keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Soklifiiliksiä

Vaikka vieläkään ei oo aihetta juhulaan, ollaan silti ehkä askeleen lähempänä mahdollista. Olen jauhanut Soklista täällä ja muualla niin palijon, että väkisinkin tulee sellainen olo, niinkö oisi omalla pauhaamisellaan jotaki saanu aikaseksi. Että meilläki on väliä ja ittestään metelin piettäminen saattaa jopa tehota.

Noh, katotaan sitten keväämmällä uuestaan.

Tosiasia on kuitenki se, että Itä-Lappi tarvitsee työtä. Työtä ja mahollisuuksia, positiivisia uutisia niitte ainaisten negatiivisten sijaan. Hieman pahalla oon kattonu sitä, että jopa Lapin rajojen sisäpuolella tunnutaan peesailevan vaan sitä omaa hyvinvointia ja ollaan valamiita unohtamaan se vähän heikommin menestyvä puoli, jos oma hyöty on vähänkin uhattuna. 

Ja mitä tulee näihin vastakkainasetteluihin, niin minä kyllä uskon, että porotalous, kaivokset ja kaikki muu voi meijän kairoissa elää sovussa. Pelekällä porotalou'ella se Itä-Lappi ei kyllä valitettavasti vain elä. Vakaasti myös luulen, että eiköhän se kaivos pijä ympäristövaikutuksista huolen, jos se sinne vain pystyyn saahaan.

Nyt ei irtoa tämän kummempaa, koira piereksii vieressä varsin pahanhajuisia leijoja, joten lienee parempi lähtiä sen kanssa ihimettelemään paskan kaupunnin marraskuun märkää pimeyttä. 

Tilauksessa oisi vähän lunta, kiitos.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Aina ei vaan jaksa

Säät taas heittelee niinkö meikäläisen mielialat konsanaan. Eilen olin pirtiä, hyväntuulinen ja kävin ihan onnessani koiran kanssa lenkillä lumisateessa. Tänään ei voi sanoa ihan samaa ko monen tunnin näytölle tuijottamisrupeaman ja kovan yrityksen omaksua tietoa jäläkeen polijin loskassa kotiin. Särkee päätä ja on paha mieli. 

Eilen kaivoin ihan mielissäni joulutunnelmaa esiin, tänään tekisi mieli mönkiä peiton alle talaviunille. Ja syyä suklaata. 

Tuntuu ihan tajuttomalta, että tänään on vasta tiistai. Matka perjantaihin on pitkä ko näläkävuosi. Suunnitelmat joulutunnelman lisäämiseksi ei voisi vähempää kiinnostaa ja ajatus siitä, että paketoin vähän joululahajoja (saatikka että hakisin niitä lisää) kuulostaa ihan absurdilta ajatukselta.

On rankkaa olla näin väsynyt ja pahantuulinen. :(

Koiran kanssakaan ei taas huvittaisi lähtiä yhtään pitemmälle lenkille ko on niin liukasta. Lisäksi särkee pään lisäksi jalakoja. Kuulostaa myös siltä, että ikkunaan ropisee vettä. En tiijä, ko verhot on kiinni. Väsymystä ei vähentäny ees yhtään se, että skippasin tämän syksyn ekan (ja luultavasti vikan) luennon tänään, joka oisi ollu vielä nelijästä kuuteen. Joku roti tähänki hommaan sentään.

Oikiastaan mää kyllä haluaisin lähtiä tekemään jouluostoksia, en vaan jaksa. Paketoisin, mutta en jaksa. Laittaisin jouluvaloja, ei vaan jaksa. Ei jaksa tehä mitään muuta ko maata sohovalla ja miettiä, että jokohan sitä sais kohta laittaa nukkumaan.

Minun vastaus yksinkertaisesti kaikkeen on se _ei jaksa_. Siksi en myöskään jaksa hakia kameraa tai kovalevyä tehäkseni mitään järkevää tekstiä. Pitäisi kai vaan ryömiä peiton alle ja toivoa, että huomenna on parempi päivä? Tai ensi viikolla. Tai joskus.

Oon kyllä sitten kantaaottava, järkevä ja tehokas sekä kiinnostava taas joskus, nyt ei vaan yksinkertaisesti pysty. Tikittää tuo yksi tentti tuolla takaraivossa ja onhan se graduki siellä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Vihiriänä kateu'esta

Jatkoa värihaasteelle luvassa, tänään vuorossa poikkeuksellisesti kaksi väriä, ko jotenki koin, ettei näitä voi esitellä toisista erillään. Otsikko antaakin jo vihiä toisesta, nimittäin vihiriästä. Sen kaveriksi pääseekin sitten sininen, joka on melekosen salakavalasti ujuttautunut tänne. Oon aina kuvitellu, että sininen on viiminen väri, jolla lähtisin sisustamaan, mutta pieninä paloina ja tietyn värisenä se tuntuuki oikiastaan yllättävän toimivalta. Kaikki kuvien värit ei nyt välttämättä toistu ihan edullisella tavalla johtuen vähiin käyvästä valosta, mutta saanette käsityksen asioista kuitenkin.


Ihan alakuun pakko ottaa lempparimattoni kuva uudestaan, koska siihen tiivistyy aika kivasti nämät meikäläisen värivalinnat. Mustan kaverina on vihiriää ja sinistä. Harmittaa, että tämä räsymatto on ainua laatuaan ja kooltaan meleko pieni, sillä tykkään tästä väriyhistelmästä ko hullu puurosta. Vahinko, ettei mummo ole kutonu kahta samanlaista, tai jos on, niin toinen on kadonnut aikojen saatossa.


Tämä verho onkin täällä jo puuteemansa vuoksi esiintynyt, mutta myös siinä toistuu nuot sinisen ja vihiriän eri sävyt. Tässä kuvassa tosin vähän heikohkosti kylläkin.


 


Sinisiä ja vihereitä yksityiskohtia löytyy sieltä sun täältä, ylimmän kuvan puiset laatikot on siipan mukanaan tuomia ja oon tykästyny niihin meleko palijon, harmi vain että meijän ahtaassa olokkarissa net ei oikein pääse oikeuksiinsa. Seuraavassa kuvassa on sininen valokuvakehys (sekin siipan panostusta sisustukseen) ja vihireitä kivituikkuja. Kolmannessa kuvassa saatte todistaa paitsi keittiönpöy'ällä (joka toimittaa myös meisin työpöy'än virkaa) vallitsevaa kaaosta, myös sinistä ja vihiriää. Kastehelemi-lasijutut on ihania ja ennen kaikkia, niitä saa ihanissa väreissä. Ja onpa siellä pöy'ällä näköjään Fazerin sinistäki ja mustaa kahavia vihireistä astioista nautittuna. ;) Alimmassa kuvassa lisää Kastehelemeä, vihireitä omenoita (onkohan sekin joku sisustuksellinen juttu, vai syyäänkö meillä vaan maun vuoksi nuita :D) ja pöytäliinaa, jossa yllättäen mustalla pohojalla mm. vihiriää ja sinistä. Kyseessä on joku Marimekon kangas, muttei kyllä hajuakaan mikä.



Keittiötekstiileitä. Täytyy sanoa, että oon aika ennalta-arvattava, sinistä, vihiriää ja mustaa... Hehheh.



Samaa Marimekon jotain kangasta löytyy myös makkarin tyynyistä (kiitos näistä kuuluu äitille, joka on ostanut kankaan jostain alesta ja askarrellut liinan ja tyynynpäälliset aikanaan minulle, äiti taitaa tuntia meikäläisen maun paremmin ko hyvin) ja vihiriää yhessä mustan kans on siellä makkarin verhossaki tietenkin. Ja niitä puita. Tämä alakaa vaikuttaa tosi selekiästi tiettyä kaavaa noudattavalta...


Ja viimeisenä, meijän koiran petiki on (ihan vahingossa tosin) mätsätty sisustukseen. Musta koira sinisellä peitolla, pitäisi varmaan vielä ostaa joku vihiriä lelu niin kokonaisuus olisi täy'ellinen. :D Mutta semmosta.

Nyt täytyy jatkaa luku-urakkaani piparien ja suklaan tuella, glögi on ikävä kyllä päässyt loppumaan. Melekeen tekisi mieli lähtiä hakemaan sitä lähikaupasta. En tiijä johtuuko se tästä sairastelusta, mutta jotenki tuntuu, että glögiä uppoaa meisiin ihan mahoton. Saa nähä tuleeko kiintiö vastaan jo ennen joulua. Tällä hetkellä kyllä tuntuu, että voisin juua glögiä ihan koko ajan, mieluummin jopa ko kahavia.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Aikaisin heräämisen iloja

Oho, tulipa minusta nyt taas yhtäkkiä kovin aktiivinen. Ei varmaankaan johu siitä, että pitäisi tehä jotaki ihan muuta. Mutta ajattelin vaan tulla kertomaan teille, miten kovasti tykkään aikaisista aamuista etenkin näin viikonloppuisin.

Joo ei, en tykkää aikaisin heräämisestä sillon ko on pakko lähtiä jonnekin, muttako saa herätä aikaisin ja kaikessa rauhassa iliman kiirettä, se on parhautta. Voi venytellä vielä hetken lämpimässä sängyssä ennen ko nousee, tietäen ettei ole mihinkään kiire. Ko käyttää koiraa aamun ensimmäisillä tarpeilla, on vielä ihan hiljaista ja pimiää. Ainuastaan yksinäinen postinhakija kävelee ohi. Aamukahavit ja aamupalan saa palata nauttimaan takaisin sängyn lämpöön kera päivän lehen. Kahvia saa siemailla pitkän kaavan mukaan ja lukia lehen aivan rauhassa loppuun asti. Vaikka kuinka vetkuaa, on lehen luettua kello vasta puoli yheksän. Hyvä hetki herättää torkkuva koira ja lähtiä aamulenkille jo hieman valostuneeseen ulukoilimaan. Mukava pikkupakkanen ja edelleen ihan hiljaista ko suunnataan lenkkipolulle. Ihana tallustella hiljokseen eteenpäin ko muissa talouksissa ihimiset istuu vielä sen aamukahavikuppinsa, teeveensä ja lehtensä sekä puurokulhon eessä. Satunnaisesti ohitettujen talojen ikkunoissa vilikkuu pellavapäitä, jokka yöpuvussaan katsovat aamun lastenohjelmia.

Vastaan kävelee ainuastaan yksi toinen aamuvirkku. Jos liikenteen pauhu ei kantautuisi moottoritieltä, olisi melekeen rauhallista. Kauppakeskuskin on vielä kiinni, ensimmäiset työntekijät kurvailevat parkkipaikalle. Loppumatkasta joku muukin rohkea on jo uskaltautunut taluttamaan koiria ja rattaita kirpsakkaan aamuun. 

Ja nyt ko naapuritaloissa alakaa olla elämää ja aletaan siirtyä aamutouhujen jäläkeen ulos, voi itseensä varsin tyytyväisenä köllähtää sohovalle vilttiin kääriytyneenä ko on ehtinyt jo tyhyjentää astianpesukoneen, imuroija, järjestellä paikkoja ja heittää ensimmäisen koneellisen pyykkiä pyörimään.

Tosin kaikista paras olisi, jos tähän sohovalle voisi köllähtää iliman mitään sen suurempia suunnitelmia, minulla vaan ei onneksi ole sitä ongelmaa ko tenttikirja kutsuu. Oon kuitenki nautiskellu koko aamun, joten ihan hyvin voi tässä vaiheessa lähtiä syventymään kuulovikojen ihimeelliseen maailmaan.

Mukavaa lauantaiaamupäivän jatkoa muillekin!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Hömpsällään

Niinhän siinä sitten kävi, että juotuani purkillisen glögiä ja kuunneltuani yhen Juha Tapion joululaulun liikaa ratkesin. 




Öhöm. Nyt meillä on sitten jääkaapissa tekeytymässä huomiseksi piparitaikina, uunissa porkkanalaatikkoa ja meitsi himmailee täällä kynttilänvalossa ja syö suklaata. Jep. Mutta oli pakko testata gluteenitonta piparitaikinaa ja jos niistä tulee hyviä, tämä satsi riittänee varmaan vallan hyvin minulle jouluksi. Siippa saa omat ihan tavalliset piparinsa sitten ko tässä jouan paneutua isomman satsin valamistamiseen. Viime vuonna tein piparit gluteenittomina yksinkertaisesti korvaamalla omasta hyväksi havaitusta ohojeestani vehenäjauhot gluteenittomilla ja lopputulos oli siinä mielessä tuhoisa, että taikina halusi paistovaiheessa käyttäytyä täysin hallitsemattomasti. Osasta tuli ihan tavallisia, osa levesi muodottomiksi uunissa ja toiset halakailevat pinnasta. Siispä tänä vuonna vahingosta viisastuneena väsäsin erillisellä ohojeella taikinan ja se oli kyllä kieltämättä kivan vaivatonta tavalliseen verrattuna. En muista, mistä olen tämän ohojeen poiminut, mutta se meni kuta kuinkin näin:

Gluteenittomat piparkakut
125g voita
1 1/4 dl sokeria
3/4 dl siirappia
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
½ tl inkivääriä
½ tl suolaa
1/4 tl neilikkaa 

Kiehauta yllämainitut aineet kattilassa, jäähdytä hieman ja lisää 1 muna sekä keskenään sekoitetut

3 dl gluteenitonta jauhoseosta
2½ dl perunajauhoja
1 tl soodaa

Anna taikinan jähmettyä kylmässä, leivo pipareiksi ja paista 200 asteessa.

Täytyy kylläkin tunnustaa, että tein alakuperäiseen ohojeeseen hieman muutoksia, siinä ko käskettiin laittaa tattarijauhoja, mutta minun mielestä tattari kuuluu enemmänkin suolaisiin leivonnaisiin, joten vaihoin sen perunajauhoon. Katotaan syntyykö katastrofi. Mausteita saattoi myös hulahtaa ohojeistusta enemmän, koska pipareitten pitää maistua. Taikina ainaki tuoksui ja näytti ihan lupaavalta, jäämme jännällä odottamaan huomista. Ja huomenna siis tenttikirjan lukemisen lisäksi aijon myös näköjään leipoa pipareita. 

Joo, tämä ajanhallinta ei aina oo ihan meisin vahavin puoli. 

Ja mitä tulee nuihin porkkanalaatikoihin, no, tekasin, koska pystyn siihen ja halusin. Mielestäni aivan pätevä syy. Toisen voi laittaa pakkaseen ja laittaa sitten siipan matkaan jos ja kun se tarttee jouluna omia eväitä. Ja toisen, no, voin vaikka syyä. 

Mutta nyt minä raapustan vielä yhen opiskeluhomman ennenkö luovutan ja menen nukkumaan.

torstai 13. marraskuuta 2014

Musta tuntuu mustalta

Huippua, minut on haastettu! Kummasti alakoi tehä mieli aktivoitua, ko Milla ja Sitä kuusta kuulemine, minkä juurel koti on paiskasi minua haasteella, jossa on tarkoitus esitellä haluamansa määrä kotona esiintyviä värejä. Kivaa, olen ehottomasti mukana! 

Ja nappaan heti ekaksi väriksi meleko synkiän kaverin, mutta joka on vaan ihan pakko esitellä, nimittäin musta. 


Oikiastaan mustaa ei voi esitellä iliman, että esiin nousee net muutkin värit, mutta jätetään net nyt vielä toistaiseksi teijän arvailujen varaan. :D Mustaa on meillä runsain mitoin (ja on ollut enemmänkin), mutta se on pikkuhilijaa saanut ei-niin-dominoivan-roolin ehkä osittain sen vuoksi, etten asuta huusholleja enää yksinäni. Tässä sitä kuitenkin esimerkiksi nuissa kalusteissa, valokuvakehyksessä, kehystetyssä kortissa, Marilyn-taulussa ja kaiken keskelle töräytetyssä uusimmassa joulukoristelöydössäni, nimittäin mustaksi spray-maalatussa olkipukissa! Joulukoristeista lupaan kuitenkin höpistä sitten lisää, ko ajankohta on parempi, joten ei takerruta siihen pukkiin nyt.


Tätä en suostu mieltämään joulukoristeeksi, koska kaivan sen esille aina suurin piirtein lokakuussa. Se onkin enemminkin tunnelmavalo-oksa. Ja kyllä, musta.


Musta on myöskin keittiönpöy'ällä oleva liina ja löytyypä sieltä pöy'ältä musta kynttiläkin. Ja seinältä löytyy kasapäin mustavalakosia valokuvia. Tämä kuva on yli vuojen takaa ja seinällä olevat kuvat ovat sen jäläkeen hieman lisääntyneet, mutta koska keittiönpöy'ällä vallitsee tällä hetkellä kamala kaaos, en viittinyt ottaa uutta kuvaa. Idean kuitenki ymmärrätte.


Musta on myös yläasteella ite tekemäni laatikosto, joka toimittaa roinasäilytyksen virkaa. Tämäkin on stailauskuva, todellisuu'essa laatikoston päällä on meleko palijon enemmän roinaa esimerkiksi tuossa roinakupissa. 





Tekstiileissä vilahtelee mustaa muuallakin ko keittiönpöy'ällä, sitä löytyy matoista lattialta,  kylyppärin pyyhkeistä ja tyynyistä makkarissa. Toki esimerkiksi kylyppärin pyyhkeet vaihtelevat mielialan mukaan ja niitä löytyy myös muissa värivaihtoehdoissa.


Nämä veijarit killuvat olokkarin seinällä ja ovat hattuja matkan varrelta. Kielii meikäläisen suosikkiväristä myös pukeutumisen puolella; useimmiten se on ollut mustaa. Ripauksella värejä. 


Ja viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä, meijän sisustukseen sopiva piski. Joka leikkii tässä urpoa vankia. 

Musta on oikeen mukava väri, ko sitä piristää muutamalla kaverilla. Tulevaisuu'essa, sitten ko toivottavasti joskus olen rikas ja asutaan Talossa, sisustelen kotia vielä ihan uuteen uskoon. Käyttäen samoja elementtejä, tuoden mukaan ehkä jotain uutta. Vaikka tämä onki vaan semmone väliaikainen koti, oon kuitenki halunnu, että myös täällä tuntuu kodilta.

Täällä taas

Anteeksi meleko pitkäksi venynyt hilijaisuus. Ensin oli kiirettä, sitten netti teki lakon viikoksi ja sittenkö netti saatiin takaisin toimimaan, on taas ollut kiirettä. Lisäksi tämä lumeton marraskuun pimeys vie meikää ihan satanolla ja ko oon pitkän päivän tuijottanu tietokoneen ruutua sisäilmaongelmaisessa tilassa, tekee illalla kotiin päästyä lähinnä vaan mieli maata sohovan nurkassa siemailemassa glögiä ja kääriytyä vilttiin vielä tiukemmin.

Nytkin pitäisi oikiasti tehä opiskelujuttuja, mutta en perkele jaksa. Pitää sitten pyhittää viikonloppu levon sijasta niille. Voi ko hommat loppuisi tekemällä, nyt ei vaan taas siltä tunnu. 

No tämä on taas tätä. Helepottaisi kovasti jos sataisi sen valakian peitteen maahan, ettei oisi aina niin pimiää. Pari päivää lumen kanssa oli jo palijon pirtiämpiä, sitten tuli taas vesisaje ja vei kaiken mennessään. Minua ei haittaisi niinkään pimeys, mutta pitäisi olla sitä lunta. 

Huhhuh.

En lupaa aktivoitua vielä hetkeen, ei oo montaa juttua tehtävänä, mutta niissä vähäsissä onki sitä enemmän. Ittepäisyyspäivän aikoihin pitäisi olla jo vähän helepompaa. Toki saattaa tulla välillä akuutti tarve tehä jotaki ihan muuta ko opiskeluhommia, mutta parempi ko ei lupaa mitään niin ei tule paineita, vaikka ennemmin oiski talavihorroksessa sohovalla.

Mutta en ole kuollut siis, elekää siitä huoliko.