torstai 19. helmikuuta 2015

Reissukuvakertomus, osa 3: Luuntaittumasta auringonlaskuun

Koko reissun paras kalareissu tehtiin ehottomasti Luuntaittumaojalle. Siellä tuliki ongittua niin pitkään, että alako jo hämärtää ihan tosissaan. Hämärällä on kumma vaikutus ihimiseen, vaikka päivällä ojan varren pusikoissa rymyäminen tai jänkällä koluaminen on ihan normaalia, tulee hämärän myötä yhtäkkiä sietämättömän tietoiseksi siitä, että täällä ei välttämättä ollakaan yksin. Suosittelenkin Luuntaittumaa ehottomasti päivänvalossa, meinasi itellä ruveta hämärässä jo hieman jännittämään. Luuntaittuman osalta tulee huomioija myös se, että sinne vievä tie on erittäin huonossa kunnossa ja ihan millä tahansa autolla en suosittele sinne lähtemään. Tai jos kuski kokee ajotaitonsa vajavaisiksi, ajettiin nimittäin muutamasta semmosesta paikasta, mikkä oisi meikäläiseltä kyllä jääny auton ratissa ylittämättä.


Matkalla poispäin oli pakko pysähtyä hetkeksi valokuvaamaan Jänesvittikon päällä, sillä aurinko esitteli meille viime säteitään värjäten taivaanrantaa. Tunnelma oli jokseenkin aavemainen, sillä jossain kiljui oletettavasti kettu, mutta muuten oli täysin hilijaista. Hieno hetki. Hieman harmitti, että tultiin paikalle niin myöhään, astetta aijemmin olisi saattanut saaha ihailla vielä komiampaa auringonlaskua. Mutta kävi se näinkin. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!