Vähiin käy ennenkö loppuu

Heippa pitkästä aikaa ihimiset!

On piettänyt hieman kiirettä viime aikoina, ko oon suoritellu viimisiä kurssisuorituksia pois alta, vääntäny gradua valamiiksi, käyny kuuntelemassa luentoja työelämästä, pyöriny rekrytapahtumassa toteamassa, että meikän ilimansuuntaa ei oikeen edusta yksikään puheterapeuttifirma ja koska tässä kaikessa ei selevästikään ollu vielä tarpeeksi, käyny tähän päälle ensiapukurssinkin iltaopintoina. 

Ja kun tähän sitten vielä ympätään muuttovalamistelut, verhotankokriiseilyt ja koiran käsittämätön karvanlähtö, niin ei oo palijon tarvinu haaveilla rauhallisesta hetkestä kirjottaa. Sunnuntaina vaalimeiningit valavotti niin kovasti, että nukuin maanantaiaamuna legendaarisesti pommiin.

Mutta, ystäväiset, tänään oli virallisesti meikäläisen yliopistouran viiminen luento graduseminaarin muodossa. Jollain tasolla on jo sellainen olo, että tämä oli nyt tässä, vaikka viiminen tentti on vielä tekemättä ja gradu palauttamatta (puhumattakaan siitä, että sitä gradua rääpitään kovasti kasaan vieläkin). Tänään juteltiin semmassa siitä, että yksi opiskelukaveri suuntaa kohti Tamperetta ja toinen suunnittelee hellunsa kanssa asunnon ostoa. Nelijän vuojen aikana on oppinut tuntemaan monenlaisia ihimisiä ja tuntuu toisaalta nyt myös hieman hassulta, että kohta niitä ihimisiä ei enää näjekään päivittäin. 

Oma muutto konkretisoitui siihen, ko nappasin valokuvat alas seinältä ja nyt keittiönpöy'än takana tuijottaa tyhyjä valakonen seinä.

Tämmöstä tämä elämä on. Aina välillä vähän hassua.

No mutta joo, ei ehi nytkään mitään kovin syväluotaavaa analyysia pukeltamaan. Keittiö kuttuu kokkaamaan tälle illalle vähän evästä ja jospa sitä sitten vielä ennen saunaa ja laatuviihettä eli Temptation Islandia saisi aloitettua asioitten pussittamisen jätesäkkeihin.

Karvakamun synttärit

Kylläpä se aika vain kuluu nopiaa! Tänään meijän armas karvakasa täyttää jo vuojen päivät! Vaikka vastahan se oli ihan pikkunen. 

Kummasti se aika vain multaa muistot ja nyt ei yhtään enää muistele pissa- ja kakkakaaosta kauhulla, vaan haikaa sitä pientä syliin mahtuvaa pennulta tuoksuvaa karvapalleroa. Kun sillä oli niin pienet räpylät ja kaikki! Mahtuukohan tämän kanssa enää ees samaan telttaan nukkumaan? On siitä kotiin kannetusta viijen kilon nyytistä kasvanut tuommonen päälle nelikymmenkiloinen torvelo.

Maailman ensteks hurmaavin persoona. 

Mutta nyt täytyy suunnata synttärisankarin kanssa pihalle, palailen astialle sitten tässä joskus ko kerkiän. On tällä hetkellä kalenterissa sen verran täyttä, että palijon aikaa tai kiinnostusta kirjoittelulle ei jää.

Ajatuksia aamutuimaan puusohovan nurkasta

Ei ole varsinaisesti mitään järkevää asiaa, mutta ajattelin jakaa teijänki kanssa muutaman toissailtana nappaamani kuvan. 

Kuutamo möllötteli mukavasti tuolla taivaanrannassa suurena ja punertavana ko käytin koiraa viimisen kerran illalla ulukona. Pitihän se sitten ikuistaa kamerallakin. Sieltä se kiikkui ylemmäs ja kylän ylle valaisemaan yötä. Liekkö ennusteli kaunista päivää tulevaksi, sillä eilen oli kyllä mahtavan lämmin ja aurinkoinen päivä. 

Alotettiin aamupäivä koiran kanssa käymällä hankien päällä ja järven jäällä kävelemässä. Muuten ollaan oltu varsin leppoisasti tekemättä mitään sen erityisempää. Täällä se vaan jotenki onnistuu, Oulussa alan aina hyppiä seinille viimeistään puolessa välissä päivää, jolloin ei oo mitään järkevää tekemistä. Varmaankin siksi, että olen ollut siellä aina niin orientoitunut opiskelujuttuihin, enkä osaa sitten olla ko ei tartte tehä mitään. Toki täällä meillä on kyllä käynyt vieraitakin tähän mennessä jo enemmän ko koko Oulussa asumisen aikana yhteensä. Mummo esimerkiksi mittoi jo eilen, että montako rieskaa leivinuunissa mahtuu paistamaan kerralla. :D Ja pappa pitää hakia uuemman kerran kylään ja keittää kahavit, jokka nyt jäi saamatta. Toivatpa nuot tuliaisiksi muutaman vanahan tuolinkin. Eilisen päivän kruunasi sitten äitin tekemä pääsiäisateria, joka piti sisällään kantarellikeittoa, sallalaista lammasta ja jotain hienolla nimellä varustettua jäläkkäriä. Kattoin vielä Tähdet, tähdet kylillä, meillä ko ei telekkaria täällä vielä ole ja tulin sitten yöksi kotia.

Ehkä se vaan vaatii sen, että on omiensa parissa. Vaikka tällä kylällähän minäkin olen uudisasukas natiivien keskellä. :D Ei silti ole tullut sellaista oloa, ettei kuuluisi tänne. Aamulla herätessä ei ole tarvinnut miettiä, että missä perskules minä olen, niinkö muuttaessa yleensä. Olen tiennyt olevani kotona. Olen nukkunut paremmin ko kuukausiin ja olo on ihanan pirtiä ja energinen. 

Ja kaikista parasta tässä on se, ettäkö kaikkien pääsiäisenviettäjien loma alakaa olla lopuillaan, niin meillä se vaan jatkuu ja oikiastaan vasta alakaa! Saa nähä saahaanko enää eilisen vertaista ulukoiluilimaa, mutta ehkä se kelekkailu ja muu onnistuu, vaikkei arska niin paistaiskaan. Siippa kyllä sanoi, että siellähän se kelekka on, senkö otat ja lähet, mutta oon sen verran jänishousu enkä vielä tässä vaiheessa uskalla lähtiä yksinäni mihinkään. Kyllä minä sitten, kuhan reitit ja muut tulee vähän tutummaksi. Ja ehkä se kelekkakin. :D

Nyt otan kuitenki suuntimet kohti kylyppäriä ja vejän ulukoilutamineet niskaan. Pitää lähtiä käymään karvalapsen kanssa vähän ulukona. Sen jäläkeen aattelin tarttua eilen mukaani nappaamaan kitaraan ja ruveta muistelemaan, että miten niitä saakelin sointuja oikein otettiinkaan. Lisäksi tänään oottaa vielä ruokailu mummon luona. Mukava päivä tulossa, nauttikaahan tetkin vielä pääsiäisen viimisistä hetkistä!

Pientä kurkistusta

Lupasin vähän valottaa tulevaa sisustusta ja nappasinkin illan hämyssä muutaman kuvan tästä tuvasta. Ihan vaan muutaman, koska sisustuselementtien virkaa täällä suorittaa vielä imuri, laatikot ja epämääräiset vaeltavat kasat. Ensimmäisen maailman ongelmien tyyliin en myöskään osaa päättää, mikkä verhot laittaisin eholla olevista ikkunaan ja näin. Vaihtoehot on roikkuneet ikkunassa jo tuntitolokulla, kävin välillä hakemassa inspiraatiota myös pihalta, mutta ei, en osaa päättää.

Jahas, no ongelma taisi ratketa ihan omia aikojaan, tässä naputtaessani koira kävi nimittäin nuuhkimassa ja pudotti toisen vaihtoehon tangosta alas. :D Mennään siis varmaankin tuolla jäljelle jääneellä! Onkohan tuo koira ihan liian viisas?

Mutta niihin kuviin:

Tässäpä vähän vilausta alakerran kamariin päin. Taustalla näkyypi myös epämääräistä rojua, ei pijä välittää. Onpa tuonne alalaitaan päätynyt koiruuen kuonokin. :D Pääosaa esittää meijän "uusi" keittiön pöytä ja sen kaverina killuva Lokki. Kyllä, se meikäläisen unelmien valaisin. Siippa kyllä väittää, että hänet huijattiin hankkimaan tämmönen (ei tosin ulukomuodon vaan lähinnä hinnan vuoksi), mutta kattokaa kuinka kauniisti se istuupi tuonne pöy'än yläpuolelle. Kyllä nyt yhteen design-juttuun voi tuhulata ko melekeen kaikki muut hankinnat onki kierrätyskamaa. Pöy'än kaverina tosiaan net valakoset pinnatuolit, joita oliki sitten loppujen lopuksi vaan kolome kappaletta, koska yksi oli hieman erilainen ja rikki. Katotaan, löytyykö jostaki nelijäs, vai pitääkö kehitellä jotain muuta. Navetassa olisi toki nelijä kappaletta (rumempia) pinnatuoleja, jokka voisi maalata. Näitten yksinkertainen malli nappaa meikäläiselle kuitenki koristeellisempia paremmin. Jäämme miettimään ratkaisua.

Vihiriältä näyttää myös täällä puusohovalla, missä köllöttelen tälläkin hetkellä. Suojasin patjan vanahalla mustalla lakanalla ja sen päälle tuli sitten ihana virkattu päiväpeitto. Alakujaan peitto oli luonnonvalakonen, mutta Dylonin pyykkikonevärillä saa ihimeitä aikaan. Uskomattoman heleppo ja edullinen keino tuunata tekstiilejä uuteen uskoon. Ei muutako väri, suolaa ja värjättävä kangas koneeseen nelijänkympin ohojelmalla pyörimään. Koneen pestyä uusi pyöritys pesuaineen kanssa, sitten kangas kuivumaan ja kone vielä kerran tyhyjänä pyörimään, että kaikki väriainejäämät lähtee varmasti pois. Ja vola, kangas on kuin uusi! Jos kiinnostaa, niin käykääpä kattomassa täältä lisää informaatiota.

Kovin vihiriältä näyttää. Tässä vielä lähikuvaa peikonlehestä, joka kiipeilee alas leivinuunin päältä. Peikonlehti on yksi meikän lempparihuonekasveja ja on erittäin tervetullut lisä meijän huonekasviperheeseen. Jos vain nyt mitenkään muistaisi lisätä uutta multaa kaikille. Anoppi on myös luvannut, että hältä saa viherkasveja jos vain haluaa. Voisinpa kysäistä myös mummolta muutamaa yksilöä, sillä kukat on oikeen mukava lisä sisustukseen.

Tämmöstä täällä siis tällä hetkellä.  Vietin tänään myös melekeen parisen tuntia ulukoilimassa tutkimassa navettaan ja aittaan säilöttyjä vanahoja tavaroita. Löytyi kuulkaas aarteita! Tulin siihen tulokseen, ettei pahemmin tartte ees huonekalu- tai sisustusostoksille lähtiä, ko kaikki löytyy jo valamiina. Osa vaatii lähinnä pientä puhistusta ja pesua, toisiin tarvitsee ehkä jopa sutia hieman maalia pintaan tai korjata. Jännää! Tuli samalla ulukoilutettua piskiki, joka retuutti pitkin pihamaata ihan onnessaan vanahaa nännikumia (jos että tiijä mikä se on, niin kuukkeloikaa). Täytyy kyllä sanoa, että en muista millon oisin ollu näin mielissäni keskenäni siipan ollessa töissä. Viime yönä tuli myös nukuttua kauan kaipaamani kunnon yöunet ja sellaiset olisi toiveissa ensi yönäkin.

Siispä taijanki alakaa nyt valamistautua nukkumaanmenoon. Tai jos sitä vielä viimiset verhot ripustais paikalleen ja miettis sitten aamulla uuestaan, että oliko se koiran valinta sittenkään hyvä. :)

Matkailu avartaa

Muuttohässäkän keskellä tuli toteutettua myös yksi toinenkin uuenlainen etappi elämässä; päräytin nimittäin itelleni pirssin. Pitäähän sitä nyt jokaisella ittiään kunnioittavalla Itä-Lapin syrjäkairoissa asuvalla emännällä menopeli olla. Eikä ihan mikä tahansa pirssi, vaan jatkoa teemalle "kerää koko sarja", eli Mitsubishi tietenkin. Merkki painoi siis vaakukupissa ostopäätöstä tehessä (ja huomattavissa määrin myös hinta).

Kävin vielä oikeen räntäsateessa ottamassa todistusaineistoa. Todellisuu'essa joutunen luovuttamaan tämän kaunottaren kuitenkin siipan käyttöön, joka matkailee maailman mantuja meikäläistä enemmän. Muutamat kilometrit tällä kotiapäin rullanneena totesin myös, että en kyllä halua.

No, se niistä peltilehemistä, nyt olen asettunut kotoisasti tupaan lomatunnelmiin köllimään sohovalle ja kattelemaan ikkunasta ulos samalla ko datailen. Talossa vallitsee herttainen kaaos muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta, mutta hei, ei kukaan jaksa ottaa lomalla ressiä. Ko valamista ei muutenkaan tuu ennenkö vasta kuukau'en päästä aikasintaan. Instagramissa jo pikkusen vilauttelin tunnelmia, jotaki kurkistusta saattasin tänneki väsätä, jahka jaksan tarttua kameraan muutenki ko kuvatakseni koiraa tai autoa. Jonkunlaista reportaasia on toki luvassa sittenkö mööpelit on paikallaan ja meikäläinen asettunu kodiksi. Kesäksi tietysti jää vielä kaikenlaisia pikkuproggiksia, eikä tämä just valamiiksi tuu vielä hetkeen (jos ikinä :D), mutta varsin hyvällä mallilla ollaan jo pian.

Nyt kuitenki loman jatkot ja meisi painuu kokkaamaan jotaki tosi terveellistä särvintä ja nauttii sen jäläkeen jäläkiruuaksi gluteenittomat mämmit ja lämmittää illalla saunan, kyllä on elämä mallillaan. :)

Takatalavi etukevään keskellä

Huh! Maa on valakeanaan ja lunta tuiskuttaa niinkö joululaulussa konsanaan. Juuri ko pyörätiet oli lähes tulukoon sulaneet ja mielessä kävi etäinen ajatus pyörän talavirenkaista luopumisesta, iski talavi uu'en vaihteen silimään. Sinänsä lievästi sanottuna ärsyttää, koska eessä on varmaan taas piakoin liukkaat lenkkeilykelit, joista oli juuri alettu päästä erilleen, eikä minulla enää ole nastakenkiä turvana. 

No ei se auta. 

Kävin viikonloppuna pikavisiitillä itäkairassa, tällä kertaa naapurihuudeilla ja täytyy sanoa, että siellä elettiin kyllä ihan eri vuojenkierron vaihetta ko meillä. Siinä missä Oulussa oli vielä viikonloppuna (paino sanalla oli) ihan selekiästi jo kevät, elettiin Itä-Lapin ihimemaassa vielä täyttä kevättalavea, eli tasaista lumipeitettä, hohtavia hankia ja upeita ulukoilukelejä. 

Hieman olin kade. Mutta sitten muistin, että luultavasti pääsen vielä toukokuussaki nauttimaan lumihangista, jopa sitten ko niillä ei oisi enää niin kauhiasti väliäkään.

No, mitä se elämä on tällä hetkellä? Kauhiaa asioitten järjestämistä sekä suunnittelmista ja muun muassa sen tajuamista, ettei kotivakuutusta voi irtisanoa netissä, sekä tietysti ihan perkeleenmoista graduttamista. Raapustelen pitkin kämppää paperinkulumiin listoja milloin mistäkin aiheesta ja koitan epätoivoisesti miettiä, mitä kaikkea pitää muistaa tehä. 

Toisaalta ankarien gradutuspäivien päätteeksi oon myös ihan tyytyväisenä kölliny sohovalla miettien, että laatikoston sisältö pitäisi käyä läpi, vaatekaappi siivota ja lisätä kukkaruukkuihin multaa muttako ei vaan jaksa. Ei niin sitten millään. 

Ehkä tähän hommaan löytyy joku kauhun tasapaino. 

Muistan, että se kuukausi, ko ootin pääseväni muuttamaan tähän kämppään, oli ehkä yksi elämäni pisimpiä. Nyt kyllä vahavasti epäilen, että aika tulee sujahtamaan niin nopiasti ohi, ettei sitä ehi huomatakaan. Se tunne, ko hups vain, on taas toukokuu. 

Täytyy myöntää, että pää on hieman pyörällä. Ja tiijän myös luvata sen, että vaikka uusi ja ihana koti oottaa, niin asuntokateus iskee viimeistään siinä vaiheessa ko joku tulee kattomaan tätä kämppää. :D Tämmöstä tämä elämä on.

Puheterapiapalveluiden järjestäminen Lapissa

Tämän päivän Lapin Kansassa (16/3/2015) oli juttua siitä, miten Lapissa on pulaa puheterapeuteista ja meijän tarjoamista palveluista. Jonot paisuvat ja odotusaika puheterapiaan pääsemiseksi on kohtuuttoman pitkä. Erittäin tärkeä aihe ja varmasti ansaitsi etusivun paikkansa. 

No, kohta valamistuvana puheterapeuttina pitäisi tietenkin mieltä lämmittää ajatus siitä, että töitä kyllä riittää. Hieman jäi kuitenkin närästämään jutussa se, että puhuttiin hirvittävän palijon ostopalaveluina tuotetuista puheterapiapalaveluista. Joo, toki se on nykyaikaa ja puheterapiaa tarjoavia yrityksiä tuntuu pompsahtelevan ko sieniä sateella ja palijon meitä on tuolla kentällä myös toiminimen alla yksityisinä. Tulevaisuu'essa varmasti iso osa puheterapeuteista tulee työllistymään näin, eikä siinä ole mitään pahaa, MUTTA. Myös julkisella puolella tarvitaan tietyissä määrin puheterapeutteja. Näiden perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon puheterapeuttien työtä rinnalla tukemassa ja kuntoutuksen tarvetta täyttämässä ovat sitten yksityispuolen puheterapeutit. 

Heräsikin kysymys, että miksi kunnat eivät ostopalveluitten vähyyden valittelun sijaan laita hakuun puheterapeutin virkoja? Kovin montaa avonaista paikkaa en Lapissa ole koko opiskeluaikanani nähänyt. No, eihän sitä paikkaa kannata laittaa auki ko ei siihen kuitenkaan sitten tule ees yhtään hakemusta. Joo, voi olla, ettei heti tärppää, mutta joskus on myös meitä hulluja, jokka ovat riemusta kilijuen paluumuuttamassa takaisin kotiseu'ulle. Ja aika harvassa on kuitenkin net, jokka tulee kysymättä tarjoamaan ittiään töihin. Usein ensimmäinen perustelu on tietysti myös se, että puheterapeutille pitää perustaa virka ja sitten siitä aiheutuu kuluja, ko sille pitää olla työhuone, materiaalia ja pitäähän sille sitten tehystä työstä se palakkakin maksaa. Niin. Mutta eivät net ostopalavelutkaan ihan ilimasia ole. Ostopalavelut voivat itte asiassa tulla kunnalle jopa kalliimmaksi, ko ajatellaan asiaa hieman kaukonäköisemmin ja pitemmällä aikavälillä. Väittäisin myös, että kunnan oma puheterapeutti tarjoaa etenkin pitemmässä juoksussa sellaisia etuja, joita ostopalaveluina voi olla vaikea tai jopa mahdotonta saavuttaa. Mutta tämä on tietenkin vain minun mielipije.

Kun puheterapeutilta ostetaan palveluita, keskittyy hän vain ja ainoastaan siihen asiaan, mistä maksusopimus on kulloinkin kirjoitettu. Tällaista putea et voi terveyskeskuksen vuojeosastolla nyppäistä hihasta ja pyytää kattomaan jotain toista potilasta, ellei sinulla ole maksusitoumuslappua kourassa. Tällöin puheterapia on riskissä jäädä meleko pirstaleiseksi kyseisen kunnan alueella, eikä kenelläkään ole kattavaa kokonaiskuvaa kunnan tilanteesta. Kunnan oma puheterapeutti on vastuussa koko kunnan väestöpohjasta ja hänellä on niin sanotusti kunnan puheterapiapalvelulangat käsissään - tämän puheterapeutin kautta kulukevat ensimmäisenä kaikki, jotka mahdollisesti puheterapiapalveluita tarvitsevat. Onpa niitä olemassa semmosia matalan kynnyksen puheterapiapalaveluitaki joissaki kunnissa, että soittamalla saa varata ajan ja pääsee puheterapeutin arvioitavaksi.

Kun puheterapeutti on heleposti saavutettavissa, esimerkiksi lasten puheen ja kielen kehityksen ongelmat havaitaan mahollisimman pian ja kuntoutus päästään aloittamaan jo varhaisessa vaiheessa (vaikkapa sitä kautta, että terveydenhoitajalla nousee huoli lapsen kehityksestä, jolloin tehdään lähete puheterapeutille, joka tutkii ja arvioi lapsen ja tekee tarvittaessa päätöksen kuntoutuksen aloittamisesta). Mahdollisimman varhain aloitetulla ja oikein kohdennetulla kuntoutuksella estetään ongelmien paheneminen ja toisaalta kasautuminen. Esimerkiksi kielihäiriöt eivät suinkaan helepotu ajan myötä, vaan pahenevat, mitä pidemmän aikaa ehtii kulua ja toisaalta ongelmien vaikutus lapsen elämään kertaantuu ja kasvaa. Mitä pahemmat vaikeudet ja myöhemmin havaittu ongelma, sitä enemmän kuntoutusta ja sitä kalliimmaksi se tulee, puhumattakaan siitä, että kuntoutuksella voi olla vaikeampi saada tuloksia. Viiveiseen tai poikkeavaan kielenkehitykseen voivat liittyä myös ongelmat kouluiässä, kuten lukemis- ja kirjoittamisvaikeudet sekä erilaiset oppimisvaikeudet, joita varhain aloitetulla kuntoutuksella pyritään lievittämään ja ehkäisemään. Toisaalta oman puheterapeutin avulla pystytään myös heleposti varmistamaan se, ettei hankita turhaa kuntoutusta sellaiselle, joka ei sitä oikeasti tarvitse. 

Yhteistyön tekeminen terveydenhoitajien sekä päiväkodin ja koulun kanssa on helppo rakentaa tiiviksi, kun kunnassa on oma puheterapeutti. Toisen ammattilaisen konsultoimisen kynnys on matala. Puheterapeutin tietämys ja ammattitaito on käytettävissä, sen ko menee ja koputtaa ovelle ja kysäisee asiaa. Puolin ja toisin pystytään kartoittamaan käytettävissä olevat resurssit, esimerkiksi sen, millä tavoin päiväkoti kykenee tukemaan vaikkapa kielihäiriöistä lasta. Yhteistyö päiväkodin ja koulun kanssa onkin mielestäni erittäin tärkeää, sillä lapsi viettää näissä ympäristöissä suurimman osan arkipäivästään kodin lisäksi. 

Toinen erittäin tärkeä asia on aivoinfarktipotilaiden akuuttivaiheen intensiivinen kuntoutus. Mahdollisimman pian aloitetulla, intensiivisellä ja oikein kohdennetulla puheterapialla saadaan maksimoitua asiakkaan kuntoutuminen. Kun potilas kotiutetaan sairaalasta oman kunnan vuojeosastolle, voijaan puheterapeutti pyytää samantien paikalle havainnoimaan potilasta ja hänen puhettaan, ymmärtämistään, mahdollisia nielemisvaikeuksia ja niin edelleen. Kuntoutus voijaan aloittaa heti, vaikka papereihin ei olisi vielä pystytty lätkäisemään mitään diagnoosia. Jos tarvitaan ensin joku tekemään arvio ja sen jäläkeen ostetaan kuntoutus, tuhrautuu arvokasta aikaa. Kun puheterapeutti näkee potilaan mahdollisimman pian osastolle kotiutumisen jäläkeen, varmistetaan myös se, että saahaan hänelle jonkinlaiset kommunikointikeinot käyttöön. Näin hän pystyy etes jotenkin ilimaisemaan itteään ja omia tarpeitaan. Myös vaikkapa hoitajien työ helepottuu, jos kommunikaatiokanava saahaan ees jotenkin auki. Nielemisarviolla taas varmistetaan, ettei potilaalle vahingossakaan tarjota sellaista ruokaa, jota hän ei pysty nielemään.

Tässä olen nyt puhunut lähinnä kuntoutusnäkökulmasta, mutta puheterapia on myös paljon muuta kuin sitä kuntoutusta. Jos kunta haluaa ostaa puheterapiapalavelut kokonaisuu'essaan, täytyy muistaa, että ei riitä pelekän kuntoutuksen ostaminen, vaan täytyy ostaa myös arviointipalavelut. Keskussairaalasta kotikunnan vuojeosastolle kotiutettava aivoinfarktipotilas on todennäköisesti käynyt ennen paluuta puheterapeutin arviossa ja voinut saaha jopa kuntoutusta ja usein mukana onkin suositus puheterapian tarpeesta. Mutta entäpä se neuvolaan tuleva puhumaton kaksivuotias, jonka äitillä on myös vahava tunne, ettei lapsi ehkä oikein ymmärräkään puhetta? Tai lastentarhanopettaja, joka kokee, että ääni ei tahdo kestää työssä? Terveydenhoitajan vastaanotolle tuleva teini, joka kärsii änkytyksestä hermostuessaan? Ennenko näille asiakkaille voijaan ruveta antamaan puheterapiaa, täytyy jonkun (eli siis suomeksi puheterapeutin) tehä arvio tilanteesta ja kuntoutuksen tarpeesta. Ei voija vaan summanmutikassa soittaa, että meillä on tämmönen, tarvitaan sille kuntoutusta niin ja niin palijon, kiitos.

Tai entäpä sitten ennaltaehkäisevä työ? Kielellisen tietoisuu'en taitojen kehittäminen eskarissa (kehitetään mm. lasten lukivalmiuksia), varhaisen vuorovaikutuksen ohjaaminen vanhempien ja vauvan välillä (asia jonka ongelmiin voijaan puuttua meleko pienilläkin keinoilla ja ehkäistä ongelmia kasaantumasta) tai äänenkäytön ja äänihygienian ohojaus opettajille (ehkäistään ääniongelmien syntymistä palijon työkseen puhuvilla).

Kaikki nämät asiat on varmasti mahollista järjestää myös ostopalaveluna, mutta se vaatii hieman paneutumista asiaan ja luultavasti paperisotaa. Väittäisin, että asiat eivät ehkä hoiju yhtä jouhevasti, mutta tulisivat hoijetuksi kuitenkin. Kuitenkin tilanteessa, jossa kunnassa ei ennestään ole virassa olevaa puheterapeuttia, tulee ajatukset perinteisestä yksityisestä ammatinharjoittajasta tekemässä pelekkää kuntoutustyötä heittää romukoppaan. Niin se ei nimittäin tule toimimaan, vaan palaveluitten täytyy muistuttaa enemmänki sitä työtä, mitä virassa oleva puheterapeutti tekisi, mutta sillä erotuksella, että kaikki nämät palavelut ostetaan ulukopuoliselta. Myös se tulee muistaa, että yksityisellä ammatinharjoittajalla on harvemmin omia vastaanottotiloja, joten hän kulukee sitten asiakkaitten luo. Pitkien välimatkojen Lapissa tämä voi tarkottaa sitä, että ehtii nähä vain muutamaa asiakasta päivän aikana, etenkin, jos palaveluita haluaa ostaa myös jokin toinen kunta.

Ja myös sen yksityisen täytyy laskuttaa palaveluistansa niin, että työllä pärjää ja tulee toimeen.

Tämmösiä ajatuksia ja näkökantoja meikäläisellä. Varmaan unohin jotakin tärkiää ja voin toki olla väärässäkin, mutta turisimpahan jotain nyt kuitenkin. Ja ihan näin siltä kantiltaki kattoen, että kunnat ovat velevollisia puheterapiapalavelut joka tapauksessa järjestämään kuntalaisille tavalla tai toisella.