tiistai 13. kesäkuuta 2017

Äitiyslomakuulumisia

Alkuun töistä pois jääminen tuntui oudolta ja hieman ahistikin, mutta nyt oltuani ensin hetken kesälomalla ja sitten siirryttyäni äippäloman hellään huomaan, pakko sanoa, että ei voisi kyllä paremmin olla.

Viimeiset viikot töissä olin nimittäin kyllä jo aika kuitti. Väsymys ja aivojen rasittaminen ei vaan sovi yhteen. Ja kieltämättä sekä jatkuva istuminen että toisaalta myös liikkuminen ja lattialla/lasten pöydän ääressä kömpiminen alako ottaa koville.

Nyt on ihanaa, ko kaikkea toimintaa saa säädellä oman jaksamisen mukaan ja tehä asioita omassa tahissa. Voin haravoija pihaa, kasata roskat kottikärryyn ja kärrätä sen navetan taakse ja sitten istua puoli tuntia varjossa siemailemassa vissyä, ennenkö jatkan. Hommassa ko hommassa vauhti ei päätä huimaa, mutta eipä toisaalta ole kiire minnekään. Tuntuu itse asiassa varsin mukavalta kasata siipan pilikkomia eteisen purkujätteitä varastoon ens talaven polttopuiksi pari lautaa kerrallaan ja hitaasti taapertaen. Samassa ajassa mikä meikältä menee 1/4 peräkärrystä tyhyjentämiseen, on siippa tyhjentänyt loput 3/4. Mutta ei se haittaa.

Ihanaa on myös se, että ruokaa ehtii tehä ihan ajatuksen kanssa. Pyykit saa kuivumaan ulos lempeään kesätuuleen ja siivotakin jaksaa ennenkö alakaa näyttää ihan kaoottiselta.

Nukkuminen ei enää ole varsinaisesti mikään nautinto, mutta olen tyytyväinen jos vessassa käynnit jää kahteen ja asentoa ei tartte vaihtaa kolomeasataa kertaa. Äkkiä sitä huomaa, että tarttee meleko vähän unta ja kun aamulla ei ole kiire mihinkään, voi ottaa ihan rauhassa. Nukkua tarvittaessa päikkärit. 

Vaikka kyllä tässä h-hetken lähestyessä väistämättä alakaa tuntua tämä "ylimääränen" paino jo ropassa ja en minä loputtomiin jaksais näin raskas olla! Nivuset alakaa olla jo kovilla ja ajoittain on tukalakin olo. Kyllähän sitä "omaa" roppaa jo vähän kaipaa, mutta ajallaan senkin toivottavasti saanee takaisin. Ensin pitää vielä hetki jaksaa olla yhtä tämän pikkukaverin kans. Ja kyllä minulla tämmösenä ruuan suurena ystävänä on jo lista kaikesta siitäki, mitä pitää taas syyä sitten taas ko saa (lähtien maksalaatikosta valakkarilasillisen kautta sushiin...) :D

Mutta! Ei kait tässä. Pakata pikkuhilijaa sairaalakassi valamiiksi, tehä viimiset hankinnat ja jäähä odottavalle kannalle. Ja pikku sivuprojektina jatkaa remppahommia, mistä pitäisikin alakaa teille turinoida ihan omia tarinoita. Tai minähän lähinnä oon tämmöne sivustakatsoja ja prosessin tallentaja tällä hetkellä, mutta muut jatkaa minunki puolesta. 

Kaiken kaikkiaan, meillä menee mukavasti. Heleppoahan tämä vielä on ja mikäs tässä muutenkaan ollessa, ko kesäki on <3

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Matkalla masuasukin kanssa

Ajattelin nyt tosiaan avata hieman ajatuksia tästä meitä kohtuu piakoinkin koskettavasta elämänmuutoksesta, eli pikkukaverista. Sanotaan, että odottavan aika on pitkä, mutta meikäläisestä tämä aika on kyllä painanu loppujen lopuksi menemään ihan kaasu pohojassa. Tosin minulla on kyllä aina sama ongelma, että aika vaan painaa menemään ja välillä tuntuu, ettei ite kerkiä mukaan ollenkaan. :D

Tässä vaiheessa alakaa tuntua jo siis siltä, että pikkunen on täällä ennenkö ehtii kissaa sanoa.


Monella tapaa ollaankin asiaan jo valamistauduttu, mutta tietysti näin pään tasolla asiaa on edelleen hyvin hankala ees käsittää. Vaikka tämä kaiffari täällä pötsissä harjotteleeki säännöllisesti ninjapotkuja, hikkaa ja pyrkii tekemään meikäläisen elämästä tässä vaiheessa jo meleko tukalaa. Tietysti toista rakastaa valamiiksi jo aivan suunnattomasti, eikä millään malttaisi oottaa ensitapaamista, mutta samaan aikaan sitä myös luonnollisesti miettii, että mitähän tästä tulee ja olikohan tämä nyt ihan viisas idea. :D 

Toki mää luulen, että pärjätään ihan hyvin, mutta väistämättähän tämmöne hyppy tuntemattomaan mietityttää ihimistä. 

Vaikka toistaiseksi isoin ongelma meikäläisellä on ollut sopeutua siihen ajatukseen, että tänä kesänä ei tuu Tuntsan reissua. Minäkään en ole niin hullu, että lähtisin tämän pötsin kanssa satojen kilometrien päähän erämaahan, missä puhelin ei kuulu. Ei sillä, että tässä vaiheessa nukkuminen teltassa tai eräjormailu muutenkaan olon puolesta kauhiasti kiinnostaisi, mutta ei sille mitään voi, että kaihoan keskelle ei-mitään, se on vaan niin sisäänrakennettua meikäläiseen. No, jospa päästäisiin käymään vaikka ongella tässä jossaki vähän lähempänä.

Muuten en oikiastaan jaksa asioista hirviästi ressata tai miettiä niitä etukäteen, ko faktahan on se, ettei sitä voi ennalta tietää, mitä tuleman pitää. Uskon, että hyvin pitkälle asiat menee omalla painollaan ja turha suunnitella hirviästi etukäteen mitään. Tai oottaa mitään, niin voi sitten yllättyä positiivisesti. :D 

Mutta kuten sanoinkin jo, tämä aika on tosiaan menny aivan mahottoman nopiaa. Tai no, siinä vaiheessa ko pahoinvointi oli seurana sen kuukauen, sillon tuntui että aika ei kulu mitenkään päin ja oli se superväsyneenä töitten tekeminenkin aika tuskasaa. Mutta nyt ko kattoo taaksepäin niin alakuvuosi on pyörähtänyt suorastaan supervauhilla menemään. Toki tätä pötsiäkään ei juuri ollu ennen maaliskuun alakua, eikä se nytkään mikään ihan jäätävä ole, että net tukalat päivät on toki vasta eessäpäin. Mutta positiivista on toki se, että enää ei tartte tehä niitä töitä. Voi siis ottaa kesken päivän tarvittaessa päikkärit (kuten tänään) ja venyä aamulla sängyssä niin pitkään ko siltä tuntuu.

Että joo, ihan poikaa ko saa olla nyt kaikessa rauhassa kotona. Tai rauhassa ja rauhassa, mutta sanotaanko, että keskittyä kaikkeen tällä hetkellä oleelliseen hommaan kotona. Samalla voi kerätä voimia kaikkeen tulossa olevaan uuteen ja ihimeelliseen.

Elämä on ihimeellistä. Yhtä ihimeellistä ko lumisaje kesäkuun ensimmäisenä päivänä ja vähän sen ylikin.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Kesälomalla

Kylläpäs aika on taas vierähtänyt. Jäin viikko sitten viettämään hurjan pitkää yheksän päivän kesälomaani ennen äitiysloman alakamista ja pakko sanoa, että kesäiset kelit kyllä hellii. Tänäänki on tuullu pohojosesta niin, että tukka lähtee ja juuri nyt alako TAAS sadella räntää. 

Syyslomaksi tätä kait vois ennemmin kuttua. 

Sattuneesta syystä remppahommat ei oo vielä kauhiasti edenneet muutako sillä tympiämmällä tavalla, eli hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja muuta ikävää virallista ajatustyötä -osastolla. No, konkretian tasolla ollaan nyt jo alotettu eteisen tyhyjentäminen ja jospa tässä piakoin alakaisi jotain tapahtua enemmänkin. 

Muuten oonki kesäloman kunniaksi keskittyny lähinnä pyykkäämään ja siivoamaan koko talon. Pötsiki kasvaa tasaseen ja jaksamista riittänee vähän enemmän nyt ko ei tartte enää töissä käyä väsymässä. Ekat lomapäivät tosin meni niin täynnä ohojelmaa, että tänään on kyllä ollu vähän semmone olo, että mitähän ihimettä sitä tekis, eikä sitten oikein ole osannut tarttua tänään yhtään mihinkään. Eipä tuo sääkään ole oikein suosinut, joten se rajaa toistaiseksi kaikki pihahommat, tuunailut ja mattojen pesut veks ohojelmasta. No, ehkä sitten ensi viikolla jos vähän lämpenisi. 

Viikonloppuna tosin saatellaan mummokin viimeiselle matkalle, että ehkä ihan ok olla vähän maissa nyt. Sekin on tässä omalla tavallaan vetänyt toukokuussa työkiireitten lisäksi ajatukset vähän muualle. Vaikka odotettavissa olikin, niin eihän se luopuminen ikinä helppoa ole. Toisaalta tämä mahassa möyrivä uusi elämä tekee asiasta jotenki helepompaa, toisaalta vaikiampaa. Mutta eipä siitä sen enempää. 

Elämä on täynnä muutoksia.

Mutta ehkä mää voisin näistä iloisemmista muutoksista kirjotella ihan erikseen oman juttunsa, ennenkö ehkä aloitetaan remppaviestintä. Tämä olokoot nyt taas tämmöne sillisalaatti vielä. 

Huhhuh, ei kyllä näytä tuo ens yön sää mitenkään kauhian innostavalta... Onneksi ei tartte olla aamulla menossa töihin. Surettaa vaan kaikkien ylioppilaitten puolesta tuo keli, näyttää vähän siltä, ettei lauantainakaan ihan kovin mahtavasta säästä päässä nauttimaan. Onnea silti kaikille onnekkaille, joilla aikuisten oikia elämä on vasta eessä. Hullua, että omista ylyppäreistä on kohta jo kymmenen vuotta. :D Niin se aika vaan menee. 

No mutta, palataan taas, mutta toivottavasti ei enää palella siinä vaiheessa kauhiasti!