sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Bannerin vaihto

Siivouspäivä näköjään ulottui tännekin asti, tuli vaihettua ex-tempore banneri vähän vuojenaikaan paremmin iskeväksi. Toivottavasti tykkäätte, taattua meikäläisen viijen minuutin laatua!

Hieman lisää joulua

En tiijä mikä hirviä jouluinnostus minulla on nyt iskeny jo näin lokakuussa, sillä iltaisin tulee useammin ko kerran mietittyä joulukoristeita, -tekstiilejä ja muita. Toisaalta aloin aatella, että onhan jouluun enää se kaksi kuukautta ja koristelut kuitenkin saa aloittaa jo marraskuun lopulla, eli noin kuukau'en päästä, joten ihan hyvin voi jo miettiä tämmösiä. Varsinkin jos net tuovat lohtua tänne synkiän lokakuun keskelle. 

Vaikka tänään on kyllä ollut siinä mielessä ihana sunnuntai, ko sai tunnin lisää aikaa vuorokauteen, etenkin ko eilinen päivä meni hyvin pitkälti työpaikan maisemissa potilaan kanssa päivystykseen jonotellessa. Meillä on vesirokko. Kyllä. Siippa ei ole pentuna sairastanut vesirokkoa ja päätti nyt sitten sairastua siihen. Onneksi ei näytä olevan mitenkään erityisen paha ja lääkäri kirjoitti lääkekuurin ko reilun nelijän tunnin oottelemisen jäläkeen lopulta eilen lääkäriin pääsi. Täytyy kyllä sanoa, että näillä leveyspiireillä ei kannate pahemmin viikonloppuna tai ilta-aikaan sairastella... Sen verta oli palavelun laadussa parantamisen varaa, oman kunnan päivystys ko on naapurikunnan puolella iltaisin ja viikonloppuisin. Tai sanotaanko, että lääkäri saa kyllä kiitosta, mutta muuten palaveluketju oli meleko luokaton, tuntuu nykyään, että julukisen puolen sairaanhoidossa on enemmän sääntö ko poikkeus, että suhtautuminen on luokkaa "oma vika ko menee ylipäänsä sairastumaan ja vielä väärään aikaan". Tai sitten olet vaihtoehtoisesti luulotautinen ja hoitoon et ainakaan pääse jos ei ole vähintään pää kainalossa. 

Kyllä se puhelimeen vastaava hoitaja siellä on asiakaspalavelutyössä ja mielestäni terveyspalaveluista maksavalla asiakkaalla on oikeus odottaa asiallista palavelua, eikä huutamista puhelimessa. Ei kait se meijän vika ole jos työntekijät on ajettu liian ahtaalle ja omaa sairastumisen ajankohtaa on ikävä kyllä mahoton valita. Syyttömiä ollaan myös mielestäni siihen, ettei omasta kunnasta sitä päivystystä ilta- ja yöaikaan löy'y, vaan se hoituu naapurikunnan puolella. Ei sitä ihan huvikseen lähe heittämään saan kilometrin lenkkiä. Ja ko päivystyksessä on töissä se yksi ainua lääkäri, niin tietäähän sen sitten, että tällaisella ei-akuutilla mutta kuitenkin lääkärin tapaamista vaativalla tilanteella saa vaarautua oottamaan. Ja oottamaan. Meleko surkiat on resurssit ko yksi lääkäri painaa tukka hiessä menemään ja hoitaa meleko monen kunnan asiakkaat... Alakaa vakaasti tuntua siltä, että parempi olis painella suoraan yksityiselle lääkärille. Jos olisi varaa sellaiseen. Ja jos semmonen olisi ees yhtään lähempänä. 

No mutta, eksyin vähän aiheesta, piti puhua joulusta eikä laaduttomasti järjestetyistä terveyspalaveluista. Mutta loppukaneettina vielä, elekää hyvät sallalaiset missään tapauksessa menkö sairastumaan tai loukkaamaan ittiänne akuutisti ilta- ja yöaikaan, ette ole tervetulleita naapurikunnan puolelle saamaan hoitoa. 

Huh, nyt sitten aivan muuta ja siihen jouluun. Selasin nimittäin rentoutumismielessä eilen Anttilan jouluvalikoimaa ja tulihan sieltäki poimittua sitten omat suosikit. Ajattelinkin esitellä net teille, onhan siihen jouluun tosiaan enää se kaksi kuukautta. 

kuvat NetAnttila
Se, mitä kaipailisin kovasti lisää, on jouluiset keittiötekstiilit. Vallilan Helikello-keittipyyhe olisi kiva ja jouluiseen kattaukseen olisi kiva lisätä tabletit. Valkoiset Pirta pitsiliinat olisivat ihanat tabletit, mutta toisaalta valkoinen väri on erittäin epäkäytännöllinen. Toisaalta nämät näyttivät olevan virkattu puuvillalangasta, joten värjääminen kotona onnistuisi suht heleposti. Myös Pirta Ilo -tabletit voisivat toimia kattauksen lisänä, joko punaisena tai ihan vaan mustana. Tosin jos laittaisi punaiset tabletit, niin sitten pöytäliina pitäisi kyllä vaihtaa. Aijemmin pöydässä on ollut kokopunainen kaitaliina.

kuvat NetAnttila

Valkoisiin pinnatuoleihin olisi myös kiva tuoda hieman jouluista piristystä punaisilla istuintyynyillä. Pyöreät saattaisivat istua tuoleihin nuita neliskulmaisia paremmin, mutta toisaalta neliskulmaiset ovat jotenkin kivemman näköiset. Muuten en istuintyynyistä välitä, mutta joulutunnelmaa net olisivat omiaan lisäämään. 

kuvat NetAnttila

Anttilan valikoimasta löytyi myös ihanan näköisiä kuusenpalloja. Nuita sinisiä palloja sai myös ihanina kirkkaanpunaisina ja tummanvihireinä. Lisäksi oli valittavissa kahta eri kokoa (pallon halkaisija 6 cm / 12 kpl tai 3 cm / 24 kpl). Myös nämät erilaiset harmaan ja valakosen sävyiset pallot miellytti meikäläisen silimää ja näitä tulisi kerralla paketissa hieman enemmän (halk. 6 cm / 34 kpl).

kuvat NetAnttila
Minusta nämät lakki silimillä olevat joulutontut on jotenkin tosi sympaattisia ja tämmönen oisi kiva kaveri vaikkapa leivinuunin reunalle istumaan, meilläkö ei vielä ole ainuttakaan sisätonttua. Näitä tonttuja taisi olla saatavilla kolomessa eri koossa (mitä isompi, tietysti sen parempi) ja myös hieman erinäköisinä ja värisinä. Joulukuusen alusmatoksi Anttila tarjosi myös yhen vaihtoehdon, joka oli mielestäni varsin kiva (halk. 94 cm) eikä sitä ollut hinnallakaan pilattu, sillä se oli vaivaiset 10 euroa. Toisaalta olen miettinyt, että sellainen virkattu pyöriä matto sopisi kivasti kuusen alle. Enää tarvisi vaan jonkun virkata se. Meikäläinen on ihan käsi nuitten virkkuuhommien kanssa, patalaput ja muut tämmöset yksinkertaiset lähtee, mutta mikään pyöriä ei vielä toistaiseksi ole onnistunut. Olisi kiva osata virkata semmosia säilytyskorejakin, pitäisi vaan ostaa sopivaa lankaa ja opetella. 

Toisaalta katsoin kyllä kaupassa, että sellainen mattoon sopiva lanka maksoi kyllä sen verran palijon, eikä yksi rulla varmaan ees riittäisi riittävän isoon mattoon, että sillä hinnalla ostaa jo kaupasta kyllä valamiin maton. Mutta ohan se ite tehty tietysti aina kivempi. 

No mutta, tämmösiä sieltä Anttilasta löytyi. Siinä mielessä harmi ko ei asuta enää isossa maailmassa, että ei pääse kauppojen jouluosastoille ihastelemaan ja hipelöimään kaikkia kivaa jouluroinaa. Meijän S-marketin jouluosasto ei maha olla mitenkään kovin valtava ja runsas. Vaikka kieltämättä se pienenä tuntuikin siltä. Joulupallot näyttivät ilimestyneen jo nyt myyntiin. Pienenä se jouluosasto taisi ilimestyä vasta joulunavajaisten aikaan, eli ihan marraskuun lopulla vasta. Silloin se kyllä tuntui aivan valtavalta ja ihanalta sekä ihimeelliseltä. Tarina tietää muuten kertoa, että ite olen vesirokosta huolimatta pakottanut äitin viemään minut joulunavajaisiin pentuna (ehkä nuin 4-vuotiaana?). En oo suostunu jättämään vuojen kohokohtaani välistä jonku moisen tau'in takia. Kertonee jotain tästä meikäläisen jouluhulluu'esta. :D Tänä vuonna voisikin ehkä pitkästä aikaa lähtiä käymään joulunavajaisissa tunnustelemassa, että onko meininki vielä sama ko ennenkin, ko ei ole moneen vuoteen päässyt niihin osallistumaan. 

Tämmösiä tänään! Vielä viikon ko jaksaa pusertaa, niin sitten se onkin jo marraskuu. Nyt pitänee jatkaa tätä touhukasta sunnuntaita, tulin tuossa aamulla ylimääräsen tunnin kunniaksi pikasiivonneeksi talon. Kivaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!

tiistai 20. lokakuuta 2015

Kotijuttuja

Lupasin vilautella teille vähän niitä pieniä juttuja, joista kotona tällä hetkellä erityisesti tykkään, joten tässäpä niitä!


Alakerran viltti, jonka ryöväsin äitiltä. En seleviä aamukahaveista enää iliman tätä. Aamun paras hetki ko voi könytä viltin alle kahavikupin kans ihimettelemään, että ois taas uusi päivä eessä.


Pistin heinäseipääseen vähän lyhtyjä valaisemaan pimiää pihatietä. Tarkennus muuten hienosti tässä kuvassa tuolla pihatiessä eikä ite asiassa, mutta olokoot. :D 


Adoptiotonttu lähössä vesikelekalla ja lyhdyn kanssa veen hakuun. Enää tarvittaiski sitä lunta (ja no okei, ehkä se jouluki ois ihan kiva, ehkä tuo on kuitenki enemmän joulu- eikä kotitonttu, niinkö koitin Lennulle väittää).


Navetan "uusi" lattia. Näyttää tosi rujolta, mutta on oikiasti ihan huippujuttu. Ja lattiahan on sitten kierrätysmateriaalia, tähän meni vanahat talon lattialau'at. Mulla on aika kätevä siippa.


Uusi pihavalo pimiää valaisemaan. On muuten kirkas. Ja on varustettu liiketunnistimella. Kyllä net Lidlissä osaa.


Varaston aarteita, piparkakkumuotteja. Pesin ja puunasin ja pakkasin peltirasiaan oottamaan joulua. 


Vähän lisää varaston aarteita, kynttilänjalaka.


Joulukortit, joista olikin jo puhetta. Nää on hienoja! Aarteita, etten sanois. Hassua ko suurin piirtein kaikki mitä tuolta jostain säilöstä löytyy, on aarteita meikälle. :D


Tästä rasiasta net piparkakkumuotit löyty. Nyt sielläki on sisällä sitä, mitä purkin kylijessä lukee, nimittäin sokeria. 

 

Kirppislöytö, kahavipaketilla mukaan lähtenyt Ikean punainen Lampan. Kuva hämää, oikiasti tämä on semmonen ihan kirkkaan punainen. Ohan tämä meijän kylä semmosta punaisten lyhtyen aluetta, että oksat pois. :D


Meijän syysverhot! Net on ollu ikkunassa jo aika kauan ja kieltämättä mieleni on alakanut kääntyä jo kohti jouluverhoja (en voi sille mitään), mutta aattelin esitellä netkin nyt samaan syssyyn. Alennusverhoiksi ihan kivat, tässä kuvassa tuo alareuna on tosin vähän huonosti. Kahessa kapiammassa ikkunassa on tuvassa nämät laskosverhot.


Lisää kirppislöytöjä! Lyhdyt (kappas vain, kynttilöitä) olokkarin ikkunaan. Kuva on vanaha, huomaa siitä, että taustalla näkyvässä pihilajassa on vielä lehdet. :D Lyhdytki on oikiasti siniset. Nää on aika kivat, mää tykkään tehä kirpparilöytöjä ko pikkurahalla saa uutta ja kivaa sisustukseen. Ja siis nämät kirpparilöydöthän on nimenomaan Facebook-kirppikseltä, kirppisten uudelta aikakaudelta. :D Oikiasti hirviän kätevää, suosittelen lämpimästi kaikille liittymään oman paikkakunnan Facebook-kirppikseen jos semmonen löytyy. Hirviän mukavaa ko voi viltin mutkasta selata, että mitäs kivaa tänne on tänään ilimestynyt. Saattaa löytää jopa jotain ihan oikiasti hyödyllistä ja tarpeellista.


Ja vielä vähän lisää syysverhoja. Isommassa ikkunassa on mustat paneeliverhot, jokka päästää ihanasti valon lävitte. 

Näin. Joskus vähän enemmän kuvia ja vähän vähemmän tekstiä.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Auringonnousu ja ajatuksia

Yhtenä aamuna viime viikolla oli älyttömän komia auringonnousu. Olisin kovasti halunnut unohtua ihailemaan sitä pitemmäksikin aikaa aamulla, mutta valitettavasti työmaa kutsui sohovan nurkassa köllöttelyn sijasta. Nappasin kuitenkin muutaman kuvan siitä ja ajattelin jakaa net teille. Ja vähän samalla raatailla niitä näitä, ko ei nyt oikein irtoa mitään terävää ja viiltävää tiettyyn aiheeseen kohdennettua tekstiä. 


Minua vaivaa jonkin asteinen taisteluväsymys. Harjottelu on melekeen puolessa välissä ja normaalisti tässä vaiheessa syksyä on tottunut piettämään sen viikon mittasen syysloman. Nyt kun sitä ei sitten ole, on vähän ollut käynnistymisvaikeuksia. Etenkin ko vietettiin ihana kotiviikonloppu touhuten kaikenlaista, niin tuntui jotenkin ekstraväsyttävältä lähtiä taas maanantaina heittämään sadan kilsan lenkkiä, josta ei ees makseta mitään palakkaa. Vaikka tykkään harjottelupaikastani ja tulevasta ammatista, oon silti tullu siihen tulokseen, että työntekoon motivoi myös kummasti se fakta, että siitä maksetaan palakkaa. Onneksi sekin ajatus, että viimeisen opintosuorituksen suoritettua on mahollista päästä niihin oikeisiin töihin, motivoi kuitenkin ihan riittävästi tällä hetkellä. Ja eihän siitä mihinkään pääse, että tykkään tulevasta työstäni varsin palijon.


Viikonloppuna saatiin kuitenkin mukavasti aikaiseksi sellaisia "syyslomahommia", vietiin navetasta turhanpäiväistä romua yksi kaatopaikkakuorma ja siippa sai valamiiksi tallin nurkkaan lattian ja laittoi sinne myös vanahat keittiönkaapit tuomaan säilytystilaa omille roinillensa. Tallista onkin kehkeytymässä pikkuhilijaa kunnon man cave. :D On muutenki aina yhtä ihanaa päästä eroon turhasta roinasta. Kun vapautuu tilaa, näkee paremmin net tärkiät jutut. Tosin kaatopaikalle oisi vieläkin lähössä lisää tavaraa, että ei se ihan heti kyllä lopu... Tein myös hiukan löytöjä siivotessa. Löysin muun muassa pinkan vuosille 1967-1969 postileiman mukaan ajoittuvia joulukortteja. Nyt en vaan millään osaa päättää, että raaskisinko laittaa kortit kierrätykseen ja askarrella niistä uusia joulukortteja, vai pitäisikö koota jonkinlainen jouluinen kollaasi hienoimmista. Jokaisen kortin ja jouluisan tervehdyksen luin läpi ajatuksella ja ihastelin postileimoja, jokka kertoivat tarinaa siitä ajasta, ko täälläkin on ollut joka kylässä oma posti. Ja puhumattakaan siitä, että kortit saapuivat perille tittelin kera ja pelekällä kylän nimellä! Herrasväki se ja se, Makkaravaara (kylän nimi muutettu). Neiti se ja se, Makkaravaara. Rouva se ja tämä, Makkaravaara. Maanviljelijä se ja se, Makkaravaara. Ihimeellistä.


Varastosta löysin muuten jo kesällä varsin kivan vanahan kynttilänjalan, jonka sain nyt lopultakin puunattua siihen kuntoon, että kannoin sen sisälle ja ostin pitkiä kynttilöitä (muuten valkeita, mutta jouluksi punaisia, tietenkin). Kynttilät palavat itse asiassa nyttenkin. Olen melekonen kynttilöitten suurkuluttuja ja tämä pimiä vuojenaika tarjoaa siihen enemmän ko mahtavat puitteet. Tosin en pistäisi pahaksi lunta ja pakkastakaan, sillä nyt on taas ollut lämpöasteita päivin ja öin, eikä talavesta tietoakaan. Toisaalta hyvä, kun kerettiin istuttamaan takapihalle äitiltä saatua pensasta ja köyhän naisen siirtonurmea (= pois kuorittu nurmikko, joka siirrettiin paloissa meijän takapihalle). Sain myös viikonloppuna pestyä alakerran ikkunat, vaikka olin kyllä ihan varma, että jäävät tältä syksyltä pesemättä. Ylähäällä tyydyin pesemään muutaman ikkunan sisäpuolelta, iski kisaväsymys, eivätkä nuot niin paskasia ees olleet. Pimiäkinhän tuo on kohta koko ajan, niin olokoot. Tuskaillaan keväällä sitten ko on auringosta saatua ihan uutta energiaa.

Aamuista auton ikkunoitten raaputtamistakaan en kyllä kaipaa, mutta ehkä tuossa ko on saatu siivoamalla lisää tilaa talliinkin, niin saattaisin jopa lämmetä siipan ajatukselle siitä, että ajaisi auton aina säilöön sinne. Uloskin laitoin hieman lyhtyjä heinäseipäsiin ja muutenkin. Tein jo yhen hiukan jouluisen asetelmankin adoptoimalla äitiltä yhen pihatontun. Mutta siitä ehkä lisää myöhemmin, voisinpa touhuta vaikka ihan oman kodin kivoimmat jutut just nyt -julukasun.


En muuten menneenä viikonloppuna jaksanut taaskaan kattoa yhtään elokuvaa loppuun asti. On se vaan kumma, muttako kello lyö kymmenen, alakaa silimät luppasta ja jossain vaiheessa torkahan ja on pakko lähtiä könyämään sänkyyn, koska ei oo mitään järkiä kiusata ittiään pysyttelemällä hereillä enää yhtään sen pitempään. Useimpina öinä oon myös ollut niin tööt, etten oo heränny ees siihen, ko siippa on elokuvan loppuun katottuaan könynnyt viereen. Torstain ja perjantain välisenä yönä nukuin niin sikiästi, etten oo ees heränny, vaikka koira oli kahteen eri otteeseen mörissyt ulukona pauhaavalle tuulelle. Harvinaista minulta, ko yleensä herään hiiren pieruunki. 

Mutta ihan järestään tulee siis nykyään joka arkiyö nukuttua se yheksän tuntia ja viikonloppuna semmoset kymmenen. Oon kyllä löytäny ihan uuen ulottuvuuen ittestäni ja aivan uuenlaisen vaihteen nukkumiseen, ko joskus ennen muinoin vetelin menemään semmosilla seittemän tunnin yöunilla satunnaisia kello yheksän sammumisia lukuunottamatta. Kai meikäläisen roppa on nyt viimein keksinyt, että nukkuminen on kivaa. Roppa on myös keksinyt kivan jumin vasemmalle puolelle, mikä pitäisi tässä heti kun saisi aikaseksi ja kerkiäisi, hoidattaa pois. Tänään voisikin siis ennen nukkumaanmenoa kivasti hieman rullailla putkirullalla, niin alakaa kaks kertaa kauhiammin nukuttamaan.


Tästä ko nousee, pitäisi jaksaa väsätä huomiseksi vielä ruokaa ja sitten voisi iltapalaksi herkutella tuoretta ananasta. Urheilut päätin suosiolla siirtää huomiseksi, näinä päivinä ko on vasta lähemmäs viittä kotona, ei huvita tehä mitään ylimääräistä. Muutenkin meni päivä vähän plörinäksi ko unohin vesipullon matkasta pois enkä muistanut ottaa pitemmälle päivälle mitään välipalaa. Joten kynttilöissä ja viltissä on ihan riittävästi toimintaa tälle päivälle. Onneksi ihana parempi puoliskoni oli täällä pensaitten istutuksen ja uu'en ulukovalon asennuksen lisäksi siivonnut keittiön, imuroinut, kantanut puita sisälle ja viikannut pyykitkin telineestä pois. Meikäläisen tehtäväksi jäi siis tälle illalle ainuastaan tuo ruoka. Joten ihan hyvin voin vielä hetken kölliä tässä viltin alla höpisemässä turhia ja nauttia hieman Viisasten teetä lämmikkeeksi. Kera muutaman kurkkuvoileivän, ananasta himokkaasti vilikuillessani muistin, että kaapista löytyy pakkasesta napattua herkkua rieskaa ja jääkaapista paheellisesti aurinkokuivattua tomaattia tuorejuustona viikonlopun jälijiltä. Jäläkkäeikai sitten vielä hieman tuota ananasta, ihanaa arjen luksusta.


Arjen luksushetkestä tulikin mieleeni semmonen juttu, mitä olen pohiskellut (sukunimeni veroinen ko oon) viime aikoina. Nimittäin hetkessä elämisen taitoa. Vaikka kovasti ajatuksissani olenkin kääntynyt jo tuonne jouluun ja sen ihanan odotukseen ja lokakuu tuntuu siinä mielessä varsin hankalalta, oon kuitenkin aiempaa huomattavasti orientoituneempi tähän nykyhetkeenkin. Siihen, että on maanantai, istun viltin alla teekuppi kourassa tässä ja nyt ja tänään en enää aijo tehä mitään ihimeempiä. Huomenna on taas tiijossa uusi työpäivä, mutta en oo työpaikan oven sulijettuani uhurannu sille enää ajatustakaan, koska se on huomenna vasta. 

Jotenkin oon ihan eri tavoin läsnä omassa elämässäni ko aijemmin, ollut kohta jo viimiset puoli vuotta. Oonkin alakanu miettiä, että se hetkessä eläminen vaatii sen, että asioitten täytyy pohojimmiltaan olla hyvin. Täytyy olla tyytyväinen siihen missä on, mitä on ja kenen kanssa on. Silloin on heleppo nauttia jokaisesta aamusta, päivästä ja illasta. Köllähtää tyytyväisenä nukkumaan omaan sänkyyn ja herätä uuteen päivään. Vaikka ei ehkä aina niin kauhiasti kiinnostaisi mihinkään lähtiä, voi miettiä, että tänään on taas uuden viikon maanantai tässä ja nyt. 

Hetkessä eläminen oli huomattavasti hankalampaa sillon, ko alitajuisesti ootti ja laski päiviä pois pääsemiseen, siihen, että jokin tentti tai raskas kurssi on ohi, gradu valamis ja niin pois päin. Sitä laski päiviä syyslomaan, sitten jouluun, joulun jäläkeen hiihtolomaan, sitten kesään. Sama kehä kiersi vuojesta toiseen. Hassua kyllä, mutta ei minulla enää ole samanlaista tarvetta. Toki ootan joulua ja toisaalta sitä, että harjottelu loppuu ja pääsen oikeisiin töihin, mistä maksetaan palakkaa, mutta ei se oo jotenkin ihan samanlaista enää. Ehkä siksi, että joka päivä, ko palaa töistä kotiin, se on jotenkin yhtä antoisaa ko ennen pääsy lomalle, ja jotenkin jokaista päivää osaa nykyään arvostaa ihan eri tavoin. Ei tartte oottaa enää sitä hetkeä, ko pääsee kotiin, kun jokaisen päivän päätteeksi on nyt oikiasti kotona. 

Ja että vaikka rahatilanne on tiukempi ko koskaan (jos mahollista) eikä tulevaisuuskaan ihan selkiä vielä ole, sitä on kuitenkin onnellisempi ko on ikinä ollut. Mutta mikäs mulla on ollessa, ko on tällainen koti ja maailman paras mies. Heleppoa tykätä ja nauttia jokaisesta arjen hetkestä.

Joten, jos tavoitteenanne on nostaa elämänlaatua tai nauttia elämästä enemmän, niin suosittelen kuulkaas ihimiset tekemään niinkö teijän sydän tahtoo sanoa. Tehkää niitä juttuja, jokka on teille tärkeitä ja joista tet nautitta, työtä jolla on teille merkitystä, viettäkää aikaa sellaisten ihimisten kanssa, jokka saa teijät tuntemaan olonne hyväksi. Olokaa siellä, missä sydän sanoo, että on hyvä tässä ja nyt. 

Ainuastaan kuuntelemalla itseään voi tulla aidosti onnelliseksi. Ja sillon jokaisessa aamussakin on jotain kaunista ja huomion arvoista. 

Siispä nyt soppakauhan varteen, että parin tunnin päästä voi sitten päiväänsä tyytyväisenä kömpiä peiton alle ja painua unten maille.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Muutama pieni pyyntö

Hei ihmiset, minulla olisi teille muutama pieni pyyntö. Tai oikiastaan pohjimmiltaan vaan ihan yks ja se kuuluu näin: Ole kiltti ja älä ota koiraa, jos...

... sinulla ei ole aikaa/kiinnostusta/taitoa kouluttaa sitä kulukemaan nätisti hihnassa, ohittamaan toiset koirat, autot ja ihimiset, olemaan käskystä hilijaa, tulemaan luokse kutsuttaessa, antamaan luut ja esineet pois suustaan, sietämään kynsien leikkuun ja kaikki muut hoitotoimenpiteet jne. 
... koiran sosiaalistaminen ei käsitteenä sano sinulle yhtään mitään
... tarkoituksenasi on hylätä se pihan perälle haukkumaan häkkiin tai liian lyhyeen naruun päivästä toiseen ja aamusta iltaan
... ajattelet, että ei pientä koiraa tarvitse kouluttaa, koska se on niin pieni
... luulet että iso ja/tai vihainen koira on hyvä egonjatke
... mielestäsi koiran kuuluu olla vihainen, jotta se olisi hyvä mettäkoira/vartija/koira yleensä
... olet valinnut rodun pelekän ulukonäön perusteella koska se vaan näytti niin söpöltä
... käsityksesi koiran hihnalenkistä on päästää koira fleksin nokassa poukkoilemaan hallitsemattomasti miten sattuu
... lenkkeilytilanteessa siirrät vastuun ohitustilanteen sujumisesta täysin toisen osapuolen vastuulle, etkä edes yritä ottaa omaa koiraasi haltuun/opettaa sille uusia käyttäytymismalleja
... ajattelet koiraa lapsen korvikkeena etkä osaa asettaa sille minkäänlaisia rajoja
... annat koiran pomottaa itseäsi ja suorastaan pelekäät sitä
... se on metsästysviettinen ja viet sen kerran vuojessa lintumettälle antaen sen lopun vuojesta räksyttää tylsyyttään ja yksinäisyyttään häkissä
... tapanasi on kännissä tai muuten vaan härnätä ja pieksää koiria 
... luulet, että hakkaaminen on koiran koulutustapa
... kuvittelet, että koira on sinulla hanskassa ja sinä olet sen isäntä/emäntä silloin kun koira pelekää sinua
... et ole valmis näkemään minkäänlaista vaivaa koiran eteen, kuten leikkimään sen kanssa, keksimään sille virikkeitä, hoitamaan ja lenkkeilyttämään sitä, antamaan sille rodunomaista toimintaa jne.
... kuvittelet, että lapset voivat hoitaa koiran ulukoiluttamisen
... annat lasten kohdella koiraa kovakouraisesti/huonosti
... koira on sinulle pelekkä statussymboli/näyttelyesine
... et ole valmis laittamaan rahaa koirasi hyvinvointiin
... et kykene/pysty/halua/osaa tehdä tilanteelle mitään, mikäli koiran kanssa syntyykin jotain ongelmia
... et osaa ajatella eläimen, vaan ainoastaan omasta parastasi

Ei mulla muuta tänään.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Mitä kuuluu Unelmalle itsestä?

Aijemmin uhkailin, että tämä omien hyvinvointiunelmien tavoittelu tulisi näkymään täällä blogissakin, mutta täytyy myöntää, että meleko hilijaista on ollut. Osin ehkä siksi, että asiat on oikiastaan ollu meikäläiselle seleviä jo, eikä niitä olekaan tarvinnut työstääkään niin palijon, ko oisi voinut aluksi ajatella. Osittain myös sen takia, että kirjottelumotivaatiot ei edelleenkään ole ollu hirviän kohillaan, koska maailma on tällä hetkellä aika kummallinen paikka ja tuntuu vetävän meikäläistäkin sanattomaksi melekeen päivittäin. Eikä tässä ihan aina ole ehtinyt ja jaksanutkaan. Lue, muu elämä kiilaa koneella istumisen ohi. Jollain tapaa olen myös huomannut, että osa valamennuksen teemoista onkin ollut meikäläiselle vähän niinkö turhia. Se on kai varmaan positiivinen asia, mutta oon jäänyt vähän etääksi ja ulos asioista, kun on huomannut, että monet pohtii asioita, jokka on jo itelle ihan seleviä.Varsinkin kun itselleni epätyypilliseen tapaan en ole jaksanut avata sanaista arkkuani. Koska aijemmin mainittu elämä muualla ko koneen äärellä. Ja väsymys myös. Ruokavalioasioissa oon myös selevillä vesillä siinä mielessä, että esim. sokerista en aijo luopua kokonaan, vaan uskon sen kohtuukäyttöön, maitotuotteita menee sen verran ko pötsi kestää (koska en usko ehottomuuteen tässäkään) ja valakonen vehenä ei sattuneesta syystä kuulu ruokavalioon. Vaikka ei sillä, että net tärkkelyspitoiset gluteenittomat jutut välttämättä kauhian palijon parempia olis. Mutta ruokavalioasioissakin tykkään ajatella omilla aivoillani ja kuunnella herkällä korvalla eniten sitä, että mitä se oma roppa kertoo.

Muutenkaan en puhu itelleni rumasti, peilikuva näyttää mielestäni hyvältä, itsetuntoni on aivan kohillaan ja elämässä parasta on pienet asiat. Täytyy myös tunnustaa, että vaikka näen pieniä positiivisia juttuja elämässäni päivittäin ja kannustan ittiäni joka päivä, etenkin jos pitää mennä oman mukavuusalueen ulukopuolelle, semmonen yltiöpositiivisuus ei kuitenkaan ole meikän juttu. Menee vähän teennäiseksi, jos sata kertaa päivässä hoetaan, että minä olen ihana, kaikki on ihanaa, maailma on ihana, pystyt mihin vaan, tästä päivästä tulee huippu jne. Ylistyssanat kokee inflaation, tiijättekö. Eikä minun ainakaan tartte kuulla sata kertaa päivässä kelepaavani just tämmösenä ko oon ja olevani huippu ja että kaikki pienet risaukset, jokka teen tässä elämässä järkevästi ja hyvinvointi eellä, on supermahtavia hommia. 

Mutta minä oonki tämmönen Lapin mörri, jos joku on aidosti nuin positiivinen niin se on vaan ihailtavaa, meikäläiselle riittää vähän vähempikin. :) Elämä voi olla kivaa ja arki rullata ihan hyvin iliman mieletöntä hehkutusta. Jokaista onnistumista ei tartte alleviivata, niinkö ei epäonnistumisiakaan.

Mutta mitäs mitäs. Toista kuukautta rullataan menemään jo kovaa vauhtia ja konkreettisia asioita valamennukseen liittyen on ainakin se, että oon saanu lihaskuntoreenit jollain tavalla osaksi arkirytmiä. Saliohojelma onki ollu ehottomasti koko homman parasta antia! Tämä viikko meni kylläkin vähän huonosti, en ole saanut tehtyä ko yhen reenin. Yllättäen taas väsytti niin palijon ja jou'uin siirtelemään reenipäiviä ja sitten paletti jotenkin levisi käsiin. Mutta ei se mitään, koska ensi viikko on taas uusi viikko ja mahollisuus tehä asiat toisin. Päätin eilen raakasti jättää jalakareenin tekemättä ja tehä tästä semmosen kevyemmän viikon, jotta sitten ensi viikolla jaksan lähtiä hommiin taas sata lasissa. Ruokapuolesta voin ihan surutta myöntää, että mitään kilojen kiristelyevästä en ole syönyt, mutta päätinkin, että se ei ehkä nyt ole oleellistakaan. Pitää syyä hyvin, että jaksaa reenata ja elää. Jos sinne väliin eksyy pala suklaata silloin tällöin, niin menkööt. Tai puolukoita kinuskikastikkeella. Syön kuitenkin suht säännöllisesti ja aika perusterveellisesti ja juon palijon vettä.  Muutenkin tuo aerobinen liikunta on yllättäen osoittautunut meikäläisen kompastuskiveksi. Kun saan lihaskunnot tehtyä, ei jaksaminen meinaa enää riittää sitten niihin lenkkeilyhommiin. Keväällä (jos luoja suo) on toivottavasti sitten hiihtokelit kohillaan ja suksilla jos saisi kalorit sitten palamaan tehokkaammin. Vaatii tietysti sen, että jaksaa vetää monot ja sukset jalakaan ja lähtiä hiihtämään.

Jotenkin tuntuu, että tällä hetkellä elämäntilanne nyt vaan on sellainen, että on tarkoituksenmukaisempaa liikkua sen minkä jaksaa ja keskittyä ensisijaisesti siihen, että arki pyörii, eikä yrittää ottaa maksimisuorituksia itestä irti. Ihan sohovaperunana tässä ei kuitenkaan tosiaan olla, huomasin tuossa eilen illalla peiliä ohittaessani, että herranjestas, takalisto on ottanut ihan selevästi massaa itteensä verrattuna aikaan ennen säännöllistä punttijumppaa. Rasvakerros päällä ei ole välttämättä niin tirissyt, mutta kyllä se siitä vielä joskus sulaa sekin. Jos sen on tarkoituksenmukaista sulaa. Ja vielähän tässä ehtii heleposti tällekin vuojelle opetella uutta. Pikkuhilijaa ja päivä kerrallaan.

On se kyllä kumma, että ko jotenkuten löytää punttimotivaation, kadottaa lenkkeillymotivaation? Edelleenkin kyllä peräänkuulutan sitä, että jos ei aina väsyttäis niin palijon, vois vaikka jaksaaki reuhottaa koko päivän paikasta toiseen. Mutta hei, kehonhuollosta olen koittanut ja jokseenkin onnistunutkin piettämään paremmin huolta ko aijemmin!

Myönnän kyllä, että myös semmosessa hommassa ko kylässä käymisessä voisi koittaa hieman skarpata. En osta kotia juuri herkkuja ja osaan pysyä yleensä jonkinlaisessa kohtuuessa esimerkiksi pakasteesta löytyvän mustikkapiirakan suhteen (en kaiva sitä sieltä joka päivä), mutta ko menen käymään porukoilla, voinkin yhtäkkiä syyä jäätelöt, suklaat ja kaikki maholliset. Suorastaan jopa käytän sitä tekosyynä, että täällä saa syyä. Että otanpas tuon karkin tuosta. Ja vielä toisenkin. Liittynee jotenki siihen, ettäkö asu kauempana, siellä käyminen tarkoitti lomaa ja herkuttelua. Sillon se ehkä oli ihan ok, mutta ei toimi enää ko kylässä tulee käytyä jopa useita kertoja viikossa.

Mutta mää käsittelen tämän homman itteni kanssa heti ko kerkiän.

Ja muuteski. Mulla menee ihan kivasti. Tämmöstä tasapainoiluahan tämä on, mutta ressiä en suostu repimään. Siitä esimerkiksi olen suunnattoman ylypiä, että työasioita en ole tuonut kotia ja on ollut suorastaan heleppoa unohtaa kaikki työhommat siinä vaiheessa ko tulee kotia. Tiiäppä sitten, että auttaako tuo pitkä työmatka. Ehtii sinä aikana jo unohtaa kaiken ko kyttää hirviä ja nauraa YleX:n iltapäivän Vikille ja Mäkkärille. Ja jos jaksan kantaa halakoja paremmin, mutta tämä turvallisen paksu rasvakerros on pysyäkseen, jotain on kuitenkin saavutettu. Sitä kultaista keskitietä ja hyvää elämäähän tässä hajetaan. 

On tietysti kiva huomata muutoksia jollain tasolla ulukonäössäkin, koska net motivoi jatkamaan tätä hommaa, mutta on ehkä ihan tervettä ja tervetullutta tehä hommia välillä niin, ettei mene peilikuva eellä. Tuijota joka päivä ittiään peilistä. Tai seiso mittanauha kourassa ja puntarilla. Ko unohtaa tämmöset, saattaaki sitten yllättäen käyä niin, että ko erehtyy yhtenä päivänä kattomaan ittiään peilistä vähän pitempään, on jotain saattanut muuttuakin. Tai sanotaanko, että ko ei ehi kattomaan ittiään peilistä ettiäkseen virheitä, saattaaki löytää positiivisia asioita.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Tähdenlentoja pimiässä

Tämä lauantai-ilta on sujunut kotisohovalla chillailulistaa kuunnellen ja miettien niitä näitä. Välissä kävin istumassa saunassa ja mietin, että en jaksa ymmärtää elämää ajoittain sitten ollenkaan. Mutta yhen asian minä kuitenkin tiijän ja ymmärrän. Kotoani en halua, enkä aijo lähtiä mihinkään. Vielä kovin kauaa en ole tässä ehtinyt asustaa, mutta missään paikassa en koskaan aijemmin ole tuntenut oloani näin hyväksi. Mitään paikkaa en sitten lapsuu'en ole tuntenut näin kodiksi. Ja onhan se nyt perkele kumma, jos ei ihimisen anneta asua siellä, missä haluaa? 

Käytin äsken koiraa iltapissalla ja ette usko, minkälainen ääretön tähtitaivaskatto tuolla aukiaa, ko astuu ovesta pihalle. Pitäisi joskus ikuistaa se teille. Ei ihan joka paikassa ole mahollista ihailla ääretöntä tähtitaivasta olematta keskellä korpia kuitenkaan. Muutama auto valui pimey'en keskellä, katuvalot loistaa tiellä, häiritsemättä kuitenkaan ollenkaan täydellisen tähtitaivaan ihailua. Sillä aikaa, ko koira nuuskuttaa pellolla, näin tähenlennon.

Yhtenä iltana viime viikolla oli mielettömät revontulet. Net juoksi tulemaan tuolta navetan kulumalta, halakaisi taivaan pihan yläpuolella ja kiemurteli sen poikki ja katosivat talon kulumalta taivaanrantaan. Oltiin pihahommissa ja ko aurinko alakoi suunnata kohti horisonttia, rupesi pakkanen kirimään. Sitten vihiriät rannut alakoi tanssia taivaalla heti, ko aurinko painui sen verran alas, että tuli hämärää. Ensimmäiset revontulet pitkään aikaan. Tuijotin niitä pitkään ja mietin, miten mahtavassa paikassa minulla on koti. Että tässä näin vaan seison omalla pihallani ja tuijotan ko vihiriä väri hilijalleen valtaa koko taivaan. Revontulet on niinkö tuli, niitä voisi tuijottaa vaikka kuinka kauan vaan ihan hilijaa. Lopulta on aina kuitenkin pakko mennä sisälle ko tunto alakaa kadota varpaista kaikesta siitä paikallaan seisomisesta. Sisällä sammutettiin kaikki valot ja istuttiin tuvan ikkunan ääreen ihailemaan taivasta niin kauan, kunnes sauna oli lämmin. Päätin, että seuraavat hienot revontulet ikuistan kameralla. Mutta en näitä, näitä halusin vaan keskittyä ihailemaan. Myöhään illalla siippa käytti vielä koiraa ulukona ja sanoi, että taivaalla loimusi punaisetkin revontulet.




Elokuulta olin ikuistanut sentään jotain taivaalta. Iliman jalustaa tosin nämätkin. Täysikuu möllötti silloin taas kerran kylän yllä ja aina se on yhtä lumoavaa. 

Millaiselle paikalle sitä saakaan ihiminen elämäänsä rakentaa. Minä olen oppinut ittestäni tässä vuosien saatossa, että en vaaji elämältä älyttömyyksiä. Minä oikiastaan pijän siitä, ko kymmeneltä perjantai-iltana saan ajaa aution kylän läpi iliman, että lähes ketään tulee vastaan. Kuunnella omassa rauhassani Sashin Ecuadoria ja potea pienoista perjantai-illan autokuumetta. Ajaa kotiin, käyttää koiran ulukona ja mennä nukkumaan. 

Joka kerta, ko minä kulijen näissä huoneissa, tunnen että jalakojen kautta koko roppaan nousee jotakin hyvää. Näen potentiaalia, mahollisuuksia. Kun katson pihamaalle, en näje huonossa maalissa olevia piharakennuksia ja villiintynyttä heinikkoa, vaan jotain ihan muuta. Näen unelmia, jotka oottavat toteuttamistaan. 

Unelmista minä aijon pitää kiinni. 

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Ensimmäisenä aamuna kuulin puiden huminan ja mietin kuinka kaukana on häly jota inhoan

Tässä keitellessäni sunnuntaiaamun luksuksena riisipuuroa, tulin selailleeksi nettiä ja törmäsin tähän ET-lehden juttuun, joka kertoo melun ihimisille aiheuttamista haitoista. 

Tämä. Siis juuri tämä. Tätä minä olen aina yrittänyt kaikille selittää, kun puhutaan siitä, miksi en viihy kaupungeissa. Se ärsykkeitten tuluva. Jatkuva meteli, joka johtaa siihen, että on ainaisessa hälytystilassa. 

Toki tämä ei koske pelekästään kaupungin meteliä. Täällä pohojoisessa ja "maalla" on ihana olla, ko ei ole jatkuvia autovirtoja ja kaikkia kaupungin melun lähteitä, mutta ei se silti tarkoita sitä, ettenkö täälläki vois ärsyyntyä ääniin. Siedän esimerkiksi tosi huonosti sitä, että koira haukkuu. Oman käskenkin aina hilijaiseksi, mutta kylän koiria onkin vähän hankalampi kontrolloija. Niihin jokseenkin tottuu, mutta välillä on aika hermostuttavaa tehä pihalla hommia, ko naapurin koira haukkuu taukoamatta. Omasta mielestäni kuuluu koiran peruskasvatukseen opettaa se olemaan käskystä hilijaa, mutta kaikki ei selevästikään jaa tätä ajatusta minun kanssani. On se vähän turhauttavaa, ko ihanan hilijaisen ja tyynen syysillan rikkoo joka suunnasta kantautuva koirien jatkuva läykytys. Äläkääkä ymmärtäkö väärin, koiran homma on haukkua ja on ihan ok, että se ilimaisee kaikenlaisen omasta mielestään epäilyttävän, mutta sen ei pitäisi joutua läykyttämään tunti tolokulla putkeen. Tämä on ihan oikiasti opettamiskysymys. Eikä minun mielestäni naapurin pihalla tapahtuva liike pitäisi olla koiralle semmonen ärsyke, mitä pitää koko ojan hälyttää loukottamalla. Kyllä meijänkin piski saattaa ilimasta haukulla naapurin tapahtumia, etenkin ilta-aikaan, hämärällä ja väsyneenä, mutta minä komennan sen hilijaksi. Koska inhoan turhanpäiväistä räkytystä ja ko koira on ilimassut omasta mielestään poikkiavan tapahtuman, se on hoitanut hommansa ja voijaan todeta, että ei aihetta toimenpiteisiin, joten turpa kiinni.

Aaaah, nämät koirahommat menee meikällä aina vähän tunteisiin. 

Meikäläisen kyky kuunnella musiikkia on myös, etenkin nykyään, rajottunut. Ei jaksa enää niin pitkiä aikoja. Eikä niin kovalla olevaa musiikkia. Autossaki voi laittaa välillä soittimen kiinni. Lenkillä musiikki on edelleen aika must, mutta saatan nykyään tehä punttireeniäki iliman musiikkia. Ja lenkillä, etenkin mettässä, on kyllä ihan jees kuunnella ennemmin niitä luonnon ääniä ja hilijasuutta. Radiota olisi kyllä ihan kiva silloin tällöin kuunnella taustalla hilijasella, mutta sitä ei tule tehtyä ko ei ole kunnon radiota tuvassa. Toisaalta olen kuunnellut nyt autossa niin palijon radiota, että rupiaa hermostuttaamaan net koko ajan pyörivät samat kappaleet. Meillä on töissä aina radio auki taustalla ja joskus sekin hermostuttaa. Joten kotonakin saattaisin kyllä aika usein lyyä radion kiinni. Kuten on ollu puhetta, telekkaria katon aika harvoin, enkä koskaan aukase sitä taustalle vaan ylimääräseksi meteliksi. Jos en kato, lyön sen kiinni. Siipan pleikkarin pelaaminen on välillä hermoja raastavaa siksi, koska niissä perkeleen peleissä toistuu aina se sama äänimaailma ja piisit uudelleen ja uudelleen. Joskus oli niitä naapureita, jokka jumputti musiikkia ympäri vuorokau'en ja jessus, että meikällä keitti. En saanu nukuttua öisin ja päivisin oli hankala keskittyä mihinkään ko kuulu vaan se ainainen jumps jumps jumputi jumputi.

Myös muut, semmoset poikkeavat ja jatkuvat äänet aiheuttaa yleensä meikässä ressireaktion, jonka jäläkeen nukun huonosti, kaikki vituttaa, enkä jaksa tehä mitään. Kesällä kaksi viikkoa huutanut latokuivuri sai meikäläisen repimään pelihousut ihan totaalisesti. Käyskentelin pihalla kuulosuojaimet päässä, ko muuten ei pystyny olemaan. Ja luonnollisesti väsymys vaikuttaa, mitä väsyneempi, sitä herkemmin meteli alakaa hermostuttaa. Itelläni on myös perheessä muutama ihiminen, joitten on oikiasti pakko tuottaa koko ajan jotaki ääntä ja ieetari että se ottaa aivoon aina välillä.

Mutta ihan hyvä tietää, etten ole pelekästään kaheli, vaan täällä on oikiasti ihan tieteellistä perustaa. Enkä varmaankaan ole mikään poikkeustapaus. Ja välillä musiikki kovalla on ihan paikallaan ja mitä paremmat soundit autossa, sen parempi. Ei tietenkään niin, että se auto päristää 24/7 meikän ikkunan alla, mutta kunnon murinat silloin tällöin parantaa huomattavasti meikäläisen päivää. 

Parhaita ääniä elämässä on kuitenki ehkä tulen rätinä, sateen ropina peltikattoa vasten, talvisen metsän hilijaisuus ja puron solina kesäyössä. Hilijasuus, jonka rikkoo vaan luonnon äänet.

Löytyykö muita ääniin ja meteliin herkästi hermostuvia?

lauantai 3. lokakuuta 2015

Tunnelmointia

Arvatkaapa mitä. On se aika vuojesta, ko Jotex on julukaissut tämän vuojen jouluvalikoimansa ensi kurkistukset! Siispä mitä tein minä? No kahalasin tietysti koko valikoiman läpi ja valitsin sieltä omat lempparini. Siis ihan tälleen niinkö lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Puolustukseni voin sanoa, että meillä satoi jo perjantaina maan valakoseksi lunta. Ja join perjantaina töissä glögiä. Että ei siihen, ko saa laittaa jouluverhot ikkunaan ja jouluvalot paikoilleen ole ko vaivaiset kaksi kuukautta enää! Eli kaikki antijouluihimiset, kannattee lopettaa lukeminen viimeistään nyt.

Ja miettikää, ko tänä vuonna joulu on ensimmäistä kertaa vähän erilainen. Tänä vuonna mulla on ensimmäistä kertaa ihan oma koti, jonne laittaa oma joulukuusi ja kaikkea. Päässä raksuttaakin jo kovaa vauhtia, mitä kaikkea kivaa voi toteuttaa pienellä budjetilla.  

Toki tuo budjetti on pieni, jopa olematon, joten näitä seuraavaksi listaamiani asioita tuskin olen ostamassa, mutta hetkenhän saa leikkiä, että jos vois niin mitä sitä haluais. Täytyy kyllä sanoa, että verhovalikoimaa selatessa koin heti karvaan pettymyksen, koska kaikki kuosit oli jotenkin hirviän vaaleita ja tylsiä, jotenkin arkisiakin. Ja ehkä vähän liian moderneja? Niistä puuttui kaikki se maaginen, mikä itelle on aina teheny sen joulutunnelman. Syvät värit, punaista ja sinistä ja niille kaveriksi hopeaa/kultaa tai jotain vähän kynttilän valossa kimaltelevaa. Lämmintä, kodikasta, hämärää ja vähän mystistä. Meikään iskee myös kaikki aika perinteiset kuviot (tähet, sydämet ja tämmöset). Mutta jotain nyt sieltä tekstiilipuoleltakin tarttui kuitenkin silmään. Linkkejä en nyt laiskuuksissani jaksanut laittaa, mutta tuotteet löytyy siis kaikki Jotexin jouluvalikoimasta.

kuvat Jotex
Ihan ensimmäisenä esittelyssä kuusenalusmatot. Sellainen olisi kyllä oikiasti tervetullut meille, kuusenjalan löysin navetasta, mutta mattoa ei ole vielä tullut vastaan. Vaihtoehot oli aika vähäiset, mutta nämät miellytti eniten omaa silimää.

kuvat Jotex
Makuuhuoneen puolelle erilaista joulutunnelmaa voisi tuoda kuusilakanat. Tosin nämätkin lakanat on aika vaaliat, ite ko nukun pimiät joulukuun yöt mielelläni jossain lämpimässä ja kodikkaassa värissä. Tuon pitkulaisen tyynynpäällisen voisin nähä ylähäällä olokkarin sohovalla joulutunnelmaa lisäämässä. Punainen tyyny metallinhohtoisella painatuksella henkii sitä meikäläisen kaipailemaa joulutunnelmaa, mutta toisaalta siinä on kuitenkin semmonen moderni twist. Tämmöiset voisi olla kivat vaikka makkarissa tai tuvan sohovalla.

kuvat Jotex
Tähän nappasin muutaman vaihtoehon, jokka voisin laittaa killumaan tuvan ikkunaan. Pitäähän sitä kyltsyn suuntaan edustusikkunassa nyt jotain olla! Kaikki on aika kivoja, tykkään että jouluvalot on aika simppeleitä eikä viliku ja väläky joka suuntaan ja kaikissa sateenkaaren väreissä. Tuo oikeanpuolimmainen pieni ikkunatähti meiltä jo löytyykin, mutta sen ajattelin edelleen ripustaa makkarin ikkunaan. Mikäpä silti estäisi laittamaan tupaan samanlaista.
kuva Jotex
Ja last but not least, possukynttilänjalaka! En tiijä mikä näissä punasissa possuissa oikeen viehättää, ehkä näistä tulee jotenki kotoisa olo. :D Ehkä sekin viehättää, että nämät possut ovat maalattua puuta.

No mutta, ei nyt vielä lokakuussa tämän enempää (ikinä en tunnusta, että oli pakko korkata Spotifyn joululaululista tässä samalla.) Nyt lähen kurkkimaan leivinuuniin, että jokos meikäläisen sinne laittamat poron kaulakiekot alakais olla valamista kauraa naamaan väännettäväksi.

Lauantaipäivän huumaa

Lauantai on ehkä maailman paras keksintö. Mikäs sen parempaa ko herätä rauhassa aamulla ihan omaan tahtiin ja iliman herätyskelloa, käyttää koiraa pihalla ja tehä sen jäläkeen aamupalaksi kauralesepuuroa ja keitellä kahavit ja poltella samalla kynttilöitä. Juua kahavia ihan rauhassa ja miettiä, mitä kaikkea sitä voisikaan tänään tehä. Laittaa tiskikoneen ja pyykkikoneen pyörimään ja imuroija.

Sitten ko kello on riittävän palijon, saa vetää ulukoilutamineet niskaan, napata matkaan roskapussin ja lähtiä koiran kanssa hakemaan Lapin Kansaa. Meille tulee nyt jonku tovin paperilehti ja täällä perähikiällä lauantain lehti jaetaan melekeen päätien laijassa olevaan yhteispostilaatikkoon. Aijoin ottaa kuvanki tästä hienou'esta teille, mutta unohin. Koira reippaana apurina kantoi lehen laatikolta kotipihalle asti, kylläpä olin ylypiä karvakaverista! Lehen haun päälle kannettiin vähän puita pirttiin kuivumaan ja pikkusen siivoiltiin pihalla. 

Näitten touhuilujen jäläkeen kello onkin jo sen verran, että näläkä alakaa kummasti vaivata ja eihän se auta ko könytä sisälle lämmittämään ruokaa ja lukemaan päivän lehtiä. Ruuan päälle voi tuikata tulet leivinuuniin ja samalla ko kyttää, että syttyykö se nyt perkele, voi kätevästi pessä hellan. 

Kohta pitäisi mennä tekemään jalakajumppa, mutta sitä ennen on vielä hyvä lisätä leivinuuniin puita, nostaa lihaa sulaan pakkasesta ja ihan vähän kirjotella tämmöstä turhanpäiväistä läpinää. 

Ihana olla kotona! Ja ihana tehä kaikenlaisia touhuiluja ihan rauhassa. Puita kantaessakin ehkä huomasi, että on kuukauen ajan jo tullut säännöllisesti lihaskuntoreeniä. Tuntui palijon kevyemmältä se homma. Aloinkin miettiä, että pitäisi ottaa härkää sarvista ja ruveta kuskaamaan ulukona olevia puita varastoon. Oisi hyvää liikuntaa. Kun pitäisi net puut joka tapauksessa siirtää tuolta katon alle.

Ai niin, hyvän mielen juttuja tältä viikolta muutenkin! Instagramin kurkkijat sen jo tietääkin, että saatiin viime viikolla lopultakin arvosana meijän gradusta ja sieltähän pärähti komia vitonen! Eli parempi se ei oisi voinut ollakaan. En oikein vieläkään usko tätä. Ei sillä, että oltaisi siitä arvosanasta kauhiasti työn tekemisvaiheessa ressattu, arvosanalle oli siinä vaiheessa kyllä yksi ja sama. Mutta kiva saaha kovasta työstä tämmönen palakinto. :) 

Eipä mulla muuta, nyt kutsuu puntit, illasta saattaisi ehkä irrota vaikka jotain höpinää vielä lisääkin.