Jouluvalamisteluja

On taas se aika vuojesta! Se paras nimittäin, kun saa alakaa laittaa joulua kotiin! Paitsi kun meillä seisoo tuvan laijalla tuommone uusi, tyylikäs pahavinen "tilanjakaja". Sen taakse ilimesty reikä seinään. Koko tupa on taas ollu viime päivät niinkö pommiräjähyksen jälijiltä ja feng shuit on aikalailla pyllyllään... Ei siis huvita tehä yhtään mitään. Viikko sitten oli ihanan siistiä ja seesteistä ko sain apujoukkojen tuella tehtyä kohtuullisen siivouksen tänne karhunpesään, nyt lähinnä taas vaan ketuttaa. No, ehkä se tuosta ennen joulua. Mutta pakko kyllä sanoa, että alakaa pikkuhilijaa kasvaa tämän rempan kans melekonen tatti otsaan.

Ei mulla muuta tänään.

Jos työtä työtä työtä teet vielä enemmän

Ajattelin tänään kirjotella teille tämmösen puhtaan tajunnanvirran pitkästä aikaa ja ihan siitä syystä, että viime päivinä on väsyttänyt ihan liikaa siihen, että kykenisi tekemään mitään järkevää tai jäsenneltyä ja sisällöltään harkittua. 

Sitä tietää olevansa meleko pohojalla ko paras mihin pystyy on maata sohovalla ja syyä suolakurkkuleipiä maitolasin kans. :D Juolahti mieleen esimerkiksi sellainen asia, että lopetin pienenä maijon juomisen, koska koulussa maito maistui monesti tosi pahalle. Oli se sen aikainen hyla-maito varmaan muhinut siellä purkissa pidemmän aikaa, ko maistui ihan jääkaapille ja jollekin, noh, pahalle. Vieläkin on traumat siitä, nykyään ko juon maitoa, otan ensimmäisen hörpyn aina kauhunsekaisin tuntein, jos purkki on ollut yhtään pijempään auki jääkapissa. Vaikka ei se maito kotona ikinä maistu niin pahalta ko koulussa maistui, kumma juttu. 

Oikiasti käytiin kyllä koiruu'en kanssa kolaamassa piha ja sitten se lopuksi vielä teki makkaratikkuja koivun varsista. Puhtaat pyykitki olisi koneessa, mutta ei millään jaksa mennä alas ja laittamaan niitä kuivumaan. Varmaan unohan net tuonne koneeseen. 

Pitäisi kyllä laittaa net, ennenkö alakaa taas nukuttaa liikaa. Eilen meinasin nukahtaa kesken kaiken saunaan ja oli pakko mennä unille 21.40 ko ei vaan pysyny hereillä. Väsymys ei kyllä sitten sovi minulle. No en tiijä kyllä ketään, kelle se sopis, mutta auton ajaminen väsyneenä on ihan hirviää. Töitten tekeminen väsyneenä on ihan hirviää. Kotonakin on ihan hirviää olla väsyneenä, ko ei jaksa tehä mitään vaikka pitäisi ja tuntee huonoa omaatuntoa kaikesta mahollisesta ja itkettää ko pitäisi liikkua ja lähtiä hiihtämään, mutta ei vaan jaksa. Sitten sitä istuu saunassa ja meinaa nukahtaa sinnekin ja miettii, että tuleekohan sitä päivää ikinä ko jaksaisi tehä jotain. 

Mutta tyyny on kyllä ihan heleketin hyvä! Suosittelen Tempuria kaikille. Se on ehkä liianki hyvä, ko aamulla herää kuola poskella ko on nukkunu niinkö pieni vauva. 

Viime viikolla oliki niskat niin jumissa, että meni posketki jumiin. Tai sitten olen alakanut narskutella hampaita. En tiijä. Anna kysyi, että oonko ressaantunu. Vastasin, että en oikiastaan, koska en ees yksinkertasesti jaksa miettiä työasioita kotona. Mutta sitten kotona aloin miettiä, että kyllä mää oikiastaan ressaan. Net ei vaan oo työasioita, vaan tätä elämää yleensä. Ja tavallaan työtä; sitä ko siihen menee monena päivänä ihan liikaa aikaa nuitten työmatkojen takia ja se ajaminen on ihan perseestä, eilenki oli puuautolla tilanne päällä tuolla ja sitten joku vatipää oli ajaa meikäläisen perseeseen ko tuli tuhatta ja sataa ja varmaan paskoilla renkailla eikä meinannu saaha autoansa pysähtymään. 

Ja ressaan sitä ko en ihan tiijä, mitä tässä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään. 

Mutta sen minä tiijän, etten oo sitä ihimistyyppiä, joka haluaisi viettää liijan ison osan päivästä töitten parissa. Meijän työ on semmonen, että työllä voi varmasti vaikka tappaa ittensä, eikä tämä maailma siitä sen valamiimmaksi tuu. Aina löytyy joku, jonka eteen vois tehä töitä vielä enemmän ja minä haluan mennä hommissa oma hyvinvointi eellä. Tykkään työstäni, mutta se on vaan työtä ja siihen se jää. Minä en halua tehä ihimeitä, vaan perustyöni niin hyvin ko kykenen uhuraamatta ittiäni sille. Jos asioita pitää laittaa tärkeysjärjestykseen, niin kyllä perhe tulee ensin ja työ vasta sitten. 

Tällä hetkellä tuntuu, että työ lyö kiilaa perhe-elämän rattaisiin. Vaikka miten päin mietin, niin ei oo hyvä. Mutta kaippa tää tästä. Pitäs varmaan vaan _miettiä_ vähemmän.

Voi itku, kello on vartin yli kaheksan ja mää aattelin, että se ois varmaan jo niin palijon, että kohta vois harkita nukkumaan menemistä. Pitää ruveta kattomaan Simpsoneita ja oottamaan nukkumaanmenoaikaa. 

Onneksi huomenna on perjantai. Sitten voin uneksia koko viikonlopun Naruskasta ja ulukosaunasta ja kelekkahommista. Pilikkimisestä. Ja kesästä. Tuntsasta ja tammukkaojista. 

Mutta hei, onneksi pian on muuten pääsiäinenkin! Ois pitäny melekeen kylyvää rairuohoaki jo. Pääsiäisenä on kyllä ihan pakko päästä kelekkimään, paistaa makkaraa ja pilikkiä. Tehä semmosia normaali-ihimisen asioita, mitä ei nyt jaksa. Ja kyllä, meikäläinen on semmonen peräkylän jurpo, että nuot on semmosia tavallisia normaali-ihimisen tekemisiä minulle. 

Pilikillee!

Okei, minä menen nyt...

Helevetin pitkä ja luultavasti päätön kannanotto

Nyt oisi oiva aika vetäytyä jonnekin luonnon rauhaan, missä ei palijon sosiaalisen median sovellukset tai uutiset ahistele ihimistä.

Mietin pitkään, etten sano tästäkään aiheesta mitään, mutta kai nyt on kuitenkin pakko jotain sanoa. Saa jättää lukematta ja kannattee muistaa, että mielipide ja ajatukset ovat täysin minun ja voin olla väärässäkin, ja että edustan tasan yhdenlaista näkökulumaa tähän asiaan.

Minusta nimittäin tuntuu, että maailmassa on tällä hetkellä niin moni asia ihan sekaisin ja suorastaan hassusti. Ite en ole vuorotyöläinen, eikä minusta ikinä tule sellaista. Ammatin valintaa tehessä se ei ole ollut ihan ykkösenä mielessä, mutta osasyy kuitenkin, koska minusta ei olisi vuorotyöhön. Minun siippa taas on vuorotyöläinen. Suurimman osan ajasta minä ihimettelen, miten se jaksaa. Ja miten se pystyy. Minä en jaksaisi, enkä pystyisi. Mutta niin se vaan niitä vuorotöitä tekee. Sillä on sitten tietysti korvauksena myös pitkät vapaat, mutta kuten kunnon vuorotyöläisellä, net ei tosiaankaan aina osu siihen viikonloppuun. Muu maailma tuntuu kuitenkin nykyaikana edelleen pyörivän kaheksasta nelijään ja maanantaista perjantaihin -rytmiin. Pääasiallisesti palavelut toimii edelleen sellaisessa rytmissä, ettei vuorotyöläinen niitä aina tavoita. Itekin olen tosiaan tuleva kaheksasta nelijään -pulliainen, ja elämän kuvioitten sovittaminen yhteen on aina välillä vähän hankalaa. Kun ei ole niitä yhteisiä, vapaita viikonloppuja. Vähän kauhulla olen miettinyt sitä, että jos tuo parempi horisko on vuorotöissä vielä sittenkin, ko meillä on jäläkikasvua. Lastenkin elämä rytmittyy pitkälti siihen kaheksasta nelijään, maanantaista perjantaihin -kaavaan. Että met ei voijakaan ehkä sitten tehä semmosia viikonlopun perheretkiä ja viettää yhteistä laatuaikaa. Tai että isi on sitten joulut/juhannukset/uudet vuodet ja muut töissä. Kaheksasta nelijään, maanantaista perjantaihin -perheessä kasvaneena tämä vähän hirvittää minua. Se on minusta tärkiästä perheajasta pois. Mutta siihen on syy, ja tärkiä syy onkin; se on töissä.

Työterveyslaitoskin sen sanoo: Vuorotyö ja siinä etenkin ilta- ja viikonloppuvuorot merkitsevät eritahtisuutta perheen ja muun sosiaalisen toiminnon kanssa. Met ei siis aina tosiaankaan päästä osallistumaan kaikenlaisiin sosiaalisiin juttuihin, kuten kummilasten synttäreille tai illanistujaisiin ystäväporukalla. Meillä ei niitä lapsia vielä ole, mutta kuitenkin koira, ja koska minä tuon vuorotyöläisen kanssa oon naimisissa, myös minun liikkumiset yksin on osin rajoittuneet siipan työrytmiin. Aina ei voi, eikä etes halua ottaa elukkaa matkaan ja hoitopaikatkin on vähän tiukassa (oikiastaan tiukemmassa ko lapsilla). Mutta ei tämä nyt ihan suunnattomasti haittaa, olen sinut asian kanssa. Pointtina vaan se, että vuorotyöläisen perheessä sosiaalisten menojen järjestely vaatii ekstraenergiaa ja sumplimista ja elämä yleensäkin kuormittaa eri tavalla myös toista osapuolta, vaikka ite ei vuorotöissä olisikaan. 

Vuorotyöllä on käsittääkseni ihan tutkittuja vaikutuksia terveyteen. Terveyskirjasto sanoo, että vuorotyö on suorastaan terveysriski. Vuorotyöläisillä on esimerkiksi suurempi riski sairastua erilaisiin sairauksiin. Yötyö lisää jopa ennenaikaisen kuoleman riskiä. Työterveyslaitoksenkin mukaan vuorotyöllä on vaikutuksia sosiaaliseen elämän lisäksi myös elimistön kuormitukseen. Vuorotyö saattaa altistaa muun muassa sydämen rytmihäiriölle, painon nousulle, rintasyövälle, aikuisiän diabetekselle tai ruoansulatuselimistön vaivoille. Vuorotyötä tekevän ihimisen voi myös olla hankala huolehtia omasta terveydestään säännöllisten, terveellisten aterioitten ja riittävän liikunnan muodossa ja unensaanti saattaa jäähä liian vähäiseksi.

Valamiita, järkeviä ratkaisuja minulla ei ole tarjota, mutta omalla maalaisjärjelläni olen tässä tuuminut esimerkiksi semmoista, ettäkö maailmassa (tai Suomessa) on joitakin semmoisia töitä, mitä pitää tehä myös ilta- ja yöaikaan, viikonloppuisin ja sunnuntaina, sekä juhulapyhinä, niin mielestäni nämät ihimiset ansaitsevat työstään kunnon korvauksen. Ihan siitä sunnuntainkin työstä. Koska sunnuntaikin on edelleen viikonloppua eikä muun Suomen menoa kattoessa todellakaan mikään arkipäivä. Sairaaloitten, hoitolaitosten, ensihoidon, poliisin, palolaitoksen, tehtaitten ja tuotantolaitosten, kauppojen ja logistiikan näin äkkiä mieleen tulevia juttuja mainitakseni täytyy pyöriä lähes koko ajan, jotta tämä meijän tavallisten kaheksasta nelijään -pulliaisten arki rullaa kivasti.

Mietin vaan, että kuka enää haluaa tehä vuorotyötä sen jäläkeen, jos ison osan palakkaa tekevistä lisistä ja korvauksista leikataan. Monesti ko se vuorotyö saattaa myös olla henkisesti tai fyysisesti hyvin kuormittavaa, tai jopa molempia yhtä aikaa. Hetkeäkään en usko siihen, että näillä säästöillä sinne hommia hoitamaan palakkattaisiin uusia työntekijöitä ja lisää käsiä töihin, vaikka niitä kipiästi monessa paikkaa tarvittais jo nyt. Mutta saatan tietysti olla skeptinen.

Ei meijän perheeseen nyt mitenkään äärimmäisen kipiästi osu nämät suunnitellut leikkaukset, mutta totta kai vähennys palakassa on aina vähennys ja vaikuttaa väistämättä kulutukseen ja valintoihin. Tosin meijän talou'essa ei toivottavasti olla enää siinä tilanteessa, että koko kotitalous pyörii yhen ihimisen palakalla, ko nämät leikkaukset mahollisesti käyvät toteen. Mutta on ihimisiä, joiden tilanne saattaa olla palijon huonommin ja se palakasta pois sulava osa elintärkeä osa toimeentuloa.

Eniten ehkä sylettää kuitenki ympäri ämpäri sosiaalista mediaa pyörivät joidenkin yrittäjien kannanotot aiheeseen. En tiijä onko tämä taas joku suomalainen mielenlaatu vai mikä, mutta ei kauhiasti mieltä ylennä semmoset vahingoniloiset "hahhaa siitäs saitte, meilläpä ei tuommosia ole ollut ikinä, niin mitä tet ihimiset valitatte, ihan oikein teillekin" -kannanotot. Joo, yrittäjältä puuttuu palijon niitä oikeuksia, joita palakansaajalla on ja se on varsin ikävää, mutta eikö kuitenkin ole hyvä, että jollain toisella net paremmat edut on?

Se, että on valinnut toisenlaisen tien elättää ittensä, ei pitäisi olla mikään oikeutus polokea ja mitätöijä toisten ihimisten huolta omasta toimeentulosta. Kaikki met ei voija yrittäjiksikään ruveta, vaan aina tarvitaan niitä työntekijöitäkin. Kaikista meistä ei edes todellakaan ole yrittäjiksi. Eikä nyt pijä käsittää väärin, nostan hattua ja kunnioitan suuresti ihimisiä, jokka pystyvät itte elättämään ittensä ja ehkä siinä sivussa vielä työllistämään jonkun toisenkin. Ei ole täysin poissulettua, etteikö minustakin voisi tulla yrittäjä joku päivä. Ja siinä vaiheessa saatan tietenkin olla itsekin täysin toista mieltä, kukaties. Pienyrittäjän arkea ei todellakaan ole tehty Suomessa helepoksi ja esimerkiksi työntekijöitten palakkaamisen pitäisi olla helepompaa (lue: halavempaa) ja päättäjillä olisi syytä miettiä keinoja siihen, miten yrittäjyyttäkin voitaisiin tukea ja kannustaa. Mutta yrittäjyys on kuitenkin yrittäjyyttä, siihen sisältyy se riski. 

Hyvällä toimintaidealla, sisulla ja ahkeruudella voi onnistua elättämään ittensä ja asioitten osuessa kohalleen pärjätä jopa hyvinkin. Yrittäjänä on vastuussa vain itselle, ja se tarjoaa myös tietynlaista vapautta. Karkeasti ajatellen yrittäjän tienaama raha riippuu siitä, kuinka palijon jaksaa paiskia töitä. Toki tällä on vaikutusta eri elämän osa-alueisiin samalla tavalla ko vaikkapa vuorotyölläkin, eikä mikään ole näin mustavalakosta, mutta kuitenkin karkeasti ajateltuna kaikki se työ mitä tehdään, on omaan pussiin ja voit ite päättää, kuinka palijon työtä teet (tietenkään käytäntö ei mene ihan näin). Tämä onkin se paikka, missä valtion pitäisi tulla yrittäjiä vastaan. Nimittäin mahollistaa se, että yrittäminen oisi mahollisimman sujuvaa ja mutkatonta. Tokihan yrittäjyyttä jo nytkin tuetaan, mutta esimerkiksi vaikkapa sukupolovenvaihos pitäisi pystyä suorittamaan iliman, että siitä aiheutuu yrittäjälle kohtuuttomia kuluja. Joka tapauksessa, saatan olla ihan kujallakin, mutta ainakin oman ammattini näkökulumasta näkisin, että yrittäjän on mahollista periaatteessa samalla työajalla tienata julukisen puolen työntekijöitä paremmin. Mahollisuus tienata enemmän verrattuna saman homman tekemiseen työntekijänä, mutta myös vastapainona tietyllä tapaa suuremmat riskitkin.

Työntekijä ei voi samalla tavalla vaikuttaa tekemänsä työn määrään, vaan usein se on vakio, josta maksetaan tietty korvaus. Ja kuten aijemmin jo puhuttiin, tämä työaika on useimmiten se kaheksasta nelijään, maanantaista perjantaihin. Kiinteä työaika, kiinteä korvaus. Riskejäkään ei tosin ole samalla lailla ko yrittäjällä ja monet asiat, jokka yrittäjä huolehtii ite, tulevat työntekijälle työnantajan puolesta. Sitten on perustyöläisistä poikkeavat vuorotyöläiset, joille korvaus on hieman erilainen ko tavallisille palleroille, koska työkin on hieman erilaista. Minusta ihan kohtuullista ja järkevää.

Kahavi ei kahavilassa sunnuntaisin maksa sen enempää ko arkenakaan, mutta työntekijän kuuluu saaha isompi korvaus siitä, että se myy sunnuntaina sinulle sen kahavin arkeen verrattuna, koska se on siellä silloin töissä, ko _sinä_ tulet vapaa-aikanasi juomaan sinne sitä kahavia. Yrittäjä ei saa siitä sunnuntain työstä erityistä korvausta, jos hän on tiskin takana tienaamassa itse itselleen elantoa, mutta jos tiskin takana on työntekijä, hän tienaa siinä oman palakkansa lisäksi sitä yrittäjänkin palakkaa.

Yrittäjyys on erilainen tapa tehä työtä, mutta ei suinkaan mikään oikeutus tallata niitä, jokka ovat palakkatöissä. Kyseessä ei ole kaksi puolta, jokka ovat vastakkain tai kilipailevat keskenään, vaan toisiaan tukevat asiat. Molempia tarvitaan, joten en ymmärrä, miksi halutaan lietsoa tällaista kauhiaa vastakkainasettelua. Vertailu on sitä paitsi typerää, koska kyseessä on kuitenkin hyvin erilaiset tavat tehdä työtä. Jos eroja ei olisi, niin yrittäminenhän ei olisi enää yrittämistä? Voisin sitä paitsi kuvitella, että palkansaajien tulojen leikkaus rupiaa hyvin äkkiä näkymään siellä pienyrittäjänkin pussissa, ko on pakko karsia niistä elämään liittyvistä menoista. Ensimmäisenähän sieltä usein lähtee se "turha luksus", kuten kampaajakäynnit ja kauneudenhoitopalavelut muutenkin, hieronta, siivous- ja kodinhoitopalavelut, matkailupalavelut, kahavila- ja ravintolakäynnit, kaikki vähänkin erikoisemmat tuotteet ja palavelut, jotka ei oo hengissä pysymisen kannalta välttämättömiä. Luonnollisesti ihimiset myös alakavat vertailla, mistä sen välttämättömimmän ja tarpeellisimman tuotteen tai palavelun saisi kaikista halavimmalla, eikä se sitten suinkaan välttämättä ole se oman kylän pienyrittäjän liike. Nykyään ko internetin ihimeellinen maailma mahollistaa shoppailun ympäri maailmaa kotisohovalta käsin. Jos pussissa on joustovaraa, pyrin kyllä ite suosimaan kotimaista, lähellä tuotettua ja mielellään oman paikkakunnan/lähialueen palavelua tai tuotetta. Mutta jos mennään tiukilla, niin kyllä se hinta silloin ikävä kyllä ratkaisee. Eikä järjetöntä hintaa tietysti maksa kukaan muutenkaan. Tätä aihetta oon avannu jo aijemmin.

Ja mitä tulee näihin muihin juttuihin, kuten sairausloman ensimmäisen päivän palakattomuuteen. Pienellä gallupilla tuttavapiirissä vaikuttaisi siltä, että ihimiset menee jo nyt joka tapauksessa töihin puolikuntosena. Miksi, no koska luonto ei jotenkin anna periksi olla menemättä töihin, ilimeisesti taustalla on jokin suomalaisen kieroutunut ahkeruuskäsite ja arvostus työtä kohtaan. Ei voija jäähä kotiin makaamaan ja nostamaan palakkaa, ko takaraivossa koputtaa se ajatus, että kyllähän minä oisin kuitenkin pystynyt sen rahani eestä tekemään töitäkin, vaikka kipiä olen. Harvoinhan sitä niin kipiä on, ettei pysty mihinkään muuhun ko makaamaan sängyssä, joskus toki niinkin. Noh, jatkossa sitten net, joiden tienestejä yksi palakaton päivä ei niin hetkauta, luultavasti voivat sitten jäähä hyvällä omallatunnolla sairastamaan kotia ko ei tarvitse enää murehtia, että tästä kipiästä käjestä huolimatta oisin voinu tehä töitä ja nyt se palakka tulee ihan turhasta. Kun ei enää tule sitä palakkaa! Eli pienessä flunssassakin voi siis jäähä kotia sairastamaan.

Ja mitä tekevät net, joille raha on vähän tiukemmassa tai sairastelu työstä johtuen yleisempää: tulevat entistä kipiämpinä töihin, koska muuten menettää vielä lisää siitä rahasta, joka jo muutenkin tuntuu liian vähänlaiselta elämiseen. Jotenkin kuitenkin veikkaan, että tämä jäläkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi myös niitten kohalla, joiden budjettia se sairausloma ei niin hetkautakaan. Ja sitten sairastetaan kaikki yhessä entistä enemmän. Enkä voi nyt olla vetämättä sitäkään näkökulumaa tähän juttuun, että vaikka työntekijällä olisikin vain se pieni harmiton flunssa, voi se jollain työpaikoilla uhata esimerkiksi potilaitten terveyttä ja hyvinvointia. Ei mikään leikin asia siis todellakaan. Sairastumista ko ei ihiminen myöskään voi oikein ite valita tai estää, vaikka tekisi mitä.

Ainoat, jokka tässä nyt saa sapiskaa, on net huvin vuoksi ja muuten vaan saikuttajat ja satunnaiset saikun väärinkäyttäjät, joita epäilen kuitenkin Suomessa olevan hyvin marginaalisesti.

Niistä lomista tai palakattomista pyhäpäivistä en ees viitsi sanoa mitään. Paitsi ehkä sen verran, että mielestäni ihimiset on useimmiten lomansa ansainneet ja työstä palautumiseen tarvitaan myös lomaa. Muualla net ehkä pärijää vähän vähemmälläkin, mutta kyllä suomalaiset työskentelee vähän erilaisemmissa olosuhteissakin esimerkiksi läpi pitkän ja pimiän talaven. Suomalaisten työpäivät on ehkä lyhempiä ko muitten, mutta Suomessa myös naiset käyvät töissä, koska työpäivän pituus ja päivähoito mahdollistavat tämän. Monet pyörittää myös melekosta lapsiperhearkea, etenkin naiset, jolloin loman ja työpäivän pituu'en merkitys korostuu edelleen. Eikä se loma ole pelekkää kesälomaa, käsittääkseni monet jaksottaa vuosilomien pitämistä ja usein varmaan siitä syystä, että on perheellinen.

Ja no net arkipyhät, moni varmaan voisi olla silloinkin töissä, mutta ko net on PYHIÄ, joilloin suurin osa Suomesta pysähtyy. Paitsi se osa, jonka on pakko pyöriä, oli sitten pyhä, arki, päivä tai yö. Palakattomuuden sijaan voitaisiinkin siis poistaa varmaankin kokonaan nämät arkipyhät, jolloin niistä tulisi ihan tavallisia arkipäiviä. Kaheksasta nelijään pallerotki saisi sitten olla töissä eikä pakkomaata palakattomana kotona, eikä vuorotyöläisten tarvisi miettiä, että joudun taas olemaan töissä ko muut saa tsillata kotona samalla ko palakka juoksee.

Että leikataan vaan niitä lomia ja vapaa-aikaa, niin se perheenäiti saa sitten joskus levähtää ja nauttia vuorotteluvapaalla. Paitsi ei saakaan, ko otetaan sekin mahollisuus pois. Nauttikoon elämästä sitten eläkevuosina. Paitsi että ai niin, ko mehän just päätettiin, ettei se kyllä kerkiä ikinä jäähä eläkkeellekään ko sen pitää tehä töitä niin pitkään, että vaihtoehtoisesti kuolee sinne tai kaks päivää eläkkeelle jäämisen jäläkeen. On sitten ainakin ollut yhteiskunnan hyödyllinen osa, eikä tartte massia käyttää kalliisiin hoitoihin tai palaveluihin. Ja sillä välin net tulevat yhteiskunnan hyödylliset osat, jokka on piiskalla pakotettu koulutusputkeen valamistumaan mahollisimman nopiasti, valamistuu työttömiksi ko mummot ja paapat roikkuu työelämässä oottelemassa sitä eläkettä. Raatavat sitten ehkä niska limassa paskalla palakalla ei-koulutustaan vastaavassa työssä pyörittämässä Suomea. Että on varaa maksaa ruoka, vuokra ja laittaa lapset päiväkotiin sitä varten että pääsee töihin. Koska työttöminä on vaan laiskat paskat, jokka haluaa kupata yhteiskuntaa antamatta mitään vastineeksi. Tai muuttavat sitten vaikka toiselle puolelle Suomia ja jättävät tukiverkostot ja kaiken taakseen, kuhan nyt vaan pääsevät tekemään sitä työtä. Etteivät ainakaan kotona hyödyttöminä makaa meijän kunnon kansalaisten elätettävinä.

Pannaan kova kovaa vastaan niin kyllä se heikompi aines sieltä sitten karsiutuu kokonaan pois ja jälijelle jää vaan kovia, työtä tekeviä, ahkeria, suoraselekäisiä suomalaisia. Jokka on terästä, ei sairasta ikinä, jaksaa vaikka mikä olis eikä koskaan valita. Jos sairaanhoitoki ois auki vaan arkena niin viikonloppuna sairastuneet/loukkaantuneet ynnä muut sellaiset vaan kätevästi karsiutuis pois! Saatais kivasti porukkaa vähennettyä täältä valtion taloutta sotkemasta. 

Oho, näittekö sen mopon joka ehkä justiinsa karkasi käsistä ja ampaisi rotkoon?

Mutta maassa, jossa asioita mielestäni pitäisi pystyä hoitamaan keskustelemalla ja neuvottelemalla ja sopimaan asioista, tämmönen pakotuspolitiikka on suoraan sanoen ihan perseestä. No kun mitään ei saaha aikaseksi, jos ei pakoteta ko neuvottelut ei joha mihinkään ko kukaan ei halua luopua mistään!

Nii-i, neuvotteluahan onkin semmonen, että heitetään toiselle osapuolelle paskanen pallo ja huuetaan, että ota koppi tai jou'ut kärsimään. Kyllä.

No jotaki pitäis kuitenki tehä. Mitähän se mahtais olla, kysytte. Vastaan, että ei hajuakaan, ja sehän se tässä eniten ehkä vituttaakin! Keneltäkään ei oikiastaan vois viijä, mutta rahat ois valtion kirstusta loppu. Ja valtiohan ei tietenkään ole laittanut rahaa ikinä mihinkään turhaan. Puhumattakaan siitä, että toisen turha on aina toisen tärkiä, riippuen mistä näkökulumasta kattoo. Mutta jos vaikka lähettäisiin liikkeelle siitä, että istuttaisiin sinne neuvottelupöytään aidosti yhdessä? Ruvettaisiin oikiasti vetämään yhtä köyttä, porukalla? Keskusteltasiin mistä voitaisiin puolin ja toisin luopua, iliman kiristämistä ja uhkailuja. Kuunneltaisiin toisiamme ja oltaisiin valamiita muokkaamaan ajatuksia, mikäli paljastuu, että näin ei voija nyt yksinkertaisesti tehä. Oltaisiin avoimia kaikenlaisille ehdtuksille ja hyvässä hengessä, iliman että tungetaan väkisin pyöriää palikkaa nelikulumaisesta reijästä sisään. Uskallettaisiin myöntää, jos ollaan tekemässä virhe ja etsiä uudenlaista ratkaisua. Pakottaminen saa aikaan aina vaan pahemman vastareaktion ja kovaan vastataan aina kovalla. Jos henki olisi toisenlainen, ehkä kaikki eivät olisi kynsin hampain pitämässä kiinni omastansa.

Ei vaan mustaa ja valakosta, vaan myös kaikki eri harmaan sävyt

Huh.

Mielessä risteilee kaikenlaisia ajatuksia siitä, mitä voisi kirjoittaa tänne ja mihin voisi ottaa kantaa, mistä kertoa. Mutta jotenkin tuntuu, että en vain tällä hetkellä löyä oikeita sanoja. Jos sanoja ollenkaan. Ahistaa joka suunnasta vyöryvä mielipiteitten tuluva. Ja mikäs siinä, kaikilla meillä kait on oikeus omaan mielipiteeseen ja kukapa se on sanomaan, kenen mielipije on parempi ko toisen tai kuka on enemmän oikiassa ja kuka väärässä. Riippuu vähän, miltä kantilta asiaa kattoo ja kenen näkökulumasta.

Haluaisin vaan sanoa, että muistakaahan kuitenkin ihimiset, ko laput silimillä toitotatte sitä omaa asiaanne ainoana totuutena, että se ei ole kaikkien totuus. Eikä maailma ole pelekästään musta ja valakonen, vaan net kaikki muutkin värit siinä välissä. Tiijän, olen ittekin välillä vähän provosoiva ja toitotan omaa totuuttani täällä kovaan ääneen, mutta se kuuluu toimenkuvaan. Se ei silti tarkoita, ettenkö voisi ymmärtää toistakin totuutta. Minä ja minun ajatukseni eivät ole koko maailma, eikä minun napani koko maailman napa. Naama punasena huutamalla ei saa toista vaihtamaan mielipijettä, vaan aiheuttaa useimmiten vaan entistä pahemman ja tiukemman vastareaktion. Avainsana ymmärrykseen eri ihimisten välillä on keskustelu. Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, eikä pijäkään, mutta pitää kyetä keskustelemaan. Sitä kautta voi löytää jotain, joka auttaa ymmärtämään sitä toisenkin ihimisen näkökulumaa. 

Paitsi tietysti, jos ei halua ymmärtää. Eikä nähä. Muutako ainuastaan sen oman kuplansa siinä ympärillä. Ja kun met vihaisina siellä ääripäissä huudetaan, käykin ainuastaan niin, ettei kukaan loppujen lopuksi kuule toista. Eikä varsinkaan ymmärrä.

Ja siksi minusta tänään tuntuukin, että maailma on meleko väritön paikka, täynnä lähinnä harmaata. Olokoonkin, että siinä harmaassakin on eri sävyjä. 

Kutsumattomat alivuokralaiset

Mainitsin tuossa taannoin, että meillä ilmeni kutsumattomia vieraita yläkerrassa ja nyt ko luvattomat vuokralaiset näyttäisivät totelleen häätökäskyä, ajattelin hieman avautua kyseisistä talonvaltaajista. Ja myöhemmin lupaan myös esitellä lopultakin, miltä yläkerrassa näyttää, nyt ko se alakaa näyttää enemmän asutulta mestalta eikä roinavarastolta. 

Havaitsin siis reilu viikko takaperin hieman karvaisen ruskean mönkerön olohuoneen lattialla. Otin kyseisen yksilön hengiltä ja ennenkö ehin tehä tarkempaa analyysiä raadosta, koira ystävällisesti siivosi toukan parempiin suihin ja asia jäi käsittelemättä sen kummemmin. Koska vanahassa talossa ollaan, kaiken maailman ötykät (kuten hämähäkit) on arkipäivää ja ko ikkunat oli olleet auki, en asiaa sillä kertaa miettinyt sen kummemmin. Muutama päivä myöhemmin lattialta kuitenkin löytyi toinen samanmoinen yksilö ja myöhemmin myös portaista, jolloin hälytyskellot alakoivat soija, sillä kolome karvaista toukkaa ei mene enää sattuman piikkiin. Pieni kuukkelointi paljastikin, että kutsumaton vieras oli nimeltään vyöihrakuoriainen. Voin kertoa, että tässä vaiheessa revin pelihousuja ja rankasti, koska netin mukaan kyseessä oli suht harmiton vieras, joka kuitenkin saattaisi toukkana nälissään käyä tekstiilien kimppuun. Etenkin ko tarkempi syyni yläkerran kamariin palijasti samaisia toukkia niin mattojen alta ko verhoista. 

Olin ihan varma, että kuskattiin kyseiset vieraat navetasta vanahan senkin mukana, joka tuotiin yläkertaan jokunen viikko aijemmin. Internetin ihimeellisen maailman mukaan vyöihrakuoriaiset viihtyvät esimerkiksi linnunpesissä ja niitähän on navetassa joskus ollut. Pesin ja puunasin kyllä senkin, mutta mielen vieressäkään ei käynyt mikään myrkyttäminen (eipä sillä, että tavalliset hyönteismyrkyt munavaiheen ötyköihin ees tehoaisi). Linnunpesiä ei sen sijaan talon räystäillä ole, eikä kattopellin väliin pitäisi päästä mitään elukkaa kuolemaankaan (vyöihrakuoriaiset syövät mielellään myös raatoja, hyi). Joten olin varma, että ollaan ite tuotu kuoriaiset jonkin huonekalun matkassa sisälle ja syyttävä sormi osoitti vahavasti viimeisintä vahavistusta. Näytettyäni aikuisen kuoriaisen kuvaa siipalle, paljastui kuitenkin, että siipan työasunnolla on kyseisiä hiippareita näkynyt joskus, ennen ko koko taloyhtiössä suoritettiin myrkytys. Siispä syyllinen, jonka matkassa toukat olivat meillekin muuttaneet, oli ilimiselevästi siipan työasunnolta tuotu työpöytä. 

Voin kertoa, että vienoisesti ketutti. Myrkytyshän oli suoritettu tietysti vasta sen jäläkeen, ko pöytä oli jo tuotu tänne, ja koska ensisijaisesti myrkytyksen kohteena olivat lähinnä kylyppärissä viihtyneet sokeritoukat, ei käynyt mielessäkään, että työpöy'än kanssa olisi pitänyt jotenkin varoa. Vaikka tiedostin, että omatoimisesti kuoriaisen munia ei oltaisi pystytty oikiastaan mitenkään teilaamaan, (saunaan työpöytä ei olisi mitenkään mahtunut ja pakkasta ei ollut enää riittämiin siinä vaiheessa ko pöytä tänne tuotiin), ei itkupotkuraivari ollut kaukana. Kävin hakemassa kaupasta ison purkin Baygonia ja aloin riehumaan sen kanssa yläkerran kamarissa, jossa toukkahavaintoja suorastaan sateli. Sängystä kaikki petivaatteet lähtivät kuuenkympin pesuun ja loput tekstiilit pusseissa pakastearkkuun (tuuri, että pakaste oli meleko tyhyjillään) pois lukien verhot, joita en jaksanut alakaa repiä ikkunasta alas. Matot käytin saunassa. 

Suorastaan itketti. Vaikka netin syövereistä kaivoin monta tekstiä, jossa ihimiset rauhoittelivat ja komensivat olemaan hysterisoitumatta, parhaimmat jopa kertoivat elävänsä yhessä kyseisten kuoriaisten kanssa pahemmin niistä välittämättä, minun elämänpiiriini ei todellakaan kuulu mitkään raadonsyöjäöttiäiset. Todellakin kieltäy'yn elämästä minkään sortin ylimääräisen elämän kanssa saman katon alla (poissulukien hämähäkit, olen kunniasanalla luvannut, etten valita enää yhestäkään kaheksanjalakaisesta kaverista, johon tässä talossa törmään). 

Kun Baygonin suihkuttelu ei tuonut toivottua tulosta, vaan pian myrkytyksen jäläkeen sain taas tappaa toukkia roppakaupalla, hain äiteeltä höyrypesurin lainaan ja aloitin raivoisan siivoamisen tehäkseni elinolosuhteet toukille mahollisimman epäsuotuisiksi. Ensin imuroin ja sitten pesin koko huoneen suurin piirtein lattiasta kattoon höyrypesurilla ja höyrytin sen perkeleen työpöy'än sekä kaikki maholliset listankolot ja nurkat, joissa niitä paskiaisia voisi piileksiä. Olohuoneen puolella myös huonekalut, huonekasvit, listanraot, sohova ja net matot, joita en jaksanu kantaa saunaan, sai kyytiä. Höyrypesurin kanssa riehuessani mietiskelin, että jos ei muuta, niin tulipahan siivottua koko yläkerta kunnolla. Viimeistelin siivouksen suihkuttamalla vielä loput Baygonista verhoihin, joissa toukat tuntuivat erityisesti viihtyvän.

Ja ehkä höyrytys auttoi, ehkä ei, mutta perusteellisen siivouksen jäläkeen keräsin vielä muutaman pienen yksilön lattialta, ja nyt on pari päivää ollut niin rauhallista, että uskalsin palauttaa kaikki tekstiilit takaisin yläkertaan ja muutenkin laittaa paikat takaisin järjestykseen. Tänään löysin vielä yhen toukan, mutta muuten on ollut aivan hilijaista. Ehkä kaikki kuoriutuneet toukat on vaan nyt nistitty, mutta siivoamalla sain kyllä mielenrauhan. Tiedostan kyllä, että on olemassa riski sille, että ensi kesänä näitä samoja hyyppäreitä ilimestyy taas, koska jokunen toukka on voinut ehtiä kuoriaiseksi asti ja munia jonnekin piiloon, mutta se on niin kaukana, etten jaksa ressata siitä juuri nyt. Ensi kesänä se ei ehkä enää ole yhtä raivoisa shokki ja toisaalta, jos nuot pirulaiset tekevät samanlaisen joukkoinvaasion ko nyt, tilaan paikalle myrkyttäjän. 

Kyllä, myönnän, että vejin luultavasti aika rankasti ylireagoinnin puolelle, mutta pestyäni ja puunattuani joka paikan täällä ylähäällä on mukavan puhistunut olo. Samanlaisen stressireaktion vejin edellisessäkin asunnossa muuton jäläkeen löy'ettyäni sängystä lakanoita vaihtaessa kuolleen sokeritoukan. Vaikka tiesin, että se tuli edellisestä kämpästäni muuttokamojen matkassa ja oli todennäköisesti lattialta vipeltänyt jätesäkkiin jossa petivaatteet oli, ja että se oli ollut luultavasti kuollut jo sänkyyn joutuessaan, koko sänky oli pakko puunata perusteellisesti.  

Mutta nyt tässä pestyllä sohovalla maatessani mietin myös, että tuskin olisi tullut laitettua yläkertaa näin tehokkaasti järjestykseen iliman nuita vyöihrakuoriaisen toukkia. Siivouksen lomassa tuli purettua viimeisiä muuttolaatikoita ja laitettua tauluja seinälle sekä järjesteltyä paikkoja, joten näin jäläkikäteen niillä toukilla oli ihan hyvä herättävä vaikutus. Paikallaan junnanneet sisustusajatuksetkin saivat jotenkin tässä rytäkässä uutta potkua. 

Jäläkeenpäin on heleppo sanoa näin, mutta ehkäpä niillä toukkien ilimestymiselläkin oli tarkoitus. Kuten vähän kaikella elämässä tuppaa olemaan, ko tarkemmin miettii.

Ärsyttää

Minua ei taas ole hetkeen näkynytkään. Aika kiitää huomattavan nopiaa vauhtia, pari viikkoa on mennyt tarjoamalla majoitustilaa perheenjäsenille, eikä kirjoittamiselle ole oikein jaksanut löytää aikaa enää iltaisin ko päivät menee gradun parissa. Toisaalta olen ollut taas myös niin tympääntynyt kaikkiin uutisiin viime aikoina ja paasannut asioista kotioloissa niin palijon, ettei ole enää riittänyt virtaa avautua niistä täällä. Tähän kun lisätään vielä hermoja rassaava murkkuikäinen koira, niin olen katsonut yksinkertaisesti paremmaksi keskittyä ihan muihin asioihin, kuten syömään (öhöm), hiihtämään, neulomaan sukkaa ja lukemaan. Tänään graduvapaan kunniaksi jopa piirsin, mitä en oo tainnu tehä ainakaan vuoteen. Tai kahteen.

Ja kyllä sen tuosta tuherruksesta ehkäpä huomaakin, ettei oo tullu ihan hetkeen piirrettyä. Pahoittelut myös kuvan vähän heikohkosta laadusta, skanneri ja minä ei ihan olla kavereita. Jos yhtään saan sääliä kerjätä, niin tämä oli kuitenki elämäni ensimmäinen auto, jonka piirsin. Saattaapi myös jäähä viimiseksi (:D), sen verta vmäistä hommaa oli. Nytkin ko tuota kuvaa kattoo, tekisi mieli mennä korjailemaan yhtä sun toista, mutta lohuttau'un sillä, että skannattu kuva ei ihan tuo piirrosta oikeuksiinsa. 

Ja paskat. Kai siitä ny siipan Evan tunnistaa (Evasta lisää ehkä joskus toiste) ja mitä tulee ylimääräsiin viivoihin, suttuihin ja kuseviin mittasuhteisiin, no, eikö taiteilijalla oo taiteilijan vapaus? Vaikka ei sillä, että ittiäni mitenkään suurena taiteilija pitäisin, aina välillä vaan tulee himo piirtää jotain ja sitten pitää piirtää. Sen jäläkeen saattaa mennä vuosi, että kynä ja paperi ei käy ees mielessä (osittain esim. siksi, että tuo tämänhetkinen paperi on aika shaissea).

No mutta, jos palataan niihin minua viime aikoina erityisesti kyrsineisiin asioihin, niin net ovat vähemmän lyhyesti ja ytimekkäästi tietenkin nämät:

1. Sokli. Pienet raivonkihaukset olen tämän asian tiimoilta päästellyt ja päästelen edelleen. Miten lyhytnäköistä valtiolta lähtiä tukemaan autokuljetuksia, ko ratavaihtoehto olisi pidentänyt kaivoksen ikää, ollut huomattavasti vähemmän saastuttava ja malminkulijetuksen kannalta turvallisempi vaihtoehto verrattuna kumipyöriin. Puhumattakaan siitä, että olisi saatu meille itäkairaan sitä kuuluisaa infrastruktuuria (ilimeisesti se on vaan pääkaupunkiseu'un etuoikeus, rakennetaan vaikka väkisin se kehärata, ihan sama vaikka se ei ketään tai mitään ei hyövyttäisi), jota oltaisiin voitu hyödyntää esimerkiksi puutavaran kulijetuksiin. Radan rakentaminen olisi myös tuonut työllisyyttä, syvästi epäilen, että paikalliset kulijetusyrittäjät pääsivät käsiksi tuohon rekkaralliin Soklin ja Kemijärven välille. Vahava epäilys on myös siitä, että haluavatko paikalliset päivittäistä rekkarallia kulumilleen, vaikka parannetun tien saisivatkin. Kuka sinne niitten rekkojen sekaan haluaa lähtiä suikuilemaan omalla autolla?

Tästä päästäänkin sitten siihen, että lupaus osallistua tievaihtoehtoon haiskahtaa vakavasti hätäiseltä päätökseltä saaha päättävä elin näyttämään paremmalta kansalaisten silimissä, ko lähestyy net vaalitki. Ettäkö Risikko sillon taannoin tuli melekeen luvanneeksi, että Itä-Lapin työllisyyttä tuetaan, niin pitäähän se nyt jotenki näyttää toteen. Mitä siitä sitten, jos se kaivos vaikka kaatuukin tievaihtoehon myötä kasvaneeseen vastukseen ja siihen, että Yara toteaa, ettei tällä vaihtoeholla kannata kaivosta pykätä. Valtio voi pessä käjet, met kyllä oltais oltu valmiita, muttako. 

Lyhytnäköistä, en osaa muuta sanoa. Samalla saahaan varmaankin kuopata haave Jäämeren radasta, joka kulukisi Sallan kautta. Saavat kaikki venäjänpelekoset elää jatkossakin rauhassa ja nukkua yönsä hyvin ko rakennetaan se rata jumalattoman kalliilla rahalla Sodankylän kautta Norjan puolelle (sekään ei tietenkään onnistu, että rata oisi menny vaikka Sallasta Sokliin ja sieltä etiäpäin, ehei). Ukrainan tilanne on edelleen vakava ja kaikkien kaipailemaa ratkaisua ei tunnu näkyvän, mikä minuakin huolettaa kyllä (monestakin syystä), mutta Venäjän erittäin läheisenä rajanaapurina elämäni ensimmäiset 20 vuotta viettäneenä en vain osaa tuntea itärajaan liittyen sitä pelekoa, mitä ilimeisesti pitäisi.

Summa summarum, takkiin tuli niin että rytisi ja nyt taas jälleen ja kerran vaan ootellaan. Ja mikään ei todellakaan ole varmaa.

2. Höpinä pohjoisen vetovoimasta ja työllisyy'en näkymistä, ko sillä tarkoitetaan Oulua. Ottakaappa hyvät ihimiset pää perseestä ja kartta kouraan ja kattokaa, mihin kohti Suomineitoa se Oulu oikeen sijoittuukaan. Ei kuulkaas ole pohojoista nähänykään. Luin taannoin jutun jostain seminaarista, joka oli muutama viikko sitten järjestetty täällä Oulussa ja siellä kaikki kilivan Stubbin ja kumppaneitten kanssa kehuivat, miten "pohjoinen on pop" ja "pohojoisessa on vetovoimaa", "työllisyys tulee pysymään hyvänä ja tulevaisuu'en usko on kova" ja kukaan ei sanallakaan puhunut mistään muusta ko Oulusta. ANTEEKSI MITÄ? Missä vaiheessa Oulusta tuli yhtä kuin "pohojoinen" ja loput Suomesta, eli tarkemmin sanoen Lappi, lakkasi olemasta? Pahoittelut tähän, en äkkiseltään kyennyt kyseistä juttua paikallistamaan enää tarkemmin, lainaukset eivät siis ole välttämättä aivan sanatarkkoja, MUTTA. Joka tapauksessa juttu oli täysin tyrmistyttävä, sillä Oulu ei todellakaan ole sama asia ko Pohojois-Suomi ja jos tarkoitus on puhua Oulun tulevaisuu'en näkymistä, voijaan puhua IHAN VAAN OULUSTA.

Teinkö itteni nyt seleväksi vai pitääkö lätkästä tähän vielä Suomen kartta?

3. Helevetin SOTE-uudistus. Kouhkataan, möyhkätään, kehitellään ja heitellään ilimoille täysin absurdeja ajatuksia, ajetaan puoliksi pakolla eteenpäin pysähtymättä miettimään, tuleeko tämä nyt oikiasti halavemmaksi, puhumattakaan paremmaksi ja lopulta ei enää ees tiijetä, että onko tämä nyt ees perustuslain mukainen. Saako tässä vaiheessa huutaa, että nyt järki käteen ja seis? Että mitäpä jos lakattaisiin hokemasta sitä, että uudistuksia täytyy tehä ja keskityttäisiin siihen, miten uudistukset tehään järkevästi, tasa-arvoisesti ja kustannustehokkaasti. Kyllä, sen täytyy olla mahollista. Ihan ensimmäiseksi asioita suunnittelemaan voitaisiin nostaa ihimisiä, jokka asiasta jotaki ymmärtävät, eikä niitä, joilta puuttuu kaikki käytännön kokemus ja järki. Joku tolokku tähän nyt.

4. Itä-Lapin yöpäivystyksen loppuminen. Jännästi ensin uutisoitiin siitä, miten lääkäri on viikonlopun yöpäivystyksellä voinut tienata Kemijärvellä tavallisen duunarin kuukausiansiot eli noin 2400 euroa. Ilikeimmät kielet ehtivät jo sanomaan, että melekonen korvaus siitä, kun lääkäri toteaa "ota buranaa ja jos ei tokene niin tule huomenna uuestaan". Tällä jutulla saatiinkin ihimiset kivasti valamiiksi positiivisiksi sitä tietoa kohtaan, että yöpäivystys siirtyykin, tättärää, Rovaniemelle. Että kyllä siellä varmaan saa palijon parempaa palavelua ja vastinetta rahoilleen, kuhan vaan ensin ajelee sen 150 km, Savukoskelta jopa 200 km sinne yöpäivystykseen. Sopii miettiä, että kuinka moni oikiasti lähtee yön selekään taittamaan tuon matkan. Pitää kyllä olla vähintäänkin pää kainalossa. Tai sanotaanko, että parempi ko ei yöaikaan vaan satu mitään lääkärin hoitoa vaativaa. Ruvetkaapa Itä-Lapin ihimiset koputtelemaan puuta. Ehkä sitten uu'en ja ulijaan SOTE:n aikana se lääkäri köröttelee bussilla kerran kuussa kattomaan sitä syrjäkylän mökin mummoa. Ehkä. Niin ei sitten sitä yöpäivystystä tarttiskaan. Ja jos ois tarttenu, niin kyllä se bussilääkäri varmaan osaa sitten sen ruumisautonkin tilata sille. Tai jos sekin homma on vaikka kilipailutettu ja kustannussyistä Lapeco tulee hakemaan mummon viimeiselle matkalleen? Kahen kuukauen välein haemme roskat ja kuolleet mummot! Jos mummo on kuitenkin kuollut viikolla kaksi ja emme saa tietoa asiasta ennen viikkoa neljä, siirtyy mummon haku seuraavalle tyhjennyskerralle. Kuka tietää.

5. Siirtyminen takaisin keskiaikaan EIKU keskikalija Alakoon EIKU ei sittenkään, vitsivitsi. Kylläpäs se taas vaaleja pukkaa niin maan perkeleesti. On taas se aika vuojesta ko vetastaan hatusta näitä pölijääki pölijempiä juttuja, sitten kivasti kiistellään porukalla, että kenen idea oli ja kuka oikiasti kannattaa ja mukavasti saahaan mustamaalata toisia ja kinata. Kätevästi saahaan myös net OIKIASTI tärkiät asiat peittoon tämmösten turhanpäiväisten kohujen alle. Lopulta tavallinen tallaaja ei enää tiijä yhtään, kuka kannattaa ja mitä, kuka ei kannata ja kuka ei kannata, mutta kolomannessa takavaaliohojelmassa ehkä kuitenki kannattaa, jos kuu on vaalipäivänä oikiassa asennossa ja horoskooppi näin sanoo. Valitse siinä sitten, ketä äänestät sinne päättämään MEIJÄN KAIKKIEN ASIOISTA. Etellisen päättävän elimen toilailuja ko kattoo niin ei oikeen hyvältä näytä, tosin tietysti vois aatella, että nyt ollaan jo niin pohojalla, että vaikia on ainakaan pahemmaksi pistää? 

Ite kohun sisältöön kommenttia sen verran, että siirtyminen takaisin muinashistoriaan pahentamalla entisestään tätä Suomessa vallitsevaa holohouskulttuuria vaikeutettaisiin ainuastaan tavallisen kuluttajan arkea ja tapettaisiin määrättömästi pieniä kauppoja ja kioskeja. Viina on jo valamiiksi Suomessa kallista ja sen saatavuutta on rajoitettu monin eri tavoin, eikä se näytä auttavan ko Viron viinarallia. Kun ei sitä viinaa voija kieltäkään (vai olisiko parempi jos en sano tästä mitään, saattaa vielä joku päättäjä saaha ahaa-elämyksen). Se, joka alakoholia haluaa, hakee sen kyllä, oli se lähi-Siwassa tai Alakossa. Tai vaikka Virossa. Olisiko ehkä aiheellisempaa miettiä viinan saamisen rajoittamisen sijaan (se kun nyt ei vaan näytä toimivan), että miksi se suomalainen kittaa sitä alakoholia niin palijon, että tappaa ittensä sillä? Hä? Mitäpä luulette, edistääköhän se holohouskulttuuri tervettä suhtautumista alakoholiin ja kohtuukäyttöä? Näitä vois vaikka miettiä noin niinkö aluksi.

Että semmosta. 

Kyllä on taas mielen päällä ollu jos monenmoista, eikä tässä varmaan tullu ees kaikki. Ymmärtänette varmaan miksi oon kokenu paremmaksi leikkiä ajoittain täysin tietämätöntä nykymaailman meiningistä hiihtelemällä ja kattomalla telekkarista ainoastaan Doc Martinia. 

Tätä epätietoisuutta kaikesta aijon jatkaa myös ensi viikolla, sillä suuntaan napapiirin paremmalle puolelle harrastamaan todellisuuspakoa, eli minusta ei siinä mielessä kuulu pihaustakaan. Mutta äläkööt huoliko, oon pyhästi luvannu itelleni tehtailla jotain ajastettua ja julukaisukelepoista ensi viikoksi tännekin. Niitä saatte sitten kivasti lukia ko minä olen pilikillä/kelekkailemassa/nokipannukahaveilla/ulukoilemassa/nauttimassa/no parempien asioitten äärellä, tiijätte kyllä.

17 syytä muuttaa pois Oulusta

Koska on taas tuntunut koko viikonlopun ajan jostain syystä erityisen vahavasti siltä, että meikäläisen psyyke alakaa rakoilla täällä, aattelin purkaa ittiäni siitä, miksi en voisi jäähä tänne asumaan. Toiset paikat sopii paremmin toisille ko toiset ja itte olen tosiaan vuojesta 2011 asti koittanu sopeutua tänne ja todennut sen ittelleni yksinkertaisesti mahottomaksi hommaksi. Minä olen sosiaalisella tavalla antisosiaalinen ja vastapainoksi sille sosiaalisuuelle tarvin myös hyvin palijon omaa tilaa ja rauhaa. Kyllä, minä en aina välittäisi nähä toisia ihimisiä (siippaa lukuunottamatta) joka päivä, eikä minulle tuota minkäänlaisia vaikeuksia viettää pijempiäkin yksin. Sen sijaan jatkuva sosiaalisuus ja ihimispalijous on jotenki valtavan raskasta. Juttelen kyllä suurin piirtein vaikka kumisaappaalle ja tulen yleensä hyvin toimeen ihimisten kanssa, mutta sen vastapainoksi pitäisi saaha välillä myös olla ihan hilijaa ja rauhassa.

Seuraavassa listattuna hieman syitä, jokka erityisesti laittaa kaihoamaan pois täältä.

• Työpaikka: Ihan perimmäinen syy, miksi tänne jääminen ei ole kannattavaa; töiden löytäminen voisi muodostua haasteeksi, sillä puheterapeuteista on sattuneesta syystä ylitarjontaa täällä.
• Jokapäiväinen liikenne ja ruuhkat: En jaksaisi joka ikinen aamu ryysätä ennen kaheksaa tuonne moottoritielle ajamaan jonossa seittemääkymppiä ja tekemään ristinmerkkejä, ko ihimiset koittaa tunkia rampilta sekaan ja tehä saman uuestaan nelijältä iltapäivällä (oikiasti, oululainen moottoritie on oikia villi länsi, niinkö on kyllä koko liikennekulttuuri täällä muutenkin, menkää lukemaan keskustelua Kalevan nettisivuilta moottoritielle liittymisestä, jos ette usko). Viimeksi tänään muuten ihimettelin keskelle risteystä pysäyttänyttä autoa, jolla oli hätävilikut päällä, kävi ilimi, että tämä nerokas kuski ootteli kyytiläistä siinä. Toisaalta osa pysäyttää keskelle kaistaa tukkien samalla liikenteen jättääkseen jonkun kyydistä pois, täytyy sanoa, ettei järki palijon päätä pakota.
• Bussissa istuminen: Mielenterveys menisi myös, jos joka päivä täytyisi käyttää tolokuttomasti aikaa bussissa istumiseen, olen tämän syksyn aikana ajoittain käyttänyt bussissa istumiseen yli kaksi tuntia päivittäin, enkä halua kokea sitä enää ikinä, kiitos. Polokupyöräilijät eivät myöskään tajua, että bussipysäkillä seisovia ja bussiin nousevia ihimisiä pitää väistää, vaan painetaan tuhatta ja sataa ilimeisesti silimät kiinni siihen bussijonon sekaan, ko "minä olen nyt pyörälenkillä ja syke ja ennätysaika kärsii jos jou'un hidastamaan yhtään"
• Liikkuminen pyörällä ja jalan: Myös pyöräily ja kävely hajottaa säännöllisesti; aamun polokupyörälenkki lipastolle on useimmiten niinkö esterata, jossa täytyy väistellä paitsi liukkaita kohtia tiessä, joka suuntaan suikoilevia lapsia kävellen ja pyörällä iliman heijastimia ja lamppuja sekä hulluja pyöräilijöitä, jokka tykittää päälle, jos et älyä ite väistää ja kukaan ei tunne pyörän soittokellon funktiota. Toisaalta aikuisetkaan ei tunnu hallitsevan niitä ihan yksinkertaisia sääntöjä, kuten sitä, ettei suojatielle voi ajaa täysin päättömästi kattomatta mihinkään suuntaan tai väistämättä ketään. Ohitetaan kävelijöitä ja pyöräilijöitä ihan miten sattuu, molemmin puolin ja kättä hipoen. Kävelijät taas kävelee rinnatusten koko pyörätien levey'eltä ja vaihtaa niin keskittyneesti kuulumisia Pertti-Annikin vaippaihottumasta, että ketään muuta tienkäyttäjää ei pysty huomioimaan.
• Lenkkeily kaupungissa: Kaupunkilenkkeily ei ikinä ole ollut meikän pala kakkua - koko ajan pitää olla skarppina varomassa muuta liikennettä (ks. edellinen kohta), eikä voi vaan rauhassa keskittyä siihen olennaiseen eli lenkkeilyyn. Aina on niin rauhatonta ja joku kävelee eessä hieman liian hijasta vauhtia tai hiostaa perässä, autoja on ihan liikaa ja joka paikka kuhisee ihimisiä muutenkin.
• Lenkkeily kaupungissa koiran kanssa: Pitkään kuvittelin, että lenkkeilystä tulisi kivempaa koiran kanssa, mutta koiran lenkittäminen tekee kaupunkilenkkeilystä oikiastaan vielä pahempaa; toiset koirantaluttajat tulee päälle niinkö yleiset syyttäjät, samoin kävelijät ja pyöräilijät ohittaa käsivartta hipoen ja koko ajan pitää kytätä ja varoa, ettei koira vahingossa käänny jonku himopyöräilijän eteen - täällä ei anneta ihimiselle yhtään omaa tilaa. Lisäksi joillain koiranulukoiluttajilla on aivan hukassa se homma; jos se sinun tessusi on toisia koiria nähessään kauhia hihnaräyhä, niin onko nyt aivan järkevää ottaa Lassi-Liisa rattaissa ja Sirpa-Petteri kävellen vieressä mukaan sinne lenkille ja puhua vielä puhelimessa samalla ja jäähä sitten käjet pystyssä keskelle tietä, ko toinen koira tulee vastaan ja se oma tessu alakaa räyhätä ja kiskoa kohti ja jättää vastaantulijan velevollisuueksi väistää autotien puolelle. Tai jonnekin. Oonpa myös nähäny niitä, jotka aivan vasitellen tulevat kohti samaa puolta ja tuntuvat olevan jotenki ylypeitä siitä, että oma koira ärisee, tyyliin "minun Tappaja on tämmöne iso koira, se on vähän vihanen, meikäläisen egon jatke". Minun lemppari on myös se, ko se lampunharija siellä fleksin päässä alottaa sen helevetillisen kiskomisen ja rähinän niin todetaan jotain tyyliin "no tulehan nyt ärripurri sieltä" ja veetään sitä koiraa perässä. Joo, ovat yleismaailmallisia ongelmia, mutta korostuvat täällä ko porukkaa on niin palijon ja yllättäen kaikki lenkkeilyttävät koiriaan seittemältä aamulla ja nelijän jäläkeen iltapäivällä.
• Kaupassa käyminen: Sama käytös toistuu kaupassa, ryysätään kärryjen kanssa päälle ja niitä saatanan irtokarkkeja on nyt ihan just pakko saaha tällä sekunnilla ja kyllä, juuri niitä samoja mitä minä olen ottamassa, mihin tahansa siellä kaupassa menetkin, olet aina jonku eessä.
• Paikasta toiseen siirtyminen: Kaikkeen liikkumiseen täytyy varata tuhottomasti aikaa ja ikinä et löyä parkkipaikkaa mistään, koska tiiviin rakentamisen vuoksi niitä ei ole tai net kaksi, jotka on, joku on jo varannut. Ja oman taloyhtiösi pihalla olevat kaksi vieraspaikkaa joku vatipää on ottanut omaan käyttöönsä matkailuauton säilyttämistä varten. Tai peräkärryn. 
• Ihmisten määrä: Joka puolella on yksinkertaisesti liikaa ihimisiä meikäläisen makuun, kaikkialle pitää jonottaa ja ikinä ei saa olla rauhassa missään; olen tottunut siihen, että voin käyä halutessani kaupassa niin, että olen ainua asiakas, eikä lenkillä tule vastaan yhtään ketään.
• Asumisjärjestelyt: Liian tiivis pakkautuminen näkyy myös asumisjärjestelyissä, naurattaa nämät "omakotitalot" ja postimerkin kokoiset tontit, mitä omakotitaloa siinä on, jos aina joutuu piettämään sälekaihtimet alahaalla ja omalla pihalla ei ees mahu kääntymään? Jos seisot alasti omassa olohuoneessa verhot auki saunan jäläkeen, niin kohta tulee poliisit syyttämään naapurin rouvalle vilauttelusta. Yksi miespuolinen herrasmies totesi kerran, että jos takapihalle ei voi mennä saunan jäläkeen iliman, että naapurin rouvat rupiaa käymään lainaamassa sokeria jatkuvalla syötöllä, sillon asutaan liian tiiviisti. Allekirjotan.
• Tasaisuus: Koko Oulu on yhtä tasaista tiiviisti rakennettua lättyä, josta puuttuu kaikki pinnanmuodon vaihtelut, melekeen vieläkin eksyn täällä missä met asutaan, koska on ihan tasaista, taloja vieri vieressä ja kaikki näyttää ihan samalta. Kerran löysin lenkiltä takaisin kotia vaan siksi, että joku onneton oli ripustanu ainoana jouluvalot jo lokakuussa ja tunnistin sen talon sillä perusteella ja osasin paikantaa itteni takaisin kartalle.
• Liiallinen rakentaminen: Luonnolle tai puille ei ole tilaa, kaikki pitää kivetä, asfaltoida ja reunustaa, kaataa net viimisetki puut ja vetää tilalle nurmikkoa ja jotaki saatanan pensaita (ja mihinkään ei sitten tietysti saa paskattaa koiraa ja kakkaroskiksia on ihan liian vähän). Sittenkö on se yksi pieni "mettäläntti", siellä käy kolomekymmentä koiranulukoiluttajaa paskannuttamassa koiransa, josta johtuen kengänpohojat on säännöllisesti paskassa ja koko ajan pitää kytätä joka suuntaan, ko vastaan saattaa tulla hetkenä minä hyvänsä naapurin Terttu, joka ei ihan hallitse omaa koiraansa.
• Luonnon saavuttamattomuus: Jos oikiasti haluaa mennä mettään, sinne pitää lähtiä autolla, ajaa ensin kilometritolokulla ja sitten huomata, että samalla neliökilometrillä on kolome muuta koiran ulukoiluttajaa, sienestäjä sekä hirvenmettästys käynnissä. Ah ihanaa rauhaa ja hilijaisuutta ja rentoutumista.
• Sääolosuhteet: 365 päivää vuojessa sää on pielessä; täällä tuulee AINA, talavella ei tule talavi ja on pimiää ko tontun tiijätte-kyllä-missä jouluaattona ja sitten jos sattuu tulemaan sitä pakkasta, se on jo -20 asteessa ihan raatelevan kylymää kiitos tuulen ja meri-iliman.
• Selkeän nelijän vuojenajan puuttuminen: Haluan asua paikassa, jossa on selekiästi nelijä eri vuojenaikaa ja jouluna lunta. Tai yleensäki, että talavi ei tarkota ikuisesti jatkuvaa syksyä eli seittemää kuukautta saatanan liukkaita pyöräteitä, vesisajetta ja pimeyttä.
• Melu: Ikinä ei ole täysin hilijaista, melusaastetta valuu aina jostaki ja se on henkisesti todella uuvuttavaa, autot rallaa ohi, hälytysajoneuvot huutaa ja moottoritie kohisee, vesisateen ropinan sijasta kuuntelee naapurin vasarointia tai sitten naapurien lasten kilijuntaa, joka heijastelee asfaltoidusta pihasta ja ympärille rakennetuista taloista voimistuen.
• Valosaaste: Myös valosaastetta tuluvii ikkunoista sisään yölläkin ja jos vaikka haluaisi joskus mennä ihan pimiään mettään tai ihailla tähtitaivasta, sekään ei onnistu ko kaikenmaailman valot loistaa yötä päivää.

Kaiken kaikkiaan täällä on vaan aina niin meluisaa, rauhatonta ja levotonta, että meikäläinen ei vaan jaksa. Tuntuu siltä, että roppa on ainaisessa hälytystilassa. Minä arvostan rauhaa, tilaa ja hilijaisuutta. Sitä, että voin olla sosiaalinen sillonko haluan, tai vaihtoehtoisesti mennä mummolaan istumaan hilijaa keittiön pöyän ääreen juomaan kahavia ja tuijotella pihamaalle laskevaa hämärää. Omaa, isoa pihaa ja luonnon läheisyyttä. Sitä, että voin halutessani mennä lenkille mettään ja olla näkemättä ainuttakaan ihimistä. Että voin päästää koiran pihalle kuselle uluko-ovesta ja huikata sen sitten takaisin sisälle.

Minä en halua päästä joka päivä shoppailemaan ja kahaville keskustaan. Pärijään iliman jatkuvaa baareissa juoksemista ja osaan käyä kaupassa 8-21 välisenä aikana. Ainut mitä jään Oulusta kaipaamaan sittenkö käännän nokan kohti pohojoista, on tänne jäävät ystävät, gluteenittomien tuotteitten valikoima kaupassa, noutosushi ja gluteeniton pitsa. Ystäviin voi onneksi pitää yhteyttä ja nähä asuinpaikkakunnasta huolimatta (niinkö muutenkaan saisin koskaan aikaiseksi kyläiltyä esimerkiksi ystäväni Olokin luona, ko se asuu toisella puolella kaupunkia), sushia ja pitsaa tehä ite ja gluteenittomia tuotteita ostaa varastoon.

Tuli nämät jutut vaan taas mieleen, ko luin tämän päivän (14.12.2014) Lapin Kansan pääkirjotusta, jossa viitattiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hiljattain julukaisemaan tutkimukseen, jonka muukaan maaseu'ulla asuvat kaupunkilaisia onnellisemmat ihimiset, vaikka kaupunkilaiset kokevatkin terveytensä paremmaksi. Ilimeisesti kaupunkilaisten terveys oli myös konkreettisesti mitattuna parempi ko maaseu'un ihimisten (esim. ylipaino). Itelläni tuli mieleen, että tuolla syrjemmässä esimerkiksi ulukonäköpaineet tai kaiken maailman terveystrendien seuraamiset ei ehkä kosketa ihimisiä samalla tavoin ko kaupungissa. Näin ollen siellä voi olla onnellisempi ja tyytyväisempi pari kiloa lihavampana. Se kaupunkilainen taas, joka on teheny myös ulukonäöstä ja tervey'estä yhen suorittamisen kohteen, saattaa olla ihannemitoissa, mutta joutuu koko ajan tekemään sen eteen asioita, joita ei ehkä oikiasti ees haluaisi tehä. Yleistys, mutta näinkin voi olla.

Toisaalta myös heikompi terveystilanne maaseu'ulla saattaa johtua huonosti saatavalla olevista palaveluista. Lapin Kansan pääkirjotuskin muistuttaa ihimisten oikeu'esta saaha palaveluita asuinpaikasta riippumatta. Ja yleensäkin ihimisten oikeu'esta asua siellä, missä haluaa. Oli se sitten syrjässä tai kaupungin ytimessä. 

Minulle kaupunki, etes sen laitamat tai länsirannikko yleensäkään ei ole oikia paikka. Sen vuoksi koen itteni täällä ajoittain hyvin onnettomaksi. Mutta net samat syyt, joita olen tuolla ylempänä luetellut, voi kiristellä myös kaupunkilaisen hermoja, vaikka ei ehkä samassa mittakaavassa. Se, että on tottunu tähän massojen mukana ryömimiseen ja ahtauteen ja asenteeseen, jossa välitetään ja huomioidaan vaan ittensä, oltiin sitten kaupassa tai liikenteessä, ei tarkota sitä, etteikö samat asiat voisi heijastella silti heijänkin vointiinsa.

Tai en tiijä, ehkä minä olen vaan tottunut niin hyvään.

Vapaapäivän ahistus

Huokaus. 

Joululomaan on enää muutamien päivien verran aikaa, mutta joulumieli on tyystin hukassa. Johtunee ulukona vallitsevasta säästä ja ties mistä. Eilen olin vielä ihan hyvällä tuulella, sillä viiminen opiskelijaterapia on loppumetreillä ja sujuu oikein kivasti, gradussa on alustavaa johdantoa jo viisitoista sivua ja loma on jo pian täällä. 

Tänään on taas kuitenkin tuntunu siltä, että voi ko se loma olisi täällä jo nyt. Väsyttää ja ahistaa ja tahtoisin päästä rentoutumaan jonnekin. Ei oo ees mitään hyvää kirjaa luettavaksi.

Kaivoin keskeneräisen neuletyönkin esiin pitkästä aikaa, tarkoituksenani saaha se nyt jouluksi valamiiksi. Tykkään neulomisesta, mutta jotenki on vaan tuntunu siltä, ettei ole ollut aikaa tehä mitään sillä saralla. Nyt ajattelin kuitenkin ryhistäytyä, jotta saan yhet tekeleet vielä joulupakettiin. 

Pitäisikin varmaan laittaa joku leheva pyörimään, jotta saisi homman edistymään. Vapaa-aika täällä länsirannikolla ei vaan jotenki oikeen ikinä ole ollut meikäläisen vahavimpia puolia, jos ei ole pakko tehä opiskeluhommia, en mielelläni ees olisi silloin täällä. Tai vaihtoehtoisesti sitten täytyy olla jotain menoa kavereitten kanssa, tämä kotona kyhyjöttäminen on jotenkin niin, en tiijä. 

Karannut joulufiiliskin pitäisi saaha kiinni. Oon koittanu poltella kynttilöitä ja kuunnella joululauluja, mutta nyt netkin lähinnä ärsyttää. Leivoin ja koristelin myös piparkakkutalon, enkä siltikään saa tästä jutusta yhtään kiinni. 

Piparitalo on ihan omaa tuulesta tempaamaani designia, ollakseen väsätty lennosta iliman muotteja tai malleja ihan onnistunutkin. Hirviästi en jaksanut panostaa, mutta jotenki tuntu, että pitää jonkulainen mökki kuitenki väsätä. Sitten ensi jouluna voisi ehkä jo panostaakin vähän enemmän ja leikata kunnon kaavat, että tulee osista varmasti yhteensopivat, lennosta taikinasta leikatut elementit ei aina ihan taho mätsätä toisiinsa.

Pitäisi tässä ryhistäytyä ja lähtiä lenkittämään vielä koiraa, että saisi sitten illan rauhassa tosiaan kattoa vaikka jotaki elokuvaa ja neuloa. Tänään on vaan ollut sellainen päivä, ettei ees siivoaminen kiinnosta, mikä kielii siitä, että silloin minulla on huono päivä. 

No, ei kait se auta. Joululomaa ootellessa. Saattaapi olla, että hilijenen täälläki jo nyt ja laskeu'un hilijalleen jouluun, mikäli ensi viikolla tai ennen aattoa ei iske jonkinnäköinen inspiraatio. Katsellaan. 

Aina ei vaan jaksa

Säät taas heittelee niinkö meikäläisen mielialat konsanaan. Eilen olin pirtiä, hyväntuulinen ja kävin ihan onnessani koiran kanssa lenkillä lumisateessa. Tänään ei voi sanoa ihan samaa ko monen tunnin näytölle tuijottamisrupeaman ja kovan yrityksen omaksua tietoa jäläkeen polijin loskassa kotiin. Särkee päätä ja on paha mieli. 

Eilen kaivoin ihan mielissäni joulutunnelmaa esiin, tänään tekisi mieli mönkiä peiton alle talaviunille. Ja syyä suklaata. 

Tuntuu ihan tajuttomalta, että tänään on vasta tiistai. Matka perjantaihin on pitkä ko näläkävuosi. Suunnitelmat joulutunnelman lisäämiseksi ei voisi vähempää kiinnostaa ja ajatus siitä, että paketoin vähän joululahajoja (saatikka että hakisin niitä lisää) kuulostaa ihan absurdilta ajatukselta.

On rankkaa olla näin väsynyt ja pahantuulinen. :(

Koiran kanssakaan ei taas huvittaisi lähtiä yhtään pitemmälle lenkille ko on niin liukasta. Lisäksi särkee pään lisäksi jalakoja. Kuulostaa myös siltä, että ikkunaan ropisee vettä. En tiijä, ko verhot on kiinni. Väsymystä ei vähentäny ees yhtään se, että skippasin tämän syksyn ekan (ja luultavasti vikan) luennon tänään, joka oisi ollu vielä nelijästä kuuteen. Joku roti tähänki hommaan sentään.

Oikiastaan mää kyllä haluaisin lähtiä tekemään jouluostoksia, en vaan jaksa. Paketoisin, mutta en jaksa. Laittaisin jouluvaloja, ei vaan jaksa. Ei jaksa tehä mitään muuta ko maata sohovalla ja miettiä, että jokohan sitä sais kohta laittaa nukkumaan.

Minun vastaus yksinkertaisesti kaikkeen on se _ei jaksa_. Siksi en myöskään jaksa hakia kameraa tai kovalevyä tehäkseni mitään järkevää tekstiä. Pitäisi kai vaan ryömiä peiton alle ja toivoa, että huomenna on parempi päivä? Tai ensi viikolla. Tai joskus.

Oon kyllä sitten kantaaottava, järkevä ja tehokas sekä kiinnostava taas joskus, nyt ei vaan yksinkertaisesti pysty. Tikittää tuo yksi tentti tuolla takaraivossa ja onhan se graduki siellä.

Lyhyestä virsi kaunis

Minulla on ehottomasti juttua teille, lupaan aktivoitua viikonlopun aikana ko on ehkä luppoaikaa, mutta tänään piti tulla lyhyesti kertomaan teille päivästäni:

todellaki vihanen itälappilainen

Joka on siis ollut melekolailla tämänpäiväisen paitani mukainen. Osaakkonä kirkastua sallaksi? No perhana kyllä osaan! Opiskelu on joskus aivan äärimmäisen turhauttavaa hommaa ja voisin paasata siitä teille sivutolokulla, mutta onneksi tämä paikka on varattu muunlaiselle paasaukselle.

Sen verran voin kuiteski asiaa sivuta, että mahetaan muuttaa takasin kotiapäin muutama kuukausi suunniteltua aijemmin rahoituksellisista syistä. Siitä huolimatta, että hetkellinen köyhyys oottaa, tämä tuntuu minusta hyvin positiiviselta asialta. Hunteerattiin, että tällä järijestelyllä onnistuttaisiin kuitenki säästämään ees vähän hupaisista rahoista. Toki esimerkiksi gradu pitäisi saaha jo keväällä valamiiksi (miltä ei tämän penteleen päivän valossa kyllä näytä), mutta toivossa kai se lapamatoki elää? 

Oon kyllä meleko varma, että tämä kaupunkiasuminen ja opiskelu on vieny meikäläiseltä meleko monta hyvää elinvuotta aiheuttamalla kohtuutonta vitutusta jo usiamman vuojen. Onneksi nykyään ees hellustelen, niin pääkoppa ei ihan leviä. Häätyyki tästä lähtiä syömään siipan kotua tuomia tuliaisia. Oon kyllä niin loppasuu, että saattavat kavota kaikki. Jaksa enää tälle päivää kovin mahoton kirvatakaan. :D

Ahistava lauantaiaamu

Pitäisi kirjottaa Itä-Lapin kunnanjohtajien vaihtumisesta ja siitä, miten naurettavaa on ehotella, että Salla-Savukoski-Kemijärvi-Pelekosenniemi muodostaisivat yhen kunnan. Pitäisi kirjottaa jätevesiuudistuksesta. Siitä, että Metsähallitus myy maitaan. Soklista ja siitä, miten takapajuinen maa Suomi on, kun se ei tajua panostaa pohjoisiin alueisiinsa ja kaivosteollisuuteen. Sote-uudistuksesta ja siitä, miten epämääräiseltä se näyttää.

Mutta minulle iski tänä aamuna epätoivo. Tänään ja eilen minua on suorastaan ahistanut olla täällä. En ole saanut tehtyä mitään, mitä oisi pitänyt. Kun en vaan jotenkin jaksa, enkä halua. Jos ei olisi ollut pakko nousta, oisin varmaan jäänyt makaamaan sänkyyn koko päiväksi. Ajoittain on vaan suorastaan paha olla täällä. En ees tiiä, miksi. Kai se vaan on kun on tottunut niin erilaiseen elämään. Siihen, että kävelee uluko-ovesta ulos ja suoraan mettään. Tänään vietetään Suomen luonnon päivää. Jos olisin kotona, siis siellä, missä minun sydämeni asuu, lähtisin varmaan näin viikonloppuna ulos. Menisin keräämään marjoja tai sieniä, koiran kanssa lenkille mettään. Touhuaisin jotain pihalla. Luultavasti olisin noussut kevyesti jo ennen kaheksaa aamukahavin keittoon. Täällä minä vaan jotenkin halavaannun. Oon väsynyt ja pahantuulinen.

Miettikää ihimiset, jos teille joku tulisi sanomaan, että ette saa enää asua kotipaikassanne? Että teijän on pakko lähtiä muualle, koska työt ja palavelut viijään, kulukuyhtey'et lakkaa, tiestöä ei pijetä kunnossa, elämiseen vaajitaan tolokuttomasti rahaa ja kaikenmaailman säädöksillä ja uudistuksilla teijät ajetaan entistä ahtaammalle. Tet että olisi enää ihimisenä samanarvoisia ko muut ja teitä yritettäisiin väkisin työntää jonnekin, minne ette halua, missä ette viihy ja teillä on suorastaan paha ja vaikia olla. Että teille annetaan tyhyjiä lupauksia vaan sen takia, että saataisiin kalasteltua ääniä, eikä net lupaukset loppujen lopuksi ikinä täyty, vaan ovat pelekkää sanahelinää. Tyhyjät sanat eivät ruoki ketään, eivätkä tuo kenellekään työpaikkoja tai leipää pöytään.

Siltä minusta tuntuu.

Että minut yritetään väkisin nakittaa tänne samalle neliökilometrille liian monen muun ihimisen kanssa, missä autot ja ihimiset pyörii levottomana ja mettään ei uskalla mennä, koska sieltä juoksee vastaan alaston mies kommandopipo päässä (true story, eikä muuten tarvinnut olla ees ko pyörätiellä lenkillä koiran kans, onneksi kaverilla oli se koira mukana).

Joo, mutta nyt on pakko alakaa siirtyä liikekannalle. Lupaan yrittää kirjottaa tänään jotain vähän positiivisempaakin. Jos mieli vaikka paranisi iltaa kohen. Tai jotain. Sitä ootellessa voitte vaikka tutustua Peltsin Lappiin, jos joku ei oo vielä näitä jaksoja nähäny. Itä-Lapin reissun jaksot tulee näköjään Ylellä uusintana ja löytyvät myös tuolta Areenasta. Vähän on provo meininki välillä, mutta näkyypähän komeita maisemia ainaki.