lauantai 30. toukokuuta 2015

Kutsun tätä elämäksi vaikka ole en täydellistä suoritusta tehnyt minäkään

Aina näin kesän korvalla kun lapset lopettavat koulutyönsä ja ylioppilaat lakitetaan, sitä pysähtyy miettimään tätä ajan kulumista. Siitä, ko olen itte ylypiänä ylioppilaana saanut vetää lätsän päähän ja laulaa suvivirttä, on kulunut jo kokonaiset kuusi vuotta. Aika menee yllättävän äkkiä. 

Ihan päräyttävää sinänsä, että seuraavan kerran ko suvivirttä hoilottaa, se saattaa olla omien lapsien päättäjäisjuhula. 

Aavistuksen voi ihiminen olla kateellinenkin siitä tunteesta, mikä iski aina siinä vaiheessa ko suvivirsi soi ja kesä oli eessä - koko maailma avoinna ja syksy jossain kaukana, hamaassa tulevaisuudessa. Tai siltä se ainaki aina sillon tuntu. Näin tylsänä aikuisena sitä ikävä kyllä tietää, että syksy tulee ennemmin ko tajuaakaan, eikä velevollisuu'et katoa mihinkään, ees kesällä. 

Ja että se ylioppilaslakkikin on vain yksi etappi matkalla, pukine, jota ei palijoa sen yhen päivän jäläkeen etes muista kaivaa kaapin perältä. Silti kaikissa lakkiaisissa ja valamistujaisjuhulissa, peruskoulun päättäjäisissä, niissä on jotain magiaa. Jotain tunnetta siitä, että on saavuttanut jotain suurta. Olenhan minäki tänä keväänä väsännyt gradun ja vaikka ei siitä palautetta olla vielä saatukaan, niin meille se on jo valamis. Ei se silti tunnu samalta, vaikka jos yo-kirjotuksiin vertaan, on se näin jäläkikäteen ollut vuojen kestävä helevetti. :D

Kaikki tänään lakkinsa saaneet ja valamistuneet, koulutyönsä paketoineet. Maailma on teille avoinna ja lapsuus askeleen verran kauempana. Olette jatkamassa kohti aikuisuutta. Sitä, kun arki onkin enemmän laskuja, jokka pitää maksaa, kuin oppikirjojen pänttäämistä ja ruokaostoksia kaupassa eikä koulun valamista, ilimasta ruokaa. Lähtekää matkalle rohkein mielin. Muistan sen tunteen ko aurinko paistaa vielä kuumasti ja puitten lehet värisevät lämpimässä tuulessa ihan vieraassa kaupungissa. Muuttolaatikko sylissä sitä miettii, että mitähän nyt. Siitä se sitten lähtee. Taas yksi, hieman erilainen vaihe Elämässä. 

Ja tet, jokka ootte vielä matkalla kohti sitä lakkia tai valamistumista. Nauttikaa matkasta. Ihan liijan pian huomaatte, että ihanat kesäyöt kavereitten kesken ja kahavitau'ot koulun hyppytunnilla on katoava luonnonvara, joka valuu loppuun ihan liian pian. Kohta net naamat, joitten kanssa pelaa korttia perjantai-iltana ja juo kalijaa, onkin vaan nimiä ja kuvia Facebookin uutisvirrassa, ihimisiä jossain toisaalla kuin itse.

Ja kun sovitaan jotain, se tapahtuu kalenterit kourassa ja työvuorolistoja otta kurtussa tuijottaen. Eikä tällaisena ihanana aurinkoisena iltana ko kattelee oman kodin ikkunasta pääskysten lentoa pellolla ees oikiastaan muista ajatella, että voisi olla jossain muuallakin. Ja oikiastaan on ihan okei juua parit siiderit, lähtiä kaivamaan pellon laijasta matoja ja mennä narraamaan särkiä koiralle ko muualla onnelliset pipopäät juhulii vapautta ja avoinna olevaa maailmaa.

Samuli Putron sanoin, Elämä on juhla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!