tiistai 16. syyskuuta 2014

Talavi- ja mettäkengät hakusessa

Tai ei net mitään hakusessa kyllä enää ole, ko löytyneet, sanotaanko ennemmin, että budjetti pikemminkin teetättää työtä. Ja se, ettei haluamistani kengistä juuri nyt ole tarjolla kääpiöjalakojen kokoa, eli pienintä mahollista.

Kuva täältä
Eli hankintalistalla olisivat nämät aivan ihanat Feelmaxin Kuuva 3:set, jokka ovat siis veenpitävät hieman korkeavartisemmat palijasjalakakengät. Kyseiset yksilöt on suunniteltu paitsi talavikäyttöön, myös mettässä seikkailuun ja vaellukseen. Kovin pitkille vaelluksille raskaalla varustuksella en tiijä passaisivatko, mutta meikäläisen mettässä loikkimiseen näitten pitäisi käyä mitä parhaimmin. Ja ohan nämät sitä paitsi vielä komiatki, ihan kevyesti kehtaa talavella laittaa pillifarkkujenki kans jalakaan mettässä seikkailun lisäksi.

Minulta löytyypi jo ennestään saman merkin lenkkipopot Vaskot, joista olen tykännyt erittäin palijon, vaikka väritykseltään muistuttavatki lähinnä teräsmiehen kenkiä. :D Minähän olen hieman jalakavammanen yksilö, jonka juoksut vaikutti yhessä vaiheessa olevan juostu, mutta näitten kanssa oon pärjännyt huomattavasti paremmin, ko vertaa aiemmin käytössä olleisiin Asicsen juoksulenkkareihin. Edelleenkään en juokse aktiivisesti, koska juoksukuntoon palautumisen prosessi on vielä kesken, mutta Feelmaxeilla käyn iliman jalakakipuja tai ongelmia sentään ees kävelylenkillä. Ongelmaksi on lähinnä muodostunut se, että pitäisi hankkia usiammat tämmöset kengät, ettei tulisi käytettyä välillä kenkiä, joilla saa jalat kipiäksi. Arkikäyttöön etenki näin syksyisin nämät Pankat ois varmaan varsin hyvät. Ja työkengiksi haluaisin ehottomasti sitten nämät Niesa 3:set.

Onko jollain muulla kokemuksia esimerkiksi nuista Feelmaxin aijemmista Kuuva-malleista? Toimivatko mettässä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!