Alakulämmittelyä

Käytiin viikonloppuna pienimuotoinen harjoitusreissu ottamassa tuntumaa kairaan pitkän talaven jälijiltä. Vaikka kalasaalis oli laihanlainen (siippa sai, minä en) ja sääkin lauantain puolella meleko koleahko, voin kertoa, että mukavaa oli. Vaikka reissuvalamius kärsikin vielä hieman alakukankeu'esta ja mukaan tuli esimerkiksi pakattua liian vähän evästä.

Uskokaa ko sanon, mettään ei voi ottaa liian palijon evästä mukaan. Mikäs sen mukavampaa, ko köllötellä kankaalla nuotion äärellä. Ja syyä. 

Sen verran tuli nautittua myös mukavista maisemista, rauhasta ja hilijasuu'esta, että päässä on kovin puhistunut olo. Ihan niinkö viime perjantaista olisi pi'empikin aika. Tämä reissu sisälsi ainuastaan parit mutkat muutamilla ojilla ja mökkimajoituksen yöksi (mikä oli ihan viisas valinta, sen verran kolea keli oli), mutta muutama tovi ojan varressa ja illalla lämmitetty puusauna helli kehoa ja mieltä. Nokipannukahavi maistui mukavasti ja makkarakin oli maullansa pitkästä aikaa. Lauantaina ehittiin vielä ihan toisaalle kalaan (vaikka saaliina olikin taas vaan kokemuksia ja kauniita maisemia) ja illaksi kotia paistamaan korvasienipiirakkaa ja lämmittämään saunaa. Sunnuntaiaamuna sai herätä levollisin mielin ja alakaa touhuamaan pihahommia. Kerrankin tuntui siltä, että ehti tehä viikonlopussa vaikka ja mitä. Jotenki kummasti heti sillon, ko lakkasi tuijottamasta kelloja ja kalentereita.

Tänään olenkin sisäilimakoomassa muistellut lämmöllä raitista ulukoilimaa ja veen solinaa. Onneksi lomaan ei ole enää pitkä aika ja silloin pitäisi toivottavasti osua kohalle vähän lämpimämmät säätkin, jos pitkän ajan suuntaviivoja on uskominen. No, sään näkee sitten, mutta nyt on syytä aloittaa seuraavaan reissuun valamistautuminen. 

Luonnolla ja irtaantumisella arkitodellisuu'esta on kyllä akkuja lataava voima.

Kesä vetää hilijaiseksi

Ohhoh, taas kävi se sama, että kesä veti pijemmän korren ja ei oo tullu kirjoteltua! Vaikka ilimojen puolesta kesä on ollut vasta muutaman päivän täällä, oon silti ehtinyt olemaan viikon verran jo hilijaa. Täytyy sanoa, että en ees muista, mitä kaikkia olen viime ajat teheny, mutta jossaki tärkeissä hommissa se aika on taas mennyt. Oikiasti olisin varmaan jo palannut lomalta normaaliin arkirytmiin, mutta itsestä riippumattomista syistä harjoittelu siirtyi alakavaksi vasta elokuun lopulla. Joten sain pakkopidennyksen kesälomaani.

Oulussa kävin nopiasti mutkat siivoamassa ja sisustamassa (onni omata miespuolisia perheenjäseniä, joita se kämpän laittaminen ei kiinnosta sitten yhtään). Tuli taas tuolla reissulla todettua, että 95 % ihimisistä ei vaan ole niin siistejä ko meikäläinen. Tai no, en minäkään neuroottinen ole, meillä ko esimerkiksi riittää tuota koirankarvaa ja tällä hetkellä portaista löytyy kahavitahroja ja yläkerran lattiasta mustikkatahroja (koska tasapainon pitää säilyä), mutta sellainen perussiisteys pitää kuitenkin säilyttää. 

Sitten oon seikkaillu myös taas vaihteeksi Tuntsalla ja Naruskalla. Lauantain Kuskoivan ja Peurahaaran reissulla tuli nähtyä pöllö, kettu, liuta poroja, nelijä metsäkaurista (en tiennyt niitä etes olevan täällä) ja pari hirveä. Lisäksi reitille sattui myös viisi kypsää hillaa ja kymmenen raakaa. Ja mieletön kaatosaje. Takaisin kyliin palatessa ootteli ukonilima, paitsi täällä meijän kyltsyllä, jossa taivas oli ratkennut ja keskellä pimeyttä kalijotti pala lähes kirkasta taivasta. Mysteerikylä tämä. 

Naruskalla reitille sattui kypsiä ja ihan hyvänkokoisia mustikoita, muutama tammukka, kesän ekat löylyt mökkeröisen saunassa ja seuraavana päivänä vielä elämäni suurin tammukka Lautakotaojalta. Ei todellakaan mikään valtava kala, mutta minulle suuri. Ennen sunnuntain kala- ja mökkireissua käytiin myös kotiuttamassa meille "uusi" huonekalu, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Tänään oon ehtinyt pyöräyttää kolome koneellista pyykkiä, imuroija, koota yhen hyllyn, käyä leikkikentällä aikuisten ja pienten kesken (minulla koira, toisella osapuolella pikkuneiti), istuttaa persiljan ruukkuun ja toivoa että se virkistyisi, tyhyjentää astianpesukoneen, unohtaa syyä, nauttia lämmöstä ja ehkä vielä repäistä ja lähtiä ettimään vähän sieniä. Aivan hyvä päivä, etten sanoisi!

Lisää höpinää (ja ehkä jopa kuviakin) luvassa tällä viikolla, yritän kirjottaa ja ajastaa, niin että näitä juttuja tippuisi vähän tasaisemmin.

Uutta banneria pukkaa

Tuli taas semmone olo, että on aika päivittää hieman banneria. Siispä väkersin uu'en! Kuvan laatu on vähän, no, mutta ei anneta sen häiritä, koska meikäläisellä kaikki on vähän kotikutoista. Bannerin koko on myös väärä, mutta koska alakuperäinen kuva on tällä hetkellä meikäläisen saavuttamattomissa, niin tällä mennään. Korjaan bannerin sitten joskus jos jaksan, vaikka kyllähän tuo väärä leveys vähän silimään ottaa.

Joka tapauksessa tärkein on se sisältö kuitenkin, eli näkymä Karhutunturin päältä auringon laskiessa. Symboloikoon se vaikka sitä, että yksi ajanjakso on jäämässä taakse ja uusi alakamassa!

Viimeaikaisia uutisia

Viime viikko toi mukanaan taas meleko palijon uutisia Itä-Lappiin liittyen. Näistä uutisista ehkä tärkeimpänä tämä, eli Kemijärvelle suunnitteilla oleva biojalostamo, joka voisi mahollisesti tuua jopa tuhat uutta työpaikkaa. Tällaisia uutisia met tarvitaan! Eikä tietenkään pelekästään toiveita antavia uutisia, vaan tietysti myös toteutuneita suunnitelmia. Vaikka sallalainen olenkin henkeen ja vereen ja tunnettu faktahan on se, että sallalaisen ja kemijärveläisen välillä vallitsee ikuinen viha-rakkaussuhe (:D), niin Itä-Lapin alueella Kemijärvi on saanut kokea erityisen kovia kolauksia mm. surullisenkuuluisan Stora Enson kannattavan sellutehtaan menetyksen myötä vuonna 2008. Eikä net aijemmin (2004) Kiinaan liukuneet Salcompin tehtaan työpaikatkaan kauhian hyvää teheneet. Iso työnantaja työllistää myös lähikuntien asukkaita ja työpaikkojen menetykset näkyvät paitsi sijaintipisteessä, myös aina naapureissa. Samalla tavalla myös positiiviset uutiset ja uu'et työpaikat vaikuttavat myös ympäröiviin alueisiin. Samassa suossa met rämmitään. Ehottomasti itsenäisinä, mutta yhteistyötä tehen kuitenkin.

Yhteistyöstä pääsemmekin sitten seuraavaan uutiseen, josta en taas ole niin kauhian ylipiä. Salla ja Kemijärvi puuhaavat nimittäin yhessä kuntien rajalle tuulivoimalahanketta. En ole mikään asiantuntija, mutta oma kantani tuulivoimaan on hyvin negatiivinen ja epäilevä. Elän käsityksessä, että suhteessa rakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin ja kuluihin voimaloitten hyötysuhe on kovin surkia, eli niitten tuottama energia on kovin vähäistä. Myöskin Suomen talviolosuhteet pistävät epäilemään tuulivoiman järkevyyttä. Työllistävää vaikutusta tuulivoimaloilla ei rakentavalla alueella käytännössä ole (rakennusvaiheessa pystytykseen perehtynyt työvoima tulee jostain muualta, usein jopa ulukomailta ja voimaloitten ohojaus hoijetaan etänä). Lisäksi tuulivoimalat yksinkertaisesti rumentavat maisemaa ja koska net täytyy rakentaa korkeitten nyppylöitten päälle ja varsin isoina, net näkyvät kohtuullisen kauas. Myös tuulivoimaloitten aiheuttamasta melusaasteesta on puhuttu viime aikoina palijon. Itte en näitä naapuriini todellakaan haluaisi, mutta en myöskään erämaahan maisemaa pilaamaan vilkkuvine valoineen ja ujeltavine äänineen. Tilanne olisi eri, jos tuulivoiman avulla pystyttäisiin tuottamaan mielettömiä määriä energiaa. Näin ei kuitenkaan mielestäni ole. Ja kun työllistävää vaikutustakaan ei ole, en suoraan sanottuna ymmärrä, miksi kunta haluaa tällaiseen lähtiä mukaan. 

Osaa se meijän kunta asioita tehä kuitenkin myös oikein, kuten tämä Sokli-kannanotto osoittaa. Ollaan tuon lyhytnäköisyys-termin kanssa vissiin yhessä ja samassa veneessä ja omaamme yhteinäisen kannan aiheeseen! Sallan kunta puhuukin täyttä asiaa. Lisäksi luin tuossa taannoin Lapin Kansasta (25/2/2015) varsin mainion jutun uu'esta kunnanjohtajastamme Erkki Parkkisesta. Jutun perusteella hän vaikuttaisi olevan tolokun mies ja oikia henkilö kunnan johtoon. Parkkisen ajatukset vaikuttavat varsin järkeviltä ja pystyn allekirjoittamaan itsekin moiset tuumailut. Itä-Lapin kunnanjohtajalta vaaditaankin rohkeita ajatuksia ja mielipiteitä sekä kykyä aukaista suunsa oikiassa paikassa oikiaan aikaan. Toivottavasti Parkkinen on sanansa mittainen mies ja hänen johdollaan saisimme meiningin Sallassakin kääntymään entistä parempaan suuntaan. Ja onhan aina erittäin positiivista, että kunnassa on joku, joka suorittaa siviilivihkimisiä. ;)

Ja viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä uutisena sarjassamme Sallaa maailmankartalle; Sami Jauhojärven letkautus siitä, miten seuraavat hiihon mm-kisat pitäisi järjestää Sallan Naruskalla. Mikä jottei, lunta siellä ainakin riittäisi. :D Sallatunturihan on jo alppilajien osaajien suosiossa, joten eiköhän met Naruskastaki taijota uusi unelmakohe hiihtäjille! 

Kyllä, ei jaksa aina olla loppuun asti ihan niin vakavana. :)

Koko talven kesämökillä voi kuinka kiva on kanssasi vain kahden olla

Pienimuotoinen loma on taas valitettavasti ohi, enkä kyllä todellakaan voi sanoa, että oisin kovin iloinen. Lyhyt loma ei oikein riittäny uusimaan energiavarastoja ja Oulussa sää on taas vaihteeksi suomeksi sanottuna ihan perseestä. 

Ihimetellen täytyy todeta, että Sallassa tiet oli jopa Naruskalle päin paremmassa kunnossa ko täällä. Kerrankin näin päin. Oulussa ei mitä ilimeisemmin tunneta semmosia juttuja ko teitten auraus tai hiekotus. Pelekään myös kovasti, että hiihtohommat tyssää heti alakuunsa ko kelit täällä on plussan puolella ja lumi hupenee suorastaan silimissä. 

No, valitus sikseen ja palataa lyhyesti kuvien muodossa kuluneeseen viikkoon. Pahoittelut, nämät on Instagram-laatua ja Instasta tuttuja, koska jaksaminen ei riittänyt järkkärin esiin kaivamiseen. Oli liian kiire istua tekemättä mitään.

jos pilkon pienemmiksi halot

niillä lämmittää voi mökin

Parina päivänä nähtiin tätä mahtavaa valoilimiötä nimeltä aurinko! Ja mikäs siinä auringonpaisteessa oli tehä lumitöitä, juoksuttaa koiraa ja tehä saunanlämmitystä valamistelevia toimenpiteitä. Ulukosaunassa vaan on sitä jotain. Siitäki huolimatta, että päässä soi Leevi and the Leavingsien Koko talvi kesämökillä... 

koko saunamökki palaa

taas kun saatoin meidät pulaan

Kelekan kyytiinkin pääsin roikkumaan ylimääräisenä painolastina pienten vastoinkäymisten jäläkeen ja käytiinkin pikainen reissu Karhutunturin päällä. Sormet jäässä näppäsin nämät pari otosta auringonlaskusta ja tykkylumen tekemästä taiteesta. Maisemat oli yksinkertaisesti aivan mahtavat. Aurinko alako hiipua mailleen ja maisema muuttu ensin mustavalakoseksi ko korkeuteen kohoavat kuuset seisoi vasten lunta ja taivasta, sitten pikkuhilijaa sinertäväksi. Tykkylumen peittämiä puita oisi voinut ihailla vaikka loputtomiin ja jotenkin kaikki yksinäisistä ketunjälijistä hangella lähtien oli aivan äärettömän kaunista. Mietin siinä kyytissä istuessani, että kypäräkamera ois aika kova sana. Pääsisitte ees jotenkin kärryille siitä, mitä koitan tässä selittää! Tai hittoa, menkää ja kokekaa ite. Mikään valokuva tai video ei voi ikinä tarjota samaa fiilistä, mikä tulee ko nuita maisemia kattelee ihan livenä. 

Toisekseen mietin myös sitä, että oispa mahtia jos oisi kaksi kelekkaa, niin voisin lakata roikkumasta riippakivenä selässä ja muuttua perässä raahattavaksi riippakiveksi ko oisin koko ajan kiinni jossakin. :D Kelekkailu on kyllä mahtavaa puuhaa, ei siitä pääse mihinkään. Tosin omaa riemufiilistäni hieman latisti se, että ensimmäisellä reissulla ostamani uu'et toppahousut osottautui kelekkailuun sopimattomiksi, sillä net jäi selästä jotenki niin alas, että selekää alako palella. Seuraavalle reissulle piti sitten puntata päälle niin palijon vaatetta, että istuminen kyytissä oli jo hankalaa. Haluan kelekkahaalarin! Ja kelekkakengät, myös muutamaa numeroa liian isot nelikakkoset kumisaappaat kaksilla villasukilla saatto tehä liikkumisen vähän kankiaksi kelekkailun lisäksi myös pilikillä.

Pilikkimisen lopputuloksen näettekin tässä, ei ollu se Angry Birds -pilikki ihan paska. Avannosta nousi nimittäin ihan kohtuullisen kokonen ahaven. Toki sitä seuranneet kumppanit oli hieman pienempiä, oisin mieluummin toivonut lisää tämmösiä kyrmyniskoja. Mutta aina ei voi voittaa. Tultiin kuitenkin nyt lopultaki hommanneiksi myös oma kairi, että jatkossa meikäläistä voipi tavata pilikiltä astetta usiammin! Kuhan nyt pääsen eka asettumaan pelipaikoille. Täältä käsin on hieman hankala pilikkiä. Ellei sitten halua mennä nykkimään ahavenia tuolta jostain rapalammikosta, mihin laskee kaatopaikan likaveet.

niin lohduttoman pimeä on talvi-ilta

Kieltämättä nyt on vähän masentavaa istua täällä, missä vessaankin on niin heleppo mennä. Vähän eri meininki ko heräät keskellä yötä siihen, että pissattaa ja pakko herättää koko lössi, koska et uskalla mennä yksin pimiässä yössä ulos. :D Ulukona oottaa pimiä ja äänetön talaviyö, jonka hilijasuuen rikkoo vaan kaukaa kantautuva ketun huuto. Kelepaa siinä tähtitaivaan alla toimittaa asiansa. Ja vilikutella samalla Sputnikille.

kirkkaan keltaista on kusi

kun sen polun varteen heittää

No mutta, nyt täytyy siirtyä tästä valamistautumaan huomiseen arjen iskuun vasten kasvoja. Täytyisi keksiä, että miten pääsen huomenna liukastumatta ja hengissä lipastolle. Jotain kivaakin kerrottavaa (omasta näkökulumastani, hehheh) minulla teille ehkä olisi, mutta ei huuella siitä kuitenkaan ihan vielä. Nyt siis sunnuntain jatkot Leevi and the Leavingsien tahdittamana! 

P.S. Sittenkö pakkaan muuttokuormaa, huuatan koko illan Pohjois-Karjalaa, pakkaan laatikoita ja juon kalijaa auringonnousuun. Eiku. Tuli koko jutusta vähän levoton kiitos yliannostuksen Göstaa.

jos Oulu on hetkisen kaunis

kun on valkoinen maa

pian räntää sataa taas

jos Oulu on hetkisen kaunis

se unta on vaan 

turhaa unelmaa

Reissukuvakertomus, osa 1: Ruokatauko jossain päin Naruskaa ja karvakaverin parhaat

Koska olen lomalla, aattelin jakaa jatkokuvakertomuksena meijän viime kesän toisen lomareissun mettikköön tämän viikon aikana. Joten nyt seuraa ensimmäinen osa, reissun numero kaksi ensimmäinen ruokatauko jossain päin Naruskaa. Lähettiin tukikohastamme mökiltä ajelemaan ja kattelemaan maisemia ja jossain vaiheessa näläkä ja kahavinhimo iski niin pahaksi, että piti pysähtyä piettämään taukoa. Kuvat keskittyvät valitettavasti suurimmalta osin meijän silloin vielä niin pieneen karvalapseen, joka on vaan niin vietävän viehättävä. :)

"vien isille tämän. tai ehkä varastin sen isiltä, ei voi tietää..."

"pitääkö aina kuvata?"

"no ennoo kyllä mitään kaivellu. ite oot."

"äiti kato mä oon jellona ja vaanin täällä!"

Ja sitten vielä pari kännykkänäpsyä, joista ehkä pääsee jotenki kärryille siitä, ettei net maisematkaan hassummat ollu.

Stressin vähentelyä, osa 2

Tänään on ollut sopivan kaunis ja aurinkoinen päivä palata ajassa taaksepäin meijän menneeseen kesälomareissuun. Tuntsan jäläkeen valuttiin siis hieman alemmas ja suunnattiin takaisin kohti Naruskaa. 

koirakin halusi tietää mihin ollaan menossa

Oltiin varattu pariksi yöksi tosiaan kämppämajoitus, nimittäin Lautakotaojan kämppä aivan rajavyöhykkeen pinnasta ja Lautakotaojan varresta. Ajoitus osui enemmän ko nappiin, sillä seuraavat pari päivää olivat meleko sateisia, joten kämppämajoitus, mahollisuus kuivattaa vaatteita ja sauna eivät olleet ollenkaan pahitteeksi.

Lautakotaojan kämppä on vanaha rajan kämppä, joka on jäätyään vähäiselle käytölle siirtynyt Sallan yhteismettän omistukseen. Oikeen mukava kämppä, joskin kamina on mallia +100 astetta nelijässä minuutissa, eli sen lämmittelyssä saa olla meleko tarkkana kesäaikaan. Saunassa oli mielestäni oikein mainiot löylyt, kelepasi kylypeä mettässä rypemisen jäläkeen. Pienen miinuksen annan ulukohuussista, joka sijaitsi helevetissä asti ja oli niin pieni koppero, että uluko-ovi piti jättää asioinnin ajaksi selijälleen. Hyvä piettää vahtia tien varressa. :D Mutta tuonne haluan kyllä ehottomasti joskus uu'estaan.

Naruskan korkeu'ella ja sateisella kelillä tuli iltaisin ja öisin jo yllättävän pimiää ja ensimmäinen ojan varteen suunnattu onkireissu piti keskeyttää kun tuli niin pimiä, ettei meinannu nähä nokkaansa pitemmälle. Allekirjoittanut taisi myös hieman pelätä pimiässä vaanivia mörköjä (no ehkä ihan vaan karhuja kuitenkin :D). Muutaman kerran ojan varressa kuitenkin käytiin, tammukka ei ollut millään älyttömällä syönnillä, mutta muutama syömäkala saatiin kuitenkin. Ojan varresta löytyi myös luultavasti karhun tappaman hirven jäännökset ja nähtiinpä tiellä meleko juluman kokoiset tassunjälijetki terävillä kynnenjälijillä, joihin verrattuna meijän lapiotassu-lapukan jälijet oli kovin pienet. Kamera ei harmi kyllä tullut sille reissulle mukaan, joten jäi ikuistamatta ja tutkimatta, että oliko net sitten suden jälijet vai ei. Koirapoitsu oli myös ojan varressa harvinaisen levoton ja pyöri jaloissa, että jotain epämiellyttävää se sekin haistoi.

vahtikoira vahtii

Sellaisilla seutuvilla tosiaan liikuttiin, ettei ihime, vaikka näitä luonnonelukoita oiski lähistöllä liikkunut. Piti piettää meleko tarkkaa vahtia tuosta karvapallosta, eikä se itekään onneksi kovin kauas lähtenyt. Toisena iltana käytiin sateessa kastumassa ojan varressa ja ko illasta/yöstä lämmitettiin sauna reissun päälle, olen ihan varma, että saunasta ulukona käy'essäni kuulin vihellystä. Ja ei siis mitään linnun vislailua. Liekkö kontio käynyt kulumilla haistelemassa, että ketäs siellä kämpällä oikeen on, utelias elukka kun on. Kun tultiin siipan kanssa pois saunasta, ei vihellystä enää kuulunu, joten tietenki olen tämän havaintoni kanssa yksin. Sitä tässä vaan ihimettelen, että miksei siitä karhun vihellyksestä ole olemassa minkäänlaisia ääninäytteitä? Koitin äsken kuukkelin avulla ettiä, koska minua vaivaa tämä asia kovasti, mutta löysin ainuastaan hätääntyneen karhunpennun rääkynää. Ei kyllä yhtään lohuta, sillä oon kerran kaverin kans mettässä lenkillä iltasella kuullu justiinsa tuommosen rääkäisyn samalla ko puska rytisi ja todennut vaan kaverille, että se on joku häiriintyny poro, jatketaan matkaa. :D

toisenlaista Lapin kultaa

Koska säät oli tosiaan varsin huonot, en viittiny järkkäriä kauhiasti ulukoiluttaa ja kuvat Lautakotaojalta jäi meleko vähäisiksi ja lähinnä kännykällä napsituiksi. Tässä pari Canonin kuvaa kuitenkin (yllättäen ruuasta) eli Trangian kattilallinen hilloja ja pari Lautakotaojan tammukkaa menossa nuotiolle. Ylempi on sitten minun onkima (se isompi siis). Ää hitto että alako tehä mieli ongelle!

Lautakotaojan tammukoita

Tämä tässä sitten on gourmet-annos Lautakotaojan tammukkaa ja Tuntsan/Naruskan koivunpunikkitatteja. Punikkitatit ikävä kyllä aiheuttivat hieman vattavaivoja (tai jokin muu, hankala sanoa), josta johtuen meillä ei syyä enää ikinä kebab-säilykelihaa, koska pelekkä ajatuskin etoo. Oli nimittäin paistettua kebab-lihaa haisemassa pöy'ällä ko siippa alakoi voija pahoin yöllä... :D Nähtiin tämän aterian jäläkeen vaikka kuinka hulluna vielä punikkitatteja lisää, mutta en enää uskaltanu kerätä niitä ja laittaa ruuaksi, ko ei haluttanu voija pahoin enää toista yötä. Äiti tuossa jäläkikäteen kertoi kuulleensa uutena juttuna, että punikkitatit pitää kypsentää ihan kunnolla läpikypsäksi, tai net voi aiheuttaa vatsavaivoja. Siinä siis luultavasti syy, ehkä uskaltau'un kuitenkin vielä syömään niitä. Siippa varmaan jättänee välistä, veikkaan.

Lautakotaojalta siirryttiin sitten Saukko-ojan varteen vielä yheksi yöksi samaan paikkaan, jossa oltiin viettämässä juhannusta vuosi takaperin. Kalaa ei kuulunut, ja jos totta puhutaan, niin en Saukko-ojan tammukoista kauhiasti piittaakaan, eivät ole niin kovin hyvänmakuisia, mutta taimen olisi ihan mukava saalis. Nyt oli kuitenki ihan hilijaista, liekkö joku juuri käynyt onkimassa ojan tyhyjäksi. Tulikin ehkä keskityttyä enemmän ottamaan rennosti ja nauttimaan vaan olemisesta. Nuotioon voisi tuijotella vaikka loputtomiin, varsinkin ko tuossa Saukko-ojan maastossa polttopuuta riittää. Yksi parhaita puolia tuolla mettässä oleskelussa on se hilijaisuus, jonka vallitessa voi vaan istua nuotion äärellä ja nauttia olosta.

"ai sulla on siinä kalaa"

"voisinko mitenkään, siis mitenkään saaha ees palan PLIIS"

Reissun aikana kävi myös seleväksi, että meijän piski on hulluna kalaan. Loppuajasta se, siis ruualle ahane lapukka, voitteko kuvitella, alakoi jopa rantustella omasta ruuastaan, ko ei ollut kalan nahkoja ja ruotoja seassa. Kyllä täyty ihimetellä, että miten voi labradori jättää ruuan syömättä... Koska kelit oli edelleen varsin epävakaat, vietettiin telttamajoituksessa yksi yö ja seuraava päivä liikekannalla. Käytiin muun muassa pyörähtämässä Rovakaltionojalla, jossa sielläkin oli meijän valtavan hyvällä tuurilla jälijistä ja syvästä hilijaisuu'esta päätellen käynyt juuri joku ennen meitä. Jossain vaiheessa päivää alakoikin sitten sataa vettä ja ajeltiin ruokatau'olle Saukkojärven rannalla olevaan kotaan. Täytyy sanoa, että oli kyllä harvinaisen heikko esitys kodalta, sillä katossa savupiipun virkaa suoritti reikä. Joka ei siis todellakaan vetänyt kovin hyvin, vaan savut lähinnä pyörivät ympyrää kodassa ja toisaalta taas vettä pääsi satamaan sisälle. No, selevittiin kuitenkin hengissä. Onneksi mustassa koirassa ei palijon noki näy, sen huomaa vasta sitten ko kuivaa koiraa pyyhkeellä ennen autoon ottamista...

ruuan jäläkeen on hyvä pistää pötkölleen

Loppupäivän kaatosateesta johtuen viihytettiin ittiämme lähinnä ajelemalla Suoltijoen maastossa. Kuvia ei ole, koska vesisaje, mutta suosittelen ehottomasti ihimisiä käymään tutustumassa Suoltijoen pirttiin. Kyseessä on siis uiton aikainen savottakämppä, jonka historiaa löydät tarkemmin kuvattu esimerkiksi täältä. Kuvan ja kivasti juttua (myös näköjään Tuntsasta) löydät myös täältä. Pala historiaa, jota ei löy'y enää mistään muualta. Sateisella kelillä myös hieman pelottavaa historiaa, ison kämppärakennuksen jäädessä taakse pihalta lähtiessä voi melekeen kuvitella, että joku kurkkii yläkerran ikkunoista. Sisälle tuonne ei valitettavasti pääse (?), mikä on kyllä harmi, sillä olen joskus kouluaikoinani käynyt tuolla tutustumassa ja mielelläni tekisin sen kyllä uuestaankin.

Tuolta palau'uttuamme tehtiin vielä yksi välipysähys ennen maalikyliin paluuta appiukon mökillä Naruskalla. Mökki on vielä vähän vaiheessa, mutta jos ei oo mikään hienohelema, niin yöpyminen onnistuu kyllä. Ja tällä hienoheleman irvikuvalla alakaa heti syyhyttää remppasormia tuommosissa kohteissa! Voi ko alako myös kovasti tehä mieli reissun päälle näitä kuvia kattellessa. 

Päätän kuitenkin nyt tämän reissukertomuksen tähän, eli meikäläisen varpaisiin ja ihanaan lautalattiaan.

PS. Kaikkihan tunsivat tätä lukiessa ja kattoessa, kuinka ressi suorastaan suli olemattomiin? Hyvä. :)