Kun arki vie sata nolla

Tästä vaikenemisesta pitkiksi ajoiksi alakaa tulla ikävä tapa! Mutta tiijättekö sen tunteen, ko työpäivän jäläkeen on olo, niinkö ois survottu mehulingosta läpi ja kotiin päästessä yksinkertaisesti haluaa keskittyä kaikkeen muuhun, eli siihen olennaiseen. 

Kuten ruuan tekemiseen, kodin pitämiseen ees jonkinlaisessa järjestyksessä, elukkaan, siippaan, pyykkikoneeseen, saunaan, jonkinlaiseen urheiluntynkään, sohovalla makaamiseen ja tarkkaan harkittuun hömppään telekkarista. Ja ah, nukkumiseen. 

Ei siinä sitten hirviästi enää jää aikaa millekään muulle. Ja kun sitten sitä siunattua vähän pitempää vapaa-aikaa on tarjolla esimerkiksi viikonloppuna, niin senkin haluaa käyttää mahollisimman hyvin sen mukaan, mitä olotila kulloinkin vaatii. Useimmiten se on ollut ihan kaikkea muuta, paitsi tietokoneella napottamista. Tai jos napotankin koneella, niin keskityn enemmän lukemaan, kuin tuottamaan itse sisältöä. 

Samaan aikaan viikot vetää menemään kaasu pohojassa ja kohta on jo joulu, ja tammikuussa saamani joulumaton käyttöönotto lähempänä ko arvaiskaan. Hullua!

Mutta mää uskon, ettei tämä ole loputtomiin tätä. Tällä hetkellä työ nyt vaan imee aika tehokkaasti mehuja, vaikka itse asiakastyö ei varsinaisesti hirveän kuormittavaa vielä olekaan. Kaikki muu irrallinen työhön liittyvä sälä on, ja tietysti sekin, että asiakastyössä tulee vastaan asioita, jokka on tuttuja lähinnä paperilla, pakottaa käyttämään aikaa sen kertaamiseen, että mitäs tässä tilanteessa oiskaan järkevää tehä. Kummasti se ajatus siitä aina sitten kirkastuu, mutta vaatii se isomman prosessin ko siinä vaiheessa, jos työelämää oiski takana jo kymmenen vuotta. Samaan aikaan nautin työstä ja toisina hetkinä tekis mieli vaan jäähä viikoksi kotia nukkumaan. 

Pari viikkoa olin tuossa välissä jotenkin niin ressissä, etten saanu ees nukuttua ko näin joka yö unta jostain työhön liittyvästä asiasta. Eikä yhtään auta, että oon teheny vitosen arvosen työn oman ammattikuntani työhyvinvoinnista! Joskus se ressi on vaan semmosta laatua, että vaikka aattelee ite, ettei ees ressaa, niin silti jollaki tasolla kuitenkin tekee niin. 

Ja tällaiseksi omaa rauhaa rakastavaksi sosiaaliseksi introvertiksi oon saanu kyllä viimisen parin kuukauen aikana olla ihan kiitettävästi esillä ja verkostoitua, esitellä ittiäni ja tavata uusia ihimisiä, että aivan bueno homma paeta piakoin päiväksi Tuntsaa vallottamaan. Tulee tarpeeseen.

Vitsit, nytkin pitäisi oikiastaan olla tekemässä ruokaa, että on sitten evästä huomenna töihin ja murua rinnan alle myös töitten jäläkeen. Toisaalta voisi myös ehkä mennä jollain "leipää ja mitä kaapista sattuu löytymään" mentaliteetillä, ko nyt ei ehkä vaan jaksa. Pitäisi tehä vähän kaikkea muutakin tässä taas. 

No mutta, hengissä ollaan kuiten! Sitä en uskalla luvata, että koska jaksasin taas panetua tähän kirjottamiseen kunnolla, mutta ehkä sekin päivä tässä vielä koittanee. Lintujen talaviruokinnan, maton virkkauksen ja jalan juoksukuntoiseksi kuntouttamisen ohessa, kuka ties.

Ajatuksia rakentamisesta

Olen tässä puoliaktiivisesti ja vasemmalla silimällä seurannut tällä hetkellä vellovaa keskustelua rakentamisen saralla ja etenkin puhetta tiukentuvista rakennusmääräyksistä ja pyrkimyksistä niin kutsuttuihin nollaenergiataloihin. Mikään asiantuntija en ole, mutta silimäilyni ovat olleet hieman huolestuneita. 

Tässä suolakurkkuleipääni kera lasillisen maitoa mutustuessani, päätin minäkin vähän heilutella lusikkaani sopassa. Korostan, että minulla ei ole mitään uuden rakentamista vastaan niin kauan, kunhan se tehään järjellä. Ei siis niin, että unohetaan ympäröivät olosuhteet, tai lähetään toteuttamaan jotain, mikä on teoriassa mahollista sillon, ko kaikki menee prikuulleen nappiin, mutta ei käytännössä. Ja minusta nuot uu'et rakennusvaatimukset ikävä kyllä kuulostavat juuri siltä. 

En myöskään sano, että kaikki nykyaikainen talotekniikka on saatanasta ja kaikkien pitäisi siirtyä ehottomasti heti takaisin painovoimaiseen ilimanvaihtoon ja vanahanaikaisiin rakennusmenetelmiin (vaikka pakko todeta sen verran, että jos tämä meijän 50-luvulla rakennettu talo tässä edelleen seisoo ihan elinvoimaisena, niin jotakin sen rakentamisessa on täytynyt tehä oikein) vaan peräänkuulutan mahollisuutta valita. 

Että jos tätä taloa ei vielä tähän mennessä ole onnistuttu pilaamaan remonteilla, niin en ole kiinnostunut sitä tekemään tulevaisuu'essakaan. Meillä ei esimerkiksi kaivata koneellista ilimanvaihtoa. Itelläni on jo jonkin verran sisäilimaongelmahistoriaa takana nuoresta iästäni huolimatta jo usiammasta paikasta, siitä lisää esimerkiksi tässä: http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/tulehduksia-iho-oireita-ja-hengitysvaikeuksia-sisailmaongelmat-vaivaavat-humanistista-tiedekuntaa/736916/

(Ohuesti vituttanee sekin, että kyseisessä jutussa viitattiin opiskelijoihin lähinnä sivulauseessa, vaikka tuolla kyseisellä käytävällä sijaitsi meijän ainejärjestön huone, terapiamateriaalivarastot, opetuslabra ja terapiahuoneet joissa itekin pidin kaikki opiskelijaterapiat. Jonka lisäksi nuin 95 % meijän luennoista pidettiin kyseisen siiven kolomannessa kerroksessa tai kyseisten tilojen välittömässä läheisyy'essä. Terapiahuoneissa oli aina iltapäivällä niin paksu ilima, että sitä oisi voinu kirjaimellisesti leikata jollakin. Mutta se on toki ihan toinen tarina se.)

Eikä se asumishistoriakaan tietenkään mikään maailman paras ole, matkalle on mahtunut maakellarilta haisevia kylyppäreitä, silimiä kirvelevän kuivaa sisäilimaa ja ties mitä. Tällä hetkellä asumuksessa ilimassa ei ole ollut mitään valittamista ja se on aika palijon se, ko kantaa mm. kaulallaan sisäilimaongelmien suurentamaa imusolumuketta.

Meillä ei esimerkiksi haise mikään "vanaha talo", josta joskus kuulee höpistävän. Uskokaa ihimiset, semmosta hajua ei ole olemassakaan. Vanaha talo ei haise millekään. Jos se haisee, siinä on jotain vialla. Ihan sama oikiastaan, oliko kyseessä vanaha vai uus talo, mutta jos se haisee, niin kaikki ei ole okei. Kerran Oulussa kaupassa ollessani satuin bongaamaan vanahemman miehen, joka selitti keskustelukumppanilleen jotain vanahan talon hajusta. Meinasin mennä koputtamaan häntä olokapäälle ja sanoa, että anteeksi herra, mutta tet haisetta minun nokkaan kyllä ihan vaan homeelta. Tämä oli suurin syy, miksi kyseiseen ihimiseen ees kiinnitin mitään huomiota, koska hän yksinkertaisesti lemahti niin kauas homeelta.  

No mutta.

 

Oman tilanteen haluan ehottomasti pitääkin tällaisena ja tämän vuoksi tiloja saneeratessa ja mahollista lisätilaa rakentaessa on hyvinkin pietettävä tarkka huoli siitä, ettei tule omalla toiminnallaan pilanneeksi mitään. Met siis pärjätään esimerkiksi painovoimaisella ilimanvaiholla oikein hyvin, joten miksi mennä muuttamaan jotain, mikä toimii hyvin? Toisaalta meillä kyllä suositaan aika palijon luonnonmukaisia materiaaleja, viherkasveja on jonkin verran, eikä kasata muutenkaan turhaa kemikaalikuormaa. Ja mitä tulee tuolta ulukoa tulevaan suodattamattomaan korvausilimaan, niin epäilempä, että se mitään jumalatonta myrkkyä olis. Jollain muulla tilanne voi olla ihan toinen.

Ja jo tokkeensa lisäeristettykin meillä on, mutta rakenteet ja materiaalit huomioon ottaen. Ei muovia. 

Ei siis kävisi mielessäkään, että lisärakentaminen tapahtuisi jotenkin täysin poikkeavalla tavalla tai että harkitsisin hetkiäkään rakentavani uutta taloa, joka toimisi vastoin näitä järkeväksi havaitsemiani periaatteita. Voisin rakentaa uuden talon, jos sen toteuttaminen olisi mahdollista tehdä järjen rajoissa, mikä ei ikävä kyllä tällä hetkellä näytä enää tulevaisuu'essa mahdolliselta. 

Ja siltikin edelleen, vaikka olisi esimerkiksi mahollista rakentaa hyvin toimiva ja hengittävä hirsitalo, en tiijä siltikään tekisinkö sitä, koska yksinkertaisesti vanhassa on jotain, mitä ei voi uuteen saaha. Minä nyt vain jostain syystä satun laskemaan painoarvoa näille ihanan paksuille ja ääntä eristäville muhaseinille ja sille tunnelmalle, joka näitten seinien sisällä vallitsee. 

Mutta summa summarum, olipa kyseessä vanaha taikka uusi talo, yhteistä kaikille on se, ettei mikään pelaa, jos ei niistä pijä huolta ja korjaa asioita ajallaan. Siitä meillä on aivan liian palijon nykyään esimerkkejä täällä Suomessa. Toki korjaaminenkaan ei pelasta, jos rakennus on susi jo syntyessään, eikä vanaha rakennus ole tae hyvälle, jos siitä ei ole pijetty asianmukaisesti huolta tai tehty vääriä ratkaisuja. 

Tätä silimällä pitäen tulevaisuus näyttää aika ankialta. Ketään muuta, jota huolettaa nämät suunnitellut tiukennukset rakennusmääräyksiin? Pyritäänkö säästämään energiaa (sikäli mikäli sitä ees nyt sitten säästyy) tervey'en kustannuksella maassa, jossa ihimisillä alakaa olla takana jo meleko pitkä historia sisäilma-altistumista, homeongelmia ja muuta? Parhaimmat lienevät altistuneen sisäilmaongelmille jo päiväkodissa, eikä loppua näy... 

Huonekalujen tuunausta

Tajusin juuri, etten ole muistanut ollenkaan esitellä teille kesän aikana tekemiäni huonekalutuunauksia! Siispä täytyy korjata tämä asia mitä pikimmiten.Tuunailu on osan kohdalla ollut jo pitempään joko prosessissa, tai suunnittelun asteella, mutta kesällä sitten viimein ko hajettiin ulukorakennuspunamullat, ostin samalla myös huonekalumaaleja. Ja tällaisia minä sitten sain aikaiseksi:

Meijän tuvan kruunaamaton kuningas (tai kuningar, maybe) on nyt ihan selekiästi uutta väriä pintaansa saanut keinutuoli! Pitkään kytenyt ajatus sai viimeinkin muotonsa totena, ko ostin purkin punaisinta maalia, mitä kaupasta sai ja sudin sen kaksinkertaisena ensin hikipäässä mattapintaiseksi hiomani keinutuolin pintaan. Siitä tuli oikein hyvä. Ellei jopa loistava. Aiemmin keinutuoli suorastaan hukkui sisustukseen, mutta nyt se saa ansaitsemansa huomion. Samalla ko keinutuoli sai uuden värin, päädyin myös vaihtamaan sen alla olleen maton uuteen, kun sattumalta löysin varaston kätköistä punaista hönkivän räsymaton. Tätä ihanuutta olen nyt koko kesän ihastellut ja niin on kyllä moni muukin, tuntuu että tulee istuttuakin enemmän keinutuolissa nyt. Ihan valtaistuimestahan tuo käy. :D

Ja koska sitä punaista maalia tuli ostettua reilusti, maalasin sillä myös pari pinnatuolia punaiseksi. Yksi löysi paikkansa tuvan nurkasta ihan vahingossa (ainakin toistaiseksi). Toinen vietiin tuliaisiksi kesän ainualle mökkireissulle. Vielä olisi pari tällaista tuolla navetassa, niillekin olen uutta väriä suunnitellut pintaan, mutta taitavat olla sitten ensi kesän projekteja. Punaista maalia tosin on vielä tuolla, saa nähä että tuleeko sillä sudittua vielä jotakin. Yleensä en näistä koristeellisista pinnatuoleista ole niin piitannut (näissä oli sellainen meleko ruma vaalianruskia ja ajan saatossa ehkä vähän kellastunutkin sävy alunperin, lisäksi osaa oli käytetty maalaustelineinä jossain vaiheessa) mutta tämä uusi maalipinta teki kyllä näistä heti meikäläisen silimään palijon komiampia!

Ja jos jollekin on vielä epäselevää, miten kyseinen tuunausprosessi tapahtui, niin kaikessa yksinkertaisuu'essaan: hio vanaha pinta (keinutuolissa maali, pinnatuolissa lakka) mattapintaiseksi, jotta uusi maalipinta tarttuu. Mitä sileämmän ja siistimmän pinnan haluat, sitä tarkempi hiomishomma (tarvittaessa voit vetää väliin pohjamaalin, minä en jaksanut ko meillä ei pienet epätasaisuuet ja kolhut haittaa). Hiomisen jäläkeen pinnan huolellinen puhistus pölystä ja sitten ei ko uutta maalia pintaan. Yksi kerros ei luultavasti peittäne riittävästi, joten anna kuivua purkin ohojeen mukaan ja vejä uusi pinta päälle. Vola, sinulla on uusi huonekalu!

Nämät kuvat ei oo nyt ihan loogisessa järjestyksessä, mutta menkööt. Tämä puuvaha nimittäin hankittiin ensisijaisesti tuota pöytää varten (josta kuva on taas ja jälleen meleko huono, pahoittelut siitä). Pöytähän on ollut projektissa jo toissa kesästä asti ja nyt sitten lopulta arvottiin siihenkin uusi sävy maalikaupassa ja jotenkin kummassa kaikkien pähkäilyitten jäläkeen siitä tuli vihiriä? Mietin myös lakkaamista kirkkaalla lakalla, mutta jotenkin tämä värillinen vaihtoehto nyt kuitenkin vei voiton. Tuo puuvaha oli muuten oikein kätevä juttu, paitsi että pöydässä oli kummia läikkiä, jokka ittepintaisesti jättivät imemättä vahan itteensä, vaikka puulle kaikki pinnat hiottu olikin. No, ei sole meillä niin justiinsa. 

Sävy ei kuvassa oikein pääse oikeuksiinsa, eikä väri näytä livenä ihan nuin epätasaiselta. Tätäkin vahaa kun sitten jäi yli, niin käsittelin sillä ex-tempore varastossa olleen vanahan pärekorin ja tuunasin siitä meille sisälle uu'en ja kätevämmän lehtikorin. Pärekorilla on heleppo kuskata paperit paperikeräykseen ja sitä ei ihan joka kauppareissulla tarvi olla tyhjentämässä. Kierrättäminen voi olla myös kaunista! Korissa värin oikea sävy tulee ehkä paremmin esille. Jätin korin alkuperäisen väriseksi sisältä ja käsittelin vain ulukopinnat ja netkin hiukan kuultaviksi, koska pinta näyttää näin kivan elävältä. Peikonlehden ja pinnatuolin kanssa oikein oiva porukka leivinuunin kylijessä. 

Tämä ei sitten olekaan mikään tuunausrojekti, vaan toteutettu pitkäaikainen haave ostohuonekalusta. Met harvemmin ostetaan ihan uutta, mutta tietyt huonekalut on sellaisia, ettei niitä juuri vanahana passeleita saa. Sitten ko ostetaan, se on usein pitkän harkinnan tulos. :D Tai ehkä enemmänkin sitä, että saan jonkun vision siitä, millainen huonekalu jossakin tilassa pitäisi olla ja sitten ko oon tarpeeksi kauan visioinut, miettinyt ja mittonut ja löytänyt jostakin käyttötarkoitukseen sopivan, sitten se hankitaan. Siipan siunauksella, tietysti. Sellainen oli tämä pinnasohovakin, jolla saatiin kaivattua lisäistumatilaa keittiön pöyän ääreen. Alunperin suunnittelin, että pijän pöy'än ihan vaan pyöreänä normaalioloissa ja raivaan pinnasohovalle tilan tuonne ikkunan alle, josta sen voi sitten aina tarvittaessa ottaa pöy'än ääreen, mutta ihastuin tähän pöydän kaverina niin kovasti, että se on tainnut jäähä tuohon pysyvästi. 

Hetkittäin on tuntunut, että meni koko kesä taas ihan omasta eestään, mutta on sitä sentään jotakin saanut aikaiseksikin!

Astiataivas (tai helevetti, miten sen nyt ottaa...)

Nonni, kerta ei niitä huonekaluja ja sisustusta nyt, niin sitten niitä astioita! Nämät ovat kaikki siis peräisin tuolta meijän varastosta ja ovat mitä ilimeisemmin tämän talon astioita, joskin mukana saattaa olla myös muualta kulukeutunutta tavaraa. Tässä ei myöskään ole vielä ihan kaikki, mitä olen varaston uumenista esiin kaivanut, mutta suurin piirtein kuitenkin.

Lähetään loogisesti liikkeellä tämmösellä yksinäisellä lasilla. Ei mitään hajua valamistajasta, täytyy tunnustaa, että näitä oli usiampikin, mutta taisin navettaa siivotessani hävittää net. Eli jos oli joku arvokas sarja niin saa tulla lyömään, muttako oli pariton määrä, tai sitten ehkä ainuastaan kaksi. Enpä voinut tietää, että yksi piileskeli vielä jossain muualla... Ihan sievä lasi sinänsä. Siinä vaiheessa ko kaverit päätyivät lasinkeräykseen oli jo melekonen siivousurakka takana ja hetken puntaroituani että säästänkö vai enkö, lähtivät sitten mäkeen. Toivottavasti ei ollut iso vahinko. Tämä saanee mennä jatkamaan elämäänsä jonnekin, ehkäpä Naruskan mökille.

Okei, seuraava, astetta hienompi löytö. Arabian korvattomat kahavikupit (?) nääs. Kokonaiset viisi kappaletta, joskin yksi vähän huonossa kunnossa. Ei mitään hajua mallista tai muusta, äsken yritin rullailla Arabian valikoimaa, josko olisi tullut samanlaiset vastaan, mutta ei ainakaan vielä. Leima viitannee jonnekin 50-60 -luvun tuotantoon, jos en ihan väärin tulkitse? Näiden yksinkertainen muotokieli on jotenkin todella hieno ja ajaton, ei uskoisi, että nämät ovat nuin vanahaa tavaraa. Ehottomasti kaappiin ja käyttöön!

Näille snapsilaseille en myöskään löytänyt mitään nimiä tai tunnistetietoja, mutta ovat jotenkin niin ihanat, että löytävät ehottomasti paikkansa käytöstä! Huomattavasti palijon kauniimmat verrattuna tavallisiin ja tasasen tylsiin napsulaseihin, mitä meiltäkin löytyy. Ja näissä on ajateltu käytännöllisyyttäkin, käyttäjä tietää ja tunnistaa heleposti oman lasinsa, koska kaikki ovat eri värisiä. Näppärää. Ainut mikä huolettaa, on tuon kuvion kestävyys ja pysyvyys. Vihiriästä lasista kukkakuvio on kulunut lähes kokonaan jo pois kummaltakin puolelta, joten pesun suhteen täytyy noudattaa varovaisuutta.

Yksi pahavilaatikko oli syönyt sinäänsä myös tolokuttomat määrät Riihimäen lasin umpiointipurkkeja, yhden litran ja loput 3/4 litran koossa. Ja olipa sekaan eksynyt yksi Karhulan purkkikin. Muutamaan olisi löytynyt umpiointiin tarvittava metalli ja tiivistekin, mutta net olivat kyllä tulleet jo tiensä päähän. Umpiointikäyttöön löytyy kyllä uusiakin purkkeja, nämät ovat sen verran hienoa, että pääsevät säilytyskäyttöön. 

Tässä onkin sitten pari mysteerilautasta. Isompi on kovasti palijon tutun näköinen ja on melekosen jämäkkää tavaraa, että mikään ihan pilipalilautanen tuskin on kyseessä, mutta nopealla googlailulla en saanut vielä selevitettyä, että kenen ja mikä lautanen mahtaisi olla kyseessä. Pienempi kaveri on mitä luultavimmin Nuutajärven lasin lautanen, ainakin kovasti sellaiselta näyttää. Jos jollain on vinkkejä tuon isomman suhteen, niin mielelläni kuulisin! On sen verran jämäkkää lasia ja kauniskin, että talteen menee ehottomasti. Tuon yksittäisen lautasen kohtalo on vielä avoin, mutta eiköhän sekin vielä paikkansa löyä, tai sitten uuden kodin.

Tämä nekka ei halunnut tarkentua kuvaan, vaikka miten päin yritin ja napsin siitä varmaan kymmenen kuvaa, mutta ei anneta sen häiritä. Jokin tämän astian muotoilussa ja hieman keltaiseen taittavassa sävyssä säväytti minua heti ensi näkemältä. Sitten kuitenkin ajattelin, etten minä sitä tartte, koska nekkoja meiltä löytyy jo kaksi kappaletta. Silti jokin sen ulkonäössä onnistui kiinnittämään katseen uudestaan ja uudestaan ja aloin kummasti ajatella, että taijankin siirtää sen tuolta kiertoon-kasasta kuitenkin talteen-kasaan, siitäkin huolimatta, etten minä sitä varsinaisesti tartte. No, nekka paljastuikin sitten mitä ilmeisimmin Riihimäen lasin "sotakalusto" nimellä kulukevan kermakon ja sokerikon toiseksi puoliskoksi. Internetin ihimeellinen maailma tietää kertoa, että malli on tullut markkinoille ennen talavisotaa. Jos tässä ei vielä ollut tarpeeksi syitä kyseisen kermakon säilyttämiseen, niin ei sitten missään.

Tässäpä sitten pari kulhoa (jälkiruokakulho ja ehkä sokerikko, pienestä koosta päätellen?), jotka tulikitsin internetin avulla Karhulan lasin tuotannoksi. Kohtaloa en vielä osaa sanoa, krumeluuri reunan muotoilu ei ehkä ole ihan meikäläisen mieleen ja kun näitä nyt on vaan nämät kaksi, niin voisivat ehkä päätyä etsimään uutta kotia. Katotaan. 

EDIT: Ovat Riihimäen Ludvig-sarjaa, eivät Karhulan lasia, anonyymille kiitos tiedosta!

Sitten pari yksinäistä lasia, joista tuo vasemmanpuolimmainen on ilmeisesti Karhulan ja Iittalan Iitta-lasi, koska pohjassa on tuollainen tähtikuvio. Lasi on hiukan kulahtaneessa kunnossa ja erikoisen kokoinen, joten katsotaan säilytetäänkö vai laitetaanko kiertoon. Oikeanpuolimmainen lasi saanee jatkosijoituspaikan mökkiastiastosta.

Kristallituoppi sekä sokerikko ja kermakko. Näidenkään kohalla ei kyllä mitään hajua, ovatko jonkin tunnetun suomalaisen lasitehtaan tuotosta vaiko jotain muuta.  Täytyy kyllä todeta, että ovat toisaalta hyvin kauniit. Ehkäpä yritän vielä selevitellä, että ovatko esimerkiksi Nuutajärven lasin aikaansaannoksia, mitä ulkoisen habituksensa puolesta voisivat hyvin vaikka edustaakin. En pitäisi täällä kyllä mahottomana sitäkään, että olisivat kulukeutuneet tänne naapurin puolelta. Mutta kyllähän siellä mökkiastiastossa ehottomasti sokerikkoa ja kermakkoakin tarvitaan. Ja tuoppia.

EDIT: ulkolaista tuotantoa ovat.

Tässä taas hiukan mönkään mennyttä tarkennusta, mutta ei takerruta siihen. Sininen maljakko varasti huomioni heti ko sen nostin laatikosta esiin. En ees jotenkin osannut ollenkaan olettaa, että kyseessä voisi olla mikään kovin erikoinen vaasi, muttako kirjotin googleen hakusanaksi Nuutajärven lasi aikomuksenani tutustua sen nimen alla valamistuneisiin lasituotteisiin tarkemmin, lävähti näytölle ensimmäiseksi kuva kyseisestä vaasista. Ihimekös tuo kun silimä tykästyikin tuohon vaasiin niin kovasti, että alakoi hakija sille jo paikkaa. Etualalla huonosti tarkentuneena olevasta esineestä en ihan tiijä, että onko se tuikkukippo, sokerikko vai kenties lasi. Ulukonäkö muistuttaa Eero Rislakin Riihimäen lasille suunnittelemaa jäläkiruokakulhoa, mutta ei ehkä kuitenkaan ole ihan samanlainen? No, joka tapauksessa tämä kippo pääsee nyt toimittamaan tuikkukupin virkaa, sillä nätti se on. 

Sitten vähän kahavikuppeja. Nuita vihiriällä puulla varustettuja oli alunperin kuusi, mutta onnistuin tiputtamaan ja rikkomaan korvan yhestä. Olivat aluksi mielestäni jotenkin hauskat, mutta nyt en sitten enää niin tiijäkään. Kahavikupeilla ei oikiasti kyllä nykyaikana ole meijän talou'essa käyttöä ko korkeintaan koristeena. Nämät taisivat olla jotain puolalaista posliinia, jos en ihan väärin muista. Etualan kukikas kuppi ei pitänyt sisällään (tai pitäisikö sanoa, pohjallaan) mitään tunnistetietoja, mutta oli yksinäisyyessääkin niin kivan värinen, että eiköhän met sille joku käyttötarkoitus keksitä. Pallokoristeinen kuppi taas on meikäläisen yllätykseksi Arabian puhalluskoristeinen kuppi. Samalla ko tämä asia valakeni minulle, valakeni myös, että olen pitänyt koristehyllyssäni tietämättäni vihireitä Arabian puhalluskuppeja myöskin. Jotenkin olin ihan ohittanut tällaisen faktan, mutta olivat vaan niin komiat kupit, että pakkohan net oli näkösälle laittaa.

Tässäpä taas yksi paritsa, joka sokerikkona ja kermakkonakin tunnetaan. Näistäkään en tiijä kyllä yhtään mitään muuta, ko että muotoilu näissä on jokseenkin epäkäytännöllinen, mutta aluslautanen taas kätevä. Omalla tavallaan hienot, mutta kohtalo vielä avoin. 

Ja sitten vanahaa kunnon Duralexin lasia. Ainakin vasemmanpuolimmaiset ovat Duralexin valamistamia, oikeanpuolimmaisista en uskalla sanoa samaa, koska niissä ei tainnut olla mitään merkintää valamistajasta. Toisaalta ihan kauniita juomalaseja, mutta katsotaan, riittääkö näille kaappitilaa. Nämät olisi kyllä vielä varsin hyväkuntoisia laseja molemmat.

Nämät lasit taas aijon kyllä ehottomasti pitää, koska ovat minun mielestäni varsin kauniit. Näissäkään ei merkintöjä valamistajasta ole, eikä tullut googlailulla samanlaisia vastaan. Yksi on matkan varrella hieman samentunut, pitää koittaa saaha puhtaaksi. Käytön jäläkiä on myös jonkin verran, mutta haitanneeko tuo.

EDIT: Ovat Riihimäen lasin Olga-juomalasit, anonyymille kiitos tästäkin tiedosta! 

Sitten tämmöiset "kristalliset" jäläkiruokakulhot. Ovat minusta jotenki tosi kauniit, että ajattelin nämätkin (yllätys yllätys) säästää, vaikka jäläkiruokakulhojakin meillä aika reippaasti on. Tuntuvat käteen hirviän kevyeltä ja jotenkin muovisilta, etten siltä pohojalta usko näitä minkään kunnon valamistajan kulhoiksi, mutta voin toisaalta olla väärässäkin. Jos joku tunnistaa niin saa kertoa! Arcorocin laseja googlaillessa vastaan tuli tämäntyylisiä jäläkiruokakulhoja, mutta eivät olleet ihan samanlaisia, liekkö sitten sen valamistamia.

Ja lisää Duralexiä. Mummolasta löytyy näitä samoja laseja, joten kaikessa nostalgisuudessaan säästämisen arvoiset. Jos eivät mahu kotia, niin löytävät kyllä paikan missä palavella. Näihin liittyy hyviä muistoja.

Yksinäinen Duralex ja joku muu lasi. Löytävät kyllä käyttöpaikan varmasti jostakin. 

Muutama sinappilasi! Vähäisyyden vuoksi en ehkä viitsi ottaa juomalasikäyttöön, mutta jotain käyttöä näille ehottomasti keksitään. Kaverina yksi ruskea Violajuustolasi. Taustansa vuoksi ehottomasti säästettävien listalla.

Arabian Pirtti-sarjan kahavikupit. Näiden kohtaloa vielä mietin, koska jostain kumman syystä minulle tulee vaan tästä kahaviastiastosta mieleen, että ollaan jonkun hautajaisissa! En kyllä yhtään tiijä että miksi, liekkö tuo värimaailma vai ovatko jääneet jostain lapsuu'en hautajaiskokemuksesta mieleen...

Sitten vähän Arabian lautasia, muutama isompi Pirtti-sarjan lautanen ja asetteja. Ilmeisesti tuo sini-ruskeakin on Pirttiä, mutta vähän eri sävyisenä? Se miellyttää kyllä heti enemmän meikäläisen silimää. Jaahas, nopia googlaus tietää kertoa, että kyseessä onkin eri sarja, nimeltään Kaira. Kas kun se näyttikin heti enemmän mieleiseltä. :D Valkoiset ovat aina käteviä olemassa ja tuo vaaliansininen, sekä keltanen ovat ihanan värisiä, vaikka vähän kärsineitä ovatkin. Tuo oikialla laijalla oleva mustavalkoinen asetti ei ole Arabiaa, mutta minusta se oli niin nätti, että halusin sen säästää. Asetit ajattelin kaikki (ehkä lukuunottamatta nuita ruskeita Pirtti-asetteja, jos kupitkin löytävät jostain uuden kodin) säästää, koska olen tehenyt viime aikoin juhulakattaukset käyttämällä muumimukeja ja yhistämällä niihin näitä erilaisia asetteja. Tietysti sekin olisi kiva, jos kahviastiaston saisi koottua nuista Arabian puhalluskoristeisista kupeista... Muumit meillä on pääsääntöisesti arkisessa kahvikäytössä, eipä oikiastaan tule juuri muita katettua pöytään, vaikka Arabian KoKoa löytyy, samoin kauniit Pentikin kupit.

Sitten taas mysteeriset lasilautaset ja -asetit. Vastaavia ei osunut kuukkeloimalla silimään, molemmat ovat kyllä ihan nättejä, etenkin nuot asetit. Kattaamisessa tarvii kyllä aina nuita leipä- tai pullalautasia (tai mikä tuon koon nimi nyt virallisesti onkaan), mutta toisaalta haluaisin hankkia sitä varten ihan uusia Marimekon lautausia. Myös nuitten lasisten asettien käytännöllisyyttä vähän epäilen, pitäisi kokeilla miltä net näyttävät yhessä muumimukien kanssa. Jotenkin tuntuu, että näille pitäisi olla lasiset kahavikupit kaveriksi? Katsotaan, josko näidenkin valamistajan saisin vielä kaiveltua esille.

Löytyipä sieltä laatikosta myös kaksi kappaletta Nuutajärven lasin Rosita-kulhoja. Nämät menee säästöön, koska sujahtavat heleposti tarjoilukulhoiksi kattaukseen ko kattaukseen. Äidillä oli tähän kuuluvia jalallisia laseja joskus (ehkä viinilaseja?) muutama ja pienenä ko haluttiin tehä juhlavampi kattaus, net jalalliset lasit piti ehottomasti saaha pöytään. Ellen ihan väärin muista, taijettiin juhulia pikkuveljen syntymää koristelemalla keittiönpöytä ja juomalla omenamehua niistä Rosita-laseista. :D Tästä lapsuu'en suosiosta johtuen ovat tainneet kaikki ehkä yhtä lukuunottamatta särkyä... 

Nämät ovat Arcorocin lasit, ehkä Emma-nimiset jos en ihan väärin muista? Malli on toisaalta ihan kiva, arkikäyttöön ehkä vähän pienikin, tulee mieleen, että näistä pitäisi siemailla viskiä jääpalojen kanssa (mitä ei kyllä meillä harrasteta :D). Ovat kyllä meleko naarmuiset ja elämää nähäneet, että saattaisivat ehkä siirtyä osastolle "mökkiastiasto".

Humppilan lasin Ulpukka-vati. Tunnistaminen vaati internetin ihimeellisen maailman apuja, vaikka painosta ja tutusta ulukonäöstä tiesinkin, että joku tietty suomalainen lafka täytyy olla tämän takana. En tiijä meneekö tarjoiluvadiksi, mutta jotakin käyttöä tälle keksittäneen. Voisi toimia jossain semmoisessakin paikassa, mihin ei välttämättä muuten uskalla lasiastioita asetella (veikkaan nimittäin että jos tämä tippuu lattialle niin ennemmin lattia menee rikki ko tämä, tosin ehkä sekään ei nyt niin hirviän positiivinen asia ole :D). Ilimeisesti tämä Humppilan lasi ei ole kovin monen mieleen ja kyllähän tästä vähän mummola-vibat tulee (sieltäkin tällainen löytyy) mutta toisaalta muistan pentuna aina ihailleeni sitä, miten tämä lasi näyttää ihan jäältä joessa. Joten ajattelisin, että käyttöä löytyy ainakin jouluna, jos ei muuten.

Pari simppeliä kynttilänjalakaa, joihin voi laittaa joko pitkän kynttilän tai tuikun. Pohojassa lukee "France", ei muuta. Menevät säästöön monikäytettävyytensä vuoksi, löytävät varmasti paikkansa jostain kattauksesta joskus. Jos Pirtti-kupeissa oli hautajaisfiilis, niin näissä taas on ihan ristiäismeininkiä. :D

Kuten kuva kertoo, Muurlan käsintehty tuikkukippo. Nopialla etsimisellä en löytänyt mallin nimeä tai muutakaan infoa tästä, mutta menee toki säästöön kauniin muotoilunsa vuoksi ja myös siksi, että kynttiläjuttuja ei voi olla ikinä liikaa (t. tuikkuhullu). Vaikka muuten onkin vähän surkiaa, että kesä alakaa kääntyä pikkuhilijaa kohti syksyä, niin se tuo kuitenkin taas mukanaan pitkän kynttiläkau'en.

Sitten taas muutama mysteerilautanen. En tiijä mikä näissä lasiastioissa viehättää, mutta nämätkin on minusta kauniit, ihan niinkö pieniä aurinkoja etenkin auringonpaisteessa. Jos olisivat värillistä lasia, olisivat vielä kauniimmat! Valmistaja ei ole tiijossa, kohtalokin vielä avoin, ko näitä on vaan kolome.

Sekä nämät syvät lasilautaset, että teekupit ovat säästettävien listalla. Lautasissa ei muistaakseni ollut mitään merkintöjä, mutta epäilen Arcorociksi, teekupit nimittäin ovat sitä varmuuella. Syvät lautaset ovat monikäyttöiset ja nämät teekupit taas vaan jotenkin niin kivat. Teetä tulee kyllä harvoin juotua isolla porukalla niin, että kattaisi ihan kupit pöytään, mutta hyvähän se vara on olla olemassa. :D Jos raaskin, niin näille saattaisi kyllä olla toinenkin koti, katotaan nyt. 

Ja sitten vielä lopuksi, Arabian Harlekiini kukkamaljakko. Kukkamaljakoita ei voi olla ikinä liikaa, tosin tämä kaipaisi seurakseen ehkä samanhenkisiä kavereita. Mutta ei anneta sen häiritä. Löytää paikkansa kyllä. 

Siinäpä niitä! Jotain halpisosaston kippoja ja kuppeja jäi esittelemättä ja varastokin piettää sisällään vielä muutamia astioita, mutta suurin osa oli ehkä tässä. Ja tähän ei tietysti päässyt "uusi" aterinsarjani eli Sorsakoski, joka oottaa vielä osin pientä fiksailua. Nyt vaan sitten enää pitäisi ratkaista, että mihis net säästettäväksi ajatellut asiat sijoittaa. :D Oon aina aikasemmin varonut käyttämästä ittestäni tätä ilimasua, mutta kyllä kait meikäläisessa pieni keräilijä asuu. Sen ääneen myöntäminen valitettavasti antaa luvan sille, että tekee mieli samantien suunnata kirppikselle tekemään löytöjä. Onneksi se on täällä vähän rajallista. Ja edelleen olen sitä mieltä, että haluan kerätä sellaisia asioita, jokka ovat meikäläisen mielestä kauniita enkä pelekästään keräämisen ilosta. On olemassa esimerkiksi hirviästi värillistä lasia, jota ottaisin enemmän ko mielellään ja sitten tietysti kaunista keramiikkaa ja posliinia. 

Mutta onneksi keräilyssä on aikaa koko elämä, eikös?

Elämää elokuussa

Ensimmäinen työviikko uusissa hommissa kesän "loman" jäläkeen takana! Siirryttäessä elokuun puolelle tein tosiaan sen verran historiaa, että sulijin Kempan ovet takanani ja siirsin työtouhuni täysipäiväisesti oman kunnan puolelle. Nollapisteestä ko lähetään, hommaa on enemmän ko riittämiin ja varsinaisten omien hommien tekemisestä saa vielä vaan haaveilla hetken, mutta ehkä se tästä. 

Ajattelin, että olisin reippaana ihimisenä tänään ikuistanut kesän aikana tuunaamiani huonekaluja ja pieniä sisustusmuutoksia ja jakanut tänne. Sitten leväytin tupaan petivaatteita, pyykkiä ja astioita siivoushommien vuoksi, joten ei taija onnistua huonekalujen ikuistaminen järkevästi. 

Oon loman aikana käynyt läpi varastosta löytyviä astialaatikoita, jokka piettävät sisällään vanahoja talon astioita ja nyt sitten ex-tempore päätin läjäyttää niitä tiskikoneeseen ja sen jäläkeen haarukoija, että mitä haluan pitää itse ja mitä en. Mikä on tietysti ihan toivoton tehtävä, koska ensinäkään en tiijä, mitä kaikkea näistä haluaisin pitää (lasiastiat on vaan niin nättejä, ettäkö niitä kattoo, tekisi toisaalta mieli pitää kaikki, vaikka epäilen syvästi, että näille kaikille tulisi mitään käyttöä). Toisekseen, en myöskään tiijä, että mitä tekisin sitten niille, mitä en välttämättä halua pitää. Tai niille astioille, jokka ois vähän niinkö pakko raivata tuolta kaapista pois "uusien" tieltä. 

Pakko olisi varmaan muutenkin järjestellä kaappeja astioitten osalta uuteen uskoon. Ja minä kun olin ajatellut myös meneväni tänään mustikkaan... Kaupassakin pitäisi käyä. Koska en jaksanut eilen. Huomiselle näyttää mukavasti ukonilimaa. Eli ehkä viisaampi painua vielä tänään sinne mustikkaan sitten. 

No, jospa saisin tätä astiakatastrofia jotenkin setvittyä, niin ehkä sitten olisi esitellä teille myös uusia astioitani tässä piakoin! Pakko sanoa, että tässä talossa on ennenkin tainnut asua kauniille lasille ja astioille perso emäntä... Mikä onni, että meillä tuntuisi olevan samanoloiset mieltymykset monien astioitten suhteen! Johtunee varmaan siitä, että astioitten hankkimisen ja minun syntymäni välissä on ehtinyt kulua riittävän pitkä aika.

Juuri kuukkeloituani muuten totesin, että eräs maljakko, joka viehätti silimääni heti ko sen laatikosta huomasin, onkin Nuutajärven lasin valamistama. Ehkä parempi siis koittaa salapoliisina tutkia ensin näitten kaikkien taustat, ennenkö tekee luopumispäätöksiä. :D

Paluu juhannuksen tunnelmiin

Parempi myöhään ko ei milloinkaan! Löysin vihdoinkin aikaa istahtaa alas koneen ääreen ja käyä läpi meijän juhannusreissun kuvat ja poimia parhaat palat tänne. Tämä olikin ihan mukava paluu reilun kuukau'en takaisiin tunnelmiin näin jonkin aikaa jatkuneen hellejakson jäläkeisenä hieman pilivisempänä päivänä. 

Kuten jo aijemmin sanoin, kesä on liian lyhyt koneella istumiseen sillonko on parempaakin tekemistä. Ja sitähän on kyllä riittänyt, mutta niistä touhuista lisää ehkä sitten myöhemmin. Nyt kuitenkin juhannustunnelmiin kuvien muodossa:

Juti the eräjorma nautiskelemassa puruluuta vaivaiskoivujen keskellä

huippuja horisontissa

etualalla Puitsi, taaempana tuntureita Venäjän puolella

Sauoiva Peuratunturin muristalta käsin kuvattuna

Peuratunturi

Tällä reissulla käväistiin ensimmäistä kertaa Peuratunturin muristalla ihailemassa maisemia. Jännä, sillä vaikka tuntuu, ettei olla ees kauhian korkialla, niin maisemat tuolta muristalta käsin on silti oikeen mukavat. Itse Peuratunturin valloitus jäi tällä(kin) kertaa haaveeksi, koska jatkuvasti vaihteleva säätila ei oikeen houkuttanut jalakautumaan kovin pitemmäksi aikaa. Mutta kerta minä vielä kiipiän tuonne! Meleko monta muutakin tunturia ja nyppylää oottaisi vielä vallotusta.

eikö met jo lähetä sinne ongelle?!

Sauoiva kylypee auringossa

Värriötunturi

lisää Värriötunturia

Nämät kuvat olen luullakseni napannut Jänesvittikon päältä matkalla Luuntaittumaojalle ongelle. Muumilaakson mörkö alias Sauoiva ja makkarana maisemaa halkova monihuippuinen Värriötunturi. Reissulle sattui onneksi myös näitä lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Kalaa tuli sen verran, että syyä saatiin. Luuntaittuman lisäksi käytiin kulijailemassa myös esimerkiksi Tuntsajokivarressa ja Nuolusojalla, sekä ajeltiin pitkin poikin Tuntsaa.

iltapalaa

tummat pilivet kasaantuvat

ja sitten satoikin kaatamalla

Sauoivan ääriviivat ukkospuuskan keskellä

Ihanan auringon ja lämmön lisäksi päästiin usiampaan otteeseen osaksi myös kunnon ukkosmyräköistä ja kaatosateista. Vettä tuli välillä niinkö saavista kaatamalla ja salamat räiski välillä meleko lähellekin. Niinä hetkinä tuli aina meleko kiitollinen olo siitä, että on auto, mihin paeta suojaan ko taivas alakaa uhkaavasti tummumaan ja kaukaa alakaa kuulua pahaenteinen kumina. Jos olisi pelekästään jalakapatikassa liikkeellä, olisi meleko suojaton olo tuolla ylävillä mailla... 

sauna lämpiää

seikkailuauto, kulukuväline ja tuki sekä turva

Peuratunturin mystinen katoaminen

Sauoiva ja salaisuu'en verho

leiritulet

Niinhän sitä sanotaan, että myrskyn jäläkeen on poutasää ja niin myös Tuntsalla. Aikansa ko sataa vettä ja ukkonen äyvästää, niin kyllä se aurinkokin sieltä sitten vielä löytyy. Ja mikäs sen mukavampaa, ko sytyttää tulet nuotioon ja lyyä sauna lämpiämään ja istua nauttimaan elämästä ja juhannusaatosta.

unen satumaailma

matalalla roikkuva piliviverho

usvan keskellä virtaa Peurahaara

No, ihan en malttanut istua paikallani, ko Peurahaara verhoitui utuun, jonka ilta-aurinko värjäsi ja laittoi kaikki vesipisarat kimaltelemaan kilipaa. Oisin voinut ihastella tätä taijanomaista maisemaa loputtomiin ja yritin kovasti tykittää kameralla sen verran, että saisin välitettyä teillekin palasen tätä Tuntsan mystistä vetovoimaa.

juhannusyö

yksin usvan keskellä

Hetki eteenpäin ja yhtäkkiä maailma olikin hukkunut usvaan miltei kokonaan. Ei päästy tänä juhannuksena ihailemaan keskiyön aurinkoa, mutta meleko vaikuttavalta tämä sankkaakin sankempi sumuverhokin näytti.

<3

Koska Tuntsa on ehottomasti enemmän meijän valtakuntaa ko mikään vilisevä suurkaupunki ikinä, käytiin lisäämässä ihan omaan paikkaan lemmenlukko ensimmäisen hääpäivän kunniaksi ennen kotiinpaluuta, tosin päivää etuajassa kylläkin. Juuri luin jostain, että lemmenlukot on ihan last seasonia ja jossain ollaan jo ongelmissa, ko sillat ei kestä kaikkien lukkojen tuomaa lisäpainoa, mutta jospa tämä silta kuitenkin tuon meijän lukon jaksaisi kantaa! Eikä se virtaava vesikään siitä yhestä kuohuihin heitetystä avaimesta toivottavasti kovin kärsi.

Paluumatkalla oli vielä pakko käyä valloittamassa jälleen kerran Kuskoiva ja ihastella sen päältä aavistuksen uhkarohkiastikin vieressä vellovaa ja jylisevää ukkospiliveä. Lähettiin kyllä hyvissä ajoin karkuun ennenkö tuo pilivimassa alakoi jyllätä meitä kohti. Näitten luonnonvoimien äärellä sitä vaan tuntee ittensä niin pieneksi. Paluumatka takaisin kohti sivistystä olikin sitten yhtä auringon ja vesisateen vaihtelua.

Kotimatkalla tehtiin pienet mutkat vielä Värriön puolelle ja sille hetkelle sattuikin onneksi lämmin ja aavistuksen hiostavakin auringonpaiste, joka ei hylännyt meitä, vaikka vähän seikkailtiinkin kohteeseen aavistuksen pidempää (voisi ehkä näistä kallioista johtuen sanoa, että maisemareittiä) pitkin. Vaikka kalliot ja kivikot sekä luola (jota en kameran telezoomista johtuen valitettavasti onnistunut ikuistamaan järkeävästi) komeita olikin, varsinainen päämäärä oli vielä jossain muualla:

Nimittäin nämät komiaakin komiammat vesiputoukset. Jos en olisi omin silimin nähänyt, en uskoisi, että omasta kotikunnastani tämmöisiä etes löytyy. Koska paikka tuntuu olevan eräänlainen julukinen salaisuus, enpä minäkään palijasta sen tarkempia koordinaatteja, vaan se, joka haluaa tämän paratiisin löytää, selevittänee sen sijainnin omatoimisesti! :) Vaikka kyseessä onkin sen verran suuren luokan elämys, että toivoisi mahollisimman monen pääsevän se kokemaan, toisaalta osa paikan viehättävyyestä liittyy juuri sen mystisyyteen ja siihen, ettei paikalle virtaa turisteja solokenaan. Tuonne on ehottomasti palattava toisenkin kerran. 

Semmosia juhannuskuvia! Tästä lienee vierähtänyt jo riittävän pitkä aika, ko alako samantien kaipauttamaan jonneki reissun päälle.