sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Tuntsan taikaa

Käytiin tuossa taannoin päivän mittanen reissu Tuntsalla nollaamassa päätä ja nauttimassa syksyisestä luonnosta vielä ennen lumien tuloa. Päädyttiin tällä kertaa vallottamaan Peuratunturi, eikä sitä hidastanut ees se, että jossain vaiheessa matkalla kohti Tuntsaa tajuttiin, että kartta jäi kotia. Sille sattui kesällä pieni kastumisvahinko ja kuivattelin sen saunan lauteilla ja kuivattelun jäläkeen se oli tietenki sitten viikattu kaappiin, eikä palautettu autoon... 

Sää ei oikeen suosinu, ajoittain tihutti enemmän ja vähemmän vettä ja tuuli oli meleko kova, mutta hetkittäin se aurinkokin siellä pilikahteli ja joka tapauksessa mukavaa oli, eikä ees eksytty, kiitos kompassin. Tässäpä siis vielä muutama kuva tuolta reissulta:

Peuratunturin huippu

Ennen Peuratunturiin nousua, suon laijalla, kaukaisuu'essa Sauoiva

Sama mötikkä Peuratunturin huipulta ihailtuna

Jutinaattori ettii riekkojen tuoksuja huipun tuulista
Jätettiin auto Peuratunturin muristalle ja käppästiin sieltä kuusikon ja suon laijan kautta tunturin tyvelle ja kiikuttiin sitten huipulle, jossa pietettiin pieni evästauko ja palattiin sitten korkiamman kautta tunturikoivikon ja -kuusikon läpi autolle. Iliman kompassia oisi saattanut kyllä tulla hätä, vaikka Peuratunturin tyvelle oliki heleppo löytää ja huipulta näki autolle asti, alako takasinpaluumatkalla tunturikoivikko muutamine kuusineen näyttää yllättävän äkkiä aivan samanlaiselta joka suuntaan ja vaikka huipulta oli ottanu suunnan ja pari kuusta sekä kivikon, jota kohti piti suunnistaa löytääkseen autolle, alako välillä meleko nopiasti epäilyttää, että entä jos käveleeki huti autosta? Iliman kompassia sitä ois varmaan enemmänki alakanu epäillä ittiään, ei siis ole mitään leikkiä tuo kikkailu tuolla erämaassa merkattujen reittien ulukopuolella. Vaikka kuinka paino matkan varrella mieleen minkä näköisistä kuusista oli tullu ohi ja koitti jättää merkkejä omista liikuistaan, ei niitä sitten takasin tullessa kuitenkaan meinannu hoksia. Ja merkiksi kuusen latvaan auton viereen kiinnitetty muovipussi oli kyllä yhtä tyhyjän kanssa, se lakkasi näkymästä varmaan sen jäläkeen ko oli poistuttu kymmenen metriä autolta kohti tunturia. 

Eksymisen mahollisuutta ei siis kannate yhtään aliarvioija, vaan kompassit ja kartat kannattaa piettää messissä ja pakata reppuun tulentekovehkeet ja evästä sekä juomaa yli tarpeen, vaikka aikoiski tehä vaan pikku reissun. Koskaan ko ei tiijä, miten sää tuolla erämaassa käyttäytyy tai jos tuleekin vahingossa suunnistaneeksi harhaan. 

Takaisin kotia päin valuttaessa pysähyttiin vielä Piimäkurun laavulle paistamaan makkarat ja keittämään kahavit, vesisaje teki kelistä hieman haastavan taivasalla oleskelun kannalta. Ja jäätiimpä paluumatkalla vielä tuntsalaiseen liikenneruuhkaanki jumiin hetkeksi, poroja oltiin nimittäin justiinsa kokoamassa erotusaitaan ja ajamassa tien yli. Ihanan rentouttava ja päätä puhistava reissu joka tapauksessa, luonnon voimaa ressinpoistajana ei kannate kyllä yhtään vähätellä. 

Ja ohan se Tuntsa vaan semmone sydämenryöstäjä, että sinne halajaa aina uuestaan ja uuestaan. Seuraavan tunturin valloitusta ootellessa. Kenties Sorsan huiputus?

Vanahojen astioitten kauneus ja kirous

Voi että, pakkohan se on vaan tunnustaa, mutta minä sitten rakastan vanahoja astioita ja esineitä, jos se ei vielä ole kaikille tullut seleväksi!

Vietävän vetävää on etenkin tuo vanaha värikäs lasi... Aiemmin olen ollut hurahtanut tuohon Oiva Toikan Kastehelmeen (kyllä, edelleenkin kelepaisi tuollainen kaksikerroksinen tarjoiluvati ja ihania lasisia kahavikuppeja kaikissa eri väreissä) mutta viime aikoina olen alakanut lämmetä myös Riihimäen lasin Grapponia-sarjalle. Siinäkin jostain syystä viehättää eniten tuo vihiriä väri, mutta myös muut värit on kauniita. Ja net Nanny Stillin suunnittelemat lasipullot eri väreissä on mielettömän hienoja kans! Esim. nämät Stella polarikset ja Grapponian pullot eri väreissä. Ja kun pulloihin päästään, niin näitä Helena Tynellin Aurinkopulloja ois kans kiva joskus omistaa! Jostain syystä vihiriät ja sinisen sävyt kutkuttaa silimää eniten, mutta ei tuo keltanenkaan paha ole... Ei ollenkaan. Tätä pelekästään silimäkarkiksi tarkoitettua lasia edustaa myös Carmen kääntömaljakot, joita voisin sommitella yläkerran senkin päälle. Toisaalta Festivotkin viehättävät, mutta noissa Carmeneissa (taipuuko tuo sana nuin :D) olis taas sitä väriä... Festivoja pitäisi ehottomasti olla iso ryhymä ja niissä pitäisi olla pallokynttilät. Mutta siis kaikenlainen vanaha lasi kiinnostaa, Riihimäen lasin ja Nuutajärven/Iittalan lisäksi Karhulan lasi sekä myös Humppilan lasi. 

En muista selitinkö jo aijemmin, miten iskin silimäni tuohon Humppilan lasin Revontulet-maljaan (nimenomaan ruskeana) ko sellainen on meillä kotona ollut minun lapsuuessani. Melkoinen suru iski, ko äiti sitten kertoi, ettei sitä kyseistä maljaa enää ole, vaan se on ainakaan tullut hyllystä alas ja särkynyt... Nyt minä en sitten saa tuota kulhoa mielestäni ja luulen, että jostain se on pakko kotiuttaa jossain vaiheessa. Muuta ruskiaa Humppilaa siellä kotona taitaisi edelleen olla (mielestäni tämmönen ruskia Pentti Santalahden maljakko sekä ruskea Kasvimaalla ) mutta eivät viehätä minua ollenkaan niinkö tuo Revontulet. Revontulet voisi toki olla kaunis myös kokonaan kirkkaana ja vihiriänä. Tämä tarjoilukulho sen sijaan meiltä löytyykin nyt kirkkaana, mutta tuo vihiriäkin on aika kiva.

Mutta ettei tämä liian heleppoa olis, niin kyllä mulle muutkin ko lasiset astiat kelepais. Jostain syystä olen alakanut pitää näitä Arabian sinisiä Kosmos-teekuppeja himottavina. Olen outo. Samaan aikaan kummasti kiinnostaa myös kaikki Arabian puhalluskoristeiset kahavikupit, joilla ei tee sitten mitään, mutta jokka ovat vaan niin somia! Näihin ei varmaan kannattaisi hurahtaa, ko sitten joutuu keräilemään ihan urakalla ja erilaisiahan riittää... Ja kyllähän se kaikenlainen vanaha Arabia aina kiehtoo, kun monet vanahat astiat tahtovat vaan olla niin nättejä. Näitä syviä Sampo-lautasia meillä on neljä ja voisin ottaa muutaman lisääkin. Sitten näitä valkoisia SOT-mukeja (kuvassa ylärivin toinen vasemmalta) joita on valmistettu 1930-1950 -luvuilla löytyy myös muutama, muotoilun perusteella ei uskoisi nuin vanhaksi, ja ihan mielelläni näitäkin voisin ottaa vielä muutaman lisää.  Lisäksi Arabialta kelepaa myös muut käyttöesineet, eikä pelekästään astiat. Esimerkiksi vanahoja keraamisia kukkaruukkuja, kuten esimerkiksi tätä Kerää eri väreissä voisi muuttaa meille. Ja tietysti erilaiset maljakot voisivat olla kivoja.

Ja tuoreempikin Arabia toki kelepaisi, olen nimittäin tullut jotenkin siihen tulokseen, että meillä oleva yksinäinen vihiriä 24h sarjan kuppi on oiva kaakaon juomiseen ja voisi kaivata seuraa. 

Ja hei, toki myös Kupittaan savella on kauniita astioita ja maljakoita...  Ja vanhoja emaliastioita ois kiva saaha kans, hyväkuntoiset kelepaa edelleen käyttöön ja huonompikuntoiset päätyisivät koristeeksi. Punaisen Pehtoori-pannun haluaisin ehottomasti, ihan vaan koristeeksi. Yleensäkin siis kaikki vanaha ja värikäs vetoaa meikään, voi ettäkö pääsisi sellaisia ihania aarreaittoja penkomaan... Näin yhtenä yönä untakin, että pääsin jotenkin töitten kautta jollekin kirppikselle niin, että se oli vain meijän käytössä ja siellä oli kaikkea ihanaa myynnissä, eikä ketään muuta jostain syystä kiinnostanut yhtään. :D

Johtunee siitä, että olen viime aikoina pyörinyt ahkerasti kirppisblogien parissa ja huokaillut kateudesta, sillä kirppiksiltä tuntuu löytyvän niin palijon kaikkea ihanaa ja jotku vielä osaavat sisustaa kotinsa näillä kirppislöydöillä niin kauniisti. Harmittaa, että täällä meijän perällä ei oikein heleposti lähetä tekemään kunnon kirppiskierrosta eikä välttämättä tehä kovin heleposti löytöjäkään... Nettikirppikset on toki vaihtoehto, mutta siellä hinnat kipuaa usein piliviin eikä "löytöjen" tekeminen ole juuri mahollista tai ainakaan heleppoa. Plus että esimerkiksi lasiastioitten postitus on aina riskaabelia. Toki jokusen Krouvi-tuopin sekä Kastehelmen sokerikon ja kermakon olen netin kautta hankkinut ja monia muita katsellut, mutta ostaminen on vielä toistaiseksi jäänyt. Huonekalutkin ovat jääneet nettikirppiksillä pelekän ihailun tasolle, samoin vanahat tekstiilit ja kankaat.

Oi että! Pakko lähtiä pois tästä koneen ja googlen ääreltä tekemään jotain järkevää, ennenkö iskee ihan suunnaton astiakateus...

perjantai 7. lokakuuta 2016

Perjantaifiilis

Ah miten ihanaa ko on perjantai ja tulin hoitaneeksi kauppa-asiat jo eilen, joten saatoin tänään vaan töitten jäläkeen kurvata Matkahuollon kautta suoraan kotia. Ja mikä parasta, ihastelemaan uusia jouluverhojani! On net niin kivat, kattokaa nyt:


Piti tulla siniset verhot hopealla, vaan eipä tullut. Pakko kait se on uskoa, että sininen joulu on ollu pois muodista viimiset aika monta vuotta. Hauskintahan tässä on, että näitten verhojen myötä koko joulu alakaa näyttää erittäin punaiselta, vaikka olen kovasti vannonut sinisen ja hopean liittoon joulutekstiileissä. No, minkäs teet! 

Vaikka kiven alla se nämät punaisetkin tekstiilit tuntui olevan, jotenkin tuntuu että nykyään joulutekstiilienkin pitää olla niin helekkarin valakosta ja vaaliaa. Hyi sanon minä. Kyllä joulussa pitää olla tunnelmaa, vaaliaa ja valosaa ehtii olla sitten kesällä. Mutta jokainen tietysti tyylillään, minulle ei vaan siitä valakosesta ja vaaliasta tule joulutunnelmaa. 

Ostin samalla näihin verhoihin mätsäävät lakanatkin kahtena kappaleena ja täytyy sanoa, että myös kummatkin niistä vaikuttivat oikein ihanilta. Etenkin punakultaisista tuli ihana luksusfiilis, olivat nimittäin puuvillasatiinia ja lakanoissa oli nappikiinnitys! Saa nähä toimivatko käytännössä, mutta ideana ainaki ihana, koska meikäläistä aina ajoittain kiusaa täkin valuminen ulos pussilakanasta. Vaaliammat lumihiutalealakanat taas oli ihanan kevyet, aivan ko lumihiutaleetki. Tosin vähän hirvittää, että kuinka kestävät käytössä kun olivat niin ohuet, mutta toisaalta näitten lakanoitten käyttösesonki on tietysti aika lyhyt aina kerrallaan. 

Nyt tästä perjantaista ei sitten enää puutukaan ko iltalenkki, sauna, kynttilät sisään ja ulos, iltapalaksi lämpimät voileivät ja Vain elämää töllöstä. Kuulostaa loistokkaalta perjantailta!

tiistai 4. lokakuuta 2016

Jouluhömppää

Ja niin se aika kääntyi lokakuuksi ja meikäläisen mieli jo kohti joulua. En vaan voi sille mitään, muttako pimeys alakaa laskeutua aiemmin ja aiemmin, tähtitaivas tuikkii ja pakkanen nipistelee aamuisin, niin ajatukset alakaa kummasti hiipiä kohti vuojen lämminhenkisintä aikaa. 

Äläkää käsittäkö väärin. Pidän ehottoman vääränä esimerkiksi jouluvalojen laittamista aikasemmin ko marraskuun lopulla ja sitä aikaisemmat glögit ja joululaulut on syytä nauttia hyvinkin salassa, mutta ajatustyön aloittaminen jo hyvissä ajoin on ihan sallittua. Ja valmistelujahan saa toki tehä. On ihan okei ostaa punaisia kynttilöitä alennusmyynnistä kesäkuussa. Meillä siippa ei esimerkiksi reagoi enää mitenkään, ko lappaan Ikeassa punaisia kylyppärinmattoja kärryyn ja mutisen siitä, että vessaan (joka ei vielä edes ole valamis) on hyvä hankkia jouluksi omat matot jo valamiiksi. 

Joulujuttujen miettiminen on meikäläiselle myös stressinhallintaväline ja keino nukahtaa esimerkiksi sillon, ko kaiken maailman ajatukset jyllää illalla päässä tuhatta ja sataa. 

Ja kyllä, saatoin tilata jouluverhot.