. Meillä ei esimerkiksi kaivata koneellista ilimanvaihtoa. Itelläni on jo jonkin verran sisäilimaongelmahistoriaa takana nuoresta iästäni huolimatta jo usiammasta paikasta, siitä lisää esimerkiksi tässä: http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/tulehduksia-iho-oireita-ja-hengitysvaikeuksia-sisailmaongelmat-vaivaavat-humanistista-tiedekuntaa/736916/

(Ohuesti vituttanee sekin, että kyseisessä jutussa viitattiin opiskelijoihin lähinnä sivulauseessa, vaikka tuolla kyseisellä käytävällä sijaitsi meijän ainejärjestön huone, terapiamateriaalivarastot, opetuslabra ja terapiahuoneet joissa itekin pidin kaikki opiskelijaterapiat. Jonka lisäksi nuin 95 % meijän luennoista pidettiin kyseisen siiven kolomannessa kerroksessa tai kyseisten tilojen välittömässä läheisyy'essä. Terapiahuoneissa oli aina iltapäivällä niin paksu ilima, että sitä oisi voinu kirjaimellisesti leikata jollakin. Mutta se on toki ihan toinen tarina se.)

Eikä se asumishistoriakaan tietenkään mikään maailman paras ole, matkalle on mahtunut maakellarilta haisevia kylyppäreitä, silimiä kirvelevän kuivaa sisäilimaa ja ties mitä. Tällä hetkellä asumuksessa ilimassa ei ole ollut mitään valittamista ja se on aika palijon se, ko kantaa mm. kaulallaan sisäilimaongelmien suurentamaa imusolumuketta.

Meillä ei esimerkiksi haise mikään "vanaha talo", josta joskus kuulee höpistävän. Uskokaa ihimiset, semmosta hajua ei ole olemassakaan. Vanaha talo ei haise millekään. Jos se haisee, siinä on jotain vialla. Ihan sama oikiastaan, oliko kyseessä vanaha vai uus talo, mutta jos se haisee, niin kaikki ei ole okei. Kerran Oulussa kaupassa ollessani satuin bongaamaan vanahemman miehen, joka selitti keskustelukumppanilleen jotain vanahan talon hajusta. Meinasin mennä koputtamaan häntä olokapäälle ja sanoa, että anteeksi herra, mutta tet haisetta minun nokkaan kyllä ihan vaan homeelta. Tämä oli suurin syy, miksi kyseiseen ihimiseen ees kiinnitin mitään huomiota, koska hän yksinkertaisesti lemahti niin kauas homeelta.  

No mutta.

 

Oman tilanteen haluan ehottomasti pitääkin tällaisena ja tämän vuoksi tiloja saneeratessa ja mahollista lisätilaa rakentaessa on hyvinkin pietettävä tarkka huoli siitä, ettei tule omalla toiminnallaan pilanneeksi mitään. Met siis pärjätään esimerkiksi painovoimaisella ilimanvaiholla oikein hyvin, joten miksi mennä muuttamaan jotain, mikä toimii hyvin? Toisaalta meillä kyllä suositaan aika palijon luonnonmukaisia materiaaleja, viherkasveja on jonkin verran, eikä kasata muutenkaan turhaa kemikaalikuormaa. Ja mitä tulee tuolta ulukoa tulevaan suodattamattomaan korvausilimaan, niin epäilempä, että se mitään jumalatonta myrkkyä olis. Jollain muulla tilanne voi olla ihan toinen.

Ja jo tokkeensa lisäeristettykin meillä on, mutta rakenteet ja materiaalit huomioon ottaen. Ei muovia. 

Ei siis kävisi mielessäkään, että lisärakentaminen tapahtuisi jotenkin täysin poikkeavalla tavalla tai että harkitsisin hetkiäkään rakentavani uutta taloa, joka toimisi vastoin näitä järkeväksi havaitsemiani periaatteita. Voisin rakentaa uuden talon, jos sen toteuttaminen olisi mahdollista tehdä järjen rajoissa, mikä ei ikävä kyllä tällä hetkellä näytä enää tulevaisuu'essa mahdolliselta. 

Ja siltikin edelleen, vaikka olisi esimerkiksi mahollista rakentaa hyvin toimiva ja hengittävä hirsitalo, en tiijä siltikään tekisinkö sitä, koska yksinkertaisesti vanhassa on jotain, mitä ei voi uuteen saaha. Minä nyt vain jostain syystä satun laskemaan painoarvoa näille ihanan paksuille ja ääntä eristäville muhaseinille ja sille tunnelmalle, joka näitten seinien sisällä vallitsee. 

Mutta summa summarum, olipa kyseessä vanaha taikka uusi talo, yhteistä kaikille on se, ettei mikään pelaa, jos ei niistä pijä huolta ja korjaa asioita ajallaan. Siitä meillä on aivan liian palijon nykyään esimerkkejä täällä Suomessa. Toki korjaaminenkaan ei pelasta, jos rakennus on susi jo syntyessään, eikä vanaha rakennus ole tae hyvälle, jos siitä ei ole pijetty asianmukaisesti huolta tai tehty vääriä ratkaisuja. 

Tätä silimällä pitäen tulevaisuus näyttää aika ankialta. Ketään muuta, jota huolettaa nämät suunnitellut tiukennukset rakennusmääräyksiin? Pyritäänkö säästämään energiaa (sikäli mikäli sitä ees nyt sitten säästyy) tervey'en kustannuksella maassa, jossa ihimisillä alakaa olla takana jo meleko pitkä historia sisäilma-altistumista, homeongelmia ja muuta? Parhaimmat lienevät altistuneen sisäilmaongelmille jo päiväkodissa, eikä loppua näy... 

Ensimmäisenä aamuna kuulin puiden huminan ja mietin kuinka kaukana on häly jota inhoan

Tässä keitellessäni sunnuntaiaamun luksuksena riisipuuroa, tulin selailleeksi nettiä ja törmäsin tähän ET-lehden juttuun, joka kertoo melun ihimisille aiheuttamista haitoista. 

Tämä. Siis juuri tämä. Tätä minä olen aina yrittänyt kaikille selittää, kun puhutaan siitä, miksi en viihy kaupungeissa. Se ärsykkeitten tuluva. Jatkuva meteli, joka johtaa siihen, että on ainaisessa hälytystilassa. 

Toki tämä ei koske pelekästään kaupungin meteliä. Täällä pohojoisessa ja "maalla" on ihana olla, ko ei ole jatkuvia autovirtoja ja kaikkia kaupungin melun lähteitä, mutta ei se silti tarkoita sitä, ettenkö täälläki vois ärsyyntyä ääniin. Siedän esimerkiksi tosi huonosti sitä, että koira haukkuu. Oman käskenkin aina hilijaiseksi, mutta kylän koiria onkin vähän hankalampi kontrolloija. Niihin jokseenkin tottuu, mutta välillä on aika hermostuttavaa tehä pihalla hommia, ko naapurin koira haukkuu taukoamatta. Omasta mielestäni kuuluu koiran peruskasvatukseen opettaa se olemaan käskystä hilijaa, mutta kaikki ei selevästikään jaa tätä ajatusta minun kanssani. On se vähän turhauttavaa, ko ihanan hilijaisen ja tyynen syysillan rikkoo joka suunnasta kantautuva koirien jatkuva läykytys. Äläkääkä ymmärtäkö väärin, koiran homma on haukkua ja on ihan ok, että se ilimaisee kaikenlaisen omasta mielestään epäilyttävän, mutta sen ei pitäisi joutua läykyttämään tunti tolokulla putkeen. Tämä on ihan oikiasti opettamiskysymys. Eikä minun mielestäni naapurin pihalla tapahtuva liike pitäisi olla koiralle semmonen ärsyke, mitä pitää koko ojan hälyttää loukottamalla. Kyllä meijänkin piski saattaa ilimasta haukulla naapurin tapahtumia, etenkin ilta-aikaan, hämärällä ja väsyneenä, mutta minä komennan sen hilijaksi. Koska inhoan turhanpäiväistä räkytystä ja ko koira on ilimassut omasta mielestään poikkiavan tapahtuman, se on hoitanut hommansa ja voijaan todeta, että ei aihetta toimenpiteisiin, joten turpa kiinni.

Aaaah, nämät koirahommat menee meikällä aina vähän tunteisiin. 

Meikäläisen kyky kuunnella musiikkia on myös, etenkin nykyään, rajottunut. Ei jaksa enää niin pitkiä aikoja. Eikä niin kovalla olevaa musiikkia. Autossaki voi laittaa välillä soittimen kiinni. Lenkillä musiikki on edelleen aika must, mutta saatan nykyään tehä punttireeniäki iliman musiikkia. Ja lenkillä, etenkin mettässä, on kyllä ihan jees kuunnella ennemmin niitä luonnon ääniä ja hilijasuutta. Radiota olisi kyllä ihan kiva silloin tällöin kuunnella taustalla hilijasella, mutta sitä ei tule tehtyä ko ei ole kunnon radiota tuvassa. Toisaalta olen kuunnellut nyt autossa niin palijon radiota, että rupiaa hermostuttaamaan net koko ajan pyörivät samat kappaleet. Meillä on töissä aina radio auki taustalla ja joskus sekin hermostuttaa. Joten kotonakin saattaisin kyllä aika usein lyyä radion kiinni. Kuten on ollu puhetta, telekkaria katon aika harvoin, enkä koskaan aukase sitä taustalle vaan ylimääräseksi meteliksi. Jos en kato, lyön sen kiinni. Siipan pleikkarin pelaaminen on välillä hermoja raastavaa siksi, koska niissä perkeleen peleissä toistuu aina se sama äänimaailma ja piisit uudelleen ja uudelleen. Joskus oli niitä naapureita, jokka jumputti musiikkia ympäri vuorokau'en ja jessus, että meikällä keitti. En saanu nukuttua öisin ja päivisin oli hankala keskittyä mihinkään ko kuulu vaan se ainainen jumps jumps jumputi jumputi.

Myös muut, semmoset poikkeavat ja jatkuvat äänet aiheuttaa yleensä meikässä ressireaktion, jonka jäläkeen nukun huonosti, kaikki vituttaa, enkä jaksa tehä mitään. Kesällä kaksi viikkoa huutanut latokuivuri sai meikäläisen repimään pelihousut ihan totaalisesti. Käyskentelin pihalla kuulosuojaimet päässä, ko muuten ei pystyny olemaan. Ja luonnollisesti väsymys vaikuttaa, mitä väsyneempi, sitä herkemmin meteli alakaa hermostuttaa. Itelläni on myös perheessä muutama ihiminen, joitten on oikiasti pakko tuottaa koko ajan jotaki ääntä ja ieetari että se ottaa aivoon aina välillä.

Mutta ihan hyvä tietää, etten ole pelekästään kaheli, vaan täällä on oikiasti ihan tieteellistä perustaa. Enkä varmaankaan ole mikään poikkeustapaus. Ja välillä musiikki kovalla on ihan paikallaan ja mitä paremmat soundit autossa, sen parempi. Ei tietenkään niin, että se auto päristää 24/7 meikän ikkunan alla, mutta kunnon murinat silloin tällöin parantaa huomattavasti meikäläisen päivää. 

Parhaita ääniä elämässä on kuitenki ehkä tulen rätinä, sateen ropina peltikattoa vasten, talvisen metsän hilijaisuus ja puron solina kesäyössä. Hilijasuus, jonka rikkoo vaan luonnon äänet.

Löytyykö muita ääniin ja meteliin herkästi hermostuvia?

Helevetin pitkä ja luultavasti päätön kannanotto

Nyt oisi oiva aika vetäytyä jonnekin luonnon rauhaan, missä ei palijon sosiaalisen median sovellukset tai uutiset ahistele ihimistä.

Mietin pitkään, etten sano tästäkään aiheesta mitään, mutta kai nyt on kuitenkin pakko jotain sanoa. Saa jättää lukematta ja kannattee muistaa, että mielipide ja ajatukset ovat täysin minun ja voin olla väärässäkin, ja että edustan tasan yhdenlaista näkökulumaa tähän asiaan.

Minusta nimittäin tuntuu, että maailmassa on tällä hetkellä niin moni asia ihan sekaisin ja suorastaan hassusti. Ite en ole vuorotyöläinen, eikä minusta ikinä tule sellaista. Ammatin valintaa tehessä se ei ole ollut ihan ykkösenä mielessä, mutta osasyy kuitenkin, koska minusta ei olisi vuorotyöhön. Minun siippa taas on vuorotyöläinen. Suurimman osan ajasta minä ihimettelen, miten se jaksaa. Ja miten se pystyy. Minä en jaksaisi, enkä pystyisi. Mutta niin se vaan niitä vuorotöitä tekee. Sillä on sitten tietysti korvauksena myös pitkät vapaat, mutta kuten kunnon vuorotyöläisellä, net ei tosiaankaan aina osu siihen viikonloppuun. Muu maailma tuntuu kuitenkin nykyaikana edelleen pyörivän kaheksasta nelijään ja maanantaista perjantaihin -rytmiin. Pääasiallisesti palavelut toimii edelleen sellaisessa rytmissä, ettei vuorotyöläinen niitä aina tavoita. Itekin olen tosiaan tuleva kaheksasta nelijään -pulliainen, ja elämän kuvioitten sovittaminen yhteen on aina välillä vähän hankalaa. Kun ei ole niitä yhteisiä, vapaita viikonloppuja. Vähän kauhulla olen miettinyt sitä, että jos tuo parempi horisko on vuorotöissä vielä sittenkin, ko meillä on jäläkikasvua. Lastenkin elämä rytmittyy pitkälti siihen kaheksasta nelijään, maanantaista perjantaihin -kaavaan. Että met ei voijakaan ehkä sitten tehä semmosia viikonlopun perheretkiä ja viettää yhteistä laatuaikaa. Tai että isi on sitten joulut/juhannukset/uudet vuodet ja muut töissä. Kaheksasta nelijään, maanantaista perjantaihin -perheessä kasvaneena tämä vähän hirvittää minua. Se on minusta tärkiästä perheajasta pois. Mutta siihen on syy, ja tärkiä syy onkin; se on töissä.

Työterveyslaitoskin sen sanoo: Vuorotyö ja siinä etenkin ilta- ja viikonloppuvuorot merkitsevät eritahtisuutta perheen ja muun sosiaalisen toiminnon kanssa. Met ei siis aina tosiaankaan päästä osallistumaan kaikenlaisiin sosiaalisiin juttuihin, kuten kummilasten synttäreille tai illanistujaisiin ystäväporukalla. Meillä ei niitä lapsia vielä ole, mutta kuitenkin koira, ja koska minä tuon vuorotyöläisen kanssa oon naimisissa, myös minun liikkumiset yksin on osin rajoittuneet siipan työrytmiin. Aina ei voi, eikä etes halua ottaa elukkaa matkaan ja hoitopaikatkin on vähän tiukassa (oikiastaan tiukemmassa ko lapsilla). Mutta ei tämä nyt ihan suunnattomasti haittaa, olen sinut asian kanssa. Pointtina vaan se, että vuorotyöläisen perheessä sosiaalisten menojen järjestely vaatii ekstraenergiaa ja sumplimista ja elämä yleensäkin kuormittaa eri tavalla myös toista osapuolta, vaikka ite ei vuorotöissä olisikaan. 

Vuorotyöllä on käsittääkseni ihan tutkittuja vaikutuksia terveyteen. Terveyskirjasto sanoo, että vuorotyö on suorastaan terveysriski. Vuorotyöläisillä on esimerkiksi suurempi riski sairastua erilaisiin sairauksiin. Yötyö lisää jopa ennenaikaisen kuoleman riskiä. Työterveyslaitoksenkin mukaan vuorotyöllä on vaikutuksia sosiaaliseen elämän lisäksi myös elimistön kuormitukseen. Vuorotyö saattaa altistaa muun muassa sydämen rytmihäiriölle, painon nousulle, rintasyövälle, aikuisiän diabetekselle tai ruoansulatuselimistön vaivoille. Vuorotyötä tekevän ihimisen voi myös olla hankala huolehtia omasta terveydestään säännöllisten, terveellisten aterioitten ja riittävän liikunnan muodossa ja unensaanti saattaa jäähä liian vähäiseksi.

Valamiita, järkeviä ratkaisuja minulla ei ole tarjota, mutta omalla maalaisjärjelläni olen tässä tuuminut esimerkiksi semmoista, ettäkö maailmassa (tai Suomessa) on joitakin semmoisia töitä, mitä pitää tehä myös ilta- ja yöaikaan, viikonloppuisin ja sunnuntaina, sekä juhulapyhinä, niin mielestäni nämät ihimiset ansaitsevat työstään kunnon korvauksen. Ihan siitä sunnuntainkin työstä. Koska sunnuntaikin on edelleen viikonloppua eikä muun Suomen menoa kattoessa todellakaan mikään arkipäivä. Sairaaloitten, hoitolaitosten, ensihoidon, poliisin, palolaitoksen, tehtaitten ja tuotantolaitosten, kauppojen ja logistiikan näin äkkiä mieleen tulevia juttuja mainitakseni täytyy pyöriä lähes koko ajan, jotta tämä meijän tavallisten kaheksasta nelijään -pulliaisten arki rullaa kivasti.

Mietin vaan, että kuka enää haluaa tehä vuorotyötä sen jäläkeen, jos ison osan palakkaa tekevistä lisistä ja korvauksista leikataan. Monesti ko se vuorotyö saattaa myös olla henkisesti tai fyysisesti hyvin kuormittavaa, tai jopa molempia yhtä aikaa. Hetkeäkään en usko siihen, että näillä säästöillä sinne hommia hoitamaan palakkattaisiin uusia työntekijöitä ja lisää käsiä töihin, vaikka niitä kipiästi monessa paikkaa tarvittais jo nyt. Mutta saatan tietysti olla skeptinen.

Ei meijän perheeseen nyt mitenkään äärimmäisen kipiästi osu nämät suunnitellut leikkaukset, mutta totta kai vähennys palakassa on aina vähennys ja vaikuttaa väistämättä kulutukseen ja valintoihin. Tosin meijän talou'essa ei toivottavasti olla enää siinä tilanteessa, että koko kotitalous pyörii yhen ihimisen palakalla, ko nämät leikkaukset mahollisesti käyvät toteen. Mutta on ihimisiä, joiden tilanne saattaa olla palijon huonommin ja se palakasta pois sulava osa elintärkeä osa toimeentuloa.

Eniten ehkä sylettää kuitenki ympäri ämpäri sosiaalista mediaa pyörivät joidenkin yrittäjien kannanotot aiheeseen. En tiijä onko tämä taas joku suomalainen mielenlaatu vai mikä, mutta ei kauhiasti mieltä ylennä semmoset vahingoniloiset "hahhaa siitäs saitte, meilläpä ei tuommosia ole ollut ikinä, niin mitä tet ihimiset valitatte, ihan oikein teillekin" -kannanotot. Joo, yrittäjältä puuttuu palijon niitä oikeuksia, joita palakansaajalla on ja se on varsin ikävää, mutta eikö kuitenkin ole hyvä, että jollain toisella net paremmat edut on?

Se, että on valinnut toisenlaisen tien elättää ittensä, ei pitäisi olla mikään oikeutus polokea ja mitätöijä toisten ihimisten huolta omasta toimeentulosta. Kaikki met ei voija yrittäjiksikään ruveta, vaan aina tarvitaan niitä työntekijöitäkin. Kaikista meistä ei edes todellakaan ole yrittäjiksi. Eikä nyt pijä käsittää väärin, nostan hattua ja kunnioitan suuresti ihimisiä, jokka pystyvät itte elättämään ittensä ja ehkä siinä sivussa vielä työllistämään jonkun toisenkin. Ei ole täysin poissulettua, etteikö minustakin voisi tulla yrittäjä joku päivä. Ja siinä vaiheessa saatan tietenkin olla itsekin täysin toista mieltä, kukaties. Pienyrittäjän arkea ei todellakaan ole tehty Suomessa helepoksi ja esimerkiksi työntekijöitten palakkaamisen pitäisi olla helepompaa (lue: halavempaa) ja päättäjillä olisi syytä miettiä keinoja siihen, miten yrittäjyyttäkin voitaisiin tukea ja kannustaa. Mutta yrittäjyys on kuitenkin yrittäjyyttä, siihen sisältyy se riski. 

Hyvällä toimintaidealla, sisulla ja ahkeruudella voi onnistua elättämään ittensä ja asioitten osuessa kohalleen pärjätä jopa hyvinkin. Yrittäjänä on vastuussa vain itselle, ja se tarjoaa myös tietynlaista vapautta. Karkeasti ajatellen yrittäjän tienaama raha riippuu siitä, kuinka palijon jaksaa paiskia töitä. Toki tällä on vaikutusta eri elämän osa-alueisiin samalla tavalla ko vaikkapa vuorotyölläkin, eikä mikään ole näin mustavalakosta, mutta kuitenkin karkeasti ajateltuna kaikki se työ mitä tehdään, on omaan pussiin ja voit ite päättää, kuinka palijon työtä teet (tietenkään käytäntö ei mene ihan näin). Tämä onkin se paikka, missä valtion pitäisi tulla yrittäjiä vastaan. Nimittäin mahollistaa se, että yrittäminen oisi mahollisimman sujuvaa ja mutkatonta. Tokihan yrittäjyyttä jo nytkin tuetaan, mutta esimerkiksi vaikkapa sukupolovenvaihos pitäisi pystyä suorittamaan iliman, että siitä aiheutuu yrittäjälle kohtuuttomia kuluja. Joka tapauksessa, saatan olla ihan kujallakin, mutta ainakin oman ammattini näkökulumasta näkisin, että yrittäjän on mahollista periaatteessa samalla työajalla tienata julukisen puolen työntekijöitä paremmin. Mahollisuus tienata enemmän verrattuna saman homman tekemiseen työntekijänä, mutta myös vastapainona tietyllä tapaa suuremmat riskitkin.

Työntekijä ei voi samalla tavalla vaikuttaa tekemänsä työn määrään, vaan usein se on vakio, josta maksetaan tietty korvaus. Ja kuten aijemmin jo puhuttiin, tämä työaika on useimmiten se kaheksasta nelijään, maanantaista perjantaihin. Kiinteä työaika, kiinteä korvaus. Riskejäkään ei tosin ole samalla lailla ko yrittäjällä ja monet asiat, jokka yrittäjä huolehtii ite, tulevat työntekijälle työnantajan puolesta. Sitten on perustyöläisistä poikkeavat vuorotyöläiset, joille korvaus on hieman erilainen ko tavallisille palleroille, koska työkin on hieman erilaista. Minusta ihan kohtuullista ja järkevää.

Kahavi ei kahavilassa sunnuntaisin maksa sen enempää ko arkenakaan, mutta työntekijän kuuluu saaha isompi korvaus siitä, että se myy sunnuntaina sinulle sen kahavin arkeen verrattuna, koska se on siellä silloin töissä, ko _sinä_ tulet vapaa-aikanasi juomaan sinne sitä kahavia. Yrittäjä ei saa siitä sunnuntain työstä erityistä korvausta, jos hän on tiskin takana tienaamassa itse itselleen elantoa, mutta jos tiskin takana on työntekijä, hän tienaa siinä oman palakkansa lisäksi sitä yrittäjänkin palakkaa.

Yrittäjyys on erilainen tapa tehä työtä, mutta ei suinkaan mikään oikeutus tallata niitä, jokka ovat palakkatöissä. Kyseessä ei ole kaksi puolta, jokka ovat vastakkain tai kilipailevat keskenään, vaan toisiaan tukevat asiat. Molempia tarvitaan, joten en ymmärrä, miksi halutaan lietsoa tällaista kauhiaa vastakkainasettelua. Vertailu on sitä paitsi typerää, koska kyseessä on kuitenkin hyvin erilaiset tavat tehdä työtä. Jos eroja ei olisi, niin yrittäminenhän ei olisi enää yrittämistä? Voisin sitä paitsi kuvitella, että palkansaajien tulojen leikkaus rupiaa hyvin äkkiä näkymään siellä pienyrittäjänkin pussissa, ko on pakko karsia niistä elämään liittyvistä menoista. Ensimmäisenähän sieltä usein lähtee se "turha luksus", kuten kampaajakäynnit ja kauneudenhoitopalavelut muutenkin, hieronta, siivous- ja kodinhoitopalavelut, matkailupalavelut, kahavila- ja ravintolakäynnit, kaikki vähänkin erikoisemmat tuotteet ja palavelut, jotka ei oo hengissä pysymisen kannalta välttämättömiä. Luonnollisesti ihimiset myös alakavat vertailla, mistä sen välttämättömimmän ja tarpeellisimman tuotteen tai palavelun saisi kaikista halavimmalla, eikä se sitten suinkaan välttämättä ole se oman kylän pienyrittäjän liike. Nykyään ko internetin ihimeellinen maailma mahollistaa shoppailun ympäri maailmaa kotisohovalta käsin. Jos pussissa on joustovaraa, pyrin kyllä ite suosimaan kotimaista, lähellä tuotettua ja mielellään oman paikkakunnan/lähialueen palavelua tai tuotetta. Mutta jos mennään tiukilla, niin kyllä se hinta silloin ikävä kyllä ratkaisee. Eikä järjetöntä hintaa tietysti maksa kukaan muutenkaan. Tätä aihetta oon avannu jo aijemmin.

Ja mitä tulee näihin muihin juttuihin, kuten sairausloman ensimmäisen päivän palakattomuuteen. Pienellä gallupilla tuttavapiirissä vaikuttaisi siltä, että ihimiset menee jo nyt joka tapauksessa töihin puolikuntosena. Miksi, no koska luonto ei jotenkin anna periksi olla menemättä töihin, ilimeisesti taustalla on jokin suomalaisen kieroutunut ahkeruuskäsite ja arvostus työtä kohtaan. Ei voija jäähä kotiin makaamaan ja nostamaan palakkaa, ko takaraivossa koputtaa se ajatus, että kyllähän minä oisin kuitenkin pystynyt sen rahani eestä tekemään töitäkin, vaikka kipiä olen. Harvoinhan sitä niin kipiä on, ettei pysty mihinkään muuhun ko makaamaan sängyssä, joskus toki niinkin. Noh, jatkossa sitten net, joiden tienestejä yksi palakaton päivä ei niin hetkauta, luultavasti voivat sitten jäähä hyvällä omallatunnolla sairastamaan kotia ko ei tarvitse enää murehtia, että tästä kipiästä käjestä huolimatta oisin voinu tehä töitä ja nyt se palakka tulee ihan turhasta. Kun ei enää tule sitä palakkaa! Eli pienessä flunssassakin voi siis jäähä kotia sairastamaan.

Ja mitä tekevät net, joille raha on vähän tiukemmassa tai sairastelu työstä johtuen yleisempää: tulevat entistä kipiämpinä töihin, koska muuten menettää vielä lisää siitä rahasta, joka jo muutenkin tuntuu liian vähänlaiselta elämiseen. Jotenkin kuitenkin veikkaan, että tämä jäläkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi myös niitten kohalla, joiden budjettia se sairausloma ei niin hetkautakaan. Ja sitten sairastetaan kaikki yhessä entistä enemmän. Enkä voi nyt olla vetämättä sitäkään näkökulumaa tähän juttuun, että vaikka työntekijällä olisikin vain se pieni harmiton flunssa, voi se jollain työpaikoilla uhata esimerkiksi potilaitten terveyttä ja hyvinvointia. Ei mikään leikin asia siis todellakaan. Sairastumista ko ei ihiminen myöskään voi oikein ite valita tai estää, vaikka tekisi mitä.

Ainoat, jokka tässä nyt saa sapiskaa, on net huvin vuoksi ja muuten vaan saikuttajat ja satunnaiset saikun väärinkäyttäjät, joita epäilen kuitenkin Suomessa olevan hyvin marginaalisesti.

Niistä lomista tai palakattomista pyhäpäivistä en ees viitsi sanoa mitään. Paitsi ehkä sen verran, että mielestäni ihimiset on useimmiten lomansa ansainneet ja työstä palautumiseen tarvitaan myös lomaa. Muualla net ehkä pärijää vähän vähemmälläkin, mutta kyllä suomalaiset työskentelee vähän erilaisemmissa olosuhteissakin esimerkiksi läpi pitkän ja pimiän talaven. Suomalaisten työpäivät on ehkä lyhempiä ko muitten, mutta Suomessa myös naiset käyvät töissä, koska työpäivän pituus ja päivähoito mahdollistavat tämän. Monet pyörittää myös melekosta lapsiperhearkea, etenkin naiset, jolloin loman ja työpäivän pituu'en merkitys korostuu edelleen. Eikä se loma ole pelekkää kesälomaa, käsittääkseni monet jaksottaa vuosilomien pitämistä ja usein varmaan siitä syystä, että on perheellinen.

Ja no net arkipyhät, moni varmaan voisi olla silloinkin töissä, mutta ko net on PYHIÄ, joilloin suurin osa Suomesta pysähtyy. Paitsi se osa, jonka on pakko pyöriä, oli sitten pyhä, arki, päivä tai yö. Palakattomuuden sijaan voitaisiinkin siis poistaa varmaankin kokonaan nämät arkipyhät, jolloin niistä tulisi ihan tavallisia arkipäiviä. Kaheksasta nelijään pallerotki saisi sitten olla töissä eikä pakkomaata palakattomana kotona, eikä vuorotyöläisten tarvisi miettiä, että joudun taas olemaan töissä ko muut saa tsillata kotona samalla ko palakka juoksee.

Että leikataan vaan niitä lomia ja vapaa-aikaa, niin se perheenäiti saa sitten joskus levähtää ja nauttia vuorotteluvapaalla. Paitsi ei saakaan, ko otetaan sekin mahollisuus pois. Nauttikoon elämästä sitten eläkevuosina. Paitsi että ai niin, ko mehän just päätettiin, ettei se kyllä kerkiä ikinä jäähä eläkkeellekään ko sen pitää tehä töitä niin pitkään, että vaihtoehtoisesti kuolee sinne tai kaks päivää eläkkeelle jäämisen jäläkeen. On sitten ainakin ollut yhteiskunnan hyödyllinen osa, eikä tartte massia käyttää kalliisiin hoitoihin tai palaveluihin. Ja sillä välin net tulevat yhteiskunnan hyödylliset osat, jokka on piiskalla pakotettu koulutusputkeen valamistumaan mahollisimman nopiasti, valamistuu työttömiksi ko mummot ja paapat roikkuu työelämässä oottelemassa sitä eläkettä. Raatavat sitten ehkä niska limassa paskalla palakalla ei-koulutustaan vastaavassa työssä pyörittämässä Suomea. Että on varaa maksaa ruoka, vuokra ja laittaa lapset päiväkotiin sitä varten että pääsee töihin. Koska työttöminä on vaan laiskat paskat, jokka haluaa kupata yhteiskuntaa antamatta mitään vastineeksi. Tai muuttavat sitten vaikka toiselle puolelle Suomia ja jättävät tukiverkostot ja kaiken taakseen, kuhan nyt vaan pääsevät tekemään sitä työtä. Etteivät ainakaan kotona hyödyttöminä makaa meijän kunnon kansalaisten elätettävinä.

Pannaan kova kovaa vastaan niin kyllä se heikompi aines sieltä sitten karsiutuu kokonaan pois ja jälijelle jää vaan kovia, työtä tekeviä, ahkeria, suoraselekäisiä suomalaisia. Jokka on terästä, ei sairasta ikinä, jaksaa vaikka mikä olis eikä koskaan valita. Jos sairaanhoitoki ois auki vaan arkena niin viikonloppuna sairastuneet/loukkaantuneet ynnä muut sellaiset vaan kätevästi karsiutuis pois! Saatais kivasti porukkaa vähennettyä täältä valtion taloutta sotkemasta. 

Oho, näittekö sen mopon joka ehkä justiinsa karkasi käsistä ja ampaisi rotkoon?

Mutta maassa, jossa asioita mielestäni pitäisi pystyä hoitamaan keskustelemalla ja neuvottelemalla ja sopimaan asioista, tämmönen pakotuspolitiikka on suoraan sanoen ihan perseestä. No kun mitään ei saaha aikaseksi, jos ei pakoteta ko neuvottelut ei joha mihinkään ko kukaan ei halua luopua mistään!

Nii-i, neuvotteluahan onkin semmonen, että heitetään toiselle osapuolelle paskanen pallo ja huuetaan, että ota koppi tai jou'ut kärsimään. Kyllä.

No jotaki pitäis kuitenki tehä. Mitähän se mahtais olla, kysytte. Vastaan, että ei hajuakaan, ja sehän se tässä eniten ehkä vituttaakin! Keneltäkään ei oikiastaan vois viijä, mutta rahat ois valtion kirstusta loppu. Ja valtiohan ei tietenkään ole laittanut rahaa ikinä mihinkään turhaan. Puhumattakaan siitä, että toisen turha on aina toisen tärkiä, riippuen mistä näkökulumasta kattoo. Mutta jos vaikka lähettäisiin liikkeelle siitä, että istuttaisiin sinne neuvottelupöytään aidosti yhdessä? Ruvettaisiin oikiasti vetämään yhtä köyttä, porukalla? Keskusteltasiin mistä voitaisiin puolin ja toisin luopua, iliman kiristämistä ja uhkailuja. Kuunneltaisiin toisiamme ja oltaisiin valamiita muokkaamaan ajatuksia, mikäli paljastuu, että näin ei voija nyt yksinkertaisesti tehä. Oltaisiin avoimia kaikenlaisille ehdtuksille ja hyvässä hengessä, iliman että tungetaan väkisin pyöriää palikkaa nelikulumaisesta reijästä sisään. Uskallettaisiin myöntää, jos ollaan tekemässä virhe ja etsiä uudenlaista ratkaisua. Pakottaminen saa aikaan aina vaan pahemman vastareaktion ja kovaan vastataan aina kovalla. Jos henki olisi toisenlainen, ehkä kaikki eivät olisi kynsin hampain pitämässä kiinni omastansa.

Puheterapiapalveluiden järjestäminen Lapissa

Tämän päivän Lapin Kansassa (16/3/2015) oli juttua siitä, miten Lapissa on pulaa puheterapeuteista ja meijän tarjoamista palveluista. Jonot paisuvat ja odotusaika puheterapiaan pääsemiseksi on kohtuuttoman pitkä. Erittäin tärkeä aihe ja varmasti ansaitsi etusivun paikkansa. 

No, kohta valamistuvana puheterapeuttina pitäisi tietenkin mieltä lämmittää ajatus siitä, että töitä kyllä riittää. Hieman jäi kuitenkin närästämään jutussa se, että puhuttiin hirvittävän palijon ostopalaveluina tuotetuista puheterapiapalaveluista. Joo, toki se on nykyaikaa ja puheterapiaa tarjoavia yrityksiä tuntuu pompsahtelevan ko sieniä sateella ja palijon meitä on tuolla kentällä myös toiminimen alla yksityisinä. Tulevaisuu'essa varmasti iso osa puheterapeuteista tulee työllistymään näin, eikä siinä ole mitään pahaa, MUTTA. Myös julkisella puolella tarvitaan tietyissä määrin puheterapeutteja. Näiden perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon puheterapeuttien työtä rinnalla tukemassa ja kuntoutuksen tarvetta täyttämässä ovat sitten yksityispuolen puheterapeutit. 

Heräsikin kysymys, että miksi kunnat eivät ostopalveluitten vähyyden valittelun sijaan laita hakuun puheterapeutin virkoja? Kovin montaa avonaista paikkaa en Lapissa ole koko opiskeluaikanani nähänyt. No, eihän sitä paikkaa kannata laittaa auki ko ei siihen kuitenkaan sitten tule ees yhtään hakemusta. Joo, voi olla, ettei heti tärppää, mutta joskus on myös meitä hulluja, jokka ovat riemusta kilijuen paluumuuttamassa takaisin kotiseu'ulle. Ja aika harvassa on kuitenkin net, jokka tulee kysymättä tarjoamaan ittiään töihin. Usein ensimmäinen perustelu on tietysti myös se, että puheterapeutille pitää perustaa virka ja sitten siitä aiheutuu kuluja, ko sille pitää olla työhuone, materiaalia ja pitäähän sille sitten tehystä työstä se palakkakin maksaa. Niin. Mutta eivät net ostopalavelutkaan ihan ilimasia ole. Ostopalavelut voivat itte asiassa tulla kunnalle jopa kalliimmaksi, ko ajatellaan asiaa hieman kaukonäköisemmin ja pitemmällä aikavälillä. Väittäisin myös, että kunnan oma puheterapeutti tarjoaa etenkin pitemmässä juoksussa sellaisia etuja, joita ostopalaveluina voi olla vaikea tai jopa mahdotonta saavuttaa. Mutta tämä on tietenkin vain minun mielipije.

Kun puheterapeutilta ostetaan palveluita, keskittyy hän vain ja ainoastaan siihen asiaan, mistä maksusopimus on kulloinkin kirjoitettu. Tällaista putea et voi terveyskeskuksen vuojeosastolla nyppäistä hihasta ja pyytää kattomaan jotain toista potilasta, ellei sinulla ole maksusitoumuslappua kourassa. Tällöin puheterapia on riskissä jäädä meleko pirstaleiseksi kyseisen kunnan alueella, eikä kenelläkään ole kattavaa kokonaiskuvaa kunnan tilanteesta. Kunnan oma puheterapeutti on vastuussa koko kunnan väestöpohjasta ja hänellä on niin sanotusti kunnan puheterapiapalvelulangat käsissään - tämän puheterapeutin kautta kulukevat ensimmäisenä kaikki, jotka mahdollisesti puheterapiapalveluita tarvitsevat. Onpa niitä olemassa semmosia matalan kynnyksen puheterapiapalaveluitaki joissaki kunnissa, että soittamalla saa varata ajan ja pääsee puheterapeutin arvioitavaksi.

Kun puheterapeutti on heleposti saavutettavissa, esimerkiksi lasten puheen ja kielen kehityksen ongelmat havaitaan mahollisimman pian ja kuntoutus päästään aloittamaan jo varhaisessa vaiheessa (vaikkapa sitä kautta, että terveydenhoitajalla nousee huoli lapsen kehityksestä, jolloin tehdään lähete puheterapeutille, joka tutkii ja arvioi lapsen ja tekee tarvittaessa päätöksen kuntoutuksen aloittamisesta). Mahdollisimman varhain aloitetulla ja oikein kohdennetulla kuntoutuksella estetään ongelmien paheneminen ja toisaalta kasautuminen. Esimerkiksi kielihäiriöt eivät suinkaan helepotu ajan myötä, vaan pahenevat, mitä pidemmän aikaa ehtii kulua ja toisaalta ongelmien vaikutus lapsen elämään kertaantuu ja kasvaa. Mitä pahemmat vaikeudet ja myöhemmin havaittu ongelma, sitä enemmän kuntoutusta ja sitä kalliimmaksi se tulee, puhumattakaan siitä, että kuntoutuksella voi olla vaikeampi saada tuloksia. Viiveiseen tai poikkeavaan kielenkehitykseen voivat liittyä myös ongelmat kouluiässä, kuten lukemis- ja kirjoittamisvaikeudet sekä erilaiset oppimisvaikeudet, joita varhain aloitetulla kuntoutuksella pyritään lievittämään ja ehkäisemään. Toisaalta oman puheterapeutin avulla pystytään myös heleposti varmistamaan se, ettei hankita turhaa kuntoutusta sellaiselle, joka ei sitä oikeasti tarvitse. 

Yhteistyön tekeminen terveydenhoitajien sekä päiväkodin ja koulun kanssa on helppo rakentaa tiiviksi, kun kunnassa on oma puheterapeutti. Toisen ammattilaisen konsultoimisen kynnys on matala. Puheterapeutin tietämys ja ammattitaito on käytettävissä, sen ko menee ja koputtaa ovelle ja kysäisee asiaa. Puolin ja toisin pystytään kartoittamaan käytettävissä olevat resurssit, esimerkiksi sen, millä tavoin päiväkoti kykenee tukemaan vaikkapa kielihäiriöistä lasta. Yhteistyö päiväkodin ja koulun kanssa onkin mielestäni erittäin tärkeää, sillä lapsi viettää näissä ympäristöissä suurimman osan arkipäivästään kodin lisäksi. 

Toinen erittäin tärkeä asia on aivoinfarktipotilaiden akuuttivaiheen intensiivinen kuntoutus. Mahdollisimman pian aloitetulla, intensiivisellä ja oikein kohdennetulla puheterapialla saadaan maksimoitua asiakkaan kuntoutuminen. Kun potilas kotiutetaan sairaalasta oman kunnan vuojeosastolle, voijaan puheterapeutti pyytää samantien paikalle havainnoimaan potilasta ja hänen puhettaan, ymmärtämistään, mahdollisia nielemisvaikeuksia ja niin edelleen. Kuntoutus voijaan aloittaa heti, vaikka papereihin ei olisi vielä pystytty lätkäisemään mitään diagnoosia. Jos tarvitaan ensin joku tekemään arvio ja sen jäläkeen ostetaan kuntoutus, tuhrautuu arvokasta aikaa. Kun puheterapeutti näkee potilaan mahdollisimman pian osastolle kotiutumisen jäläkeen, varmistetaan myös se, että saahaan hänelle jonkinlaiset kommunikointikeinot käyttöön. Näin hän pystyy etes jotenkin ilimaisemaan itteään ja omia tarpeitaan. Myös vaikkapa hoitajien työ helepottuu, jos kommunikaatiokanava saahaan ees jotenkin auki. Nielemisarviolla taas varmistetaan, ettei potilaalle vahingossakaan tarjota sellaista ruokaa, jota hän ei pysty nielemään.

Tässä olen nyt puhunut lähinnä kuntoutusnäkökulmasta, mutta puheterapia on myös paljon muuta kuin sitä kuntoutusta. Jos kunta haluaa ostaa puheterapiapalavelut kokonaisuu'essaan, täytyy muistaa, että ei riitä pelekän kuntoutuksen ostaminen, vaan täytyy ostaa myös arviointipalavelut. Keskussairaalasta kotikunnan vuojeosastolle kotiutettava aivoinfarktipotilas on todennäköisesti käynyt ennen paluuta puheterapeutin arviossa ja voinut saaha jopa kuntoutusta ja usein mukana onkin suositus puheterapian tarpeesta. Mutta entäpä se neuvolaan tuleva puhumaton kaksivuotias, jonka äitillä on myös vahava tunne, ettei lapsi ehkä oikein ymmärräkään puhetta? Tai lastentarhanopettaja, joka kokee, että ääni ei tahdo kestää työssä? Terveydenhoitajan vastaanotolle tuleva teini, joka kärsii änkytyksestä hermostuessaan? Ennenko näille asiakkaille voijaan ruveta antamaan puheterapiaa, täytyy jonkun (eli siis suomeksi puheterapeutin) tehä arvio tilanteesta ja kuntoutuksen tarpeesta. Ei voija vaan summanmutikassa soittaa, että meillä on tämmönen, tarvitaan sille kuntoutusta niin ja niin palijon, kiitos.

Tai entäpä sitten ennaltaehkäisevä työ? Kielellisen tietoisuu'en taitojen kehittäminen eskarissa (kehitetään mm. lasten lukivalmiuksia), varhaisen vuorovaikutuksen ohjaaminen vanhempien ja vauvan välillä (asia jonka ongelmiin voijaan puuttua meleko pienilläkin keinoilla ja ehkäistä ongelmia kasaantumasta) tai äänenkäytön ja äänihygienian ohojaus opettajille (ehkäistään ääniongelmien syntymistä palijon työkseen puhuvilla).

Kaikki nämät asiat on varmasti mahollista järjestää myös ostopalaveluna, mutta se vaatii hieman paneutumista asiaan ja luultavasti paperisotaa. Väittäisin, että asiat eivät ehkä hoiju yhtä jouhevasti, mutta tulisivat hoijetuksi kuitenkin. Kuitenkin tilanteessa, jossa kunnassa ei ennestään ole virassa olevaa puheterapeuttia, tulee ajatukset perinteisestä yksityisestä ammatinharjoittajasta tekemässä pelekkää kuntoutustyötä heittää romukoppaan. Niin se ei nimittäin tule toimimaan, vaan palaveluitten täytyy muistuttaa enemmänki sitä työtä, mitä virassa oleva puheterapeutti tekisi, mutta sillä erotuksella, että kaikki nämät palavelut ostetaan ulukopuoliselta. Myös se tulee muistaa, että yksityisellä ammatinharjoittajalla on harvemmin omia vastaanottotiloja, joten hän kulukee sitten asiakkaitten luo. Pitkien välimatkojen Lapissa tämä voi tarkottaa sitä, että ehtii nähä vain muutamaa asiakasta päivän aikana, etenkin, jos palaveluita haluaa ostaa myös jokin toinen kunta.

Ja myös sen yksityisen täytyy laskuttaa palaveluistansa niin, että työllä pärjää ja tulee toimeen.

Tämmösiä ajatuksia ja näkökantoja meikäläisellä. Varmaan unohin jotakin tärkiää ja voin toki olla väärässäkin, mutta turisimpahan jotain nyt kuitenkin. Ja ihan näin siltä kantiltaki kattoen, että kunnat ovat velevollisia puheterapiapalavelut joka tapauksessa järjestämään kuntalaisille tavalla tai toisella.

Viimeaikaisia uutisia

Viime viikko toi mukanaan taas meleko palijon uutisia Itä-Lappiin liittyen. Näistä uutisista ehkä tärkeimpänä tämä, eli Kemijärvelle suunnitteilla oleva biojalostamo, joka voisi mahollisesti tuua jopa tuhat uutta työpaikkaa. Tällaisia uutisia met tarvitaan! Eikä tietenkään pelekästään toiveita antavia uutisia, vaan tietysti myös toteutuneita suunnitelmia. Vaikka sallalainen olenkin henkeen ja vereen ja tunnettu faktahan on se, että sallalaisen ja kemijärveläisen välillä vallitsee ikuinen viha-rakkaussuhe (:D), niin Itä-Lapin alueella Kemijärvi on saanut kokea erityisen kovia kolauksia mm. surullisenkuuluisan Stora Enson kannattavan sellutehtaan menetyksen myötä vuonna 2008. Eikä net aijemmin (2004) Kiinaan liukuneet Salcompin tehtaan työpaikatkaan kauhian hyvää teheneet. Iso työnantaja työllistää myös lähikuntien asukkaita ja työpaikkojen menetykset näkyvät paitsi sijaintipisteessä, myös aina naapureissa. Samalla tavalla myös positiiviset uutiset ja uu'et työpaikat vaikuttavat myös ympäröiviin alueisiin. Samassa suossa met rämmitään. Ehottomasti itsenäisinä, mutta yhteistyötä tehen kuitenkin.

Yhteistyöstä pääsemmekin sitten seuraavaan uutiseen, josta en taas ole niin kauhian ylipiä. Salla ja Kemijärvi puuhaavat nimittäin yhessä kuntien rajalle tuulivoimalahanketta. En ole mikään asiantuntija, mutta oma kantani tuulivoimaan on hyvin negatiivinen ja epäilevä. Elän käsityksessä, että suhteessa rakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin ja kuluihin voimaloitten hyötysuhe on kovin surkia, eli niitten tuottama energia on kovin vähäistä. Myöskin Suomen talviolosuhteet pistävät epäilemään tuulivoiman järkevyyttä. Työllistävää vaikutusta tuulivoimaloilla ei rakentavalla alueella käytännössä ole (rakennusvaiheessa pystytykseen perehtynyt työvoima tulee jostain muualta, usein jopa ulukomailta ja voimaloitten ohojaus hoijetaan etänä). Lisäksi tuulivoimalat yksinkertaisesti rumentavat maisemaa ja koska net täytyy rakentaa korkeitten nyppylöitten päälle ja varsin isoina, net näkyvät kohtuullisen kauas. Myös tuulivoimaloitten aiheuttamasta melusaasteesta on puhuttu viime aikoina palijon. Itte en näitä naapuriini todellakaan haluaisi, mutta en myöskään erämaahan maisemaa pilaamaan vilkkuvine valoineen ja ujeltavine äänineen. Tilanne olisi eri, jos tuulivoiman avulla pystyttäisiin tuottamaan mielettömiä määriä energiaa. Näin ei kuitenkaan mielestäni ole. Ja kun työllistävää vaikutustakaan ei ole, en suoraan sanottuna ymmärrä, miksi kunta haluaa tällaiseen lähtiä mukaan. 

Osaa se meijän kunta asioita tehä kuitenkin myös oikein, kuten tämä Sokli-kannanotto osoittaa. Ollaan tuon lyhytnäköisyys-termin kanssa vissiin yhessä ja samassa veneessä ja omaamme yhteinäisen kannan aiheeseen! Sallan kunta puhuukin täyttä asiaa. Lisäksi luin tuossa taannoin Lapin Kansasta (25/2/2015) varsin mainion jutun uu'esta kunnanjohtajastamme Erkki Parkkisesta. Jutun perusteella hän vaikuttaisi olevan tolokun mies ja oikia henkilö kunnan johtoon. Parkkisen ajatukset vaikuttavat varsin järkeviltä ja pystyn allekirjoittamaan itsekin moiset tuumailut. Itä-Lapin kunnanjohtajalta vaaditaankin rohkeita ajatuksia ja mielipiteitä sekä kykyä aukaista suunsa oikiassa paikassa oikiaan aikaan. Toivottavasti Parkkinen on sanansa mittainen mies ja hänen johdollaan saisimme meiningin Sallassakin kääntymään entistä parempaan suuntaan. Ja onhan aina erittäin positiivista, että kunnassa on joku, joka suorittaa siviilivihkimisiä. ;)

Ja viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä uutisena sarjassamme Sallaa maailmankartalle; Sami Jauhojärven letkautus siitä, miten seuraavat hiihon mm-kisat pitäisi järjestää Sallan Naruskalla. Mikä jottei, lunta siellä ainakin riittäisi. :D Sallatunturihan on jo alppilajien osaajien suosiossa, joten eiköhän met Naruskastaki taijota uusi unelmakohe hiihtäjille! 

Kyllä, ei jaksa aina olla loppuun asti ihan niin vakavana. :)

Sallassa tapahtuu

Hahhah, oli pakko tulla vielä julistamaan täälläkin, että Sallassa on sitten muuten avattu uusi keilahalli. Sinänsä ihan hauska homma, ko olen aikanani täällä paasannut, että Salla ei ole oikia paikka asua, jos haluaa harrastaa kaikenmaailman kaupungilla pyörimistä ja keilailua sun muuta. No, nyt ei ainakaan enää ole se keilailukaan este!

Itte voin ihan rehellisesti tunnustaa, etten ole kyllä ikinä keilannut (perjantaina olisi ollut mahollisuus oman koulutusohojelman kehittämis- ja virkistyspäivän tiimoilta, mutta en päässyt paikalle), mutta ehkäpä tämän mahollisuu'en innoittamana tulisi joskus kokeiltua. 

Mutta sen ajatuksen, ettei pienellä paikkakunnalla voi harrastaa, voi kyllä pikkuhilijaa ruveta nakkaamaan romukoppaan. Tietystikään ihan kaikki ei onnistu, mutta aika laajalla kattauksella löytyy niin liikuntaa, kulttuuria ja taiteita, kieliä ja sivistystä. Ja jos jotain ei ole ohjattuna toimintana, niin mikä estää kokoamasta porukkaa ja järjestämästä sellaista.

Nyt ei muutako kaikki innolla keilaamaan! Niin paikalliset, ko turistit.

Vielä hieman lisää Soklista

Unohdin eilisestä Sokli-paasauksestani kokonaan sen tämän päiväisessä Lapin Kansassa (14/2/2015) esiin nousseen seikan, että vaikka nuista malmirekoista on puhuttu, että niiden reitti kiertää kuntakeskukset, tämä koskettaa suunnitelmassa ainuastaan Savukoskea ja Kemijärveä. Entäs sitten net pelekosenniemeläiset, onko niitä siellä tien varressa jo muutenkin niin vähän, että voijaan net viimisetki sitten sieltä karkottaa päivittäisellä rekkarallilla?

Toimittaja Terttu Pohtila oli juttuun liittyen kirjoittanut kommentin, joka oli sattumoisin otsikoitu sanalla "Lyhytnäköistä", joka oli myös minulla eilen omaa tekstiäni kirjoittaessani päällimmäisenä mielessä ja taisin sen pariin kertaan siellä ääneenkin mainita. Pohtila onnistui kommentissaan kiteyttämään hyvin sen, mitä itellänikin on Sokliin liittyen suurimmin sydämellä. Se on ikävä tosiasia, että maantievaihtoehto lyhentää kaivoksen ikää kertakäyttökulttuurimalliin. Minä haluan enemmän ko mitään net työpaikat meille tuonne Itä-Lappiin ja olen tietysti onnellinen siitä, mikäli kaivos saahaan auki, mutta en voi silti olla pohtimatta samaa kuin Pohtila, että 20 vuotta on kovin lyhyt aika, ko mahollisuuet olisi palijon pitempäänkin elinikään. Rekan rattailla kuskaten se köyhemmän malamin louhiminen ei vaan todennäköisesti ole kannattavaa, joten sitä ei aleta sieltä kaivella. Otetaan vaan paras päältä sitten. Tämä on asia mikä on varma, sillä mikään firma ei ala tekemään hommia, jos se ei ole itelle voitokasta. Ja omalla toiminnallaan valtio on nyt edistämässä tällaista parhaat päältä -ajatusmaailmaa. Mielestäni hyvin kyseenalainen toimintamalli, sillä jos se kaivos nyt kerran ollaan lopultakin rakentamassa, niin eikö olisi järkevintä sitten pyrkiä hyödyntämään sitä mahollisimman pitkään ja tarjoamaan työpaikkoja ihimisille kauas eteenpäin 20 vuojen sijasta? Koko ajan höpötetään siitä, miten Suomen työllisyystilannetta täytyy saaha parannettua ja uusia työpaikkoja syntymään. No miksei sitten helekutti sentään tehä sellaisia kestäviä ja järkeviä päätöksiä työpaikkojen saamiseksi sinne, missä niitä kipeimmin tarvitaan? Vai tullaanko taas siihen, että oikiasti päättävällä tasolla vähät välitetään, saahaanko koko Soklin kaivosta aikaseksi vai ei, kuhan nyt ollaan jotain lämpimiksemme ennen vaaleja tässä yritetty.

Pohtilan mukaan ministerimme Risikko on jo ehtinyt aiheesta antamaan pölijän lausahduksen, jonka mukaan hän ei näe ongelmaa siinä, etteikö malami voisi kulukia niillä samoilla rekoilla 20 vuojen päästäkin. Päästään taas tähän, että ministeri ei ilimeisesti ole perehtynyt asiaan riittävästi. Mikään ei kulije, mikäli se ei ole kannattavaa. Se vain nyt on niin, että se on raha, joka tätä maailmaa pyörittää. Ja jos rahaa ei näytä olevan tulossa enää lisää, niin silloin loppuu myös kaivos. Toki eihän met voija etukäteen tietää, kuinka palijon siellä Soklissa sitä rikasta malamia sitten loppujen lopuksi onkaan. Voihan olla, että sieltä löytyy suorastaan yltiöpäin louhittavaa ja kaivos pyörii ja on kannattava vuosia etiäpäin. Mutta ongelma on siinä, että met ei voija tietää näitä asioita etukäteen. Eikö silloin olisi parempi pelata varman päälle ja varmistaa jo nyt kaivoksen mahollisimman pitkä elinikä?

Palijon on kuulunut myös ininää siitä, että miksi valtion pitäisi lähteä tukemaan ulukomaalaisen yrityksen tienausaikeita ja että Yaralla kiinnostaa vain rahojen saaminen omaan pussiinsa. Niin se nuilla yrityksillä useimmiten tuppaa olemaan, että mielessä on voiton saaminen. Harva sitä lähtee mitään hyväntekeväisyytenä omaan laskuun tekemään. Voitaisiinkin tässä yhteyessä myös pohtia sitä, että miksi Suomessa kaivosteollisuus on ulukomaalaisten yritysten hallussa Suomen valtion sijaan? Kenties on jossain vaiheessa aijemminkin tehty niitä "lyhytnäköisiä" päätöksiä?

Kommenttinsa lopussa Pohtila nostaa esiin myös sen seikan, että Soklin rata on herättänyt pelekoa siitä, että samalla sinetöityy Jäämeren radan linjauskin, mikä ei tunnu muuta Lappia miellyttävän. Olen itsekin aijemmin viitannut aiheeseen sivulauseessa ja tuntuma siitä, että Itä-Lappi on muun Lapin mielestä huonosti menestyvää heikompaa ainesta, joka voijaan unohtaa tyystin, mikäli oma etu sitä vaatii, on entisestään vahavistunut. Tottakai minullakin on sallalaisena tässä oma lehemä ojassa, mutta se ei kuitenkaan ole se suurin syy mikä painaa puntarissa, vaan se perkuleen kaivos ja sen saaminen mahollisimman pitkäikäiseksi ja kannattavaksi! Tai sanotaanko, että yleensäkin se kaivoksen saaminen, koska edelleenkin olen sitä mieltä, että tässä ei nyt ole mitään ratkaistu ja koko kaivoksen tuleminen on maantievaihtoehon myötä taas huomattavan paljon epävarmempaa.

Jäämeren rata on projekti, joka on vielä niin pitkässä kuusessa, että sitä ei pitäisi tähän asiaan oikiastaan etes sotkia ollenkaan.Vaikka tietenkin, jos halutaan sotkia, niin voisin todeta tähän väliin, että asiasta tehtyjen laskelmien mukaan reitti Sallan kautta Kantalahteen oisi edullisin vaihtoehto. Siksi onkin mielestäni erittäin naurettavaa, että muualla tunnuttiin ja tunnutaan jarrutettavan Soklin ratahanketta ja puolustavan tievaihtoehtoa puhtaasti siksi, että saataisiin itelle mieluisampi (huomattavan palijon kalliimpi) linjaus Jäämeren radalle. Varsinkin ko koko Jäämeren radan aluille saattaminen ei todellakaan ole tämän hetken asia. Mutta hei, mitäs siitä, kohan nyt omaa persettä tässä peesaillaan.

Kyllä on maailma mallillaan taas. Pitää lähtiä keittämään päiväkahavit.

Ärsyttää

Minua ei taas ole hetkeen näkynytkään. Aika kiitää huomattavan nopiaa vauhtia, pari viikkoa on mennyt tarjoamalla majoitustilaa perheenjäsenille, eikä kirjoittamiselle ole oikein jaksanut löytää aikaa enää iltaisin ko päivät menee gradun parissa. Toisaalta olen ollut taas myös niin tympääntynyt kaikkiin uutisiin viime aikoina ja paasannut asioista kotioloissa niin palijon, ettei ole enää riittänyt virtaa avautua niistä täällä. Tähän kun lisätään vielä hermoja rassaava murkkuikäinen koira, niin olen katsonut yksinkertaisesti paremmaksi keskittyä ihan muihin asioihin, kuten syömään (öhöm), hiihtämään, neulomaan sukkaa ja lukemaan. Tänään graduvapaan kunniaksi jopa piirsin, mitä en oo tainnu tehä ainakaan vuoteen. Tai kahteen.

Ja kyllä sen tuosta tuherruksesta ehkäpä huomaakin, ettei oo tullu ihan hetkeen piirrettyä. Pahoittelut myös kuvan vähän heikohkosta laadusta, skanneri ja minä ei ihan olla kavereita. Jos yhtään saan sääliä kerjätä, niin tämä oli kuitenki elämäni ensimmäinen auto, jonka piirsin. Saattaapi myös jäähä viimiseksi (:D), sen verta vmäistä hommaa oli. Nytkin ko tuota kuvaa kattoo, tekisi mieli mennä korjailemaan yhtä sun toista, mutta lohuttau'un sillä, että skannattu kuva ei ihan tuo piirrosta oikeuksiinsa. 

Ja paskat. Kai siitä ny siipan Evan tunnistaa (Evasta lisää ehkä joskus toiste) ja mitä tulee ylimääräsiin viivoihin, suttuihin ja kuseviin mittasuhteisiin, no, eikö taiteilijalla oo taiteilijan vapaus? Vaikka ei sillä, että ittiäni mitenkään suurena taiteilija pitäisin, aina välillä vaan tulee himo piirtää jotain ja sitten pitää piirtää. Sen jäläkeen saattaa mennä vuosi, että kynä ja paperi ei käy ees mielessä (osittain esim. siksi, että tuo tämänhetkinen paperi on aika shaissea).

No mutta, jos palataan niihin minua viime aikoina erityisesti kyrsineisiin asioihin, niin net ovat vähemmän lyhyesti ja ytimekkäästi tietenkin nämät:

1. Sokli. Pienet raivonkihaukset olen tämän asian tiimoilta päästellyt ja päästelen edelleen. Miten lyhytnäköistä valtiolta lähtiä tukemaan autokuljetuksia, ko ratavaihtoehto olisi pidentänyt kaivoksen ikää, ollut huomattavasti vähemmän saastuttava ja malminkulijetuksen kannalta turvallisempi vaihtoehto verrattuna kumipyöriin. Puhumattakaan siitä, että olisi saatu meille itäkairaan sitä kuuluisaa infrastruktuuria (ilimeisesti se on vaan pääkaupunkiseu'un etuoikeus, rakennetaan vaikka väkisin se kehärata, ihan sama vaikka se ei ketään tai mitään ei hyövyttäisi), jota oltaisiin voitu hyödyntää esimerkiksi puutavaran kulijetuksiin. Radan rakentaminen olisi myös tuonut työllisyyttä, syvästi epäilen, että paikalliset kulijetusyrittäjät pääsivät käsiksi tuohon rekkaralliin Soklin ja Kemijärven välille. Vahava epäilys on myös siitä, että haluavatko paikalliset päivittäistä rekkarallia kulumilleen, vaikka parannetun tien saisivatkin. Kuka sinne niitten rekkojen sekaan haluaa lähtiä suikuilemaan omalla autolla?

Tästä päästäänkin sitten siihen, että lupaus osallistua tievaihtoehtoon haiskahtaa vakavasti hätäiseltä päätökseltä saaha päättävä elin näyttämään paremmalta kansalaisten silimissä, ko lähestyy net vaalitki. Ettäkö Risikko sillon taannoin tuli melekeen luvanneeksi, että Itä-Lapin työllisyyttä tuetaan, niin pitäähän se nyt jotenki näyttää toteen. Mitä siitä sitten, jos se kaivos vaikka kaatuukin tievaihtoehon myötä kasvaneeseen vastukseen ja siihen, että Yara toteaa, ettei tällä vaihtoeholla kannata kaivosta pykätä. Valtio voi pessä käjet, met kyllä oltais oltu valmiita, muttako. 

Lyhytnäköistä, en osaa muuta sanoa. Samalla saahaan varmaankin kuopata haave Jäämeren radasta, joka kulukisi Sallan kautta. Saavat kaikki venäjänpelekoset elää jatkossakin rauhassa ja nukkua yönsä hyvin ko rakennetaan se rata jumalattoman kalliilla rahalla Sodankylän kautta Norjan puolelle (sekään ei tietenkään onnistu, että rata oisi menny vaikka Sallasta Sokliin ja sieltä etiäpäin, ehei). Ukrainan tilanne on edelleen vakava ja kaikkien kaipailemaa ratkaisua ei tunnu näkyvän, mikä minuakin huolettaa kyllä (monestakin syystä), mutta Venäjän erittäin läheisenä rajanaapurina elämäni ensimmäiset 20 vuotta viettäneenä en vain osaa tuntea itärajaan liittyen sitä pelekoa, mitä ilimeisesti pitäisi.

Summa summarum, takkiin tuli niin että rytisi ja nyt taas jälleen ja kerran vaan ootellaan. Ja mikään ei todellakaan ole varmaa.

2. Höpinä pohjoisen vetovoimasta ja työllisyy'en näkymistä, ko sillä tarkoitetaan Oulua. Ottakaappa hyvät ihimiset pää perseestä ja kartta kouraan ja kattokaa, mihin kohti Suomineitoa se Oulu oikeen sijoittuukaan. Ei kuulkaas ole pohojoista nähänykään. Luin taannoin jutun jostain seminaarista, joka oli muutama viikko sitten järjestetty täällä Oulussa ja siellä kaikki kilivan Stubbin ja kumppaneitten kanssa kehuivat, miten "pohjoinen on pop" ja "pohojoisessa on vetovoimaa", "työllisyys tulee pysymään hyvänä ja tulevaisuu'en usko on kova" ja kukaan ei sanallakaan puhunut mistään muusta ko Oulusta. ANTEEKSI MITÄ? Missä vaiheessa Oulusta tuli yhtä kuin "pohojoinen" ja loput Suomesta, eli tarkemmin sanoen Lappi, lakkasi olemasta? Pahoittelut tähän, en äkkiseltään kyennyt kyseistä juttua paikallistamaan enää tarkemmin, lainaukset eivät siis ole välttämättä aivan sanatarkkoja, MUTTA. Joka tapauksessa juttu oli täysin tyrmistyttävä, sillä Oulu ei todellakaan ole sama asia ko Pohojois-Suomi ja jos tarkoitus on puhua Oulun tulevaisuu'en näkymistä, voijaan puhua IHAN VAAN OULUSTA.

Teinkö itteni nyt seleväksi vai pitääkö lätkästä tähän vielä Suomen kartta?

3. Helevetin SOTE-uudistus. Kouhkataan, möyhkätään, kehitellään ja heitellään ilimoille täysin absurdeja ajatuksia, ajetaan puoliksi pakolla eteenpäin pysähtymättä miettimään, tuleeko tämä nyt oikiasti halavemmaksi, puhumattakaan paremmaksi ja lopulta ei enää ees tiijetä, että onko tämä nyt ees perustuslain mukainen. Saako tässä vaiheessa huutaa, että nyt järki käteen ja seis? Että mitäpä jos lakattaisiin hokemasta sitä, että uudistuksia täytyy tehä ja keskityttäisiin siihen, miten uudistukset tehään järkevästi, tasa-arvoisesti ja kustannustehokkaasti. Kyllä, sen täytyy olla mahollista. Ihan ensimmäiseksi asioita suunnittelemaan voitaisiin nostaa ihimisiä, jokka asiasta jotaki ymmärtävät, eikä niitä, joilta puuttuu kaikki käytännön kokemus ja järki. Joku tolokku tähän nyt.

4. Itä-Lapin yöpäivystyksen loppuminen. Jännästi ensin uutisoitiin siitä, miten lääkäri on viikonlopun yöpäivystyksellä voinut tienata Kemijärvellä tavallisen duunarin kuukausiansiot eli noin 2400 euroa. Ilikeimmät kielet ehtivät jo sanomaan, että melekonen korvaus siitä, kun lääkäri toteaa "ota buranaa ja jos ei tokene niin tule huomenna uuestaan". Tällä jutulla saatiinkin ihimiset kivasti valamiiksi positiivisiksi sitä tietoa kohtaan, että yöpäivystys siirtyykin, tättärää, Rovaniemelle. Että kyllä siellä varmaan saa palijon parempaa palavelua ja vastinetta rahoilleen, kuhan vaan ensin ajelee sen 150 km, Savukoskelta jopa 200 km sinne yöpäivystykseen. Sopii miettiä, että kuinka moni oikiasti lähtee yön selekään taittamaan tuon matkan. Pitää kyllä olla vähintäänkin pää kainalossa. Tai sanotaanko, että parempi ko ei yöaikaan vaan satu mitään lääkärin hoitoa vaativaa. Ruvetkaapa Itä-Lapin ihimiset koputtelemaan puuta. Ehkä sitten uu'en ja ulijaan SOTE:n aikana se lääkäri köröttelee bussilla kerran kuussa kattomaan sitä syrjäkylän mökin mummoa. Ehkä. Niin ei sitten sitä yöpäivystystä tarttiskaan. Ja jos ois tarttenu, niin kyllä se bussilääkäri varmaan osaa sitten sen ruumisautonkin tilata sille. Tai jos sekin homma on vaikka kilipailutettu ja kustannussyistä Lapeco tulee hakemaan mummon viimeiselle matkalleen? Kahen kuukauen välein haemme roskat ja kuolleet mummot! Jos mummo on kuitenkin kuollut viikolla kaksi ja emme saa tietoa asiasta ennen viikkoa neljä, siirtyy mummon haku seuraavalle tyhjennyskerralle. Kuka tietää.

5. Siirtyminen takaisin keskiaikaan EIKU keskikalija Alakoon EIKU ei sittenkään, vitsivitsi. Kylläpäs se taas vaaleja pukkaa niin maan perkeleesti. On taas se aika vuojesta ko vetastaan hatusta näitä pölijääki pölijempiä juttuja, sitten kivasti kiistellään porukalla, että kenen idea oli ja kuka oikiasti kannattaa ja mukavasti saahaan mustamaalata toisia ja kinata. Kätevästi saahaan myös net OIKIASTI tärkiät asiat peittoon tämmösten turhanpäiväisten kohujen alle. Lopulta tavallinen tallaaja ei enää tiijä yhtään, kuka kannattaa ja mitä, kuka ei kannata ja kuka ei kannata, mutta kolomannessa takavaaliohojelmassa ehkä kuitenki kannattaa, jos kuu on vaalipäivänä oikiassa asennossa ja horoskooppi näin sanoo. Valitse siinä sitten, ketä äänestät sinne päättämään MEIJÄN KAIKKIEN ASIOISTA. Etellisen päättävän elimen toilailuja ko kattoo niin ei oikeen hyvältä näytä, tosin tietysti vois aatella, että nyt ollaan jo niin pohojalla, että vaikia on ainakaan pahemmaksi pistää? 

Ite kohun sisältöön kommenttia sen verran, että siirtyminen takaisin muinashistoriaan pahentamalla entisestään tätä Suomessa vallitsevaa holohouskulttuuria vaikeutettaisiin ainuastaan tavallisen kuluttajan arkea ja tapettaisiin määrättömästi pieniä kauppoja ja kioskeja. Viina on jo valamiiksi Suomessa kallista ja sen saatavuutta on rajoitettu monin eri tavoin, eikä se näytä auttavan ko Viron viinarallia. Kun ei sitä viinaa voija kieltäkään (vai olisiko parempi jos en sano tästä mitään, saattaa vielä joku päättäjä saaha ahaa-elämyksen). Se, joka alakoholia haluaa, hakee sen kyllä, oli se lähi-Siwassa tai Alakossa. Tai vaikka Virossa. Olisiko ehkä aiheellisempaa miettiä viinan saamisen rajoittamisen sijaan (se kun nyt ei vaan näytä toimivan), että miksi se suomalainen kittaa sitä alakoholia niin palijon, että tappaa ittensä sillä? Hä? Mitäpä luulette, edistääköhän se holohouskulttuuri tervettä suhtautumista alakoholiin ja kohtuukäyttöä? Näitä vois vaikka miettiä noin niinkö aluksi.

Että semmosta. 

Kyllä on taas mielen päällä ollu jos monenmoista, eikä tässä varmaan tullu ees kaikki. Ymmärtänette varmaan miksi oon kokenu paremmaksi leikkiä ajoittain täysin tietämätöntä nykymaailman meiningistä hiihtelemällä ja kattomalla telekkarista ainoastaan Doc Martinia. 

Tätä epätietoisuutta kaikesta aijon jatkaa myös ensi viikolla, sillä suuntaan napapiirin paremmalle puolelle harrastamaan todellisuuspakoa, eli minusta ei siinä mielessä kuulu pihaustakaan. Mutta äläkööt huoliko, oon pyhästi luvannu itelleni tehtailla jotain ajastettua ja julukaisukelepoista ensi viikoksi tännekin. Niitä saatte sitten kivasti lukia ko minä olen pilikillä/kelekkailemassa/nokipannukahaveilla/ulukoilemassa/nauttimassa/no parempien asioitten äärellä, tiijätte kyllä.

Hyvin vihainen entinen Itä-Lapin lukiolainen

Kylläpäs taas hieman keittää. Oon seuraillu vähän sivummalla tuota keskustelua toisen asteen koulutuksen säästöistä ja tiivistämisestä ja hieman epäluuloisena katsellut, kun ministeri Kiuru on toimittanut, ettei mitään leikkauslistoja ole tai toimipaikkoja lakkauteta, vaan säästöt syntyvät esimerkiksi sitä kautta, että eri toimipisteet tiivistävät yhteistyötä. 

Yhteistyön tiivistäminenkin olisi ollut jo hieman punainen vaate, mites yksi ope kulukee moneen eri kuntaan opettamaan ko välimatkat on mitä on? Tai kysytäänkö, että kuka siihen haluaa alakaa? Ajelemaan paikasta toiseen ko välimatkat on pitkät, talavisin pimiää ja tiet usein huonossa kunnossa. Voijaan siis ilimeisesti sanoa hyvästit kaikille päteville opettajille lopullisesti, niinkö kukaan hullu nyt muutenkaan oisi halunnut johonki Lapin perähikiälle tulla opettajaksi ko eläminen siellä on kaikin puolin tehty niin hankalaksi. No mutta hei, onhan meillä verkko-opetus ja videoneuvotteluluennot! Ai niin muttako pitkin Lappia nettiyhtey'et tökkii edelleen ja vehkeet on vanahoja.

Muutamalla yliopistotason videoneuvotteluluennolla istuneena voisin todeta, että se on kyllä kaukana kunnon opetustilanteesta, eikä ikinä voi korvata fyysisesti läsnä olevaa opettajaa. Puhumattakaan siitä, että videoneuvotteluluennot esimerkiksi Helsingistä Ouluun kahen eri yliopistonkin kesken tuntuvat olevan teknisesti ihan mahottomia suorituksia, varsinkin jos mukana on vielä vaikka Tampere ja Turkukin... Milloin kaatuu koneet, milloin äänet ei kuulu, tai kuuluu ääni, mutta ei näy kuva, puhe pätkii, diat ei näy, dioja ei saaha toimitettua toiseen yliopistoon, luennoitsija lähtee kuvaruudun ulukopuolelle selittämään jotain unohtaen mikin ja kameran tai piirtää taululle, opiskelijoiden mikki ei toimi, jolloin kysymyksiä luennoitsijalle ei voi esittää/kysymyksiin ei voi vastata, luennoitsija ei tajua toistaa paikan päällä kysyttyjä kysymyksiä, jotta videoporukkakin kuulisi, alakuperäinen luento ei näy kun tekniikka pettää ja katsotaan luento sitten jäläkikäteen nauhalta iliman minkäänlaista mahollisuutta osallistua ja lista sekö vain jatkuu.

Kaiken kaikkiaan lähes kaikista videoneuvottelukursseista on jäänyt käteen mielikuva pienellä ja epäselvällä ruudulla näkyvästä ihimisestä, joka jää täysin etäiseksi. Vastavuoroisesti videoporukka jää myös täysin etäiseksi luennoitsijalle, kasvottomaksi pieneltä ruudulta näkyväksi massaksi. Luentojen sisällöt jää hajanaisiksi ko aina sieltä täältä leikkaantuu pätkä oleellista sisältöä pois tekniikan tai yhteyksien pettäessä. Opiskelijan aktiivisuus jää nollaan, eikä luennoitsija voi arvostella kurssisuoritusta minkään muun ko tentin perusteella (no niinkö yliopistossa nyt muutenkaan arvosteltaisi muutoin, mutta esim. lukiossa meininki on ainaki ennen ollut vähän eri). Keskittyminen videoneuvotteluluentoon on äärimmäisen hankalaa ja jatkuvat tekniset ynnä muut edellämainitut ongelmat turhauttavat, syövät motivaatiota ja lopulta tappavat kiinnostuksen mennä etes paikalle, ko ei siellä kuitenkaan mitään opi ja diat voi ite lukia kotonakin. Ainakin ittelleni siis täysin sopimaton opiskelumuoto. Mutta nämäthän on vaan minun kokemuksia tuolta logopedian opiskeluitten puolelta, en tiijä onko jossain homma hallussa paremmin. Epäilen. Henkilökohtaisesti en myöskään tunne ketään, jonka mielestä videoneuvotteluluennot ovat hyviä tai että siellä on heleppo oppia.

Tässä suhteessa tietysti helepotuksen huokaus, ko Kiuru päätti nyt sitten tulla kaapista ulos ja myöntää, että kyllä niitä lukioita sittenki sieltä Lapista leikataan. Oli vaan vähän niinkö lipsahtanu mielestä moinen homma. Että ei kuulkaas ees tartte alakaa värkkäämään niitten hankalien videoyhteyksien sun muitten kanssa, ko lyyän reippaasti vaan koko puliju alas ja ajetaan net suurimmaksi osaksi vielä varsin epäkypsät nuoret ihimisenalut kauas kotoa ja itsenäistymään. Kyllä on kallis tikki vanahemmille ko pitää lapselle vuokrata asunto kaupungista. Tai voihan net lapsukaiset laittaa vaikka asuntolaan. Sitten sitä sydän syrjällään koitetaan kotua käsin paimentaa ko ei voi yhtään tietää, että käykö se lapsi sitä koulua siellä kuinka hyvin ja meneekö se ajoissa nukkumaan, syökö hyvin ja terveellisesti, huolehtiiko siistey'estä, minkälaisessa porukassa se oikeen pyörii ja niin edelleen. 

Toki kaikki voi mennä ihan hyvin ja täysin iliman ongelmia. 

Niin, kyllähän net amiksetki pärjää, vaikka ovat jo vuosia joutuneet lähtemään ammattikoulutuksen perässä toiselle paikkakunnalle meleko monelta kylältä. Jep, pärijää, mutta meikäläisen mututuntumalla ja tuttavapiirin kokemuksia kuunnellessa on syntyny kutina siitä, että huomattavasti suurempi osa siitä porukasta, joka lähti maalikyliin amikseen, sekoili ja pölijäili ja venytti opiskeluitaan ko yhtäkkinen vapau'enhuuma tyrmäsi. Että eka vuosi meni poikain kanssa ryypiskellessä ja touhutessa omiaan koulun jää'essä täysin toissijaiseksi. Seuraavina vuosina sitä sitten urakalla parsittiin. Tai ehkä saatiin potkut koko koulusta ja jäätiin haahuilemaan iliman minkäänlaista suuntaa elämälle.

Faktahan on se, että tuossa ikävaiheessa osa porukasta tarvii enemmän sitä peräänkattomista ja niskasta kiinni ottamista ja tietynlaista holhousta. Toiset on sitten niitä enemmän ittenäisempiä, jokka hommaa töitä ja maksaa vuokrat ite ja muutenki tarttuu elämän syrjään huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa palijon kypsemmällä tavalla kiinni. 

Itte olen Sallan lukion ylipiä abi vm. 2009. Vaikka meijän abi-hupparissa lukeeki kovin reteesti, että "paska reissu, mutta tulipahan tehtyä", näin jäläkikäteen katottuna ei ollu ollenkaan hullumpi homma, että sai käyä lukion omalla kotipaikkakunnalla äitin ja isin helemoista käsin. Ei tarvinnut pahemmin vaivata päätä sillä, että mistä ruoka ilimestyy syötäväksi tai vessapaperi vessaan. Ei pijä käsittää väärin, kodin työt on meikäläiseltä hoitunu niin kauan ko muistan, mutta omat roposet eivät olleet se ratkaiseva tekijä siinä, ilimestyikö jääkaappiin jauheliha, josta tehä ruokaa, vai ei. Sen sijaan saattoi ihan rauhassa keskittyä opiskeluun ja siihen oheistoimintaan siinä ympärillä. Aina ei ollut ihan kivaa, mutta hengissä selevittiin. Ehkä osittain siksi, ettei tarvinut olla aivan vieraassa ympäristössä ko ihimissuhteet ja muut elämän "suuret" asiat heitti aikuistumisen kynnyksellä olevan ihimisen elämässä häränpyllyä. Toisen ja kolomannen opiskeluvuojen välissä saattoi alakuvuojesta syntyneenä viettää villin ja vapaan "aikuisen" kesän. Olla niin fiksu ja kypsä, vastuussa itestään. Jos vain sai auton jostain lainaksi ja oli tienannu vähän rahaa, saattoi pakata kimpsut ja kampsut, tankata auton, ostaa siideriä ja lähtiä tyttöjen kanssa ex-tempore mökkeilemään. Ja silti syksyn koittaessa sai palata turvalliseen kotisatamaan vailla huolta huomisesta. Ei tarvinu miettiä, että millä maksaa vuokran tai että käyttääkö viimiset latit ruokaan vai johonki muuhun.

Wanahojen tanssit ja meikäläisen punainen pää :D

Penkkareista, kyllä, olin hattivatti, vieressä joku hullu...

Päätöntä menoa kaheksantoistakesäsenä, lähössä lukion päättäjäisiin

Vauhissa ystäväni Booginan kaa joskus vuonna 2008

Myöskään pienen lukion opetustasosta ei hirviästi ole valittamista. Itteäni kiinnosti lähinnä äidinkielen opiskelu ja ainut tavoite koko lukio-opiskelulle oli kirjottaa laudatur äidinkielestä. Kaikki muu tuli siinä ikäänkö ohessa. Tämän tavoitteeni saavutin ja muutenki kirjotin ihan passelit paperit ja lukiotodistukseni huonoin arvosana taisi olla kasi. Mielestäni se on ehoton plussa, että suurin piirtein kaikki opettajat tuntee jokaisen opiskelijan ja on mahollisuus saaha varsin yksilöllistäkin opetusta. Valinnanvaraa kursseissakin löytyi minusta ihan kiitettävästi ja mahollisuus opiskella kursseja tarvittaessa myös itsenäisesti. Wanhojen tansseja muistelen vieläki lämmöllä ja penkkaritki oli ihan mainiot, vaikka paikallinen baari oliki siihen aikaan remontissa, eikä päästy jatkoille sinne. No, siihen aikaan sentään oli vielä paikallinen baari. 

Unohtamatta sitäkään, että myös peruskoulut ovat kohta pulassa, ko ei saaha enää sinnekään sitten päteviä opettajia, koska ei ole enää mahollisuutta opettaa sekä peruskoulun että lukion puolella.

Voisipa tuo olla, että jos oisin joutunu käymään lukioni jossaki muualla, tässä saattaisi kirjotella ihan erilaista elämäntarinaa kantava ihiminen. Tai ehkä ei ees kirjottelisi ollenkaan, ehkä en olisi puoliksikaan näin innostunut kirjottamisesta saati rohkaistunut tekemään sitä julukisesti. Entiselle äikänmaikalle terkut, jos satut tätä lukemaan, kiitos ja anteeksi ko en tähän ikään mennessä vieläkään ole oppinut niitä perkeleen pilikkusääntöjä. Jos yhtään lohuttaa, niin ei niitä tunnu osaavan kukaan meikäläisen opiskelukaverikaan. 

Tämän sekavan romaanin pointtinahan oli siis, että kyllä on taas kaivettu esiin säästämisen paikka. Voi perkele kun ketuttaa. Kyllä on aivan pyllyllään tämä suomalainen politiikka nykyään. Miksi Suomessa tehään kaikilla elämän saroilla niin lyhytnäköisiä päätöksiä? Lisäksi voitaisiin oikiasti jo lopettaa tämä turhan paskan jauhaminen ja ihimisten silimään pissaaminen. Oottelen sitä ensimmäistä rohkiaa älykköä, joka astuu esiin ja ilimottaa, että meillä ei ole enää varaa piettää syrjäseutuja asuttuna. Siihenhän tämä on koko ajan menossa ja päättäjät kyllä kaikkensa yrittää.

Soklifiiliksiä

Vaikka vieläkään ei oo aihetta juhulaan, ollaan silti ehkä askeleen lähempänä mahdollista. Olen jauhanut Soklista täällä ja muualla niin palijon, että väkisinkin tulee sellainen olo, niinkö oisi omalla pauhaamisellaan jotaki saanu aikaseksi. Että meilläki on väliä ja ittestään metelin piettäminen saattaa jopa tehota.

Noh, katotaan sitten keväämmällä uuestaan.

Tosiasia on kuitenki se, että Itä-Lappi tarvitsee työtä. Työtä ja mahollisuuksia, positiivisia uutisia niitte ainaisten negatiivisten sijaan. Hieman pahalla oon kattonu sitä, että jopa Lapin rajojen sisäpuolella tunnutaan peesailevan vaan sitä omaa hyvinvointia ja ollaan valamiita unohtamaan se vähän heikommin menestyvä puoli, jos oma hyöty on vähänkin uhattuna. 

Ja mitä tulee näihin vastakkainasetteluihin, niin minä kyllä uskon, että porotalous, kaivokset ja kaikki muu voi meijän kairoissa elää sovussa. Pelekällä porotalou'ella se Itä-Lappi ei kyllä valitettavasti vain elä. Vakaasti myös luulen, että eiköhän se kaivos pijä ympäristövaikutuksista huolen, jos se sinne vain pystyyn saahaan.

Nyt ei irtoa tämän kummempaa, koira piereksii vieressä varsin pahanhajuisia leijoja, joten lienee parempi lähtiä sen kanssa ihimettelemään paskan kaupunnin marraskuun märkää pimeyttä. 

Tilauksessa oisi vähän lunta, kiitos.

Kaasu pohojaan ja mopolla rotkoon

Huhhuh, ohan se ollut viikko. Jopa pahempi mitä kuvittelin. Eikä kauhiasti lohuta, että ens viikko on vielä monin kerroin pahempi. Varsinkaan ko ei tullut Eurojackpotista sitä 60 miljoonaakaan. Onneksi tiijän, että tämä kyllä tästä syksyn myötä tasottuu, nyt on vaan muutamisen viikkoa hieman tiukempaa. Vähän harmi sinänsä, koska nyt on kuitenki ehkä se meikäläisen lempparivuojenaika, jolloin tekisi mieli olla ulukona varhain aamulla ja toisaalta vielä myöhään illalla, sekä siinä välissä. Eikä ees todellakaan, siis ei yhtään, harmita se, että pohojoisessa eletään aivan käsittämätöntä sienivuotta. "Keräsin semmosia Lapin Kansan kokosia ja kilon painavia herkkutatteja!" No ai jaa äiskä. Mitäs minä, no, istun bussissa enemmän ko laki sallii ja oon koko ajan hirviän väsynyt ja teen määrääni enemmän asioita. 

Noh, tämmöstä tämä nyt vaan on. 

Istuin tänään muuten kattomassa Aamuteeveetä, jossa puhuttiin matkasynnytyksien lisääntymisestä synnytyssairaaloitten lakkauttamisen vuoksi ja ihan pakko asiasta vähän avautua, vaikka meillehän se ei enää oo mitään uutta, että matkat synnyttämään on pitkiä. Siis minä en vaan tajua tätä juttua, voisiko joku vääntää rautalangasta ko en ymmärrä. Se, että matka synnyttämään on pitkä, lisää huomattavasti sitä riskiä, että lapsi syntyy jo matkalla. Matkalla autoon synnyttäminen, oli se sitten oma tai ambulanssi, on huomattavan palijon riskaabelimpiä ko sairaalassa synnyttäminen, kuten varmaan kaikki tajuaa. No, silti niitä synnytyssairaaloita lyyään alas ja perustellaan tätä synnyttäjien turvallisuu'en lisäämisellä, ko pienemmissä sairaaloissa ei ole kokoaikaisesti paikalla lääkäreitä ynnä muita ammattilaisia, joita tarvitaan hätäsektion sattuessa, vaan heidät hälytetään paikalle kotoa. Hätäsektio pitäisi päästä aloittamaan 15 minuutin sisään kun sen tarve todetaan ja tämä ei toteu'u, jos lääkäri ynnä muu tarvittava henkilöstö hälyytetään paikalle kotoa. On siis parempi siirtää kaikki synnyttäjät synnyttämään sinne isoon sairaalaan, jossa henkilöstöä on aina paikalla. 

No mutta entä jos sen sadan tai jopa kahdensadan kilometrin päästä tulevan äidin pitäisi saaha se hätäsektio jo silloin, kun hän on vielä kotona? Mitä se silloin lämmittää, että sairaalassa hätäsektio voijaan aloittaa 15 minuutissa, muttako äiti on siellä kotona? Varaudutaanko siis ennakolta ja otetaan naiset jo hyvissä ajoin sairaalaan osastolle oottamaan synnytystä, etenkin jos on syytä epäillä, että jotain ongelmia tulee? Muttako hätäsektiota tarvitaan yllättävissä tilanteissa, se on nimenomaan _hätäsektio_, eikä sen tarvetta voija ennalta ennustaa, koska silloinhan se olisi ennalta suunniteltu sektio. Vähän näin niin kuin kärjistäen. Entäpä jos lähetään tavanomaisesti matkaan synnyttävän äidin kanssa ja matkalla huomataankin, että tarvitaan se hätäsektio? Jos äidit taas tuodaan hyvissä ajoin synnärille oottamaan synnytystä, ettei lapsi syntyisi kesken matkan tai jos jotakin menee pieleen, tämä taas lähinnä mielestäni lisää kustannuksia. Vaikka kai sen on joku jotenkin laskenut, että halavemmaksi tullee, ko vähennetään ja keskitetään ja kuskataan kaikki samaan paikkaan synnyttämään.

En vaan ymmärrä, miten se, että synnyttäjä joutuu lähtemään usiamman sadan kilsan päähän synnyttämään, voi olla parempi vaihtoehto, ko se, että hän pääsee synnyttämään huomattavasti lähemmäs? Että varautuminen hätäsektioon on parempi, vaikka net on pienemmissäkin sairaaloissa onnistuneet, mutta äidillä on riskinä ihan tavallisessa synnytyksessä, ettei päästä ees sairaalaan asti synnyttämään? Jo nykyisellä synnytyssairaalaverkostolla moni joutuu lähtemään meleko kauas, tulevaisuu'essa entistä usiampi. 

Ja nyt joku irvileuka heittää, että oma vika kun pitää asua niin kaukana palaveluista. Että meijän pitäisi ite maksaa palavelumme, ko kerta halutaan väkisin olla täällä. Vuosisajan uutinen, veroja se maksetaan metki. Silti tuntuu, että niitä verorahoja riittää vaan etelään. En silti voi kieltäytyä maksamasta veroja, vaikka palaveluita minulla ei ilimeisesti ole oikeus saaha? Samalla logiikalla sitten myöskään sinkkujen ei tarvitse veroin maksaa palaveluista, jokka on suunnattu perheellisille (mitäs ovat parisuhteen ja lapsia hankkineet), nuorten ei tarvitse maksaa vanahusten palaveluista (mitäs ovat vielä hengissä nuin vanahana ja sairastavat) ja niin ees päin. Pitäisikö meijän laittaa Suomi katki tuosta Lapin rajalta ja perustaa oma valtio? Välillä oikiasti tuntuu siltä, sillä päätäntävalta on kasaantunut Suomi-neidon alapäähän, eikä siellä tajuta hönkäsen pöläystäkään siitä, mitä elämä kehä III ulukopuolella on. Eikä tämä synnäriasia suinkaan koske pelekästään lappilaisia, vaan hyvin laajasti kaikkia suomalaisia. Jokka ei satu asumaan siellä kehä III sisäpuolella. Eikä sinnekään muuten aivan loputtomiin sitä porukkaa mahu, jos meijät kaikki ruvetaan survomaan niihin samoihin kasvukompleikseihin, jossain vaiheessa huomataan, että väistämättä joku raukka joutuu jäämään rajan ulukopuolelle. Ja palavelut tietenki on keskitetty sen yhen kompleksin keskelle, jonne reunamilta on matkaa jo melekosesti. Olen vahavasti sitä mieltä, että sitä, mitä seuraa liian suuren määrän ihimisiä tukkimisesta samalle maatilikulle, ei ole tutkittu tai mietitty läheskään riittävästi. 

Mutta maksellaan ja korjaillaan niitä vahinkoja sitten joskus jäläkikäteen, eihän se nykyajan poliitikkoja enää sitten koske, ko net on siinä vaiheessa kasvaneet ruohoa jo jonkin aikaa. Ittekäs "ei-koske-minua-miksi-välittäisin" -ajatteluhan se jyllää. Parempi kyhätä kerralla ja nopiasti sen suurempia miettimättä paska kokoon ja korjailla sitä sitten jäläkikäteen, ko istua oikiasti alas ja miettiä järjellä. Että millä on oikiasti merkitystä myös pitkällä välillä ja onko raha oikiasti se kaikista suurin arvo, joka tätä maailmaa pyörittää.

Katos, lähti taas mopo lapasista ja lapasetki käjestä.

Pitäisi ehkä lopettaa lehen lukeminen ja uutisten kattominen, ko tuun niin pahalle tuulelle ja alan paasata. Paasaussuoni suorastaan kukkii. Pitäisi varmaan vähän käyä tuulettamassa aivoja siellä napapiirin paremmalla puolen välillä. Että terkkuja vaan siipalle! No, toivottavasti ilimastonmuutos ei tuhoa meijän nelijää kaunista vuojenaikaa ja jatkossakin pääsen nauttimaan ihanasta syksystä, vähän paremmilta pelipaikoilta käsin.

Katsaus menneeseen viikkoon ja ajatuksia herättäviä uutisia

Ihan ensiksi on pakko vähän naureskella sille, ko oululaiset itkee katuvalojen sammuttamisen takia. Kalevan nettisivuilla nimittäin leimahti kauhia keskustelu lehen uutisoidessa, että Oulussa lakataan polttamasta katuvaloja arkiöisin keskustan ulukopuolisilla alueilla klo 23 jäläkeen. No joo, tulee vähän turvaton olo ja ketuttaa jos pyörässä on huono lamppu, mutta ite en vaan osaa tajuta, mitä ihimeellistä siinä on, ko meillä kait kotosalla katuvalot on sammunu yhentoista jäläkeen arjet ja viikonloput kirkonkylän ulukopuolella ijät ajat ja nykyään vissiin kirkonkylälläki. Saapahan nukkua ehkä paremmin, saattaa kaikelta valosaasteelta nähä vaikka vilauksen tähtitaivasta ja ehkä jopa revontulia ja sitä paitsi meijän taloyhtiössä palaa ainaki riemuvalaistus joka ilta ja yö. Näkee kyllä, vaikka ei ees haluais. Oven pielestä sammui lamppu joskus sillon ko muutettiin, enkä oo tästä asiasta reklamoinu, koska se tillottaa ärsyttävästi suoraan ikkunasta sisään.

Kaikkia sitä.

Valitettavasti tämä Bloggerin tekstinkäsittely ei (taaskaan) toimi normaalisti, joten jou'utte toistaiseksi tyytymään tällaiseen pelekkään raatailutekstiin iliman kuvia. Niin kauan ko tämä vittuilee mulle, kuvien liittäminen ei onnistu ja kaikki muut tekstit on jäässä. Pysytään siis ehkä yleismaailmallisessa pölinässä.

Oon viime aikoina lukenu hirviän palijon hyviä juttuja ja mielipijekirjotuksia Lapin Kansasta (digiajan ihimisenä luen Lapparini tietokoneelta/kännykästä/tabletilta ja olen kyllä lehen suurkuluttaja, varsinki ko tämä nettitilaus mahollistaa pääsyn käsiksi uutisiin heti aamukahavikupposen äärellä myös täällä puolella Suomia, vaikka mikään ei kyllä voitakaan paperisen lehen selailua). Aikuisten oikiasti, tunnen jonkinlaista ihimisarvon alennusta, jos en pääse lukemaan päivittäin sanomalehtiä. Ja omaa paikallista tietenkin, Kaleva ei kiinnosta läheskään niin palijon. Mutta palatakseni asiaan, tämmösenä hitaana lappilaisena ei vaan ehi mitenkään ite tarttua kaikkeen mielenkiintoiseen, jota haluaisi kommentoija. Vaikka mieli tekisi. Opiskelut myös edelleen (näköjään) haukkoopi leijonanosan meikäläisen arkiajasta, eikä väsyneenä kannate alakaa räpöstämään mitään. Tule ko paha mieli, itku ja hampaitten kiristys. Ja nyt ko sitten mietin niitä aiheita, niin en kumma kyllä muista ainuttakaan. Onneksi netissä on myös kätevä palata arkiston avulla taaksepäin selailemaan viikon lehtiä ja niitten juttuja.

Mutta ehkä ensimmäinen mieltäni painanu asia on se, että Mettähallitus on tosiaan myyny ja myy isoja siivuja maistaan ja nimenomaan pohojoisesta. Kiva, että sitä eteläsuomalaisten liikenneinfrastruktuuria (oho, nyt tuli niin hieno sana, että piti melekeen miettiä miten se kirjotetaan) rahotetaan kaventamalla meijän pohojoissuomalaisten jokamiehenoikeuksia. Vähän näin niinkö karkeasti ilimaistuna ja kärjistäen. Paikkakuntalaisilla on esimerkiksi oikeus mettästämiseen valtion mailla. En voi olla miettimättä, että tämä ja valtion mettämaiden virkityskäyttö kärsii, tai vaikkapa matkailuyrittäminen, jos kovin suuria maa-alueita aletaan myyvä yksityisille. Hyvä kysymys kuuluu myös, että kelle myydään, sillä on selevä, että kovin laajoja alueita ei ole tavallisen suomalaisen pulliaisen mahollista ostaa. Ja ohan se nyt ihan päivänselevä juttu, että jos käypää mettää myyään pois, ei siitä saaha tulevaisuu'essa enää tuloja. "Maita myymällä pitemmällä ajanjaksolla tulee narun pää vetävään käteen, vaikka Metsähallitus onkin suuri maanomistaja", toteaa myös Metsäalan asiantuntijat ry:n järjestöpäällikkö Ilpo Puputti LK:n jutussa 5.9.2014. Onneksi samaisessa eilisen lehessä myös Metsähallituksen uusi pääjohtaja Esa Härmälä näyttäisi olevan sitä mieltä, ettei oo mitään mieltä myyä tolokuttomasti tuottavaa omaisuutta pitemmässä juoksussa. Mutta kyllä pientä lappilaista silti hieman huolestuttaa. Mettä on paitsi nautintopaikkana, myös tulonlähteenä lähellä meikäläisen sydäntä. Jokaisen vakavasti otettavan aikuisen ihimisen pitää mielestäni tilata ja lukia sanomalehteä (Lapin Kansaa), mutta myös omistaa mettää. Ensimmäinen täyttyy jo, jäläkimmäiseen aijon pyrkiä.

Palijon tuolla lehessä näkyy myös Sokli ja turhautuminen. Yhteen hiileen puhaltaminen, se, että Sokli ei ole pelekästän Itä-Lapin asia, vaan koko Lapin. Peleko siitä, ettei sitä kaivosta saaha ikinä avattua. Ihimetellään sitä, miten Suomessa voijaan olla niin takapajuisia, ettei nähä pohojoisten alueitten mahollisuuksia, eikä panosteta niihin, kuten esimerkiksi Ruotsissa tehään. Kriisiytyvien Lapin kuntien pitäisi löytää omat vahavuutensa ja keskittyä niihin, jotta suosta nouseminen olisi mahollista, mutta entä jos se vahavuus on tii'ossa, mutta itestä riippumattomista syistä sitä ei saaha käyttöön? Minä olen sitä mieltä, että ei met kaikki yksinkertaisesti eletä siitä matkailusta ja poronhoijosta, vaikka kuinka yrittäis, vaan tarvitaan jotain muutakin. Ehkä ongelma on siinä, että päättäjien tasolla Lappia ei ees haluta nähä tavallisten ihimisten pysyvänä asuinseutuna, vaan meijät halutaan sinne yhteen läjään niihin suuriin asutuskeskuksiin. Voijaan sitten paremmin valavoa ja piettää kurissa, huolehtia että käyään siinä samassa marketissa ostoksilla ja mennään heleposti ohojailtavana, päättömänä laumana etiäpäin sen mukaan, mitä ylempi taho käskee. Lappi voijaanki sitten jättää rikkaitten temmelluskentäksi, jossa saavat käyä nauttimassa elämyksistä ja siellä asuu vain se porukka, joka huolehtii tämän matkailevan eliitin tarpeista. Pysyypähän ihimiset pois kaikkien suojeltavien elukoittenkin tieltä (ei pijä ymmärtää väärin, minusta niillä elukoillakin on oikeus elää, mutta myös meillä ihimisillä, en hyväksy sitä, että petoja tapetaan täysin silimittömästi, mutta en myöskään sitä, että pedot tulee ihimisten takapihalle, vaan uskon, että tasapaino tähänkin on olemassa). Jää sitten esimerkiksi se karhujen mettästys rikkaitten turistien huviksi vaan. Ja vihiriä ituhippi siellä kehäkolomosen sisällä kerrostalokämpässään saa nukkua yönsä levollisesti ko ihiminen ei pääse myllertämään siellä, missä se on ollu ja asunu sekä ittensä elättäny ammoisista ajoista. Kukaan ei saastuta, ei tuhoa luontoa, saa susihukkakin juosta rauhassa aapoja pitkin ja uluvoa kuuta. Ja ituhippikin voi sitten kivasti matkustaa sinne haaskalle koppiin kattomaan sitä, kuinka se hukka siellä oikein luonnonmukaisesti, turvassa ihimiseltä elelee.

Joo, eksyin vähän aiheesta. Mutta pointti oli siinä, että Suomessa ei todellakaan harjoiteta aluepolitiikkaa, vaan keskittämispolitiikkaa, kuten Asko Severinkangas osuvasti tämän päivän Lapin Kansan (6/9 2014) mielipijeosastolla totesi. Hän nosti esiin samoja pointteja, joita oon iteki mielessäni hautonu. Ihimistä sen kummemmin tuntematta, peukut ainaki tälle tekstille. Voi ko meillä Lapin ihimisillä olisi valta päättää itte omista asioistamme. Met oomma kyllä sen verran viksuja ja asiaan perehtyneitä, että osaisimma kyllä ihan ite.

Mutta ei pahoja asioita iliman, ettei jotain hyvääkin. Venäjä kuulemma suunnittelee sotilastukikohan avaamista Alakurttiin (linkkiä mihinkään juttuun en nyt saa ko tämä masiina edelleen tökkii, pahoittelut siitä), alle sata kilsaa Suomen rajasta ja Sallan rajanylityspaikasta. En tiiä pitäisikö, mutta minä en nyt vaan osaa nähä tätä minään aiheena paniikkiin ja pakokauhuun, vaan pikemminkin mahollisuutena ja rajanylityspaikan vilikastumisena, sekä venäläisten Suomen puolelle tuovan rahamäärän kasvuna. Tästähän on huhuttu jo aijemmin, joten asia tuskin liittynee Ukrainan kriisiin mitenkään. Ite kriisiin en lähe puuttumaan mitenkään, mutta kyllähän se kaikin puolin ikävä tilanne on, kuten kaikki konfliktit ympäri maailman. Tähän toivoisin mahollisimman pikaista ratkaisua jo siitä itsekkäästä syystä, että venäläisten matkailu on yksi keskeisimmistä matkailun voimavaroista tuolla meilläpäin ja tällaisella kriisillä on vaikutuksia jo näin pienellä tasolla, puhumattakaan kaikesta suuresta pahasta, mitä konflikti aiheuttaa, ja on jo aiheuttanut. Mutta kuten sanottua, Alakurtti tuskin liittynee kriisiasiaan mitenkään ja minun puolestani lisääntyvä ostosmatkailu meillepäin on erittäin tervetullutta.

Huh, en viitti enää tämän enempää tähän tekstiin ympätä, kukaan ei kuitenkaan jaksanu lukia loppuun asti, mutta kiitos siitä jos ees yritittä. Jos saan tämän Bloggerin (%&#"&%¤$£@!) toimimaan tänään normaalisti, luvassa myös jotain kevyempää juttua. Tämän ehon täyttyessä yritän myös värkätä jotain valamiiksi ensi viikkoa ajatellen.