Alakulämmittelyä

Käytiin viikonloppuna pienimuotoinen harjoitusreissu ottamassa tuntumaa kairaan pitkän talaven jälijiltä. Vaikka kalasaalis oli laihanlainen (siippa sai, minä en) ja sääkin lauantain puolella meleko koleahko, voin kertoa, että mukavaa oli. Vaikka reissuvalamius kärsikin vielä hieman alakukankeu'esta ja mukaan tuli esimerkiksi pakattua liian vähän evästä.

Uskokaa ko sanon, mettään ei voi ottaa liian palijon evästä mukaan. Mikäs sen mukavampaa, ko köllötellä kankaalla nuotion äärellä. Ja syyä. 

Sen verran tuli nautittua myös mukavista maisemista, rauhasta ja hilijasuu'esta, että päässä on kovin puhistunut olo. Ihan niinkö viime perjantaista olisi pi'empikin aika. Tämä reissu sisälsi ainuastaan parit mutkat muutamilla ojilla ja mökkimajoituksen yöksi (mikä oli ihan viisas valinta, sen verran kolea keli oli), mutta muutama tovi ojan varressa ja illalla lämmitetty puusauna helli kehoa ja mieltä. Nokipannukahavi maistui mukavasti ja makkarakin oli maullansa pitkästä aikaa. Lauantaina ehittiin vielä ihan toisaalle kalaan (vaikka saaliina olikin taas vaan kokemuksia ja kauniita maisemia) ja illaksi kotia paistamaan korvasienipiirakkaa ja lämmittämään saunaa. Sunnuntaiaamuna sai herätä levollisin mielin ja alakaa touhuamaan pihahommia. Kerrankin tuntui siltä, että ehti tehä viikonlopussa vaikka ja mitä. Jotenki kummasti heti sillon, ko lakkasi tuijottamasta kelloja ja kalentereita.

Tänään olenkin sisäilimakoomassa muistellut lämmöllä raitista ulukoilimaa ja veen solinaa. Onneksi lomaan ei ole enää pitkä aika ja silloin pitäisi toivottavasti osua kohalle vähän lämpimämmät säätkin, jos pitkän ajan suuntaviivoja on uskominen. No, sään näkee sitten, mutta nyt on syytä aloittaa seuraavaan reissuun valamistautuminen. 

Luonnolla ja irtaantumisella arkitodellisuu'esta on kyllä akkuja lataava voima.

Hienoja pilikkipaikkoja ja surkeita saaliita

Pääsiäispäivän ehtoota kaikille. Minulla sujahti tämä pääsiäinen niin mukavasti ulukoilun ja kotoilun merkeissä, että en kyllä uharannut ajatustakaan tietokoneen ääressä napottamiselle ennenkö vasta nyt. Ko tuli muutenki napotettua ja naputeltua muutama tunti vähän toisenlaisten asioitten merkeissä. 

Mitäs se pääsiäinen on sitten ollut. Lasken sen loppuneeksi jo, vaikka huomennahan on vielä ihan pääsiäinen, muttako joutuu tuosta siipasta aina luopumaan (saakelin vuorotyöt) niin siihen se pyhien fiilistelykin vähän loppuu. Toivottavasti huomenna ei ole ihan törkiän hyvä ulukoilukeli, tai saatatte löytää minut yksinäni pilikiltä jostain. No, saatatte löytää toki muutenkin. 

Mutta siihen pääsiäisen sisältöön siis vielä. Yksinkertaisimmillaan se on ollut kelekkailua, pilikkimistä, eväitä, varpaitten palelua ja villasukkia, punaisia poskia, hyvää ruokaa ja maittavia unia. Syötiin blinejä, koska net ei oo suinkaan vaan laskiaisruokaa, paistettiin kinkku, koska kyllä pääsiäisenä voi tuoksua myös jouluaatolle, paistettiin pihivit ja oikastiin kaupan valamiilla valakosipuliperunoilla, koska joskus on tärkiämpää syyä eikä niinkään valamistaa ruokaa ja laitettiin tipua uuniin, eikä koristeeksi ruohon sekaan. Kyllä on maha pullollaan ja mieli mukava. Vaikka tänään tämän päivän vähän pilasikin tuo naurettava pelleilly nimeltä kellojen siirtely. Ihana herätä levänneenä aamulla kaheksalta, mutta vähemmän mukavaa todeta, että ei ku ai niin, sehän onkin kello jo yheksän. 

Tietää, että on koko viikko nukkumisien suhteen pilassa ko mennään tämmösiä pölijyyksiä tekemään.

En nyt millään pysy aiheessa. Syytän siitäkin tuota kellojen siirtämistä. Tosiaan, ankarasti pilikittiin, mutta täytyy tunnustaa, että saaliiksi päätyi yksi vaivainen ahaven. Ja sekin siipalle vasta tänään ankaran nelijän päivän pilikkiputken päätteeksi. Ei ollu kai syönnillään. Tai pilikkijöitten taijot ruosteessa. No, oli miten oli, onneksi sinne pilikille ei lähetä pelekän saaliin perässä, vaan omaa osaansa näyttelevät myös luonnon rauha, mukavat maisemat ja ulukoilukelit. Paitsi ettei nyt ollu niin niissä keleissäkään kehumista, ajoittain paistoi aurinko mutta välillä rätkytti räntää ja hetkittäin tuulikin tuiversi meleko kylymästi. Johtuen ei-niin-hienoista kevätilimoista jäi kuvatki meleko vähäisiksi. Kehtaa kuvata sormien paleltumisen uhalla ko räntää leijailee silimälasit täyteen. 

Mutta en minä valita, mukavaa oli. Vaikka semmosta patenttia en oo vielä keksinykään, että miten net varpaat sais piettyä lämpiminä.

Päivän ko pyörii tuolla ulukoilimassa niin alakaa illasta ruuan ja saunan päälle meleko pikasesti ramasta. Ja sitten sitä nukkuu varsin hyvää unta ja herää mukavan pirtiänä. Tosin illalla ei kovin seurallinen jaksa olla, saatikka mitään elokuvaa saa katottua loppuun. Tänään ei tosin enää ramase, koska ulukoilu oli aikataulusyistä johtuen vähän vähäisempää ja on nuot kellotki sekasin. Siinä mielessä armeliasta, että huomennakin saa nukkua vielä "pitkään" ja herätä iliman kelloa. 

Kyllä tällaiset pyhät ja mahollisuu'et latailla akkuja on ihimisen jaksamisen kannalta hirviän tärkeitä. 

Mutta nyt minä aijon vielä irrottaa hieman iloa tästä pääsiäisestä ja ehkäpä mönkiä kirjan kanssa sänkyyn. Tekisi mieli ottaa kuivaalihaa evääksi kauhian yöjanotuksenkin uhalla, mutta ehkä säästän sen napostelun kuitenkin huomiseen. 

Kivat pääsiäisen jatkot!

Juhannus Tuntsalla

Tänä vuonna aikataulut olivat meijän puolella ja päästiin viettämään juhannusta mukavasti erämaaolosuhteissa. Yhteensä viihyttiin juhannusreissulla nelijä yötä ja vaikka alakumatkasta oliki hieman koleaa ja ajoittain sateista, loppupäästä reissua säätkin alakoi suosia ja saatiin nähä vähän aurinkoakin.

Vaikka viime vuojen seikkailuja Tuntsalla ja Naruskalla tämä reissu ei ehkä ihan onnistunu lyömään (eikä mikään reissu varmaan onnistukaan, ensimmäinen pitempi eräreissu lienee se ikimuistoisin), oli silti varsin ihanaa. Matkaa tehtiin jo entuu'estaan hyväksi havaitulla kombolla, eli pakettiauto ja teltta. Tällä kertaa pakettiauto vaihtui kuitenkin nelivetoiseen versioon, sillä siippa bongasi meille uu'en perheenjäsenen sopivasti juuri ennen juhannusta. Tilaa tässä meijän omassa menopelissä on toki aavistuksen vähemmän ko sisätiloiltaan ekstrakorkiaksi rakennetussa hiacessa ja muutenkin sisätilat kaipaa vielä vähän fiksiä ja laittoa (eikä se kyllä tietenkään ulukomuodollakaan koreile :D) mutta on ihan vallaton menijä! Renkaat ei tosiaan ole ihan huipuimmasta päästä ja minun piti välillä puristaa kauhukahavasta suurin piirtein kaksin käsin, mutta niin sitä vain kesytettiin meleko huonojakin teitä. Ei jää kalareissut enää ainakaan kulukupelistä kiinni. :)

Siinä se meijän menijä esittelee parhaita puoliaan. Tai seikkailuauto, niinkö siippa sano. :D Mutta pijemmittä läyryämisittä, siirrytään niihin maisemakuviin! Joita on palijon, katotaan lätkinkö kaikki tähän vai pitääkö tätä juttua jakaa hieman osiin.

Peuratunturi

Lunta Sauoivan rinteillä

Peurahaara

Juhannuksen leiripaikaksi valikoitui tuttu ja turvallinen Lentokentän laita Tuntsalta, Peurahaaran kupeesta. Edelliskesänä haaveilin juhannuksen vietosta juuri tuolla ja nytpähän on sekin unelma toteutettu! Ja kyllä, Tuntsalta löytyy ihan oikiasti paikka nimeltä Lentokenttä. Se on suht suuri, lähes puuton alue suurin piirtein keskellä ei mitään, Puitsin tien varressa. Lentokentältä on hyvät näkymät Sauoivalle, joka sijaitsee Värriön luonnonpuistossa ja toisessa suunnassa häämöttää Peuratunturi. Ja ohi virtaa Tuntsajokeen laskeva oja, eli Peurahaara. Kuvat eivät oikein tee oikeutta nuille tuntureille, Sauoivalla korkeutta on 614,6 metriä merenpinnan yläpuolella. Ei toki vielä mitään Suomen korkeimpiin tuntureihin verrattuna (listan kärkipäätä miehittää Enontekiö), mutta Sallan rajojen sisäpuolella toiseksi korkein heti Sorsatunturin (628,5 m mpy) jäläkeen. Näyttäisipä tuo Peuratunturikin sinnittelevän heti viidentenä nuin 530 metrin huipullaan, jos oikein silimäilin nuita korkeuksia. Ovatpahan molemmat päässeet myös mukaan luetteloon Suomen korkeimmista kohdista. Luonnossa Sauoiva vaikuttaa mielestäni huomattavan palijon jylhemmältä. En tiijä mikä tuossa Muumilaakson mörköä etäisesti muistuttavassa möhkäleessä viehättää, mutta heti ensimmäisen kerran ko näin kyseisen tunturin, menetin sydämeni sille. Sauoivaa pitää palata ihailemaan uu'estaan ja uu'estaan.

Ja juhannushan on tunnetusti se keskikesän juhula. :D Tuntsalla sitä ei ihan heti uskoisi, ko tuntureitten rinteillä kalijottaa vielä lunta ja lehti ei ole koivussa ehtiny täyteen mittaansa. Liekkö syynä tänä vuonna varsin myöhässä ollut kesä, mutta haaveet saunavastasta sai kyllä hau'ata. Olisi mennyt enemmän ittensä ruoskimiseksi pelekillä oksilla iliman lehtiä. :) Tosin kuulin myös tarinan, että Lentokentältä hieman etiäpäin olisi Papulammella jo heti alakukesästä täysi lehti koivussa ko muualla vasta aavistellaan tulevaa vihiriää, että Tuntsa osaa kyllä olla varsin yllättävä paikka.

Ja reissu Tuntsallehan ei olisi mitään, jos ei kiikuttaisi yhtenä päivänä Kuskoivan päälle. Tällä kertaa tosin ihan autolla, koska pojat on poikia ja miehet ei aikuistu koskaan, eikä leikki lopu vaan ainuastaan lelut kallistuu. Köröteltiin siis meijän maastomenijällä Kuskoivan huipulle asti. Pakkohan se oli Keijo-Gaaleppi (joo, jos minä nimeän kukkia niin teen sitä taatusti myös autoille) siellä huipulla ikuistaa. Passaapi värien puolesta aika hyvin maisemaan, vai mitä ootta mieltä? Ja kyllä, ko on kerran kuntoillu tunturin päälle niin ihan hyvin sinne voi jo seuraavalla kerralla ajaa autolla. :D

Venäjällä net tunturit vasta lumisia oliki

Puitsitunturi

Viime reissulla maisemien ihailua häiritsi rankaksi yltynyt saje ja sumu, mutta tällä kertaa tuuri oli astettta parempi ja kirkas keli mahollisti tähyilyn aina Venäjälle saakka. Näkyipähän tuolta aina Kovdorin kaivokselle saakka. Vaikka Kuskoiva ei korkeu'essa komeile listan kärkipäässä, näkymät sen huipulta on silti todellakin kiipeämisen arvoiset. Kuskoivan huipulta voi bongata listan tuntureita, muun muassa minulle niin rakkaan Sauoivan sekä Värriötunturin kaikkine huippuineen.

Ihimettelemistä Kuskoivalla riittää myös esimerkiksi nuissa suunnattomissa horisonttiin jatkuvissa mettissä, jokka vaihtuvat vihiriästä siniseen, yksittäisissä tunturin huipulla sinnittelevissä puissa, kivirakassa ja huipulle kasatuissa kivikasoissa. Kuulin jäläkeenpäin, että nuihin kivikasoihin pitäisi aina käy'essään käydä viemässä uusi kivi. Minulta on nyt kaksi kiveä jäänyt laittamatta, mutta korjasin sentään tuon kivikasan päälle alas tipahtaneen poron sarvia muistuttavan oksan, että ehkä se lasketaan?

oman elämänsä Nuuskamuikkunen

Kivikkoisilla rinteillä riittää nähtävää ja kiikaroitavaa tuulen suhistessa. Kuskoiva on täydellinen paikka pienelle tai vähän pitemmällekin tau'olle. Jos hyvä tuuri käy, saattaa siellä löytää puhelimeenkin kuuluvuutta (mikäli sellaiselle nyt tuolla erämaassa yleensäkin tarvetta on). Varsin hieno paikka ja voin luvata, että tuonnekin suuntaan uudestaan. Seuraavalla reissulla pitäisi ehkä jalakautua sen verran, että tulisi valloitettua Kuskoivan pahkakin.

Kuskoivan lisäksi käytiin tuona päivänä myös Nuolusojalla ja ajelemassa pitkä ja huonokuntoinen tie Luuntaittumaojalle ja todettiin, ettei kala ollu vielä syönnillä. Pitkän seikkailupäivän jäläkeen leirissä ootteli hämyinen ja pilivinen maisema, joka lupaili sajetta. Sitäkin saatiin, mutta teltassa on ihan mukava herätä sateen ropinaan. Ite juhannusaattona käytiin seikkailemassa niin Räntselmän tulistelupaikalla ko Tuntsajokivarressa, mutta kuvia sieltä ei ole, johtuen osittain sateista säästä ja osittain siitä, että ongintayrityksien jäädessä tyhyjiksi keskityin lähinnä lukemaan uusinta Avotakkaa (nappasin reissuun lähtiessä matkaan juhannuslukemiseksi juuri tällaisia tilanteita varten). :) 

saunan kiuas mallia tee-se-itse

keskiyön aurinko, kuva napattu nuin minuuttia yli 12 yöllä

kiuas kävi niin kuumana, että luukkuna toiminut kivikin halakesi

Juhannusaaton ilta valakeni kuitenkin kauniina ja kuulaana ja päästin saunan lämmityksen ohessa ihailemaan sitä kuuluisaa keskiyön aurinkoakin. Ja kyllä, mitä olisi suomalainen juhannus jos ei saunan lämmittämistä. Vaikka sitten Tuntsan kairassa. Myöhempi tarkastelu osoitti, ettei oltu ees ensimmäiset saunanlämmittäjät Peurahaaran varressa (ja tuskin viimeisetkään). Tuolla kivikasalla ja pressuviritelmällä (sekä nelijän tunnin ahkeralla lämmittämisellä) saatiin aikaan oikein makoisat, joskin hieman nokiset savusaunatyyppiset löylyt. Lämpöä ja löylyä riitti niin, että lopulta piti lähtiä "kesken kaiken" pesun kautta pois. Ei muuten ollut sinä yönä kylymä mennä telttaan nukkumaan. Juhannuspäivänä saunan lämmitykseen riitti enää vaivaiset kaksi tuntia ja taas saatiin nauttia ihanista löylyistä viilenevässä illassa. Melekeen menin käymään jo Peurahaarassa kastautumassa, mutta en sitten ihan uskaltanut kuitenkaan. Ehkä sitten ko on ihan oikia telttasauna. Mutta unohtumaton kokemus tämäkin, suosittelen kaikkia muitakin saunaintoilijoita kokeilemaan. Luonnonmateriaalien lisäksi meillä oli rakennusaineena muutama tiili, arina ja pressu, sekä nauloja.

Peuratunturi toisesta suunnasta

Sauoiva Jänesvittikolta päin

Venäjän puolen lumihuiput

Koska juhannuspäivänä keli oli ihan eri tavalla lämmin ja aurinkoinen aijempaan verrattuna, suunnattiin uu'elleen Luuntaittumaojalle ongelle. Tässä maisemia matkan varrelta, Jänesvittikon päältä. Mietiskeltiin tuossa vaiheessa myös Peuratunturin valloittamista, mutta se jäi vielä toiseen kertaan, sillä veri veti ongelle. Tällä kertaa käytiin Luuntaittumassa ongella myös hieman ylempänä. Luuntaittuma on ojana varsin viehättävä, etenkin aurinkoisella kelillä. Silloin matkan varrella olevat läpinäkymättömät pöheiköt eivät pelota niin palijon ja ojan varressa onnistuu autuaasti unohtamaan, että ollaan todellakin keskellä ei mitään ja luonnon elukoitten valtakunnassa. Takaisin palatessa pietettiin ruokatauko melekosen sakian koivikon keskellä ja siinä hernekeittoa Trangialla lämmitellessä koira alakoi käyttäytyä hieman kummasti, pukkasi kylykeen kiinni ja murisi mettälle. Liekkö hirvet katselleet meitä puskan keskeltä vai jopa ite mettän kuningas, joka oli taimikossa vihaisesti viskellyt kiviä pois paikoiltaan ja kaivellut muurahaiskekoja.

riekko

pikkutassu

mamabear

Matkalla pois pöheiköstä kohattiin jossain määrin harvinainen tuntureitten eläjä, riekko. Olipahan se mettän kuningaskin, tai tässä tapauksessa kuningatar, jättänyt reitille jäläkiä vierailustaan, tällä kertaa kera jäläkikasvun. Että eipähän tuo ollu ollenkaan mahoton ajatus, vaikka joku karhu olisi meitä saman tien päässä puskan suojista haistellut. Pelekäämään en kuitenkaan osaa ruveta, ainakaan ennenkö alakaa hämärtää. Toki yksin mielikuvitus alakaa hyvin nopiasti tiheässä ja läpipääsemättömän tuntuisen taimikon keskellä juoksemaan, mutta eipä se auta. Onneksi on nuot omat turvamiehet mukana. Josko se erämaan karhu vielä sen verran pelekäisi ihimistä, että pysyisi kaukana. Vaikka olisihan se hienoa päästä joskus näkemään karhu luonnossa ihan kunnolla (mieluiten ehkä auton turvista kuitenkin). Tosin tuommoista emää pentunsa kanssa ei toivottavasti tarvitte kohata ikinä. Koputan puuta.

Luuntaittumaoja

Toki sitä piti sitten käyä vielä myös Luuntaittuman vakipaikoilla ongella. Maisemat ite ojan varressa on ihan hienot, joskin paikoittain tunnelma on hieman hämyisä ja jopa aavistuksen pelottava. Muutoin matkan varrella on lähinnä mahottoman tihiää pöheikköä (kuten alin kuva osoittaa), eikä paikka oikein houkuttele jäämään pitemmäksi aikaa. Leiriytymisen suhteen suosin suht avointa maastoa kuitenkin pienellä yksityisyyttä ja näkösuojaa tarjoavalla puustolla. Tiheät pöheiköt ei innosta, ei sitten yhtään. Plus että pahinpaan sääskiaikaan tuolla on varmasti kavereita. Juhannuksen aikoihin sää oli sen verran viiliä, ettei seuralaisia ollu vielä haitaksi asti (toista se on nyt ko on hieman lämmennyt!) Sen verran täytyy myös sanoa, että eri paikoista huokuu erilaisia fiiliksiä. Joissain paikoissa on ihan selekiästi negatiivinen ja jotenkin huono viba, eikä semmoseen tee mieli jäähä pitemmäksi aikaa (tästä esimerkkinä yksi vanaha kämpän kentura Nuolusojan varressa, jokainen käyntikerta siellä nostaa niskakarvat pystyyn, ihan niinkö siellä olisi tapahtunut jotain ikävää tai jokin paha tarkkailisi mettän suojista.) Sitten on taas niitä paikkoja, joissa hyvät fiilikset suorastaan virtaa jalakapohojien kautta ylöspäin. Sellaiseen paikkaan leiriytyy mielellään.

Sunnuntaina sitten purettiin leiri pois ja palailtiin pikkuhilijaa sivistyksen pariin. Matkan varrella pysähyttiin vielä kuitenkin muun muassa Nuoluskurussa (niitä löytyy Tuntsalta usiampi), mutta sieltä ei järkkärillä otettuja kuvia ole. Ainuastaan kännykkäkuvia, jokka löytyy Instagramista (@vihainenitalappilainen). Mutta voin sanoa, että kuvat ei todellakaan tee sille(kään) kurulle oikeutta, vaan menkää ja käykää ite kattomassa.

Semmonen juhannus se, pointsit sille joka jakso kattoa kaikki kuvat ja lukia sepustukset! Nyt minä lähen napsauttamaan saunan päälle ja suunnittelemaan uusia kujeita!

Reissukuvakertomus, osa 3: Luuntaittumasta auringonlaskuun

Koko reissun paras kalareissu tehtiin ehottomasti Luuntaittumaojalle. Siellä tuliki ongittua niin pitkään, että alako jo hämärtää ihan tosissaan. Hämärällä on kumma vaikutus ihimiseen, vaikka päivällä ojan varren pusikoissa rymyäminen tai jänkällä koluaminen on ihan normaalia, tulee hämärän myötä yhtäkkiä sietämättömän tietoiseksi siitä, että täällä ei välttämättä ollakaan yksin. Suosittelenkin Luuntaittumaa ehottomasti päivänvalossa, meinasi itellä ruveta hämärässä jo hieman jännittämään. Luuntaittuman osalta tulee huomioija myös se, että sinne vievä tie on erittäin huonossa kunnossa ja ihan millä tahansa autolla en suosittele sinne lähtemään. Tai jos kuski kokee ajotaitonsa vajavaisiksi, ajettiin nimittäin muutamasta semmosesta paikasta, mikkä oisi meikäläiseltä kyllä jääny auton ratissa ylittämättä.

Matkalla poispäin oli pakko pysähtyä hetkeksi valokuvaamaan Jänesvittikon päällä, sillä aurinko esitteli meille viime säteitään värjäten taivaanrantaa. Tunnelma oli jokseenkin aavemainen, sillä jossain kiljui oletettavasti kettu, mutta muuten oli täysin hilijaista. Hieno hetki. Hieman harmitti, että tultiin paikalle niin myöhään, astetta aijemmin olisi saattanut saaha ihailla vielä komiampaa auringonlaskua. Mutta kävi se näinkin. 

Reissukuvakertomus, osa 2: Värriöllä värjöttelemässä

Seuraavaksi pitempiaikaiseksi leiripaikaksi valikoitui pienen kiertelyn jäläkeen Värriöjoen varsi ja Verkkomaselekä. Puitteet leiriytymiseen on Verkkomaselässä meleko mahtavat ja kalaakin sieltä kuulemma saa, jos taito on hyppysissä.

yksinäinen värriöläinen kuu

huomatkaa komiat retkituolit

Reilu viikko aikasemmin oltiin nautittu vielä huikeista lämpötiloista Tuntsalla, mutta Värriöllä syksy alako jo antaa esimakua ittestään ja yöt alako olla jo paitsi aika pimeitä, myös kylymiä. Yhtenä yönä lämpötila laski luultavasti jopa pakkasen puolelle ja vietettiinkin teltassa meleko kolea yö ko makuupussit oli mitoitettu lähinnä kesän plussakeleille. Tästä johtuen siirryttiinkin seuraavaksi yöksi nukkumaan autoon - retkeilyauton etuja. Mahtuu köllimään yksi emäntä, isäntä ja karvanen kaveri. Ennen nukkumaanmenoa piti tietysti istua pimiässä illassa nauttimassa nuotion loimusta ja kuunnella ko kalat melskasi joessa.

"ei tuu kalaa mutta pallo on!"

Kalaonnea meillä ei Värriöjoella ollu, ei joko ollu syönnillään tai sitten loppu taijot kesken. :) Jonkin verran keskityttiin kyllä kalastamiseenkin, mutta eipä se meijän reissuilla missään pääosassa ole. Kalan saaminen joesta vaatisikin varmaan suurempaa keskittymistä ja vihkiytymistä asialle, tai joko ihan naamatonta tuuria. Tällä kertaa puuttui vissiin molemmat. 

Karvalapsi nautti olostaan ehkä jopa enemmän ko met. Pallo sai kyytiä. Samoin poronsarvet. Ja kaikki kepit sekä risut. Kävyt. Ja pitihän sitä vähän kimalaisiakin jahata.

Koska keli tosiaan oli hieman kolea ja tarjolla sopiva maasto, päätettiin kokeilla omatekoisen telttasaunan rakentamista jokivarteen. Pressu oli vähän turhan nafti kooltaan, mutta meikäläisen ensimmäiseksi ite värkätyksi telttasaunaksi ihan onnistunut laitos, vaikka löylyä olisikin saanut riittää vielä hetken pidempään. Seuraavalla kerralla vaan isompi pressu ja isompi kiuas niin hyvä tulee, ehottomasti pitää kyllä kokeilla toistekin! Vaikka tietysti sellainen ihan oikia telttasaunaki olis poikaa, sen mukana kulijettamiseen tarvis vaan jo pistää sitten astetta enemmän eforttia. Jos eksyttä Verkkomaselekään päin, niin kattelkaapa, vieläkö meijän saunan jäänteet on nähtävissä.