Stressin vähentelyä, osa 2

Tänään on ollut sopivan kaunis ja aurinkoinen päivä palata ajassa taaksepäin meijän menneeseen kesälomareissuun. Tuntsan jäläkeen valuttiin siis hieman alemmas ja suunnattiin takaisin kohti Naruskaa. 

koirakin halusi tietää mihin ollaan menossa

Oltiin varattu pariksi yöksi tosiaan kämppämajoitus, nimittäin Lautakotaojan kämppä aivan rajavyöhykkeen pinnasta ja Lautakotaojan varresta. Ajoitus osui enemmän ko nappiin, sillä seuraavat pari päivää olivat meleko sateisia, joten kämppämajoitus, mahollisuus kuivattaa vaatteita ja sauna eivät olleet ollenkaan pahitteeksi.

Lautakotaojan kämppä on vanaha rajan kämppä, joka on jäätyään vähäiselle käytölle siirtynyt Sallan yhteismettän omistukseen. Oikeen mukava kämppä, joskin kamina on mallia +100 astetta nelijässä minuutissa, eli sen lämmittelyssä saa olla meleko tarkkana kesäaikaan. Saunassa oli mielestäni oikein mainiot löylyt, kelepasi kylypeä mettässä rypemisen jäläkeen. Pienen miinuksen annan ulukohuussista, joka sijaitsi helevetissä asti ja oli niin pieni koppero, että uluko-ovi piti jättää asioinnin ajaksi selijälleen. Hyvä piettää vahtia tien varressa. :D Mutta tuonne haluan kyllä ehottomasti joskus uu'estaan.

Naruskan korkeu'ella ja sateisella kelillä tuli iltaisin ja öisin jo yllättävän pimiää ja ensimmäinen ojan varteen suunnattu onkireissu piti keskeyttää kun tuli niin pimiä, ettei meinannu nähä nokkaansa pitemmälle. Allekirjoittanut taisi myös hieman pelätä pimiässä vaanivia mörköjä (no ehkä ihan vaan karhuja kuitenkin :D). Muutaman kerran ojan varressa kuitenkin käytiin, tammukka ei ollut millään älyttömällä syönnillä, mutta muutama syömäkala saatiin kuitenkin. Ojan varresta löytyi myös luultavasti karhun tappaman hirven jäännökset ja nähtiinpä tiellä meleko juluman kokoiset tassunjälijetki terävillä kynnenjälijillä, joihin verrattuna meijän lapiotassu-lapukan jälijet oli kovin pienet. Kamera ei harmi kyllä tullut sille reissulle mukaan, joten jäi ikuistamatta ja tutkimatta, että oliko net sitten suden jälijet vai ei. Koirapoitsu oli myös ojan varressa harvinaisen levoton ja pyöri jaloissa, että jotain epämiellyttävää se sekin haistoi.

vahtikoira vahtii

Sellaisilla seutuvilla tosiaan liikuttiin, ettei ihime, vaikka näitä luonnonelukoita oiski lähistöllä liikkunut. Piti piettää meleko tarkkaa vahtia tuosta karvapallosta, eikä se itekään onneksi kovin kauas lähtenyt. Toisena iltana käytiin sateessa kastumassa ojan varressa ja ko illasta/yöstä lämmitettiin sauna reissun päälle, olen ihan varma, että saunasta ulukona käy'essäni kuulin vihellystä. Ja ei siis mitään linnun vislailua. Liekkö kontio käynyt kulumilla haistelemassa, että ketäs siellä kämpällä oikeen on, utelias elukka kun on. Kun tultiin siipan kanssa pois saunasta, ei vihellystä enää kuulunu, joten tietenki olen tämän havaintoni kanssa yksin. Sitä tässä vaan ihimettelen, että miksei siitä karhun vihellyksestä ole olemassa minkäänlaisia ääninäytteitä? Koitin äsken kuukkelin avulla ettiä, koska minua vaivaa tämä asia kovasti, mutta löysin ainuastaan hätääntyneen karhunpennun rääkynää. Ei kyllä yhtään lohuta, sillä oon kerran kaverin kans mettässä lenkillä iltasella kuullu justiinsa tuommosen rääkäisyn samalla ko puska rytisi ja todennut vaan kaverille, että se on joku häiriintyny poro, jatketaan matkaa. :D

toisenlaista Lapin kultaa

Koska säät oli tosiaan varsin huonot, en viittiny järkkäriä kauhiasti ulukoiluttaa ja kuvat Lautakotaojalta jäi meleko vähäisiksi ja lähinnä kännykällä napsituiksi. Tässä pari Canonin kuvaa kuitenkin (yllättäen ruuasta) eli Trangian kattilallinen hilloja ja pari Lautakotaojan tammukkaa menossa nuotiolle. Ylempi on sitten minun onkima (se isompi siis). Ää hitto että alako tehä mieli ongelle!

Lautakotaojan tammukoita

Tämä tässä sitten on gourmet-annos Lautakotaojan tammukkaa ja Tuntsan/Naruskan koivunpunikkitatteja. Punikkitatit ikävä kyllä aiheuttivat hieman vattavaivoja (tai jokin muu, hankala sanoa), josta johtuen meillä ei syyä enää ikinä kebab-säilykelihaa, koska pelekkä ajatuskin etoo. Oli nimittäin paistettua kebab-lihaa haisemassa pöy'ällä ko siippa alakoi voija pahoin yöllä... :D Nähtiin tämän aterian jäläkeen vaikka kuinka hulluna vielä punikkitatteja lisää, mutta en enää uskaltanu kerätä niitä ja laittaa ruuaksi, ko ei haluttanu voija pahoin enää toista yötä. Äiti tuossa jäläkikäteen kertoi kuulleensa uutena juttuna, että punikkitatit pitää kypsentää ihan kunnolla läpikypsäksi, tai net voi aiheuttaa vatsavaivoja. Siinä siis luultavasti syy, ehkä uskaltau'un kuitenkin vielä syömään niitä. Siippa varmaan jättänee välistä, veikkaan.

Lautakotaojalta siirryttiin sitten Saukko-ojan varteen vielä yheksi yöksi samaan paikkaan, jossa oltiin viettämässä juhannusta vuosi takaperin. Kalaa ei kuulunut, ja jos totta puhutaan, niin en Saukko-ojan tammukoista kauhiasti piittaakaan, eivät ole niin kovin hyvänmakuisia, mutta taimen olisi ihan mukava saalis. Nyt oli kuitenki ihan hilijaista, liekkö joku juuri käynyt onkimassa ojan tyhyjäksi. Tulikin ehkä keskityttyä enemmän ottamaan rennosti ja nauttimaan vaan olemisesta. Nuotioon voisi tuijotella vaikka loputtomiin, varsinkin ko tuossa Saukko-ojan maastossa polttopuuta riittää. Yksi parhaita puolia tuolla mettässä oleskelussa on se hilijaisuus, jonka vallitessa voi vaan istua nuotion äärellä ja nauttia olosta.

"ai sulla on siinä kalaa"

"voisinko mitenkään, siis mitenkään saaha ees palan PLIIS"

Reissun aikana kävi myös seleväksi, että meijän piski on hulluna kalaan. Loppuajasta se, siis ruualle ahane lapukka, voitteko kuvitella, alakoi jopa rantustella omasta ruuastaan, ko ei ollut kalan nahkoja ja ruotoja seassa. Kyllä täyty ihimetellä, että miten voi labradori jättää ruuan syömättä... Koska kelit oli edelleen varsin epävakaat, vietettiin telttamajoituksessa yksi yö ja seuraava päivä liikekannalla. Käytiin muun muassa pyörähtämässä Rovakaltionojalla, jossa sielläkin oli meijän valtavan hyvällä tuurilla jälijistä ja syvästä hilijaisuu'esta päätellen käynyt juuri joku ennen meitä. Jossain vaiheessa päivää alakoikin sitten sataa vettä ja ajeltiin ruokatau'olle Saukkojärven rannalla olevaan kotaan. Täytyy sanoa, että oli kyllä harvinaisen heikko esitys kodalta, sillä katossa savupiipun virkaa suoritti reikä. Joka ei siis todellakaan vetänyt kovin hyvin, vaan savut lähinnä pyörivät ympyrää kodassa ja toisaalta taas vettä pääsi satamaan sisälle. No, selevittiin kuitenkin hengissä. Onneksi mustassa koirassa ei palijon noki näy, sen huomaa vasta sitten ko kuivaa koiraa pyyhkeellä ennen autoon ottamista...

ruuan jäläkeen on hyvä pistää pötkölleen

Loppupäivän kaatosateesta johtuen viihytettiin ittiämme lähinnä ajelemalla Suoltijoen maastossa. Kuvia ei ole, koska vesisaje, mutta suosittelen ehottomasti ihimisiä käymään tutustumassa Suoltijoen pirttiin. Kyseessä on siis uiton aikainen savottakämppä, jonka historiaa löydät tarkemmin kuvattu esimerkiksi täältä. Kuvan ja kivasti juttua (myös näköjään Tuntsasta) löydät myös täältä. Pala historiaa, jota ei löy'y enää mistään muualta. Sateisella kelillä myös hieman pelottavaa historiaa, ison kämppärakennuksen jäädessä taakse pihalta lähtiessä voi melekeen kuvitella, että joku kurkkii yläkerran ikkunoista. Sisälle tuonne ei valitettavasti pääse (?), mikä on kyllä harmi, sillä olen joskus kouluaikoinani käynyt tuolla tutustumassa ja mielelläni tekisin sen kyllä uuestaankin.

Tuolta palau'uttuamme tehtiin vielä yksi välipysähys ennen maalikyliin paluuta appiukon mökillä Naruskalla. Mökki on vielä vähän vaiheessa, mutta jos ei oo mikään hienohelema, niin yöpyminen onnistuu kyllä. Ja tällä hienoheleman irvikuvalla alakaa heti syyhyttää remppasormia tuommosissa kohteissa! Voi ko alako myös kovasti tehä mieli reissun päälle näitä kuvia kattellessa. 

Päätän kuitenkin nyt tämän reissukertomuksen tähän, eli meikäläisen varpaisiin ja ihanaan lautalattiaan.

PS. Kaikkihan tunsivat tätä lukiessa ja kattoessa, kuinka ressi suorastaan suli olemattomiin? Hyvä. :)

Kaasu pohojaan ja mopolla rotkoon

Huhhuh, ohan se ollut viikko. Jopa pahempi mitä kuvittelin. Eikä kauhiasti lohuta, että ens viikko on vielä monin kerroin pahempi. Varsinkaan ko ei tullut Eurojackpotista sitä 60 miljoonaakaan. Onneksi tiijän, että tämä kyllä tästä syksyn myötä tasottuu, nyt on vaan muutamisen viikkoa hieman tiukempaa. Vähän harmi sinänsä, koska nyt on kuitenki ehkä se meikäläisen lempparivuojenaika, jolloin tekisi mieli olla ulukona varhain aamulla ja toisaalta vielä myöhään illalla, sekä siinä välissä. Eikä ees todellakaan, siis ei yhtään, harmita se, että pohojoisessa eletään aivan käsittämätöntä sienivuotta. "Keräsin semmosia Lapin Kansan kokosia ja kilon painavia herkkutatteja!" No ai jaa äiskä. Mitäs minä, no, istun bussissa enemmän ko laki sallii ja oon koko ajan hirviän väsynyt ja teen määrääni enemmän asioita. 

Noh, tämmöstä tämä nyt vaan on. 

Istuin tänään muuten kattomassa Aamuteeveetä, jossa puhuttiin matkasynnytyksien lisääntymisestä synnytyssairaaloitten lakkauttamisen vuoksi ja ihan pakko asiasta vähän avautua, vaikka meillehän se ei enää oo mitään uutta, että matkat synnyttämään on pitkiä. Siis minä en vaan tajua tätä juttua, voisiko joku vääntää rautalangasta ko en ymmärrä. Se, että matka synnyttämään on pitkä, lisää huomattavasti sitä riskiä, että lapsi syntyy jo matkalla. Matkalla autoon synnyttäminen, oli se sitten oma tai ambulanssi, on huomattavan palijon riskaabelimpiä ko sairaalassa synnyttäminen, kuten varmaan kaikki tajuaa. No, silti niitä synnytyssairaaloita lyyään alas ja perustellaan tätä synnyttäjien turvallisuu'en lisäämisellä, ko pienemmissä sairaaloissa ei ole kokoaikaisesti paikalla lääkäreitä ynnä muita ammattilaisia, joita tarvitaan hätäsektion sattuessa, vaan heidät hälytetään paikalle kotoa. Hätäsektio pitäisi päästä aloittamaan 15 minuutin sisään kun sen tarve todetaan ja tämä ei toteu'u, jos lääkäri ynnä muu tarvittava henkilöstö hälyytetään paikalle kotoa. On siis parempi siirtää kaikki synnyttäjät synnyttämään sinne isoon sairaalaan, jossa henkilöstöä on aina paikalla. 

No mutta entä jos sen sadan tai jopa kahdensadan kilometrin päästä tulevan äidin pitäisi saaha se hätäsektio jo silloin, kun hän on vielä kotona? Mitä se silloin lämmittää, että sairaalassa hätäsektio voijaan aloittaa 15 minuutissa, muttako äiti on siellä kotona? Varaudutaanko siis ennakolta ja otetaan naiset jo hyvissä ajoin sairaalaan osastolle oottamaan synnytystä, etenkin jos on syytä epäillä, että jotain ongelmia tulee? Muttako hätäsektiota tarvitaan yllättävissä tilanteissa, se on nimenomaan _hätäsektio_, eikä sen tarvetta voija ennalta ennustaa, koska silloinhan se olisi ennalta suunniteltu sektio. Vähän näin niin kuin kärjistäen. Entäpä jos lähetään tavanomaisesti matkaan synnyttävän äidin kanssa ja matkalla huomataankin, että tarvitaan se hätäsektio? Jos äidit taas tuodaan hyvissä ajoin synnärille oottamaan synnytystä, ettei lapsi syntyisi kesken matkan tai jos jotakin menee pieleen, tämä taas lähinnä mielestäni lisää kustannuksia. Vaikka kai sen on joku jotenkin laskenut, että halavemmaksi tullee, ko vähennetään ja keskitetään ja kuskataan kaikki samaan paikkaan synnyttämään.

En vaan ymmärrä, miten se, että synnyttäjä joutuu lähtemään usiamman sadan kilsan päähän synnyttämään, voi olla parempi vaihtoehto, ko se, että hän pääsee synnyttämään huomattavasti lähemmäs? Että varautuminen hätäsektioon on parempi, vaikka net on pienemmissäkin sairaaloissa onnistuneet, mutta äidillä on riskinä ihan tavallisessa synnytyksessä, ettei päästä ees sairaalaan asti synnyttämään? Jo nykyisellä synnytyssairaalaverkostolla moni joutuu lähtemään meleko kauas, tulevaisuu'essa entistä usiampi. 

Ja nyt joku irvileuka heittää, että oma vika kun pitää asua niin kaukana palaveluista. Että meijän pitäisi ite maksaa palavelumme, ko kerta halutaan väkisin olla täällä. Vuosisajan uutinen, veroja se maksetaan metki. Silti tuntuu, että niitä verorahoja riittää vaan etelään. En silti voi kieltäytyä maksamasta veroja, vaikka palaveluita minulla ei ilimeisesti ole oikeus saaha? Samalla logiikalla sitten myöskään sinkkujen ei tarvitse veroin maksaa palaveluista, jokka on suunnattu perheellisille (mitäs ovat parisuhteen ja lapsia hankkineet), nuorten ei tarvitse maksaa vanahusten palaveluista (mitäs ovat vielä hengissä nuin vanahana ja sairastavat) ja niin ees päin. Pitäisikö meijän laittaa Suomi katki tuosta Lapin rajalta ja perustaa oma valtio? Välillä oikiasti tuntuu siltä, sillä päätäntävalta on kasaantunut Suomi-neidon alapäähän, eikä siellä tajuta hönkäsen pöläystäkään siitä, mitä elämä kehä III ulukopuolella on. Eikä tämä synnäriasia suinkaan koske pelekästään lappilaisia, vaan hyvin laajasti kaikkia suomalaisia. Jokka ei satu asumaan siellä kehä III sisäpuolella. Eikä sinnekään muuten aivan loputtomiin sitä porukkaa mahu, jos meijät kaikki ruvetaan survomaan niihin samoihin kasvukompleikseihin, jossain vaiheessa huomataan, että väistämättä joku raukka joutuu jäämään rajan ulukopuolelle. Ja palavelut tietenki on keskitetty sen yhen kompleksin keskelle, jonne reunamilta on matkaa jo melekosesti. Olen vahavasti sitä mieltä, että sitä, mitä seuraa liian suuren määrän ihimisiä tukkimisesta samalle maatilikulle, ei ole tutkittu tai mietitty läheskään riittävästi. 

Mutta maksellaan ja korjaillaan niitä vahinkoja sitten joskus jäläkikäteen, eihän se nykyajan poliitikkoja enää sitten koske, ko net on siinä vaiheessa kasvaneet ruohoa jo jonkin aikaa. Ittekäs "ei-koske-minua-miksi-välittäisin" -ajatteluhan se jyllää. Parempi kyhätä kerralla ja nopiasti sen suurempia miettimättä paska kokoon ja korjailla sitä sitten jäläkikäteen, ko istua oikiasti alas ja miettiä järjellä. Että millä on oikiasti merkitystä myös pitkällä välillä ja onko raha oikiasti se kaikista suurin arvo, joka tätä maailmaa pyörittää.

Katos, lähti taas mopo lapasista ja lapasetki käjestä.

Pitäisi ehkä lopettaa lehen lukeminen ja uutisten kattominen, ko tuun niin pahalle tuulelle ja alan paasata. Paasaussuoni suorastaan kukkii. Pitäisi varmaan vähän käyä tuulettamassa aivoja siellä napapiirin paremmalla puolen välillä. Että terkkuja vaan siipalle! No, toivottavasti ilimastonmuutos ei tuhoa meijän nelijää kaunista vuojenaikaa ja jatkossakin pääsen nauttimaan ihanasta syksystä, vähän paremmilta pelipaikoilta käsin.

Omakotitaloajatuksia ja sisustushaaveita

Oon tässä viime aikoina eksyny lukemaan usiampaa vanahan omakotitalon remppaamisesta kertovaa blogia ja lisännyt muutaman mielestäni mukavan ja kiinnostavan tuonne lukulistallekin. Eihän siitä mihinkään pääse, että täältä kerrostalokaksiosta kaipaa koko ajan enemmän sinne omakotitaloon, varsinki nyt ko se muutto alakaa olla jo meleko lähellä. Suorastaan käsinkosketeltavissa. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa mietin sisustusratkaisuja ja remppahommia. Sormet suorastaan syyhyää päästä toteuttamaan ittiään. Yksi ilta eksyin jopa huonekaluliikkeitten sivuille ja keräilin sieltä talteen sellaisia vermeitä, jokka miellyttivät omaa silimää. Niinpä aattelin esitellä niitä vähän myös täällä.

kuvat Ikea

kuvat Ikea, tykkään erityisesti alemman kuvan makkarista, jossa laatikoitten nupit on vaihettu

Ihan ekana voitaisiin lähtiä liikkeelle vaikka näistä Ikean Tarva-kalusteista. En tiijä, oisko erimallisille lipastoille niin kauhiasti käyttöä, mutta minua viehättää näissä tosiaan se, että nuot on käsittelemätöntä ruotsalaista mäntyä ja net voi maalata ihan minkä väriseksi ite haluaa. Samaan sarjaan taisi löytyä vielä ainakin sänky ja yöpöytä. Blogger kettuilee jälleen (yllätys, yllätys!), joten en ala nyt laittamaan linkkejä nuihin tuotteisiin, etteköhän tet itekki löyä esimerkiksi kuukkeloimalla tai menemällä kyseisen lafkan sivuille, jos kiinnostaa.

kuva Ikea

Tässä vielä vähän lisää käsittelemätöntä mäntyä, nimittäin Nornäs-penkki, Ikealta myöskin. Myös Nornäs-sarjaan kuului ainakin makuuhuoneen kalusteita, sekä myös pöytiä ja olohuoneen huonekaluja, mutta niiden ulukomuoto ei miellyttänyt niin minun silimääni.

punaiset Hemnes-tuotteet makuuhuoneeseen, kuvat Ikea

mustanruskeat Hemnes  penkki ja hyllykkö kylypyhuoneeseen, kuvat Ikea

harmaanruskea ja mustanruskea väri, olo- ja työhuone, kuvat Ikea

Myös Hemnes-sarjan tuotteet valamistetaan osin massiivipuusta ja niiden yksinkertainen muotoilu ja runsaat värivaihtoehot iskee meikäläiseen. Hemnes-tuotteita saa niin makuu-, kylypy- kuin olohuoneeseenkin. Ylimmän kuvan punainen liinavaatekaappi on ehoton suosikkini (sitä taisi saaha myös ehkä sinisenä), samoin punainen vaatekaappi, mutta en sitten tiedä, rajoittaisiko tällainen värivalinta todellisuu'essa liikaa. En tiedä, ehkä, ehkä ei. Tuollaisen kylypyhuoneen penkin ja hyllykön haluaisin ehottomasti saunan pukuhuoneeseen sitten joskus, ei ehkä juuri näitä, mutta tämän tyyliset kuitenkin. Tv-taso, hyllykkö ja työpöytä ovat myös kivoja tässä sarjassa, joskin arvon vähän tuota väriä. Luulen, että mustanruskia olisi enemmän se meijän juttu, mutta ei tuo harmaanruskiakaan pahannäköinen ole. Nämät pitäisi nähä luultavasti livenä, jotta voi sanoa, onko mustanruskea liian tumma tai harmaanruskea liian vaalea. Peruskalusteissa olisi ihan kiva piettää sellaista suhteellisen neutraalia värilinjaa (mieluummin tumma kuin vaalea), niin jossain kohin pystyy sitten vähän hulluttelemaan.

kuvat Ikea

Nämät Hurdal-sarjan vaatekaappi, sekä liinavaatekaappi ovatkin sitten taas vähän sitä "hulluttelulinjaa", myös tuollainen vihiriä liinavaatekaappi oisi aivan ihana. Myös Hurdal-sarjaan löytyy usiampia tuotteita, vihiriänä taisi löytyä ainakin yöpöytä.

kuvat Masku

Olin ihan tyytyväinen ajatukseen Hemnesin olokkarin kalusteista, kunnes jotain sattuman reittiä satuin klikkailemaan itteni Maskun sivuille ja löysin sieltä nämät Wiljamo-huonekalut. Kyseessä on kotimainen käsityönä pohojanmaalla värkkäiltävä kalustesarja. Väreistä viehättää eniten tuo muskotti ja esimerkiksi palahyllyköstä on mahollista koota lähes minkälainen tahansa. Etenkin tuo palahyllystö miellyttää jotenkin meikäläisen silimää; näissä on vanahaa henkiä, mutta silti moderni twisti ja runsaalla käjellä persoonallisuutta. Ainut miinuspuoli on hinta, joka on ymmärrettävästi huomattavasti korkiampi, ko ite koottavilla Ikea-tuotteilla. Mutta voi että minä haluaisin tuollaisen palahyllystön, näen jo sieluni silimin Pentikin poron ja Kastehelemituikkukipot sen päällä. Puiset huonekaluthan on kyllä käytännössä ikuisia...

levitettävä puusohva, kuva Ikea, eteisen penkki säilytystilalla, kuva Jysk

Haaveissa olisi myös puinen levitettävä sänky, niitä saattaa onneksi löytyä kunnostuskelepoisena, joten uutta ei välttämättä ole pakko ostaa. Tuo Ikean puusohova ei ihan vastaa sitä meikäläisen mielikuvaa, haluaisin ehkä hieman erilaisen, mutta otin tuon nyt kuitenki tähän mukaan, koska parempaakaan en löytäny ja myös tämä puusohova löytyy Ikean Hemnes-sarjasta. Alempi valakoinen penkki on yllättäen Jyskistä, nimeltään Aulum, mäntyä sekin ja kätevällä säilytyslaatikolla. Tuommoinen olisi tilauksessa sitten joskus, ko meillä on eteinen isoilla ikkunoilla.

kuvat Kärkkäinen

Viimeisenä vielä villikortti eli Kärkkäisen sisustustavaroita. Tuollaisia puisia laatikoita löytyy varmaan myös onneksi omasta takaa (niin kuin kaikkea muutaki ihanaa), mutta tuo avaimille ja kirjeille tarkotettu hylly on minusta aivan ihana. Eteiseen sekin. Lisäksi oli pakko kaivaa kuva tuollaisesta säilytysrahista, näin tuollaisen kerran Kärkkäisellä käy'essäni ja oon ehottomasti sitä mieltä, että sitten joskus lasten leluja varten täytyy hommata tuollainen. Ei ehkä tosin ihan tuon värisenä. Kärkkäiseltä löytyy muutenki kaikkia ihanaa pientä sisustustilipehööriä, sekä tekstiilejä ja astioita usein edullisempaan hintaan ko muualta. Suosittelen lämpimästi!

Voisin tehä näille sisustusjutuille vielä jatkoa astioitten ja tekstiilien osalta, koska minulla on olemassa jo valamis runko ja näitten juttujen miettiminen on vain niin kivaa! Vaikka onkin pakko piettää mielessä ajatus "jos voittaisin Eurojackpotissa, niin ostaisin...", varaa uusiin isompiin hankintoihin on luultavasti seuraavan kerran joskus keväällä 2016, toivottavasti... Mutta saahan sitä ihiminen haaveilla ja kuka tietää, mitä sitä sitten tuleekaan ehkä hankkineeksi. Kunhan vaan olisi se oma koti ensin.

Ulukonäön fiksausta

Muokkailin vähän leveyksiä ja tein pientä hienosäätöä ulukonäköön anonyymin toiveesta, toivottavasti nyt on helepompi lukia! Tekstipalstan leveys oli tosiaan vähän reilu, halusin, että kuvilla on riittävästi tilaa, mutta sitä oli vähän turhankin kanssa. Ite ei vaan niin aina hoksaa tämmösiä asioita, ko enemmän luen tekstiä kuitenki tässä sitä kirjottaessani. Eli saa ja pitää kommentoija, jos jokin ulukonäköön liittyvä asia vaivaa (eri asia sitten, että puututaanko niihin täällä päässä ;D). Ensin meinasin vaihtaa myös bannerin (niitä vaihtoehtoja ko on tuolla varastossa...), mutta oon kuitenki niin tykästyny tuohon tämänhetkiseen Naruska/Tuntsa-aiheiseen, etten raaskinukaan vielä. Ehkä sitten ko kyllästyttää? 

Eli jos mennään niinkö verhojen kans niin katotaan nelijän vuojen päästä sitten uuestaan asiaa. :D

No, ehkä vähän aikaisemmin kuitenkin. Ja ainahan sitä voi palata vanahaan takasin, jos siltä tuntuu. Vai onko blogien bannerit vähän niinkö juhulien asut, että samaa ei saa käyttää kahta kertaa? Mutta, ei tällä kertaa tämän enempää, voisin toki taas paasata aamulla lehestä lukemistani asioista, mutta nyt ei yksinkertaisesti kerkiä ko pitää tehä nuita oikian elämän juttuja, kuten opiskella. Koitan kuitenki saaha tänään ajastettua jotaki ens viikolle, ko vähän luulen, ettei oo aikaa ja jaksamista sillon tehä mitään sen suurempia. Vaikka toisaalta ois varmaan ihan tervettä tehä tänään jotaki ihan muuta, ko tuijottaa koneen ruutua, ko tuli tehtyä sitä melekeen koko eilinen päivä. Onneksi tuo koira pakottaa aina välillä irtautumaan tästä.

No mutta, palailemisiin siis!

Itä-Lapin antimia

Jes, tämä Blogger luultavasti toimii nyt, vaikka tekstieditori näyttääki fontin mulle lihavoituna ja ihan vituralleen. Eli luvassa siis vaihteeksi taas vähän kevyempää höttöä. Okei, eli lähetään liikkeelle vaikka ihan ekana tästä:

Pahoittelut huonosta kuvanlaa'usta, nämät on sitä ehtaa kännykkälaatua pimeissä sisätiloissa. Väritki on vähän miten sattuu, mutta kyllä, meillä on olokkarissa uus verho. Joka on oikiasti palijon vihiriämpi ko mitä tämä kuva antaa ymmärtää. Siipan ensimmäinen kysymys ko kaivoin verhoa ulos paketista oli "onko siinä puu?", mutta vaihtui kuitenki yllättäen kommenttiin "kiva, että on vähän väriä". Ai onko tummissa verhoissa muka jotaki valittamista? No, siinä se Koivikko meijän ikkunassa nyt sitten kuitenki komeilee.

Koska meillä on tällä viikolla syöty ruuaksi kuvassa näkyvää hirvipataa (ei sitä kuuluisaa Lasse Sievisen kuitenkaan), aattelinki kirjotella tuon sisustuksen lisäksi siitä, millä muulla tavoin (itä)lappilaisuus näkyy meijän arkisessa elämässä täällä väärällä puolia Suomea. Yksi isoin elementti on tietysti pakkasen sisältö, eli ruoka. Hirvi on hirviän (hahhah) hyvä esimerkki siitä, mikä paikallinen eväs päätyy meijän ruokapöytään. Ei ole sentään itte pyytämääni (vielä), mutta lähipiirin kuitenkin. Lisäksi pakkasesta löytyypi myös sallalaista poroa. Kokonaisista lihoista on hyvä tehä käristystä tai pataruokaa. Näitten lisukkeenä suosin yleensä joko kotoa tuotua sallalaista puikulapottua, tai sitten törsään kaupassa lappilaiseen puikulaan, niinä harvoina kertoina ko meillä pottua syyään. Jos että oo maistaneet, niin maistakaappa! Ei voi jostaki peruspotusta ees puhua samana päivänä lappilaisen puikulan kans. Lisäksi meillä ruukataan paljolti jauhaa hirveä jauhelihaksi, joka on ihan lyömätön eväs kaikessa kotikokkailussa. Tulee ihan huippua pitsaa ja herkulliset hampurilaispihivit! Nam. Sen sijaan esimerkiksi hirvenlihasta valamistetulle kebab-lihalle en jotenki syty, siinä menee vähän niinkö se mettänelukan maku hukkaan. Makkarat ja muut käy kyllä. Joskus harvoin meikäläisen pakkaseen eksyy myös lintua, josta sitten tehään lintukäristystä. Ja tätä ei oo kyllä vielä meillä näkyny, mutta jos joku laittaa, niin syön kyllä myös jänistä! Riistaruuat on herkkua.

Tämä on sitä siipan mukanaan tuomaa herkkua, mitä eilen illalla ihan mielissäni mussutin. Kuivaalihaa nääs. Appiukko ystävällisesti on kuivatellut ja lahajoo meitä. Äärimmäisen hyvää. Aattelin tosiaan ihan vakavissani ens viikolla ottaa matkaan evääksi ja iltapäivän naposteltavaksi vähän kuivaalihaa, joskin pitää pilikkoa valamiiksi, en oikeen usko että kattovat täällä kauhian hyvällä, jos istun bussissa puukko vyöllä. :D Kotosalla en useimmiten ees muista ajatella koko asiaa, on tullut puukko vyöllä haettua usein makkarapaketti jos toinenki kaupasta. Kuivalihavelli ois myös vallan mainiota, itte en viitti sitä alakaa keittelemään kuitenkaan.

Tämä kuvan smoothie tässä taas esittää osaltaan pakkaseen säilöttyjä marjoja. Tykkään marjojen keräämisestä (en niinkään siitä puhistamisesta) ja tälläkin hetkellä meillä on pakkasessa tämän vuojen satona vattuja ja viinimarjoja meisin ite keräämänä. Mustikkaan en ehtiny kunnolla, mutta äiti pelasti mustikkakadolta. Puolukoita ei oo vielä uusia, mutta viime vuotisia jonku verran. Hillat ja mansikat puuttuu harmillisesti kokonaan. :( Marjoista tulee väkerrettyä piirakkaa (etenki mustikka) ja sen lisäksi syön niitä ylivoimaisesti eniten joko smoothiessa tai kaurapuurossa. Puolukoista tulee myös survottua ite puolukkasosetta kaveriksi esimerkiksi liharuu'ille. Joskus marjoja löytyy meiltä myös mummon tekemien mehujen ja hillojen muodossa.

Se osa kotoisista antimista, joka ei nyt edusta tässä, on sienet. Net ei oikein hirviän hyvin passaa meikäläisen vattalle, mutta syön niitä silti silloin tällöin. Korvasienet on ihan parhautta (löytyy vielä yksi rasia), mutta sen lisäksi tykkään rouskuista (karvarousku ja kangasrousku) sekä tateista. Korvasienistä tulee tehtyä aika palijon muhennosta/kastiketta tai piirakkaa, muita sieniä laitan aika usein pitsaan tai erilaisiin sieniruokiin korvaamaan kaupan viljeltyjä herkkusieniä, jokka ei oikiasti maistu juuri miltään verrattuna luonnon sieniin. Kalaa ois myös kiva saaha joskus pakkaseen asti, mutta yleensä net tulee ongittua ja syötyä samantien parempiin suihin.

Mutta tämmöstä meillä! Lisäksi tietysti edustan paikallisuutta esimerkiksi molottamalla omaa murrettani ja käyttämällä asiallisia pukimia, kuten aijemmin näitte.

PS. Kuvat ei halunnu tehä yhteistyötä (tai Blogger ei halunnu...), joten net on nyt tuolla laijassa, ko en jaksa tapella enempää.

EDIT: Kuvat ehkä nyt kohillaan?

Katsaus menneeseen viikkoon ja ajatuksia herättäviä uutisia

Ihan ensiksi on pakko vähän naureskella sille, ko oululaiset itkee katuvalojen sammuttamisen takia. Kalevan nettisivuilla nimittäin leimahti kauhia keskustelu lehen uutisoidessa, että Oulussa lakataan polttamasta katuvaloja arkiöisin keskustan ulukopuolisilla alueilla klo 23 jäläkeen. No joo, tulee vähän turvaton olo ja ketuttaa jos pyörässä on huono lamppu, mutta ite en vaan osaa tajuta, mitä ihimeellistä siinä on, ko meillä kait kotosalla katuvalot on sammunu yhentoista jäläkeen arjet ja viikonloput kirkonkylän ulukopuolella ijät ajat ja nykyään vissiin kirkonkylälläki. Saapahan nukkua ehkä paremmin, saattaa kaikelta valosaasteelta nähä vaikka vilauksen tähtitaivasta ja ehkä jopa revontulia ja sitä paitsi meijän taloyhtiössä palaa ainaki riemuvalaistus joka ilta ja yö. Näkee kyllä, vaikka ei ees haluais. Oven pielestä sammui lamppu joskus sillon ko muutettiin, enkä oo tästä asiasta reklamoinu, koska se tillottaa ärsyttävästi suoraan ikkunasta sisään.

Kaikkia sitä.

Valitettavasti tämä Bloggerin tekstinkäsittely ei (taaskaan) toimi normaalisti, joten jou'utte toistaiseksi tyytymään tällaiseen pelekkään raatailutekstiin iliman kuvia. Niin kauan ko tämä vittuilee mulle, kuvien liittäminen ei onnistu ja kaikki muut tekstit on jäässä. Pysytään siis ehkä yleismaailmallisessa pölinässä.

Oon viime aikoina lukenu hirviän palijon hyviä juttuja ja mielipijekirjotuksia Lapin Kansasta (digiajan ihimisenä luen Lapparini tietokoneelta/kännykästä/tabletilta ja olen kyllä lehen suurkuluttaja, varsinki ko tämä nettitilaus mahollistaa pääsyn käsiksi uutisiin heti aamukahavikupposen äärellä myös täällä puolella Suomia, vaikka mikään ei kyllä voitakaan paperisen lehen selailua). Aikuisten oikiasti, tunnen jonkinlaista ihimisarvon alennusta, jos en pääse lukemaan päivittäin sanomalehtiä. Ja omaa paikallista tietenkin, Kaleva ei kiinnosta läheskään niin palijon. Mutta palatakseni asiaan, tämmösenä hitaana lappilaisena ei vaan ehi mitenkään ite tarttua kaikkeen mielenkiintoiseen, jota haluaisi kommentoija. Vaikka mieli tekisi. Opiskelut myös edelleen (näköjään) haukkoopi leijonanosan meikäläisen arkiajasta, eikä väsyneenä kannate alakaa räpöstämään mitään. Tule ko paha mieli, itku ja hampaitten kiristys. Ja nyt ko sitten mietin niitä aiheita, niin en kumma kyllä muista ainuttakaan. Onneksi netissä on myös kätevä palata arkiston avulla taaksepäin selailemaan viikon lehtiä ja niitten juttuja.

Mutta ehkä ensimmäinen mieltäni painanu asia on se, että Mettähallitus on tosiaan myyny ja myy isoja siivuja maistaan ja nimenomaan pohojoisesta. Kiva, että sitä eteläsuomalaisten liikenneinfrastruktuuria (oho, nyt tuli niin hieno sana, että piti melekeen miettiä miten se kirjotetaan) rahotetaan kaventamalla meijän pohojoissuomalaisten jokamiehenoikeuksia. Vähän näin niinkö karkeasti ilimaistuna ja kärjistäen. Paikkakuntalaisilla on esimerkiksi oikeus mettästämiseen valtion mailla. En voi olla miettimättä, että tämä ja valtion mettämaiden virkityskäyttö kärsii, tai vaikkapa matkailuyrittäminen, jos kovin suuria maa-alueita aletaan myyvä yksityisille. Hyvä kysymys kuuluu myös, että kelle myydään, sillä on selevä, että kovin laajoja alueita ei ole tavallisen suomalaisen pulliaisen mahollista ostaa. Ja ohan se nyt ihan päivänselevä juttu, että jos käypää mettää myyään pois, ei siitä saaha tulevaisuu'essa enää tuloja. "Maita myymällä pitemmällä ajanjaksolla tulee narun pää vetävään käteen, vaikka Metsähallitus onkin suuri maanomistaja", toteaa myös Metsäalan asiantuntijat ry:n järjestöpäällikkö Ilpo Puputti LK:n jutussa 5.9.2014. Onneksi samaisessa eilisen lehessä myös Metsähallituksen uusi pääjohtaja Esa Härmälä näyttäisi olevan sitä mieltä, ettei oo mitään mieltä myyä tolokuttomasti tuottavaa omaisuutta pitemmässä juoksussa. Mutta kyllä pientä lappilaista silti hieman huolestuttaa. Mettä on paitsi nautintopaikkana, myös tulonlähteenä lähellä meikäläisen sydäntä. Jokaisen vakavasti otettavan aikuisen ihimisen pitää mielestäni tilata ja lukia sanomalehteä (Lapin Kansaa), mutta myös omistaa mettää. Ensimmäinen täyttyy jo, jäläkimmäiseen aijon pyrkiä.

Palijon tuolla lehessä näkyy myös Sokli ja turhautuminen. Yhteen hiileen puhaltaminen, se, että Sokli ei ole pelekästän Itä-Lapin asia, vaan koko Lapin. Peleko siitä, ettei sitä kaivosta saaha ikinä avattua. Ihimetellään sitä, miten Suomessa voijaan olla niin takapajuisia, ettei nähä pohojoisten alueitten mahollisuuksia, eikä panosteta niihin, kuten esimerkiksi Ruotsissa tehään. Kriisiytyvien Lapin kuntien pitäisi löytää omat vahavuutensa ja keskittyä niihin, jotta suosta nouseminen olisi mahollista, mutta entä jos se vahavuus on tii'ossa, mutta itestä riippumattomista syistä sitä ei saaha käyttöön? Minä olen sitä mieltä, että ei met kaikki yksinkertaisesti eletä siitä matkailusta ja poronhoijosta, vaikka kuinka yrittäis, vaan tarvitaan jotain muutakin. Ehkä ongelma on siinä, että päättäjien tasolla Lappia ei ees haluta nähä tavallisten ihimisten pysyvänä asuinseutuna, vaan meijät halutaan sinne yhteen läjään niihin suuriin asutuskeskuksiin. Voijaan sitten paremmin valavoa ja piettää kurissa, huolehtia että käyään siinä samassa marketissa ostoksilla ja mennään heleposti ohojailtavana, päättömänä laumana etiäpäin sen mukaan, mitä ylempi taho käskee. Lappi voijaanki sitten jättää rikkaitten temmelluskentäksi, jossa saavat käyä nauttimassa elämyksistä ja siellä asuu vain se porukka, joka huolehtii tämän matkailevan eliitin tarpeista. Pysyypähän ihimiset pois kaikkien suojeltavien elukoittenkin tieltä (ei pijä ymmärtää väärin, minusta niillä elukoillakin on oikeus elää, mutta myös meillä ihimisillä, en hyväksy sitä, että petoja tapetaan täysin silimittömästi, mutta en myöskään sitä, että pedot tulee ihimisten takapihalle, vaan uskon, että tasapaino tähänkin on olemassa). Jää sitten esimerkiksi se karhujen mettästys rikkaitten turistien huviksi vaan. Ja vihiriä ituhippi siellä kehäkolomosen sisällä kerrostalokämpässään saa nukkua yönsä levollisesti ko ihiminen ei pääse myllertämään siellä, missä se on ollu ja asunu sekä ittensä elättäny ammoisista ajoista. Kukaan ei saastuta, ei tuhoa luontoa, saa susihukkakin juosta rauhassa aapoja pitkin ja uluvoa kuuta. Ja ituhippikin voi sitten kivasti matkustaa sinne haaskalle koppiin kattomaan sitä, kuinka se hukka siellä oikein luonnonmukaisesti, turvassa ihimiseltä elelee.

Joo, eksyin vähän aiheesta. Mutta pointti oli siinä, että Suomessa ei todellakaan harjoiteta aluepolitiikkaa, vaan keskittämispolitiikkaa, kuten Asko Severinkangas osuvasti tämän päivän Lapin Kansan (6/9 2014) mielipijeosastolla totesi. Hän nosti esiin samoja pointteja, joita oon iteki mielessäni hautonu. Ihimistä sen kummemmin tuntematta, peukut ainaki tälle tekstille. Voi ko meillä Lapin ihimisillä olisi valta päättää itte omista asioistamme. Met oomma kyllä sen verran viksuja ja asiaan perehtyneitä, että osaisimma kyllä ihan ite.

Mutta ei pahoja asioita iliman, ettei jotain hyvääkin. Venäjä kuulemma suunnittelee sotilastukikohan avaamista Alakurttiin (linkkiä mihinkään juttuun en nyt saa ko tämä masiina edelleen tökkii, pahoittelut siitä), alle sata kilsaa Suomen rajasta ja Sallan rajanylityspaikasta. En tiiä pitäisikö, mutta minä en nyt vaan osaa nähä tätä minään aiheena paniikkiin ja pakokauhuun, vaan pikemminkin mahollisuutena ja rajanylityspaikan vilikastumisena, sekä venäläisten Suomen puolelle tuovan rahamäärän kasvuna. Tästähän on huhuttu jo aijemmin, joten asia tuskin liittynee Ukrainan kriisiin mitenkään. Ite kriisiin en lähe puuttumaan mitenkään, mutta kyllähän se kaikin puolin ikävä tilanne on, kuten kaikki konfliktit ympäri maailman. Tähän toivoisin mahollisimman pikaista ratkaisua jo siitä itsekkäästä syystä, että venäläisten matkailu on yksi keskeisimmistä matkailun voimavaroista tuolla meilläpäin ja tällaisella kriisillä on vaikutuksia jo näin pienellä tasolla, puhumattakaan kaikesta suuresta pahasta, mitä konflikti aiheuttaa, ja on jo aiheuttanut. Mutta kuten sanottua, Alakurtti tuskin liittynee kriisiasiaan mitenkään ja minun puolestani lisääntyvä ostosmatkailu meillepäin on erittäin tervetullutta.

Huh, en viitti enää tämän enempää tähän tekstiin ympätä, kukaan ei kuitenkaan jaksanu lukia loppuun asti, mutta kiitos siitä jos ees yritittä. Jos saan tämän Bloggerin (%&#"&%¤$£@!) toimimaan tänään normaalisti, luvassa myös jotain kevyempää juttua. Tämän ehon täyttyessä yritän myös värkätä jotain valamiiksi ensi viikkoa ajatellen.

Lyhyestä virsi kaunis

Minulla on ehottomasti juttua teille, lupaan aktivoitua viikonlopun aikana ko on ehkä luppoaikaa, mutta tänään piti tulla lyhyesti kertomaan teille päivästäni:

todellaki vihanen itälappilainen

Joka on siis ollut melekolailla tämänpäiväisen paitani mukainen. Osaakkonä kirkastua sallaksi? No perhana kyllä osaan! Opiskelu on joskus aivan äärimmäisen turhauttavaa hommaa ja voisin paasata siitä teille sivutolokulla, mutta onneksi tämä paikka on varattu muunlaiselle paasaukselle.

Sen verran voin kuiteski asiaa sivuta, että mahetaan muuttaa takasin kotiapäin muutama kuukausi suunniteltua aijemmin rahoituksellisista syistä. Siitä huolimatta, että hetkellinen köyhyys oottaa, tämä tuntuu minusta hyvin positiiviselta asialta. Hunteerattiin, että tällä järijestelyllä onnistuttaisiin kuitenki säästämään ees vähän hupaisista rahoista. Toki esimerkiksi gradu pitäisi saaha jo keväällä valamiiksi (miltä ei tämän penteleen päivän valossa kyllä näytä), mutta toivossa kai se lapamatoki elää? 

Oon kyllä meleko varma, että tämä kaupunkiasuminen ja opiskelu on vieny meikäläiseltä meleko monta hyvää elinvuotta aiheuttamalla kohtuutonta vitutusta jo usiamman vuojen. Onneksi nykyään ees hellustelen, niin pääkoppa ei ihan leviä. Häätyyki tästä lähtiä syömään siipan kotua tuomia tuliaisia. Oon kyllä niin loppasuu, että saattavat kavota kaikki. Jaksa enää tälle päivää kovin mahoton kirvatakaan. :D