torstai 31. heinäkuuta 2014

Ei nimi miestä (tai blogia) pahenna

Huhhuh, rankkaa saattaa tätä lapsukaista alulle näin hitaalla netillä (oon reissun päällä langattoman netin armoilla). Edellisen tekstin kuvia ladatessa ruokin, leikin ja pissatin koiruu'en (ikää 15 vk) ja katoin laatusarjoja, kuten Miehen puolikkaat ja Simpsonit. Kuvat tulee tosiaan olemaan ihan oleellinen osa tätä juttua, mutta ei pijä säikähtää, jos jonkun kerran pitäy'yn puhtaasti tekstilinjalla. Kuvien tärkey'estä kertoo se, että tälle blogille syntyi valehtelematta 30 banneria (no okei, ehkä kymmenen), joista toistaiseksi olen päätynyt tuohon erästä juhannusreissua esittelevään kollaasiin. Onpahan vaihtoehtoja, mistä valita sittenkö tuo alakaa näyttää tylsältä. Bannerin halusin ehottomasti tuommosena isona, koska nimikin on niin päräyttävä.

Mistä päästäänkin kukkaruukun kautta asiaan, eli siihen tarinaan nimen taustalla. 

Syy, miksi tämä blogi syntyi (ja miksi juuri näin aggressiivisella nimellä kuin "vihainen itälappilainen") löytyy viime keväästä. Ystävämme Valtion Rautatiet (opiskelijoitten keskuu'essa tutummin Venaa Rauhassa) eli VR päätti aikataulumuutoksien myötä tärvätä meijän itälappilaisten opiskelijoitten viimisen julukisen kulukuväylän kotipaikkakunnalle kevään ja alakukesän ajaksi. Aikataulut muuttuivat niin, ettei junalta joko ehtinyt viimeiseen kotia lähtevään linja-autoon, tai vaihtoehtoisesti Rovaniemellä oli perillä niin aikaisin, että edessä oli lähes parin tunnin oottelu. Edellinen linja-autovuoro taas ehti juuri lähteä Rovaniemeltä ennen junan saapumista. Pisteli vihaksi niin mahoton ko olla ja voi. Kyrpiintyneen kanssatoverin selevitellessä ystävällisesti Matkahuollosta, että voisiko linja-autojen aikatauluja muuttaa VR:n kanssa yhteen mätsääviksi, vastaus oli kielteinen vedoten siihen, ettei linja-autovuorot voi hyppiä kaikkien VR:n oikkujen mukaan, koska on muitakin matkustajia. Ymmärrettää, mutta siltikään ei ihan ymmärrettävää. Suurin osa matkustajista tuolle linja-autovuorolle kun tuli junasta, olihan se junan jatkoyhteys. Iso osa näistä matkustajista taas on mitä luultavimmin muualta kotiapäin reissaavia opiskelijoita. Ketään opiskelijaa ei ainakaan oman tietoni mukaan kiinnosta venailla matkalaukkuineen kahta tuntia Rollossa yhtä linja-autoa, vaan ennemmin ihimiset järjestävät kyytinsä jotenkin toisin. Tai yksinkertaisesti jättävät sitten menemättä. Sittemmin asia näyttäisi onneksi korjautuneen, mutta tällaiset katkokset julukisten sujuvassa kulukemisessa aiheuttavat varmasti näkyvän notkahuksen linja-autovuoron käyttäjämäärissä. Kuinka moni palaa takaisin julukisten käyttäjiksi sen jäläkeen, ko esimerkiksi ostaa pakon eessä oman auton? Ei tarvinne olla kovin suuri järkimoottori tajutakseen, ettäkö linja-autovuoron käyttäjät tarpeeksi vähenevät, voijaan pian lakata ajamasta kyseistä vuoroa, koska se ei ole kannattavaa. Kun ei ole niitä _matkustajia_, tiiättekös.

Ittekin olen tämän episodin jäläkeen boikotoinut kyseistä junalafkaa ja kulukenut saastuttavasti yksityisautoillen (toki myös kaikkialle muualle Suomenmaalla). Ehkä myös siksi, että se on palijon helepompaa. Minun kotoperälleni ei juuri julukisilla enää pääse ja kun asiat tehään riittäävän hankalaksi, laiska ja mukavuu'enhaluinen ihiminen valitsee sen helepomman vaihtoehon. VR on koittanut jo aijemmin alasajaa yöjunan ja makuuvaunuliikenteen Kemijärvelle (vaan eipäs onnistunutkaan, kiitos meijän vihaisten itälappilaisten!) ja esimerkiksi puu kulukee nykyään teitä pitkin rekkojen kyy'issä raiteitten sijaan, vaikka sellaiset kulukisi vieressä. Ihime kun eivät ole jo rullanneet niitäkin pois. Minusta tämä kielii ikävästi ajatusmaailmasta, jossa koko Suomi ei ole tasa-arvoinen ja Itä-Lappi nähdään alueena, jonne ei kannata panostaa ja jota pyritään kaikessa hilijaisuu'essa alasajamaan. No, ainaki yritetään, aina se hilijaisuus ei ihan onnistu.

Ja tämän hirviän pitkän sepostuksen, jonka aikana aasi tippui sillalta tarkoituksena oli siis kertoa, että VR-episodin jäläkeen kiehuin puhtaasta raivosta ja uhkasin perustaa blogin nimeltä "vihainen itälappilainen", johon rupiaisin purkamaan tätä kaikkea patoutunutta turhautumistani. No, se heitto oli lähinnä vitsi, mutta ajatus jäi pyörimään tuonne jonnekin pikkuaivojen kohdalle. Tai ehkä otsalohkoon, kuka tietää. Ja kappas vain, pitkällisten pohdintojen jäläkeen olemme tässä.

Ei tiiä kyllä yhtään, että kuinka tässä käy, mutta koska meisillä on tunnetusti palijon sanottavaa (ja iso kasa bannereita), niin eiköhän tämä ainaki jonku aikaa kulije. :D Tähtään kuitenkin ees aavistuksen parempaan suoritukseen kuin VR.

EDIT: Sain juuri kuulla, että aikatauluhässäkkä (KYLLÄ, juuri se) jatkuu ilimeisesti taas syksyllä, jolloin junat ja linja-autot lakkaavat taas kohtaamasta. Juuri kun esimerkiksi opiskelijat niitä kipeimmin tarvitsisivat. Täytynee ottaa tämä julukinen liikenne tarkempaan käsittelyyn vielä erikseen. Vihaiselle itälappilaiselle on selevästi tilausta. 

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Vihanen emäntä

Iltaa kaikille! Ensimmäistä tekstiä pukkaapi ulos.

Lieneeki paikallaan piettää pieni esittelykierros. Olen opiskeluitteni loppusuoralla taapertava naisimmeinen, ihastuttavan yhdeksänkymmentäluvun alakupuoliskon tuotos, joka on syntynyt ja kasvanut Itä-Lapin viihtyisissä maisemissa. Tällä hetkellä olen jo usiamman vuojen majoittunut väliaikaisesti opiskeluitten vuoksi Paskassa Kaupunnissa länsirannikolla, mutta haave muutosta takaisin kotiseu'ulle on kytenyt takaraivossa kovin. Reilun vuojen päästä haaveesta tulee ainakin osin totta, kun siirryn suorittamaan loppuharjoitteluni pohojoseen. Haaveen toivoisin jalostuvan pysyväksi oleskeluksi paikkakunnalla, mutta sen näyttääpi aika. Olisihan se ihana viettää loppuelämä kotosalla.

no ei tätä enää kovin kytemiseksi voi sanoa, mielessä suorastaan roihuaa :D
Olen elänyt ja kasvanut mettän ja luonnon keskellä, niin sanotusti väljillä vesillä, jossa iltalenkillä ei ole pakko kohata toista ihimistä, jos ei taho. Ei, vaikka lähtisi keskelle kirkonkylää. Olen kasvanut ympäristössä, jossa liikenneruuhkat ja valo- sekä melusaaste on hyvin heleppo unohtaa ja mettä on kivenheiton päässä. Metsurin tyttärenä minut on viety mettään jo ennen kuin osasin edes puhua. Jo varhain olen oppinut luonnon kuuluvan osaksi arkista elämää. Aina en ehkä ole osannut arvostaa kaikkea sitä mitä ympärillä on, mutta vanhemmiten olen havainnut oman rauhan, laakeat erämaat ja kauniin luonnon osaksi asioita, joita arvostan elämässäni eniten. Enemmän kuin menoa ja meininkiä, kulttuuririentoja, ravintolaruokaa tai bileiltoja baarissa. Luonto ja mettät on minulle tärkiä asia, mutta jos etsit vihreitä aatoksia, itujen syömistä, "Liha on murha!"-iskulauseita ja ittensä kahlitsemista puuhun, tämä ei ole oikia paikka sinulle. Uskon järkevään metsätalouteen, metsiin elannon lähteenä, kannatan kaivosteollisuutta työpaikkojen luojana (mutta en minne tahansa ja miten tahansa rakennettuna), minulta löytyy mettästyskortti ja mediumiksi paistettu pihivi on herkkuani. Luonto tarjoaa mielestäni ihimiselle oikein kohdeltuna niin konkreettista kuin henkistäkin hyötyä.

parhaita asioita mitä tiiän
En tykkää kertakäyttökulttuurista ja kierrätän jätteeni, mutta kieltäydyn potemasta huonoa omaatuntoa siitä, että meijän perheessä harrastetaan saastuttavia asioita, kuten autoja ja moottorikelkkailua. Kalastan, marjastan ja sienestän ja toivon, että tulevaisuu'essa meijän lapukka pääsee toteuttamaan ittiään rodunomaisella tavalla saalista noutaen. "Isona" haluan olla hyvä työssäni, asua omakotitalossa, omistaa mettää sekä liikkua luonnossa mahollisimman palijon. Kaikkea tätä haluaisin pystyä toteuttamaan omalla kotiseu'ullani ja tarjota ehkä joskus siunaantuville lapsilleni mahdollisuuden kasvaa siellä. (Isona haluaisin myös osata soittaa haitaria, omistaa kulpavolokkarin ja mennä naimisiin mettän keskellä, mutta net on ihan toisia tarinoita net.)

Tämä blogi syntyikin tarpeesta päästä purkamaan ajatuksia omaa kotiseutua ja siihen liittyviä asioita kohtaan. Itä-Lappi kun on sitä työttömyy'en kurittamaa masentavaa seutua, josta karkaavat niin naimaikäiset naiset ko työikäiset ihimiset muutenkin ja jonka väistämättömänä kohtalona näyttäisi olevan kuihtuminen ja autioituminen palaveluitten ja elämän valuessa muualle. Viiminen lähtijä sammuttaa valo -mentaliteetti. Ainakin, jos nykyajan syrjäseutuja sorsivaa politiikkaa katsoo. Kirjoitushalun pohojalla kyteekin vahava halu taistella tätä kylien tyhyjenemistä ja väestön ikääntymistä vastaan. Halu nähdä itäkairassa palijon positiivista ja hyvää, mahdollisuuksia. Tilaa olla ja elää siellä, missä haluaa. Kieltäytyä uskomasta, että ainua vaihtoehto meille kaikille on se ihimisten tunkeminen betonihelevettiin samalle neliökilometrille. 

paistaa se päivä risukasaankin, vuoden pimeimpänä päivänäkin
Huh, olipas kauhian virallista. Kuten kuvasta (tai tekstistä) näkyy, sorrun ajoittain paasaamaan ittelleni tärkeistä asioista. Tykkään myös viljellä sarkasmin kukkasta, tyhymiä sanontoja ja ajoittain kärjistää asioita. Tykkään puhua vakavista asioista, mutta en aina niin vakasti, vaan huumorilla värittäen. Yleisesti ottaen pyrin myös kunnioittamaan toisten ihimisten mielipiteitä ja tiedostan, että meillä on omat makumme ja toiset tykkää äitistä ja toiset siitä tyttärestä. Sitä, kuinka usein kirjottelen, en osaa sanoa, enkä aijo kirjottelusta ottaa mitään paineita. Luulisin kuitenkin asiaa irtoavan, jos ei muuten niin reissukuvina kotohuudeille ainakin. Niitä kun kertyy valokuvausharrastuksen ja ahkeran luonnossa chillailun myötä. Hyppää siis ihimeessä messiin, jos kiinnostuit! Katotaan, kuinka pitkälle tämä kantaa vai onko koko homma ihan komiskolla.

Ja ai niin, syvällisempää avausta siitä, miksi blogin nimi on mikä on, on luvassa myöhemmin. Nimestä huolimatta en kuitenkaan aina oo ihan kauhia kärty, mitä nyt vähän suivaantunu silloin tällöin.

P.S. Jos jokin sana tekstissä ei aukia, voit koittaa kurkata "suomennosta" täältä :D