keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Ja hyvä lämmin hellä on mieli jokaisen

Eipä tullut sitten joululoman alettua löy'ettyä aikaa hirviästi jaaritella mitään erityisiä, sillä into on suuntautunut ulukoiluun ja kaikenlaiseen muuhun touhuiluun. Aaton kunniaksi ajattelin kuvata teille hieman joulukoristeita, mutta muutinkin mieleni ja näiden muutamien kuvien myötä haluan toivottaa kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!



Sen verran kova pakkanen pihalla (-25 astetta), että kaverikin kattoi paremmaksi laittaa karvalakin päähän. ;) Palataan astialle joskus aaton jäläkeen, nyt täytyy lähtiä jatkamaan sohovalla makaamista ja elämästä nauttimista!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

17 syytä muuttaa pois Oulusta

Koska on taas tuntunut koko viikonlopun ajan jostain syystä erityisen vahavasti siltä, että meikäläisen psyyke alakaa rakoilla täällä, aattelin purkaa ittiäni siitä, miksi en voisi jäähä tänne asumaan. Toiset paikat sopii paremmin toisille ko toiset ja itte olen tosiaan vuojesta 2011 asti koittanu sopeutua tänne ja todennut sen ittelleni yksinkertaisesti mahottomaksi hommaksi. Minä olen sosiaalisella tavalla antisosiaalinen ja vastapainoksi sille sosiaalisuuelle tarvin myös hyvin palijon omaa tilaa ja rauhaa. Kyllä, minä en aina välittäisi nähä toisia ihimisiä (siippaa lukuunottamatta) joka päivä, eikä minulle tuota minkäänlaisia vaikeuksia viettää pijempiäkin yksin. Sen sijaan jatkuva sosiaalisuus ja ihimispalijous on jotenki valtavan raskasta. Juttelen kyllä suurin piirtein vaikka kumisaappaalle ja tulen yleensä hyvin toimeen ihimisten kanssa, mutta sen vastapainoksi pitäisi saaha välillä myös olla ihan hilijaa ja rauhassa.

Seuraavassa listattuna hieman syitä, jokka erityisesti laittaa kaihoamaan pois täältä.
  • Työpaikka: Ihan perimmäinen syy, miksi tänne jääminen ei ole kannattavaa; töiden löytäminen voisi muodostua haasteeksi, sillä puheterapeuteista on sattuneesta syystä ylitarjontaa täällä.
  • Jokapäiväinen liikenne ja ruuhkat: En jaksaisi joka ikinen aamu ryysätä ennen kaheksaa tuonne moottoritielle ajamaan jonossa seittemääkymppiä ja tekemään ristinmerkkejä, ko ihimiset koittaa tunkia rampilta sekaan ja tehä saman uuestaan nelijältä iltapäivällä (oikiasti, oululainen moottoritie on oikia villi länsi, niinkö on kyllä koko liikennekulttuuri täällä muutenkin, menkää lukemaan keskustelua Kalevan nettisivuilta moottoritielle liittymisestä, jos ette usko). Viimeksi tänään muuten ihimettelin keskelle risteystä pysäyttänyttä autoa, jolla oli hätävilikut päällä, kävi ilimi, että tämä nerokas kuski ootteli kyytiläistä siinä. Toisaalta osa pysäyttää keskelle kaistaa tukkien samalla liikenteen jättääkseen jonkun kyydistä pois, täytyy sanoa, ettei järki palijon päätä pakota.
  • Bussissa istuminen: Mielenterveys menisi myös, jos joka päivä täytyisi käyttää tolokuttomasti aikaa bussissa istumiseen, olen tämän syksyn aikana ajoittain käyttänyt bussissa istumiseen yli kaksi tuntia päivittäin, enkä halua kokea sitä enää ikinä, kiitos. Polokupyöräilijät eivät myöskään tajua, että bussipysäkillä seisovia ja bussiin nousevia ihimisiä pitää väistää, vaan painetaan tuhatta ja sataa ilimeisesti silimät kiinni siihen bussijonon sekaan, ko "minä olen nyt pyörälenkillä ja syke ja ennätysaika kärsii jos jou'un hidastamaan yhtään"
  • Liikkuminen pyörällä ja jalan: Myös pyöräily ja kävely hajottaa säännöllisesti; aamun polokupyörälenkki lipastolle on useimmiten niinkö esterata, jossa täytyy väistellä paitsi liukkaita kohtia tiessä, joka suuntaan suikoilevia lapsia kävellen ja pyörällä iliman heijastimia ja lamppuja sekä hulluja pyöräilijöitä, jokka tykittää päälle, jos et älyä ite väistää ja kukaan ei tunne pyörän soittokellon funktiota. Toisaalta aikuisetkaan ei tunnu hallitsevan niitä ihan yksinkertaisia sääntöjä, kuten sitä, ettei suojatielle voi ajaa täysin päättömästi kattomatta mihinkään suuntaan tai väistämättä ketään. Ohitetaan kävelijöitä ja pyöräilijöitä ihan miten sattuu, molemmin puolin ja kättä hipoen. Kävelijät taas kävelee rinnatusten koko pyörätien levey'eltä ja vaihtaa niin keskittyneesti kuulumisia Pertti-Annikin vaippaihottumasta, että ketään muuta tienkäyttäjää ei pysty huomioimaan.
  • Lenkkeily kaupungissa: Kaupunkilenkkeily ei ikinä ole ollut meikän pala kakkua - koko ajan pitää olla skarppina varomassa muuta liikennettä (ks. edellinen kohta), eikä voi vaan rauhassa keskittyä siihen olennaiseen eli lenkkeilyyn. Aina on niin rauhatonta ja joku kävelee eessä hieman liian hijasta vauhtia tai hiostaa perässä, autoja on ihan liikaa ja joka paikka kuhisee ihimisiä muutenkin.
  • Lenkkeily kaupungissa koiran kanssa: Pitkään kuvittelin, että lenkkeilystä tulisi kivempaa koiran kanssa, mutta koiran lenkittäminen tekee kaupunkilenkkeilystä oikiastaan vielä pahempaa; toiset koirantaluttajat tulee päälle niinkö yleiset syyttäjät, samoin kävelijät ja pyöräilijät ohittaa käsivartta hipoen ja koko ajan pitää kytätä ja varoa, ettei koira vahingossa käänny jonku himopyöräilijän eteen - täällä ei anneta ihimiselle yhtään omaa tilaa. Lisäksi joillain koiranulukoiluttajilla on aivan hukassa se homma; jos se sinun tessusi on toisia koiria nähessään kauhia hihnaräyhä, niin onko nyt aivan järkevää ottaa Lassi-Liisa rattaissa ja Sirpa-Petteri kävellen vieressä mukaan sinne lenkille ja puhua vielä puhelimessa samalla ja jäähä sitten käjet pystyssä keskelle tietä, ko toinen koira tulee vastaan ja se oma tessu alakaa räyhätä ja kiskoa kohti ja jättää vastaantulijan velevollisuueksi väistää autotien puolelle. Tai jonnekin. Oonpa myös nähäny niitä, jotka aivan vasitellen tulevat kohti samaa puolta ja tuntuvat olevan jotenki ylypeitä siitä, että oma koira ärisee, tyyliin "minun Tappaja on tämmöne iso koira, se on vähän vihanen, meikäläisen egon jatke". Minun lemppari on myös se, ko se lampunharija siellä fleksin päässä alottaa sen helevetillisen kiskomisen ja rähinän niin todetaan jotain tyyliin "no tulehan nyt ärripurri sieltä" ja veetään sitä koiraa perässä. Joo, ovat yleismaailmallisia ongelmia, mutta korostuvat täällä ko porukkaa on niin palijon ja yllättäen kaikki lenkkeilyttävät koiriaan seittemältä aamulla ja nelijän jäläkeen iltapäivällä.
  • Kaupassa käyminen: Sama käytös toistuu kaupassa, ryysätään kärryjen kanssa päälle ja niitä saatanan irtokarkkeja on nyt ihan just pakko saaha tällä sekunnilla ja kyllä, juuri niitä samoja mitä minä olen ottamassa, mihin tahansa siellä kaupassa menetkin, olet aina jonku eessä.
  • Paikasta toiseen siirtyminen: Kaikkeen liikkumiseen täytyy varata tuhottomasti aikaa ja ikinä et löyä parkkipaikkaa mistään, koska tiiviin rakentamisen vuoksi niitä ei ole tai net kaksi, jotka on, joku on jo varannut. Ja oman taloyhtiösi pihalla olevat kaksi vieraspaikkaa joku vatipää on ottanut omaan käyttöönsä matkailuauton säilyttämistä varten. Tai peräkärryn. 
  • Ihmisten määrä: Joka puolella on yksinkertaisesti liikaa ihimisiä meikäläisen makuun, kaikkialle pitää jonottaa ja ikinä ei saa olla rauhassa missään; olen tottunut siihen, että voin käyä halutessani kaupassa niin, että olen ainua asiakas, eikä lenkillä tule vastaan yhtään ketään.
  • Asumisjärjestelyt: Liian tiivis pakkautuminen näkyy myös asumisjärjestelyissä, naurattaa nämät "omakotitalot" ja postimerkin kokoiset tontit, mitä omakotitaloa siinä on, jos aina joutuu piettämään sälekaihtimet alahaalla ja omalla pihalla ei ees mahu kääntymään? Jos seisot alasti omassa olohuoneessa verhot auki saunan jäläkeen, niin kohta tulee poliisit syyttämään naapurin rouvalle vilauttelusta. Yksi miespuolinen herrasmies totesi kerran, että jos takapihalle ei voi mennä saunan jäläkeen iliman, että naapurin rouvat rupiaa käymään lainaamassa sokeria jatkuvalla syötöllä, sillon asutaan liian tiiviisti. Allekirjotan.
  • Tasaisuus: Koko Oulu on yhtä tasaista tiiviisti rakennettua lättyä, josta puuttuu kaikki pinnanmuodon vaihtelut, melekeen vieläkin eksyn täällä missä met asutaan, koska on ihan tasaista, taloja vieri vieressä ja kaikki näyttää ihan samalta. Kerran löysin lenkiltä takaisin kotia vaan siksi, että joku onneton oli ripustanu ainoana jouluvalot jo lokakuussa ja tunnistin sen talon sillä perusteella ja osasin paikantaa itteni takaisin kartalle.
  • Liiallinen rakentaminen: Luonnolle tai puille ei ole tilaa, kaikki pitää kivetä, asfaltoida ja reunustaa, kaataa net viimisetki puut ja vetää tilalle nurmikkoa ja jotaki saatanan pensaita (ja mihinkään ei sitten tietysti saa paskattaa koiraa ja kakkaroskiksia on ihan liian vähän). Sittenkö on se yksi pieni "mettäläntti", siellä käy kolomekymmentä koiranulukoiluttajaa paskannuttamassa koiransa, josta johtuen kengänpohojat on säännöllisesti paskassa ja koko ajan pitää kytätä joka suuntaan, ko vastaan saattaa tulla hetkenä minä hyvänsä naapurin Terttu, joka ei ihan hallitse omaa koiraansa.
  • Luonnon saavuttamattomuus: Jos oikiasti haluaa mennä mettään, sinne pitää lähtiä autolla, ajaa ensin kilometritolokulla ja sitten huomata, että samalla neliökilometrillä on kolome muuta koiran ulukoiluttajaa, sienestäjä sekä hirvenmettästys käynnissä. Ah ihanaa rauhaa ja hilijaisuutta ja rentoutumista.
  • Sääolosuhteet: 365 päivää vuojessa sää on pielessä; täällä tuulee AINA, talavella ei tule talavi ja on pimiää ko tontun tiijätte-kyllä-missä jouluaattona ja sitten jos sattuu tulemaan sitä pakkasta, se on jo -20 asteessa ihan raatelevan kylymää kiitos tuulen ja meri-iliman.
  • Selkeän nelijän vuojenajan puuttuminen: Haluan asua paikassa, jossa on selekiästi nelijä eri vuojenaikaa ja jouluna lunta. Tai yleensäki, että talavi ei tarkota ikuisesti jatkuvaa syksyä eli seittemää kuukautta saatanan liukkaita pyöräteitä, vesisajetta ja pimeyttä.
  • Melu: Ikinä ei ole täysin hilijaista, melusaastetta valuu aina jostaki ja se on henkisesti todella uuvuttavaa, autot rallaa ohi, hälytysajoneuvot huutaa ja moottoritie kohisee, vesisateen ropinan sijasta kuuntelee naapurin vasarointia tai sitten naapurien lasten kilijuntaa, joka heijastelee asfaltoidusta pihasta ja ympärille rakennetuista taloista voimistuen.
  • Valosaaste: Myös valosaastetta tuluvii ikkunoista sisään yölläkin ja jos vaikka haluaisi joskus mennä ihan pimiään mettään tai ihailla tähtitaivasta, sekään ei onnistu ko kaikenmaailman valot loistaa yötä päivää.
Kaiken kaikkiaan täällä on vaan aina niin meluisaa, rauhatonta ja levotonta, että meikäläinen ei vaan jaksa. Tuntuu siltä, että roppa on ainaisessa hälytystilassa. Minä arvostan rauhaa, tilaa ja hilijaisuutta. Sitä, että voin olla sosiaalinen sillonko haluan, tai vaihtoehtoisesti mennä mummolaan istumaan hilijaa keittiön pöyän ääreen juomaan kahavia ja tuijotella pihamaalle laskevaa hämärää. Omaa, isoa pihaa ja luonnon läheisyyttä. Sitä, että voin halutessani mennä lenkille mettään ja olla näkemättä ainuttakaan ihimistä. Että voin päästää koiran pihalle kuselle uluko-ovesta ja huikata sen sitten takaisin sisälle.

Minä en halua päästä joka päivä shoppailemaan ja kahaville keskustaan. Pärijään iliman jatkuvaa baareissa juoksemista ja osaan käyä kaupassa 8-21 välisenä aikana. Ainut mitä jään Oulusta kaipaamaan sittenkö käännän nokan kohti pohojoista, on tänne jäävät ystävät, gluteenittomien tuotteitten valikoima kaupassa, noutosushi ja gluteeniton pitsa. Ystäviin voi onneksi pitää yhteyttä ja nähä asuinpaikkakunnasta huolimatta (niinkö muutenkaan saisin koskaan aikaiseksi kyläiltyä esimerkiksi ystäväni Olokin luona, ko se asuu toisella puolella kaupunkia), sushia ja pitsaa tehä ite ja gluteenittomia tuotteita ostaa varastoon.

Tuli nämät jutut vaan taas mieleen, ko luin tämän päivän (14.12.2014) Lapin Kansan pääkirjotusta, jossa viitattiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hiljattain julukaisemaan tutkimukseen, jonka muukaan maaseu'ulla asuvat kaupunkilaisia onnellisemmat ihimiset, vaikka kaupunkilaiset kokevatkin terveytensä paremmaksi. Ilimeisesti kaupunkilaisten terveys oli myös konkreettisesti mitattuna parempi ko maaseu'un ihimisten (esim. ylipaino). Itelläni tuli mieleen, että tuolla syrjemmässä esimerkiksi ulukonäköpaineet tai kaiken maailman terveystrendien seuraamiset ei ehkä kosketa ihimisiä samalla tavoin ko kaupungissa. Näin ollen siellä voi olla onnellisempi ja tyytyväisempi pari kiloa lihavampana. Se kaupunkilainen taas, joka on teheny myös ulukonäöstä ja tervey'estä yhen suorittamisen kohteen, saattaa olla ihannemitoissa, mutta joutuu koko ajan tekemään sen eteen asioita, joita ei ehkä oikiasti ees haluaisi tehä. Yleistys, mutta näinkin voi olla.

Toisaalta myös heikompi terveystilanne maaseu'ulla saattaa johtua huonosti saatavalla olevista palaveluista. Lapin Kansan pääkirjotuskin muistuttaa ihimisten oikeu'esta saaha palaveluita asuinpaikasta riippumatta. Ja yleensäkin ihimisten oikeu'esta asua siellä, missä haluaa. Oli se sitten syrjässä tai kaupungin ytimessä. 

Minulle kaupunki, etes sen laitamat tai länsirannikko yleensäkään ei ole oikia paikka. Sen vuoksi koen itteni täällä ajoittain hyvin onnettomaksi. Mutta net samat syyt, joita olen tuolla ylempänä luetellut, voi kiristellä myös kaupunkilaisen hermoja, vaikka ei ehkä samassa mittakaavassa. Se, että on tottunu tähän massojen mukana ryömimiseen ja ahtauteen ja asenteeseen, jossa välitetään ja huomioidaan vaan ittensä, oltiin sitten kaupassa tai liikenteessä, ei tarkota sitä, etteikö samat asiat voisi heijastella silti heijänkin vointiinsa.

Tai en tiijä, ehkä minä olen vaan tottunut niin hyvään.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Vapaapäivän ahistus

Huokaus. 

Joululomaan on enää muutamien päivien verran aikaa, mutta joulumieli on tyystin hukassa. Johtunee ulukona vallitsevasta säästä ja ties mistä. Eilen olin vielä ihan hyvällä tuulella, sillä viiminen opiskelijaterapia on loppumetreillä ja sujuu oikein kivasti, gradussa on alustavaa johdantoa jo viisitoista sivua ja loma on jo pian täällä. 

Tänään on taas kuitenkin tuntunu siltä, että voi ko se loma olisi täällä jo nyt. Väsyttää ja ahistaa ja tahtoisin päästä rentoutumaan jonnekin. Ei oo ees mitään hyvää kirjaa luettavaksi.

Kaivoin keskeneräisen neuletyönkin esiin pitkästä aikaa, tarkoituksenani saaha se nyt jouluksi valamiiksi. Tykkään neulomisesta, mutta jotenki on vaan tuntunu siltä, ettei ole ollut aikaa tehä mitään sillä saralla. Nyt ajattelin kuitenkin ryhistäytyä, jotta saan yhet tekeleet vielä joulupakettiin. 

Pitäisikin varmaan laittaa joku leheva pyörimään, jotta saisi homman edistymään. Vapaa-aika täällä länsirannikolla ei vaan jotenki oikeen ikinä ole ollut meikäläisen vahavimpia puolia, jos ei ole pakko tehä opiskeluhommia, en mielelläni ees olisi silloin täällä. Tai vaihtoehtoisesti sitten täytyy olla jotain menoa kavereitten kanssa, tämä kotona kyhyjöttäminen on jotenkin niin, en tiijä. 

Karannut joulufiiliskin pitäisi saaha kiinni. Oon koittanu poltella kynttilöitä ja kuunnella joululauluja, mutta nyt netkin lähinnä ärsyttää. Leivoin ja koristelin myös piparkakkutalon, enkä siltikään saa tästä jutusta yhtään kiinni. 



Piparitalo on ihan omaa tuulesta tempaamaani designia, ollakseen väsätty lennosta iliman muotteja tai malleja ihan onnistunutkin. Hirviästi en jaksanut panostaa, mutta jotenki tuntu, että pitää jonkulainen mökki kuitenki väsätä. Sitten ensi jouluna voisi ehkä jo panostaakin vähän enemmän ja leikata kunnon kaavat, että tulee osista varmasti yhteensopivat, lennosta taikinasta leikatut elementit ei aina ihan taho mätsätä toisiinsa.

Pitäisi tässä ryhistäytyä ja lähtiä lenkittämään vielä koiraa, että saisi sitten illan rauhassa tosiaan kattoa vaikka jotaki elokuvaa ja neuloa. Tänään on vaan ollut sellainen päivä, ettei ees siivoaminen kiinnosta, mikä kielii siitä, että silloin minulla on huono päivä. 

No, ei kait se auta. Joululomaa ootellessa. Saattaapi olla, että hilijenen täälläki jo nyt ja laskeu'un hilijalleen jouluun, mikäli ensi viikolla tai ennen aattoa ei iske jonkinnäköinen inspiraatio. Katsellaan. 

maanantai 8. joulukuuta 2014

Kaamoskuvia

Lupasin kaivaa niitä päivän valakenemiskuvia teille ja tässäpä niitä sitten. Kuvat on otettu pari vuotta sitten vuojen lyhyimpänä ja pimeimpänä, kirpakkana pakkaspäivänä. Kaamos ei suinkaan siis tarkota pimeyttä, vaikka auringonvalo aika vähiin käyki eikä lopulta ees nouse horisontin yläpuolelle ollenkaan. Meillähän tuo varsinainen auringoton aika on varsin lyhyt, esimerkiksi Utsjoella aurinko ei nouse joulukuussa ollenkaan. Oululainen märkä ja lumeton pimeys onki minun mielestäni jotaki ihan muuta ko kaamosta.







Nämä ensimmäiset kuvat on otettu yheksän jäläkeen aamulla, ensimmäiset nuin kymmenen yli yheksän ja viimiset ehkä varttia vaille kymmenen.  Loput kuvat ovat samalta päivältä nuin 11-12 aikoihin otettuja. Bannerin kuvakin on itte asiassa otettu samalla reissulla.






Ei sitä tartte taas ihimetellä, miksi koti-ikävä aina sillon tällön vaivaa, etenkin tähän aikaan vuojesta. Tosin tuona jouluna olin Oulussa suunnilleen yhtä pitkään ko nytkin ja silloin kyllä myös täällä oli jo joulukuussa lunta ja meleko kovat pakkasetkin.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulumieltä pimey'en keskelle

Aamu valakeni tänään varsin kauniin sävyisenä ja sen kunniaksi päätin kääriytyä tähän vilttiin sohovalla ja rustata hieman meijän kotikolon joulutunnelmasta. Kun ei enää osaa sitä pitkään nukkumisen jaloa taitoa, ollaan oltu koiran kanssa jo ennen kaheksaa tuolla pimey'essä aamulenkillä. Sitten oon tässä sohovalla istunu kattelemassa avaraa luontoa ja uutisia, ko taivaanrannassa alako punertaa pikkuhilijaa. 


Onhan nuita komiampiakin aamun sarastuksia nähty (jos löyän niin voin kaivaa yhet lempparikuvani näkösälle tänne teillekin), mutta jotenki tuli silti hyvä fiilis tästäkin. Aikaisin aamusta kannattaa olla hereillä. On etes hetken aikaa vähän jouluinen tunnelma, vaikka tuota lunta ei olekaan kuin nimeksi,  pieni pakkanen sentään silannut katot valakosiksi. 

Sisätiloissa olen myös tosiaan parhaani mukaan koittanut viritellä jouluisaa tunnelmaa ja eilen könysin valoisan hetken ajan jalustan ja valovoimaisen objektiivin kanssa pitkin kämppää ja koitin hieman taltioida sitä joulun fiilistä.



Makkarin joulutunnelma syntyy jouluisilla tekstiileillä, punainen tyynynpäällinen on tarttunut viime jouluna matkaan Prismasta ja verho (jossa on punainen puu, kukapa olisi ikinä arvannut) on Ellokselta. Selailin viime vuonna eri lafkojen jouluverhotarjontaa (teen sitä syksyisin aivan huvin vuoksi, vaikka varsinaista tarvetta millekään uudelle ei oliskaan, koska se on vaan niin kivaa) ja oikein mikään ei sytyttänyt. Kunnes kohalle osui sitten tämä verho. Heti sen nähtyäni tiesin, että se on meijän makkarin jouluverho, vaikka alunperin en sellaista ollut aikanut ostaakaan. Onnekkaasti se verhopaketti sattui olemaan vielä alennuksessa. Tämä ei tainnut ees olla varsinaisesti jouluverhojen kategoriassa, mutta minusta  se vaan oli niin jouluinen ja just hyvä. Meijän makkariin riittää yksi verho, koska ikkuna on niin pieni, mutta paketissa verhoja oli kaksin kappalein, joten Taloa ajatellen jouluverhojaki on sitten jo mukavasti valamiina. Pientä jouluista ekstraa makkariin tuo myös nuo sängyn päädyn yläpuolelle asettelemani punaiset sydämet, jokka oon leikannu askartelukartongin jämäpaloista.



Lisäksi makkarin ikkunassa roikkuu tähtiketjuja (lankaan on liimattu tähtitarroja vastakkain), jokka vannoin setviväni tänä jouluna viimeistä kertaa, mutta varmaan sitten tammikuussa kuitenki taas kiltisti pakkaan net säilöön oottamaan ens joulua. Uutena juttuna ikkunassa on nyt myös tosiaan tuo valotähti, joka tuo ihanasti nuo tähtiketjut vähän paremmin esille ja nostaa joulutunnelman makkarissa kerta heitolla ihan uusiin lukemiin. Tuosta lampusta tulee minulle mieleen hyvin vahavasti lapsuusjoulut, sillä pienenä minulla oli tuollainen makuuhuoneen ikkunassa aina jouluisin. Jostain syystä piti saaha samanlainen omaankin kotiin ja nimenomaan tuollaisena vanahan mallisena, eikä tällaisena Airamin uudenmallisena. Lisäksi sänkyyn on tietysti pitänyt pedata jotain punaista.






Olokkarin puolella ikkunalautaa koristaa nuo myös täksi jouluksi uutuutena hankitut punaiset valokartiot, joita niitäkin hehkutin täällä jo aiemmin syksyllä yhdessä tähtilampun kanssa. Jouluverhot olen myös pari vuotta taaksepäin tilannut Jotexin alennusmyynnistä, mustat jouluverhot eivät yllättäen olleet kelevanneet kellekään. :D Mutta minulle passasivat kyllä, etenki ko niille sai myöskin sieltä alennuksesta tilata nuot punaiset sydänketjut kaveriksi. Mustia verhoja ja sydänketjuja on siis kaksin kappalein, tämä meijän olokkari vaan on semmonen, että verhot passaa parhaiten tuonne yhelle laijalle. Punaista väriä lisää myös punaiset Taimi-tyynynpäälliset sohovalla (jotenkin tykkään tuosta Taimi-kuosista, meiltähän löytyypi nuot samat tyynynpäälliset myös lilana, jokka ovat käytössä muina vuodenaikoina). 

Vihiriät Kivi-tuikut ovat saaneet kaverikseen olokipukin, joka myös on jo vilahtanut täällä, sekä parin euron Tokmannin löydön, eli punaisen tabletin, joka toimittaa pöytäliinan virkaa. Nuita olisi muuten voinut ostaa usiammankin, mutta se oli harmillisesti halakasijaltaan hieman liian suuri meijän yöpöydille. Lisäksi myös olokkarin seinällä on näitä jämäpaperisydämiä ja enkeli, joka tulevaisuuessa roikkuu varmaan sitten joulukuusen oksilla. Semmoistahan met ei tänne kuitenkaan viitsitä hommata vaivan vuoksi ja toisaalta minun traditioni on, että joulukuusi tuodaan sisään ja koristellaan aatonattoiltana. Sellainen pikkukuusi voisi ehkä mennä, mutta haasteeksi muodostuu sen pystyssä pysyminen ja asettelu, muovista taas en huoli. Jonkinlaisia oksia olin ajatellut laittaa maljakkoon ja ripustaa niihin Pentikiltä bongaamani pienet punavalkoiset kuusenkoristeet, mutta koska en ostanut niitä koristeita samalla reissulla ko net näin, ei niitä tietenkään sitten enää ollu jälijellä myöhemmin ja kyse oli jostain poistoerästä. Jäi sitten oksat laittamatta.





Keittiön pöy'ällä on hieman murheenkryyniksi muodostuneet jouluvalot, olen ostanut nämä aikanaan yhessä sellaisen korkian sypressin kanssa, johon kiedoin net, mutta koska se sypressi tahtoo olla myös aika kertakäyttökamaa, en ole viitsinyt toista kertaa tuhulata rahojani sellaiseen. Nämä passaavat sekä sisä- että ulukokäyttöön, mutta parvekkeellekaan niitä ei oikein saanut mitenkään mielekkäästi. Niinpä ne ovat sitten keittiön pöy'ällä yhessä tuikkujen ja punaisen kaitaliinan kanssa. Valokuvaseinä saa myös hieman jouluista piristystä punaisista sydämistä, tähän kuvaan net eivät tosin mahtuneet. Uluko-ovessa meillä roikkuu puusta ja kävyistä sekä koivuntuohesta väsätty ja glitterillä ryyditetty kaupan valamis kranssi (roikkui häpeällisesti läpi vuojen, koska en saanut aikaseksi vaihtaa sitä johonkin muuhun :D) ja tuulikaapin väliovessa on jämäpaperista väsättyjä lumihiutaleita. Kylyppärin ovessa ja keittiön seinällä on ihastuttavia ite askartelemiani lumihiutalepossuja. Näihin olen idean saanut ollessani aikanaan töissä ip-kerhossa ja halusin ehottomasti väkertää näitä myös itelleni. Minusta nämät ovat vaan jotenki niin symppiksiä! 



Pikkuikkunan välissä oleva joulumaisema juontaa juurensa sekin lapsuuteen, meillä kotona äiti tosin laittaa ikkunan väliin jäkälää, tonttuja, lahajapaketteja, lumisadeketjuja (pumpulia pujotettuna lankaan) ja karkkia, ite oon tuunannu ajatuksen lumihiutaleilla, pumpulilla, joulukuusilla ja karkilla. Lapsena saatoin tuijotella kotona ikkunan välissä olevia koristeita tuntitolokulla (no okei, tuijottelen varmaan vielä edelleenkin) ja idea on niin ihana, että sovellan tätä varmaan myös sitten Talossa. Pöytäliinan löysin Lidlistä, se on oikein sievä minusta, mutta huonona puolena huopaa, eikä pesun kestävä, joten tätä ei auta sotkia. Talavisessa muumirasiassa piileksii pipareita.

Semmosta! Lisäksi tietysti olen vaihtanut keittiön ja kylyppärin pyyhkeet mahollisimman hyvin teemaan väreiltään sopiviksi ja ripottelen nuita lumihiutaleita vielä jonneki, koska eilen tylsyyksissäni leikkelin niitä samalla ko katoin Tuntematonta sotilasta. Se on jotenki mukavan rauhoittavaa toimintaa, kokeilkaapa joskus. Ja olokkarissa on tietysti se musta valo-oksa, jonka jo aiemmin esittelin täällä värien yhtey'essä sisustusvalona. Yhtään tonttua meillä ei valitettavasti vielä ole, yhen kivan olen bongannut, mutta en ole raaskinut ostaa sitä. Aika palijon olen väkertänyt pieniä juttuja suht halavoista materiaaleista ite, koska oon tämmöne askartelija. Pienillä jutuilla voi nimittäin saaha palijonki aikaan ja omassa luovuu'essa vain taivas on rajana. 

Jouluinnostuksen olen saanut varmaan verenperintönä ja äitinmaijossa, meillä on kotona ollu aina ihana ja lämmin joulutunnelma tekstiilien, koristeitten, kynttilöiden, valojen ja kukka-asetelmien muodossa. Niitäkin saattanen vilauttaa teille täällä. Joulun viettoon on ihana rauhottua perheen kesken, ko ympärillä vallitsee lämmin ja kotoisa tunnelma.

perjantai 5. joulukuuta 2014

PS.

Banneri muuttu vähän ajankohtaan paremmin mätsääväksi, vaikka laatu pissiiki hieman ja täälläpäin tuo lumipeite on vain haave. Lumeton pimeys ja mummontappoliukkaat tuntuupi olevan täällä nykyään enemmän sääntö ko poikkeus joulukuussa, onneksi tämä on viiminen märkä, pimiä ja liukas joulukuu täällä. Jostain syystä oon mielessäni romantisoinu jopa lumitöitten tekemisen, pihan kolaus ja portaitten lakasu kuulostaa ihan joltain luksusjutulta siihen verrattuna, että saa koko ajan pelätä vetävänsä pihamaalla semmoset lipat, että jotain hajuaa. Maanantaina itte asiassa onnistuin jo menemään nurin mettälenkillä, mutta osasin luontaisesti vetää kilipikonnasuojauksen päälle ja säästyin vammoitta. 

Nyt kuitenki uhumaamaan hieman pihamaan liukkaita ja piski ulos!

Tasasen harmaata

Huh! Tentti ei ollu ihan sitä mitä ootin ja suoriu'uttuani velevollisuuksistani lipastolla suikasin kotiin, ruokin ja ulukoilutin piskin ja lähin sitten juoksujalakaa hakemaan ittelleni lohtu-sushia ja olutta. Nyt maatessani tässä sushiähkyssä nauttimassa The Joulukalenterista tajusin, että on jäänyt tuo värihaaste roikkumaan ja pahasti! Haasteessahan oli tarkoitus esitellä kotona esiintyviä värejä haluttu määrä (minulla net ovat musta, vihiriä, sininen ja viimeisenä harmaa). Viimeisen värin kunniaksi haluan heittää haasteen kaikille, jokka vaan tahtoo haasteeseen tarttua, mutta henkilökohtaisesti vielä Poromiehen muijalle Sallaan sekä etelässä majailevalle Lapin vahavistukselle Jennylle.

Siispä meijän kämpän viiminen väri, nimittäin harmaa. Sitä ei oo meillä mitenkään valtoimenaan, mutta jossain määrin kuitenkin ja täytyy sanoa, että harmaakin on oikeen mukava väri. Kuvat on vanahoja, mutta se ei menoa haittaa, koska paikat näyttää kuitenki suht samalta!


Makkarista löytyy harmaaseen vivahtava sängyn peitto sekä karvalankamatot. Aiemmin minulla on ollut sängyssä kokomusta päiväpeitto ja täytyy sanoa, että tämä harmaa on kyllä kivempi. Nuot karvalankamatot (niitä on kaksi) on kulukeneet matkassa jo jonku tovin ja tämän makkarin myötä net on tainnu vakiintua makuuhuoneen matoiksi. Vaikka en kyllä pistäisi pahaksi isoa karvalankamattoa olohuoneen lattiallakaan. Päiväpeitto on siis siipan tähän talouteen tuoma, matot minun, jännä homma että meillä oli valamiiksi yhteen sopivia tekstiilejä.




Kylyppäristä löytyy harmaat lattialaatat, mikä oli ihan hauska juttu, koska suihkuverho ja kylyppärin matto oli entuuestaan jo harmaan sävyiset. Kokoharmaa kylyppärin matto haettiin muuttaessa ko tarvittiin toinen ja uusi pyykkikori entisen rikkimenneen tilalle sattui sekin olemaan väriltään harmaa. Kun vessaharjakin sattui vielä olemaan harmaa, tuli sisustettua kylyppäri vahingossa ihan täydellisen harmaaksi. :D Suihkuverhon hankin ensimmäiseen Oulun kämppääni, jossa roikkui alalaijasta homeessa oleva ja punaruskialla hiusvärillä sotkettu joskus muinoin valakonen suihkuverho, joka näytti siltä, että kylyppärissä on vähintäänkin teurastettu joku. Kötyytin sen hirvityksen roskiin ja kävin hakemassa Kärkkäiseltä tämän Marilyn-suihkuverhon. Meijän sisustuksessa näkyy kyllä vieläki, että osa tavaroista on roudattu yksinasuneen emännän kämpästä, sillä Marilynia on seinällä taulussa ja makkarin kellossa. Voi olla, että seuraavaan kotiin muuttaessa suihkuverhon Marilynista aika jättää. Täytyy kyllä tunnustaa, että yhessä vaiheessa suunnittelin jo Marilynin vaihtamista tähän Jyskin suihkuverhoon, enkä oo ihan vieläkään päässy yli tuosta...

Lisäksi harmaata löytyy meillä vielä eteisestä, uluko-ovi on harmaa ja tuli ihan vahingossa ostettua tuulikaapin säilytysjärjestelmä ihan samassa sävyssä. Naulakon valintakriteeri oli pieni koko, koska tuonne meijän minieteiseen ei ois isompaa mahtunu ja hattuhyllyn päälle ostettiin kori, joka sopi kokonsa puolesta sinne. Olivat sitten vahingossa molemmat samaa sävyä uluko-oven kanssa, liekkö alitajunta ollu asialla. Niistä en kuitenkaan tähän hätään jaksanu valokuvia ottaa. Taitaapa meijän parvekekalusteetki muuten olla harmaat. 

Tuossa ko summasin taannoin näitä tähän värihaasteeseen valitsemiani värejä ja pohiskelin ja selasin blogiani samalla pohiskellen, että viimeisenä pitää heittää vielä harmaa, alako naurattaa kovasti. Mistäs väreistä tämä meikäläisen blogin ulukoasu oikeen koostuukaan? No, mustaa, vihiriää, sinistä ja harmaata tietenki. :D Huomaa kyllä, mistä minä tykkään.

Nyt täytyy jatkaa tätä reporankana maha täynnä sushia makaamista, napsauttaa sauna päälle ja nauttia sen jäläkeen yksi kylymä Kukko ja unohtaa, että mitään tenttiä on ikinä ollukaan. Kiitos maailmalle gluteenittomasta oluesta! Ja hyvää huomista ittepäisyys eiku itsenäisyyspäivää, voipi olla että intou'un huomenna jopa näpyttelemään jotaki.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Viime aikojen lyhyet

Huh kiirettä!

Aikaa on taas vierähtänyt enemmän ko laki sallii, muttako on piettänyt hieman kiirettä (ja piettää kyllä edelleenkin). Aattelin kuitenki tulla heittämään teille tämmösen lyhyen sekalaisen sopan meikäläisen viimeaikaisesta elämästä:

  • Olen lukenut ankarasti viime päivät toiseksi viimeisen tenttiini ikinä (no okei, sanotaanko että näitten opiskeluitten aikana) ja se jatkuu edelleen, kunnes tentti perjantaina lopulta on (ja toivottavasti menee läpi); dysfagia-, äänihäiriö- ja kuulovammajutut syö ihan mukavasti aivokapasiteettiä ja huominen päivä on omistettu yhtä infoa lukuunottamatta vielä niille (jaksaa jaksaa!)
  • Viiminen opiskelijaterapiani ikinä vetelee myös piakoin viimeisiään, joten senkin kanssa riittää tekemistä, tänään tein alustavat suunnitelmat loppuajaksi ja vielä pitää jaksaa sitäkin rutistaa pari viikkoa
  • Gradukin etenee samalla vauhilla niinkö kiikkuisi liukuportaita vastavirtaan
  • Kävin viimeksi viikko sitten sushia ja minun tekisi sitä taas mieli
  • Syöminen on ihan liian kivaa tekemistä näin pimiään ja synkiään vuojenaikaan
  • Ostettiin siipan kanssa ex-tempore alennuksesta puinen sohovasänky; selasin sunnuntaina Askon mainosta ja tämä Minea-sohovasänky hyppäsi silimille, käytiin kattomassa livenä paikan päällä ja nyt meijän tupaan on ainaki yksi huonekalu
  • Sunnuntaina uusittiin myös tyynyt ja on ollu mukava huomata, että niska- ja hartiasäryt ja jumit helepotti heti uu'en tyynyn myötä
  • Ex-tempore ostoksia seurasi tietysti heti yllätyskuluja renkaan hajotessa kesken matkaa moottoritiellä... Onneksi siipalta sujuu renkaanvaihto varsin ripeästi
  • Sunnuntaina käytiin myös ensimmäistä kertaa ikänä yhessä elokuvissa kattomassa Näläkäpeliä, ihan kivaahan se oli, mutta kumpikaan tuskin jää kaipaamaan elokuvissakäyntimahollisuutta ko aika tästä kaupungista jättää
  • Kävin viime viikon aikana myös kaksi kertaa kokeilemassa juoksemista ja eihän se sujunu niinkö ois toivonu, varsinki ko kelit heittelee
  • Oulussa sataa lunta, lumi sulaa pois, tulee liukasta, sataa vettä, sataa lunta... 
  • Poikkeuksellisesti tänään paistoi aurinko ja olihan se ihan mukavaa, vaikka minun mittapuulla joulukuun sääilimiöihin ei enää kuulukaan nuin loistelias auringonpaiste
  • Jouduin tänään passaamaan mettälenkin koiran kanssa opiskeluvelevollisuuksien vuoksi ja sekös kismitti 
  • Ollaan harrastettu todellisuuspakoa mettään ahkerasti viime aikoina
  • Tänään leivoin elämäni ensimmäistä kertaa joulutorttuja alusta asti ihan ite siipalle, en oo koskaan joulutortuista perustanu, mutta tunnustan, että maistoin nuita vehenäversioita vähäsen ja kyllä ite tehtynä joulutorttuki on hyvää, nyt harmittaa että gluteenivamma estää syömästä niitä
  • Ittepäisyyspäivänä lupasin leipoa siipalle myös pipareita vehenäjauhoihin koska gluteenittomat ei kuulemma nappaa
  • Joulufiilis on silti täysin hukassa, vaikka viikonloppuna sirottelin myös kaikki joulukoristeet paikoilleen, toivottavasti se löytäisi kotia jostaki kuluman takaa
Tämmösiä tämän taivaan alla. Touhua on riittäny ja nyt pimeys ja paikasta toiseen juokseminen alakaa jo viijä veronsa. Oisin ihan valamis lomalle jo nyt, mutta vielä pitää pari viikkoa sinnitellä. Tuon tentin jäläkeen kuitenki uskoisin, että aivotoimintaa riittäisi muuhunkin, kuten kantaa ottavaan kirjotteluun tärkeistä aiheista (ehheh). Voisinpa vaikka esitellä meijän kodin jouluakin. Ehkä sitä sitten alakaisi jo pikkuhilijaa löytää joulufiilistä jostakin.

Nyt kuttuu vaaka-asento, että huomenna jaksaa päntätä.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Soklifiiliksiä

Vaikka vieläkään ei oo aihetta juhulaan, ollaan silti ehkä askeleen lähempänä mahdollista. Olen jauhanut Soklista täällä ja muualla niin palijon, että väkisinkin tulee sellainen olo, niinkö oisi omalla pauhaamisellaan jotaki saanu aikaseksi. Että meilläki on väliä ja ittestään metelin piettäminen saattaa jopa tehota.

Noh, katotaan sitten keväämmällä uuestaan.

Tosiasia on kuitenki se, että Itä-Lappi tarvitsee työtä. Työtä ja mahollisuuksia, positiivisia uutisia niitte ainaisten negatiivisten sijaan. Hieman pahalla oon kattonu sitä, että jopa Lapin rajojen sisäpuolella tunnutaan peesailevan vaan sitä omaa hyvinvointia ja ollaan valamiita unohtamaan se vähän heikommin menestyvä puoli, jos oma hyöty on vähänkin uhattuna. 

Ja mitä tulee näihin vastakkainasetteluihin, niin minä kyllä uskon, että porotalous, kaivokset ja kaikki muu voi meijän kairoissa elää sovussa. Pelekällä porotalou'ella se Itä-Lappi ei kyllä valitettavasti vain elä. Vakaasti myös luulen, että eiköhän se kaivos pijä ympäristövaikutuksista huolen, jos se sinne vain pystyyn saahaan.

Nyt ei irtoa tämän kummempaa, koira piereksii vieressä varsin pahanhajuisia leijoja, joten lienee parempi lähtiä sen kanssa ihimettelemään paskan kaupunnin marraskuun märkää pimeyttä. 

Tilauksessa oisi vähän lunta, kiitos.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Aina ei vaan jaksa

Säät taas heittelee niinkö meikäläisen mielialat konsanaan. Eilen olin pirtiä, hyväntuulinen ja kävin ihan onnessani koiran kanssa lenkillä lumisateessa. Tänään ei voi sanoa ihan samaa ko monen tunnin näytölle tuijottamisrupeaman ja kovan yrityksen omaksua tietoa jäläkeen polijin loskassa kotiin. Särkee päätä ja on paha mieli. 

Eilen kaivoin ihan mielissäni joulutunnelmaa esiin, tänään tekisi mieli mönkiä peiton alle talaviunille. Ja syyä suklaata. 

Tuntuu ihan tajuttomalta, että tänään on vasta tiistai. Matka perjantaihin on pitkä ko näläkävuosi. Suunnitelmat joulutunnelman lisäämiseksi ei voisi vähempää kiinnostaa ja ajatus siitä, että paketoin vähän joululahajoja (saatikka että hakisin niitä lisää) kuulostaa ihan absurdilta ajatukselta.

On rankkaa olla näin väsynyt ja pahantuulinen. :(

Koiran kanssakaan ei taas huvittaisi lähtiä yhtään pitemmälle lenkille ko on niin liukasta. Lisäksi särkee pään lisäksi jalakoja. Kuulostaa myös siltä, että ikkunaan ropisee vettä. En tiijä, ko verhot on kiinni. Väsymystä ei vähentäny ees yhtään se, että skippasin tämän syksyn ekan (ja luultavasti vikan) luennon tänään, joka oisi ollu vielä nelijästä kuuteen. Joku roti tähänki hommaan sentään.

Oikiastaan mää kyllä haluaisin lähtiä tekemään jouluostoksia, en vaan jaksa. Paketoisin, mutta en jaksa. Laittaisin jouluvaloja, ei vaan jaksa. Ei jaksa tehä mitään muuta ko maata sohovalla ja miettiä, että jokohan sitä sais kohta laittaa nukkumaan.

Minun vastaus yksinkertaisesti kaikkeen on se _ei jaksa_. Siksi en myöskään jaksa hakia kameraa tai kovalevyä tehäkseni mitään järkevää tekstiä. Pitäisi kai vaan ryömiä peiton alle ja toivoa, että huomenna on parempi päivä? Tai ensi viikolla. Tai joskus.

Oon kyllä sitten kantaaottava, järkevä ja tehokas sekä kiinnostava taas joskus, nyt ei vaan yksinkertaisesti pysty. Tikittää tuo yksi tentti tuolla takaraivossa ja onhan se graduki siellä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Vihiriänä kateu'esta

Jatkoa värihaasteelle luvassa, tänään vuorossa poikkeuksellisesti kaksi väriä, ko jotenki koin, ettei näitä voi esitellä toisista erillään. Otsikko antaakin jo vihiä toisesta, nimittäin vihiriästä. Sen kaveriksi pääseekin sitten sininen, joka on melekosen salakavalasti ujuttautunut tänne. Oon aina kuvitellu, että sininen on viiminen väri, jolla lähtisin sisustamaan, mutta pieninä paloina ja tietyn värisenä se tuntuuki oikiastaan yllättävän toimivalta. Kaikki kuvien värit ei nyt välttämättä toistu ihan edullisella tavalla johtuen vähiin käyvästä valosta, mutta saanette käsityksen asioista kuitenkin.


Ihan alakuun pakko ottaa lempparimattoni kuva uudestaan, koska siihen tiivistyy aika kivasti nämät meikäläisen värivalinnat. Mustan kaverina on vihiriää ja sinistä. Harmittaa, että tämä räsymatto on ainua laatuaan ja kooltaan meleko pieni, sillä tykkään tästä väriyhistelmästä ko hullu puurosta. Vahinko, ettei mummo ole kutonu kahta samanlaista, tai jos on, niin toinen on kadonnut aikojen saatossa.


Tämä verho onkin täällä jo puuteemansa vuoksi esiintynyt, mutta myös siinä toistuu nuot sinisen ja vihiriän eri sävyt. Tässä kuvassa tosin vähän heikohkosti kylläkin.


 


Sinisiä ja vihereitä yksityiskohtia löytyy sieltä sun täältä, ylimmän kuvan puiset laatikot on siipan mukanaan tuomia ja oon tykästyny niihin meleko palijon, harmi vain että meijän ahtaassa olokkarissa net ei oikein pääse oikeuksiinsa. Seuraavassa kuvassa on sininen valokuvakehys (sekin siipan panostusta sisustukseen) ja vihireitä kivituikkuja. Kolmannessa kuvassa saatte todistaa paitsi keittiönpöy'ällä (joka toimittaa myös meisin työpöy'än virkaa) vallitsevaa kaaosta, myös sinistä ja vihiriää. Kastehelemi-lasijutut on ihania ja ennen kaikkia, niitä saa ihanissa väreissä. Ja onpa siellä pöy'ällä näköjään Fazerin sinistäki ja mustaa kahavia vihireistä astioista nautittuna. ;) Alimmassa kuvassa lisää Kastehelemeä, vihireitä omenoita (onkohan sekin joku sisustuksellinen juttu, vai syyäänkö meillä vaan maun vuoksi nuita :D) ja pöytäliinaa, jossa yllättäen mustalla pohojalla mm. vihiriää ja sinistä. Kyseessä on joku Marimekon kangas, muttei kyllä hajuakaan mikä.



Keittiötekstiileitä. Täytyy sanoa, että oon aika ennalta-arvattava, sinistä, vihiriää ja mustaa... Hehheh.



Samaa Marimekon jotain kangasta löytyy myös makkarin tyynyistä (kiitos näistä kuuluu äitille, joka on ostanut kankaan jostain alesta ja askarrellut liinan ja tyynynpäälliset aikanaan minulle, äiti taitaa tuntia meikäläisen maun paremmin ko hyvin) ja vihiriää yhessä mustan kans on siellä makkarin verhossaki tietenkin. Ja niitä puita. Tämä alakaa vaikuttaa tosi selekiästi tiettyä kaavaa noudattavalta...


Ja viimeisenä, meijän koiran petiki on (ihan vahingossa tosin) mätsätty sisustukseen. Musta koira sinisellä peitolla, pitäisi varmaan vielä ostaa joku vihiriä lelu niin kokonaisuus olisi täy'ellinen. :D Mutta semmosta.

Nyt täytyy jatkaa luku-urakkaani piparien ja suklaan tuella, glögi on ikävä kyllä päässyt loppumaan. Melekeen tekisi mieli lähtiä hakemaan sitä lähikaupasta. En tiijä johtuuko se tästä sairastelusta, mutta jotenki tuntuu, että glögiä uppoaa meisiin ihan mahoton. Saa nähä tuleeko kiintiö vastaan jo ennen joulua. Tällä hetkellä kyllä tuntuu, että voisin juua glögiä ihan koko ajan, mieluummin jopa ko kahavia.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Aikaisin heräämisen iloja

Oho, tulipa minusta nyt taas yhtäkkiä kovin aktiivinen. Ei varmaankaan johu siitä, että pitäisi tehä jotaki ihan muuta. Mutta ajattelin vaan tulla kertomaan teille, miten kovasti tykkään aikaisista aamuista etenkin näin viikonloppuisin.

Joo ei, en tykkää aikaisin heräämisestä sillon ko on pakko lähtiä jonnekin, muttako saa herätä aikaisin ja kaikessa rauhassa iliman kiirettä, se on parhautta. Voi venytellä vielä hetken lämpimässä sängyssä ennen ko nousee, tietäen ettei ole mihinkään kiire. Ko käyttää koiraa aamun ensimmäisillä tarpeilla, on vielä ihan hiljaista ja pimiää. Ainuastaan yksinäinen postinhakija kävelee ohi. Aamukahavit ja aamupalan saa palata nauttimaan takaisin sängyn lämpöön kera päivän lehen. Kahvia saa siemailla pitkän kaavan mukaan ja lukia lehen aivan rauhassa loppuun asti. Vaikka kuinka vetkuaa, on lehen luettua kello vasta puoli yheksän. Hyvä hetki herättää torkkuva koira ja lähtiä aamulenkille jo hieman valostuneeseen ulukoilimaan. Mukava pikkupakkanen ja edelleen ihan hiljaista ko suunnataan lenkkipolulle. Ihana tallustella hiljokseen eteenpäin ko muissa talouksissa ihimiset istuu vielä sen aamukahavikuppinsa, teeveensä ja lehtensä sekä puurokulhon eessä. Satunnaisesti ohitettujen talojen ikkunoissa vilikkuu pellavapäitä, jokka yöpuvussaan katsovat aamun lastenohjelmia.

Vastaan kävelee ainuastaan yksi toinen aamuvirkku. Jos liikenteen pauhu ei kantautuisi moottoritieltä, olisi melekeen rauhallista. Kauppakeskuskin on vielä kiinni, ensimmäiset työntekijät kurvailevat parkkipaikalle. Loppumatkasta joku muukin rohkea on jo uskaltautunut taluttamaan koiria ja rattaita kirpsakkaan aamuun. 

Ja nyt ko naapuritaloissa alakaa olla elämää ja aletaan siirtyä aamutouhujen jäläkeen ulos, voi itseensä varsin tyytyväisenä köllähtää sohovalle vilttiin kääriytyneenä ko on ehtinyt jo tyhyjentää astianpesukoneen, imuroija, järjestellä paikkoja ja heittää ensimmäisen koneellisen pyykkiä pyörimään.

Tosin kaikista paras olisi, jos tähän sohovalle voisi köllähtää iliman mitään sen suurempia suunnitelmia, minulla vaan ei onneksi ole sitä ongelmaa ko tenttikirja kutsuu. Oon kuitenki nautiskellu koko aamun, joten ihan hyvin voi tässä vaiheessa lähtiä syventymään kuulovikojen ihimeelliseen maailmaan.

Mukavaa lauantaiaamupäivän jatkoa muillekin!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Hömpsällään

Niinhän siinä sitten kävi, että juotuani purkillisen glögiä ja kuunneltuani yhen Juha Tapion joululaulun liikaa ratkesin. 




Öhöm. Nyt meillä on sitten jääkaapissa tekeytymässä huomiseksi piparitaikina, uunissa porkkanalaatikkoa ja meitsi himmailee täällä kynttilänvalossa ja syö suklaata. Jep. Mutta oli pakko testata gluteenitonta piparitaikinaa ja jos niistä tulee hyviä, tämä satsi riittänee varmaan vallan hyvin minulle jouluksi. Siippa saa omat ihan tavalliset piparinsa sitten ko tässä jouan paneutua isomman satsin valamistamiseen. Viime vuonna tein piparit gluteenittomina yksinkertaisesti korvaamalla omasta hyväksi havaitusta ohojeestani vehenäjauhot gluteenittomilla ja lopputulos oli siinä mielessä tuhoisa, että taikina halusi paistovaiheessa käyttäytyä täysin hallitsemattomasti. Osasta tuli ihan tavallisia, osa levesi muodottomiksi uunissa ja toiset halakailevat pinnasta. Siispä tänä vuonna vahingosta viisastuneena väsäsin erillisellä ohojeella taikinan ja se oli kyllä kieltämättä kivan vaivatonta tavalliseen verrattuna. En muista, mistä olen tämän ohojeen poiminut, mutta se meni kuta kuinkin näin:

Gluteenittomat piparkakut
125g voita
1 1/4 dl sokeria
3/4 dl siirappia
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
½ tl inkivääriä
½ tl suolaa
1/4 tl neilikkaa 

Kiehauta yllämainitut aineet kattilassa, jäähdytä hieman ja lisää 1 muna sekä keskenään sekoitetut

3 dl gluteenitonta jauhoseosta
2½ dl perunajauhoja
1 tl soodaa

Anna taikinan jähmettyä kylmässä, leivo pipareiksi ja paista 200 asteessa.

Täytyy kylläkin tunnustaa, että tein alakuperäiseen ohojeeseen hieman muutoksia, siinä ko käskettiin laittaa tattarijauhoja, mutta minun mielestä tattari kuuluu enemmänkin suolaisiin leivonnaisiin, joten vaihoin sen perunajauhoon. Katotaan syntyykö katastrofi. Mausteita saattoi myös hulahtaa ohojeistusta enemmän, koska pipareitten pitää maistua. Taikina ainaki tuoksui ja näytti ihan lupaavalta, jäämme jännällä odottamaan huomista. Ja huomenna siis tenttikirjan lukemisen lisäksi aijon myös näköjään leipoa pipareita. 

Joo, tämä ajanhallinta ei aina oo ihan meisin vahavin puoli. 

Ja mitä tulee nuihin porkkanalaatikoihin, no, tekasin, koska pystyn siihen ja halusin. Mielestäni aivan pätevä syy. Toisen voi laittaa pakkaseen ja laittaa sitten siipan matkaan jos ja kun se tarttee jouluna omia eväitä. Ja toisen, no, voin vaikka syyä. 

Mutta nyt minä raapustan vielä yhen opiskeluhomman ennenkö luovutan ja menen nukkumaan.