Päätin juuri alkaa vastustaa Jäämeren rataa

Otsikko sen kertoo, olin eilen niin vihainen, että en jaksanut etes tulla purkamaan tuntojani tänne.

Miksi, oi miksi halutaan valita kallein vaihtoehto ja se, jota saamelaiset tulevat ihan aiheesta vastustamaan täysin rinnoin? Miksi halutaan vetää äärettömät määrät uutta junarataa pohjoisen mielettömän komeisiin Inarijärven maisemiin, jossa sen aiheuttamat haitat ovat kiistattomat, kun meillä menee täällä valamista rataa rääseikön keskellä.

Juu, tiijän sen kamalan peikon nimeltä Venäjä tuossa naapurissa. Meillä menee Venäjän kanssa oikein hyvin, kiitos kysymästä, eikä jokapäiväinen arkeni koostu pelosta, että milloin se suuri ja mahtava nyt tuolta vyöryy rajan yli. Venäjäsuhteeni ei suinkaan ole ongelmaton ja paljon on asioita, joita en hyväksy tai sulata, mutta näen kuitenkin, että meijän olisi järkevintä täällä useissa asioissa vetää yhtä köyttä. Mutta ei, ihan sama koko helevetin Itä-Lapille, who cares.

No, voinkin todeta, että miksi tämän jäläkeen minun persettäni kutittaisi paskankaan vertaa se, tuleeko Jäämeren rata vai ei, kun sehän nyt on ihan paskapuhetta, että se meitä täällä mitään hyödyttäisi. Päin vastoin, pahentaa vaan tätä mottia niin, että kohta varmaan rullaavat tuon koko junaradan käyttämättömänä pois. Näivetystauti vaivaa, mutta ei suinkaan hirviä, vaan ennemmin kannattaisi olla huolissaan tästä Lapin sisälläkin vallitsevasta keskittämispolitiikasta ja tahtotilasta kuolettaa itäraja hitaasti, mutta varmasti.

Jännä homma, että meijän pitäisi vetää yhtä köyttä Lappina, mutta hyödyt ja voitot saa ropista vain Rovaniemen tai Länsi-Lapin pussiin ja jos kerrankin Itä-Lappi olisi saamapuolella, niin ei perkele! Eihän met sitä voija sallia. Miten ikinä ymmärrettäisiin valtion tasolla tehdä poliittisesti kestäviä ja ei-syrjiviä ratkaisuja kun ei se onnistu etes Lapin sisällä.

Lappi ei todellakaan ole yhtä kuin Rovaniemi. Perkele.

Joten tästä lähtien, jos joku kysyy niin olen ehottomasti Jäämeren rataa vastaan, ellei linjaus oleellisesti muutu.

Lauantai-iltana lähti laukalle

Hyvää iltaa pitkästä aikaa!

Voin valehtelematta kertoa, että vietettyäni viime yönä semmoset kakstoista tuntia putkeen sängyssä (ihan koko aikaa en kuitenkaan nukkunut) olen tänään ollut jokseenkin uudestisyntynyt. No, kyllä se maanantai sieltä tulee taas, mutta tänään olen mm. ensimmäistä kertaa reiluun kahteen kuukauteen laittanut meikkiä naamaani poistuessani kotiovesta ulos.

Enkä ole vielä tähän kellonlyömään sängyssä, sekin on jotain se!

Päin vastoin, minulla palaa täällä kynttilöitä ja soi musiikki ja syön iltapalaa. Ja naputtelen tätä. Tästä voi kyllä tulla melekonen sillisalaatti, epäilen jo etukäteen.

Ennen naputtelun aloittamista kävin pitkästä aikaa ajelemassa autolla ihan keskenäni. Oli miten teiniä tahansa ja maapalloa tuhoavaa (varmaan etenkin kun alla on kolomen litran vee kutonen) mutta hyvä musiikki ja autolla ajaminen on jokseenkin rauhoittavaa. Vaikka keli nyt olikin vähän mitä oli.

Ajoittain sitä vaan kaipaa. Kauniina kesäiltoina ja öinä, pimeinä talavi-iltoina. Syyshämärissä ja kevään valostuessa. No melekeen aina on hyvä hetki autoajelulle ja hyvälle musiikille. Siipan kanssa ollaan yhessä niin outoja, että käyään muuten vaan ajelemassa autolla. Välillä saatan kotona kuunnella jotaki hyvää piisiä ja alakaa kaivata autoajelulle. Kaippa net nukuttivat minua pentuna liikaa autossa ko minusta tuli tämmöne. 

Ainut vaan, että täällä tuo kylänraitti tahtoo olla monesti meleko hilijanen. Joskus se on ihan ookoo, mutta vaikka millään muulla tasolla en kaupunkielämää kaipaakkaan, niin joskus kaipaan niitä iltoja ko ajeltiin pitkin kaupunkia. Uusien paikkojen ja katujen löytämisessä on tietty hohtonsa, vaikkei se kaupungissakaan kovin pitkään säily. Ja täällä kun eletään näitten karvalakkitoyotien (miten veessä tuo sana taipuu?) valtakunnassa, ei palijoa tartte pelätä, että mitään peruscorollaa kummempaa köröttelis vastaan. Oulun yössä oli joskus mahollisuus nähä (ja kuulla) vähän erikoisempiakin vehkeitä. Tai nooo, jokunen extra se täälläkin saattaa liikkua, muttako net on jo niin moneen kertaan nähty.

Ja se merkitsee siinä vaiheessa, ko auto ei oo vaan veheje, jossa on nelijä pyörää ja ratti, ja se kulukee eteen- sekä taaksepäin. Vaikka voin rehellisesti myöntää, että ymmärrän autoista valitettavan vähän ja tunnistustaitonikin ovat varsin rajalliset (PAITSI jos kyse on evosta), mutta tässä asiassa tuo siippa auttaa kummasti. Kerran ajettiin häviävän hetken motarilla mustan Supran vieressä ja ohan se pakko sanoa, että kyllä se jotaki hermoja kutitteli kun kuski painoi kaasua ja hävisi siitä vierestä kohtuullisen äkäseen. Ehkä ainua Toyota, josta näin voi sanoa. Paitsi että ohan net seitkytluvun Celicat aivanki sympaattisen näkösiä vehkeitä. Kerran nähtiin Alappilassa Salen pihalla parkissa semmone aivan viimisen päälle timanttiin kuntoon hinkattu sinapinkeltanen Celica, jossa kaikki kromitki kiilsi ja eihän sinne kauppaan ois malttanu mennä ollenkaan. 

Tosin minä vaan mietin, että pyhäinhäväistys jos tuota autoa ei aja semmone kunnon Disco-Stu tai Life on Marsin etsivä. :D Sillä Celicalla ko lähtis töihin, pitäis vetässä tukkaan kunnon nakkikourut ja seitkytluvun tamineet niskaan! Eihän se muuten passais. 

Mutta elämä on liian lyhyt ajettavaksi tylsällä tahi järkevällä autolla. Ketuttaa se sitten vanahainkodissa miettiä ko kortti on leikattu kahtia jo ajat sitten, että voi ko olisin joskus saanut silläkin autolla ajaa. Siispä minullakin on kaikkien näitten vehkeitten lisäksi joskus ihan pakko olla vielä se kuplavolokkariki. Ei tuu kesää muuten, olen pennusta asti halunnu semmosen ja oishan se nyt maailman pähein kesäauto! Mahollisimman orkkis tietysti. 

Ja ei, nämät autoasiat ei todellakaan ole semmosia, että niitä järjellä mietittäis tai laskeskeltais, että palijonko tähän saa kulumaan rahaa. Joku käy vähintään kerran vuojessa ulukomailla ja toinen vetää perseet joka viikonloppu, se on ihan mihin sen rahan haluaa käyttää. Toki sitä rahaa on tässä tylsässä ja järkevässä elämässä pitkälti priorisoitava kaikkeen muuhun, eikä meillä koko elämä pyöri autojen ympärillä, vaikka net semmone suola ja sokeri ovatkin. 

Plus että koska meilläkin on nuita käyttötarpeita autoille usiampia, eikä semmosta pirssiä ole, joka passais yhtä aikaa kaikkiin tarpeisiin, on autoja oltava usiampi. Ihan jo senkin takia, että toisella työmatkaa kertyy suuntaansa semmone joku 12 km ja toisella 411 km.

Että terkkuja Li Andersonille, jos mietit sitä että miksi kaikilla pitää olla oma auto kun ei kerrostalossa kaikilla ole omaa hissiäkään, niin siinäpä sinulle pähkinä purtavaksi, että miksi joillain pitää olla, hetkinen, suoritan laskutoimituksen, kuusi (6) autoa. Jonkinlaista poistumaa tästäkin porukasta saattaa toki tapahtua, mutta viidestä alaspäin se luku tuskin tulee laskemaan, koska kumpikin tarvitsee pirssin ihan vaan päästäkseen töihin, kun nuot kimppakyydit ei oikein vielä ihan pelaa siihen malliin ja edellisen julukisenki näkemisestä on jokunen hetki aikaa, mettähommia varten tarvii olla oma ja pari kappaletta tallissa on ihan vaan rakkau'esta lajiin. Ei met niillä viijellä kuitenkaan yhtä aikaa ajeta, mutta ei meijän talou'essa esimerkiksi pahemmin lennetä Goalle mietiskelemäänkään tai nauttimaan Thaimaan lämmöstä. Elämän eläminen mahollisimman ekologisesti on siitä kinkkinen juttu, että teitpä miten päin tahansa, niin aina se jostaki kulumasta vuotaa. Plussalle jää loppujen lopuksi varmaan vaan, jos asuu mettässä ite rakentamassaan majassa, on ruuan ja vaatetuksen suhteen omavarainen eikä ikinä osta kaupasta mitään ja liikkuu vaan siellä mettässä jalan.

Viihdyttäköön Li itseään vaikka ajelemalla sillä hissillä, minä ajan autolla.  

Vaikka hitto soikoon ihan pakko todeta vielä loppuun, että en mitenkään päin ymmärrä mitä helevetin tekemistä autoilla ja hisseillä on keskenään? 

PS. Meijän elämän (epä)ekologisuutta muilta osin voin pohtia joskus tarkemminkin, mutta se jääköön toiseksi tarinaksi.

Hylätyt talot, autiot pihat

Lueskelin tuossa yksi ilta urbaanista löytöretkeilystä ja pakko sanoa, että se kuulostaa kyllä hommalta, joka meikäläistäkin viehättäisi. Urbaanissa löytöretkeilyssä siis käydään erilaisissa ihimisen rakentamissa, usein hylätyissä ja tyhyjiksi jääneissä rakennuksissa tai muissa sellaisissa kohteissa, ottamassa usein valokuvia. Eettisenä sääntönä toimii "ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä". Etenkin vanahat, autioksi jääneet talot houkuttelisivat minua sisälleen tutustumaan paikkoihin tarkemmin. Sen verran olen kyllä jänishousu, etten uskaltaisi tätä lähteä toteuttamaan yksin, mutta jokin niissä vanahoissa taloissa vaan kiehtoo. 

Toisaalta luulen, että homma ei ehkä ihan kuitenkaan sitten sopisi minulle, koska tulisin varmaan valtavan surulliseksi jokaisesta hylätystä, vanahasta ja rapistumaan jätetystä talosta. Tulen nytkin ko vain näjen niitä ulukoapäinkin, mutta sitten toisaalta jokin kumma voima houkuttaa kattomaan sisälle, miten aika on pysähtynyt jollekin vuosikymmenelle. Kävin tuossa taannoin yhessä lähipiirin tyhjilleen jääneessä vanahassa talossa ja päällimmäiseksi jäi ajatus, että voi kun tästäkin olisi joku piettänyt huolta. Ja toisekseen, kohtaisin luultavasti vanahassa hylätyssä talossa kauniita esineitä/asioita/huonekaluja, jotka haluaisin ehottomasti pelastaa, joten olisi hirviän hankala vain jättää niitä sinne tietäen, että kukaan ei pidä niistä huolta. Että niiden ainua tarkoitus tässä vaiheessa on enää hiljalleen lahota talon mukana ja unohtua. Toki esimerkiksi monia huonekaluja ei enää monen vuojen heitteilläolon jäläkeen ehkä pystyisikään pelastamaan, mikä on surullista sekin.

En tiijä, mikä minussa meni vikaan, mutta vanahat esineet ja asiat vain kiehtovat minua äärettömän palijon. Tykkään siitä, että niillä on sielu ja oma tarinansa kerrottavana. Net eivät ole kasvotonta massatuotantoa vailla sen suurempia tarinoita, vaan net ovat nähäneet elämää, monia aikoja ja monia ihimisiä, kestäneet ajan hammasta ja elinikä on pienillä toimilla usein jatkettavissa. Eikä kaikille ees välttämättä tarvi tehä mitään. Toki net voivat olla oman aikansa eräänlaista massatuotantoa, mutta ennen esineet ja asiat valamistettiin kuitenkin sillä ajatuksella, että net palavelisivat omistajaansa koko eliniän, eikä paria seuraavaa vuotta. 

Urbaanin löytöretkeilyn myötä tulin myös hyvin surulliseksi siitä, että yhä enemmän mediassa toitotetaan sitä, miten väistämätön kehityskuluku maaseutujen tyhyjentyminen on ja ettei kaupungistumista yksinkertaisesti voi estää, vaan se on jokin väistämättömästi jylläävä luonnonvoima. Ja että koska siitä jossain syrjässä sijaitsevasta talosta ei enää saa ees omiaan pois eikä kukaan halua ostaa sitä, helepompi vaan pakata laukut, hylätä mennyt ja hyökätä kaupunkiin paremman ja helepomman elämän perässä ja jättää talo heitteille.

Ei näin. Ei se ole mikään pakottava kehityskuluku, ei jos met emmä sitä halua. Ja helekkari, met jokka täällä "syrjässä" asutaan, ei todellakaan haluta sitä. Ja meitä ei voija sieltä kehä III sisältä käsin jumalauta pakottaa täältä pois. Harmillista kyllä, että iso osa ihimistä on jo aivopesty uskomaan, että tulevaisuu'essa elämää ei voi olla missään muualla ko muutamissa kaupunkikeskittymissä. Että jokin höpöhöpö politiikka enää pakottaa meijät pysymään täällä ja siitä jos luovuttaisiin, kasaisimme kamamme ja riemusta kilijuen muuttaisimme sinne kaupunkiin. 

Tulen tämmöisistä aina niin pahalle tuulelle. 

No, onneksi urbaani löytöretkeily (internetin ihimeellisessä maailmassa) johti minut myös Hesarin (vaikka olenkin kyllä alakanut osittain boikotoida tätä "maan ykkösjulukaisua" Helsinki-keskeisen maailmankuvan ja provosoivien juttujen vuoksi, joilla kyseinen julukaisu on todistanut, ettei se todellakaan ole koko Suomen lehti) muutaman vuojen takaiseen lehtijuttuun, jossa puhuttiin siitä, miten monista vanahoista ja käyttämättömiksi jääneistä taloista saisi palijon varaosia niihin vielä käytössä oleviin yksilöihin. Tämä! Tästä tullaankin siihen, miten moni ei tajuakaan hautovansa siellä kauan sitten unohduksiin jääneillä tiluksillaan tämmöisten pölijien kuten minä näkökulumasta suunnattomia aarteita. 

Puhumattakaan siitä, että monia tällaisia aarreaittoja lyyään kaivinkoneen toimesta maan tasalle. 

Eikä sillä, että ihimiset tekivät tätä tahallaan tai etes tietämättömyyttään, monelle net vanahat ja elämää nähäneet talot ja niitten sisällykset ei vaan näyttäydy mitenkään arvokkaana tai säilyttämisen arvosena. Voi ettäkö pääsisi luvan kanssa irti tämmösiin vanahoihin taloihin! 

Noo, toisaalta mulla lähtee näitten tuunausjuttujen kans vissiin ihan mopo lapasesta iliman rajatontaki mahollisuutta kerätä kaikki vanahat jutut meikäläisen matkaan, että ehkä se on ihan hyvä, etten pääse irti. :D

Mutta nuista tuunausjutuista sitten ehkä toisen kerran! No kuitenki, jos lojuu vanahoja puisia huonekaluja tai muuta sellaista nurkissa, josta vois olla halukas luopumaan niin meikäläiseen saa olla yhtey'essä. :--------D Terveisin selaan tori.fitä ja kirppisryhmää melekeen joka päivä ja huokailen, nytki meni sivu suun koko ajan käytössä olleet punaset viiskyluvun nojatuolit. Ja yksi tuunattavaksi kelepaava sänky, joka ei kylläkään ollut kovin vanaha, mutta kotimaista puuta. Onneksi suurin osa kaikesta kivasta on liian kaukana...

Ja sitten taas toisaalta hienouksia löytää lähempää ko arvaiskaan. 

Putejuttuja

Lähes valamis puheperäteippi eiku puheterapeutti ko olen, niin päätin jakaa teillekin linkin tämmöiseen meikäläisen ammatista kerrankin mielestäni järkevästä näkökulumasta ja mielekkäässä sävyssä kirjotettuun juttuun. Ylen vanhemmuutta käsittelevällä sivustolla oli nähkääs ihan pitkä juttu puheterapiasta lasten näkövinkkelistä katottuna.

Ihanaa, että kerrankin puhutaan muustaki ko siitä, että puheterapiassa harjotellaan ärrää ja ässää. Mukava, että vanhempien ja lapsen lähipiirin merkityksellisyys puheterapian osalta on nostettu esille, mutta ei kuitenkaan syyllistävään sävyyn. Lisää tämmösiä asiajuttuja, sillä puheterapiaa ei voi promota liikaa (ainakaan tämmösillä susirajalla sijaitsevilla perähikiöillä).

Nyt ko joku vielä kirjottaisi jutun siitä, mitä kaikkea puheterapia voikaan olla ja minkälaisia ovat puheterapeutin kaikki eri asiakkaat. Ja siitäkin, että puheterapia on äärimmäisen oleellista kuntoutusta, eikä todellakaan mitään ylimääräistä luksusta, kuten jotkut valitettavasti edelleen tuntuvat kuvittelevan. 

Jokainen voi omalle kohalleen miettiä, miten elämä ja arki sujuisi, jos ei olisi sanoja, millä kommunikoida, tai ei ymmärtäisi mitään, mitä ihimiset ympärillä oikein puhuvat. Tai jos olisi sanoja, mutta yrityksistä huolimatta net tulisivat suusta ulos aina ihan väärin. Ja vaikka kuinka yrittäisit kertoa ja selittää, ei kukaan ymmärtäisi. Näin niinkö ihan pintaraapaisuna siihen, minkälaisia puheterapeutin asiakkaan ongelmat voivat olla.

Kyky ilmaista itseä ja tulla ymmärretyksi ja olla vuorovaikutuksessa toisten ihimisten kanssa on jokaisen meistä perusoikeus.

Hieman lisää joulua

En tiijä mikä hirviä jouluinnostus minulla on nyt iskeny jo näin lokakuussa, sillä iltaisin tulee useammin ko kerran mietittyä joulukoristeita, -tekstiilejä ja muita. Toisaalta aloin aatella, että onhan jouluun enää se kaksi kuukautta ja koristelut kuitenkin saa aloittaa jo marraskuun lopulla, eli noin kuukau'en päästä, joten ihan hyvin voi jo miettiä tämmösiä. Varsinkin jos net tuovat lohtua tänne synkiän lokakuun keskelle. 

Vaikka tänään on kyllä ollut siinä mielessä ihana sunnuntai, ko sai tunnin lisää aikaa vuorokauteen, etenkin ko eilinen päivä meni hyvin pitkälti työpaikan maisemissa potilaan kanssa päivystykseen jonotellessa. Meillä on vesirokko. Kyllä. Siippa ei ole pentuna sairastanut vesirokkoa ja päätti nyt sitten sairastua siihen. Onneksi ei näytä olevan mitenkään erityisen paha ja lääkäri kirjoitti lääkekuurin ko reilun nelijän tunnin oottelemisen jäläkeen lopulta eilen lääkäriin pääsi. Täytyy kyllä sanoa, että näillä leveyspiireillä ei kannate pahemmin viikonloppuna tai ilta-aikaan sairastella... Sen verta oli palavelun laadussa parantamisen varaa, oman kunnan päivystys ko on naapurikunnan puolella iltaisin ja viikonloppuisin. Tai sanotaanko, että lääkäri saa kyllä kiitosta, mutta muuten palaveluketju oli meleko luokaton, tuntuu nykyään, että julukisen puolen sairaanhoidossa on enemmän sääntö ko poikkeus, että suhtautuminen on luokkaa "oma vika ko menee ylipäänsä sairastumaan ja vielä väärään aikaan". Tai sitten olet vaihtoehtoisesti luulotautinen ja hoitoon et ainakaan pääse jos ei ole vähintään pää kainalossa. 

Kyllä se puhelimeen vastaava hoitaja siellä on asiakaspalavelutyössä ja mielestäni terveyspalaveluista maksavalla asiakkaalla on oikeus odottaa asiallista palavelua, eikä huutamista puhelimessa. Ei kait se meijän vika ole jos työntekijät on ajettu liian ahtaalle ja omaa sairastumisen ajankohtaa on ikävä kyllä mahoton valita. Syyttömiä ollaan myös mielestäni siihen, ettei omasta kunnasta sitä päivystystä ilta- ja yöaikaan löy'y, vaan se hoituu naapurikunnan puolella. Ei sitä ihan huvikseen lähe heittämään saan kilometrin lenkkiä. Ja ko päivystyksessä on töissä se yksi ainua lääkäri, niin tietäähän sen sitten, että tällaisella ei-akuutilla mutta kuitenkin lääkärin tapaamista vaativalla tilanteella saa vaarautua oottamaan. Ja oottamaan. Meleko surkiat on resurssit ko yksi lääkäri painaa tukka hiessä menemään ja hoitaa meleko monen kunnan asiakkaat... Alakaa vakaasti tuntua siltä, että parempi olis painella suoraan yksityiselle lääkärille. Jos olisi varaa sellaiseen. Ja jos semmonen olisi ees yhtään lähempänä. 

No mutta, eksyin vähän aiheesta, piti puhua joulusta eikä laaduttomasti järjestetyistä terveyspalaveluista. Mutta loppukaneettina vielä, elekää hyvät sallalaiset missään tapauksessa menkö sairastumaan tai loukkaamaan ittiänne akuutisti ilta- ja yöaikaan, ette ole tervetulleita naapurikunnan puolelle saamaan hoitoa. 

Huh, nyt sitten aivan muuta ja siihen jouluun. Selasin nimittäin rentoutumismielessä eilen Anttilan jouluvalikoimaa ja tulihan sieltäki poimittua sitten omat suosikit. Ajattelinkin esitellä net teille, onhan siihen jouluun tosiaan enää se kaksi kuukautta. 

kuvat NetAnttila

Se, mitä kaipailisin kovasti lisää, on jouluiset keittiötekstiilit. Vallilan Helikello-keittipyyhe olisi kiva ja jouluiseen kattaukseen olisi kiva lisätä tabletit. Valkoiset Pirta pitsiliinat olisivat ihanat tabletit, mutta toisaalta valkoinen väri on erittäin epäkäytännöllinen. Toisaalta nämät näyttivät olevan virkattu puuvillalangasta, joten värjääminen kotona onnistuisi suht heleposti. Myös Pirta Ilo -tabletit voisivat toimia kattauksen lisänä, joko punaisena tai ihan vaan mustana. Tosin jos laittaisi punaiset tabletit, niin sitten pöytäliina pitäisi kyllä vaihtaa. Aijemmin pöydässä on ollut kokopunainen kaitaliina.

kuvat NetAnttila

Valkoisiin pinnatuoleihin olisi myös kiva tuoda hieman jouluista piristystä punaisilla istuintyynyillä. Pyöreät saattaisivat istua tuoleihin nuita neliskulmaisia paremmin, mutta toisaalta neliskulmaiset ovat jotenkin kivemman näköiset. Muuten en istuintyynyistä välitä, mutta joulutunnelmaa net olisivat omiaan lisäämään. 

kuvat NetAnttila

Anttilan valikoimasta löytyi myös ihanan näköisiä kuusenpalloja. Nuita sinisiä palloja sai myös ihanina kirkkaanpunaisina ja tummanvihireinä. Lisäksi oli valittavissa kahta eri kokoa (pallon halkaisija 6 cm / 12 kpl tai 3 cm / 24 kpl). Myös nämät erilaiset harmaan ja valakosen sävyiset pallot miellytti meikäläisen silimää ja näitä tulisi kerralla paketissa hieman enemmän (halk. 6 cm / 34 kpl).

kuvat NetAnttila

Minusta nämät lakki silimillä olevat joulutontut on jotenkin tosi sympaattisia ja tämmönen oisi kiva kaveri vaikkapa leivinuunin reunalle istumaan, meilläkö ei vielä ole ainuttakaan sisätonttua. Näitä tonttuja taisi olla saatavilla kolomessa eri koossa (mitä isompi, tietysti sen parempi) ja myös hieman erinäköisinä ja värisinä. Joulukuusen alusmatoksi Anttila tarjosi myös yhen vaihtoehdon, joka oli mielestäni varsin kiva (halk. 94 cm) eikä sitä ollut hinnallakaan pilattu, sillä se oli vaivaiset 10 euroa. Toisaalta olen miettinyt, että sellainen virkattu pyöriä matto sopisi kivasti kuusen alle. Enää tarvisi vaan jonkun virkata se. Meikäläinen on ihan käsi nuitten virkkuuhommien kanssa, patalaput ja muut tämmöset yksinkertaiset lähtee, mutta mikään pyöriä ei vielä toistaiseksi ole onnistunut. Olisi kiva osata virkata semmosia säilytyskorejakin, pitäisi vaan ostaa sopivaa lankaa ja opetella. 

Toisaalta katsoin kyllä kaupassa, että sellainen mattoon sopiva lanka maksoi kyllä sen verran palijon, eikä yksi rulla varmaan ees riittäisi riittävän isoon mattoon, että sillä hinnalla ostaa jo kaupasta kyllä valamiin maton. Mutta ohan se ite tehty tietysti aina kivempi. 

No mutta, tämmösiä sieltä Anttilasta löytyi. Siinä mielessä harmi ko ei asuta enää isossa maailmassa, että ei pääse kauppojen jouluosastoille ihastelemaan ja hipelöimään kaikkia kivaa jouluroinaa. Meijän S-marketin jouluosasto ei maha olla mitenkään kovin valtava ja runsas. Vaikka kieltämättä se pienenä tuntuikin siltä. Joulupallot näyttivät ilimestyneen jo nyt myyntiin. Pienenä se jouluosasto taisi ilimestyä vasta joulunavajaisten aikaan, eli ihan marraskuun lopulla vasta. Silloin se kyllä tuntui aivan valtavalta ja ihanalta sekä ihimeelliseltä. Tarina tietää muuten kertoa, että ite olen vesirokosta huolimatta pakottanut äitin viemään minut joulunavajaisiin pentuna (ehkä nuin 4-vuotiaana?). En oo suostunu jättämään vuojen kohokohtaani välistä jonku moisen tau'in takia. Kertonee jotain tästä meikäläisen jouluhulluu'esta. :D Tänä vuonna voisikin ehkä pitkästä aikaa lähtiä käymään joulunavajaisissa tunnustelemassa, että onko meininki vielä sama ko ennenkin, ko ei ole moneen vuoteen päässyt niihin osallistumaan. 

Tämmösiä tänään! Vielä viikon ko jaksaa pusertaa, niin sitten se onkin jo marraskuu. Nyt pitänee jatkaa tätä touhukasta sunnuntaita, tulin tuossa aamulla ylimääräsen tunnin kunniaksi pikasiivonneeksi talon. Kivaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!

Muutama pieni pyyntö

Hei ihmiset, minulla olisi teille muutama pieni pyyntö. Tai oikiastaan pohjimmiltaan vaan ihan yks ja se kuuluu näin: Ole kiltti ja älä ota koiraa, jos...

... sinulla ei ole aikaa/kiinnostusta/taitoa kouluttaa sitä kulukemaan nätisti hihnassa, ohittamaan toiset koirat, autot ja ihimiset, olemaan käskystä hilijaa, tulemaan luokse kutsuttaessa, antamaan luut ja esineet pois suustaan, sietämään kynsien leikkuun ja kaikki muut hoitotoimenpiteet jne. 

... koiran sosiaalistaminen ei käsitteenä sano sinulle yhtään mitään

... tarkoituksenasi on hylätä se pihan perälle haukkumaan häkkiin tai liian lyhyeen naruun päivästä toiseen ja aamusta iltaan

... ajattelet, että ei pientä koiraa tarvitse kouluttaa, koska se on niin pieni

... luulet että iso ja/tai vihainen koira on hyvä egonjatke

... mielestäsi koiran kuuluu olla vihainen, jotta se olisi hyvä mettäkoira/vartija/koira yleensä

... olet valinnut rodun pelekän ulukonäön perusteella koska se vaan näytti niin söpöltä

... käsityksesi koiran hihnalenkistä on päästää koira fleksin nokassa poukkoilemaan hallitsemattomasti miten sattuu

... lenkkeilytilanteessa siirrät vastuun ohitustilanteen sujumisesta täysin toisen osapuolen vastuulle, etkä edes yritä ottaa omaa koiraasi haltuun/opettaa sille uusia käyttäytymismalleja

... ajattelet koiraa lapsen korvikkeena etkä osaa asettaa sille minkäänlaisia rajoja

... annat koiran pomottaa itseäsi ja suorastaan pelekäät sitä

... se on metsästysviettinen ja viet sen kerran vuojessa lintumettälle antaen sen lopun vuojesta räksyttää tylsyyttään ja yksinäisyyttään häkissä

... tapanasi on kännissä tai muuten vaan härnätä ja pieksää koiria 

... luulet, että hakkaaminen on koiran koulutustapa

... kuvittelet, että koira on sinulla hanskassa ja sinä olet sen isäntä/emäntä silloin kun koira pelekää sinua

... et ole valmis näkemään minkäänlaista vaivaa koiran eteen, kuten leikkimään sen kanssa, keksimään sille virikkeitä, hoitamaan ja lenkkeilyttämään sitä, antamaan sille rodunomaista toimintaa jne.

... kuvittelet, että lapset voivat hoitaa koiran ulukoiluttamisen

... annat lasten kohdella koiraa kovakouraisesti/huonosti

... koira on sinulle pelekkä statussymboli/näyttelyesine

... et ole valmis laittamaan rahaa koirasi hyvinvointiin

... et kykene/pysty/halua/osaa tehdä tilanteelle mitään, mikäli koiran kanssa syntyykin jotain ongelmia

... et osaa ajatella eläimen, vaan ainoastaan omasta parastasi

Ei mulla muuta tänään.

Helevetin pitkä ja luultavasti päätön kannanotto

Nyt oisi oiva aika vetäytyä jonnekin luonnon rauhaan, missä ei palijon sosiaalisen median sovellukset tai uutiset ahistele ihimistä.

Mietin pitkään, etten sano tästäkään aiheesta mitään, mutta kai nyt on kuitenkin pakko jotain sanoa. Saa jättää lukematta ja kannattee muistaa, että mielipide ja ajatukset ovat täysin minun ja voin olla väärässäkin, ja että edustan tasan yhdenlaista näkökulumaa tähän asiaan.

Minusta nimittäin tuntuu, että maailmassa on tällä hetkellä niin moni asia ihan sekaisin ja suorastaan hassusti. Ite en ole vuorotyöläinen, eikä minusta ikinä tule sellaista. Ammatin valintaa tehessä se ei ole ollut ihan ykkösenä mielessä, mutta osasyy kuitenkin, koska minusta ei olisi vuorotyöhön. Minun siippa taas on vuorotyöläinen. Suurimman osan ajasta minä ihimettelen, miten se jaksaa. Ja miten se pystyy. Minä en jaksaisi, enkä pystyisi. Mutta niin se vaan niitä vuorotöitä tekee. Sillä on sitten tietysti korvauksena myös pitkät vapaat, mutta kuten kunnon vuorotyöläisellä, net ei tosiaankaan aina osu siihen viikonloppuun. Muu maailma tuntuu kuitenkin nykyaikana edelleen pyörivän kaheksasta nelijään ja maanantaista perjantaihin -rytmiin. Pääasiallisesti palavelut toimii edelleen sellaisessa rytmissä, ettei vuorotyöläinen niitä aina tavoita. Itekin olen tosiaan tuleva kaheksasta nelijään -pulliainen, ja elämän kuvioitten sovittaminen yhteen on aina välillä vähän hankalaa. Kun ei ole niitä yhteisiä, vapaita viikonloppuja. Vähän kauhulla olen miettinyt sitä, että jos tuo parempi horisko on vuorotöissä vielä sittenkin, ko meillä on jäläkikasvua. Lastenkin elämä rytmittyy pitkälti siihen kaheksasta nelijään, maanantaista perjantaihin -kaavaan. Että met ei voijakaan ehkä sitten tehä semmosia viikonlopun perheretkiä ja viettää yhteistä laatuaikaa. Tai että isi on sitten joulut/juhannukset/uudet vuodet ja muut töissä. Kaheksasta nelijään, maanantaista perjantaihin -perheessä kasvaneena tämä vähän hirvittää minua. Se on minusta tärkiästä perheajasta pois. Mutta siihen on syy, ja tärkiä syy onkin; se on töissä.

Työterveyslaitoskin sen sanoo: Vuorotyö ja siinä etenkin ilta- ja viikonloppuvuorot merkitsevät eritahtisuutta perheen ja muun sosiaalisen toiminnon kanssa. Met ei siis aina tosiaankaan päästä osallistumaan kaikenlaisiin sosiaalisiin juttuihin, kuten kummilasten synttäreille tai illanistujaisiin ystäväporukalla. Meillä ei niitä lapsia vielä ole, mutta kuitenkin koira, ja koska minä tuon vuorotyöläisen kanssa oon naimisissa, myös minun liikkumiset yksin on osin rajoittuneet siipan työrytmiin. Aina ei voi, eikä etes halua ottaa elukkaa matkaan ja hoitopaikatkin on vähän tiukassa (oikiastaan tiukemmassa ko lapsilla). Mutta ei tämä nyt ihan suunnattomasti haittaa, olen sinut asian kanssa. Pointtina vaan se, että vuorotyöläisen perheessä sosiaalisten menojen järjestely vaatii ekstraenergiaa ja sumplimista ja elämä yleensäkin kuormittaa eri tavalla myös toista osapuolta, vaikka ite ei vuorotöissä olisikaan. 

Vuorotyöllä on käsittääkseni ihan tutkittuja vaikutuksia terveyteen. Terveyskirjasto sanoo, että vuorotyö on suorastaan terveysriski. Vuorotyöläisillä on esimerkiksi suurempi riski sairastua erilaisiin sairauksiin. Yötyö lisää jopa ennenaikaisen kuoleman riskiä. Työterveyslaitoksenkin mukaan vuorotyöllä on vaikutuksia sosiaaliseen elämän lisäksi myös elimistön kuormitukseen. Vuorotyö saattaa altistaa muun muassa sydämen rytmihäiriölle, painon nousulle, rintasyövälle, aikuisiän diabetekselle tai ruoansulatuselimistön vaivoille. Vuorotyötä tekevän ihimisen voi myös olla hankala huolehtia omasta terveydestään säännöllisten, terveellisten aterioitten ja riittävän liikunnan muodossa ja unensaanti saattaa jäähä liian vähäiseksi.

Valamiita, järkeviä ratkaisuja minulla ei ole tarjota, mutta omalla maalaisjärjelläni olen tässä tuuminut esimerkiksi semmoista, ettäkö maailmassa (tai Suomessa) on joitakin semmoisia töitä, mitä pitää tehä myös ilta- ja yöaikaan, viikonloppuisin ja sunnuntaina, sekä juhulapyhinä, niin mielestäni nämät ihimiset ansaitsevat työstään kunnon korvauksen. Ihan siitä sunnuntainkin työstä. Koska sunnuntaikin on edelleen viikonloppua eikä muun Suomen menoa kattoessa todellakaan mikään arkipäivä. Sairaaloitten, hoitolaitosten, ensihoidon, poliisin, palolaitoksen, tehtaitten ja tuotantolaitosten, kauppojen ja logistiikan näin äkkiä mieleen tulevia juttuja mainitakseni täytyy pyöriä lähes koko ajan, jotta tämä meijän tavallisten kaheksasta nelijään -pulliaisten arki rullaa kivasti.

Mietin vaan, että kuka enää haluaa tehä vuorotyötä sen jäläkeen, jos ison osan palakkaa tekevistä lisistä ja korvauksista leikataan. Monesti ko se vuorotyö saattaa myös olla henkisesti tai fyysisesti hyvin kuormittavaa, tai jopa molempia yhtä aikaa. Hetkeäkään en usko siihen, että näillä säästöillä sinne hommia hoitamaan palakkattaisiin uusia työntekijöitä ja lisää käsiä töihin, vaikka niitä kipiästi monessa paikkaa tarvittais jo nyt. Mutta saatan tietysti olla skeptinen.

Ei meijän perheeseen nyt mitenkään äärimmäisen kipiästi osu nämät suunnitellut leikkaukset, mutta totta kai vähennys palakassa on aina vähennys ja vaikuttaa väistämättä kulutukseen ja valintoihin. Tosin meijän talou'essa ei toivottavasti olla enää siinä tilanteessa, että koko kotitalous pyörii yhen ihimisen palakalla, ko nämät leikkaukset mahollisesti käyvät toteen. Mutta on ihimisiä, joiden tilanne saattaa olla palijon huonommin ja se palakasta pois sulava osa elintärkeä osa toimeentuloa.

Eniten ehkä sylettää kuitenki ympäri ämpäri sosiaalista mediaa pyörivät joidenkin yrittäjien kannanotot aiheeseen. En tiijä onko tämä taas joku suomalainen mielenlaatu vai mikä, mutta ei kauhiasti mieltä ylennä semmoset vahingoniloiset "hahhaa siitäs saitte, meilläpä ei tuommosia ole ollut ikinä, niin mitä tet ihimiset valitatte, ihan oikein teillekin" -kannanotot. Joo, yrittäjältä puuttuu palijon niitä oikeuksia, joita palakansaajalla on ja se on varsin ikävää, mutta eikö kuitenkin ole hyvä, että jollain toisella net paremmat edut on?

Se, että on valinnut toisenlaisen tien elättää ittensä, ei pitäisi olla mikään oikeutus polokea ja mitätöijä toisten ihimisten huolta omasta toimeentulosta. Kaikki met ei voija yrittäjiksikään ruveta, vaan aina tarvitaan niitä työntekijöitäkin. Kaikista meistä ei edes todellakaan ole yrittäjiksi. Eikä nyt pijä käsittää väärin, nostan hattua ja kunnioitan suuresti ihimisiä, jokka pystyvät itte elättämään ittensä ja ehkä siinä sivussa vielä työllistämään jonkun toisenkin. Ei ole täysin poissulettua, etteikö minustakin voisi tulla yrittäjä joku päivä. Ja siinä vaiheessa saatan tietenkin olla itsekin täysin toista mieltä, kukaties. Pienyrittäjän arkea ei todellakaan ole tehty Suomessa helepoksi ja esimerkiksi työntekijöitten palakkaamisen pitäisi olla helepompaa (lue: halavempaa) ja päättäjillä olisi syytä miettiä keinoja siihen, miten yrittäjyyttäkin voitaisiin tukea ja kannustaa. Mutta yrittäjyys on kuitenkin yrittäjyyttä, siihen sisältyy se riski. 

Hyvällä toimintaidealla, sisulla ja ahkeruudella voi onnistua elättämään ittensä ja asioitten osuessa kohalleen pärjätä jopa hyvinkin. Yrittäjänä on vastuussa vain itselle, ja se tarjoaa myös tietynlaista vapautta. Karkeasti ajatellen yrittäjän tienaama raha riippuu siitä, kuinka palijon jaksaa paiskia töitä. Toki tällä on vaikutusta eri elämän osa-alueisiin samalla tavalla ko vaikkapa vuorotyölläkin, eikä mikään ole näin mustavalakosta, mutta kuitenkin karkeasti ajateltuna kaikki se työ mitä tehdään, on omaan pussiin ja voit ite päättää, kuinka palijon työtä teet (tietenkään käytäntö ei mene ihan näin). Tämä onkin se paikka, missä valtion pitäisi tulla yrittäjiä vastaan. Nimittäin mahollistaa se, että yrittäminen oisi mahollisimman sujuvaa ja mutkatonta. Tokihan yrittäjyyttä jo nytkin tuetaan, mutta esimerkiksi vaikkapa sukupolovenvaihos pitäisi pystyä suorittamaan iliman, että siitä aiheutuu yrittäjälle kohtuuttomia kuluja. Joka tapauksessa, saatan olla ihan kujallakin, mutta ainakin oman ammattini näkökulumasta näkisin, että yrittäjän on mahollista periaatteessa samalla työajalla tienata julukisen puolen työntekijöitä paremmin. Mahollisuus tienata enemmän verrattuna saman homman tekemiseen työntekijänä, mutta myös vastapainona tietyllä tapaa suuremmat riskitkin.

Työntekijä ei voi samalla tavalla vaikuttaa tekemänsä työn määrään, vaan usein se on vakio, josta maksetaan tietty korvaus. Ja kuten aijemmin jo puhuttiin, tämä työaika on useimmiten se kaheksasta nelijään, maanantaista perjantaihin. Kiinteä työaika, kiinteä korvaus. Riskejäkään ei tosin ole samalla lailla ko yrittäjällä ja monet asiat, jokka yrittäjä huolehtii ite, tulevat työntekijälle työnantajan puolesta. Sitten on perustyöläisistä poikkeavat vuorotyöläiset, joille korvaus on hieman erilainen ko tavallisille palleroille, koska työkin on hieman erilaista. Minusta ihan kohtuullista ja järkevää.

Kahavi ei kahavilassa sunnuntaisin maksa sen enempää ko arkenakaan, mutta työntekijän kuuluu saaha isompi korvaus siitä, että se myy sunnuntaina sinulle sen kahavin arkeen verrattuna, koska se on siellä silloin töissä, ko _sinä_ tulet vapaa-aikanasi juomaan sinne sitä kahavia. Yrittäjä ei saa siitä sunnuntain työstä erityistä korvausta, jos hän on tiskin takana tienaamassa itse itselleen elantoa, mutta jos tiskin takana on työntekijä, hän tienaa siinä oman palakkansa lisäksi sitä yrittäjänkin palakkaa.

Yrittäjyys on erilainen tapa tehä työtä, mutta ei suinkaan mikään oikeutus tallata niitä, jokka ovat palakkatöissä. Kyseessä ei ole kaksi puolta, jokka ovat vastakkain tai kilipailevat keskenään, vaan toisiaan tukevat asiat. Molempia tarvitaan, joten en ymmärrä, miksi halutaan lietsoa tällaista kauhiaa vastakkainasettelua. Vertailu on sitä paitsi typerää, koska kyseessä on kuitenkin hyvin erilaiset tavat tehdä työtä. Jos eroja ei olisi, niin yrittäminenhän ei olisi enää yrittämistä? Voisin sitä paitsi kuvitella, että palkansaajien tulojen leikkaus rupiaa hyvin äkkiä näkymään siellä pienyrittäjänkin pussissa, ko on pakko karsia niistä elämään liittyvistä menoista. Ensimmäisenähän sieltä usein lähtee se "turha luksus", kuten kampaajakäynnit ja kauneudenhoitopalavelut muutenkin, hieronta, siivous- ja kodinhoitopalavelut, matkailupalavelut, kahavila- ja ravintolakäynnit, kaikki vähänkin erikoisemmat tuotteet ja palavelut, jotka ei oo hengissä pysymisen kannalta välttämättömiä. Luonnollisesti ihimiset myös alakavat vertailla, mistä sen välttämättömimmän ja tarpeellisimman tuotteen tai palavelun saisi kaikista halavimmalla, eikä se sitten suinkaan välttämättä ole se oman kylän pienyrittäjän liike. Nykyään ko internetin ihimeellinen maailma mahollistaa shoppailun ympäri maailmaa kotisohovalta käsin. Jos pussissa on joustovaraa, pyrin kyllä ite suosimaan kotimaista, lähellä tuotettua ja mielellään oman paikkakunnan/lähialueen palavelua tai tuotetta. Mutta jos mennään tiukilla, niin kyllä se hinta silloin ikävä kyllä ratkaisee. Eikä järjetöntä hintaa tietysti maksa kukaan muutenkaan. Tätä aihetta oon avannu jo aijemmin.

Ja mitä tulee näihin muihin juttuihin, kuten sairausloman ensimmäisen päivän palakattomuuteen. Pienellä gallupilla tuttavapiirissä vaikuttaisi siltä, että ihimiset menee jo nyt joka tapauksessa töihin puolikuntosena. Miksi, no koska luonto ei jotenkin anna periksi olla menemättä töihin, ilimeisesti taustalla on jokin suomalaisen kieroutunut ahkeruuskäsite ja arvostus työtä kohtaan. Ei voija jäähä kotiin makaamaan ja nostamaan palakkaa, ko takaraivossa koputtaa se ajatus, että kyllähän minä oisin kuitenkin pystynyt sen rahani eestä tekemään töitäkin, vaikka kipiä olen. Harvoinhan sitä niin kipiä on, ettei pysty mihinkään muuhun ko makaamaan sängyssä, joskus toki niinkin. Noh, jatkossa sitten net, joiden tienestejä yksi palakaton päivä ei niin hetkauta, luultavasti voivat sitten jäähä hyvällä omallatunnolla sairastamaan kotia ko ei tarvitse enää murehtia, että tästä kipiästä käjestä huolimatta oisin voinu tehä töitä ja nyt se palakka tulee ihan turhasta. Kun ei enää tule sitä palakkaa! Eli pienessä flunssassakin voi siis jäähä kotia sairastamaan.

Ja mitä tekevät net, joille raha on vähän tiukemmassa tai sairastelu työstä johtuen yleisempää: tulevat entistä kipiämpinä töihin, koska muuten menettää vielä lisää siitä rahasta, joka jo muutenkin tuntuu liian vähänlaiselta elämiseen. Jotenkin kuitenkin veikkaan, että tämä jäläkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi myös niitten kohalla, joiden budjettia se sairausloma ei niin hetkautakaan. Ja sitten sairastetaan kaikki yhessä entistä enemmän. Enkä voi nyt olla vetämättä sitäkään näkökulumaa tähän juttuun, että vaikka työntekijällä olisikin vain se pieni harmiton flunssa, voi se jollain työpaikoilla uhata esimerkiksi potilaitten terveyttä ja hyvinvointia. Ei mikään leikin asia siis todellakaan. Sairastumista ko ei ihiminen myöskään voi oikein ite valita tai estää, vaikka tekisi mitä.

Ainoat, jokka tässä nyt saa sapiskaa, on net huvin vuoksi ja muuten vaan saikuttajat ja satunnaiset saikun väärinkäyttäjät, joita epäilen kuitenkin Suomessa olevan hyvin marginaalisesti.

Niistä lomista tai palakattomista pyhäpäivistä en ees viitsi sanoa mitään. Paitsi ehkä sen verran, että mielestäni ihimiset on useimmiten lomansa ansainneet ja työstä palautumiseen tarvitaan myös lomaa. Muualla net ehkä pärijää vähän vähemmälläkin, mutta kyllä suomalaiset työskentelee vähän erilaisemmissa olosuhteissakin esimerkiksi läpi pitkän ja pimiän talaven. Suomalaisten työpäivät on ehkä lyhempiä ko muitten, mutta Suomessa myös naiset käyvät töissä, koska työpäivän pituus ja päivähoito mahdollistavat tämän. Monet pyörittää myös melekosta lapsiperhearkea, etenkin naiset, jolloin loman ja työpäivän pituu'en merkitys korostuu edelleen. Eikä se loma ole pelekkää kesälomaa, käsittääkseni monet jaksottaa vuosilomien pitämistä ja usein varmaan siitä syystä, että on perheellinen.

Ja no net arkipyhät, moni varmaan voisi olla silloinkin töissä, mutta ko net on PYHIÄ, joilloin suurin osa Suomesta pysähtyy. Paitsi se osa, jonka on pakko pyöriä, oli sitten pyhä, arki, päivä tai yö. Palakattomuuden sijaan voitaisiinkin siis poistaa varmaankin kokonaan nämät arkipyhät, jolloin niistä tulisi ihan tavallisia arkipäiviä. Kaheksasta nelijään pallerotki saisi sitten olla töissä eikä pakkomaata palakattomana kotona, eikä vuorotyöläisten tarvisi miettiä, että joudun taas olemaan töissä ko muut saa tsillata kotona samalla ko palakka juoksee.

Että leikataan vaan niitä lomia ja vapaa-aikaa, niin se perheenäiti saa sitten joskus levähtää ja nauttia vuorotteluvapaalla. Paitsi ei saakaan, ko otetaan sekin mahollisuus pois. Nauttikoon elämästä sitten eläkevuosina. Paitsi että ai niin, ko mehän just päätettiin, ettei se kyllä kerkiä ikinä jäähä eläkkeellekään ko sen pitää tehä töitä niin pitkään, että vaihtoehtoisesti kuolee sinne tai kaks päivää eläkkeelle jäämisen jäläkeen. On sitten ainakin ollut yhteiskunnan hyödyllinen osa, eikä tartte massia käyttää kalliisiin hoitoihin tai palaveluihin. Ja sillä välin net tulevat yhteiskunnan hyödylliset osat, jokka on piiskalla pakotettu koulutusputkeen valamistumaan mahollisimman nopiasti, valamistuu työttömiksi ko mummot ja paapat roikkuu työelämässä oottelemassa sitä eläkettä. Raatavat sitten ehkä niska limassa paskalla palakalla ei-koulutustaan vastaavassa työssä pyörittämässä Suomea. Että on varaa maksaa ruoka, vuokra ja laittaa lapset päiväkotiin sitä varten että pääsee töihin. Koska työttöminä on vaan laiskat paskat, jokka haluaa kupata yhteiskuntaa antamatta mitään vastineeksi. Tai muuttavat sitten vaikka toiselle puolelle Suomia ja jättävät tukiverkostot ja kaiken taakseen, kuhan nyt vaan pääsevät tekemään sitä työtä. Etteivät ainakaan kotona hyödyttöminä makaa meijän kunnon kansalaisten elätettävinä.

Pannaan kova kovaa vastaan niin kyllä se heikompi aines sieltä sitten karsiutuu kokonaan pois ja jälijelle jää vaan kovia, työtä tekeviä, ahkeria, suoraselekäisiä suomalaisia. Jokka on terästä, ei sairasta ikinä, jaksaa vaikka mikä olis eikä koskaan valita. Jos sairaanhoitoki ois auki vaan arkena niin viikonloppuna sairastuneet/loukkaantuneet ynnä muut sellaiset vaan kätevästi karsiutuis pois! Saatais kivasti porukkaa vähennettyä täältä valtion taloutta sotkemasta. 

Oho, näittekö sen mopon joka ehkä justiinsa karkasi käsistä ja ampaisi rotkoon?

Mutta maassa, jossa asioita mielestäni pitäisi pystyä hoitamaan keskustelemalla ja neuvottelemalla ja sopimaan asioista, tämmönen pakotuspolitiikka on suoraan sanoen ihan perseestä. No kun mitään ei saaha aikaseksi, jos ei pakoteta ko neuvottelut ei joha mihinkään ko kukaan ei halua luopua mistään!

Nii-i, neuvotteluahan onkin semmonen, että heitetään toiselle osapuolelle paskanen pallo ja huuetaan, että ota koppi tai jou'ut kärsimään. Kyllä.

No jotaki pitäis kuitenki tehä. Mitähän se mahtais olla, kysytte. Vastaan, että ei hajuakaan, ja sehän se tässä eniten ehkä vituttaakin! Keneltäkään ei oikiastaan vois viijä, mutta rahat ois valtion kirstusta loppu. Ja valtiohan ei tietenkään ole laittanut rahaa ikinä mihinkään turhaan. Puhumattakaan siitä, että toisen turha on aina toisen tärkiä, riippuen mistä näkökulumasta kattoo. Mutta jos vaikka lähettäisiin liikkeelle siitä, että istuttaisiin sinne neuvottelupöytään aidosti yhdessä? Ruvettaisiin oikiasti vetämään yhtä köyttä, porukalla? Keskusteltasiin mistä voitaisiin puolin ja toisin luopua, iliman kiristämistä ja uhkailuja. Kuunneltaisiin toisiamme ja oltaisiin valamiita muokkaamaan ajatuksia, mikäli paljastuu, että näin ei voija nyt yksinkertaisesti tehä. Oltaisiin avoimia kaikenlaisille ehdtuksille ja hyvässä hengessä, iliman että tungetaan väkisin pyöriää palikkaa nelikulumaisesta reijästä sisään. Uskallettaisiin myöntää, jos ollaan tekemässä virhe ja etsiä uudenlaista ratkaisua. Pakottaminen saa aikaan aina vaan pahemman vastareaktion ja kovaan vastataan aina kovalla. Jos henki olisi toisenlainen, ehkä kaikki eivät olisi kynsin hampain pitämässä kiinni omastansa.

Motivaatio hakusessa

Lähin hakemaan kadoksissa olevaa liikkumismotivaatiotani kierrättämällä täällä vanahan tekstin, jonka olen joskus kirjottanut urheilumotivaation ylläpitämiseen liittyen. Ilimeisesti olen unohtanut omat vinkkini, koska en oo teheny kunnon punttireeniä yli vuoteen. Osittain se on kyllä ollut oma  valinta, mutta nyt aattelin pikkuhilijaa löytää homman uuestaan kahavakuulailun lisäksi. Ja liikkumisen ilon, sekä säännöllisyy'en. Että siitä tulisi niinkö hampaitten pesu; sen vaan tekee aamuin illoin, ko pesun jäläkeen on vaan niin paljon mukavampi herätä uuteen päivään/painella nukkumaan ja samalla tulee pitäneeksi huolta omasta tervey'estä ja hyvinvoinnistaan. Asiaa sen kummemmin kyseenalaistamatta, eihän hampaitten pesua voi vaan lopettaa puoleksi vuojeksi ko ei motivoinut ja kiinnostanut yhtään? Miksi riittävän säännöllisen liikunnan sitten muka voi?

Mutta here we go:

"Koska Hikikinkun Jenny huuteli motivaatiojuttuloisten perään, aattelin minäki nyt tähän reenaamisen päälle kirjotella hieman motivaatiosta, ko se oli tänään enemmän ja vähemmän hakusessa löysän viikonlopun jäläkeen. Tästä pääsemmeki heti motivaation ylläpitöohojeeseen numero uno, eli se, että älä ala lipsuilla ja lepsuilla reenaamisesta, koska tauon (pienenki sellaisen, näköjään) jäläkeen on aina hankalampi ottaa rutiinista kiinni uuestaan. Meikäläisellä motivaatio pysyy siis kasassa parhaiten rutiineilla ja tasasella puurtamisella, jolloin reenit menee suorastaan ko itestään ja pikku hilijaa havaittu kehitys nostattaa motivaatiota ja näläkää entisestään. 

Jonku tovin reenattuaan huomaa, että keksii syitä, miksi pitäisi reenata just nyt eikä tehä jotain ihan muuta, ko ennen keksi syitä, miksi ei mitenkään nyt jaksa/pysty/kykene. 

Mistä pääsemmekin kätevästi meikäläisen motivaatiokeinoon numero kaksi. Jos nyt kuitenkin olen jonkin paremman syyn varjolla hieman lipsunut reenaamisesta ja kuten minulla tänään, ei vaan yhtään hotsita tai jaksata, ajattelen sitä maagista lausetta reenaan, koska siitä tulee hyvä olo ja sitä reenin jäläkeistä tunnetta. Että vaikka nyt ei millään jaksais, niin sitten reenin jäläkeen se olo kuitenki palakittee ja se olo vie todellaki sata-nolla sitä tunnetta, mikä tulee ko urheilemisen sijaan jää vaan makaamaan sohovalle. Tänäänkin se toimi oikein mainiosti, ja kas kummaa, minulla on nyt aivan loistava olo, vaikka ennen reeniä väsytti ja suurin piirtein särki päätä. 

Ohoje reenimotivaation ylläpitoon numero kolome; ota kaikki keinot käyttöön. Itelläni esimerkiksi musiikki motivoi tekemään ja kun on ehdollistunut tiettyihin piiseihin reenipiiseinä, iskee niitä kuunnellessa vastustamaton himo juoksemaan tai tekemään kyykkyjä. Juuri äskön sanoin siipalle, ettäkö lyö Pandora - Don't You Know soimaan niin lähtee kyykyt suorastaan apinanraivolla. :D Eli mikä ikinä onkin se piisi, joka siivittää sinut parempiin suorituksiin, (oli se sitten vaikka Pattismurffi tai Pinkin Try, jos tuo kroppa ei motivoi niin ei sitten mikään!) niin käytä sitä hyödyksesi.

Musiikin lisäksi toki myös saatan raskaitten sarjojen viime metreillä laskia ääneen tai komentaa ittiäni joko pään sisällä tai ääneen, kiroilla tai laulaa piisien mukana, mutta näitä keinoja suosittelen käyttämään harkiten, mikäli ette reenaa 100 % yksin eikä "hullun salinaisen" maine ole erityisesti kiikarissa. :D Koska reenaan lähes täysin kotona ja itekseni, olen opetellut piiskaamaan ittiäni, että reeni tulee varmasti tehtyä kunnolla. Kliseinen "jaksaa jaksaa" tsemppaus myös oikiasti vaan auttaa rutistamaan net viimisetki mehut itestä tarvittaessa. 

Suosittelen ehottomasti myös ottamaan niitä aloitus- ja edistyskuvia itestä, koska oli se alakutilanne kuinka kauhia hyvänsä, niitä kuvia on erittäin mieluisa kattoa sitten, ko huomaa edistystä tapahtuneen. Minulla on viime elokuulta itestäni aivan järkyttäviä plus nelijä kiloa & turvotus -kuvia ittestäni, ja vaikka se nelijä kiloa ei ees oo kovin palijon, nyt tuntuu ko niitä kuvia kattoo että hui kauhia sentään (ahhahaa, toimittajan huomio, miksihän sitä ei nyt sitten itke niitä verisiä kyyneleitä ko kiloja on ollu plus seittemän...). Peilikuvalle tulee sokiaksi, mutta kuvista havaitsee muutokset palijon helepommin, etenkin tuon patin kasvatuksen suhteen. Mittanauhaakin kannattaa käyttää, koska se konkretisoi numeroiksi muutoksen, jota voi olla silimämääräisesti miltei mahotonta huomata. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikenlaiselle mittaamiselle ei pijä ruveta orjaksi, vaan enemmän ko mittanauha tai vaikka puntari kertoo kuitenkin se oma olo. 

Mistä päästäänkin seuraavaan motivaatiokohtaan, nimittäin siihen, että ole kotona omissa nahoissasi ja nauti siitä, mitä teet, äläkä ole kuitenkaan liian ankara itellesi. Jos joku päivä tuntuu, ettei yksinkertaisesti jaksa, niin sitten ei jaksa ja välillä on ihan hyvä levähtää. Varmin keino tappaa motivaatio on tehä reenaamisesta ja liikkumisesta pakkopullaa, jota nyt vaan on _pakko_ suorittaa, koska muuten ei kilot karise tai kontti kasva. Nauti siitä, mitä teet, niin todennäköisesti haluat tehä sitä myös seuraavan kerran koittaessa uuestaan. Jos yksinkertaisesti inhoat juoksemista yli kaiken ja se tuntuu helevetilliseltä väännöltä, niin älä juokse. Kävele tai tee jotain muuta. Alottaminen on myös aina vaikiaa, mutta silloin kannattaa yksinkertaisesti muistaa se, että sieltä pohojalta pääsee pois ainuastaan tekemällä töitä. Ite esimerkiksi vihaan vattalihasten reenaamista ehkä eniten maailmassa, koska omani ovat niin paskat, mutta nyt ko olen sinnikkäästi vähän kerrallaan reenannut niitä etiäpäin, olen pikkuhilijaa jollain masokistisella tavalla alakanut jo jopa tykkäämään siitä. :D Myös tavoitteiden asettaminen voi auttaa, tyyliin "ensi viikolla jaksan tehä niin ja niin monta toistoa jne." tai että "siihen ja siihen päivämäärään mennessä olen niin ja niin tikissä kunnossa/pudottanut niin ja niin monta kiloa tms." mutta itelläni nämät tavoitteet saattavat aiheuttaa sen, että unohtaa net pitkän matkan vastaavat ja kokonaiskuvan, tappelee liian rankasti lyhyen etapin läpi ja menettää sen etapin saavutettuaan motivaation jatkaa etiäpäin pitkiksi ajoiksi. Liikaa ei siis kannata vaatia iteltään ja muistaa, että muutokset vaativat aikansa eikä kenestäkään tule bikini fitness -kilpailijan veroista päivässä, eikä vielä todellakaan kuukaudessakaan.

Ja jos ei mikään muu auta, niin mieti lenkille tai puntille lähtiessäsi vaikka sitä, että miten kaikki exät ja entiset säädöt ja entisten nyxät ja ties mitkä tulevat aivan käsittämättömän katkeriksi eräänä päivänä astellessaan vastatusten sinun jäätävän reenatun berberisi kanssa. :D 

Jos viimeinen kohta ei toimi, silloin ei todellakaan ole reenipäivä! Ja jos omassa hanurissa on vielä kovasti parantamisen varaa, aina voi muistuttaa itteään siitä, mitä kohti pyrkii teippaamalla jääkaapin oveen kuvan Anna Virmajoen takalistosta. Tai ihan kenen tahansa, jonka tarakka nyt vaan sattuu silimää miellyttämään. Saattaa piristää myös paremman puoliskon päivää.

Tosin kaksi viimeistä kohtaa ovat osittain vitsi, sillä olen myös havainnut, että usein ulkoisia tavoitteita paremmin toimii kuitenkin sisäinen halu voida paremmin ja jaksaa. Eli siis, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, sopivaa ja säännöllistä kuormitusta ja nautintoa höystettynä hyvällä musiikilla ja ittensä tsemppaamisella, siinä minun eväät, joilla motivaatio reenaamiseen ja liikkumiseen saahaan pietettyä elinvoimaisena ja hyvinvoivana."

Jäläkikäteen luettuna kuulostaa niin kovin helepolta ja itsestään selevältä, muttako ei. Mutta kuten aina, suunta pohojalta on vaan ylöspäin.

Puheterapiapalveluiden järjestäminen Lapissa

Tämän päivän Lapin Kansassa (16/3/2015) oli juttua siitä, miten Lapissa on pulaa puheterapeuteista ja meijän tarjoamista palveluista. Jonot paisuvat ja odotusaika puheterapiaan pääsemiseksi on kohtuuttoman pitkä. Erittäin tärkeä aihe ja varmasti ansaitsi etusivun paikkansa. 

No, kohta valamistuvana puheterapeuttina pitäisi tietenkin mieltä lämmittää ajatus siitä, että töitä kyllä riittää. Hieman jäi kuitenkin närästämään jutussa se, että puhuttiin hirvittävän palijon ostopalaveluina tuotetuista puheterapiapalaveluista. Joo, toki se on nykyaikaa ja puheterapiaa tarjoavia yrityksiä tuntuu pompsahtelevan ko sieniä sateella ja palijon meitä on tuolla kentällä myös toiminimen alla yksityisinä. Tulevaisuu'essa varmasti iso osa puheterapeuteista tulee työllistymään näin, eikä siinä ole mitään pahaa, MUTTA. Myös julkisella puolella tarvitaan tietyissä määrin puheterapeutteja. Näiden perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon puheterapeuttien työtä rinnalla tukemassa ja kuntoutuksen tarvetta täyttämässä ovat sitten yksityispuolen puheterapeutit. 

Heräsikin kysymys, että miksi kunnat eivät ostopalveluitten vähyyden valittelun sijaan laita hakuun puheterapeutin virkoja? Kovin montaa avonaista paikkaa en Lapissa ole koko opiskeluaikanani nähänyt. No, eihän sitä paikkaa kannata laittaa auki ko ei siihen kuitenkaan sitten tule ees yhtään hakemusta. Joo, voi olla, ettei heti tärppää, mutta joskus on myös meitä hulluja, jokka ovat riemusta kilijuen paluumuuttamassa takaisin kotiseu'ulle. Ja aika harvassa on kuitenkin net, jokka tulee kysymättä tarjoamaan ittiään töihin. Usein ensimmäinen perustelu on tietysti myös se, että puheterapeutille pitää perustaa virka ja sitten siitä aiheutuu kuluja, ko sille pitää olla työhuone, materiaalia ja pitäähän sille sitten tehystä työstä se palakkakin maksaa. Niin. Mutta eivät net ostopalavelutkaan ihan ilimasia ole. Ostopalavelut voivat itte asiassa tulla kunnalle jopa kalliimmaksi, ko ajatellaan asiaa hieman kaukonäköisemmin ja pitemmällä aikavälillä. Väittäisin myös, että kunnan oma puheterapeutti tarjoaa etenkin pitemmässä juoksussa sellaisia etuja, joita ostopalaveluina voi olla vaikea tai jopa mahdotonta saavuttaa. Mutta tämä on tietenkin vain minun mielipije.

Kun puheterapeutilta ostetaan palveluita, keskittyy hän vain ja ainoastaan siihen asiaan, mistä maksusopimus on kulloinkin kirjoitettu. Tällaista putea et voi terveyskeskuksen vuojeosastolla nyppäistä hihasta ja pyytää kattomaan jotain toista potilasta, ellei sinulla ole maksusitoumuslappua kourassa. Tällöin puheterapia on riskissä jäädä meleko pirstaleiseksi kyseisen kunnan alueella, eikä kenelläkään ole kattavaa kokonaiskuvaa kunnan tilanteesta. Kunnan oma puheterapeutti on vastuussa koko kunnan väestöpohjasta ja hänellä on niin sanotusti kunnan puheterapiapalvelulangat käsissään - tämän puheterapeutin kautta kulukevat ensimmäisenä kaikki, jotka mahdollisesti puheterapiapalveluita tarvitsevat. Onpa niitä olemassa semmosia matalan kynnyksen puheterapiapalaveluitaki joissaki kunnissa, että soittamalla saa varata ajan ja pääsee puheterapeutin arvioitavaksi.

Kun puheterapeutti on heleposti saavutettavissa, esimerkiksi lasten puheen ja kielen kehityksen ongelmat havaitaan mahollisimman pian ja kuntoutus päästään aloittamaan jo varhaisessa vaiheessa (vaikkapa sitä kautta, että terveydenhoitajalla nousee huoli lapsen kehityksestä, jolloin tehdään lähete puheterapeutille, joka tutkii ja arvioi lapsen ja tekee tarvittaessa päätöksen kuntoutuksen aloittamisesta). Mahdollisimman varhain aloitetulla ja oikein kohdennetulla kuntoutuksella estetään ongelmien paheneminen ja toisaalta kasautuminen. Esimerkiksi kielihäiriöt eivät suinkaan helepotu ajan myötä, vaan pahenevat, mitä pidemmän aikaa ehtii kulua ja toisaalta ongelmien vaikutus lapsen elämään kertaantuu ja kasvaa. Mitä pahemmat vaikeudet ja myöhemmin havaittu ongelma, sitä enemmän kuntoutusta ja sitä kalliimmaksi se tulee, puhumattakaan siitä, että kuntoutuksella voi olla vaikeampi saada tuloksia. Viiveiseen tai poikkeavaan kielenkehitykseen voivat liittyä myös ongelmat kouluiässä, kuten lukemis- ja kirjoittamisvaikeudet sekä erilaiset oppimisvaikeudet, joita varhain aloitetulla kuntoutuksella pyritään lievittämään ja ehkäisemään. Toisaalta oman puheterapeutin avulla pystytään myös heleposti varmistamaan se, ettei hankita turhaa kuntoutusta sellaiselle, joka ei sitä oikeasti tarvitse. 

Yhteistyön tekeminen terveydenhoitajien sekä päiväkodin ja koulun kanssa on helppo rakentaa tiiviksi, kun kunnassa on oma puheterapeutti. Toisen ammattilaisen konsultoimisen kynnys on matala. Puheterapeutin tietämys ja ammattitaito on käytettävissä, sen ko menee ja koputtaa ovelle ja kysäisee asiaa. Puolin ja toisin pystytään kartoittamaan käytettävissä olevat resurssit, esimerkiksi sen, millä tavoin päiväkoti kykenee tukemaan vaikkapa kielihäiriöistä lasta. Yhteistyö päiväkodin ja koulun kanssa onkin mielestäni erittäin tärkeää, sillä lapsi viettää näissä ympäristöissä suurimman osan arkipäivästään kodin lisäksi. 

Toinen erittäin tärkeä asia on aivoinfarktipotilaiden akuuttivaiheen intensiivinen kuntoutus. Mahdollisimman pian aloitetulla, intensiivisellä ja oikein kohdennetulla puheterapialla saadaan maksimoitua asiakkaan kuntoutuminen. Kun potilas kotiutetaan sairaalasta oman kunnan vuojeosastolle, voijaan puheterapeutti pyytää samantien paikalle havainnoimaan potilasta ja hänen puhettaan, ymmärtämistään, mahdollisia nielemisvaikeuksia ja niin edelleen. Kuntoutus voijaan aloittaa heti, vaikka papereihin ei olisi vielä pystytty lätkäisemään mitään diagnoosia. Jos tarvitaan ensin joku tekemään arvio ja sen jäläkeen ostetaan kuntoutus, tuhrautuu arvokasta aikaa. Kun puheterapeutti näkee potilaan mahdollisimman pian osastolle kotiutumisen jäläkeen, varmistetaan myös se, että saahaan hänelle jonkinlaiset kommunikointikeinot käyttöön. Näin hän pystyy etes jotenkin ilimaisemaan itteään ja omia tarpeitaan. Myös vaikkapa hoitajien työ helepottuu, jos kommunikaatiokanava saahaan ees jotenkin auki. Nielemisarviolla taas varmistetaan, ettei potilaalle vahingossakaan tarjota sellaista ruokaa, jota hän ei pysty nielemään.

Tässä olen nyt puhunut lähinnä kuntoutusnäkökulmasta, mutta puheterapia on myös paljon muuta kuin sitä kuntoutusta. Jos kunta haluaa ostaa puheterapiapalavelut kokonaisuu'essaan, täytyy muistaa, että ei riitä pelekän kuntoutuksen ostaminen, vaan täytyy ostaa myös arviointipalavelut. Keskussairaalasta kotikunnan vuojeosastolle kotiutettava aivoinfarktipotilas on todennäköisesti käynyt ennen paluuta puheterapeutin arviossa ja voinut saaha jopa kuntoutusta ja usein mukana onkin suositus puheterapian tarpeesta. Mutta entäpä se neuvolaan tuleva puhumaton kaksivuotias, jonka äitillä on myös vahava tunne, ettei lapsi ehkä oikein ymmärräkään puhetta? Tai lastentarhanopettaja, joka kokee, että ääni ei tahdo kestää työssä? Terveydenhoitajan vastaanotolle tuleva teini, joka kärsii änkytyksestä hermostuessaan? Ennenko näille asiakkaille voijaan ruveta antamaan puheterapiaa, täytyy jonkun (eli siis suomeksi puheterapeutin) tehä arvio tilanteesta ja kuntoutuksen tarpeesta. Ei voija vaan summanmutikassa soittaa, että meillä on tämmönen, tarvitaan sille kuntoutusta niin ja niin palijon, kiitos.

Tai entäpä sitten ennaltaehkäisevä työ? Kielellisen tietoisuu'en taitojen kehittäminen eskarissa (kehitetään mm. lasten lukivalmiuksia), varhaisen vuorovaikutuksen ohjaaminen vanhempien ja vauvan välillä (asia jonka ongelmiin voijaan puuttua meleko pienilläkin keinoilla ja ehkäistä ongelmia kasaantumasta) tai äänenkäytön ja äänihygienian ohojaus opettajille (ehkäistään ääniongelmien syntymistä palijon työkseen puhuvilla).

Kaikki nämät asiat on varmasti mahollista järjestää myös ostopalaveluna, mutta se vaatii hieman paneutumista asiaan ja luultavasti paperisotaa. Väittäisin, että asiat eivät ehkä hoiju yhtä jouhevasti, mutta tulisivat hoijetuksi kuitenkin. Kuitenkin tilanteessa, jossa kunnassa ei ennestään ole virassa olevaa puheterapeuttia, tulee ajatukset perinteisestä yksityisestä ammatinharjoittajasta tekemässä pelekkää kuntoutustyötä heittää romukoppaan. Niin se ei nimittäin tule toimimaan, vaan palaveluitten täytyy muistuttaa enemmänki sitä työtä, mitä virassa oleva puheterapeutti tekisi, mutta sillä erotuksella, että kaikki nämät palavelut ostetaan ulukopuoliselta. Myös se tulee muistaa, että yksityisellä ammatinharjoittajalla on harvemmin omia vastaanottotiloja, joten hän kulukee sitten asiakkaitten luo. Pitkien välimatkojen Lapissa tämä voi tarkottaa sitä, että ehtii nähä vain muutamaa asiakasta päivän aikana, etenkin, jos palaveluita haluaa ostaa myös jokin toinen kunta.

Ja myös sen yksityisen täytyy laskuttaa palaveluistansa niin, että työllä pärjää ja tulee toimeen.

Tämmösiä ajatuksia ja näkökantoja meikäläisellä. Varmaan unohin jotakin tärkiää ja voin toki olla väärässäkin, mutta turisimpahan jotain nyt kuitenkin. Ja ihan näin siltä kantiltaki kattoen, että kunnat ovat velevollisia puheterapiapalavelut joka tapauksessa järjestämään kuntalaisille tavalla tai toisella.

Viimeaikaisia uutisia

Viime viikko toi mukanaan taas meleko palijon uutisia Itä-Lappiin liittyen. Näistä uutisista ehkä tärkeimpänä tämä, eli Kemijärvelle suunnitteilla oleva biojalostamo, joka voisi mahollisesti tuua jopa tuhat uutta työpaikkaa. Tällaisia uutisia met tarvitaan! Eikä tietenkään pelekästään toiveita antavia uutisia, vaan tietysti myös toteutuneita suunnitelmia. Vaikka sallalainen olenkin henkeen ja vereen ja tunnettu faktahan on se, että sallalaisen ja kemijärveläisen välillä vallitsee ikuinen viha-rakkaussuhe (:D), niin Itä-Lapin alueella Kemijärvi on saanut kokea erityisen kovia kolauksia mm. surullisenkuuluisan Stora Enson kannattavan sellutehtaan menetyksen myötä vuonna 2008. Eikä net aijemmin (2004) Kiinaan liukuneet Salcompin tehtaan työpaikatkaan kauhian hyvää teheneet. Iso työnantaja työllistää myös lähikuntien asukkaita ja työpaikkojen menetykset näkyvät paitsi sijaintipisteessä, myös aina naapureissa. Samalla tavalla myös positiiviset uutiset ja uu'et työpaikat vaikuttavat myös ympäröiviin alueisiin. Samassa suossa met rämmitään. Ehottomasti itsenäisinä, mutta yhteistyötä tehen kuitenkin.

Yhteistyöstä pääsemmekin sitten seuraavaan uutiseen, josta en taas ole niin kauhian ylipiä. Salla ja Kemijärvi puuhaavat nimittäin yhessä kuntien rajalle tuulivoimalahanketta. En ole mikään asiantuntija, mutta oma kantani tuulivoimaan on hyvin negatiivinen ja epäilevä. Elän käsityksessä, että suhteessa rakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin ja kuluihin voimaloitten hyötysuhe on kovin surkia, eli niitten tuottama energia on kovin vähäistä. Myöskin Suomen talviolosuhteet pistävät epäilemään tuulivoiman järkevyyttä. Työllistävää vaikutusta tuulivoimaloilla ei rakentavalla alueella käytännössä ole (rakennusvaiheessa pystytykseen perehtynyt työvoima tulee jostain muualta, usein jopa ulukomailta ja voimaloitten ohojaus hoijetaan etänä). Lisäksi tuulivoimalat yksinkertaisesti rumentavat maisemaa ja koska net täytyy rakentaa korkeitten nyppylöitten päälle ja varsin isoina, net näkyvät kohtuullisen kauas. Myös tuulivoimaloitten aiheuttamasta melusaasteesta on puhuttu viime aikoina palijon. Itte en näitä naapuriini todellakaan haluaisi, mutta en myöskään erämaahan maisemaa pilaamaan vilkkuvine valoineen ja ujeltavine äänineen. Tilanne olisi eri, jos tuulivoiman avulla pystyttäisiin tuottamaan mielettömiä määriä energiaa. Näin ei kuitenkaan mielestäni ole. Ja kun työllistävää vaikutustakaan ei ole, en suoraan sanottuna ymmärrä, miksi kunta haluaa tällaiseen lähtiä mukaan. 

Osaa se meijän kunta asioita tehä kuitenkin myös oikein, kuten tämä Sokli-kannanotto osoittaa. Ollaan tuon lyhytnäköisyys-termin kanssa vissiin yhessä ja samassa veneessä ja omaamme yhteinäisen kannan aiheeseen! Sallan kunta puhuukin täyttä asiaa. Lisäksi luin tuossa taannoin Lapin Kansasta (25/2/2015) varsin mainion jutun uu'esta kunnanjohtajastamme Erkki Parkkisesta. Jutun perusteella hän vaikuttaisi olevan tolokun mies ja oikia henkilö kunnan johtoon. Parkkisen ajatukset vaikuttavat varsin järkeviltä ja pystyn allekirjoittamaan itsekin moiset tuumailut. Itä-Lapin kunnanjohtajalta vaaditaankin rohkeita ajatuksia ja mielipiteitä sekä kykyä aukaista suunsa oikiassa paikassa oikiaan aikaan. Toivottavasti Parkkinen on sanansa mittainen mies ja hänen johdollaan saisimme meiningin Sallassakin kääntymään entistä parempaan suuntaan. Ja onhan aina erittäin positiivista, että kunnassa on joku, joka suorittaa siviilivihkimisiä. ;)

Ja viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä uutisena sarjassamme Sallaa maailmankartalle; Sami Jauhojärven letkautus siitä, miten seuraavat hiihon mm-kisat pitäisi järjestää Sallan Naruskalla. Mikä jottei, lunta siellä ainakin riittäisi. :D Sallatunturihan on jo alppilajien osaajien suosiossa, joten eiköhän met Naruskastaki taijota uusi unelmakohe hiihtäjille! 

Kyllä, ei jaksa aina olla loppuun asti ihan niin vakavana. :)

Vielä hieman lisää Soklista

Unohdin eilisestä Sokli-paasauksestani kokonaan sen tämän päiväisessä Lapin Kansassa (14/2/2015) esiin nousseen seikan, että vaikka nuista malmirekoista on puhuttu, että niiden reitti kiertää kuntakeskukset, tämä koskettaa suunnitelmassa ainuastaan Savukoskea ja Kemijärveä. Entäs sitten net pelekosenniemeläiset, onko niitä siellä tien varressa jo muutenkin niin vähän, että voijaan net viimisetki sitten sieltä karkottaa päivittäisellä rekkarallilla?

Toimittaja Terttu Pohtila oli juttuun liittyen kirjoittanut kommentin, joka oli sattumoisin otsikoitu sanalla "Lyhytnäköistä", joka oli myös minulla eilen omaa tekstiäni kirjoittaessani päällimmäisenä mielessä ja taisin sen pariin kertaan siellä ääneenkin mainita. Pohtila onnistui kommentissaan kiteyttämään hyvin sen, mitä itellänikin on Sokliin liittyen suurimmin sydämellä. Se on ikävä tosiasia, että maantievaihtoehto lyhentää kaivoksen ikää kertakäyttökulttuurimalliin. Minä haluan enemmän ko mitään net työpaikat meille tuonne Itä-Lappiin ja olen tietysti onnellinen siitä, mikäli kaivos saahaan auki, mutta en voi silti olla pohtimatta samaa kuin Pohtila, että 20 vuotta on kovin lyhyt aika, ko mahollisuuet olisi palijon pitempäänkin elinikään. Rekan rattailla kuskaten se köyhemmän malamin louhiminen ei vaan todennäköisesti ole kannattavaa, joten sitä ei aleta sieltä kaivella. Otetaan vaan paras päältä sitten. Tämä on asia mikä on varma, sillä mikään firma ei ala tekemään hommia, jos se ei ole itelle voitokasta. Ja omalla toiminnallaan valtio on nyt edistämässä tällaista parhaat päältä -ajatusmaailmaa. Mielestäni hyvin kyseenalainen toimintamalli, sillä jos se kaivos nyt kerran ollaan lopultakin rakentamassa, niin eikö olisi järkevintä sitten pyrkiä hyödyntämään sitä mahollisimman pitkään ja tarjoamaan työpaikkoja ihimisille kauas eteenpäin 20 vuojen sijasta? Koko ajan höpötetään siitä, miten Suomen työllisyystilannetta täytyy saaha parannettua ja uusia työpaikkoja syntymään. No miksei sitten helekutti sentään tehä sellaisia kestäviä ja järkeviä päätöksiä työpaikkojen saamiseksi sinne, missä niitä kipeimmin tarvitaan? Vai tullaanko taas siihen, että oikiasti päättävällä tasolla vähät välitetään, saahaanko koko Soklin kaivosta aikaseksi vai ei, kuhan nyt ollaan jotain lämpimiksemme ennen vaaleja tässä yritetty.

Pohtilan mukaan ministerimme Risikko on jo ehtinyt aiheesta antamaan pölijän lausahduksen, jonka mukaan hän ei näe ongelmaa siinä, etteikö malami voisi kulukia niillä samoilla rekoilla 20 vuojen päästäkin. Päästään taas tähän, että ministeri ei ilimeisesti ole perehtynyt asiaan riittävästi. Mikään ei kulije, mikäli se ei ole kannattavaa. Se vain nyt on niin, että se on raha, joka tätä maailmaa pyörittää. Ja jos rahaa ei näytä olevan tulossa enää lisää, niin silloin loppuu myös kaivos. Toki eihän met voija etukäteen tietää, kuinka palijon siellä Soklissa sitä rikasta malamia sitten loppujen lopuksi onkaan. Voihan olla, että sieltä löytyy suorastaan yltiöpäin louhittavaa ja kaivos pyörii ja on kannattava vuosia etiäpäin. Mutta ongelma on siinä, että met ei voija tietää näitä asioita etukäteen. Eikö silloin olisi parempi pelata varman päälle ja varmistaa jo nyt kaivoksen mahollisimman pitkä elinikä?

Palijon on kuulunut myös ininää siitä, että miksi valtion pitäisi lähteä tukemaan ulukomaalaisen yrityksen tienausaikeita ja että Yaralla kiinnostaa vain rahojen saaminen omaan pussiinsa. Niin se nuilla yrityksillä useimmiten tuppaa olemaan, että mielessä on voiton saaminen. Harva sitä lähtee mitään hyväntekeväisyytenä omaan laskuun tekemään. Voitaisiinkin tässä yhteyessä myös pohtia sitä, että miksi Suomessa kaivosteollisuus on ulukomaalaisten yritysten hallussa Suomen valtion sijaan? Kenties on jossain vaiheessa aijemminkin tehty niitä "lyhytnäköisiä" päätöksiä?

Kommenttinsa lopussa Pohtila nostaa esiin myös sen seikan, että Soklin rata on herättänyt pelekoa siitä, että samalla sinetöityy Jäämeren radan linjauskin, mikä ei tunnu muuta Lappia miellyttävän. Olen itsekin aijemmin viitannut aiheeseen sivulauseessa ja tuntuma siitä, että Itä-Lappi on muun Lapin mielestä huonosti menestyvää heikompaa ainesta, joka voijaan unohtaa tyystin, mikäli oma etu sitä vaatii, on entisestään vahavistunut. Tottakai minullakin on sallalaisena tässä oma lehemä ojassa, mutta se ei kuitenkaan ole se suurin syy mikä painaa puntarissa, vaan se perkuleen kaivos ja sen saaminen mahollisimman pitkäikäiseksi ja kannattavaksi! Tai sanotaanko, että yleensäkin se kaivoksen saaminen, koska edelleenkin olen sitä mieltä, että tässä ei nyt ole mitään ratkaistu ja koko kaivoksen tuleminen on maantievaihtoehon myötä taas huomattavan paljon epävarmempaa.

Jäämeren rata on projekti, joka on vielä niin pitkässä kuusessa, että sitä ei pitäisi tähän asiaan oikiastaan etes sotkia ollenkaan.Vaikka tietenkin, jos halutaan sotkia, niin voisin todeta tähän väliin, että asiasta tehtyjen laskelmien mukaan reitti Sallan kautta Kantalahteen oisi edullisin vaihtoehto. Siksi onkin mielestäni erittäin naurettavaa, että muualla tunnuttiin ja tunnutaan jarrutettavan Soklin ratahanketta ja puolustavan tievaihtoehtoa puhtaasti siksi, että saataisiin itelle mieluisampi (huomattavan palijon kalliimpi) linjaus Jäämeren radalle. Varsinkin ko koko Jäämeren radan aluille saattaminen ei todellakaan ole tämän hetken asia. Mutta hei, mitäs siitä, kohan nyt omaa persettä tässä peesaillaan.

Kyllä on maailma mallillaan taas. Pitää lähtiä keittämään päiväkahavit.

Ärsyttää

Minua ei taas ole hetkeen näkynytkään. Aika kiitää huomattavan nopiaa vauhtia, pari viikkoa on mennyt tarjoamalla majoitustilaa perheenjäsenille, eikä kirjoittamiselle ole oikein jaksanut löytää aikaa enää iltaisin ko päivät menee gradun parissa. Toisaalta olen ollut taas myös niin tympääntynyt kaikkiin uutisiin viime aikoina ja paasannut asioista kotioloissa niin palijon, ettei ole enää riittänyt virtaa avautua niistä täällä. Tähän kun lisätään vielä hermoja rassaava murkkuikäinen koira, niin olen katsonut yksinkertaisesti paremmaksi keskittyä ihan muihin asioihin, kuten syömään (öhöm), hiihtämään, neulomaan sukkaa ja lukemaan. Tänään graduvapaan kunniaksi jopa piirsin, mitä en oo tainnu tehä ainakaan vuoteen. Tai kahteen.

Ja kyllä sen tuosta tuherruksesta ehkäpä huomaakin, ettei oo tullu ihan hetkeen piirrettyä. Pahoittelut myös kuvan vähän heikohkosta laadusta, skanneri ja minä ei ihan olla kavereita. Jos yhtään saan sääliä kerjätä, niin tämä oli kuitenki elämäni ensimmäinen auto, jonka piirsin. Saattaapi myös jäähä viimiseksi (:D), sen verta vmäistä hommaa oli. Nytkin ko tuota kuvaa kattoo, tekisi mieli mennä korjailemaan yhtä sun toista, mutta lohuttau'un sillä, että skannattu kuva ei ihan tuo piirrosta oikeuksiinsa. 

Ja paskat. Kai siitä ny siipan Evan tunnistaa (Evasta lisää ehkä joskus toiste) ja mitä tulee ylimääräsiin viivoihin, suttuihin ja kuseviin mittasuhteisiin, no, eikö taiteilijalla oo taiteilijan vapaus? Vaikka ei sillä, että ittiäni mitenkään suurena taiteilija pitäisin, aina välillä vaan tulee himo piirtää jotain ja sitten pitää piirtää. Sen jäläkeen saattaa mennä vuosi, että kynä ja paperi ei käy ees mielessä (osittain esim. siksi, että tuo tämänhetkinen paperi on aika shaissea).

No mutta, jos palataan niihin minua viime aikoina erityisesti kyrsineisiin asioihin, niin net ovat vähemmän lyhyesti ja ytimekkäästi tietenkin nämät:

1. Sokli. Pienet raivonkihaukset olen tämän asian tiimoilta päästellyt ja päästelen edelleen. Miten lyhytnäköistä valtiolta lähtiä tukemaan autokuljetuksia, ko ratavaihtoehto olisi pidentänyt kaivoksen ikää, ollut huomattavasti vähemmän saastuttava ja malminkulijetuksen kannalta turvallisempi vaihtoehto verrattuna kumipyöriin. Puhumattakaan siitä, että olisi saatu meille itäkairaan sitä kuuluisaa infrastruktuuria (ilimeisesti se on vaan pääkaupunkiseu'un etuoikeus, rakennetaan vaikka väkisin se kehärata, ihan sama vaikka se ei ketään tai mitään ei hyövyttäisi), jota oltaisiin voitu hyödyntää esimerkiksi puutavaran kulijetuksiin. Radan rakentaminen olisi myös tuonut työllisyyttä, syvästi epäilen, että paikalliset kulijetusyrittäjät pääsivät käsiksi tuohon rekkaralliin Soklin ja Kemijärven välille. Vahava epäilys on myös siitä, että haluavatko paikalliset päivittäistä rekkarallia kulumilleen, vaikka parannetun tien saisivatkin. Kuka sinne niitten rekkojen sekaan haluaa lähtiä suikuilemaan omalla autolla?

Tästä päästäänkin sitten siihen, että lupaus osallistua tievaihtoehtoon haiskahtaa vakavasti hätäiseltä päätökseltä saaha päättävä elin näyttämään paremmalta kansalaisten silimissä, ko lähestyy net vaalitki. Ettäkö Risikko sillon taannoin tuli melekeen luvanneeksi, että Itä-Lapin työllisyyttä tuetaan, niin pitäähän se nyt jotenki näyttää toteen. Mitä siitä sitten, jos se kaivos vaikka kaatuukin tievaihtoehon myötä kasvaneeseen vastukseen ja siihen, että Yara toteaa, ettei tällä vaihtoeholla kannata kaivosta pykätä. Valtio voi pessä käjet, met kyllä oltais oltu valmiita, muttako. 

Lyhytnäköistä, en osaa muuta sanoa. Samalla saahaan varmaankin kuopata haave Jäämeren radasta, joka kulukisi Sallan kautta. Saavat kaikki venäjänpelekoset elää jatkossakin rauhassa ja nukkua yönsä hyvin ko rakennetaan se rata jumalattoman kalliilla rahalla Sodankylän kautta Norjan puolelle (sekään ei tietenkään onnistu, että rata oisi menny vaikka Sallasta Sokliin ja sieltä etiäpäin, ehei). Ukrainan tilanne on edelleen vakava ja kaikkien kaipailemaa ratkaisua ei tunnu näkyvän, mikä minuakin huolettaa kyllä (monestakin syystä), mutta Venäjän erittäin läheisenä rajanaapurina elämäni ensimmäiset 20 vuotta viettäneenä en vain osaa tuntea itärajaan liittyen sitä pelekoa, mitä ilimeisesti pitäisi.

Summa summarum, takkiin tuli niin että rytisi ja nyt taas jälleen ja kerran vaan ootellaan. Ja mikään ei todellakaan ole varmaa.

2. Höpinä pohjoisen vetovoimasta ja työllisyy'en näkymistä, ko sillä tarkoitetaan Oulua. Ottakaappa hyvät ihimiset pää perseestä ja kartta kouraan ja kattokaa, mihin kohti Suomineitoa se Oulu oikeen sijoittuukaan. Ei kuulkaas ole pohojoista nähänykään. Luin taannoin jutun jostain seminaarista, joka oli muutama viikko sitten järjestetty täällä Oulussa ja siellä kaikki kilivan Stubbin ja kumppaneitten kanssa kehuivat, miten "pohjoinen on pop" ja "pohojoisessa on vetovoimaa", "työllisyys tulee pysymään hyvänä ja tulevaisuu'en usko on kova" ja kukaan ei sanallakaan puhunut mistään muusta ko Oulusta. ANTEEKSI MITÄ? Missä vaiheessa Oulusta tuli yhtä kuin "pohojoinen" ja loput Suomesta, eli tarkemmin sanoen Lappi, lakkasi olemasta? Pahoittelut tähän, en äkkiseltään kyennyt kyseistä juttua paikallistamaan enää tarkemmin, lainaukset eivät siis ole välttämättä aivan sanatarkkoja, MUTTA. Joka tapauksessa juttu oli täysin tyrmistyttävä, sillä Oulu ei todellakaan ole sama asia ko Pohojois-Suomi ja jos tarkoitus on puhua Oulun tulevaisuu'en näkymistä, voijaan puhua IHAN VAAN OULUSTA.

Teinkö itteni nyt seleväksi vai pitääkö lätkästä tähän vielä Suomen kartta?

3. Helevetin SOTE-uudistus. Kouhkataan, möyhkätään, kehitellään ja heitellään ilimoille täysin absurdeja ajatuksia, ajetaan puoliksi pakolla eteenpäin pysähtymättä miettimään, tuleeko tämä nyt oikiasti halavemmaksi, puhumattakaan paremmaksi ja lopulta ei enää ees tiijetä, että onko tämä nyt ees perustuslain mukainen. Saako tässä vaiheessa huutaa, että nyt järki käteen ja seis? Että mitäpä jos lakattaisiin hokemasta sitä, että uudistuksia täytyy tehä ja keskityttäisiin siihen, miten uudistukset tehään järkevästi, tasa-arvoisesti ja kustannustehokkaasti. Kyllä, sen täytyy olla mahollista. Ihan ensimmäiseksi asioita suunnittelemaan voitaisiin nostaa ihimisiä, jokka asiasta jotaki ymmärtävät, eikä niitä, joilta puuttuu kaikki käytännön kokemus ja järki. Joku tolokku tähän nyt.

4. Itä-Lapin yöpäivystyksen loppuminen. Jännästi ensin uutisoitiin siitä, miten lääkäri on viikonlopun yöpäivystyksellä voinut tienata Kemijärvellä tavallisen duunarin kuukausiansiot eli noin 2400 euroa. Ilikeimmät kielet ehtivät jo sanomaan, että melekonen korvaus siitä, kun lääkäri toteaa "ota buranaa ja jos ei tokene niin tule huomenna uuestaan". Tällä jutulla saatiinkin ihimiset kivasti valamiiksi positiivisiksi sitä tietoa kohtaan, että yöpäivystys siirtyykin, tättärää, Rovaniemelle. Että kyllä siellä varmaan saa palijon parempaa palavelua ja vastinetta rahoilleen, kuhan vaan ensin ajelee sen 150 km, Savukoskelta jopa 200 km sinne yöpäivystykseen. Sopii miettiä, että kuinka moni oikiasti lähtee yön selekään taittamaan tuon matkan. Pitää kyllä olla vähintäänkin pää kainalossa. Tai sanotaanko, että parempi ko ei yöaikaan vaan satu mitään lääkärin hoitoa vaativaa. Ruvetkaapa Itä-Lapin ihimiset koputtelemaan puuta. Ehkä sitten uu'en ja ulijaan SOTE:n aikana se lääkäri köröttelee bussilla kerran kuussa kattomaan sitä syrjäkylän mökin mummoa. Ehkä. Niin ei sitten sitä yöpäivystystä tarttiskaan. Ja jos ois tarttenu, niin kyllä se bussilääkäri varmaan osaa sitten sen ruumisautonkin tilata sille. Tai jos sekin homma on vaikka kilipailutettu ja kustannussyistä Lapeco tulee hakemaan mummon viimeiselle matkalleen? Kahen kuukauen välein haemme roskat ja kuolleet mummot! Jos mummo on kuitenkin kuollut viikolla kaksi ja emme saa tietoa asiasta ennen viikkoa neljä, siirtyy mummon haku seuraavalle tyhjennyskerralle. Kuka tietää.

5. Siirtyminen takaisin keskiaikaan EIKU keskikalija Alakoon EIKU ei sittenkään, vitsivitsi. Kylläpäs se taas vaaleja pukkaa niin maan perkeleesti. On taas se aika vuojesta ko vetastaan hatusta näitä pölijääki pölijempiä juttuja, sitten kivasti kiistellään porukalla, että kenen idea oli ja kuka oikiasti kannattaa ja mukavasti saahaan mustamaalata toisia ja kinata. Kätevästi saahaan myös net OIKIASTI tärkiät asiat peittoon tämmösten turhanpäiväisten kohujen alle. Lopulta tavallinen tallaaja ei enää tiijä yhtään, kuka kannattaa ja mitä, kuka ei kannata ja kuka ei kannata, mutta kolomannessa takavaaliohojelmassa ehkä kuitenki kannattaa, jos kuu on vaalipäivänä oikiassa asennossa ja horoskooppi näin sanoo. Valitse siinä sitten, ketä äänestät sinne päättämään MEIJÄN KAIKKIEN ASIOISTA. Etellisen päättävän elimen toilailuja ko kattoo niin ei oikeen hyvältä näytä, tosin tietysti vois aatella, että nyt ollaan jo niin pohojalla, että vaikia on ainakaan pahemmaksi pistää? 

Ite kohun sisältöön kommenttia sen verran, että siirtyminen takaisin muinashistoriaan pahentamalla entisestään tätä Suomessa vallitsevaa holohouskulttuuria vaikeutettaisiin ainuastaan tavallisen kuluttajan arkea ja tapettaisiin määrättömästi pieniä kauppoja ja kioskeja. Viina on jo valamiiksi Suomessa kallista ja sen saatavuutta on rajoitettu monin eri tavoin, eikä se näytä auttavan ko Viron viinarallia. Kun ei sitä viinaa voija kieltäkään (vai olisiko parempi jos en sano tästä mitään, saattaa vielä joku päättäjä saaha ahaa-elämyksen). Se, joka alakoholia haluaa, hakee sen kyllä, oli se lähi-Siwassa tai Alakossa. Tai vaikka Virossa. Olisiko ehkä aiheellisempaa miettiä viinan saamisen rajoittamisen sijaan (se kun nyt ei vaan näytä toimivan), että miksi se suomalainen kittaa sitä alakoholia niin palijon, että tappaa ittensä sillä? Hä? Mitäpä luulette, edistääköhän se holohouskulttuuri tervettä suhtautumista alakoholiin ja kohtuukäyttöä? Näitä vois vaikka miettiä noin niinkö aluksi.

Että semmosta. 

Kyllä on taas mielen päällä ollu jos monenmoista, eikä tässä varmaan tullu ees kaikki. Ymmärtänette varmaan miksi oon kokenu paremmaksi leikkiä ajoittain täysin tietämätöntä nykymaailman meiningistä hiihtelemällä ja kattomalla telekkarista ainoastaan Doc Martinia. 

Tätä epätietoisuutta kaikesta aijon jatkaa myös ensi viikolla, sillä suuntaan napapiirin paremmalle puolelle harrastamaan todellisuuspakoa, eli minusta ei siinä mielessä kuulu pihaustakaan. Mutta äläkööt huoliko, oon pyhästi luvannu itelleni tehtailla jotain ajastettua ja julukaisukelepoista ensi viikoksi tännekin. Niitä saatte sitten kivasti lukia ko minä olen pilikillä/kelekkailemassa/nokipannukahaveilla/ulukoilemassa/nauttimassa/no parempien asioitten äärellä, tiijätte kyllä.

Hyvin vihainen entinen Itä-Lapin lukiolainen

Kylläpäs taas hieman keittää. Oon seuraillu vähän sivummalla tuota keskustelua toisen asteen koulutuksen säästöistä ja tiivistämisestä ja hieman epäluuloisena katsellut, kun ministeri Kiuru on toimittanut, ettei mitään leikkauslistoja ole tai toimipaikkoja lakkauteta, vaan säästöt syntyvät esimerkiksi sitä kautta, että eri toimipisteet tiivistävät yhteistyötä. 

Yhteistyön tiivistäminenkin olisi ollut jo hieman punainen vaate, mites yksi ope kulukee moneen eri kuntaan opettamaan ko välimatkat on mitä on? Tai kysytäänkö, että kuka siihen haluaa alakaa? Ajelemaan paikasta toiseen ko välimatkat on pitkät, talavisin pimiää ja tiet usein huonossa kunnossa. Voijaan siis ilimeisesti sanoa hyvästit kaikille päteville opettajille lopullisesti, niinkö kukaan hullu nyt muutenkaan oisi halunnut johonki Lapin perähikiälle tulla opettajaksi ko eläminen siellä on kaikin puolin tehty niin hankalaksi. No mutta hei, onhan meillä verkko-opetus ja videoneuvotteluluennot! Ai niin muttako pitkin Lappia nettiyhtey'et tökkii edelleen ja vehkeet on vanahoja.

Muutamalla yliopistotason videoneuvotteluluennolla istuneena voisin todeta, että se on kyllä kaukana kunnon opetustilanteesta, eikä ikinä voi korvata fyysisesti läsnä olevaa opettajaa. Puhumattakaan siitä, että videoneuvotteluluennot esimerkiksi Helsingistä Ouluun kahen eri yliopistonkin kesken tuntuvat olevan teknisesti ihan mahottomia suorituksia, varsinkin jos mukana on vielä vaikka Tampere ja Turkukin... Milloin kaatuu koneet, milloin äänet ei kuulu, tai kuuluu ääni, mutta ei näy kuva, puhe pätkii, diat ei näy, dioja ei saaha toimitettua toiseen yliopistoon, luennoitsija lähtee kuvaruudun ulukopuolelle selittämään jotain unohtaen mikin ja kameran tai piirtää taululle, opiskelijoiden mikki ei toimi, jolloin kysymyksiä luennoitsijalle ei voi esittää/kysymyksiin ei voi vastata, luennoitsija ei tajua toistaa paikan päällä kysyttyjä kysymyksiä, jotta videoporukkakin kuulisi, alakuperäinen luento ei näy kun tekniikka pettää ja katsotaan luento sitten jäläkikäteen nauhalta iliman minkäänlaista mahollisuutta osallistua ja lista sekö vain jatkuu.

Kaiken kaikkiaan lähes kaikista videoneuvottelukursseista on jäänyt käteen mielikuva pienellä ja epäselvällä ruudulla näkyvästä ihimisestä, joka jää täysin etäiseksi. Vastavuoroisesti videoporukka jää myös täysin etäiseksi luennoitsijalle, kasvottomaksi pieneltä ruudulta näkyväksi massaksi. Luentojen sisällöt jää hajanaisiksi ko aina sieltä täältä leikkaantuu pätkä oleellista sisältöä pois tekniikan tai yhteyksien pettäessä. Opiskelijan aktiivisuus jää nollaan, eikä luennoitsija voi arvostella kurssisuoritusta minkään muun ko tentin perusteella (no niinkö yliopistossa nyt muutenkaan arvosteltaisi muutoin, mutta esim. lukiossa meininki on ainaki ennen ollut vähän eri). Keskittyminen videoneuvotteluluentoon on äärimmäisen hankalaa ja jatkuvat tekniset ynnä muut edellämainitut ongelmat turhauttavat, syövät motivaatiota ja lopulta tappavat kiinnostuksen mennä etes paikalle, ko ei siellä kuitenkaan mitään opi ja diat voi ite lukia kotonakin. Ainakin ittelleni siis täysin sopimaton opiskelumuoto. Mutta nämäthän on vaan minun kokemuksia tuolta logopedian opiskeluitten puolelta, en tiijä onko jossain homma hallussa paremmin. Epäilen. Henkilökohtaisesti en myöskään tunne ketään, jonka mielestä videoneuvotteluluennot ovat hyviä tai että siellä on heleppo oppia.

Tässä suhteessa tietysti helepotuksen huokaus, ko Kiuru päätti nyt sitten tulla kaapista ulos ja myöntää, että kyllä niitä lukioita sittenki sieltä Lapista leikataan. Oli vaan vähän niinkö lipsahtanu mielestä moinen homma. Että ei kuulkaas ees tartte alakaa värkkäämään niitten hankalien videoyhteyksien sun muitten kanssa, ko lyyän reippaasti vaan koko puliju alas ja ajetaan net suurimmaksi osaksi vielä varsin epäkypsät nuoret ihimisenalut kauas kotoa ja itsenäistymään. Kyllä on kallis tikki vanahemmille ko pitää lapselle vuokrata asunto kaupungista. Tai voihan net lapsukaiset laittaa vaikka asuntolaan. Sitten sitä sydän syrjällään koitetaan kotua käsin paimentaa ko ei voi yhtään tietää, että käykö se lapsi sitä koulua siellä kuinka hyvin ja meneekö se ajoissa nukkumaan, syökö hyvin ja terveellisesti, huolehtiiko siistey'estä, minkälaisessa porukassa se oikeen pyörii ja niin edelleen. 

Toki kaikki voi mennä ihan hyvin ja täysin iliman ongelmia. 

Niin, kyllähän net amiksetki pärjää, vaikka ovat jo vuosia joutuneet lähtemään ammattikoulutuksen perässä toiselle paikkakunnalle meleko monelta kylältä. Jep, pärijää, mutta meikäläisen mututuntumalla ja tuttavapiirin kokemuksia kuunnellessa on syntyny kutina siitä, että huomattavasti suurempi osa siitä porukasta, joka lähti maalikyliin amikseen, sekoili ja pölijäili ja venytti opiskeluitaan ko yhtäkkinen vapau'enhuuma tyrmäsi. Että eka vuosi meni poikain kanssa ryypiskellessä ja touhutessa omiaan koulun jää'essä täysin toissijaiseksi. Seuraavina vuosina sitä sitten urakalla parsittiin. Tai ehkä saatiin potkut koko koulusta ja jäätiin haahuilemaan iliman minkäänlaista suuntaa elämälle.

Faktahan on se, että tuossa ikävaiheessa osa porukasta tarvii enemmän sitä peräänkattomista ja niskasta kiinni ottamista ja tietynlaista holhousta. Toiset on sitten niitä enemmän ittenäisempiä, jokka hommaa töitä ja maksaa vuokrat ite ja muutenki tarttuu elämän syrjään huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa palijon kypsemmällä tavalla kiinni. 

Itte olen Sallan lukion ylipiä abi vm. 2009. Vaikka meijän abi-hupparissa lukeeki kovin reteesti, että "paska reissu, mutta tulipahan tehtyä", näin jäläkikäteen katottuna ei ollu ollenkaan hullumpi homma, että sai käyä lukion omalla kotipaikkakunnalla äitin ja isin helemoista käsin. Ei tarvinnut pahemmin vaivata päätä sillä, että mistä ruoka ilimestyy syötäväksi tai vessapaperi vessaan. Ei pijä käsittää väärin, kodin työt on meikäläiseltä hoitunu niin kauan ko muistan, mutta omat roposet eivät olleet se ratkaiseva tekijä siinä, ilimestyikö jääkaappiin jauheliha, josta tehä ruokaa, vai ei. Sen sijaan saattoi ihan rauhassa keskittyä opiskeluun ja siihen oheistoimintaan siinä ympärillä. Aina ei ollut ihan kivaa, mutta hengissä selevittiin. Ehkä osittain siksi, ettei tarvinut olla aivan vieraassa ympäristössä ko ihimissuhteet ja muut elämän "suuret" asiat heitti aikuistumisen kynnyksellä olevan ihimisen elämässä häränpyllyä. Toisen ja kolomannen opiskeluvuojen välissä saattoi alakuvuojesta syntyneenä viettää villin ja vapaan "aikuisen" kesän. Olla niin fiksu ja kypsä, vastuussa itestään. Jos vain sai auton jostain lainaksi ja oli tienannu vähän rahaa, saattoi pakata kimpsut ja kampsut, tankata auton, ostaa siideriä ja lähtiä tyttöjen kanssa ex-tempore mökkeilemään. Ja silti syksyn koittaessa sai palata turvalliseen kotisatamaan vailla huolta huomisesta. Ei tarvinu miettiä, että millä maksaa vuokran tai että käyttääkö viimiset latit ruokaan vai johonki muuhun.

Wanahojen tanssit ja meikäläisen punainen pää :D

Penkkareista, kyllä, olin hattivatti, vieressä joku hullu...

Päätöntä menoa kaheksantoistakesäsenä, lähössä lukion päättäjäisiin

Vauhissa ystäväni Booginan kaa joskus vuonna 2008

Myöskään pienen lukion opetustasosta ei hirviästi ole valittamista. Itteäni kiinnosti lähinnä äidinkielen opiskelu ja ainut tavoite koko lukio-opiskelulle oli kirjottaa laudatur äidinkielestä. Kaikki muu tuli siinä ikäänkö ohessa. Tämän tavoitteeni saavutin ja muutenki kirjotin ihan passelit paperit ja lukiotodistukseni huonoin arvosana taisi olla kasi. Mielestäni se on ehoton plussa, että suurin piirtein kaikki opettajat tuntee jokaisen opiskelijan ja on mahollisuus saaha varsin yksilöllistäkin opetusta. Valinnanvaraa kursseissakin löytyi minusta ihan kiitettävästi ja mahollisuus opiskella kursseja tarvittaessa myös itsenäisesti. Wanhojen tansseja muistelen vieläki lämmöllä ja penkkaritki oli ihan mainiot, vaikka paikallinen baari oliki siihen aikaan remontissa, eikä päästy jatkoille sinne. No, siihen aikaan sentään oli vielä paikallinen baari. 

Unohtamatta sitäkään, että myös peruskoulut ovat kohta pulassa, ko ei saaha enää sinnekään sitten päteviä opettajia, koska ei ole enää mahollisuutta opettaa sekä peruskoulun että lukion puolella.

Voisipa tuo olla, että jos oisin joutunu käymään lukioni jossaki muualla, tässä saattaisi kirjotella ihan erilaista elämäntarinaa kantava ihiminen. Tai ehkä ei ees kirjottelisi ollenkaan, ehkä en olisi puoliksikaan näin innostunut kirjottamisesta saati rohkaistunut tekemään sitä julukisesti. Entiselle äikänmaikalle terkut, jos satut tätä lukemaan, kiitos ja anteeksi ko en tähän ikään mennessä vieläkään ole oppinut niitä perkeleen pilikkusääntöjä. Jos yhtään lohuttaa, niin ei niitä tunnu osaavan kukaan meikäläisen opiskelukaverikaan. 

Tämän sekavan romaanin pointtinahan oli siis, että kyllä on taas kaivettu esiin säästämisen paikka. Voi perkele kun ketuttaa. Kyllä on aivan pyllyllään tämä suomalainen politiikka nykyään. Miksi Suomessa tehään kaikilla elämän saroilla niin lyhytnäköisiä päätöksiä? Lisäksi voitaisiin oikiasti jo lopettaa tämä turhan paskan jauhaminen ja ihimisten silimään pissaaminen. Oottelen sitä ensimmäistä rohkiaa älykköä, joka astuu esiin ja ilimottaa, että meillä ei ole enää varaa piettää syrjäseutuja asuttuna. Siihenhän tämä on koko ajan menossa ja päättäjät kyllä kaikkensa yrittää.