sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kun kanssa lähden tiedät sen, taakseni kääntyisi en koskaan

Nyt ko tilanne alakaa vähän rauhoittua, on pakko tulla tänne katkaisemaan yli juhannuksen jatkunut hilijaisuus ja tehä pieni paljastus:


Met nimittäin tanssimma omia häitämme tuossa perjantaina, joten juhannuksen jäläkeinen viikko meni vähän niinkö valamistautuessa tähän asiaan. Joskaan ei ollut niin kiire, etteikö häitä edeltävänä iltana oltaisi oltu vielä ongella kaheksan aikaan illalla. :) Juhulat oli pienet mutta mukavat ja meijän näköiset ja vihkitilaisuus tapahtui tämmösten pakanoitten ollessa kyseessä minun lapsuu'enkodin takapihalla.

Juhlat oli kaiken kaikkiaan varsin ihanat ja haluan täälläkin kiittää kaikkia osallistujia. Lämpöä ja rakkautta kaikille! <3

Ja mikään muuhan tässä ei muuttunut ko meikäläisellä sukunimi. :D Että mikäs tässä, ihan rouvana! Arkeen koitan palata tässä kunhan kerkiän, juhannukselta on kuvamateriaalia tarkoitus päivittää tänne heti ko jaksan. Voi olla, että tämä viikko menee vielä siipan lomasta nauttiessa. 

Terkuin onnellinen itälappilainen.

PS. Unohdin toki hehkuttaa, että meijän sormukset ovat Kalevala-korun mallistosta ja minulla nimeltään Kelo, siipalla Kaira. :)

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Sateinen päivä

Tänään on satanut koko päivän vettä. Se ei oikiastaan haittaa, sillä välillä tällaiset päivät, ko saje piiskaa ikkunoita ja puuskittainen tuuli kurittaa heinää pellolla on ihan mukavia. Ei ole oikiastaan pakko tehä mitään, jos ei taho. Paitsi käyttää koiraa ulukona toteamassa säätila ja yhessä tuumin päättää, että parempi palata pikaisen reissun jäläkeen takaisin sisälle lämpimään köllimään. 

Tekee mieli keittää teetä ja kääriytyä sohovan nurkkaan lukemaan jotain hyvää kirjaa. Tai lukemaan vanhaa ja hyväksi havaittua uudelleen, koska ei ole muistanut käy'ä kirjastossa. Ehkä jopa reipastua sen verran, että leipoo hieman patonkeja.

Tai sitten ei. 

Mielessä olisi kaikenlaista, mistä voisi kirjottaa tänne, mutta nyt tuntuu jotenkin siltä, että ei jaksa. Otankin tässä nyt luultavasti jo varhaisen laskun juhannukseen ja alan virittäytyä tunnelmaan ja miettiä blogia sitten joskus juhannuksen jäläkeen uu'estaan.

Siispä hyvät keskikesän juhulat kaikille jo etukäteen!

torstai 11. kesäkuuta 2015

Höpinöitä

Huh, kylläpäs tuo aika sujahtaa niin kuin siivillä! Ja toisaalta on ihana miettiä, että on vasta kesäkuun 11. päivä ja ihana (sekä toivottavasti lämmin ja aurinkoinen) kesä melekeen vasta edessä. Ainakin jos on kelejä kattominen. Vaan enpä valita, välillä on ihan hyvä nauttia vesisateesta, yllättävistä raekuuroista, ukkosesta ja täydellisistä sateenkaarista.


Vesisateesta huolimatta meijän aitaproggis etenee ihan kivasti ja nyt on jo ihailtavana enemmän valamista, ko keskeneräistä aitaa. Tosin keskeneräiseksi tuo aita vielä hetkeksi jää, sillä aitatarpeita tuli ostettua liian vähän. Ootteko koskaan kuullut miehestä, joka toteaisi, että ei helekkari, meillä on ihan liikaa näitä aijantoloppia ja muita, ollaan ihan ylimitoitettu tämä tarve? Niinpä, en minäkään. :D


Ehkä kiitos vesisateen puissakin alakaa olla jo melekeen täysi lehti (nämät kuvat ovat toukokuulta, jolloin lehestä ei ollut vielä tietoakaan), vaikka lämpö ei ihan hirviästi ole viime aikoina tosiaan hellinyt. Aidan teon ohella ollaan ehitty heittää muutamat kalareissutkin, joskin meleko laihalla saaliilla. Luotto kelien lämpenemiseen on kuitenki kova ja juhannussuunnitelmatki etenee varsin mukavasti. 


Ite ajattelin tänä viikonloppuna panostaa juhannusreissun valamisteluun leipomalla lihapiirakoita nuotiolla lämmitettäväksi. Ite tehyt lihapiirakat ovat herkkua kaupan valamiisiin verrattuna, joskin aiheuttavat jonkun verran työtä. Varsinkin ko pitää pyöräyttää erikseen gluteenittomat ja vehenäjauhoversiot. Pakkaseen voisi myös tekaista gluteenitonta patonkia edellisten hyvin onnistuneitten sämpylöitten innoittamana. Haluaisin kokeilla myös gluteenittoman rieskan tekoa, mutta sitä varten pitäisi lämmittää leivinuunia. Se ei toki näin koleilla keleillä haittaa, mutta kovasti elättelen toivoa, että viikonlopuksi sentään vähän lämpiäisi. Tai viimeistään juhannukseksi. Voi kyllä olla, että pitää pakata villahousut mukaan...


Juhannuksena olisi tarkoitus kalastaa ja ihan vaan nauttia leirielämästä ja luonnon rauhasta. Suosi sää, tai ei. Ainakin nyt pitkän aikavälin ennusteita tiiratessa näyttäisi siltä, että pitää varustautua sadekamppeilla. Noh, ennusteet ehtii muuttua vielä moneen kertaan, mutta ei varmaankaan ole hätävarjelun liijoittelua kaivaa sadetakkia kaapissa ja kehitellä jonkinlaista sateensuojaa oleskelua varten. Omatekoisen telttasaunan kehittely ainakin sai kovasti pontta taas näistä sääennusteista!


Nyt tekisi hirviästi mieli lähtiä pihalle paistamaan iltapalaksi makkaraa, mutta toisaalta laiskottaa niin palijon, että taijan jäähä tähän sohovan nurkkaan loppuillaksikin. Tässä "maalla" asumisessa yhistyy kyllä hämmentävällä tavalla kaikki mökkielämän ihanuu'et, kuitenki sillä rajauksella että myös mukavuu'et löytyy. Elän vissiin vieläki jotaki kuherruskuukautta tämän paikan kanssa. :D Vielä ko olisi vene, että voisi lähtiä soutelemaan.


Nyt täytyy ehkä kuitenkin sen verran nousta tästä, että lähen kaivelemaan jotaki iltapalaa kaapista. Tänään on vaivannut jokin ihimeellinen väsymys, toivottavasti tässä ei ainakaan ole kipiäksi tulossa. Palataan taas kun mieleen juolahtaa jotain höpöttelemisen arvoista!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Mietteitä naisen elämästä

Tämä teksti on syntynyt joskus ajat sitten, mutta koska tälläkin hetkellä hitaasti mutta varmasti nistitään gradu-stressissä syntyneitä kiloja, juolahti mieleeni, että voisi julukaistakin tämän. Ja koska Jenny julkaisi Hikikinkussa aihetta sivuavan, varsin hyvän kirjoituksen. Joskus aijemmin seittemän lisäkilon saaminen oisi varmaankin pysäyttänyt maailman, nyt se on kuitattu lähes olankohautuksella ja ajatuksella siitä, että pitäisi varmaan liikkua vähän enemmän ja syyä vähän vähemmän. Mutta kuten Booginalle tänään totesin, meikä on varsinainen hobitti ja rakastaa ruokaa yli kaiken, joten ensisijaisesti olen panostanut siihen liikkumiseen ja koittanut syyä ihan tavallisesti vaan. Kyllä se siitä ajan kanssa suttautuu. Reilu kilo oli jo viimeksi puntaroidessani hävinnyt jonnekin (about kuukau'essa, ei nyt mikään huippusuoritus mutta suoritus kuitenkin siihen nähen, että oon vaan lenkkeilly ja hyötyliikkunu). Mutta here we go: 

Tänään minä aattelin paasata vaihteeksi jostain ihan muusta, ko yleensä. Tai no, paasata ja paasata, pikemminkin vaan raatailla muuten vaan. Koska tuntuu siltä.

Minua yksinkertaisesti surettaa ja ahistaa se, miten palijon joka puolella on niitä naisia, jokka tuntuu arvottaman oman ittensä pelekän ulukonäön pohojalta. Mikä on ihan absurdia, koska ulukonäköki on vaan yksi niistä asioista, jokka muuttuu elämän myötä. Vaikka met tehtäis mitä, met ei pysytä ikuisesti samannäköisenä. Paitsi no, jos leikellään itestämme semmone muovinen hirviö, jonka naamassa ei liiku enää mikään osa, mutta.

Monen naisen ongelma tuntuu olevan paino ja net omat mitat: ko on tuota läskiä siellä ja täällä ja painan liikaa ja näin. Moni on onnistunut aijemmin kovalla työllä ja sisulla työstämään ittensä ihailtaviin mittoihin (joskin olleet silloinkin tyytymättömiä) ja sitten hieman livenneet siitä kaikesta liikunnasta ja terveellisyy'estä - hups, kiloja tulikin takaisin ja rytinällä. Tai ehkä vaan viis, ko pudotettuja on kymmenen, mutta silti.

Ja se jos mikä tuntuu maailmanlopulta. Siltä niinkö ois pettäny ittensä. Hävettää ja täytyy ruoskia ittiänsä ja miettiä että miksi, miksi tein tämän ittelleni ko olin saanut jo niin palijon.

No, minusta jotenki tuntuu, että terveellisistä elämäntavoista, liikunnasta ja ruokavaliosta on tullu siitäki jotain semmosta, mitä ihimiset vaan suorittaa, sisäistämättä oikiastaan miksi. Pitää olla tietyn kokoinen ja tietyn näköinen, muuten ei voi kelevata ja kaikki muutkin nostaa puntteja ja vetää vihersmoothieta välipalaksi. Sen sijaan, että tehtäisiin jotain, koska se on mukavaa, nautinnollista ja vieläpä hyväksi tervey'elle. Vaaditaan itteltä liikoja ja pyritään elämään niin kurinalaista elämää, että ei yksinkertaisesti jakseta sitä. Tehään tavallisista, arkisista asioista ressaavia suorituksia, joita täytyy pyöritellä mielessä tunnista toiseen ja sitten podetaan huonommuutta, kun ei tehty jotain oikein. Turhau'utaan, heitetään koko homma läskiksi, saahaan morkkis ja ruoskitaan ittiä entistä kovemmin. Masennutaan siitä, ko ei onnistuta, mietitään miksi olen tällainen luuseri, ko muutki pystyy ja minä en. Sisuunnutaan, aloitetaan uu'estaan, vaajitaan taas liikoja ja mennään mettään ja pahasti. Hukataan kaikki nautinto ja rentous. Ikuinen kierre, joka päättyy aina siihen, että peilin eessä seisoo tyytymätön nainen, joka oikiasti ja syvästi itkee omia kilojaan ja on omissa nahoissaan tyytymätön ja huonovointinen. Eikä siinä auta ees se, vaikka vieressä seisois oma hellu ja tuhat muuta, jokka sanoo, että oot aivan hyvä justiinsa tuommosena ko oot.

Kate Moss taisi olla se, joka joskus heitti sen legendaariseksi muodostuneen "nothing tastes as good as skinny feels". Oli kyllä niin väärässä se emäntä ko olla vaan ja voi. Kun minä olen ollut hoikimmillani, minua paleli aina, meleko usiasti väsyttikin, perseen päällä ei ollut mukava istua ja yhistettynä lyhyeen tukkaan minut saattoi sotkia pieneen poikaan. Ei kovin imartelevaa. Silloin seittemäntoistavuotiaana saatto syyä melekolailla mitä vaan sen näkymättä missään - tuli juostua jalan paikasta toiseen ko ajokorttia ei ollut ja kyllä kai se aineenvaihuntaki pelas vielä ihan erilailla. Toisaalta en myöskään syönyt karkkia, sipsiä tai popcorneja, minun herkkua oli suklaa- ja jogurttipäällysteiset rusinat ja jäätelö. Eikä sitä varmaankaan tullut syötyä mitenkään erityisen terveellisesti kuitenkaan. Varmaankin vaan liian vähän, luulen.

Ei varmaan tartte kertoa kellekään, ettei oo ollu enää kakskymppisenä sama ko silloin. En toki mene pyörimällä eteenpäin, mutta jokusia kiloja olen paksuuntunut kyllä (kirjoittajan huomio, gradukevään myötä usiammankin). Parasta, mitä tiijän, on hyvä ruoka, juoma ja seura. Elän juhulapyhistä, koska silloin saa syyä. Ruoka on arjen luksusta ja mikään ei oo parempaa, ko herkullinen ruoka ja lasi hyvää viiniä perjantai-iltana. Ja kyllä, lihomisesta olen sotia käynyt itteni kanssa, vähän inhonnutkin, alottanut päämäärätietoisia taisteluita ja ties mitä, saamatta kuitenkaan kovin ihimeellisiä aikaseksi. Paino on heijannut elämäntilanteitten mukaan, tippunut ko on ollut kiire ja stressiä ja sitten taas noussut, tippunut taas ko on ollut fyysistä aktiivisuutta ja noussut taas ko se on vähentynyt. Ja niin edelleen. Olen repinyt hiuksia päästäni kaiken tämän vuoksi. Kunnes lopultakin koitti se tympääntymisen päivä, jolloin en enää yksinkertaisesti jaksanut. Lakkasin välittämästä koko ulukonäöstä, totesin itelleni, että olen hyvä näin ja se siitä. Ei pijä käsittää väärin, en ole lakannut huolehtimasta ulukonäöstäni, minä en vain enää stressaa asiasta tippaakaan. En tiijä miksi näin on, mutta minä en vaan jaksa.

Jotenkin vaan järkeilin maalaisjärjellä, ettäkö tekee asioita siksi, että net on kivoja ja niistä nauttii, syö ihan tavallisesti sillon ko on näläkä ja herkuttelee aina välillä, niin se on aivan hyvä. En ole käynyt puntarilla varmaan puoleen vuoteen, eikä sitä käytetäkään meillä enää juuri muuhun ko koiran punnitsemiseen. Jonka siippa tekee. (Tämä silloin, ikävä kyllä jou'uin taipumaan hetki sitten ja toteamaan gradun aikana hankitut lisäkilot, jokka kylläkin tiesin tosiksi jo ennen sitä puntariakin. :D)

Ehkä on vaan niin palijon muuta ressattavaa, ettei jaksa enää miettiä jotaki vaivaisia mahamakkaroita? Kunhan syö hyvin, siis ihan tavallisesti, ja liikkuu riittävästi, niin homma pysyy kyllä kasassa. Aika yksinkertaista, eikö. Toki en ole omiin liikkumisiini siinä mielessä ollenkaan tyytyväinen tällä hetkellä, että lihaskunto on jäänyt ihan täysin. Lisäksi olen antisosiaalinen reenaaja ja ahistun toisista ihimistä ympärilläni, vihaan joukkuelajeja enkä voisi kuvitellakaan meneväni ryhymäliikuntatunnille, joskin aijon voittaa tämän kammon jonain päivänä, ehkä. (Kirjoittaja huomauttaa jälleen, sitten tämän tekstin olen alakanut sentään riehua kahavakuulan kans!) Punttien heiluttelun puuttuessa niska-hartiaseutu menee koko ajan jumiin ja kärsin toistuvista päänsäryistä, mikä ei ole yhtään mukavaa. Haaveena oisi myös ehkä jonain päivänä päästä takaisin kiinni saleiluun niin, että ehkäpä onnistuisin kasvattamaan vähän lihaksia ja voimaa. Kuka ties. Tiedostan myös sen, että oisin aika äkkiä takaisin entisissä mitoissani, jos voisin toteuttaa täysipainoisesti intohimoani eli juoksemista. Mutta tällä hetkellä en valitettavaa kyllä juokse ollenkaan. (Jotain edistystä, juoksen ihan pieniä matkoja ja portaita!) Se on jättänyt aukon myös meikäläisen henkiseen hyvinvointiin enkä oo ihan onnistunu parsimaan sitä koloa umpeen vielä millään. Päämääränäni on juosta vielä joskus. Jos jalaka sen vaan sallii. Jos ei, niin sitten ei.

Kaikesta tästä huolimatta ja ehkä juuri sen takia minulla on varsin hyvä olo omissa nahoissani.

Ja ohan se vähän tämä kaikkialla vellova fitness-buumi. Vaikka enää ei onneksi ihannoidakaan sairaalloisen laihoja naisia, niin kyllä se nykyihanneki meleko pahoja paineita asettaa. Jokaisella Irmalla ja Pirkolla pitäisi olla net Anna Virmajoen pakarat. Ja sitten net Irma ja Pirkko kilivan kyykkäävät ja syövät sitä parsakaalta ja rahkaa pakotettu hymy naamalla, vaikka ois kuinka pahaa (toim. huom., minusta parsakaali on hyvää, rahkasta en niin välitä ko se pistää pakin sekaisin ja turvottamaan). Entismuinoin minäki olin vaan ihan simakka hoikka emäntä, nykymittapuulla olen laiha läski.

No, minunpahan ovat laihat läskini. Ja mitä sitten, vaikka oisinki vähän vähemmän läskiä ja vähän enemmän lihasta? Hetkauttaisiko se minun elämääni suuntaan taikka toiseen? Tuskin. Hirviän monesta suusta olen kuullut sen, että jos sormia napsauttamalla saisi sen unelmien kropan, niin ihimiset voisivat sen jäläkeen hyvällä omallatunnolla herkutella sitä jätskiä ja syyä hyvin. Olla ressaamatta kiloista ja näyttää hyviltä kaikissa niissä vaatteissa, joita on aina halunnu käyttää, mutta ei oo ikinä kehannu. No, kauankos ajattelisitte sen unelmakroppanne kestävän tällaisessa käytössä? Niinpä, tässä piilee ehkä osittainen ongelman ydin. Pyrkimys kohti jotain sellaista tiettyä pistettä, jonka saavutettua voisi ottaa rennosti ja nauttia elämästä. Muttako ei voi. Jos se piste on saavutettavissa vaan ittensä ruoskimisella ja totaalisella kurinalaisuu'ella, niin mitenpä luulette siellä päätöspisteessä sitten elävänne sitä rentoa ja onnellista elämää?

Niinpä.

Miksei siis ottaa rennosti ja nauttia elämästä jo nyt? Kun omaa kehoa kuuntelee ja rakastaa, se yleensä tuppaa kertomaan meille sen, mitä se oikiasti tarvii. Ja jos kolome kiloa pienemmän painon ylläpitäminen vaatii jatkuvaa taistelua, niin onko se todella sen arvoista? Vai oisko vaan helepompaa ottaa hiukan rennommin ja antaa kehon etsiä se luonnollinen paino. Ja huomata sitten ehkä, että on ylikontrollilla ja stressillä estänyt ittiään pääsemästä siihen tilaan, mihin on pyrkinytkin. Samalla saattaa myös huomata olevansa palijon onnellisempi ja vapautuneempi ja jopa nauttivansa siitä, mitä tekee. Miettikää, minä oon kohta 25 (meni jo..) ja hoksannut vasta nyt tämmösiä asioita. Jos eläisin satavuotiaaksi, se ois jo yks nelijäsosa meikän elämästä. Kuinka monta vuotta oisinkaan vielä tuhulannu lisää, jos oisinki tajunnu tämän asian vasta vaikkapa kolomekymppisenä?

Koko tämän liirumlaarumin onkin tarkoitus toimia kannustuksena kaikille Irmoille ja Pirkoille (ja miksei vähän Sirpoillekin), että voitaisiin heittää turha niuhottaminen roskiin ja hyväksyä omat pienet epätäy'ellisyytemme. Toki huonoja päiviä tulee aina kaikille, mutta ainaki minä oon ihanki hyväksyny sen, että oon tämmöne ihan tavallinen martta, eikä minun tartte olla mikään superfitmodelbikinibeibe, ellen minä sitä ihan tosissani taho. Ja jos rehellisiä ollaan, niin en taho. Tahon ainuastaan olla terve ja hyvinvoiva minä, joka jaksaa tehä asioita ja viihtyy oman elämänsä tärkeimmän ihimisen eli ittensä kanssa.

Ja tällä hetkellä kyllä aika pitkälle siltä tuntuu (jopa gradukiloistakin huolimatta. mainittiinko gradukilot nyt varmasti riittävän monta kertaa? :D) 

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesäunelmia

Kesän retkeilykausi lähestyy uhkaavasti ja on taas se aika vuojesta, ko voi alakaa suunnitella, että missä päin korpea sitä juhannuksensa viettäisikään. 

Sormet suorastaan syyhyävät ko ajattelen niitä kaikkia onkireissuja, nuotiolla istuttuja iltoja ja retkiolosuhteissa kokattuja eväitä (nuudelit ja nötkötti ei missään muualla maistu niin hyvältä ko leirissä pitkän onkireissun jäläkeen). Ja kuinka mukava onkaan aamulla alakaa kyhätä tulta sitä varten, että saa kiehautettua aamun ensimmäiset taivaalliselta maistuvat kahavit. 

Yksi asia mieltäni kuitenkin vaivaa, mikä tulevaa juhannustakin uhkaa. Nimittäin juhannussaunan puuttuminen! Olen siinä mielessä hyvin yksinkertainen suomalainen, että juhannukseen tarvitaan periaatteessa hyvää seuraa, ruokaa ja olutta ja mielellään metsäiset olosuhteet ja pukimena verkkarit (mikä onkin meleko iisi toteuttaa myös Tuntsan kairassa). Näitten edellämainittujen lisäksi tarvittaisiin kuitenkin myös se SAUNA. Joka onkin sitten astetta kiperämpi juttu. 

Totta kai suomalainen hullu kansa on kehittänyt myös eräolosuhteisiin sopivan saunaratkaisun ja se on tietenkin telttasauna. Olen jo aijemmin ilimaissut haaveeni telttasaunan hankkimisesta, mutta näin kesää kohti mentäessä kiihko taas vain kasvaa! Tuo olisi niin hieno! Niin kätevä! Kattokaa vaikka:

kuva keltainen pörssi
Jos minulla olisi nyt äkkiseltään tonni ylimääräistä niin tietäisin kyllä mihin sen investoisin... Tuo on niin hieno! Lauteet, lattia, kiukaassa vesisäiliö ja kaikki! Kyllä kelepais pystyttää sauna ihan mihin vaan. Plus että en ehkä malttaisi, vaan loppukesän ajaksi kyhäisin tuon keskelle kotipihaa ja saunoisin siinä! Ja aika mahtavahan se olisi joulunakin saunoa pihalla... Pakko kyllä antaa tämän tuotteen kehittäjälle pisteet kompaktista ja hyvin suunnitellusta telttasaunasta! Tässä oisi kahelle ihimiselle saunaa mettäreissuille enemmän ko riittämiin. 

Täytyy sanoa, että oon viettäny muutamia unettomia öitä miettien, miten voisin kotikonstein toteuttaa reissussa saunan mahollisimman järkevästi. Sen verran palijon minä saunomista rakastan ja mikään ei istu suomalaiseen mielenlaatuun paremmin ko sauna keskellä erämaamaisemaa. Viime kesänä kokeiltiin tee-se-itse -telttasaunaa Verkkomaselässä leiriy'yttäessä ja vaikka sekin ihan onnistunut kokeilu olikin, aiheuttaa kivistä kyhätyn kiukaan piipun puuttuminen hieman ongelmia. Ennen saunaan menoa lämmittäminen täytyy luonnollisesti lopettaa ja hiilet vetää ulos ja heittää häkälöylyt, mikä vaikuttaa siihen, ettei löylyä taho riittää kovin pitkään, etenkään jos "kiuas" ei ole kovin iso. Pesuvesi täytyy myös lämmittää nuotiolla erikseen (meijän tapauksessa kahavipannussa ja Trangian kattiloilla) ellei sitten halua hurjapäänä huuhtoa hikiä pois ihan kylymässä luonnonveessä (mikäli sellainen sattuu lähistöllä olemaan). 

Voi minua pientä saunahullua! Löytyykö ruu'un takaa muita saunan rakastajia, jokka oisivat valamiit kuskaamaan saunan maailman ääriin, vai olenko ainua laatuani? Vitsailin jo siipallekin, ettäkö muut saa valamistujaislahajaksi ulukomaanmatkaa sun muuta, niin minä haluan telttasaunan. :D

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Elämän pieniä suuria iloja

Meillä on arkkupakastin! Wuhuu! Tai säiliöpakastin, miksi ikinä näitä nyt nykyään kututaankaan. Veikon Koneella oli nettisivuillaan tarjous, jolla sai kaikille yli 50 euron ostoksille ilimasen kotiinkulijetuksen. Ja ko laskumaksuvaihtoehosta ei myöskään tullut lisäkuluja, napsahti tämä Rosenlewin pakastin tilaukseen. Tänään se sitten saapui rekka-autokyydillä pihaan. Hintaa tällä Rosenlewillä oli 299 euroa.

sehän on ko siihen tehty
Tein insinöörintarkkaa mitoitustyötä, sillä sijoituspaikka oli kokonsa puolesta rajallinen ja leveyttä pakastimella sai olla enintään 80 cm. Tämä Rosenlew oli 79,5 cm leviä ja syö sisäänsä 210 litran eestä pakasteita. Viilentyminen vaatii 24 h ja sen jäläkeen saan alakaa helepottaa keittiön pakastekaapin ahdinkoa siirtämällä mm. koiran luut ja poronlihat tänne. Ja mikä parasta, saan alottaa leipomisen! Oon kattonu jo valamiiksi muutamia hyviä gluteenittomien leipien reseptejä ihanasta Gluteenitonta leivontaa -blogista ja nyt ko pakkasen koko ei enää rajota, voin ruveta testailemaan reseptejä. Kiinnostusta olisi kokeilla myös mm. bageleitten leipomista.

Muita viime aikojen mukavia asioita on kevään ekat korvasienet, jokka päätyivät samoin tein lautaselle (nyt oisi pakkasessa tilaa, jos löytyisi vaikka lisääkin) ja kotirannasta lauantai-iltana koiran ruuaksi ongitut särjet sekä eilinen grillikau'en avaus kylillä. 

Tällä hetkellä mielessä on juhannussuunnitelmat, muutkin suunnitelmat ja hirviä pohiskelu siitä, kannattaisiko tilata alennusverhoja. Saisi syys- ja jouluverhot jo valamiiksi näin kesäkuussa...