lauantai 30. toukokuuta 2015

Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en täydellistä suoritusta tehnyt minäkään

Aina näin kesän korvalla kun lapset lopettavat koulutyönsä ja ylioppilaat lakitetaan, sitä pysähtyy miettimään tätä ajan kulumista. Siitä, ko olen itte ylypiänä ylioppilaana saanut vetää lätsän päähän ja laulaa suvivirttä, on kulunut jo kokonaiset kuusi vuotta. Aika menee yllättävän äkkiä. 

Ihan päräyttävää sinänsä, että seuraavan kerran ko suvivirttä hoilottaa, se saattaa olla omien lapsien päättäjäisjuhula. 

Aavistuksen voi ihiminen olla kateellinenkin siitä tunteesta, mikä iski aina siinä vaiheessa ko suvivirsi soi ja kesä oli eessä - koko maailma avoinna ja syksy jossain kaukana, hamaassa tulevaisuudessa. Tai siltä se ainaki aina sillon tuntu. Näin tylsänä aikuisena sitä ikävä kyllä tietää, että syksy tulee ennemmin ko tajuaakaan, eikä velevollisuu'et katoa mihinkään, ees kesällä. 

Ja että se ylioppilaslakkikin on vain yksi etappi matkalla, pukine, jota ei palijoa sen yhen päivän jäläkeen etes muista kaivaa kaapin perältä. Silti kaikissa lakkiaisissa ja valamistujaisjuhulissa, peruskoulun päättäjäisissä, niissä on jotain magiaa. Jotain tunnetta siitä, että on saavuttanut jotain suurta. Olenhan minäki tänä keväänä väsännyt gradun ja vaikka ei siitä palautetta olla vielä saatukaan, niin meille se on jo valamis. Ei se silti tunnu samalta, vaikka jos yo-kirjotuksiin vertaan, on se näin jäläkikäteen ollut vuojen kestävä helevetti. :D

Kaikki tänään lakkinsa saaneet ja valamistuneet, koulutyönsä paketoineet. Maailma on teille avoinna ja lapsuus askeleen verran kauempana. Olette jatkamassa kohti aikuisuutta. Sitä, kun arki onkin enemmän laskuja, jokka pitää maksaa, kuin oppikirjojen pänttäämistä ja ruokaostoksia kaupassa eikä koulun valamista, ilimasta ruokaa. Lähtekää matkalle rohkein mielin. Muistan sen tunteen ko aurinko paistaa vielä kuumasti ja puitten lehet värisevät lämpimässä tuulessa ihan vieraassa kaupungissa. Muuttolaatikko sylissä sitä miettii, että mitähän nyt. Siitä se sitten lähtee. Taas yksi, hieman erilainen vaihe Elämässä. 

Ja tet, jokka ootte vielä matkalla kohti sitä lakkia tai valamistumista. Nauttikaa matkasta. Ihan liijan pian huomaatte, että ihanat kesäyöt kavereitten kesken ja kahavitau'ot koulun hyppytunnilla on katoava luonnonvara, joka valuu loppuun ihan liian pian. Kohta net naamat, joitten kanssa pelaa korttia perjantai-iltana ja juo kalijaa, onkin vaan nimiä ja kuvia Facebookin uutisvirrassa, ihimisiä jossain toisaalla kuin itse.

Ja kun sovitaan jotain, se tapahtuu kalenterit kourassa ja työvuorolistoja otta kurtussa tuijottaen. Eikä tällaisena ihanana aurinkoisena iltana ko kattelee oman kodin ikkunasta pääskysten lentoa pellolla ees oikiastaan muista ajatella, että voisi olla jossain muuallakin. Ja oikiastaan on ihan okei juua parit siiderit, lähtiä kaivamaan pellon laijasta matoja ja mennä narraamaan särkiä koiralle ko muualla onnelliset pipopäät juhulii vapautta ja avoinna olevaa maailmaa.

Samuli Putron sanoin, Elämä on juhla.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Valittuja paloja Talosta, osa 3

Luvassa toistaiseksi viiminen osa, nimittäin yläkerta olohuoneen osalta. Olohuone on sekin kyllä vielä varsin sekaisin, mutta jotain pientä näytettävää täälläkin on jo. Kuitenkin. Lisää kuvia lupaan heti, jahka saan paikkoja parempaan järjestykseen. Sama koskee myös yläkerran kamaria, josta ei nyt tosiaan vielä ole mitään näytettävää. :D



Tässäpä näkymää portaista yläkertaan päin. Seinät on tosiaan keltaset, mikä äkkiseltään kuulosti vähän hassulta meikäläisen korvaan, mutta ei oikiastaan ookaan yhtään huono juttu. Katossa on jätetty palakit näkyville, mistä tykkään tosi palijon. Tämä yläkerta onki tumman ja vaalian jännä liitto. Vino katto jakaa yleensä ihimisten mielipiteitä, minusta se on aivan ihana, tosin olenkin sen verran kääpiö, ettei matalampi katto hirviästi haittaa. Yläkerrassa värimaailmassa jatkuu samassa hengessä ko alahaallakin, tosin täällä enemmän siniseen painottuen. Koivikko-verho on löytänyt kodin täältä, samoin ihana sini-viher-musta -räsymatto.


Tälle matolle ei voi minun mielestäni antaa liikaa näkyvyyttä, sillä se on yksinkertaisesti aivan ihana! Yläkerran värimaailma noudatteleekin pitkälti tämän maton värejä. Vasten valakosta lautalattiaa se pääsee oikeuksiinsa.


Portaitten yläpäästä löytyy ovi vessaan, jonne emme tällä kertaa kurkkaa, koska oven takaa löytyy hyvin keskeneräinen vessa ja se toimiikin lähinnä sekalaisen tavaran varastona. Mutta joskus kurkkaamme vielä ja sillon veski on toivottavasti valamis! Ovi on kuitenki hieno ja wc-kylttikin (löytyivät Motonetin "sisustusosastolta", kuten olen tainnut jo mainitakin) on jo optimistina paikallaan. Pönttöä ei kuitenkaan sovi vielä käyttää. :D


Jos otetaan vielä tarkempi zoomaus nuihin kukkasiin (isompi on Vesa ja pienempi Jarmo, no, koska Vesa ei tajuu ja Jarmo on muuten vaan hönö). Hekin muuttivat onnekkaina tässä uusiin astioihin ja myöhäinen mullanvaihto ei tuntunut näitäkään herroja haittaavaan. Vesalla alla on varastosta löy'etty vanaha emaliastia ja Jarmo saa tasoitusta pituuteen lypsyjakkaran päällä. Lypsyjakkara löytyi navetan vanahasta maitohuoneesta (jossa aarteet epäilemättä edelleen oottavat löytäjäänsä) ja valehtelematta kuurasin siitä ensin höyrypesurilla ja sitten ihimepesuaineella irti lehemänpaskat ja vanahat maijon jäämät. :D Mutta puhasta tuli! Lopuksi suihkuttelin tämänkin vielä etikka-vesiseoksella, että viimisetkin tuoksut menneeltä ajalta haihtuivat (navetan henkeä ei tosiaan kaivata sisälle missään muussa muodossa, etenkään hajuina). Lypsyjakkara on sympaattisen kotikutoisen näkönen ja vähän vinksallaan ja muistuttaa toisaalta menneestä ajasta, ko tämänkin talon pihapiiriä on vielä asuttaneet lehemät. 



Sen verran ollaan yläkerrassa saatu nauloja seinään, että ajan voi tarkistaa kellosta ja perhekuvat on esillä. Mielestäni valitsin meistä kaikista kolomesta varsin edustavat otokset. Suunnitelmia olis kovasti, millä seiniä vois täyttää (niinkö alakerrassakin toki), mutta muutamat ajatukset vaatinee joko parempaa rahatilannetta tai hyvää tarjousta. Net antanevat siis vielä oottaa ittiään. Alakertaan oisi suunnitteilla yksi juttu, mikä ei vaatine kauhiasti rahaa, mutta aikaa, viitseliäisyyttä ja aivotyötä senkin eestä. Eli se on syystä vielä ajatuksen asteella.



Yläkerrasta löytyy tosiaan erilaisia sinisiä tekstiilien muodossa. Juu, tiijän, pöytäliina on vielä silittämättä. Tämä pikkupurkin vielä kovin pieni veijari on nimeltään muuten Jukkis. Jukkis kattelee pikkuikkunasta ulos, johon pitäisi kehitellä jonkinlaista verhoa/näkösuojaa. Ideoita otetaan vastaan! Helepoin vaihtoehto lienee kuminauhalla pingotettava pikkuverho jostain osittain läpinäkyvästä kankaasta. Kattellaan. Tämäkin matto on kotiutettu äitin varastosta. Oottelee vielä kavereita ja oikiaa järjestystä.



Tässä vielä vähän yläkerran tunnelmavalaistuksesta. "Oikiaa" lamppua ei minun mielestäni oikiastaan tarvitse ees käyttää ollenkaan, koska nämät leditkin valaisevat ihan riittävästi. Ja ai niin, piippuun kiinnitettiin meisin hattukokoelma. Muuri ittessään on kyllä jo melekonen taideteos, eikä palijon muuta kaipaa.  


Loppukevennyksenä vielä näkymä portaitten yläpäästä alakertaan, karvainen sisustuselementti! :) Siinäpä kaikki tällä hetkellä näyttämisen arvoinen pähkinänkuoressa. Palataan sisustusteemoissa heti ko on jotaki uutta näytettävää! Ja tosiaan sen verran pitää vielä kehua, että muuton yhtey'essä ei olla taijettu ostaa mitään muuta uutta ko siivousvehkeitä, säilytyslaatikoita ja kahet verhotangot sekä käytetty keittiön pöytä. Muutenkin ainua uusi huonekalu, joka on tätä huushollia varten rahalla hankittu on tuo alakerran puusohova ja koiran häkki. Ja siippa tietysti osti työkaverin vanahat kotiteatterivehkeet. Loput uu'et jutut onki saatua ja kierrätyskamaa. 

Semmosta! Löytyykö ruudun takaa muita vanahojen talojen faneja?

tiistai 26. toukokuuta 2015

Uudelleenstailaus

Koska aijempi talavinen maisemakuva (olokoonkin, että Karhutunturin päällä on meleko komiat maisemat!) alakoi jo ärsyttää ja huolella, mutta olen tällä hetkellä liian laiska kiikkumaan yläkertaan ettimään kadonnutta kovoani (korjaan, hyvässä tallessa olevaa kovoani), tekaisin viijen minuutin pikastailauksella uu'en bannerin. Kuvan olen nappaisut yksi ilta meijän ajan patinoimista portaitten kaiteista (vai pitäisikö sanoa, ajan jäkälöittämistä). Kaiteisiin ei kestä pahemmin nojailla ja portaatki kaipais vähän remonttia ja uusimista, mutta kyllä niistä jotenkin ihan sympaattisen kuvan sai. Joka jalostui mielestäni varsin kivasti sitten banneriksi!

Ja ei, meillä ei todellakaan hinkata tuntitolokulla näitä bannereita tai järjestetä monen tunnin maraton-kuvauksia parhaan kuvan saamiseksi. Meillä harrastetaan arkista ja kotoisaa. Luonnon ja arkisten asioitten kauneutta. Vaikka voihan se olla, että jonkun mielestä jäkälää kasvavassa laudassa ei oo mitään näkemisen arvoista saati kaunista. Mutta minusta se on ihan saavutus, että tuo kaije on ollut tuossa niin kauan kaiken maailman ilimojen armoilla, että on alakanut kasvaa jo jäkälää. 

Minäkin toivon, että saisin elää ja olla täällä niin kauan, että suurin piirtein kasvan itekkin jäkälää. Että vielä mummonakin pyörisin tuossa pihalla ja touhuaisin omiani. Vaikka sitä olen kyllä miettinyt, että vanhojen mummojen nilikoissa pyörii aina se kissa. Onkohan minunkin sitten mummoiässä hankittava se kissa, että saan sitten huu'ella sitä pihalta sisälle niinkö meijän mummo edesmennyttä Täplää "killi killiii!"

Ehkä ei kuitenkaan. 

No mutta, nyt minä lähen yrittämään unille, vaikka aurinko paistaa ja linnut laulaa ikkunan takana. Miettikääpä ko oon reilun vuojen ajan käyttänyt herätysvälineenä auringonnousua jälijittelevää sarastusvaloa, jossa herätysäänenä kuuluu lintujen laulua. Arvatkaapa kymmenen kertaa, että heräänkö kolomelta aamuyöllä siihen, että a) on valosaa ja b) linnut livertää täyttä kyytiä ikkunan takana. No todellaki herään. Yhtenä yönä heräsin ihan ihimeissäni ja mietin, että miksi kummassa herätys soi tähän aikaan varsinki ko en ole menossa mihinkään enkä todellakaan asettanut kelloa herättämään. Eihän se mikään herätys ollut, vaan autenttisia pikkulintuja. Kyllä olen vahavasti harkinnut, että takapihan haavat saa lähtiä! 

Ehkä ei kuitenkaan. Öitä!

Valittuja paloja Talosta, osa 2

Jatkoa seuraa, eli seuraavaksi olisi sitten vuorossa pikkueteinen ja kylyppäri. Kylyppäri on edellisten omistajien remppaama, eli sille ei meijän talou'esta ole teheny kukaan mitään. Kylyppäriremontti ei kuitenkaan siintele haaveissa, sillä valinnat on mielestäni ihan onnistuneita ja kestäneet hyvin aikaa. Sitten joskus, jos ja kun saahaan rempattua erillinen kodinhoitohuone, muuttuu kylyppärikin toki hieman, mutta suuremmin ei pintoihin ole tarkoitus koskia. Mitä nyt minä tekisin edelleen saunasta ikkunan ulos, jos siippa vaan antaisi. Kiuas ollaan myös ajateltu vaihtaa jossain vaiheessa ja tietysti tämmöisen homman yhteyessä voi myös miettiä jotain värikäsittelyä saunalle, mutta mitään sen suurempia ei kyllä ole suunnitelmissa.

Mutta vilikastaan sitä pikkueteistä ensin:


Pikkueteisestä tullaan sisälle tupaan ja siitä on myös ovi kylyppäriin (sekä myös kellariin, mikä ei tosin ole käytössä, sillä kellarin portaat on vielä vaiheessa). Pikkueteisestä löytyy säilytystilaa ylä- ja alakaappien muodossa. Tasolla ei toistaiseksi ole mitään muuta ko lehtienkeräyslaatikko, saa nähä josko tuohon keksisi jotain. Myös likapyykin säilytys sijaitsee tällä hetkellä kylyppärin tilan puutteen vuoksi tällä puolella. Kylymän eteisen oven vieressä seinässä on myös koukkuja, joista roikkuu lähinnä meikäläisen laukkuja ja koiranulukoilutusvillatakki. Ja ruuveissa roikkuu kaikki avaimet, koska semmonen täy'ellinen avainten säilyskaappi/naulakko on vielä hukassa. Talaveksi lienee pakko kehitellä kenkien säilytystilaa myös tälle puolelle sekä lisää paikkoja takeille, koska kylymä eteinen on sanan mukaisesti kylymä. Joskus tulevaisuu'essa tämä tila muuttunee saunan pukuhuoneeksi.





Kylyppärin sisääntuloa hallitsee pyykkikone, joka valitettavasti tulee hieman kulukuväylälle. Ei tosin niin, että elämää sen suuremmin haittaisi. Toisena silimä yleensä iskeytyy tuohon suihkuverhoon, jonka siippa on jotenkin kovin enteellisesti onnistunut hankkimaan puukuviolla ja vielä vihiriänä (toistan, minulla ei ole tämän asian kanssa osaa eikä arpaa, voitteko uskoa :D). Edelliseen kylyppäriin hankitut harmaat tekstiilit passaa tänne niinkö nyrkki silimään. Myös Marilyn-suihkuverho passaisi tänne enemmän ko hyvin, mutta jostain syystä kuitenkin tykkään tuosta vihiriästä väriläiskästä, vihireitä käsipyyhkeitäkin kun löytyy (kuvaushetkellä käytössä olevat sattuivat kylläkin olemaan musta-valakosia). Pönttö löytyy omasta sopestaan ja sauna löytyy aavistuksen jännästikin kulumasta savun värisen lasioven takaa. Mikään tilaihime tuo sauna ei kyllä ole, mutta kyllä siellä löylyt sopii ottamaan. Mieluummin pieni sauna jossa saa hyvät löylyt ko valtava huone, jossa on ihan liian pieni kiuas ja palelee löylyn heittämisestä huolimatta. 

Meikäläinen on sen verran saunahullu, että minulle ei todellakaan ole ihan samantekevää, minkälainen sauna talosta löytyy. Toki se on aina jo eteenpäin, mikäli sauna löytyy! Tämä kylyppäri on ilimeisesti aikanaan joskus seittemänkymmentäluvulla rempattu kamarin paikalle samassa yhtey'essä ko taloon on tehty sisävessa (ajatelkaa!) Ite oisin toki toteuttanut pesutilat erilliseen elintasojatkeeseen, mutta tällä mennään. Ite toki myös vannon puukiukaan nimeen, mitä ei kyllä tilan puutteen vuoksi taija olla mahollista toteuttaa tässä. Onneksi piharakennuksessa on potentiaalia väsätä kunnon saunatilat sinne (sähkökiuas on meinaan melekonen sähkösyöppö ja meisi tykkää tuosta saunomisesta kovasti). Kun on pennusta asti tottunu puulla lämpiävään saunaan, ei oikeen osaa arvostaa tuota sähkösaunan heleppouttakaan. Ja ohan se nyt ihan eri tunnelma ja löylyt. Täytyy myöntää, että koen pienoista naapurikateutta heijän puulla lämpiävästä pihasaunastaan.

Mutta tämmöstä! Toivottavasti joskus saan esitellä teille uu'istetut saunatilat ja kodinhoitohuoneen sekä ulukosaunan. Pitäähän sitä ihimisellä nyt haaveita nimittäin olla.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Valittuja paloja Talosta, osa 1

Alun perin ajattelin, että koko muu Talo saa oottaa valokuvien oton kanssa jotain parempaa päivää hamaassa tulevaisuu'essa. Sitten mieleeni kuitenkin juolahti, että voisin olla hieman källi ja kuvata ainuastaan sellaisia paloja, jokka suurin piirtein ovat jo paikallaan ja näyttävät ihan hyvältä. Niinpä tartuin sitten tuumasta toimeen ja ikuistin makkarin lisäksi myös muita huoneita.

Joten, seuraa ensimmäinen kuvapläjäys tuvasta:


Tällä meikäläisen omin pikku kätösin yläasteella värkkäämällä kukkapöy'ällä seisoo meijän ylypeys eli nukkumatti, tutummin pelekkä Masa. Masa on muuttanut minulle aikanaan nelilehtisenä yksilönä ja nykyään rehottaa niinkö viimeistä päivää. Tämä on myös jo toinen kevät meikäläisen hoivissa, ko se myös kukkii. Aijemmin Masa nökitti varsin pienessä ruukussa, mikä lehtien määrän runsastuessa alakoi näyttää huomattavan alamitoitetulta herran tarpeisiin. Etsin sitten varastosta jumalattoman ison vanahan punaisen emalikattilan ja iskin Masan siihen. Edellinen purkki olikin jo aivan pohojaansa myöten täynnä juuria. Astianvaihoksesta ja uusista mullista Masa kiitti jatkamalla kukkimista ja alakamalla kasvattamaan lisää lehtiä. Jäämme jännityksellä seuraamaan, kuinka isoksi Masa aikoo isona kasvaa.


Leivinuunin päältä löytyy Masan kova kilipailija, eli peikonlehti (tuttavallisemmin olen ristinyt hänet Pessiksi). Pessi onkin lukijoille jo aijemmasta tuttu, roikkuu miltei lattiaan asti ja virkistyi hänkin kummasti, ko nakkasin sinkkisankkoon hieman uutta multaa ja vettä perään. Tosin juuri luin, että tätä veijaria on kuulemma meleko mahoton tappaa... Ihan hyvä, sillä minä ainakin toistaiseksi olen kovin rakastanut tämän kaverin isoihin vihireisiin lehtiin. Ja voi kyllä, meikäläisellä on tapana antaa huonekasveilleni nimi.


Lehtiä löytyy sitten myös täältä ikkunalta verhoista, joskin nämät taitaa olla ihan kotimaista koivua. Ihanat vaaleat ja läpikuultavat kesäverhot, jokka sopivat pituuden puolesta varsin mainiosti tähän ikkunaan. Näitä on toisetkin, että jos tekee mieli vaihella tuvan kokoonpanoa, niin sekin onnistuu. Kaikki tuvan verhot olen saanut lahajoituksena äitiltä ja olen kyllä oikein tyytyväinen. Näitten verhojen nauhat palijastavatkin jo muitten verhojen kuosin (mummolaa, kyllä), mutta palataan niihin sitten myöhemmin.
huomaa myös ihana mustavalakonen Taimi-keittiöpyyhe
Keittiönurkan lattialta löytyy sitten sitä mummolaa aidoimmillaan. Kyseisen pitkän räsymaton kaivoin varastosta ja se kyllä haisikin sille, että on asunut siellä hetken. Minä reipppaana emäntänä ensin tuuletin mattoa ulukona nuin viikon (pari vesisajettaki taisi siihen väliin mahtua) ja sen jäläkeen pesin ja pesin ja pesin (liottamalla ensin ja sitten traditionaalisesti juuriharijalla hankaamalla) ja käsittelin vähän etikkaveellä ja vielä vähän virutin ja kyllähän sieltä lopulta puhas matto kuoriutui. Vaikka jossain vaiheessa mustia huuhteluvesiä vaihtaessani alako jo epätoivo ja epäusko prosessia kohtaan vaivata... Tuo etikkaveessä liottaminen on muuten varsin hyvä keino poistaa tekstiileistä ummehtunutta hajua, joka ei lähe esimerkiksi pesemällä tai tuulettamalla. Koneessa pestävien tekstiilien kyytipojaksi voi nakata etikkaa suoraan pesupalloon tai koneeseen, etikan haju lähtee kyllä sitten ko vaate kuivuu. Auttaa kuulemma esimerkiksi pinttyneeseen hien hajuun. Itekin annoin tämän yksilön lillua etikkaveessä surutta pari vuorokautta ennen perusteellista huuhtelua. Vaikka vähän kyllä epäilen, että tämän yksilön ummehtunut haju johtui yksinkertaisesti siitäkin, että matto oli niin likainen. Etikka myös kirkastaa värejä. Herkimmät tekstiilit eivät tietysti välttämättä ihan raa'asta etikasta tykkää, mutta jos vaihtoehtona on hajun vuoksi roskis, niin suosittelen kuitenki kokeilemaan, ei kait siinä mitään häviäkään?


Leivinuunin päältä löytyy sitten tämmönen ihastuttava Riihimäen lasin vanaha purkki, jonne on viritelty kynttilä. En tiijä uskaltaako tuota oikiasti polttaa, ehkä jos kynttilän saisi suoraan. Täytyy syksyn ja pimeitten iltojen myötä koittaa. Kynttilöitä ja tuikkuja on uuniin päällinen kyllä muutenkin pullollaan ja onpahan tuossa paikka isolle lasilyhyllekin, jonka anoppi on teheny, jahka se kotiutuu hoijosta anopin luota. Leivinuunin vieressä on myös kolo, jonka täytän jossain vaiheessa puilla, jolloin lämmityspuut ovat paitsi sisällä kuivumassa, toimivat myös sisustuselementtinä.

puiset keittiön tasot, kuinkas muuten
kuva stailattu, yleensä meikäläisen hedelmät on rumasti pussissa banaanikärpästen pelossa :D

vanaha purkki kätkee sisälleen teetä

roinahylly

Tässä sitten hieman yksityiskohtia keittiöstä. Liesi on niin ihimeellinen veheje, että ensimmäinen ajatus oli "miten tätä ajetaan?" (enkä kuulemma ole ainut), muttako sen kanssa pääsee sinuiksi, niin se on varsin kätevä laitos. Tiskialtaat ei mahtuneet kuvaan, mutta niitä on kaksin kappalein ja net on isoja (ihanaa, miten heleppoa tiskata!) Tasoja ja laskutilaa riittää, samoin säilytystilaa. Kaikki keittiöjutut onkin löytäneet kaapeista ja laatikoista suht luontevasti paikkansa. Pitkiin vetimiin saa myös kätevästi ripustettua keittiöpyyhkeet. Iso puinen leikkuulauta olisi vielä tilauksessa, mutta siihenkin löytyy kuulemma raaka-aineet. Avohyllystä löytyy kahavinkeittovehkeet (nuille suodatinpusseille voisi kehitellä jonkun kauniimman säilytystavan), sekä sipulit. Roinahylly onkin täällä jo aijemmin esiintynyt ja sinne olen koonnut hieman aarteita. Vanahat tulitikkuaskit on löytyneet jostain (siipan sisustusjuttuja), niitten alapuolella on rivi retroja kahavikuppeja ja sitten kokoelma Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan vanahaa henkiviä limutölökkejä. Keskellä uusin tulokas. Toiseksi alimmalle hyllylle on kerättynä pientä krääsää (yksinäinen shottilasi, halailevat maustepurkit, oulun murretta puhuvat munakupit, espressokupissa hammastikkuja ja tuliaispulloja). Alin hylly on sitten pyhitetty mausteille. Roinahylly on kokoelma meisin ja siipan yhteisiä pieniä ja suuria asioita, jokka vaan jotenkin loogisesti löysivät paikkansa tuolta.

keittiön pöy'än päivitetty tilanne

jääkaapin kylijessä muistoja
Keittiön pöy'än ja sen yläpuolella killuvan Lokin olettekin tainneet täällä jo nähäneet, tässä hieman päivitettyä tilannetta. Nelijäs pinnatuolikin löytyi, vaikka se ei aivan samaa sarjaa olekaan. Mustat ruutukuosiset liinat ovat löytäneet paikkansa keittiöstä (äitin joululahajaksi ostama isompi oli kuin tehty tuonne tasolle) ja pöy'än päällä on kastehelemituikut. En tiijä teistä, mutta minusta tuo pöytä on niinkö tehty tänne ja olen täysin haudannut kaikki ajatukset sen maalaamisesta. Pöy'ällä oleva Avotakkakin sen kertoi; tämän hetken trendikkäimmät sisustusvärit ovat vihiriä ja sininen. Mitenhän minä senkin olen oikeen onnistunut arvaamaan jo etukäteen? :D


Tuvan ehottomasti tärkein huonekalu on kuitenkin tämä, eli se Askosta ostettu puusohova. Puusohovalla on se itse värjäämäni vanaha pitsinen peitto ja kasapäin tyynyjä, sekä meijän perheen apinat (yksi puuttuu, terveisiä siipalle!) Ja tällä hetkellä yksi norsukin. Sohova myös nielee kätevästi allensa varapetivaatteet kiitos säilytystilansa. Kuva on erittäin lavastettu, sillä sohova on jatkuvasti kovassa käytössä, siinä tulee juotua monesti niin aamu- ko päiväkahavit ja iltateet, luettua päivän lehti, datailtua (kuten nytkin) ja vaan katteltua ikkunasta ulos ja tyynyt vaihtavat paikkaa ja elävät sen mukaan. Väriensä puolesta kaikki ei ehkä ihan mätsää tähän, mutta ei se oo niin justiinsa. Telekkaria ei meijän tuvassa ole, vaan se on sijoitettu ylös, eikä sitä mihinkään täällä kyllä tarviskaan, eilenkin tuijotettiin ihan mielissään ikkunasta ko räkättirastas pyydysti ikkunan alla matoja. :D Ikkunalau'alla on taas lisää tuikkukuppeja (ai miten niin tykkään poltella kynttilöitä?)

vihiriä kello myös meikäläisen käsialaa, ihan ite tein ja maalasin joskus kasiluokalla
Lopuissa kahessa tuvan ikkunassa on pelekät kapat, mikä mahollistaa sen, että ikkunoista pääsee mahollisimman palijon valoa sisälle. Paperiset pimennysverhot menevät myös kätevästi tuonne kapan taakse piiloon, eipä niitä näin kesäaikaan palijoa tartte. Verhossa siis kuosina Marimekon Unikko, mikä ei todellakaan kuulu omiin suosikkeihini, enkä sitä oisi omaan kotiini osannut ennen tätä kuvitellakaan. Mutta näitten äitin verhojen värimaailma nyt vaan sattu mätsäämään tänne enemmän ko hyvin. :D Eihän tämä musta-valako-vihiriä mikään kaikista tyypillisin Unikon väritys kyllä olekaan.



Keinutuolin kaverina tuvan katossa toisena lamppuna killuu tämmönen valurautainen "kynttelikkö". Keinutuolin alla on harmaa matto (sekin saatu äitiltä, onneksi on tuommmonen tekstiilipankki), toinen samanmoinen löytyy yläkerrasta. Mattojen sijoittelu on vielä vähän kesken (koska niin on koko yläkerta), voi olla että tämä tästä vielä vaihtuu, koska alahaalle sopisi myös iso räsymättö. Tai sitten ei, en tiijä vielä. Keinutuolikin tulee tosiaan jossain vaiheessa vaihtamaan vielä väriä. ;)



Muutama yksityiskohta tuvasta vielä, nimittäin Kärkkäiseltä löy'etyt talon säännöt, jokka toteuttaa meikäläisen ja siipan elämänfilosofiaa varsin hyvin ja vielä vähän lisää (vihireitä) tuikkukuppeja ikkunalau'alla. Saa nähä mitä sitten joskus jos kyllästyn vihiriään.


Loppuun vielä yläkerran portaat, joista puuttuu kaiteet ja turvavälineet muutenkin. Oltiin alunperin hankkimassa portaisiin jotain mattoa liukuesteeksi ihan koiran takia ja portit rajaamaan sen kulukua, mutta koska koira alakoi suoriutua portaista ko vanaha tekijä alle päivässä, eikä nuot omaan jalakaankaan kovin liukkailta tunnu, hylättiin mattoajatus. Portit samoin olisi olleet täyttä rahan tuhulausta, sillä koira tykkää elellä tasaisesti molemmissa kerroksissa, eikä sen kulun rajaamiselle ole oikiastaan mitään syytä. Katsotaan porttiasiaa joskus myöhemmin uudestaan siis! Malli olisi joka tapauksessa sellainen puinen, jonka saa kätevästi taitettua myös pois edestä tuonne sivulle. Pienet vieraat on tietysti aina asia erikseen, mutta eiköhän sellaiseenkin tilanteeseen jokin ratkaisu keksitä. 

Tässäpä siis hieman tupaa! Kaikki lavastajan taijot olivat käytössä, sillä kuvista piti rajata pois muun muassa koiran häkki, kauhia kasa puhasta pyykkiä kera pyykkitelineen, muutamat muuttolaatikot ja imuri. :D  Yksi nurkka jäikin sattuneesta syystä täysin iliman huomiota. Jatkoa on luvassa vielä pikkueteisen ja kylyppärin, sekä yläkerran osalta, joten pysy kanavalla, mikäli meijän sisustusratkaisut kiinnostaa! Kylymä eteinen ja yläkerran kamari jäävät toistaiseksi tästä porukasta vielä pois, mutta niistäkin lupaan kuvia, jahka saan paikat järjestykseen.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Sadepäivän kurkistus makkariin

Kuinkas kävikään, tänään on sopivasti ropissut vettä koko päivän, joten meikäläinen otti ittiä niskasta kiinni ja nappasi kameran kouraan. Toki hieman harmaa ja hämärähkö keli asetti omat haasteensa, etenkin ko en jaksanut muistaa, mihin olen purkanut muuttokuormasta kameran jalustan. Mutta ei anneta sen häiritä.

Tässäpä siis meijän (lähes) valamis makkari. Instan puolella siitä jo hieman vilauttelinkin kuvia, eivät nämät palijon sen kummempia ole, mitä nyt ehkä tulee parempi kokonaiskuva ja muutamia yksityiskohtia.



Näkymää ovelta makkariin päin. Kalusteet ja tekstiilit on pääpiirteittäin samat ko ennenkin, nyt sänky vaan saa ansaitsemansa tilan ja päädyn listakin on ihan paikoillaan. Mitään uutta ei ole tarttenut makkariin muuton yhtey'essä ostaa.


vihriä lasikulho on allekirjoittaneen kastemalja

Prisman House-tuotemerkin tuikkukipot, ostettu vuonna 2011 ensimmäiseen Oulun kämppään
Ikkunaseinältä löytyy ikkunan lisäksi myös seinähylly, jossa on valokuvien lisäksi yllättäen vihiriää lasia. Kyseistä hyllystä löytyy myös siipan armeijahenkinen asetelma, josta en nyt valitettavasti ottanut teille kuvaa (että niin, meillä mieskin saa sisustaa! :D) Vihiriää lasia löytyy myös ikkunalaudalta tuikkukippojen muodossa.


Lampun virkaa toimittaa aijemmin olokkarissakin nähty simpukankuorilamppu, jonka olen ostanut paikallisesta huonekaluliikkeestä ensimmäisistä mettänkylyvötienesteistäni ja se on kulukenut koko omillaan asumiseni matkassa. Siitä tulee mukava luksustunnelma makkariin, vaikka toisaalta se on hyvin luonnonläheinen simpukankuorimateriaalinsa vuoksi. Tällainen löytyy paikallisesta huonekaluliikkeestä edelleen myös ruskiana, sekään ei oo yhtään hassumman näköinen. Jos joskus tähän kyllästyn, oisi vaihtoehtona ehottomasti joku iso pyöriä valaisin (paperinarua/riisipaperia/kangasta) ja värinä ehkä vihiriä tai musta, miksei joku vaaliakin.


Seinällä on luonnollisesti edelleen tauluiksi teettämäni oma valokuva värriöläisestä kelohongasta. Tuntuu jotenkin, että tuo taulu pääsee ruskiaa hirsipaneelia vasten vielä jotenkin paremmin oikeuksiinsa ko edellisellä beessillä seinällä. Sängyllä on tyynyt vähentyneet ja nyt jälijellä on yksi ainua musta karvatyyny. Joka taitaa muuten sekin olla ostettu paikallisesta huonekaluliikkeestä aikanaan (äitiltä olen saanut joululahajaksi). Sängyn käyttö päivisin oleskelutilana on vähentynyt nyt huomattavasti aijempaan verrattuna, joten tyynyjäkään ei tartte olla kasapäin.


Oven vieressä, seinähyllyn alapuolella sijaitsee yksi, ei vielä niin valamis nurkka. Tulevaisuu'essa säilytyslaatikko vaatteineen siirtyy tuosta varastoon ja tähän nurkkaan tulee nojatuoli. Mutta se, millainen nojatuoli, onkin sitten jo aivan toinen tarina ja seleviää luultavasti jossain vaiheessa (eli toisin sanoen en vielä itekään ihan varmasti tiijä)!


Oven toisella puolella muuria vasten on aijemmin olokkarissa majaillut kirjahylly. Sen päältä löytyy edellisessä osoitteessa keittiössä vaikuttanut pöytäliina, kokoelma kuvia ja Pentikin tuikkulyhty, sekä meijän säästöpossu. Sisältönä kirjoja. Ja yhet kengät, koska net on aivan liian hienot pietettäväksi kaapissa. Tuolle seinälle tulee sitten vielä jossaki vaiheessa taulu, mutta vasta sitten aikanaan.


löytyy jäkälät ja kaikki :)


Ikkunan vastapäiseltä seinältä löytyy säilytyssysteeminä kaappi liukuovilla, joista yksi on peiliovi. Kaappi syö sisäänsä meijän vaatteet sekä myös liinavaatteet. Tulevaisuu'essa liinavaatteilla on toivottavasti oma säilytyspaikkansa jossain, mutta toistaiseksi net mahtuvat hyvin myös tänne makkariin. Pienenä yksityiskohtana kaapin ylälaijassa listan virkaa toimittaa vanahat heinäseipäät ja löytyypä sieltä listasta myös valotkin. 



Mettä- ja luontoteema sekä puu materiaalina nousevat siis melekoseen keskiöön täällä meijän makkarissa. Nyt ko tuolla päiväpeiton alla piileksii myös lakanoissa Vallilan Kelohonkaa, siippa totesi, että olo on ihan niinkö nukkuisi mettässä. :D Minusta se on toki vain positiivinen asia. Joku viherkasvi voisi vielä eksyä tänne lisäämään tunnelmaa.


Loppuun vielä kuva makkaran ovesta. Olen ehottomasti sen fani, että sekoitetaan vanahaa ja uutta keskenään ja etenki tämmösessä vanahassa talossa on mielestäni nykyaikaistuksen ja pintojen uusimisen yhtey'essä tärkiä säilyttää myös vanahaa. Ja hyödyntää kierrätysmateriaaleja, kuten ajan patinoimia lautoja ja juuri nuita heinäseipäitä. Valamiiksi kuluneissa pinnoissa on se etu, että niissä ei uu'et kolot ja kulumat palijon vanahojen joukosta erotu, eikä se ole muutenkaan niin justiinsa. Vanhat pinnat tuo minusta lämmintä ja kodikasta tunnelmaa, sekä hyvää henkiä taloon. Ite en oikiastaan koskaan ole ollut sellaisen pelkän kliinisen ja modernin ystävä. Vanahoilla asioilla on sydän ja tarinoita kerrottavanaan. Ja puu on tietysti materiaalina ihan lyömätön, mutta se ei varmaan tässä vaiheessa ole enää jäänyt kenellekään epäseleväksi.

Mutta tämmöseltä näyttää siis meijän makkari! Omasta mielestäni ollaan onnistuttu tekemään siitä asukkaittensa näköinen. Siippa omalta osaltaan jo ennen minua ja loppusilaus yhessä. Makkarissa on ehkä verraten modernein meininki koko kämpässä ja se palijon puhuttu mummolatyyli tulee täällä ehkä kaikista vähiten esille. Muualla sitä mummolaa onkin sitten ehkä vähän enemmän, mutta siitä lisää myöhemmin!