sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Koko talven kesämökillä voi kuinka kiva on kanssasi vain kahden olla

Pienimuotoinen loma on taas valitettavasti ohi, enkä kyllä todellakaan voi sanoa, että oisin kovin iloinen. Lyhyt loma ei oikein riittäny uusimaan energiavarastoja ja Oulussa sää on taas vaihteeksi suomeksi sanottuna ihan perseestä. 

Ihimetellen täytyy todeta, että Sallassa tiet oli jopa Naruskalle päin paremmassa kunnossa ko täällä. Kerrankin näin päin. Oulussa ei mitä ilimeisemmin tunneta semmosia juttuja ko teitten auraus tai hiekotus. Pelekään myös kovasti, että hiihtohommat tyssää heti alakuunsa ko kelit täällä on plussan puolella ja lumi hupenee suorastaan silimissä. 

No, valitus sikseen ja palataa lyhyesti kuvien muodossa kuluneeseen viikkoon. Pahoittelut, nämät on Instagram-laatua ja Instasta tuttuja, koska jaksaminen ei riittänyt järkkärin esiin kaivamiseen. Oli liian kiire istua tekemättä mitään.

jos pilkon pienemmiksi halot
niillä lämmittää voi mökin




Parina päivänä nähtiin tätä mahtavaa valoilimiötä nimeltä aurinko! Ja mikäs siinä auringonpaisteessa oli tehä lumitöitä, juoksuttaa koiraa ja tehä saunanlämmitystä valamistelevia toimenpiteitä. Ulukosaunassa vaan on sitä jotain. Siitäki huolimatta, että päässä soi Leevi and the Leavingsien Koko talvi kesämökillä... 

koko saunamökki palaa
taas kun saatoin meidät pulaan



Kelekan kyytiinkin pääsin roikkumaan ylimääräisenä painolastina pienten vastoinkäymisten jäläkeen ja käytiinkin pikainen reissu Karhutunturin päällä. Sormet jäässä näppäsin nämät pari otosta auringonlaskusta ja tykkylumen tekemästä taiteesta. Maisemat oli yksinkertaisesti aivan mahtavat. Aurinko alako hiipua mailleen ja maisema muuttu ensin mustavalakoseksi ko korkeuteen kohoavat kuuset seisoi vasten lunta ja taivasta, sitten pikkuhilijaa sinertäväksi. Tykkylumen peittämiä puita oisi voinut ihailla vaikka loputtomiin ja jotenkin kaikki yksinäisistä ketunjälijistä hangella lähtien oli aivan äärettömän kaunista. Mietin siinä kyytissä istuessani, että kypäräkamera ois aika kova sana. Pääsisitte ees jotenkin kärryille siitä, mitä koitan tässä selittää! Tai hittoa, menkää ja kokekaa ite. Mikään valokuva tai video ei voi ikinä tarjota samaa fiilistä, mikä tulee ko nuita maisemia kattelee ihan livenä. 

Toisekseen mietin myös sitä, että oispa mahtia jos oisi kaksi kelekkaa, niin voisin lakata roikkumasta riippakivenä selässä ja muuttua perässä raahattavaksi riippakiveksi ko oisin koko ajan kiinni jossakin. :D Kelekkailu on kyllä mahtavaa puuhaa, ei siitä pääse mihinkään. Tosin omaa riemufiilistäni hieman latisti se, että ensimmäisellä reissulla ostamani uu'et toppahousut osottautui kelekkailuun sopimattomiksi, sillä net jäi selästä jotenki niin alas, että selekää alako palella. Seuraavalle reissulle piti sitten puntata päälle niin palijon vaatetta, että istuminen kyytissä oli jo hankalaa. Haluan kelekkahaalarin! Ja kelekkakengät, myös muutamaa numeroa liian isot nelikakkoset kumisaappaat kaksilla villasukilla saatto tehä liikkumisen vähän kankiaksi kelekkailun lisäksi myös pilikillä.


Pilikkimisen lopputuloksen näettekin tässä, ei ollu se Angry Birds -pilikki ihan paska. Avannosta nousi nimittäin ihan kohtuullisen kokonen ahaven. Toki sitä seuranneet kumppanit oli hieman pienempiä, oisin mieluummin toivonut lisää tämmösiä kyrmyniskoja. Mutta aina ei voi voittaa. Tultiin kuitenkin nyt lopultaki hommanneiksi myös oma kairi, että jatkossa meikäläistä voipi tavata pilikiltä astetta usiammin! Kuhan nyt pääsen eka asettumaan pelipaikoille. Täältä käsin on hieman hankala pilikkiä. Ellei sitten halua mennä nykkimään ahavenia tuolta jostain rapalammikosta, mihin laskee kaatopaikan likaveet.

niin lohduttoman pimeä on talvi-ilta

Kieltämättä nyt on vähän masentavaa istua täällä, missä vessaankin on niin heleppo mennä. Vähän eri meininki ko heräät keskellä yötä siihen, että pissattaa ja pakko herättää koko lössi, koska et uskalla mennä yksin pimiässä yössä ulos. :D Ulukona oottaa pimiä ja äänetön talaviyö, jonka hilijasuuen rikkoo vaan kaukaa kantautuva ketun huuto. Kelepaa siinä tähtitaivaan alla toimittaa asiansa. Ja vilikutella samalla Sputnikille.

kirkkaan keltaista on kusi
kun sen polun varteen heittää

No mutta, nyt täytyy siirtyä tästä valamistautumaan huomiseen arjen iskuun vasten kasvoja. Täytyisi keksiä, että miten pääsen huomenna liukastumatta ja hengissä lipastolle. Jotain kivaakin kerrottavaa (omasta näkökulumastani, hehheh) minulla teille ehkä olisi, mutta ei huuella siitä kuitenkaan ihan vielä. Nyt siis sunnuntain jatkot Leevi and the Leavingsien tahdittamana! 

P.S. Sittenkö pakkaan muuttokuormaa, huuatan koko illan Pohjois-Karjalaa, pakkaan laatikoita ja juon kalijaa auringonnousuun. Eiku. Tuli koko jutusta vähän levoton kiitos yliannostuksen Göstaa.

jos Oulu on hetkisen kaunis
kun on valkoinen maa
pian räntää sataa taas

jos Oulu on hetkisen kaunis
se unta on vaan 
turhaa unelmaa

lauantai 21. helmikuuta 2015

Reissukuvakertomus, osa 5: Nuoluskuru ja Kuskoiva

Reissuumme mahtui myös vierailu Nuoluskurulla, joka sekin sijaitsee UKK-reitin varrella, sekä Kuskoivan päällä. Nuoluskurulla pietettiin ruokatauko, jonka jäläkeen ajettiin jonkin matkaa etiäpäin ja jalakau'uttiin kiikkumaan Kuskoivan päälle, tarkoituksena ihailla hieman maisemia. Kesken Kuskoivan valloituksen meijät tietenki yllätti astetta rankempi vesisaje sekä sumu, joten tältä reissulta osa kuvista on napsittu kännykällä tai auton ikkunasta. 




Nuoluskurun kota on oikein mukava paikka ruokatauolle. Paikalta löytyi myös mitä mainioin, joskin hiukan erikoisilla mittasuhteilla varusteltu ulukohuussi.




Kuskoivan rinteiltä pystyi tähystään niin kaukaisuu'essa siintävän Sauoivan, ko Värriötunturitkin hieman utuisesta kelistä huolimatta.







Kuskoivan rinteessä havaittiin meijän kotitekoista telttasaunaa hieman isomman saunan jäänteet, sekä viereen kaivettu vesipiste. Myös Kuskoivan huipulla on kivistä kasattuja rakennelmia, joitten merkitys on minulle jäänyt vieraaksi, joku viisaampi voisi avata? Kuskoiva oli joka tapauksessa kiipeämisen arvoinen paikka, vaikka sää ei oikein suosinutkaan ja paitsi että kastuttiin läpimäriksi, ei näkyvyyskään ollut ihan kaikista parhain. Onneksi vaatteet saa kuitenkin autossa kuivaksi. 




Nuoluskurulta ja Kuskoivalta jatkettiin vielä matkaa Takkaselekään (?) päin, jossa käytiin pikaisella onkireissulla ojalla, jonka nimen olen valitettavasti onnistunut tähän hätään unohtamaan, sekä ihimeteltiin vanhoja kämpän jäänteitä. Koska sää ei oikein suosinut (lue, vettä tuli niinkö Esterin sieltä), ei loppureissulta ole kuvia ja onkireissukin jäi loppujen lopuksi varsin lyhyeksi ja otettiinkin uitettuina koirina suunta takasin kohti tukikohtaa. Siellä vietettiin vielä yksi yö, ennenkö reissu ja loma alakoki olla jo melekeen lopuillaan. Lopetankin tämän reissukertomuksen kuvaan, jossa tammukat ovat tirisemässä pannulla ja kokilla on kaveri.


Ensi kesänä uu'estaan! Tämän julukaisuhetkillä talavilomakin on jo paketissa ja luultavasti pääsette näkemään siitäkin ainakin jonkinlaista palaa. Lisäksi allekirjoittanut on toivottavasti nauttinut reissusta, nollannut aivonsa ja rentoutunut yhtä hyvin, ko näillä viime kesän reissuilla.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Reissukuvakertomus, osa 4: Pirunkirkolla ja Murhahaara mielessä

Kotiu'uttiin yön selässä Luuntaittumaojalta tukikohtaan mökille ja lähettiin sieltä seuraavana päivänä etellisen illan ja yön reissusta toipuneena kattelemaan maisemia. Yhtenä kohteena meillä oli pirunkirkko, joka sijaitsee oman hahmotuskykyni mukaan apauttiarallaa Auermalla, Tuntsan tien varressa.










Pirunkirkko on vähän sellainen paikka, että sille on hankala tehä kameralla oikeutta ja suosittelenkin käymään ihan paikan päällä. Äkkiseltään voisi aatella, ettei läjäpäin kiviä ole näkemisen arvoinen, mutta oma vaikuttavuutensa tuossa paikassa on, varsinkin jos uskaltautuu seikkailemaan kivien sekaan nilikan nyrjäyttämisen uhalla.

Myös matka pitkospuita pitkin Pirunkirkolle (tai sieltä pois) on ihan vaikuttava kokemus sekin. Pirunkirkko taitanee osua myös UKK-reitin varrelle, eli se on mahollista kokea osana pitempää vaellusta tai ihan vaan pistäytymällä. Pirunkirkolla on mahollisuus myös tulisteluun.
















Innostuin jossain vaiheessa kameran kanssa kuvaamisesta niin palijon, että meinasin jäähä jäläkeen joukosta. Onneksi jätkät kuitenki ootti meikäläistä. ;) Viimeiseksi oli pakko laittaa vielä kuva kyltistä, jossa annetaan suuntimet myös Murhahaaralle. Lienee turha kertoa, että paikka on saanut nimensä siellä huhujen mukaan aikojen saatossa tapahtuneen veriteon mukaan. Murhahaarasta löytyy myös autiotupa, jossa kuulemma kummittelee. Murhahaaran aijonkin joskus ehottomasti lähtiä testaamaan, sillä tuosta Tuntsan tien varresta sinne ei ole loppujen lopuksi etes pitkä matka. Saa nähä, uskaltaako sitä yöpyä kämpässä, jossa mahollisesti asustelee kummituksia. :D