sunnuntai 30. elokuuta 2015

Ajatuksia sunnuntaista

Joskus muinoin sunnuntait oli hyvin ahistavia päiviä. Yleensä net oli lähdön päiviä. Piti tehä paluu kotioloista kämpille. Usein meni niin myöhään, ettei ehtiny tehä muutako vähän syyä ja laittaa nukkumaan ja lähtiä maanantaina reuhottamaan kohti opiskeluhaasteita. Sunnuntait saattoi myös olla ihan potentiaalisia päiviä tehä asioita, mutta valuivat hukkaan tuijotellessa seiniä ja ahistuessa siitä, että pitäisi ja voisi tehä jotain järkevää, kun huomenna on taas maanantai, mutten oikein keksi mitä. Paine siitä, että pitäisi nauttia ja levätä ja kaikkia, ko arkiviikko kolokuttelee taas ihan oven takana, murskasi sunnuntain. Joskus sitä oli jo valamiiksi luovuttanu ja heti aamusta heräsi siihen ajatukseen, että tänään on _sunnuntai_, se typerä päivä ennen maanantaita. 


Jossain vaiheessa sunnuntaisin oppi tekemään asioita, lenkittämään koiraa mettässä, hoitamaan kauppaostoksia, tekemään ruokaa pitkän kaavaan mukaan ja töllöttämään telekkarista turhia juttuja, mutta silti takaraivossa aina kolokutteli se seuraava aamu: ankea maanantai. 

En tiijä vaivaako nyt uutuu'en viehätys, aikuisuus vai mikä, mutta tänään sunnuntai tuntui varsin hyvältä päivältä. Päivältä, jolloin voi pestä pyykkiä, ehtii vielä metsään nauttimaan auringonpaisteesta, nokipannukahaveista ja makkarasta, voi kerätä mustikat ja leipoa niistä piirakan ja tehä ruokaa ja sen jäläkeen maata sohovalla hoitelemassa kaikkia tietokoneella tehtäviä juttuja. 

Käyttää koko päivän hyödyksi ja suhtautua vielä positiivisesti siihen, että huomenna alakaa Arki isolla A:alla. 



Jotenkin vaan tajusin, että sunnuntain funktio on vielä nauttia ja tehä asioita, että sitten jaksaa taas arkipäivät puurtaa menemään. Joo tiijän, varmaankin sitten marraskuussa ko on pimiää ja se tavallinen arki ei ookaan enää uutta ja kiehtovaa ja ihanaa vaihtelua pitkään jatkuneeseen päättömään oleiluun kesälomalla, mieli voi olla eri. 

Mutta nyt on kokonaisuu'essaan ollut jotenkin niin ihana viikonloppu. Vaikka perjantaina tuhrautuikin monta tuntia gradun palauttamiseen. Tai ehkä juuri sen takia, ko lopulta illalla kaheksan jäläkeen työ oli Laturissa kaikkien pienten korjailujen ja vastustuksen jäläkeen, pääsin vääntämään ruuaksi tarkotettua pitsaa ja mielen valtasi mieletön helepotus. Pitsan kanssa nautittu lasi punaviiniä ja sauna oikein kruunasi kaiken. Lauantaina taas ei ollut kiire mihinkään ja asioitten hoitamisen jäläkeen käytiin koiran kanssa pienellä iltalenkillä, lämmitettiin leivinuunia ja vaan oltiin. Ulukona paistoi ihana ilta-aurinko, joka värjäsi koko maailman oranssiksi ja samaan aikaan satoi vettä. Vaihoin syksyisemmät verhot ikkunaan ja ihastelin kynttilän valossa pimenevää iltaa. Täysikuukin näyttäytyi hetken verran pilivien raosta. 

Pakko olla tyytyväinen!

Mutta nyt lähen käyttämään vielä sunnuntain viime hetket hyödyksi ennen nukkumaan menoa ja huomista arjen aloitusta! 

Wish me luck, voipi olla että kaikki uusi (ja uu'et rytmit etenkin) väsyttää, joten en uskalla luvata näkyväni täällä. Tai sitten ehkä, kukapa tietää! Kattellaan.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Makeaa mahan täydeltä

Heippa! 

Tiijän, että aikomuksenani oli kirjottaa viikonloppuna enemmänkin, mutta sitten sattui jotain todella yllättävää, johon en nyt sen tarkemmin tässä mene, ja kirjotushalut ikävä kyllä kaikkosivat hetkeksi. Katsoin paremmaksi lähinnä herkutella uuden sadon perunoilla, käyä kattomassa pientä koiranalakua, saunoa ja vastoa pitkän kaavaan mukaan ja muuta tällaista.

Nyt yritän kuitenkin taas pikkuhilijaa palailla tälläkin saralla takaisin normaaliin elämään. Ilmat on viime aikoina olleet ihanat ja jokainen ilta on ollut upea ja edellistä hieman erilainen. Mahtavia auringonlaskuja. Pimenevistä ja sumuisista illoista on kuitenkin aistinut jo syksynkin lopulta kolkuttelevan oven takana. Itellänikin alakaa tämä pitkäksi venynyt "kesäloma" jo lähestyä loppuaan. 

Niinpä Koti kuusen alla -blogista inspiroituneena päätin tekaista kesälomanloppumispiirakan. Tämä on Amerikan mallia ja hillittömän makia, joten voi olla, että saattoi jäähä once in a lifetime -kokemukseksi jopa minulle. :D Taustalla taka-ajatus, että tätäkö syö nyt, niin riittää varastoon makiaksi koko syksylle. Oman piirakkani tein tietysti gluteenittomana ja kas kummaa, gluteenittomien "dominoitten" paketissa oli tietysti keksejä huomattavasti vähemmän ko normaaliversiossa (mutta hintaa reilusti enemmän), niinpä pohja ei yltänyt niin kauniisti reunustamaan piirakkaa ko olisi pitänyt. Makuun tämä ei luonnollisesti vaikuta. :D Jos sokeriöverit ennen uutta ja terveellistä syksyä kiinnostaa, niin tässäpä oivallinen vaihtoehto.


Syksyn makiat saisikin sitten suurimmalta osin olla tässä, sillä päätin repäistä luultavasti kiireisen harjoittelusyksyn päälle ja ilimottauduin mukaan Unelma itsestä -valmennukseen. Yleensä meikäläisellä kiireinen ja stressaavakin ajanjakso elämässä johtaa joko painon tippumiseen tai sitten vaihtoehtoisesti lihomiseen, usein vieläpä vuojenaikasidonnaisesti niin, että syksyllä laihtuu ja sitten taas keväällä lihoo. Niinpä ajattelin tänä syksynä ottaa hyvinvoinnin kokonaisvaltaisesti haltuun katkaistakseni tämän ikuisen kierteen! 

Lisäksi ko nuot liikuntajutut vähän jumittaa, koin, että nyt on sopiva aika hakia hommaan vähän ulukopuolista tukia. Ihana Tuuli eilen soittelikin ja ensi maanantaina päästään hommassa vauhtiin! Odotan innolla, koska kuten hyvin tyypillistä, tiedostan kyllä monenlaisia juttuja omaan hyvinvointiini liittyen ja tiijän, miten haluaisin elämääni elää, mutta toteutus vielä ajoittain hieman kangertelee. :D 

Luultavasti valmennukseen osallistuminen tulee näkymään täällä blogin puolellakin pohdintoina, koska kirjottaminen on loistava keino prosessoija näitä asioita. 

Muutenkin alakaa tuntua siltä, että kesän jäläkeen kaipailee jo syksyn uusia tuulia elämään. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että myöhäisherännäisenä ihastuin aivan yllättäen Antti Tuiskun En kommentoi -levyyn! Toivottavasti en ala nyt ihan ryöstöviljellä tätä sanaa, mutta jotenki tosi voimaannuttavaa musiikkia ja kaiken kaikkiaan hieno levy. Lenkkimusaa parhaimmillaan! Tuisku taisikin jossain mainita, ettäkö lopulta lakkasi yrittämästä miellyttää muita ja teki sellaisen levyn ko halusi, iski kultasuoneen. Näinhän se monesti menee, aidot jutut kantaa kauemmas. 

Muita ihastusta syksyyn aiheuttavia juttuja on tosiaan nuot aikuisten värityskirjat! Hyvä keino rentoutua ja sitä kautta huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Luulen, että palapelit voisi toimia itellä samalla tavoin ja monen vuojen tau'on jäläkeen haaveilenkin jostain isosta, vaikkapa tuhannen palan palapelistä. 

Syksyllä tekee myös mieli aloittaa "uusia" harrastuksia. Kansalaisopistossa pääsisi niin laulamaan ko alottamaan haitarinsoiton alakeet ja kovasti olen pohiskellut, että antaisiko rahatilanne periksi ilimottautua jollekin kurssille. Molemmat kiinnostaisi, mutta molempiin ei taija olla varaa, jos kohta kumpaankaan. Toisaalta tässä syksyssä taitaa olla jo aika palijon kaikenlaista, että ehkä ei ole järkevä kuormata kaikkia uusia ja ihimeellisiä juttuja päällekäin. Muttako maailma on niin täynnä kaikkea jännää ja mielenkiintoista!

En tiijä, olen hirviän täynnä virtaa ja innokas suuntaamaan kaikkia syksyn mukanaan tuomia juttuja kohti. 

Mutta, ehkä ei tosiaan makiaa mahan täy'eltä muussa, ko tuon kakun muodossa. Nyt kuitenki penkkiurheilemaan ja kattomaan keihäsfinaalia!

torstai 20. elokuuta 2015

Viime aikojen mukavia kuvina

Seuraa perinteikäs "Insta-kuvat jakoon" -julukasu, koska minulla olisi kaikenlaista asiaa, mutta en oikein tiijä mistä aloittain ja täällä pihalla, josta nyt kirjottelen, on yksinkertaisesti liijan mukava ilima liialliseen tietokoneella napottamiseen. Plus että akun kestokin on rajallinen, siispä tällainen sekametelisoppa kuvina!

Onnea elämässä on esimerkiksi hyvä ruoka:

katkarapu-halloumisalaatti

salaatti omalta maalta

gluteenitonta lappapuuroa puolukoista!

tex mex -salaattia

kotitekoiset kaalikääryleet, vaikkeivat ihan täydellisesti onnistuneetkaan

tuoreet mansikat (ja vadelmat)

uusi gluteeniton oluttuttavuus, jota löyty meijänki S-marketista

persikkavispipuuro

poronlihakeitto (tai no, poronluukeitto ehkä kuvaavampi sana)

Onnellisuutta lisäävät myös ihanat elukat:

rentoreino

päiväunet

leuanleputtaja
Ja mieli suorastaan lepää erilaisilla mettäreissuilla:

Ukeron kuningas

luonnon taidetta, 1

luonnon taidetta, 2

luonnon taidetta, 3

mustikoiden sijasta löytyi maisema

ja vettä!

Kuskoivan kiviä nämätkin

valoa pimeän keskelle

onkireissun kohokohta
täältä löytyi mustikoita!
Mieltä on ylentäny myös luonnon antimien hyödyntäminen ja mieletön säilömisvimma:

rouskuja

haperoita matkalla pannulle

oman kasvimaan satoa

luonnon antimilla herkuttelua, haperoleipä

karvarouskuja

muutama mustikka pakkaseen

ja pari piirakkaan!

Viime aikoina oon havainnu myös lenkkeilyn riemua:

erilainen lenkkikaveri

auringonlasku iltalenkillä

on mulla aikaa upiat lenkkimaisemat

mielenhoitoa pellolla istuskellen ja auringonlaskua ihaillen
Ja onhan sitä tullu oltua onnellinen ja kiitollinen ihan vaan elämästä, ihanasta kodista ja elokuusta:

tuunausprojekti

maailman hienoin astiakaappi

puhdas ja järjestyksessä oleva koti

elokuun pimenevät illat ja kynttilät

mutta ihanan aurinkoiset ja lämpimät päivät sekä pihahommat!

stressinpoistoa
Lisäksi viimeaikojen ilon aiheita on myös ollut esimerkiksi pimennysverho makkarin ikkunassa (en muista olenko jo hehkuttanut tätä), mummolan navetasta löydetyt hömppäkirjat, anopilta vihdoinkin kotiutettu ihana lasilyhty ja kylymän eteisen korjattu katto (siippa se vaan on melekonen monitaituri). Nyt on pelti eteisen katollakin, ei pitäisi tulla enää vesi sateella sisään. 

Mutta nyt täytyy jatkaa tätä ihanaa aurinkoista päivää ruokailun merkeissä ja lähtiä sitten ehkä hoitamaan asioita. Palailen ehkä illemmalla vielä vähän tekstipainotteisempien juttujen kera!

perjantai 14. elokuuta 2015

Motivaatio hakusessa

Lähin hakemaan kadoksissa olevaa liikkumismotivaatiotani kierrättämällä täällä vanahan tekstin, jonka olen joskus kirjottanut urheilumotivaation ylläpitämiseen liittyen. Ilimeisesti olen unohtanut omat vinkkini, koska en oo teheny kunnon punttireeniä yli vuoteen. Osittain se on kyllä ollut oma  valinta, mutta nyt aattelin pikkuhilijaa löytää homman uuestaan kahavakuulailun lisäksi. Ja liikkumisen ilon, sekä säännöllisyy'en. Että siitä tulisi niinkö hampaitten pesu; sen vaan tekee aamuin illoin, ko pesun jäläkeen on vaan niin paljon mukavampi herätä uuteen päivään/painella nukkumaan ja samalla tulee pitäneeksi huolta omasta tervey'estä ja hyvinvoinnistaan. Asiaa sen kummemmin kyseenalaistamatta, eihän hampaitten pesua voi vaan lopettaa puoleksi vuojeksi ko ei motivoinut ja kiinnostanut yhtään? Miksi riittävän säännöllisen liikunnan sitten muka voi?

Mutta here we go:

"Koska Hikikinkun Jenny huuteli motivaatiojuttuloisten perään, aattelin minäki nyt tähän reenaamisen päälle kirjotella hieman motivaatiosta, ko se oli tänään enemmän ja vähemmän hakusessa löysän viikonlopun jäläkeen. Tästä pääsemmeki heti motivaation ylläpitöohojeeseen numero uno, eli se, että älä ala lipsuilla ja lepsuilla reenaamisesta, koska tauon (pienenki sellaisen, näköjään) jäläkeen on aina hankalampi ottaa rutiinista kiinni uuestaan. Meikäläisellä motivaatio pysyy siis kasassa parhaiten rutiineilla ja tasasella puurtamisella, jolloin reenit menee suorastaan ko itestään ja pikku hilijaa havaittu kehitys nostattaa motivaatiota ja näläkää entisestään. 

Jonku tovin reenattuaan huomaa, että keksii syitä, miksi pitäisi reenata just nyt eikä tehä jotain ihan muuta, ko ennen keksi syitä, miksi ei mitenkään nyt jaksa/pysty/kykene. 

Mistä pääsemmekin kätevästi meikäläisen motivaatiokeinoon numero kaksi. Jos nyt kuitenkin olen jonkin paremman syyn varjolla hieman lipsunut reenaamisesta ja kuten minulla tänään, ei vaan yhtään hotsita tai jaksata, ajattelen sitä maagista lausetta reenaan, koska siitä tulee hyvä olo ja sitä reenin jäläkeistä tunnetta. Että vaikka nyt ei millään jaksais, niin sitten reenin jäläkeen se olo kuitenki palakittee ja se olo vie todellaki sata-nolla sitä tunnetta, mikä tulee ko urheilemisen sijaan jää vaan makaamaan sohovalle. Tänäänkin se toimi oikein mainiosti, ja kas kummaa, minulla on nyt aivan loistava olo, vaikka ennen reeniä väsytti ja suurin piirtein särki päätä. 

Ohoje reenimotivaation ylläpitoon numero kolome; ota kaikki keinot käyttöön. Itelläni esimerkiksi musiikki motivoi tekemään ja kun on ehdollistunut tiettyihin piiseihin reenipiiseinä, iskee niitä kuunnellessa vastustamaton himo juoksemaan tai tekemään kyykkyjä. Juuri äskön sanoin siipalle, ettäkö lyö Pandora - Don't You Know soimaan niin lähtee kyykyt suorastaan apinanraivolla. :D Eli mikä ikinä onkin se piisi, joka siivittää sinut parempiin suorituksiin, (oli se sitten vaikka Pattismurffi tai Pinkin Try, jos tuo kroppa ei motivoi niin ei sitten mikään!) niin käytä sitä hyödyksesi.

Musiikin lisäksi toki myös saatan raskaitten sarjojen viime metreillä laskia ääneen tai komentaa ittiäni joko pään sisällä tai ääneen, kiroilla tai laulaa piisien mukana, mutta näitä keinoja suosittelen käyttämään harkiten, mikäli ette reenaa 100 % yksin eikä "hullun salinaisen" maine ole erityisesti kiikarissa. :D Koska reenaan lähes täysin kotona ja itekseni, olen opetellut piiskaamaan ittiäni, että reeni tulee varmasti tehtyä kunnolla. Kliseinen "jaksaa jaksaa" tsemppaus myös oikiasti vaan auttaa rutistamaan net viimisetki mehut itestä tarvittaessa. 

Suosittelen ehottomasti myös ottamaan niitä aloitus- ja edistyskuvia itestä, koska oli se alakutilanne kuinka kauhia hyvänsä, niitä kuvia on erittäin mieluisa kattoa sitten, ko huomaa edistystä tapahtuneen. Minulla on viime elokuulta itestäni aivan järkyttäviä plus nelijä kiloa & turvotus -kuvia ittestäni, ja vaikka se nelijä kiloa ei ees oo kovin palijon, nyt tuntuu ko niitä kuvia kattoo että hui kauhia sentään (ahhahaa, toimittajan huomio, miksihän sitä ei nyt sitten itke niitä verisiä kyyneleitä ko kiloja on ollu plus seittemän...). Peilikuvalle tulee sokiaksi, mutta kuvista havaitsee muutokset palijon helepommin, etenkin tuon patin kasvatuksen suhteen. Mittanauhaakin kannattaa käyttää, koska se konkretisoi numeroiksi muutoksen, jota voi olla silimämääräisesti miltei mahotonta huomata. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikenlaiselle mittaamiselle ei pijä ruveta orjaksi, vaan enemmän ko mittanauha tai vaikka puntari kertoo kuitenkin se oma olo. 

Mistä päästäänkin seuraavaan motivaatiokohtaan, nimittäin siihen, että ole kotona omissa nahoissasi ja nauti siitä, mitä teet, äläkä ole kuitenkaan liian ankara itellesi. Jos joku päivä tuntuu, ettei yksinkertaisesti jaksa, niin sitten ei jaksa ja välillä on ihan hyvä levähtää. Varmin keino tappaa motivaatio on tehä reenaamisesta ja liikkumisesta pakkopullaa, jota nyt vaan on _pakko_ suorittaa, koska muuten ei kilot karise tai kontti kasva. Nauti siitä, mitä teet, niin todennäköisesti haluat tehä sitä myös seuraavan kerran koittaessa uuestaan. Jos yksinkertaisesti inhoat juoksemista yli kaiken ja se tuntuu helevetilliseltä väännöltä, niin älä juokse. Kävele tai tee jotain muuta. Alottaminen on myös aina vaikiaa, mutta silloin kannattaa yksinkertaisesti muistaa se, että sieltä pohojalta pääsee pois ainuastaan tekemällä töitä. Ite esimerkiksi vihaan vattalihasten reenaamista ehkä eniten maailmassa, koska omani ovat niin paskat, mutta nyt ko olen sinnikkäästi vähän kerrallaan reenannut niitä etiäpäin, olen pikkuhilijaa jollain masokistisella tavalla alakanut jo jopa tykkäämään siitä. :D Myös tavoitteiden asettaminen voi auttaa, tyyliin "ensi viikolla jaksan tehä niin ja niin monta toistoa jne." tai että "siihen ja siihen päivämäärään mennessä olen niin ja niin tikissä kunnossa/pudottanut niin ja niin monta kiloa tms." mutta itelläni nämät tavoitteet saattavat aiheuttaa sen, että unohtaa net pitkän matkan vastaavat ja kokonaiskuvan, tappelee liian rankasti lyhyen etapin läpi ja menettää sen etapin saavutettuaan motivaation jatkaa etiäpäin pitkiksi ajoiksi. Liikaa ei siis kannata vaatia iteltään ja muistaa, että muutokset vaativat aikansa eikä kenestäkään tule bikini fitness -kilpailijan veroista päivässä, eikä vielä todellakaan kuukaudessakaan.

Ja jos ei mikään muu auta, niin mieti lenkille tai puntille lähtiessäsi vaikka sitä, että miten kaikki exät ja entiset säädöt ja entisten nyxät ja ties mitkä tulevat aivan käsittämättömän katkeriksi eräänä päivänä astellessaan vastatusten sinun jäätävän reenatun berberisi kanssa. :D 

Jos viimeinen kohta ei toimi, silloin ei todellakaan ole reenipäivä! Ja jos omassa hanurissa on vielä kovasti parantamisen varaa, aina voi muistuttaa itteään siitä, mitä kohti pyrkii teippaamalla jääkaapin oveen kuvan Anna Virmajoen takalistosta. Tai ihan kenen tahansa, jonka tarakka nyt vaan sattuu silimää miellyttämään. Saattaa piristää myös paremman puoliskon päivää.

Tosin kaksi viimeistä kohtaa ovat osittain vitsi, sillä olen myös havainnut, että usein ulkoisia tavoitteita paremmin toimii kuitenkin sisäinen halu voida paremmin ja jaksaa. Eli siis, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, sopivaa ja säännöllistä kuormitusta ja nautintoa höystettynä hyvällä musiikilla ja ittensä tsemppaamisella, siinä minun eväät, joilla motivaatio reenaamiseen ja liikkumiseen saahaan pietettyä elinvoimaisena ja hyvinvoivana."

Jäläkikäteen luettuna kuulostaa niin kovin helepolta ja itsestään selevältä, muttako ei. Mutta kuten aina, suunta pohojalta on vaan ylöspäin.

torstai 13. elokuuta 2015

Siivousvimma

Uhhuh, päätin tuossa aamupäivästä viettää tänään siivouspäivän ja siinähän se koko päivä sitten oikiastaan vierähtikin. Näitä imurointi - matot ulos ja tamppaa - pölyt pois - vessa siistiksi - lattiat puhtaaksi -päiviä eli kokonaisvaltaisia siivouspäiviä pitäisi kyllä viettää usiammin, koska puhtaan kodin tuntu ja tuoksu on kyllä aivan parasta. Yksin tehessä se on vaan meleko aikaavievää ja ehkä raskastakin, varsinkin ko pitää koiraki siinä sivussa hoitaa (puhumattakaan siitä, että olisi vielä lapsia), niinpä usein tyydynkin puolivillaiseen siistimiseen imuroinnin ja lattioitten pyyhkimisen mattojen reinoilta ja keittiön/vessan siivoamiseen kokonaisvaltaisen siivouksen sijaan. Ja yleensä siivotaan kyllä siipan kanssa yhessä, tai jos ei muuta, niin net häipyy koiran kanssa näköpiiristä, että minä saan mopata rauhassa. En vaan nyt viitsinyt jättää sitä vaivaksi ko on kaikenlaista muutakin hommaa tiijossa.

Täytyy kyllä sanoa, että on ihan mahtavaa, ko talo on kahessa tasossa ja on yläkerta! Yläkerta nimittäin säilyy huomattavasti palijon alakertaa puhtaampana ja sen siivoaminen on ihanan heleppoa, siinä missä alakerrassa meinaa välillä lattioitten moppaamisen kohalla usko loppua. Ja sitten tulee se oivallus "ai meijän lattiat onki NÄIN valakoset". Valakonen puulattia on ihana, mutta ei siivoamisen kannalta mikään kaikista mukavin vaihtoehto. Mutta minusta tuntuu, että oon jo oppinu elämään valakosen lattian ja mustien koirankarvojen kanssa. Ja kyllä minä tuossa siivotessani mietin, että kuhan saan joskus yläkertaan vielä parvekkeen ja vessan, niin ohan se kyllä maailma jo aivan mallillaan sitten, ko nytki se näyttää jo aivan hyvältä. Koti siis, ei ehkä maailma niinkään.

Mutta koska puhdas ja järjestyksessä oleva koti, olen ihan zen ja aattelin teilleki tarjota ennen nukkumaanmenoa jotaki sisäisen mielenrauhan saavuttamiseksi. Tässäpä siis seuraavaksi Kuskoivan kiviä meleko monella eri tapaa esitettynä, hyvää yötä ihimiset! Ja mielenrauhaa! 







keskiviikko 12. elokuuta 2015

Osaan kuunnella tarkasti, mutta muistini on kelvoton

Tiijättekö muuten mitä? Tajusin tuossa, että Vihainen itälappilainen täytti 30. päivä heinäkuuta vuojen! Oho. Oon vissiin vähän huono näitten juhulupäivien kans. 

No mutta, onnea Vihainen, vuosi olemassa on jo pitkä aika! Vähän näin niinkö myöhässä. 

Sitä se teettää ko sienihulluna vaan rymyää mettässä ettimässä karvarouskuja ja haperoja. Ja koittaa samalla epätoivosesti bongata mustikoita.

Kummituskaappi

Puhelin tuossa aijemmin, että käytiin hakemassa vahavistusta meijän huonekaluihin hieman ulukopuolelta. Instagramia kurkkineet jo tietääkin, että kyseessä on astiakaappi. Eikä mikä tahansa kaappi, vaan kaappi, jonka meikäläisen pappa on aikanaan poikamiehenä ostanut itelleen. Siihen aikaan kyseinen kaappi on ollut täynnä kirjoja, mutta kirjat on jääneet matkan varrelle. Niin oli myös kaappi jäänyt, sillä se majaili näihin päiviin asti isän lapsuu'enkodissa Pahkakummussa, joka on aikanaan jäänyt sukulaisten omistukseen. 

Kiitos mummin se nyt kuitenkin sitten muutti meille ja ratkaisi meikäläisen astiansäilytysongelmat kertaheitolla. Sukulaiset tuumasivat, että kaappia oli aijemmin siirretty vanahan talon vintillä, jossa se oli iät ja ajat ollut yhdessä ja samassa nurkassa. Heti siirto-operaation jäläkeen oli vintissä alakanut kuulua kummallisia kolinoita. Lupasivat siis kummituksen matkaan.

Meitähän ei tämä ollenkaan haitannut, meillä ko löytyy omasta takaa jo ovivahti, joka käy sulukemassa uluko-oven jos sen jättää selijälleen, eikä muista pönkätä. Ihan sama, tuuliko vai ei. Hetken päästä selijälleen jätetty ovi kuitenkin painuu kiinni. Mielestäni hyvin ystävällistä toimintaa, eikä olla tähän puututtu mitenkään, vaikka kieltämättä joskus ärsyttääkin ko unohtaa laittaa pönkän. 

Naruskan mökillä ollaan jou'uttu usiamman kerran huomaamaan, että joku tekee pieniä källejä, kuten lyö yhtäkkiä sulakkeen kiinni ja sähköt poikki, siirtelee kumisaappaita ja muuta. Eikä olla ainoita, jokka tämmösiä hommia on havainnu. Ei meitä haittaa, ollaan koitettu vaan kertoa, että omaa väkeä ollaan. Viimeksi saatiinkin olla ihan rauhassa. Meillä on siis kummituksiin varsin hyvät välit, että kaappien mukana muuttavat kummitukset ei palijon hetkauta. 






Samalla tulin hups vain muuttaneeksi vähän alakerran tuvan järjestystäkin. Mutta minusta se on näin aika järkevä, ko kahta ihan erilaista lipastoa ja kaappia ei vaan voinut olla vierekkäin. Tuli jotenkin tilavampi olo, eikä keinutuoli oo enää tiellä. Lipastokin löysi ihan järkevän paikan toisaalta, kuvaa en vaan vielä ottanut ko  homma on vähän kuitenkin vaiheessa. Tuon koiran häkinkin olisin halunnut oikiasti hävittää tuolta nurkasta pois ja taitella kasaan ja talteen, mutta en yksinkertaisesti raaskinut ko piski tälläkin hetkellä rotkottaa omassa kömmötissään selijällään ja kuorsaa. Eikä se oikein alahaalla sovi minnekään muualle. Kotoisasti aina herään siihen ko koira vaihtaa yöllä nukkumapaikkaa ja kömpii omalle paikalleen räminän kanssa. Ehkä sitten jos joskus tekisi/hommaisi koiralle toisenlaisen pedin.

Mutta tuo kaappi! Ohan se aivan ihana! Olin ajatellut tuolle seinälle yksinkertaisesti avohyllyjä, joille laittaa nuita astioita, mutta tämä on kymmenen kertaa parempi ratkaisu. Nyt kaikki astiat pysyy tuolla lasin takana suojassa pölyltä, ko osa on kuitenkin lähes jokapäiväisessä käytössä. Lukollisen oven taakse sain piiloon samaa roinaa, jota ennen oli lipaston päällä keräämässä pölyä. Ja säilytystilaa on vielä roimasti jälijelläkin. 


Kaapin päälle tömäytin vanahan Riihimäen lasin Ilves-purkin. Saapa nähä, mitä siihen keksisi laittaa sisälle, vai laitanko mitään.


Keinutuolin alla on myös muuten uusi räsymatto. Tai siis, "uusi", jonka äiti oli löytänyt varastosta. Keräsin matkaani ja ilimotin että kyllä sille jostain paikka löytyy. Ihanat värit, joten mukava, ettei tarvinut ees keksimällä keksiä sille paikkaa. :D Matolla on koiran uusi lelu, jonka tilasin sille Mustin ja Mirrin alennusmyynnistä samalla ko tilasin säkin ruokaa. Aivan ihana sekin, eikö! Sopii mattoonkin. Hinnasta pois 70 %, joten jopa raaskin tilata. Hartau'ella tuo piski on sitä kyllä nyt pitänytkin.

Ja niin, siitä kummituksesta. Eipähän tuo ole meikäläiselle ainakaan vielä ilimineerannut pahemmin ittiään muuten, kuin yrittämällä rämäyttää hyllylevyn päähän kaappia pyyhkiessäni. Ilimotin topakasti, että meillä ei semmosta käytöstä suvaita ja olla saa, mutta pitää olla ihimisiksi. Että koittaa nyt vaan sopeutua siihen, että täällä ollaan. Sen jäläkeen taisi muutaman kerran ujosti ra'ottaa kaapin ovea itekseen ja kurkkia sieltä, että mihinkäs sitä ollaan tultu. Ilimeisesti tuumasi kodiksi, ko ei oo sen jäläkeen havaintoja tehty. Ite vähän luulenkin, että se ryhtyi levottomaksi edellisessä paikassa, koska ei ollut kotonansa. Täällä vähän äkseerasi ensin, ko ei tiennyt, että minne nyt on jouduttu. 

Mutta eipä olisi tuokaan säilytysongelma voinut paremmin ratketa! Kaappi on ko tehty meille, se on komia ko mikä ja vielä varsin hyväkuntoinen. Uskotteko, jos sanon, että asioilla on tapana järjestyä ja kaikella useimmiten joku tarkotus, ko vaan malttaa mielensä ja on kärsivällinen?