lauantai 9. joulukuuta 2017

Lauantai-illan mietteitä

Kaikenlaista sitä ihimisellä juolahtaa mieleen ko pyörittää tätä elämää tässä etiäpäin. Meinasin sanoa, että arkea, mutta ei kait lauantaita ihan lasketa arjeksi. Olen itsenäisyyspäivän jälijiltä ihan viikonpäivissä sekasin, vaikkei se arki ja viikonloppu hirviästi meikäläisen elämässä tällä hetkellä näykään, päin vastoin, hämärtyy ihan totaalisesti siipan töitten ja oman kotoilun takia.

Mutta asiaan. Kannoin päivällä hauikset (hahha) pinkeinä taas puita sisälle pennun nukkuessa vaunuissa ja siinä sitten tuumailin, että jahka meillä joskus on toimiva maalämpö, niin tyytyväisenä väännän termostaattia isommalle, jos meinaa palella. Ja tuumasin että on se kyllä elämä sitten niin heleppoa, ko lämpö tulee napista painamalla. Mikä johdatti minut sitten perimmäisen ajatuksen äärelle; nimittäin pitääkö elämän aina olla niin heleppoa? Että lämpöä tulee ko vääntää nupista eikä tarvi sen kummemmin asiaa ajatella?

Esikoisen ensimmäiset elinkuukau'et ja ensimmäinen talavi on sujunu aikalailla toisin ko oppikirjat käskis tai itekään oli suunnitellu, nimittäin remontin keskellä, keskeneräisessä huushollissa arkea pyörittäen. Syksyn tullen lämmitysmuodoksi on vakiintunut leivinuuni (koska, myönnettäköön, sissi ja pihi sisälläni ei ole taipunut patterien päälle pistämiseen kuin kerran yläkerrassa, eikä se tällä hetkellä ole kait mahollistakaan). Niille, joille konsepti ei ole tuttu: leivinuuniin tarvitsee kantaa pihan perältä puut, joilla sitä sitten lämmitetään. Puuta pitää olla riittävästi, yhellä lämmityksellä mielellään pari pesällistä. Lisäksi lämmityshommaan sisältyy omat kommervenkkinsä, kuten se, että a) puut pitää saada ihan ensimmäiseksi syttymään (älä unoha avata peltiä) b) sitä puuta pitää aina silloin tällöin lisätä ja muistaa säätää vetoa sopivaksi) c) kun on lämmitetty tarpeeksi, veetään hiilet uunista ja suljetaan pelti, avataan häkäpelti (tässä vaiheessa kuumaa uunia on mahollista hyödyntää ruuanlaitossa ja leivonnassa, mitä itse olen kyllä tehenyt toistaiseksi surkiat nolla kertaa) d) jossain vaiheessa on suotavaa muistaa sulukia häkäpelti, ettei harakat pääse pitämään bileitä piipulla (ei liian aikaisin, koska häkämyrkytys on no no) e) ulukona vallitsevan säätilan mukaan tämä rumba on suoritettava aina uudelleen, välillä päivittäin.

No, minulle konsepti on tuttu jo kotoota ja tässä syksyn/talaven aikana meikäläisestä on kehkeytynyt meleko hyvä leivinuunin lämmittäjä. Menee melekeen vasemmalla käjellä siinä sivussa. Kuten ylempänä kuvasin, lämpö ei kuitenkaan tule ihan nappia painamalla ja voisipa sanoa, että kohta 5 kk ikäisen naperon osittais-yyhoona keskeneräisessä omakotitalossa koiran kanssa se voi ajoittain olla jopa vaikiaa. Kuormittavaa, hankalaa ja kaukana heleposta.

MUTTA. Kun minä olin pentu, meikäläisen vanhemmat teki saman rumban joka päivä, koska meillä koko huusholli vesiä myöten lämpesi puulla meikäläisen esiteini-ikään asti. Sauna lämpiää edelleen. Ja meitä oli sentään kolome kakaraa. Puhumattakaan ajasta kun meijänkin torppa on pystytetty, jolloin suunnilleen jokainen huone on lämmitetty erikseen.

Jatkoin hunteeraamista pihaa kolatessani. Nykyihimiselle kaiken pitää olla niin heleppoa. Asiat tapahtuu suunnilleen nappia painamalla, eikä niille tarvi uhurata sen suuremmin ajatuksia. Vesi tulee hanasta, lämpö patterista, kaiken tekemiseen on kehitetty kone, joka tekee sen nopiammin, paremmin ja helepommin. Onhan se mukavaa kun elämä on  mahollisimman heleppoa. Säästyy aikaa niille tärkiämmille asioille. Ööö.

Niin mille? Ruudun tuijottamiselle?

Noo, varmaanhan sitä voi ihimisen elämässä olla kaikenlaista muutakin kivaa, mutta ite olen tässä nyt tullut siihen tulokseen, että "vaikia elämä" tuo kummasti päiviin sisältöä ja kasvattaa ihimisenä. Pieni fyysinen rasitus tuntuu mukavasti ropassa nukkumaan mennessä ja se voittajaolo, kun päivän päätteeksi selvisit taas kaikesta, eikä se loppujen lopuksi ollut edes vaikiaa. Oikiastaan, et ees huomannu kuinka palijon on tullut taas päivän aikana tehtyä asioita.

Kun kaikki ei tapahu sormia napsauttamalla, tulee jotenkin sellainen olo, että jalostuu ihimisenä. Ei enää hätkähä niin pienistä, kasvattaa luonnetta ja sisua. Samaan aikaan voi tehä syvällistä itsetutkiskelua ja silimäillä mielenkiinnolla näitä itsestään löytyneitä uusia puolia. Tai en tiijä, o;nko se vaan minä, mutta fyysinen, suorittava työ antaa aivoille aikaa pohtia kaikenmoista ja jollain tavalla "levätäkin".

Oon meleko varma, että heleppo elämä laiskistaa pitemmän päälle. Siksi suosittelisinkin kaikille kokeilemaan vähän vaikiampaa elämää kuureina aina sillon tällön. En nyt tarkota, että meijän pitäisi palata aikaan iliman mitään nykyaikaisia mukavuuksia, mutta ittiään kannattaisi haastaa aina sillon tällön. Ja kyllä siinä elämässä iliman mukavuuksia tietenki joku perä on, ko ei tainnu sillon olla tarvetta lähtiä kuntosalille rautaa pumppaamaan enää erikseen. Ja paitsi fyysiselle voinnille, arjen " haasteet" tekee hyvää myös henkiselle puolelle. Toki arkinen kuorma ei saa olla niin suunnaton, että uupuu sen alle, vaan haastetta pitää olla sen verran, että sisuuntuu ja ylittää itsensä. Tai en tiijä muista, mutta minä oon ihiminen, joka keksii keinon suoriutua ja sitten jos omat keinot ei enää riitä, pyytää apua. Ja jos hätä ei ole akuutti, jättää tekemättä tai tekee sen verran, että pärjätään.

Kaikkea sitä tulee ihimisellä mieleen, ko puita kantaa ja pihaa kolaa. Jossain vaiheessa mietin myös luonnon mahtavuutta ja ihimisen pienuutta sen eessä, mutta se taitaa olla ihan toinen tarina se!

Summa summarum, meillä lämmitetään leivinuunia, kunnes uusi lämmitysmuoto on käytössä. Sitten ko kolomenkympin pakkaset on jatkuneet viikon, saattaa tietenki ohuesti alakaa vituttaa, mutta siirretään petipaikat sitten uunin eteen ja veetään villasukkia jalakaan. Siinä vaiheessa lohuttaa kovasti se tieto, että met selevitään myös silloin, jos sähköt vaikka päättäisi katketa superpakkasilla viikoksi. Kun lämpö ei oo vaan itestäänselevyys, joka tulee patterista.

(Tästä miten seleviäisin jos sähköt menisi viikoksi -skenaariosta voisi myös joskus jakaa ajatuksen jos toisen, sillä haaveissa olisi elää tilanteessa, jossa sähköjen katkeaminen esim. juuri niillä tulipalopakkasilla ei aiheuttaisi täydellistä katastrofia ja olisi elämän ja kuoleman kysymys. Mutta sekin on toinen tarina se.)

Nyt nukkumaan.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukriisi

Heippa ja hyvää joulukuun ensimmäistä kaikille!

Meikälle se ei kyllä ole niin hyvä, nyt seuraa nimittäin suuren suuri kriisiavautuminen. Elämässäni on nimittäin yksi asia hyvin pielessä. Oletteko valmiit, tässä se tulee:

Minulla ei ole suklaajoulukalenteria tänä vuonna.

Kyllä. Nyt on kriisit kohillaan. Minulla on ollut aivanki varmasti elämäni joka ikinen joulukuu aina pennusta lähtien suklaajoulukalenteri (no okei, pentuna varmaan kaksikin ko mummi osti kans), siis aivan joka ikinen joulu näin aikuisenakin. Aikuisena olen toki siirtynyt siitä lasten littanasta, jossa suklaakin on meleko pahaa, Fazerin konvehtiversioon. Tänä vuonna en sellaista kuitenkaan lapsen maitoallergiaepäilyn vuoksi voinut ostaa (kyllä, jo kolome kuukautta olen nauttinut pelekästään tumman suklaan iloista).

Siippa on aiemminkin tarjonnut vaihtoehtoa, jossa se laittaa 24 suklaapalaa johonkin, mutta ei, se ei ole ollenkaan sama asia. Tällaisena jouluhulluna ko minäki olen, se aamuinen kalenterisuklaa kahavin kera on nostanut meikät sängystä joka joulukuun aamu kun on pitänyt lähtiä töihin, vaikka vettä sataa tai pakkasta on tolokun lukemat ja tekisi kääriytyä syvemmälle peiton sisään, auttanut pyörän selekään Oulun lokakuusta helemikuuhun kestävässä syksyssä ko ulukona on pimiää ko tontun perseessä jouluaattona, motivoinut raahautumaan lukion kursseille ko pitkän matkan kestävyyttä koetellaan jo urakalla, hemmotellut opiskeluihin sattuessa pitkä joululoma, tehenyt kiireettömistä joulukuun viikonloppuaamuista yhtä juhulaa ja pentuna varmaan yksinkertaisesti auttanut jaksamaan pakahtumatta jouluaattoon, vaikka aluksi tuntuukin, että niitä luukkuja on niin maan perkeleesti eikä se aatto kyllä tule ikinä.

Tästä kriisistä yli kapuaminen vaati tänä aamuna jouluradiota ja jokapäiväisen aamun aurinkoiseni, eli pirpanan naurun ja hyvät huomenet pinnasängyn uumenista. Onneksi Lapin Kansan joulukalenteri on tänä vuonna ihan hieno, niin ehkä onnistunen lopullisesti kiipiämään tämän kriisin niskan päälle, ennenkö joulukuun eka kääntyy iltaan.

Ja onhan sentään vanaha kunnon the Joulukalenteri, joka tänä vuonna tulee jopa telekkarista asti!

Rutiinit net ihimisen tiellä pitää.

Huh, nyt olen saanut tämän tuskan pois sydämeltäni. Jotain parisuhteen joulukalenteriakin ois ihan kiva toteuttaa, mutta minkäs teet ko toinen puolisko ei ole tässä ja puhelimen välityksellä moinen on aika laimeeta.

Jatkossa pitänee tehä semmone koko perheen toiminnallinen joulukalenteri, lukia Viirun ja Pesosen joulupuuhia iltasatuna joulukuun ajan ja kyllä meillä pennut suklaajoulukalenterinkin saa. Mutta ei mitään krääsäkalenteria.

Koska jos minuun tulevat, niin kirjottavat joulupukille jo lokakuussa, ennenkö lunta on ees ehtiny sataa.

tiistai 28. marraskuuta 2017

Rakas joulupukki!

Koska olen ollut ihan ekstrakiltti ja -ahkera tänä vuonna, toivoisin joululahajaksi seuraavia asioita:

(Alakuun tällaiset järkevät ja tarpeelliset lahajat)

-hyvät ja lämpimät nahkakinttaat (pyhäkinttaat ja/tai työkinttaat)

-lämmin ja kaunis froteekylypytakki saunanjäläkeiseen oleskeluun

-merinovillainen kerrasto

-villasukat, kun niitä ei voi olla ikinä liikaa

-vuojen 2018 kalenteri (esim. tämä hieno muumi)

-rannekello

(Sitten semmoset, joita ei varsinaisesti tarvi, mutta ois kiva saaha)

-mörkölakanat ja/tai muumi esi-isälakanat

-muumi-lompakko

-sellaisia hienoja muumimukeja, joita ei vielä ole (esim. pinkki Pidä Ruotsi siistinä, Muumilaakso 2017, Alkuperää kunnioittaen tai Kevättalvi 2017, Niiskuneiti)

Ja sitten jos joulupukilla ois semmosia remonttitaitosia ja ahkeria tonttuja antaa lainaan niin netkin ois ihan kiva! Lottovoitto ja muut sievoiset summat rahaa kelepaa myös.

Yhtään kirjaa ei päätyny toivelistalle, koska viime vuojen itelle ostetut kirjat on edelleen lukematta (tiijän, säälittävää), mutta kaiken kaikkiaan teema on vuojesta toiseen sama: lämmintä ja mukavaa pukinetta ja muumeja. Olen todella ennalta-arvattava. Paitulit jätin tällä kertaa pois, koska imetys (ens jouluna sitten, kuka haluaa ahistavia, hiertäviä ja kutittavia pitsi- tai satiiniviritelmiä, kun on paituli ja kalsarit!).

Näillä mennään, nähään aattona pukki! (Meijän pirpana toivoo muuten joululahajaksi merinovillaista kypärälakkia, vaatteita koossa 68 ja sukkia koossa 16/18, yökkäreitä, kuolalappuja, ikätasolle sopivia kirjoja, imetyskorua, aurinkolaseja ja sormiruokailijalle sopivaa ezpz-ruokailualustaa TAI sitten ihan vaan jotain jonka saa laittaa suuhun luvalla).

maanantai 27. marraskuuta 2017

Jouluvalamisteluja

On taas se aika vuojesta! Se paras nimittäin, kun saa alakaa laittaa joulua kotiin! Paitsi kun meillä seisoo tuvan laijalla tuommone uusi, tyylikäs pahavinen "tilanjakaja". Sen taakse ilimesty reikä seinään. Koko tupa on taas ollu viime päivät niinkö pommiräjähyksen jälijiltä ja feng shuit on aikalailla pyllyllään... Ei siis huvita tehä yhtään mitään. Viikko sitten oli ihanan siistiä ja seesteistä ko sain apujoukkojen tuella tehtyä kohtuullisen siivouksen tänne karhunpesään, nyt lähinnä taas vaan ketuttaa. No, ehkä se tuosta ennen joulua. Mutta pakko kyllä sanoa, että alakaa pikkuhilijaa kasvaa tämän rempan kans melekonen tatti otsaan.

Ei mulla muuta tänään.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Elämän itsestäänselvyyksiä

Iltaa (yötä)!

Ihan ensiksi, julkaisutahdista varmaan huomaa, että meillä eletään vauvavuotta ja remppaa edelleen päällekäin. Se ei sinänsä vielä olisi mikään älytön rasti ajankäytöllisesti, mutta koska elämällä on tapana järjestää kivaa pikkusivubisnestä, met saatiin vauvan lisäominaisuuksina myös refluksi ja allergiset mahavaivat. Tämä olikin sitten semmosen kombo jo, jonka voi sanoa imeneen mehut tästä mammasta meleko tehokkaasti. Tilanne on nyt jo onneksi kuitenkin jonkinlaisessa hallinnassa ja aivoista löytyy taas tilaa muullekin kuin arjesta selviämiselle. Huomannee siitä, että vaikka äiti-ihimisen pitäisi nukkua jo, niin uhallakin nyt kuitenkin naputtelen tätä täältä sängystä käsin (nämät puhelinjulkaisut on tulleet jäädäkseen, anteeksi siitä).

Tämä ei nyt kuitenkaan ole se aihe, mistä halusin teille tulla avautumaan (vaikka avaudun kyllä, jos suinkin löydän riittävän ajan, mutta tiijättehän tet vauvat, kun yksi vaihe menee niin tulee toinen ja tässä vaiheessa elämää haluaa olla mahollisimman paljon läsnä ja ohan se tämä osa-aika"yksinhuoltajuus"kin melekosta).

No mutta, se mistä nyt akuutisti halusin näpytellä oli kuitenkin ahaa-elämys siitä, miten pidän omaa asuinympäristöäni ja elämää täällä melekosena itsestäänselevyytenä. Ymppäsin tähän juttuun mukaan niitä harvoja näpsyjä meijän arjesta (joissa ei pyöri vaippapylly), joita on viime aikoina tullut napattua (kännykälläbtoki, järkkäri vetää melekosta horrosta). Arkista, tavallista, peruskauraa, normaalia elämää, jos näin voisi sanoa. Toki nautin arjesta ja kaikista niistä hetkistä ja tietysti net aina sykähyttävätkin jonnin verran, kun tulee kuviakin napsittua, mutta siinä se.

Minulle on itsestäänselevää, että syksyllä on ruska, loka-marraskuussa sataa lunta ja lähempänä joulua ulukona on pakkasta. Revontulet ja tähtitaivaan näkee ko avaa uluko-oven ja päästää koiran pissalle. Ympärillä on tilaa liikkua, olla ja hengittää eikä päivän vaunulenkillä välttämättä tule ketään vastaan. Mettä on lähellä ja taka(etu)pihalla vettä. Elukat pyörii pihapiirissä ja porot pihalla vain ja ainuastaan vituttaa.

Luettuani 1000 kilometriä pohjoiseen -blogia tajusin kuitenkin, että joillekin näin ei ole alakuunkaan (vahava suositus, menkää sinne ja ihastukaa upeisiin kuviin). Se, mikä on meikälle tuttuakin tutumpaa, on jollekin toiselle jotain uutta ja ihimeellistä, elämää täynnä mahtavia mahollisuuksia. Tämä vähän herätti. Osaanko arvostaa kotiseutuani riittävästi? Vähän nolona myönnän, että ehkä aina en. Mutta väkisinkin jokin, mikä on aina elämässä läsnä, muuttuu arkiseksi ja itsestäänseleväksi asiaksi, jota ei tule sen kummemmin miettineeksi. Vähän niinkö iltakymmeneen asti auki oleva lähi-Sale kaupunkilaiselle,  se vain on ja sieltä voi käyä hakemassa karkit akuuttiin perjantai-illan makianhimoon sen kummempia miettimättä. Ja usein riittää pelekkä tieto, että Sale on 500 metrin päässä ja tarvittaessa voin käyä sieltä sen, minkä olen isosta marketista unohtanut ostaa, mutta ei sitä mahollisuutta välttämättä tule kovin usein sitten kuitenkaan hyödynnettyä.

Meilläkin on tämä kaikki Lapin luonnon mahtavuus tässä ympärillä, muttako arjessa on kiireitä, ei sitä aina tule kiinnitettyä huomiota sen upeuteen ja vaikka voisi lähteä mettään, joskus tulee jäätyä mieluummin makaamaan sohovalle. Siellä se metsä on, mikä on mahtavaa, mutta on se siellä vielä huomennakin. Tai revontulet ja tähtitaivas, no komiaa on, mutta yhtä komiaa seuraavallakin kerralla.

Eletään täällä aika etuoikeutettua elämää, ko nokan eessä on monta semmosta asiaa, joiden kokemisesta toiset on valamiita maksamaan maltaita ja se voi jopa jäädä ikimuistoiseksi once in a lifetime -kokemukseksi. Melekosta.

Vaikka täytyy myöntää, että raskaana ollessa ja neidin syntymän jäläkeen kosketus kaikkeen siihen, mikä on ollu aiemmin meille arkista elämää, on jäänyt vähän ohueksi. Ja niitä "ittestäänselevyyksiä" kuten makkaraa nuotiolla ja nokipannukahaveja on jo aika kova ikävä. No, onneksi tämmönen pikkuvauva-aika ja remppa-aika ei kestä ikuisesti.

Mutta nyt on pakko laittaa silimät kiinni, olisin voinut jo tunnin ajan kuorsata tyytyväisenä ennen ensimmäistä yöllisen maitobaarin avautumista. Nauttikaa kuvien muodossa paloja meikäläisten arkielämästä, lupaan yrittää ite piettää silimät vähän avoimempina omalle arjelleni myös! Palataan (toivottavasti pian 🙈).

tiistai 12. syyskuuta 2017

Pintamateriaalit uuteen osaan

Nyt niitä luvattuja pintamateriaalivalintoja! (Teksti aloitettu elokuun puolella, en jaksanut poistaa puhelimella tätä alakua...)
Aah, ollaan pirpanan kanssa kaksin kotona ko miesvahavistukset lähtivät Naruskalle kalaan perjantain kunniaksi (nohitettu on, että iliman tammukoita ei sovi tulla takasin, mikä on tietysti aika kova vaatimus ottaen huomioon elukan innon rymistellä ojaan ko ojaan samoin tein kun vettä havaitsee :D ) ja koska neiti päätti ruveta päivätirsoille, kaivoin minä koneen esiin ja päätin alakaa hieman kirjotella!
Ilima on kyllä aivan mahtava, joten siinä mielessä harmi könöttää sisällä, ko täällä on vuosisadan hillakesä ja mustikatki olis jo kypsiä ja ilima suotuisa muuhunkin ulukoilima-aktiviteettiin (totesin siipalle, että nyt se on ostettava se asuntovaunu kaikkien kulukupelien jatkoksi, että päästään pirpanan kanssa reissuun mukaan), mutta käytiin metkin kärräämässä roskapussi pönttöön neitin kanssa, siinä meijän elokuisen kesäpäivän aktiviteetit...
No mutta, palatakseni asiaan! Eli tarkoitus olisi jaaritella hieman siitä, minkälaisia pintoja olisi ajatus toteuttaa tuonne uudelle puolelle. Jahka siihen asti päästään.
Mutta jos mennään vaikka huone kerrallaan ja aloitetaan kodinhoitohuoneesta! Kaikkiin tiloihin tulee seinään hirsipaneeli (kuten vanahalla puolella alakerrassa), mutta muista tiloista poiketen kodinhoitohuoneessa ja kuivaushuoneessa seinä olisi tarkoitus jättää puun väriseksi jollain värittömällä pintakäsittelyllä tai vaihtoehtoisesti käsitellä jollain vaalealla kuultosävyllä, koska lattiaan tulee tumma, ihan perus neliölaatta ja seinään kurasyöpön kohalle hieman isompaa, valkoista laattaa. Koska tilat on kuitenkin sen verran pieniä ja ikkunat samoin (kuivaushuoneessa ikkunaa ei edes ole), tummat seinät tekisivät tiloista vielä pienemmän oloisia. Ja toisaalta tumman lattian pariksi sopinee paremmin vaaliat seinät. Katto tulee ihan perus paneelista, joka maalataan valkoiseksi.
Kodinhoitohuoneen kalusteiden kohdalla pohdiskelin aikani, alun perin ajatuksena oli tummat kaapinovet, mutta asiaa riittävän kauan pyöriteltyäni tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kaapit ja tasot tulevat sittenkin samaan henkeen meidän keittiön kanssa, eli valkoiset peiliovet jollain leveillä vetimillä ja tummahko, puuta jäljittelevä taso (hinnan vuoksi mentäneen kuitenkin täyspuun sijasta laminaatilla). Niin kivat ko tummat, sileät kaapinovet vois ollaki, niin jotenkin koen, että net ois liian modernit meijän tyyliin ja keittiön kanssa mätsäävä ratkaisu semmone enemmän ajaton ja tyyliin sopiva. Vetimien mallia täytyy vielä miettiä, oisi ehkä tylsää laittaa täsmälleen samanlaiset kuin keittiössä? Lankavetimet ois toisaalta hurjan kivat henkien viiskytlukua, mutta en oikein tiijä mätsääkö net nuitten ovien kanssa (pitäisi ehkä olla semmoset siliät, viiskytluvun väriset kaapinovet enemmin). Mutta katsotaan! Kaapit hankitaan mitä luultavimmin K-Raudan kautta, heidän myymästään Cello-keittiöstä löytyy myös kodinhoitohuoneeseen tarvittavat kaapit ja malliston Purola-ovet onkin juuri sellaiset, mitä olen kaavaillut.
Meillehän tulee siis perus siivous- ja pyykkikaapit, pyykkikone tason alle upotettuna, sen viereen muutama vetolaatikko ja allaskaappi ja tason yläpuolelle muutama yläkaappi. Tasoon upotetaan pyöreä pesuallas ja lisäksi tasoa jatketaan avonaisena vielä ikkunan alle (ompelukone yms. tasoksi) aina oveen asti. Makkareihin tulee luultavasti myös Cellolta vaatekaapeiksi ihan peruskomerot, joskin valakeilla sileillä kaapinovilla. Eteisen säilytyskalusteen tilasin juuri mittatilauksena liukuovitukku.fistä, alunperin haaveiltiin Inariaa, mutta koska jätettyyn tarjouspyyntöön ei ole tullut vastausta ja hinta olisi todennäköisesti Liukuovitukun tarjoushintaan huomattavasti kalliimpi, päädyttiin halavempaan ja ei tyylillisesti ihan niin hienoihin liukuoviin. Sisältö kaappiin tuli kuitenkin ihan samanlaisena kuin Inariallakin olisi ollut. Mittatilaustavaraan ja liukuoviin päädyttiin tässä kohin sen vuoksi, että eteisen toimiva säilytyskaluste on sujuvan elämän ja arjen kannalta aika oleellinen juttu, missä ei kannate säästää. Mittatilauskalusteella säilytystila saatiin maksimoitua ja toisaalta kaappi sisältä mahollisimman järkeväksi. Katotaan minkä näkönen kaappi sieltä tulee. 
Makuuhuoneisiin ja eteis- sekä käytävätilaan ollaan kaavailtu kattopaneeliksi vanahan ajan siskonpaneelia, jota meiltä löytyy myös vanahalta puolen alakerrasta. Siskonpaneelin saatavuus ei ole mikään maailman paras, mutta löydettiin jokunen firma, joka myös sitä valmistaa ja saatiin Lopen rakennuspuulta tarjous, joka rahteineen mahtunee budjettiin. Eli mitä luultavimmin saan myös uuteen osaan rakastamani vanahaa henkivän valakoiseksi maalatun siskonpaneelikaton! Seinät tulevat tosiaan hirsipaneelista, jotka käsitellään samaan sävyyn kuin vanahalla puolen. Tosin eteisen osalta seinien väri on vielä hieman mietinnässä, koska myös sinne tulee lattiaan tummahko, isompi laatta. Voi olla että olisi järkevää jättää sieltäkin seinät vaaleammaksi? Lisäksi makuuhuoneisiin on tarkoitus jättää yksi tehosteseinä, jotka maalataan. Toiseen huoneeseen olisi pirpanalle tulossa sellaista vaaleaa roosaa (kyllä, minä joka olen pienenä kertonut tulleeni liialle vaaleanpunaiselle allergiseksi ) ja toiseen sellaista vanahaa vihiriää (tarkka sävy vielä hakusessa). Hulluna ajatuksena minulla olisi myös maalata näitten huoneitten väliovet samalla maalilla, mutta katsotaan, se vähän riippuu mistä löydetään ovet.
Ajatuksena ja haaveena olisi löytää vanahat täyspuiset peiliovet samalla mallilla kuin vanahalla puolella (eli kolome samankokoista peiliä viistetyillä reunoilla), mutta tuntuvat olevan kiven alla! Yksi vaihtoehto olisi teetättää uudet ovet jossain, mutta budjetti ei todellakaan veny mihinkään tonnin kipale oviin, kun neljä kappaletta ovia kuitenkin tarvittaisiin (kodihoitohuoneen ja kuivaushuoneen väliin tulee haitariovi ja eteinen ja käytävä erotetaan toisistaan tuolla vanahalla kylymän eteisen ovella). Jotain puuvalmiita oviakin saa Jeld-weniltä tai esimerkiksi mittatilausovia Mattiovelta, mutta erilaisilla peileillä, mikkä eivät minusta ole niin komiat ko nämät vanahat! Mutta katsellaan! Jos tiijätte Lapissa puuseppiä, jokka tekis ovia kohtuulliseen hintaan, saa vinkkailla! Jos raaskin, investoin ovenkahavat Domus Classicalta, jolla on tätä meijän hopeista Ainoa uudistuotannossa, mikäli meille uudet ovet tulevat. Tietysti myös vanahat toimivat kahavat kelepaisivat!
Lattiaksi käytävään ja makuuhuoneisiin valikoitui todennäköisesti Trinitylattian öljyvahattu veistopintainen parketti harmaana. Olisin halunnut vaaleaksi tai harmaaksi maalatun lautalattian, kuten vanahalla puolella, mutta koska lautalattian toteuttaminen vesikiertoisen lattialämmityksen kanssa meni niin monimutkaiseksi ja todennäköisesti lämmitysteho olisi siitä kärsinyt, päädyttiin parkettiin. Alakuperäistä aika palijon kalliimpi vaihtoehto, mutta koiran vuoksi laminaatti on ihan no no -vaihtoehto liukkautensa ja kovuutensa vuoksi ja muovimattoja ei meillä harrasteta. Tietysti perusparkettia saisi halavempaan hintaan, mutta haluttiin tällaista lankkua jäljittelevää parkettia, jonka pinta on käsitelty niin, että kuluminen ja naarmut eivät haittaa (koiran kynnet toimii tehokkaana lautalattian entistäjänä). Jostain syystä olisi tehenyt mieli valita väriksi ihan valakiaa, mutta järki käskee mennä harmaalla (mikä ei toki sekään kovin tumma ole ja hyvin näytti testipalassa koirankarvat erottuvan, pitäisi vissiin tilata tuo musta lattia! ). Haluan kuitenkin, kun kerran nyt remppaa tehään, että pintamateriaalit on valittu siten, ettei niitten kattominen vituta seuraavaa kymmentä vuotta, ko ihan heti tuskin ollaan pintoja uusiksi laittamassa. Toki se vitutusriski on aina olemassa, mutta siksi yritetään kuitenkin tehä valinnat mahollisimman huolella (tietysti järjen ja budjetin puitteissa).
Ikkunat ja uluko-ovet meillä tosiaan jo onkin paikallaan ja nethän tuli Pihla-ikkunoilta, vanahaa tyyliä kunnioittaen. Ikkunoitten karmit ja kodihoitohuoneen ovi on valakoset, mutta uluko-oven halusin ruskiana, koska valakonen on oven värinä kuitenkin meleko arka ja jotenkin se ruskia tuntui enemmän mieleiseltä (aika näyttää, oliko ihan urpo valinta, mutta jotenkin aattelen, että se ruskia korostaa ja kertoo että mikä on se pääsisäänkäynti, toki näin jäläkiviisaana olisi voinut valita myös harmaan oven). Ikkunat on asennettu siten, että sisäpuolellekin jää hieman ikkunalautaa, mikä on minusta oikein kiva juttu. Menee vähän jo ohi sisäpinnoista, mutta ulukovuoreen valittiin vaakalaudoitus, kuten talossa on alunperinkin ollut ja väriksi tulee luultavasti valakonen, ehkä harmaalla tai jollain vaalealla tehostevärillä nurkkalautoihin ja ikkunanpuitteisiin.
Tämmösiä! Muistinkohan kaiken? No saunan tulevan pukuhuoneen tapettivalinnan voisin tietysti vielä kertoa, tai siis sen, että se on epävarma.  Yhelle seinälle jää näkösälle raakalauta ja muut seinät ja katto pysynevät ennallaan (toki kanavapuhaltimelle menevälle ilimastointiputkelle pitää keksiä joku naamiointi, ehkä kotelo), mutta tuolle seinälle, josta oviaukko menee umpeen, olen kaavaillut pientä pätkää koivutapettia. Minulla oli jo sopiva paperitapetti valikoituna, mutta perkele menivät lopettamaan tapetin valamistuksen ennenkö ehin tilata sen (kerranki ko en omaan tapaani ennakoinu ja tilannu puoli vuotta etukäteen valamiiksi...) ja nyt sitä ei enää saa mistään. Olenkin joutunut tyytymään nyt seuraaviin vaihtoehtoihin, joita ovat joko Michael Clarckin vuoden '59 klassikko Woods (juu, on vähän kulunut mutta ainaki suunnitteluajankohta mätsää) tai sitten Photowallin koivumetsä-valokuvatapetti. Karelian koivusta en jostain syystä tykkää, se on mielestäni liian hailakan ja piirretyn näköistä (vähän sama ongelma tuon Woodsin kanssakin, valokuvatapetin kohalla taas mietityttää, että tuleeko siitä taas LIIAN valokuvamainen...) Molemmat ovat valitettavasti myös kuitutapettia ko tuo Distinctiven koivutapetti olisi ollut paitsi komiampaa (ja edullista), niin myös paperitapettia, joka olisi hengittävyyen kannalta ollut parempi. No, ehkä pari vuotaa pienellä pätkällä seinää ei aiheuta katastrofia (koputan puuta), mutta periaate on aina periaate.
Katsotaan mihin päädytään. Jos joku tietää että jossain on vielä myynnissä tai jollain on jäänyt yli tuota Distinctiveä yksi rulla (mielellään valakosta, mutta tummakin käy) niin minulle saa vinkata! Se olisi ollut meille just se mieleinen tehosteseinä...
Näin! Kuvia ei nyt tullut ko puhelimella on helepompi linkittää ja sopivasti sattui olemaan tarvittavat sivut auki miljoonana välilehtenä selaimessa (mitenkähän kummassa), mutta lupaan ja vannon julukaista semmosen esittelyn, jahka meillä on joskus valamista! Alustava aikataulutoive on saaha pinnat valamiiksi jouluksi, mutta jos siihen ei tosiaan päässä niin ressiä ei revitä.
Ja sitten olisi tietysti myös eessä huoneitten huonekalu- ja tekstiilivalinnat. Uutta ei varmaan hirviästi ole budjettiin mitoitettu etenkään huonekalujen osalta, eikä onneksi sinänsä ole tarvekaan (ajatuksena olisi ylläripylläri tuunata vanahoja, olemassa olevia huonekaluja, toki maalia tarvinnee ostaa), mitä nyt ehkä pirpanan huoneeseen sitten tietysti on pakko tulevaisuuessa hankkia jotain. Tekstiilejä ja piensisustusta toki olisi halu ja tarve hankkia, pirpanalle olenkin jo ostanu verhon (Vallilan Alma, josta myös maalisävy seinään) sekä Askon tarjouksesta Maalla-automatto (toimitusaika tosin oli pitkä, arviolta 4 kk, mutta sehän ei meitä haittaa). Automatossa oli paitsi kivat värit ja ulukonäkö jo nyt (ja idea ), mutta se myös menee leikkialustana sitten isompana (pitkään, luulen). Jotain julisteita tauluksi ja seinähyllykköä olen myös neitin huoneeseen jo kaavaillut, lisäksi käytävälle ois tarkotus lähtiä rakentamaan tauluseinää kehystetyistä valokuvista. Kodinhoitohuoneeseen siirtyy Ikeasta ostettu liinavaatekaappi, eteiseen olen haaveillut yhtä vanahaa säilytystilallista puusohovaa, katotaan saahaanko se. Vierasmakkarin virkaa toimittavaan huoneeseen ois tulossa papan tekemä vanaha sänky (johon tarttis kyllä teetättää patja, se ko ei oo standardimittanen) ja yöpöydiksi vanahat tuolit, tekstiilit hommataan sitten myöhemmin. Osa laajennuksen valaistuksesta hoituu ledeillä (siippa voisi teille esitellä sähkösuunnitelmansa), mutta makkareihin pitää löytää jotkin sopivat lamput sitten. Ja ai niin, verhotangot pitää hankkia! Yksi jää tästä tuvasta ylimääräiseksi, sen ajattelin saaha siirrettyä kikkaillen eteiseen, mutta makkareihin tarvitaan uudet. Oisko net sitten nuot samat ko ylähäällä, ko näitä alakerran tankoja ei vissiin enää saa.
Onneksi ei ole mikään kiire sinänsä, niin sopivia juttuja voi mettästää ajan kanssa ja hintatietoisesti (ja todennäköisesti huonekalujen tuunauskin saa oottaa vielä jonku hetken). Näistäkin toki lisää sitten joskus ko valamista tulee!
Tästä tulikin ihan kilometrijuttu, toivottavasti jaksoitte lukia kuvattomuuesta huolimatta! Innostuin kirjottamaan ko lapsi pitkästä aikaa nukkuu kunnon päikkäreitä (sen verran väsy, ettei jaksa mitään järkevää tehä, kuten imuroija). Mutta nyt menen syömään ja lukemaan Avotakkaa rauhassa ko vielä kerkiän! Palaillaan.
PS. En jaksanut oikolukea, anteeksi siis kaikki kirotusvirheet ja muut typot 

maanantai 11. syyskuuta 2017

Talon kasvojenkohotus

Tässäpä pikainen päivitys siihen, miltä meijän huusholli näyttää tässä vaiheessa ulukoapäin! Aika komiat nuo uudet Pihla-ikkunat, vaikka ite sanonki. Ja kyllähän se ulukovuoren uusiminen on melekonen kasvojenkohotus ollu koko talolle, se keltainen peltiulukovuoraus ei tee oikeutta kyllä millekään talolle...

Laitoin mukaan vielä vertailun vuoksi kuvan talosta vanahassa kuosissa reilu vuosi sitten (auto kuvassa kuvausrekvisiittana 😂). Onhan tuo vähän muuttunut, vaikka tavallaan tykkäsin meijän talosta ihan tuollaisenaan ja kahestaan asuessa ollaan kyllä tultu toimeen hieman epäkäytännöllisten tilojenkin kanssa. Hassua ajatella, ettei meijän pirpana tule muistamaan, millainen koti on ollut ennen tätä remonttirumbaa, vaan sille koti tulee aina olemaan sellainen kuin se valmistuessaan sitten on. Tässä olikin sitten remonttia varmaan yhelle elämälle ihan riittävästi (onneksi meillä ei täällä tarvi hullutella niin, että rakennettaisiin kovin montaa huushollia asuntolainan nopeamman poismaksamisen toivossa...) Vaikka onhan se aika hieno tontti tuolla ylähäällä, jos sitä hirsitalon sinne rakentais sitten joskus... 😄

Ei onneksi taija olla kovin järkevää! Hirsitalo on kieltämättä ollut aina meikäläisen unelma, mutta uuden rakentamisessa on aina se ongelma, ettei sinne saa vanahan talon tunnelmaa. Plus että niin kauan ko rakennuslainsäädäntö pakottaa rakentamaan terveen järjen vastaisia höpöhöpöpullotaloja, minä pitäydyn vanahassa. Ei sillä, etteikö se voisi toimia kun kunnolla rakennetaan ja sitten pidetään ilimastoinnit aina päällä ja kunnossa, mutta jotenkin ko nykyajan rakentamisen tilaa kattoo, niin epäilyttää että voiko moisen rakentaminen onnistua. Meillä kun pelataan sen päälle, että mikäli kosteutta jonnekin pääsee, se pääsee kuivumaan, koska rakenteet ja materiaalit hengittävät. Ja ilimanvaihto toimii painovoimaisena, rakentamisen tuomat muutokset (mm. tiiviimmät ikkunat) huomioiden ja ilimanvaihtoa pienin apukeinoin tehostaen.

Joo mutta nyt heitän paasaamasta, jollekinhan vanaha talo on kauhistus, jonne ei halua astua jalallakaan ja jonka mielestä tämmönen vanahan talon laajennus on sulaa hulluutta ja rahan heittämistä hukkaan, ko uuenki vois tehä. Ja se on ihan okei, toiset tykkää pojasta ja toiset isästä! Minä nyt vain olen enemmän kallella tähän vanahempaan vuosikertaan😊 Kaikin puolin!

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Remppaa etiäpäin ja muita kuulumisia

Heipä hei, tiedän että lupailin sitä pintamateriaali- ja sisustusjuttua tulevaksi ja tuolla se luonnoksissa keskeneräisenä majaileekin, MUTTA jostain kumman syystä ei ole saanut tehtyä sitä valmiiksi...

Taas näpytän tätä puhelimella, kun meijän perheen uusin vahavistus nukkuu onnellisena sylissä.

Joten ulukoasu on mitä on ja kuvia ei juuri ole, mutta minkäs teet, ehkä tässä elämässä vielä joskus on aikaa istua koneellakin, nyt sitä ei niin kauhiasti kyllä kaipaakaan (vaan lähinnä sitä, että saisi syödä ja saunoa joskus rauhassa 🙈). Mutta ajattelin nyt tosiaan päivitellä kuulumisia niin rempan kuin elämän yleensäkin osalta. Remppa etenee joka päivä, siippa on palannut töihin ja elämä etsii taas hieman erilaisia omia uomiaan. Päivät on välillä kuormittavia, pirpana (tai Iita, Mimmi, Justiina ja mitä näitä nyt on matkan varrella kuultu 😊) on kärsinyt välillä mahakivuista ja refluksista ja näitä ylimääräisiä vaivoja on koitettu saaha kuriin, välillä paremmalla ja välillä vähän huonommalla menestyksellä. Huono olo tekee luonnollisesti normaalisti niin aurinkoisesta ja hyvin nukkumasta lapsesta syliäkaipaavan ja itkuisen, mikä tietysti meitä vähän kuormittaa. Mutta mennään päivä kerrallaan etiäpäin ja toivotaan, että saahaan pirpanan olokin hyväksi taas!

Laajennuksen osalta ollaan kovasti etiäpäin, lattia on valettu elokuun loppupuolella ja sen kuivumista ootellaan, ulukoseinät on pystyssä ja eristetty sekä veetty paperit päälle ja koolattu, väliseinien rungot pystyssä ja ikkunat sekä ovet paikoillaan. Tänään on katolle puhallettu myös villat ja alakaa mökki olla meleko lämmin jo, vaikka lämpöjä siellä ei vielä olekaan (maalämpöputkien kaivuu on aikatauluhaasteiden vuoksi vielä edessä päin). Tällä viikolla on saatu myös vanahalle puolen uu'et ikkunat ja täytyy sanoa, että on net kyllä komiat! Tekee palijon sisätilan ilimeelle, kun samalla muutettiin vähän järjestystäkin tuvassa. Ja nyt on makkarissakin eri hyvä nukkua, ko yölläkin tulee korvausilimaa karmiventtiilin kautta. Myös ulukovuoren osalta alakaa olla valamista, pellit on tilattu ja ikkunanpuitteet paikallaan oottamassa ensi kesän maalausta.

Pihapiiri kaipaisi vähän raivausta ja siivoamista ja seuraava isompi rykäisy olisi sitten tuo maalämpöputkien kaivuu ja sen jäläkeen maalämpöpumpun ja vanahan puolen uusien vesikiertoisten patterien asentaminen. Muutoin ohjelmassa onkin sitten jatkossa sisähommia, joita jatketaan omillaan. Tänään pitäisi varmaankin vielä ehtiä tarkistamaan budjettia ja lyömään lukkoon materiaalivalintoja ja laittamaan niitä tilaukseen.

Mitään kiirettä ei sitten enää sen jäläkeen ko saahaan lämmöt ole, tehään hommia omaan tahtiin ja jos jouluna olisi jokseenkin valamista niin hyvä homma, mutta jos ei niin paineita ei siitäkään oteta. Ristiäiset olisi ohojelmassa ensi viikolla, mutta net saadaan sujuvasti piettyä vanahalla puolella. Vähän vaan siivousta ja ehkä tosiaan sitä pihan siistimistä niitä juhulia varten. 😊

Loppuun vielä kuva tuvan uusista ikkunoista asennusvaiheessa ja ennen pesua, päivittyy tyyli mukavasti takaisin lähemmäs alkuperäistä.

tiistai 15. elokuuta 2017

Näin se remppa etenee

EDIT// Blogger ei taas jostain syystä tee yhteistyötä, joten tekstin asettelu on päin hokia, mutta en jaksa tapella niin menkööt.  

Heipä hei! Nyt niitä luvattuja remppajuttuja vähän teillekin! Ette usko kuinka nopiasti aika menee tämän pikku kakkamasiinan kanssa touhutessa ja samalla ko minä sisällä syötän, vaihan vaippaa, laitan nukkumaan ja toistan kaavaa erinäisissä järjestyksissä yrittäen samalla pitää myös itteni kuin myös siipan ruuassa ja huushollin sisäosat jokseenkin kasassa sekä järjestyksessä ja koko perheen puhtaissa vaatteissa, ulukona hommat etenee koko ajan (ja hyvä niin).
Siispä nämätkin uusimmat kuvat on jo auttamatta jälessä totuuesta, meillä on nimittäin pelti katolla ja tällä hetkellä tehään lattiahommia. Torstaina tulee lattialämmitysputkien asentajat ja ensi viikolla oisi sitten ohojelmassa lattian valu.
Ja kirjottelen tätä nyt puhelimella, joten tekstin ulukomuoto on mitä on, yritän jossain vaiheessa ehtiä koneelle asti editoimaan. Mutta siihen asti tämä on muotoa teksti ensin ja kuvat sitten. :D Koittakaa pärjätä!
Mutta jos nyt jotain sanoisi yleisellä tasolla vähän itse rempasta. Jotain syvällisempää voisi koittaa riipustella erikseen esimerkiksi tuleviin pintamateriaaleihin liittyen, mutta nähtäväksi jää, milloin läppäri ehtisi viihtyä niin pitkään sylissä. :D Mutta siis, meillehän tulee noin 50 neliötä uutta tilaa vanahan huushollin kylykeen eteisen, kodinhoitohuoneen ja kuivaushuoneen sekä kahen makuuhuoneen muodossa. Lisäksi uusitaan lämmitysjärjestelmäksi maalämpö niin, että vanahalle puolen tulee vesikiertoiset patterit ja uuteen osaan vesikiertoinen lattialämmitys ja koko talon ulukoverhous uudistetaan ja myös vanahalle puolen tulee uudet ikkunat. Lisäksi saatetaan keskeneräiset kohteet vanahalla puolen valamiiksi (parveke ja yläkerran vessa). Kylymä eteinen on purettu laajennuksen tieltä pois ja vanahan puolen entisestä pikkueteisestä tulee saunan pukuhuone, kulun uuteen osaan siirtyessä tuvan puolelle. Pohojapiirros olisi tässä vaiheessa bueno, mutta minulla ei sitä täällä puhelimessa tietenkään ole... Palataan ehkä siihenkin siis myöhemmin.
Tuossa oli homma vähän niinkö pähkinänkuoressa. Lisäksi maalämpö veetään sitten myös tuonne navetan puolelle, jonne olisi tarkoitus tulla puolilämmintä tilaa, mutta navetan laitto jää nyt ensi kesän projektiksi kiitos tämän homman venähtäneen aloituksen. Toukokuussa oli vielä suunnilleen metrinen hanki ja kesäkuussa satoi lunta ja sitten oli kaikenlaista muuta pientä kuten rikkoutunut kaivinkone ja pirpanan syntymä, joten vauhtiin päästiin kunnolla vasta heinäkuun puolen välin tienoilla. Kirvesmies tehnee hommia elokuun loppuun ja vielä syyskuun ekan viikon, jonka jäläkeen sisäpintojen kanssa ollaan sitten omillaan (lue: siippa on).
Kukaan seleväjärkinen ei ehkä yhistäisi lapsen syntymää ja tämän kokoluokan remppaa, mutta toisaalta kiitos kesä- ja isyysloman siipalla on ollut ja on vielä hyvin aikaa osallistua rempan tekoon. Olisihan se tietysti ollut mukava köllötellä puoltoista kuukautta vauvakuplassa ja tehä asioita pelekästään vauvan, eikä vauvan ja remontin ehoilla, mutta nyt näin. Uskon, että lopputulos kuitenki palakittee ja toisaalta itekin tottuu jo hyvissä ajoin suht itsenäiseen vauvanhoitoon ko siippa kuitenki palaa elokuun lopussa joka tapauksessa taas töihin, jolloin ollaan pirpanan ja karvakaverin kanssa työajat täällä keskenämme. Sen sujumista jännään jokseenkin enemmän ko tämänhetkistä tilannetta.
Itse remppaa tehään vanahan talon ehoilla niin, että materiaalivalinnat niin uuden ulukovuoren ko uuden osan kohilla ovat hengittäviä ja seinien perusperiaate on myös uudella puolella sama ko vanahassa osassa iliman muoveja tai mineraalivillaa. Lisäksi ikkunoilla ja ulukovuoren uusimisella pyritään palauttamaan rintamamiestalon ilime, vaikka kylykeen nyt tuleeki noppamallin rikkova lisä. Toisaalta aika harvassa alakaa olla nämät rintamamiestalotyyppiset huushollit, joihin ei jo aikanaan olisi rakennettu sitä elintasojatketta, kuten meillä on tähän asti ollut. Eli siinä mielessä itse näen, että hyvin toteutettu elintasojatke kuuluu jo ihan olennaiseksi osaksi rintamamiestaloperinnettä. Ja toki myös sisäpuolen materiaali- ja sisustusvalinnoilla pyritään tukemaan ja säilyttämään vanahan talon henkeä luomatta kuitenkaan museotunnelmaa. Mutta niistä ehkä lisää omana juttunansa, koska niistähän meikäläisellä riittää raatittavaa (se osa remontista, jossa minäkin olen aktiivisesti mukana, pirpanan päiväuniaikaan sijoittuvan räystäslautojen maalaamisen ja muonituksen hoitamisen lisäksi).
Mutta nyt alakaa vaikuttaa siltä, että pirpana herää päiväuniltaan, joten lyön puhelimen veks ja keskityn häneen ❤ Lisää luvassa jahka taas kerkiän!


keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Meille syntyi rinsessa

Heipä hei pitkästä aikaa! Loppuraskaus hujahti ohi ihan silimissä ja juhannuskin meni ihan omasta edestään lähinnä syöden, saunoen ja nukkuen kotioloissa ja porukoilla ja jo pikkuhiljaa pienen syntymää odotellen. Pienokainen antoi kuitenkin odottaa itseään tuonne lasketun ajan huitteille ja pienellä lääketieteen avustuksella meille syntyikin pikkuinen (2860 g ja 47 cm) neiti-ihiminen heinäkuisena lauantai-iltana. ❤ 

Nyt ollaan ehitty jo pieni hetki tottua kotielämään ja isin rinsessa on kaikkiaan hyvin helppo tapaus toistaiseksi (koputan puuta) syöden ja nukkuen meleko säännöllisin kolomen tunnin välein. Pientä mahavaivailua on ollut, mutta toistaiseksi niistäkin on selevitty meleko pienin huudoin.
Ei voitaisi kyllä onnellisempia olla. Väsyttää tietysti ajoin ja remppakin painaa niskaan (mistä lisää myöhemmin), mutta eiköhän sitä hengissä selevitä tästäkin! 

Nyt kutsuu vaipanvaihto, yritän jossain vaiheessa ehtiä kertomaan miten remppa etenee. 

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Äitiyslomakuulumisia

Alkuun töistä pois jääminen tuntui oudolta ja hieman ahistikin, mutta nyt oltuani ensin hetken kesälomalla ja sitten siirryttyäni äippäloman hellään huomaan, pakko sanoa, että ei voisi kyllä paremmin olla.

Viimeiset viikot töissä olin nimittäin kyllä jo aika kuitti. Väsymys ja aivojen rasittaminen ei vaan sovi yhteen. Ja kieltämättä sekä jatkuva istuminen että toisaalta myös liikkuminen ja lattialla/lasten pöydän ääressä kömpiminen alako ottaa koville.

Nyt on ihanaa, ko kaikkea toimintaa saa säädellä oman jaksamisen mukaan ja tehä asioita omassa tahissa. Voin haravoija pihaa, kasata roskat kottikärryyn ja kärrätä sen navetan taakse ja sitten istua puoli tuntia varjossa siemailemassa vissyä, ennenkö jatkan. Hommassa ko hommassa vauhti ei päätä huimaa, mutta eipä toisaalta ole kiire minnekään. Tuntuu itse asiassa varsin mukavalta kasata siipan pilikkomia eteisen purkujätteitä varastoon ens talaven polttopuiksi pari lautaa kerrallaan ja hitaasti taapertaen. Samassa ajassa mikä meikältä menee 1/4 peräkärrystä tyhyjentämiseen, on siippa tyhjentänyt loput 3/4. Mutta ei se haittaa.

Ihanaa on myös se, että ruokaa ehtii tehä ihan ajatuksen kanssa. Pyykit saa kuivumaan ulos lempeään kesätuuleen ja siivotakin jaksaa ennenkö alakaa näyttää ihan kaoottiselta.

Nukkuminen ei enää ole varsinaisesti mikään nautinto, mutta olen tyytyväinen jos vessassa käynnit jää kahteen ja asentoa ei tartte vaihtaa kolomeasataa kertaa. Äkkiä sitä huomaa, että tarttee meleko vähän unta ja kun aamulla ei ole kiire mihinkään, voi ottaa ihan rauhassa. Nukkua tarvittaessa päikkärit. 

Vaikka kyllä tässä h-hetken lähestyessä väistämättä alakaa tuntua tämä "ylimääränen" paino jo ropassa ja en minä loputtomiin jaksais näin raskas olla! Nivuset alakaa olla jo kovilla ja ajoittain on tukalakin olo. Kyllähän sitä "omaa" roppaa jo vähän kaipaa, mutta ajallaan senkin toivottavasti saanee takaisin. Ensin pitää vielä hetki jaksaa olla yhtä tämän pikkukaverin kans. Ja kyllä minulla tämmösenä ruuan suurena ystävänä on jo lista kaikesta siitäki, mitä pitää taas syyä sitten taas ko saa (lähtien maksalaatikosta valakkarilasillisen kautta sushiin...) :D

Mutta! Ei kait tässä. Pakata pikkuhilijaa sairaalakassi valamiiksi, tehä viimiset hankinnat ja jäähä odottavalle kannalle. Ja pikku sivuprojektina jatkaa remppahommia, mistä pitäisikin alakaa teille turinoida ihan omia tarinoita. Tai minähän lähinnä oon tämmöne sivustakatsoja ja prosessin tallentaja tällä hetkellä, mutta muut jatkaa minunki puolesta. 

Kaiken kaikkiaan, meillä menee mukavasti. Heleppoahan tämä vielä on ja mikäs tässä muutenkaan ollessa, ko kesäki on <3

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Matkalla masuasukin kanssa

Ajattelin nyt tosiaan avata hieman ajatuksia tästä meitä kohtuu piakoinkin koskettavasta elämänmuutoksesta, eli pikkukaverista. Sanotaan, että odottavan aika on pitkä, mutta meikäläisestä tämä aika on kyllä painanu loppujen lopuksi menemään ihan kaasu pohojassa. Tosin minulla on kyllä aina sama ongelma, että aika vaan painaa menemään ja välillä tuntuu, ettei ite kerkiä mukaan ollenkaan. :D

Tässä vaiheessa alakaa tuntua jo siis siltä, että pikkunen on täällä ennenkö ehtii kissaa sanoa.


Monella tapaa ollaankin asiaan jo valamistauduttu, mutta tietysti näin pään tasolla asiaa on edelleen hyvin hankala ees käsittää. Vaikka tämä kaiffari täällä pötsissä harjotteleeki säännöllisesti ninjapotkuja, hikkaa ja pyrkii tekemään meikäläisen elämästä tässä vaiheessa jo meleko tukalaa. Tietysti toista rakastaa valamiiksi jo aivan suunnattomasti, eikä millään malttaisi oottaa ensitapaamista, mutta samaan aikaan sitä myös luonnollisesti miettii, että mitähän tästä tulee ja olikohan tämä nyt ihan viisas idea. :D 

Toki mää luulen, että pärjätään ihan hyvin, mutta väistämättähän tämmöne hyppy tuntemattomaan mietityttää ihimistä. 

Vaikka toistaiseksi isoin ongelma meikäläisellä on ollut sopeutua siihen ajatukseen, että tänä kesänä ei tuu Tuntsan reissua. Minäkään en ole niin hullu, että lähtisin tämän pötsin kanssa satojen kilometrien päähän erämaahan, missä puhelin ei kuulu. Ei sillä, että tässä vaiheessa nukkuminen teltassa tai eräjormailu muutenkaan olon puolesta kauhiasti kiinnostaisi, mutta ei sille mitään voi, että kaihoan keskelle ei-mitään, se on vaan niin sisäänrakennettua meikäläiseen. No, jospa päästäisiin käymään vaikka ongella tässä jossaki vähän lähempänä.

Muuten en oikiastaan jaksa asioista hirviästi ressata tai miettiä niitä etukäteen, ko faktahan on se, ettei sitä voi ennalta tietää, mitä tuleman pitää. Uskon, että hyvin pitkälle asiat menee omalla painollaan ja turha suunnitella hirviästi etukäteen mitään. Tai oottaa mitään, niin voi sitten yllättyä positiivisesti. :D 

Mutta kuten sanoinkin jo, tämä aika on tosiaan menny aivan mahottoman nopiaa. Tai no, siinä vaiheessa ko pahoinvointi oli seurana sen kuukauen, sillon tuntui että aika ei kulu mitenkään päin ja oli se superväsyneenä töitten tekeminenkin aika tuskasaa. Mutta nyt ko kattoo taaksepäin niin alakuvuosi on pyörähtänyt suorastaan supervauhilla menemään. Toki tätä pötsiäkään ei juuri ollu ennen maaliskuun alakua, eikä se nytkään mikään ihan jäätävä ole, että net tukalat päivät on toki vasta eessäpäin. Mutta positiivista on toki se, että enää ei tartte tehä niitä töitä. Voi siis ottaa kesken päivän tarvittaessa päikkärit (kuten tänään) ja venyä aamulla sängyssä niin pitkään ko siltä tuntuu.

Että joo, ihan poikaa ko saa olla nyt kaikessa rauhassa kotona. Tai rauhassa ja rauhassa, mutta sanotaanko, että keskittyä kaikkeen tällä hetkellä oleelliseen hommaan kotona. Samalla voi kerätä voimia kaikkeen tulossa olevaan uuteen ja ihimeelliseen.

Elämä on ihimeellistä. Yhtä ihimeellistä ko lumisaje kesäkuun ensimmäisenä päivänä ja vähän sen ylikin.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Kesälomalla

Kylläpäs aika on taas vierähtänyt. Jäin viikko sitten viettämään hurjan pitkää yheksän päivän kesälomaani ennen äitiysloman alakamista ja pakko sanoa, että kesäiset kelit kyllä hellii. Tänäänki on tuullu pohojosesta niin, että tukka lähtee ja juuri nyt alako TAAS sadella räntää. 

Syyslomaksi tätä kait vois ennemmin kuttua. 

Sattuneesta syystä remppahommat ei oo vielä kauhiasti edenneet muutako sillä tympiämmällä tavalla, eli hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja muuta ikävää virallista ajatustyötä -osastolla. No, konkretian tasolla ollaan nyt jo alotettu eteisen tyhyjentäminen ja jospa tässä piakoin alakaisi jotain tapahtua enemmänkin. 

Muuten oonki kesäloman kunniaksi keskittyny lähinnä pyykkäämään ja siivoamaan koko talon. Pötsiki kasvaa tasaseen ja jaksamista riittänee vähän enemmän nyt ko ei tartte enää töissä käyä väsymässä. Ekat lomapäivät tosin meni niin täynnä ohojelmaa, että tänään on kyllä ollu vähän semmone olo, että mitähän ihimettä sitä tekis, eikä sitten oikein ole osannut tarttua tänään yhtään mihinkään. Eipä tuo sääkään ole oikein suosinut, joten se rajaa toistaiseksi kaikki pihahommat, tuunailut ja mattojen pesut veks ohojelmasta. No, ehkä sitten ensi viikolla jos vähän lämpenisi. 

Viikonloppuna tosin saatellaan mummokin viimeiselle matkalle, että ehkä ihan ok olla vähän maissa nyt. Sekin on tässä omalla tavallaan vetänyt toukokuussa työkiireitten lisäksi ajatukset vähän muualle. Vaikka odotettavissa olikin, niin eihän se luopuminen ikinä helppoa ole. Toisaalta tämä mahassa möyrivä uusi elämä tekee asiasta jotenki helepompaa, toisaalta vaikiampaa. Mutta eipä siitä sen enempää. 

Elämä on täynnä muutoksia.

Mutta ehkä mää voisin näistä iloisemmista muutoksista kirjotella ihan erikseen oman juttunsa, ennenkö ehkä aloitetaan remppaviestintä. Tämä olokoot nyt taas tämmöne sillisalaatti vielä. 

Huhhuh, ei kyllä näytä tuo ens yön sää mitenkään kauhian innostavalta... Onneksi ei tartte olla aamulla menossa töihin. Surettaa vaan kaikkien ylioppilaitten puolesta tuo keli, näyttää vähän siltä, ettei lauantainakaan ihan kovin mahtavasta säästä päässä nauttimaan. Onnea silti kaikille onnekkaille, joilla aikuisten oikia elämä on vasta eessä. Hullua, että omista ylyppäreistä on kohta jo kymmenen vuotta. :D Niin se aika vaan menee. 

No mutta, palataan taas, mutta toivottavasti ei enää palella siinä vaiheessa kauhiasti!


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kevättä ilmassa?

Heipä hei! Kuvaa kun kattoo, ei todellakaan uskoisi, että semmosen viikon päästä juhulitaan vappua... Keli on viimisen päälle talavinen, tälläkin hetkellä nakkelee jotain lumen ja rännän sekaista ja keli on harmaa. Kinoksiakin vielä varmaan puoli metriä. Heikoimpia jo epäilyttää, että tuleekohan se kesä sieltä tänä vuonna ollenkaan. :D

Mutta täytyy ite yrittää ajatella positiivisesti, että halutessaan voi varmaankin lähtiä vappubrunssille kelekalla! Tosin ensin pitäisi innostua  touhuamaan net vappubrunssin eväätkin... Josko sitä muutaman munkin tässä pyöräyttäisi! Toisaalta tekisi kovasti mieli kokeilla donitsien tekemistä, mutta minulta uupuu donitsivuoka eikä sellaista tästä kylästä kyllä taija saaha. Suolaisena puolena ajattelin tehä ainakin poropiirakkaa. Patonki olisi varmasti kans aina hyvää. Mutta saa nähä mitä sitä saa aikaiseksi! Simakin oisi aika ehoton kaveri munkille, mutta täytynee tänä vuonna tyytyä kaupan simaan (ehotuksia hyvänmakuisesta simasta otetaan vastaan) kun äiti ei kuulemma aikonut simaa tehä ja ite en jaksa koko sankollista pyöräyttää ko ilimeisesti tässä tilassa ei ole suotavaa juoda kotitekoista simaa litratolokulla. :)

Alakoholittomia kuohuvia ajattelin ostaa usiamman pullon testiin. Yhtä kaupan versiota olen juonut uutena vuotena ja juhlissa joskus muutenkin, mutta jotenkin se alakoi jo hieman kyllästyttää, joten ajattelin hakia muutaman pullon seuraavaksi alakosta. Pommacistakin näkyi olevan olemassa jotain roseeversiota, onkohan se minkälaista... Ja tietysti haluttaisi kovasti päästä testaamaan gluteenitonta kotikaljaa, mutta kun eihän nuita erikoisuuksia täältä perältä taho saaha!

Kieltämättä olisin kyllä halunnut tehä tänä viikonloppuna reissun Rovaniemelle Lapin Rakentajamessuille, mutta tuli kaikenlaista ja olisi pitänyt lähtiä yksin, niin taitaapi nuot vain nyt harmi kyllä jäähä välistä. 

Mutta pakko kyllä vielä loppuun todeta, että ei taija ihiminen olla ikinä säähän tyytyväinen. Jouluna oli liian vähän lunta ja lämmintä ja vappuna liikaa lunta ja kylymää, juhannuksena sataa vettä ja palelee. :D Säästä ressaaminen on kyllä maailman turhin asia, ko sille ei yksinkertaisesti voi yhtään mitään (ja siksikös se aina ajoittain varmaan niin palijon raivostuttaakin...).  No, lumien sulamista ootellessa! Saa nähä rytkäyttääkö se sitten kerralla lämmintä ja tekee kauhiat tuluvat!

Näihin talavisiin tunnelmiin, hyvät vapunodotukset kaikille!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Keväisiä tuulia

Ihanaa keväistä huhtikuun toista!

Oon tässä availlu tätä teksti-ikkunaa muutamaan otteeseen ja sitten lyönyt sen kiinni, ko ole keksiny, että mitähän sitä oikeen kirjottais, mutta sitten nyt päätin, että tarviiko tämän mitään suurta ja ihimeellistä olla! Ei, joten siis tarjolla päätöntä ja hännätöntä kuulumisien kertoilua.

Pätkähdin tähän paikalle hieman ostokrapulaisena, tulin nimittäin äsken hankkineeksi meille Veikon Koneen ilimasten postikulujen siivittämänä uuen Moccamasterin komian punasena. Vähän kyllä ihimettelen, että miten tässä nyt lopultakin raaskin hommata uuen tuon vanahan, jo vuojesta 2002 hyvin palavelleen isiltä perinnöksi saadun yksilön tilalle. 

Varmaan jo vuojen kaks hautonut ajatusta siitä, että voisihan sen päivittää uuteen, kun kylestä merkinnät on kulahtaneet pois, levyn pitää aina olla täydellä teholla, että kahavi pysyy pannussa lämpimänä, suodatinsäiliön kansi on halakeillu (mutta edelleen yhessä palasessa!) ja pannun kansi on rikki, vesiputken pinta on kulunu ja ohan tuolla ikääki jo kiitettävät 15 vuotta (!). MUTTAKO se kumminki toimii. Ja keittää aevan hyvää kahavia. Pannuja ja kuluvia osia sais niitäki toki uusia... 

Siispä kerta toisensa jäläkeen olen tullut siihen tulokseen että noo, eipä nyt hätiköijä ja katotaan, että mitä sitä tekis. 

Ja ko tätä nyt on jatkunu varmaan jo kaks vuotta ja kuluvat osaset on pikkuhilijaa kuluneet lisää päätyen tähän tämänpäiväiseen tilanteeseen, niin jotenkin tänään vaan naksahti. Että nyt. Ohan tässä uuessa sentään vähän paranneltuja ominaisuuksiakin, kuten automaattinen virrankatkaisu ja kalkinpoiston merkkivalo. Sitä paitsi olisi nuitten kuluvien osien uusimiseenkin saanut kulumaan sen kuuskymppiä. Vanaha keitin voinee jatkaa uraansa vaikkapa tallikeittimenä. 

No ei meikää ainakaan hätiköidyistä ratkaisuista voi syyttää. :D 

Yhen kodinkoneen uusimisessa on tietysti se vika, että siitä saa vähän niinkö pään auki ja alakaa kriittisellä silimällä kattoa esimerkiksi mikroa, joka sekin lienee hurissut jo vuosia mittariin reilusti (mikro on siipan peruja, meillä aiemmin ollut minun tädiltä perinnöksi saama meleko monta vuotta palavellut Rowenta päätti kuolla tuossa jokunen vuosi sitten, varmasti hyvin kunnioitettavassa iässä sekin). Tässäkin taustalla lähinnä niinkin turhamainen syy, että se on viimeinen keittiön pienkone, joka ei ihan mätsää sitten yhteen ko uusi kahavinkeitin saapuu (muut vehkeet on punamustia, no okei, vedenkeitin on kokonaan musta, mutta se kelevatkoon kun on niinkin uusi vielä, että hankittu jossain vuojen 2008 paikkeilla). Sinänsähän tuo mikro toimii kyllä ja on heleppokäyttöisyyessään suorastaan ihastuttava. 

Dysonin pölynimuri ei sinänsä vielä ole ehkä kerännyt vuosia mittariin ihan niin palijon, ko nämät muut uusintauhan alla olevat kodinkoneet, mutta ottanut kuitenkin osumaa matkan varrella ja siinä mielessä vähän vanhentunut, etteivät nuo uu'en Dysonin rikkaimurin moottorisuulakkeet ole yhteensopivia siihen. Labradorinnoutajaperheessä kiitetään harva se päivä universumia tehokkaan imurin keksimisestä ja moottorisuulakkeet edesauttaa myös siinä, että karvalankamattojen kanssa ei tule ongelmia. Meillä ei kerry lankojen sekaan hirviästi mitään ylimäärästä ko säännöllisin väliajoin imuroi net kunnolla moottorisuulaketta käyttäen. Toki tuossa ihan tavallisessakin Dysonissa riittää tehoa sen verran, että roskat lankojen seasta lähtee aika hyvin jo silläkin. 

Toki haluaisin sitten hankkia seuraavaksi tuon Animal Pro -version ja sehän maksaaki sitten sen verran mannaa, että taijetaan jäähä oottelemaan ensin Dysonin kuolemaa. :D 

Tällä minun toimintavauhilla uusi mikro ja pölynimuri on todellisuutta about kymmenen vuojen kuluttua, että sitä ootellessa! Kevät vaan on kummasti tämmöstä aikaa, että tekee mieli alakaa uudistaa ympäristöä.

Uudistusta tässä onkin toki ilimassa, aikuisen elämä on siinä mielessä kovin tylsää, että jos haluaa remontin muodossa uudistaa ympäristöä, liittyy siihen kaikenlaista ikävää mietintää, kuten minkälainen rakenne pitää tulla jatko-osan seinään, millainen kuisti on mahollista toteuttaa ja minkälainen lämmitysjärjestelmä olisi kaikista järkevin. No, asia kerrallaan. Heleposti mieluummin pitäytyisi siinä, että miettisi värejä ja sisustusta tämmösten asioitten sijaan. :D Onneksi tuo siippa on siitä ihimeellinen, että se saa vaikka minkälaisia asioita aikaseksi halutessaan. 

Mutta siis, pötsin kasvattelun lisäksi tässä onkin viime aikoina ollu ohojelmassa lähinnä remonttisuunnitelmat. Mikäli homma tästä lähtee käynnistymään, lupaan koittaa piettää teitä tästä asiasta paremminkin ajantasalla!

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Hiihtolomatunnelmia

Auringon paistaessa ulukona oikein komiasti päätin lopettaa blogia pitkään vaivanneen hilijaisuu'en ja kertoa syynkin siihen, miksi viime kuukaudet olen aika pitkälti pysytellyt täältä pois. 

Ja se syyhän on hyvin pitkälle tämän näköinen:


Kyllä, pötsi kasvaa eikä kyseessä ole roikkumaan jäänet joulukilot, vaan jäläkikasvua odotetaan syntyväksi kesän puolella.

Ja hilijaisuus sinänsä johtuu hyvin pitkälti ensin reilun kuukau'en vaivanneesta pahoinvointijaksosta, jolloin näytön tuijottamisesta sai migreenin ja kaikki energia meni päivästä toiseen seleviämiseen pahan olon ja migreenin kanssa. Vuojen vaihtuessa iski taas aivan jumalaton väsymys, joka on jatkunut näihin päiviin asti, eikä siinä työviikon aikana, ko päivän ainua ajatus on pääsy illalla nukkumaan omaan sänkyyn, palijon uharannut ajatuksia sille, että josko blogia päivittelisi. Viime aikoina olen priorisoinut yöunet ohi oikeastaan kaikesta muusta elämästä. Toki myös lähes samaan aikaan kun aloin odottaa tätä meijän käsmäläistä ninjaa, tuli tieto läheisen ihimisen vakavasta etenevästä sairaudesta, jonka vuoksi tehään samalla luopumisprosessia ko valamistaudutaan uuteen.

Ja ko onhan tämä elämä aika pitkälle pyörinyt tämän raskautumisen ja siihen kuuluvien lieveilimiöiden ympärillä, niin ei ole ollut palijon aiheita mistä kirjottaakaan, jos suoraan sanotaan. :D Mikään mammablogihan tämä ei ole ja vaikka aihetta varmasti tulevaisuu'essa täällä sivutaankin, paino lienee jatkossa kuitenkin edelleen muissa asioissa (kuten oman elämäntavan sovittaminen yhteen uuden perhe-elämän kanssa, ei niinkään se kakkavaippojen sisältö tai odottavan äidin vaivat). Ja jos muita asioita ei ole, tämmöisen harrastelijablogin lienee taivuttava siihen, että uusi elämänvaihe näkyy blogissa vähäisempinä teksteinä. 

Asiasta aiemmin puhuminen täällä olisi myös tuntunut jotenkin hassulta, kun näkyvää mahaakaan ei ole ollut ennen viime päiviä. Yhtenä päivänä ennen lomalle jäämistä ja rakenneultran jäläkeen se sitten vaan päätti pompsahtaa tuohon ja jäädä paikalleen pysyvästi, tähän asti ko koko pötsi on pysynyt hyvinkin vaatteiden alla piilossa. Joten nyt ko tämä alakaa olla ulukoisestikin jo näkyvää (mikä lienee näin puolen välin jäläkeen jo ihan suotavaakin), asiasta astetta julukisemmin puhuminen tuntuu luontevammalta. 

Tai ehkä se on tämä loma, ko saanu nukuttua ja tankattua energiaa eikä ole pakottavaa töissä käymistä, niin jaksaa tehä jotain muutakin! :D Terveisin nimimerkki olen saanut siivottua ja leiponut pitkästä aikaa ja yksinkertaisesti on aivan ihanaa olla lomalla. Tuli kyllä tarpeeseen tämä viikon hiihtoloma, onneksi tilanne sallii vähäisten kesälomapäivien käyttämisen tähän.

Eniten odotan kuitenkin ulukoilima-aktiviteettejä, joita olisi tarkoitus myös harjoittaa tämän viikon aikana. Toivottavasti keli olisi jatkossakin yhtä ihana ko tänään, minun tuurilla tämä on tietenki nyt se viikon paras päivä ko siippa istuu ensin tuntitolokulla autossa ja tulee sitten väsyneenä kotia. 

Mutta nyt lähen ehkä repäsemään ja leivon vielä vähän lisää pullaa, katsotaan jos tästä viikosta irtoaisi vaikka vielä vähän lisää tännekin! Ja Instagramin puolella olen tietysti jokseenkin aktiivisempi kuin täällä, eli jos kuulumiset etes jossain määrin kiinnostaa, niin klikkailkaahan ittenne sinne. 

Palailemisiin!

lauantai 14. tammikuuta 2017

Lauantai-iltana lähti laukalle

Hyvää iltaa pitkästä aikaa!

Voin valehtelematta kertoa, että vietettyäni viime yönä semmoset kakstoista tuntia putkeen sängyssä (ihan koko aikaa en kuitenkaan nukkunut) olen tänään ollut jokseenkin uudestisyntynyt. No, kyllä se maanantai sieltä tulee taas, mutta tänään olen mm. ensimmäistä kertaa reiluun kahteen kuukauteen laittanut meikkiä naamaani poistuessani kotiovesta ulos.

Enkä ole vielä tähän kellonlyömään sängyssä, sekin on jotain se!

Päin vastoin, minulla palaa täällä kynttilöitä ja soi musiikki ja syön iltapalaa. Ja naputtelen tätä. Tästä voi kyllä tulla melekonen sillisalaatti, epäilen jo etukäteen.

Ennen naputtelun aloittamista kävin pitkästä aikaa ajelemassa autolla ihan keskenäni. Oli miten teiniä tahansa ja maapalloa tuhoavaa (varmaan etenkin kun alla on kolomen litran vee kutonen) mutta hyvä musiikki ja autolla ajaminen on jokseenkin rauhoittavaa. Vaikka keli nyt olikin vähän mitä oli.

Ajoittain sitä vaan kaipaa. Kauniina kesäiltoina ja öinä, pimeinä talavi-iltoina. Syyshämärissä ja kevään valostuessa. No melekeen aina on hyvä hetki autoajelulle ja hyvälle musiikille. Siipan kanssa ollaan yhessä niin outoja, että käyään muuten vaan ajelemassa autolla. Välillä saatan kotona kuunnella jotaki hyvää piisiä ja alakaa kaivata autoajelulle. Kaippa net nukuttivat minua pentuna liikaa autossa ko minusta tuli tämmöne. 

Ainut vaan, että täällä tuo kylänraitti tahtoo olla monesti meleko hilijanen. Joskus se on ihan ookoo, mutta vaikka millään muulla tasolla en kaupunkielämää kaipaakkaan, niin joskus kaipaan niitä iltoja ko ajeltiin pitkin kaupunkia. Uusien paikkojen ja katujen löytämisessä on tietty hohtonsa, vaikkei se kaupungissakaan kovin pitkään säily. Ja täällä kun eletään näitten karvalakkitoyotien (miten veessä tuo sana taipuu?) valtakunnassa, ei palijoa tartte pelätä, että mitään peruscorollaa kummempaa köröttelis vastaan. Oulun yössä oli joskus mahollisuus nähä (ja kuulla) vähän erikoisempiakin vehkeitä. Tai nooo, jokunen extra se täälläkin saattaa liikkua, muttako net on jo niin moneen kertaan nähty.

Ja se merkitsee siinä vaiheessa, ko auto ei oo vaan veheje, jossa on nelijä pyörää ja ratti, ja se kulukee eteen- sekä taaksepäin. Vaikka voin rehellisesti myöntää, että ymmärrän autoista valitettavan vähän ja tunnistustaitonikin ovat varsin rajalliset (PAITSI jos kyse on evosta), mutta tässä asiassa tuo siippa auttaa kummasti. Kerran ajettiin häviävän hetken motarilla mustan Supran vieressä ja ohan se pakko sanoa, että kyllä se jotaki hermoja kutitteli kun kuski painoi kaasua ja hävisi siitä vierestä kohtuullisen äkäseen. Ehkä ainua Toyota, josta näin voi sanoa. Paitsi että ohan net seitkytluvun Celicat aivanki sympaattisen näkösiä vehkeitä. Kerran nähtiin Alappilassa Salen pihalla parkissa semmone aivan viimisen päälle timanttiin kuntoon hinkattu sinapinkeltanen Celica, jossa kaikki kromitki kiilsi ja eihän sinne kauppaan ois malttanu mennä ollenkaan. 

Tosin minä vaan mietin, että pyhäinhäväistys jos tuota autoa ei aja semmone kunnon Disco-Stu tai Life on Marsin etsivä. :D Sillä Celicalla ko lähtis töihin, pitäis vetässä tukkaan kunnon nakkikourut ja seitkytluvun tamineet niskaan! Eihän se muuten passais. 

Mutta elämä on liian lyhyt ajettavaksi tylsällä tahi järkevällä autolla. Ketuttaa se sitten vanahainkodissa miettiä ko kortti on leikattu kahtia jo ajat sitten, että voi ko olisin joskus saanut silläkin autolla ajaa. Siispä minullakin on kaikkien näitten vehkeitten lisäksi joskus ihan pakko olla vielä se kuplavolokkariki. Ei tuu kesää muuten, olen pennusta asti halunnu semmosen ja oishan se nyt maailman pähein kesäauto! Mahollisimman orkkis tietysti. 

Ja ei, nämät autoasiat ei todellakaan ole semmosia, että niitä järjellä mietittäis tai laskeskeltais, että palijonko tähän saa kulumaan rahaa. Joku käy vähintään kerran vuojessa ulukomailla ja toinen vetää perseet joka viikonloppu, se on ihan mihin sen rahan haluaa käyttää. Toki sitä rahaa on tässä tylsässä ja järkevässä elämässä pitkälti priorisoitava kaikkeen muuhun, eikä meillä koko elämä pyöri autojen ympärillä, vaikka net semmone suola ja sokeri ovatkin. 

Plus että koska meilläkin on nuita käyttötarpeita autoille usiampia, eikä semmosta pirssiä ole, joka passais yhtä aikaa kaikkiin tarpeisiin, on autoja oltava usiampi. Ihan jo senkin takia, että toisella työmatkaa kertyy suuntaansa semmone joku 12 km ja toisella 411 km.

Että terkkuja Li Andersonille, jos mietit sitä että miksi kaikilla pitää olla oma auto kun ei kerrostalossa kaikilla ole omaa hissiäkään, niin siinäpä sinulle pähkinä purtavaksi, että miksi joillain pitää olla, hetkinen, suoritan laskutoimituksen, kuusi (6) autoa. Jonkinlaista poistumaa tästäkin porukasta saattaa toki tapahtua, mutta viidestä alaspäin se luku tuskin tulee laskemaan, koska kumpikin tarvitsee pirssin ihan vaan päästäkseen töihin, kun nuot kimppakyydit ei oikein vielä ihan pelaa siihen malliin ja edellisen julukisenki näkemisestä on jokunen hetki aikaa, mettähommia varten tarvii olla oma ja pari kappaletta tallissa on ihan vaan rakkau'esta lajiin. Ei met niillä viijellä kuitenkaan yhtä aikaa ajeta, mutta ei meijän talou'essa esimerkiksi pahemmin lennetä Goalle mietiskelemäänkään tai nauttimaan Thaimaan lämmöstä. Elämän eläminen mahollisimman ekologisesti on siitä kinkkinen juttu, että teitpä miten päin tahansa, niin aina se jostaki kulumasta vuotaa. Plussalle jää loppujen lopuksi varmaan vaan, jos asuu mettässä ite rakentamassaan majassa, on ruuan ja vaatetuksen suhteen omavarainen eikä ikinä osta kaupasta mitään ja liikkuu vaan siellä mettässä jalan.

Viihdyttäköön Li itseään vaikka ajelemalla sillä hissillä, minä ajan autolla.  

Vaikka hitto soikoon ihan pakko todeta vielä loppuun, että en mitenkään päin ymmärrä mitä helevetin tekemistä autoilla ja hisseillä on keskenään? 

PS. Meijän elämän (epä)ekologisuutta muilta osin voin pohtia joskus tarkemminkin, mutta se jääköön toiseksi tarinaksi.