Viime aikojen mukavia kuvina

Seuraa perinteikäs "Insta-kuvat jakoon" -julukasu, koska minulla olisi kaikenlaista asiaa, mutta en oikein tiijä mistä aloittain ja täällä pihalla, josta nyt kirjottelen, on yksinkertaisesti liijan mukava ilima liialliseen tietokoneella napottamiseen. Plus että akun kestokin on rajallinen, siispä tällainen sekametelisoppa kuvina!

Onnea elämässä on esimerkiksi hyvä ruoka:

katkarapu-halloumisalaatti

salaatti omalta maalta

gluteenitonta lappapuuroa puolukoista!

tex mex -salaattia

kotitekoiset kaalikääryleet, vaikkeivat ihan täydellisesti onnistuneetkaan

tuoreet mansikat (ja vadelmat)

uusi gluteeniton oluttuttavuus, jota löyty meijänki S-marketista

persikkavispipuuro

poronlihakeitto (tai no, poronluukeitto ehkä kuvaavampi sana)

Onnellisuutta lisäävät myös ihanat elukat:

rentoreino

päiväunet

leuanleputtaja

Ja mieli suorastaan lepää erilaisilla mettäreissuilla:

Ukeron kuningas

luonnon taidetta, 1

luonnon taidetta, 2

luonnon taidetta, 3

mustikoiden sijasta löytyi maisema

ja vettä!

Kuskoivan kiviä nämätkin

valoa pimeän keskelle

onkireissun kohokohta

täältä löytyi mustikoita!

Mieltä on ylentäny myös luonnon antimien hyödyntäminen ja mieletön säilömisvimma:

rouskuja

haperoita matkalla pannulle

oman kasvimaan satoa

luonnon antimilla herkuttelua, haperoleipä

karvarouskuja

muutama mustikka pakkaseen

ja pari piirakkaan!

Viime aikoina oon havainnu myös lenkkeilyn riemua:

erilainen lenkkikaveri

auringonlasku iltalenkillä

on mulla aikaa upiat lenkkimaisemat

mielenhoitoa pellolla istuskellen ja auringonlaskua ihaillen

Ja onhan sitä tullu oltua onnellinen ja kiitollinen ihan vaan elämästä, ihanasta kodista ja elokuusta:

tuunausprojekti

maailman hienoin astiakaappi

puhdas ja järjestyksessä oleva koti

elokuun pimenevät illat ja kynttilät

mutta ihanan aurinkoiset ja lämpimät päivät sekä pihahommat!

stressinpoistoa

Lisäksi viimeaikojen ilon aiheita on myös ollut esimerkiksi pimennysverho makkarin ikkunassa (en muista olenko jo hehkuttanut tätä), mummolan navetasta löydetyt hömppäkirjat, anopilta vihdoinkin kotiutettu ihana lasilyhty ja kylymän eteisen korjattu katto (siippa se vaan on melekonen monitaituri). Nyt on pelti eteisen katollakin, ei pitäisi tulla enää vesi sateella sisään. 

Mutta nyt täytyy jatkaa tätä ihanaa aurinkoista päivää ruokailun merkeissä ja lähtiä sitten ehkä hoitamaan asioita. Palailen ehkä illemmalla vielä vähän tekstipainotteisempien juttujen kera!

Motivaatio hakusessa

Lähin hakemaan kadoksissa olevaa liikkumismotivaatiotani kierrättämällä täällä vanahan tekstin, jonka olen joskus kirjottanut urheilumotivaation ylläpitämiseen liittyen. Ilimeisesti olen unohtanut omat vinkkini, koska en oo teheny kunnon punttireeniä yli vuoteen. Osittain se on kyllä ollut oma  valinta, mutta nyt aattelin pikkuhilijaa löytää homman uuestaan kahavakuulailun lisäksi. Ja liikkumisen ilon, sekä säännöllisyy'en. Että siitä tulisi niinkö hampaitten pesu; sen vaan tekee aamuin illoin, ko pesun jäläkeen on vaan niin paljon mukavampi herätä uuteen päivään/painella nukkumaan ja samalla tulee pitäneeksi huolta omasta tervey'estä ja hyvinvoinnistaan. Asiaa sen kummemmin kyseenalaistamatta, eihän hampaitten pesua voi vaan lopettaa puoleksi vuojeksi ko ei motivoinut ja kiinnostanut yhtään? Miksi riittävän säännöllisen liikunnan sitten muka voi?

Mutta here we go:

"Koska Hikikinkun Jenny huuteli motivaatiojuttuloisten perään, aattelin minäki nyt tähän reenaamisen päälle kirjotella hieman motivaatiosta, ko se oli tänään enemmän ja vähemmän hakusessa löysän viikonlopun jäläkeen. Tästä pääsemmeki heti motivaation ylläpitöohojeeseen numero uno, eli se, että älä ala lipsuilla ja lepsuilla reenaamisesta, koska tauon (pienenki sellaisen, näköjään) jäläkeen on aina hankalampi ottaa rutiinista kiinni uuestaan. Meikäläisellä motivaatio pysyy siis kasassa parhaiten rutiineilla ja tasasella puurtamisella, jolloin reenit menee suorastaan ko itestään ja pikku hilijaa havaittu kehitys nostattaa motivaatiota ja näläkää entisestään. 

Jonku tovin reenattuaan huomaa, että keksii syitä, miksi pitäisi reenata just nyt eikä tehä jotain ihan muuta, ko ennen keksi syitä, miksi ei mitenkään nyt jaksa/pysty/kykene. 

Mistä pääsemmekin kätevästi meikäläisen motivaatiokeinoon numero kaksi. Jos nyt kuitenkin olen jonkin paremman syyn varjolla hieman lipsunut reenaamisesta ja kuten minulla tänään, ei vaan yhtään hotsita tai jaksata, ajattelen sitä maagista lausetta reenaan, koska siitä tulee hyvä olo ja sitä reenin jäläkeistä tunnetta. Että vaikka nyt ei millään jaksais, niin sitten reenin jäläkeen se olo kuitenki palakittee ja se olo vie todellaki sata-nolla sitä tunnetta, mikä tulee ko urheilemisen sijaan jää vaan makaamaan sohovalle. Tänäänkin se toimi oikein mainiosti, ja kas kummaa, minulla on nyt aivan loistava olo, vaikka ennen reeniä väsytti ja suurin piirtein särki päätä. 

Ohoje reenimotivaation ylläpitoon numero kolome; ota kaikki keinot käyttöön. Itelläni esimerkiksi musiikki motivoi tekemään ja kun on ehdollistunut tiettyihin piiseihin reenipiiseinä, iskee niitä kuunnellessa vastustamaton himo juoksemaan tai tekemään kyykkyjä. Juuri äskön sanoin siipalle, ettäkö lyö Pandora - Don't You Know soimaan niin lähtee kyykyt suorastaan apinanraivolla. :D Eli mikä ikinä onkin se piisi, joka siivittää sinut parempiin suorituksiin, (oli se sitten vaikka Pattismurffi tai Pinkin Try, jos tuo kroppa ei motivoi niin ei sitten mikään!) niin käytä sitä hyödyksesi.

Musiikin lisäksi toki myös saatan raskaitten sarjojen viime metreillä laskia ääneen tai komentaa ittiäni joko pään sisällä tai ääneen, kiroilla tai laulaa piisien mukana, mutta näitä keinoja suosittelen käyttämään harkiten, mikäli ette reenaa 100 % yksin eikä "hullun salinaisen" maine ole erityisesti kiikarissa. :D Koska reenaan lähes täysin kotona ja itekseni, olen opetellut piiskaamaan ittiäni, että reeni tulee varmasti tehtyä kunnolla. Kliseinen "jaksaa jaksaa" tsemppaus myös oikiasti vaan auttaa rutistamaan net viimisetki mehut itestä tarvittaessa. 

Suosittelen ehottomasti myös ottamaan niitä aloitus- ja edistyskuvia itestä, koska oli se alakutilanne kuinka kauhia hyvänsä, niitä kuvia on erittäin mieluisa kattoa sitten, ko huomaa edistystä tapahtuneen. Minulla on viime elokuulta itestäni aivan järkyttäviä plus nelijä kiloa & turvotus -kuvia ittestäni, ja vaikka se nelijä kiloa ei ees oo kovin palijon, nyt tuntuu ko niitä kuvia kattoo että hui kauhia sentään (ahhahaa, toimittajan huomio, miksihän sitä ei nyt sitten itke niitä verisiä kyyneleitä ko kiloja on ollu plus seittemän...). Peilikuvalle tulee sokiaksi, mutta kuvista havaitsee muutokset palijon helepommin, etenkin tuon patin kasvatuksen suhteen. Mittanauhaakin kannattaa käyttää, koska se konkretisoi numeroiksi muutoksen, jota voi olla silimämääräisesti miltei mahotonta huomata. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikenlaiselle mittaamiselle ei pijä ruveta orjaksi, vaan enemmän ko mittanauha tai vaikka puntari kertoo kuitenkin se oma olo. 

Mistä päästäänkin seuraavaan motivaatiokohtaan, nimittäin siihen, että ole kotona omissa nahoissasi ja nauti siitä, mitä teet, äläkä ole kuitenkaan liian ankara itellesi. Jos joku päivä tuntuu, ettei yksinkertaisesti jaksa, niin sitten ei jaksa ja välillä on ihan hyvä levähtää. Varmin keino tappaa motivaatio on tehä reenaamisesta ja liikkumisesta pakkopullaa, jota nyt vaan on _pakko_ suorittaa, koska muuten ei kilot karise tai kontti kasva. Nauti siitä, mitä teet, niin todennäköisesti haluat tehä sitä myös seuraavan kerran koittaessa uuestaan. Jos yksinkertaisesti inhoat juoksemista yli kaiken ja se tuntuu helevetilliseltä väännöltä, niin älä juokse. Kävele tai tee jotain muuta. Alottaminen on myös aina vaikiaa, mutta silloin kannattaa yksinkertaisesti muistaa se, että sieltä pohojalta pääsee pois ainuastaan tekemällä töitä. Ite esimerkiksi vihaan vattalihasten reenaamista ehkä eniten maailmassa, koska omani ovat niin paskat, mutta nyt ko olen sinnikkäästi vähän kerrallaan reenannut niitä etiäpäin, olen pikkuhilijaa jollain masokistisella tavalla alakanut jo jopa tykkäämään siitä. :D Myös tavoitteiden asettaminen voi auttaa, tyyliin "ensi viikolla jaksan tehä niin ja niin monta toistoa jne." tai että "siihen ja siihen päivämäärään mennessä olen niin ja niin tikissä kunnossa/pudottanut niin ja niin monta kiloa tms." mutta itelläni nämät tavoitteet saattavat aiheuttaa sen, että unohtaa net pitkän matkan vastaavat ja kokonaiskuvan, tappelee liian rankasti lyhyen etapin läpi ja menettää sen etapin saavutettuaan motivaation jatkaa etiäpäin pitkiksi ajoiksi. Liikaa ei siis kannata vaatia iteltään ja muistaa, että muutokset vaativat aikansa eikä kenestäkään tule bikini fitness -kilpailijan veroista päivässä, eikä vielä todellakaan kuukaudessakaan.

Ja jos ei mikään muu auta, niin mieti lenkille tai puntille lähtiessäsi vaikka sitä, että miten kaikki exät ja entiset säädöt ja entisten nyxät ja ties mitkä tulevat aivan käsittämättömän katkeriksi eräänä päivänä astellessaan vastatusten sinun jäätävän reenatun berberisi kanssa. :D 

Jos viimeinen kohta ei toimi, silloin ei todellakaan ole reenipäivä! Ja jos omassa hanurissa on vielä kovasti parantamisen varaa, aina voi muistuttaa itteään siitä, mitä kohti pyrkii teippaamalla jääkaapin oveen kuvan Anna Virmajoen takalistosta. Tai ihan kenen tahansa, jonka tarakka nyt vaan sattuu silimää miellyttämään. Saattaa piristää myös paremman puoliskon päivää.

Tosin kaksi viimeistä kohtaa ovat osittain vitsi, sillä olen myös havainnut, että usein ulkoisia tavoitteita paremmin toimii kuitenkin sisäinen halu voida paremmin ja jaksaa. Eli siis, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, sopivaa ja säännöllistä kuormitusta ja nautintoa höystettynä hyvällä musiikilla ja ittensä tsemppaamisella, siinä minun eväät, joilla motivaatio reenaamiseen ja liikkumiseen saahaan pietettyä elinvoimaisena ja hyvinvoivana."

Jäläkikäteen luettuna kuulostaa niin kovin helepolta ja itsestään selevältä, muttako ei. Mutta kuten aina, suunta pohojalta on vaan ylöspäin.

Siivousvimma

Uhhuh, päätin tuossa aamupäivästä viettää tänään siivouspäivän ja siinähän se koko päivä sitten oikiastaan vierähtikin. Näitä imurointi - matot ulos ja tamppaa - pölyt pois - vessa siistiksi - lattiat puhtaaksi -päiviä eli kokonaisvaltaisia siivouspäiviä pitäisi kyllä viettää usiammin, koska puhtaan kodin tuntu ja tuoksu on kyllä aivan parasta. Yksin tehessä se on vaan meleko aikaavievää ja ehkä raskastakin, varsinkin ko pitää koiraki siinä sivussa hoitaa (puhumattakaan siitä, että olisi vielä lapsia), niinpä usein tyydynkin puolivillaiseen siistimiseen imuroinnin ja lattioitten pyyhkimisen mattojen reinoilta ja keittiön/vessan siivoamiseen kokonaisvaltaisen siivouksen sijaan. Ja yleensä siivotaan kyllä siipan kanssa yhessä, tai jos ei muuta, niin net häipyy koiran kanssa näköpiiristä, että minä saan mopata rauhassa. En vaan nyt viitsinyt jättää sitä vaivaksi ko on kaikenlaista muutakin hommaa tiijossa.

Täytyy kyllä sanoa, että on ihan mahtavaa, ko talo on kahessa tasossa ja on yläkerta! Yläkerta nimittäin säilyy huomattavasti palijon alakertaa puhtaampana ja sen siivoaminen on ihanan heleppoa, siinä missä alakerrassa meinaa välillä lattioitten moppaamisen kohalla usko loppua. Ja sitten tulee se oivallus "ai meijän lattiat onki NÄIN valakoset". Valakonen puulattia on ihana, mutta ei siivoamisen kannalta mikään kaikista mukavin vaihtoehto. Mutta minusta tuntuu, että oon jo oppinu elämään valakosen lattian ja mustien koirankarvojen kanssa. Ja kyllä minä tuossa siivotessani mietin, että kuhan saan joskus yläkertaan vielä parvekkeen ja vessan, niin ohan se kyllä maailma jo aivan mallillaan sitten, ko nytki se näyttää jo aivan hyvältä. Koti siis, ei ehkä maailma niinkään.

Mutta koska puhdas ja järjestyksessä oleva koti, olen ihan zen ja aattelin teilleki tarjota ennen nukkumaanmenoa jotaki sisäisen mielenrauhan saavuttamiseksi. Tässäpä siis seuraavaksi Kuskoivan kiviä meleko monella eri tapaa esitettynä, hyvää yötä ihimiset! Ja mielenrauhaa! 

Osaan kuunnella tarkasti, mutta muistini on kelvoton

Tiijättekö muuten mitä? Tajusin tuossa, että Vihainen itälappilainen täytti 30. päivä heinäkuuta vuojen! Oho. Oon vissiin vähän huono näitten juhulupäivien kans. 

No mutta, onnea Vihainen, vuosi olemassa on jo pitkä aika! Vähän näin niinkö myöhässä. 

Sitä se teettää ko sienihulluna vaan rymyää mettässä ettimässä karvarouskuja ja haperoja. Ja koittaa samalla epätoivosesti bongata mustikoita.

Kummituskaappi

Puhelin tuossa aijemmin, että käytiin hakemassa vahavistusta meijän huonekaluihin hieman ulukopuolelta. Instagramia kurkkineet jo tietääkin, että kyseessä on astiakaappi. Eikä mikä tahansa kaappi, vaan kaappi, jonka meikäläisen pappa on aikanaan poikamiehenä ostanut itelleen. Siihen aikaan kyseinen kaappi on ollut täynnä kirjoja, mutta kirjat on jääneet matkan varrelle. Niin oli myös kaappi jäänyt, sillä se majaili näihin päiviin asti isän lapsuu'enkodissa Pahkakummussa, joka on aikanaan jäänyt sukulaisten omistukseen. 

Kiitos mummin se nyt kuitenkin sitten muutti meille ja ratkaisi meikäläisen astiansäilytysongelmat kertaheitolla. Sukulaiset tuumasivat, että kaappia oli aijemmin siirretty vanahan talon vintillä, jossa se oli iät ja ajat ollut yhdessä ja samassa nurkassa. Heti siirto-operaation jäläkeen oli vintissä alakanut kuulua kummallisia kolinoita. Lupasivat siis kummituksen matkaan.

Meitähän ei tämä ollenkaan haitannut, meillä ko löytyy omasta takaa jo ovivahti, joka käy sulukemassa uluko-oven jos sen jättää selijälleen, eikä muista pönkätä. Ihan sama, tuuliko vai ei. Hetken päästä selijälleen jätetty ovi kuitenkin painuu kiinni. Mielestäni hyvin ystävällistä toimintaa, eikä olla tähän puututtu mitenkään, vaikka kieltämättä joskus ärsyttääkin ko unohtaa laittaa pönkän. 

Naruskan mökillä ollaan jou'uttu usiamman kerran huomaamaan, että joku tekee pieniä källejä, kuten lyö yhtäkkiä sulakkeen kiinni ja sähköt poikki, siirtelee kumisaappaita ja muuta. Eikä olla ainoita, jokka tämmösiä hommia on havainnu. Ei meitä haittaa, ollaan koitettu vaan kertoa, että omaa väkeä ollaan. Viimeksi saatiinkin olla ihan rauhassa. Meillä on siis kummituksiin varsin hyvät välit, että kaappien mukana muuttavat kummitukset ei palijon hetkauta. 

Samalla tulin hups vain muuttaneeksi vähän alakerran tuvan järjestystäkin. Mutta minusta se on näin aika järkevä, ko kahta ihan erilaista lipastoa ja kaappia ei vaan voinut olla vierekkäin. Tuli jotenkin tilavampi olo, eikä keinutuoli oo enää tiellä. Lipastokin löysi ihan järkevän paikan toisaalta, kuvaa en vaan vielä ottanut ko  homma on vähän kuitenkin vaiheessa. Tuon koiran häkinkin olisin halunnut oikiasti hävittää tuolta nurkasta pois ja taitella kasaan ja talteen, mutta en yksinkertaisesti raaskinut ko piski tälläkin hetkellä rotkottaa omassa kömmötissään selijällään ja kuorsaa. Eikä se oikein alahaalla sovi minnekään muualle. Kotoisasti aina herään siihen ko koira vaihtaa yöllä nukkumapaikkaa ja kömpii omalle paikalleen räminän kanssa. Ehkä sitten jos joskus tekisi/hommaisi koiralle toisenlaisen pedin.

Mutta tuo kaappi! Ohan se aivan ihana! Olin ajatellut tuolle seinälle yksinkertaisesti avohyllyjä, joille laittaa nuita astioita, mutta tämä on kymmenen kertaa parempi ratkaisu. Nyt kaikki astiat pysyy tuolla lasin takana suojassa pölyltä, ko osa on kuitenkin lähes jokapäiväisessä käytössä. Lukollisen oven taakse sain piiloon samaa roinaa, jota ennen oli lipaston päällä keräämässä pölyä. Ja säilytystilaa on vielä roimasti jälijelläkin. 

Kaapin päälle tömäytin vanahan Riihimäen lasin Ilves-purkin. Saapa nähä, mitä siihen keksisi laittaa sisälle, vai laitanko mitään.

Keinutuolin alla on myös muuten uusi räsymatto. Tai siis, "uusi", jonka äiti oli löytänyt varastosta. Keräsin matkaani ja ilimotin että kyllä sille jostain paikka löytyy. Ihanat värit, joten mukava, ettei tarvinut ees keksimällä keksiä sille paikkaa. :D Matolla on koiran uusi lelu, jonka tilasin sille Mustin ja Mirrin alennusmyynnistä samalla ko tilasin säkin ruokaa. Aivan ihana sekin, eikö! Sopii mattoonkin. Hinnasta pois 70 %, joten jopa raaskin tilata. Hartau'ella tuo piski on sitä kyllä nyt pitänytkin.

Ja niin, siitä kummituksesta. Eipähän tuo ole meikäläiselle ainakaan vielä ilimineerannut pahemmin ittiään muuten, kuin yrittämällä rämäyttää hyllylevyn päähän kaappia pyyhkiessäni. Ilimotin topakasti, että meillä ei semmosta käytöstä suvaita ja olla saa, mutta pitää olla ihimisiksi. Että koittaa nyt vaan sopeutua siihen, että täällä ollaan. Sen jäläkeen taisi muutaman kerran ujosti ra'ottaa kaapin ovea itekseen ja kurkkia sieltä, että mihinkäs sitä ollaan tultu. Ilimeisesti tuumasi kodiksi, ko ei oo sen jäläkeen havaintoja tehty. Ite vähän luulenkin, että se ryhtyi levottomaksi edellisessä paikassa, koska ei ollut kotonansa. Täällä vähän äkseerasi ensin, ko ei tiennyt, että minne nyt on jouduttu. 

Mutta eipä olisi tuokaan säilytysongelma voinut paremmin ratketa! Kaappi on ko tehty meille, se on komia ko mikä ja vielä varsin hyväkuntoinen. Uskotteko, jos sanon, että asioilla on tapana järjestyä ja kaikella useimmiten joku tarkotus, ko vaan malttaa mielensä ja on kärsivällinen?

Kesä vetää hilijaiseksi

Ohhoh, taas kävi se sama, että kesä veti pijemmän korren ja ei oo tullu kirjoteltua! Vaikka ilimojen puolesta kesä on ollut vasta muutaman päivän täällä, oon silti ehtinyt olemaan viikon verran jo hilijaa. Täytyy sanoa, että en ees muista, mitä kaikkia olen viime ajat teheny, mutta jossaki tärkeissä hommissa se aika on taas mennyt. Oikiasti olisin varmaan jo palannut lomalta normaaliin arkirytmiin, mutta itsestä riippumattomista syistä harjoittelu siirtyi alakavaksi vasta elokuun lopulla. Joten sain pakkopidennyksen kesälomaani.

Oulussa kävin nopiasti mutkat siivoamassa ja sisustamassa (onni omata miespuolisia perheenjäseniä, joita se kämpän laittaminen ei kiinnosta sitten yhtään). Tuli taas tuolla reissulla todettua, että 95 % ihimisistä ei vaan ole niin siistejä ko meikäläinen. Tai no, en minäkään neuroottinen ole, meillä ko esimerkiksi riittää tuota koirankarvaa ja tällä hetkellä portaista löytyy kahavitahroja ja yläkerran lattiasta mustikkatahroja (koska tasapainon pitää säilyä), mutta sellainen perussiisteys pitää kuitenkin säilyttää. 

Sitten oon seikkaillu myös taas vaihteeksi Tuntsalla ja Naruskalla. Lauantain Kuskoivan ja Peurahaaran reissulla tuli nähtyä pöllö, kettu, liuta poroja, nelijä metsäkaurista (en tiennyt niitä etes olevan täällä) ja pari hirveä. Lisäksi reitille sattui myös viisi kypsää hillaa ja kymmenen raakaa. Ja mieletön kaatosaje. Takaisin kyliin palatessa ootteli ukonilima, paitsi täällä meijän kyltsyllä, jossa taivas oli ratkennut ja keskellä pimeyttä kalijotti pala lähes kirkasta taivasta. Mysteerikylä tämä. 

Naruskalla reitille sattui kypsiä ja ihan hyvänkokoisia mustikoita, muutama tammukka, kesän ekat löylyt mökkeröisen saunassa ja seuraavana päivänä vielä elämäni suurin tammukka Lautakotaojalta. Ei todellakaan mikään valtava kala, mutta minulle suuri. Ennen sunnuntain kala- ja mökkireissua käytiin myös kotiuttamassa meille "uusi" huonekalu, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Tänään oon ehtinyt pyöräyttää kolome koneellista pyykkiä, imuroija, koota yhen hyllyn, käyä leikkikentällä aikuisten ja pienten kesken (minulla koira, toisella osapuolella pikkuneiti), istuttaa persiljan ruukkuun ja toivoa että se virkistyisi, tyhyjentää astianpesukoneen, unohtaa syyä, nauttia lämmöstä ja ehkä vielä repäistä ja lähtiä ettimään vähän sieniä. Aivan hyvä päivä, etten sanoisi!

Lisää höpinää (ja ehkä jopa kuviakin) luvassa tällä viikolla, yritän kirjottaa ja ajastaa, niin että näitä juttuja tippuisi vähän tasaisemmin.

Sunnuntaifiilis

Tiedättekö net päivät, ko innosta puhkuen ja pää täynnä suunnitelmia menee nukkumaan ja miettii kaikkea, mitä aikoo seuraavana päivänä aikaisin ja levänneenä herättyään tehä, mutta sitten herääkin yöllä kolomelta, eikä saa enää pariin tuntiin unta. Ja ko lopulta nukahtaa, pistää koira pystyyn pörinäkonsertin puoli viijeltä. Nukahtamisen jäläkeen herää yheksän jäläkeen väsyneenä ja sängystä nouseminen tuntuu ihan urotyöltä ja loikoilua on pakko jatkaa vielä ainakin tunnilla.

Tänään on juuri sellainen päivä. Lisäksi iltapalaksi paistamani pari voitattia, jokka löytyivät iltalenkillä, osoittautuivat erittäin huonoksi vaihtoehoksi, sillä meikäläisen vatsalla on ajoittain hankaluuksia käsitellä sieniä ja huomasin yöllä herätessäni mahan kipiäksi. Se on jatkunut nyt aamulla aivan jäätävänä turvotuksena, joka saa meikän näyttämään siltä, niinkö olisin raskaana jo usiammalla kuulla. Niinpä kaikki reippaat suunnitelmat vaihtui siihen, että hauduttelin riisipuuroa lounaaksi ja makoilen tuvan sohovalla.

Nyt ei sada, joten olisi kyllä pitänyt käyttää "hyvä" ilima hyödyksi ja lähtiä etsimään sieniä ja/tai marjoja. Kyllä, vaivastani huolimatta aijon edelleen syyä sieniä, koska turvotuksen ja mahakivun näyttäisi aiheuttavan pannulla sellaisenaan paistettu luonnonsieni. Sienisalaatti, pitsa, piirakat sun muut ei ole edelleenkään poissulijettuja. Ja voi jos meillä löytyisi samaan malliin kanttarellejä niinkö etelämpänä, olisi pakko tehä risottoa tai kantarellikeittoa. Terkuin Instagramin kanttarellikateellinen.

Kaikkein ihaninta olisi tietysti löytää hilloja, mutta niitten suhteen olen vähän epäileväinen, enkä kyllä ees lähe nyt niitä hakemaan. Mustikatki olisi ihan jees, pienestä erästä tuoreita mustikoita voisi leipoa mustikkapiirakkaa ja vähän isomman erän pakastaa. Hankalaksi elämän tekee vaan se, että ei ole mitään hajua, mistä täältä uusilta kotihuudeilta kannattaisi lähtiä ettimään ja mitä. :D Ensisijaisesti ajattelinkin lähtiä käymään vanhoilla ja tutuilla, hyväksi havaituilla paikoilla hieman muualla. 

Ai että, melekeen ampaisin tästä jo samantien liikkeelle, mutta oottelen myös vieraita kylään, joten täytyy malttaa mielensä vielä hetken. 

Aattelin myös kovasti käyväni tänään ehkä hieman ottamassa juoksuaskelia, mutta saa nyt nähä antaako tämä pallomaha periksi sellaiselle. Ah ja niin, pitäisi vissiin väsätä ruuaksi aikomiani kaalikääryleitäkin. Saas nähä miten sitä kerkiää.