lauantai 2. toukokuuta 2015

Vihdoinkin kotona

Huhhuh! Elossa ollaan, vaikka välillä ehkä vähän epäilytti ittiäkin, että seleviääkö sitä tästä muutosta ikinä hengissä. Kotiki alakaa kaivautua pikkuhilijaa esiin täältä kaiken tavaramäärän ja pahavilaatikkojen alta. Mitään ressiä en asiasta kuitenkaan suostu ottamaan ja muuttohommista huolimatta juhulistettiin vappuakin brunssin merkeissä vappupäivänä. 

Lähettiin tästä kotua kävelemään ja kiikuttiin tuonne nyppylän päälle tulistelemaan ja syömään rakkau'ella valamistamiani eväitä. Sen verran hyvää oli pastasalaatti, lohirieskarullat, pitsamuffinsit, kuohari, vaahtokarkit, nokipannukahavit ja mokkapalat, että makkarat jäi tällä kertaa paistamatta. Ihanan aurinkoinen sääkin suosi ja kelekan jäläki kantoi vielä hyvin plussakeleistä huolimatta. Kova tuulikaan ei haitannut, sillä se puhalteli mukavan lämpimästi. 

Tänään on jalat olleet äkillisestä reippailusta hieman kipiät, huomaa ettei ole tullut viime aikoina urheiltua ihan kunnolla (terkuin gradukiloja messissä seittemän). Tänään on myös jatkunut tavaroitten paikoilleen asettelu ja laatikoitten purku. Makkari ja keittiön kaapit alakaa pikkuhilijaa olla järjestyksessä, kaikki muu onki vielä sitten enemmän tai vähemmän kesken. :D Mutta eipä tässä mikään hätä ole. 

Jahka saan "sisustuksen" jolleki mallille niin lupaan kuviakin ottaa. Pää pursuaa ideoita ja ajatuksia, saapa nähä minkälaisella aikataululla niitä saisi toteutettua. Pakko antaa tuolle omalle paremmalle puoliskolle tunnustusta siitä, että se poimii vasaran tai ruuvimeisselin reippaasti käteen ja rupiaa hommiin hetikö meikäläinen ehottaa ja ihan ilimankin sitä. Ei tartte ootella puolta vuotta, että sais taulut seinälle tai verhotangot paikoilleen. :) Nyt vietän kuitenki sisustuksesta, järjestelystä, pyykinpesusta ja kaikesta muusta ansaittua vapaata yläkerrassa telekkarin ääressä ja katon viikon hömppäannostustani eli aijemmin viikolla muuton tuoksinassa kattomatta jääneitä Temptation Islandin jaksoja. :D Aijemmin keittiössä tuli jo vahattua Maajussille morsiamen torstain jakso koneelta. Totaalista aivolomaa, sanon minä! 

Eipä tässä sen kummempia, alakuviikkoa leimaa vielä tilastotieteen tentti, mutta sen jäläkeen saattaisi taas kirjotellakin jotain. Palataan!

2 kommenttia:

  1. Kyllä ne muutot osaa olla yhtä aikaa ihania ja voimat vieviä, eli voimia sinne järjestelyhommiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi sai muuttaa pienemmästä isompaan ja on tilaa touhuta. Koirankin voi suorastaan jättää heittelle ko sen voi päästää itekseen pihalle. :D Ja mikä onkaan mukavempaa ko sisustaa, suunnitella ja haaveilla ja koluta navettaa sekä varastoa ja nähä mahollisuuksia ympärillä. Ihan meinaa halijeta ko miettii yhtä aikaa minikasvimaata, kaikkia törppöjä mihin voi istuttaa kesäkukkia, remppahommia ja sisustusjuttuja. Puuhommista puhumattakaan (näytti olevan teilla ajankohtaista, meilläkin pitäisi varmaan alakaa miettiä jo ens talavea) :D omakotitaloasuminen on pop!

      Poista

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!