keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Joskus kuva kertoo enemmän ko tuhat sanaa

Siispä tänään yksinkertaisesti muutama kuva onnellisesta lapukasta ja toive siitä, että kyllä se oikia talaviki vielä sieltä tulee.






Ei mikään labradorinnoutaja vaan sallalainen halonkantaja. Koti, miksi olet niin kaukana, minulla on ikävä sinua. Valloitettiin meijän körmyn kans ekaa kertaa Kukkura.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Itä-Lappi ja sen ongelmat nuoren ihimisen näkövinkkelistä

Juuri kun kaikki ovat ehtineet alakaa kuvitella, että meikäläisen silimissä pohojoinen ja etenkin itäkaira siintää unelmien utopiana ja lintukotona, on hyvä tiputtaa teijät alas sieltä kuvitelmistanne. Usein on heleppo nähä, että kaikki paha ja paska on seurausta nykyajan poliittisista linijauksista, mutta ei se nyt ihan niinkään mustavalakosesti aina mene. Kyllä met osataan kussa niitä asioita ihan itekin.

Minä arvotan kotiseutuni hirviän korkialle elinympäristön vuoksi. Meijän kunta tarjoaa loputtomiin mettää ja erämaata, josta nauttia. On mettästys- ja kalastusmahollisuus, mettiköitä, joissa kulukia ja soita, joita pitkin rämpiä hillojen ja karpaloitten (tai paremman kunnon) perässä. Tuntureita, joitten huipulle kiivetä. Maisemaa, jota ikuistaa kameralla. Asumisen välijyyttä, tilaa toteuttaa ittiään. Rauhaa ja hilijaisuutta. Näissä piilevät pitkälti net syyt, joitten vuoksi haluan palata takaisin. Siellä on asioita, joita minä arvostan, kaupungissa ei niinkään. Aijemmin olen tästä jo kirjotellutkin.

Paluumuuttoa Itä-Lappiin ei kuitenkaan ole tehty kovin helepoksi. Yksinkertaisesti jo sen vuoksi, että työpaikkoja ei ole, ihimisiä on koko ajan vähemmän ja palavelut uhkaavat luisua käsistä. Koko ajan on se peleko persiissä, että tässä saattaa käy'ä huonosti ja liu'utaan entistä pahempaan paikkaan. Moni sortuukin siihen ihastuttavaan pessimismiin, että mitä se mikään hyövyttää. 

Väärin, ei näin.

Asiat eivät muutu, jos niitten eteen ei olla valamiita tekemään töitä, tai jos kukaan ei ees yritä. Myöskään se ei auta, että jos joku yrittää, niin sitä ei sitten perkele vie millään kyllä voija tukia. Itälappilaiselta ihimiseltä tuntuisikin puuttuvan se yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Jos joku hullu erehtyy esimerkiksi perustamaan kotipaikkakunnalleen yrityksen, on konkurssi eessä vuojen päästä, sillä paikkakuntalainen perkele käy ennemmin vaikka naapurikylästä hakemassa saman asian, ko se oli siellä kaks euroa halavempi. Tai vaikka ei ois ollu ees halavempi. Siitä naapurin liikkeestä ei vaan voi käy'ä mitään, ko sehän saattaa vaikka saakeli soikoon rikastua minun rahoillani. 

Kyräily ja kateellisuus, sillä ko ei vaan päästä kovin pitkälle.

Toki tässä ollaan vaikeitten asioitten äärellä, sillä jos jokin maksaa ihan älyttömän palijon enemmän kotikylässä, on ymmärrettävää, että ihan oman budjetin vuoksi sen haluaa ostaa jostaki muualta halavemmalla. Ja sitten ko vaan harvat hakee tavaran kotikylän yrittäjältä, on pakko nostaa hintoja, että pärijää. Seuraa noidankehä. Jos hinta sen sijaan on vaan hieman kalliimpi, ite voin mieluusti maksaa sen, koska tuen samalla oman alueeni ihimistä ja mielestäni usiamman pitäisi olla valamis samaan. Puhumattakaan siitä, mikäli kyseessä on vielä jokin oman alueen yrityksen laadukas tuote. Laadusta ja hyvästä palavelusta maksaa mielellään. Selekiää ylihintaisuutta, ahaneutta tai ylimielisyyttä ei taas kato kukaan hyvällä. Suuruu'enhullu ei pijä olla, eikä tavotella kuuta taivaalta. Peiliin kannattee kattoa niin yrittäjän ko asiakkaanki. Mitä minä voisin tehä toisin, oman kotiseutuni ja asuinpaikkani hyväksi? Mikä on tärkeintä, raha, vai sittenkin jokin muu?

Met ei kukaan kuitenkaan pärijätä yksin. Yrittäjä ei pärijää iliman asiakkaita, eikä asiakas pärijää iliman palaveluita. Harva yksilö pärijää läpi elämänsä pyytämättä koskaan apua toiselta, eikä kukaan pysty yksin tekemään ihimeitä tai saamaan aikaan suuria muutoksia. Jos met ei olla valamiita yhessä hartiavoimin paiskomaan hommia, niin ehkä met sitten ansaitaankin hilijalleen kadota maailmankartalta? Ajattelemalla, että toisen saavuttama hyvä on iteltä pois, ei kyllä kovin pitkälle pötkitä. Kateellisuu'en ja sisäänpäin kääntyneen meiningin sijasta meijän pitäisikin kaikkien pyrkiä ajamaan yhteistä hyvää ja negatiivisen asenteen sijaan yrittää suhtautua asioihin positiivisesti. On niin kovin kuluttavaa olla katkera ja toivoa toiselle pahaa, eikä se pitemmän päälle hyövytä ittiä mitenkään, toisin ko yhessä toimiminen.

Kunnallisella tasolla ollaan myös vaikeitten asioitten äärellä. Ikärakenne on täysin vinksahtanut ja suurin osa porukasta alakaa olla ikääntynyttä. Rahaa täytyy käyttää jatkuvasti enemmän ja enemmän ikääntyneitten palaveluihin, mutta siinä rytäkässä ei pijä unohtaa, ettei tilannetta pitkällä juoksulla saaha korjautumaan, jos kuntaan ei saaha uutta, nuorta ja työikäistä väestöä, jokka mahollisesti myös synnyttävät kuntaan uusia asukkaita. Tälle väestölle on tarjottava erilaisia palaveluita, ko sille ikääntyneelle ja niiden olisi oltava toimivalla mallilla.

Eihän kukaan halua, eikä edes pysty palaamaan takaisin kuntaan, jolla ei ole tarjota mitään. Tärkeinpänä asiana tietystikin työpaikka. Mikäli jokin työpaikka voitaisiin saaha järjestymään ja siihen olisi tulossa halukas ihiminen, joka toisi mukanaan ehkä jopa perheen, pitäisi sellaiseen ehdottomasti tarttua. Laskea, mikä on järkevää pitkällä aikavälillä. Työvoiman ja uusien asukkaitten houkuttelemiseksi kannattaisi ehottomasti esimerkiksi tarjota palakallista harjoittelumahollisuutta eri aloilla. Näin kuntaan saahaan yleensäkin tulemaan joku, joka voijaan onnistua sitouttamaan myös pysyväksi asukkaaksi. Pahinta, mitä voijaan tehä, on torpata nuori ja omasta vapaasta tahostaan paluumuutosta haaveileva ihiminen. Tällaiset ihimiset pitäisi nähä arvokkaana voimavarana, eikä suhtautua heihin sillä asenteella, että voit sinä tänne tulla, mutta älä luule meiltä mitään saavasi. Jos ihimiset mielletään rasitteeksi, joista aiheutuu vaan kuluja, mennään mettään ja pahasti. 

Iliman asukkaita ei ole kuntaa.

Lyhytnäköisyys tuntuu vaivaavan myös tehtäessä päätöksiä erilaisista investoinneista. Jos jokin tulee siinä hetkessä halavemmaksi, ei se tarkoita sitä, että se olisi pitemmällä aikavälillä sitä. Lisäksi on aina aivan valtavasti puolia, jotka vaikuttavat kyseisen asian hintaan. Päätös siitä, että vähennetään vaikkapa koulunkäyntiavustajien määrää luokassa lain sallimissa rajoissa minimiin, vaikka usiammalle olisi tarvetta, tarjoaa siinä hetkessä säästöjä, mutta näyttäytyy tulevaisuu'essa ihan eri tavoin. Ehkä siinä luokassa juuri se oppimisvaikeuksista kärsinyt lapsi ei saakaan riittävästi tarvitsemaansa tukea ja ongelmat kasaantuvat ja kertaantuvat ajan myötä. Lopulta niihin joudutaan puuttumaan palijon kalliimmalla rahalla, maksaen moninkertaisesti enemmän. Mitä pitempään ongelmat kasaantuvat, sitä vaikiampi niihin on puuttua. Jos lapsi olisi saanut riittävän tuen, oltaisiin näiltä kaikilta ongelmilta ehkä voitu välttyä.

Ennaltaehkäisy tulee useimmiten huomattavan palijon halavemmaksi, ko ongelmien korjaaminen jäläkikäteen. Tätä ei valitettavasti yleensä haluta nähä. Ilimeisesti se moninkertainen raha on palijon helepompi maksaa sitten joskus myöhemmin, kuin se summa siinä hetkessä.

Menee nyt enemmän yleismaailmallisten ongelmien puolelle, mutta olen peräänkuuluttanut aijemminkin, ja peräänkuulutan edelleen, että onko raha tosiaan ainut, joka nykymaailmassa merkitsee jotain? Jos näin on, niin onko se teijän mielestänne ihan tervettä? Miksi kaiken pitää olla niin kustannustehokasta, voitot pitää saaha maksimiin ja aina pitää tienata enemmän ja enemmän ja tehä kaikki mahollisimman halavalla? Eikö se, että pärjää ja tulee toimeen omillaan, riittäisi? Entäpä se, että asiat hoijettaisiin hyvin ja laadukkaasti? Ei kait met voija loputtomiin aina vaan säästää ja säästäkään?

Ehkä lopulta sitten vaan rikkaimmilla on oikeus olla ja elää. Se, kenen pankkitilillä on eniten rahaa, on paras ihiminen, jolla on eri oikeu'et ko meillä muilla.

Mutta palatakseni tiivistäen takaisin alakuperäiseen aiheeseen, mielestäni itälappilaisilla ihimisillä on asenneongelma, joka pitäisi saaha korjattua. Onko se mahollista, onkin sitten ihan toinen tarina. Mielestäni on, mutta se vaatii ihimisiltä palijon, eikä kaikilla ehkä ole halua nähä omaa nokkaa kauemmas. Sen lisäksi kunnallisella tasolla pitäisi tehä päätöksiä katsoen pitkälle aikavälille ja keskittyä myös siihen, miten nuorta, työikäistä väestöä saataisiin muuttamaan kuntaan. Investoinnit uusien työpaikkojen saamiseksi ovat enemmän ko tärkeitä, mutta näitäkin päätöksiä tehtäessä tulee muistaa piettää myös järki päässä.

Eihän nämät mitään maagisia ja maatakaatavia juttuja ole, mutta halusimpahan net kuitenki ääneen todeta. Minun paasaukseni ei ratkaise yhtään mitään, mutta jos se etes yhen ihimisen saa ajattelemaan asioita, niin ollaan jo voiton puolella. Meijän elämää itäkairassa vaikeutetaan jo ihan tarpeeksi valtion ja poliittisten paskapäätösten nojalla sekä keskittämispolitiikkaa harjoittaen, niin ei viitsitä lisätä ite enää yhtään sitä kurjuutta ja katkeruutta. 

Meilläkin on harjoitettu kunnan sisällä syrjivää keskittämispolitiikkaa lakkauttamalla joka ainua kyläkoulu. Tulee vaan mieleen, että jos met ei ees oman kunnan sisällä tajuta eikä haluta tarjota palaveluita tasapuolisesti koko kunnan asukkaille, vaan pakotetaan lapset kulukemaan pitempiä matkoja "säästöihin" ja "parempaan opetukseen" vedoten, niin miksi net valtion tasollakaan haluaisi ymmärtää tämmösiä asioita? Uskon, että keinot järjestää opetusta myös muualla ko kirkonkylällä oisi olleet olemassa, niinkö oisi olemassa keinot valtiollisella tasolla pitää Itä-Lappi tulevaisuu'essaki elinvoimaisena ja asuttuna. 

Aina vaan niitä keinoja ei erinäisiin (teko)syihin vejoten haluta käyttää. Ja ehkä sille rahanpaskalle, johon kaikki tässä elämässä tuntuu kuluminoituvan, tosiaan sitten on jotain parempia käyttökohteita. 

Olen hieman provosoiva tänään. 

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sunnuntain kokkailuja

Kylläpä taas sää suosii meitä, ei voi muuta sanoa. Sataa toista päivää putkeen vettä ja näin koiranomistajana alakaa jokseenki raivostuttaa tuo jatkuva saje. Lenkillä käyminen on sinänsä ihan ok ko on tamineet, jokka piettää vettä, joskaan ei nautinto. Ärsytystä aiheuttaa eniten se koiran jatkuva kuuraaminen, vaikka kävisit vaan pyörähtämässä ulukona, on koira heti ihan märkä ja rapanen. Asiaa ei yhtään helepota tuo meijän aivan liian pieni eteinen, jonka matto on nyt jatkuvasti märkä, valokatkasija aivan idioottimaisessa paikassa ja tunnelma vähintäänkin trooppinen ja märältä koiralta haiseva. Ulukoilutamineet ei kuivu, vaikka patteri pöhisee täysillä. 

Vähän olin kyllä raivona sen sisälle kantautuvan lumenki kanssa, mietin, että oliko tämä viime talavenaki näin tuskaa mutta sitten muistin, ettei viime "talavena" ollut lunta. Joten ei. 

No mutta, koska ilima on mitä hirvein, ajattelin jakaa teille sunnuntain piristykseksi loistavan arkiruokavinkin (tai kyllä tämä pyhänäkin menee, ainaki meisille). Oon nimittäin kokkaillu tänään makkara-tomaatti-pinaatti -vuokaa, joka on heleppo ja nopia tehä, mutta myös ihan sikahyvää. Sopii loistavasti pottumuusin kanssa, joskin meikäläinen syö tätä ihan semmosenaan myös ko en jaksanu alakaa itelleni värkätä muusia.


Oon tämän reseptin (tai ajatuksen siitä) poiminu jostain seittemän-kaheksankymmentäluvun tarkan markan säästöoppaasta, jossa neuvottiin tekemään arkiruokaa esimerkiksi edullisemmista sian osista ja makkarasta. Reseptiä en muistanu ottaa tarkkaan ylös, mutta muistan, että siinä laitettiin makkaraa, pinaattia ja tomaattia ja tältä pohojalta väsäsinkin sitten tämän reseptin, joka kuuluu yksinkertaisuuessaan näin:

Makkara-tomaatti-pinaatti -vuoka
paketti lenkkiä
pari tomaattia
pakastepinaattia
valkosipulinkynsi
sipuli
raastettua juustoa
basilikaa
chilijauhetta
mustapippuria

Sulata jäinen pinaatti ja valuta. Levitä pinaatti uunivuoan pohjalle ja pilko päälle lenkki. Pilko sipuli (voi jättää renkaiksi tai kuutioi'a, ihan oman maun mukaan) ja valkosipuli, heitä vuokaan makkaran päälle. Pilko tomaatit ja asettele vuokaan makkaran päälle. Mausta basilikalla, mustapippurilla ja ripauksella chilijauhetta. Viimeistele komeus juustoraasteella ja paista uunissa nuin 200 asteessa, kunnes juusto on sulanut ja hieman ruskistunut ja tomaatit pehmenneet. 

Ja on muuten hyvää. Vähän erilaista twistiä makkaraan, ko sitäki tulee aina sillon tällön laitettua ruoaksi kaikkien terveysintoilijoitten kauhuksi. Ja onhan tässä sitä paitsi perinteiseen uunimakkaraan verrattuna nuita rehujakin vähän enemmän mukana ja juuston voi valita kevyempänä jos tahtoo (meillä syyään tällä hetkellä Oltermannia, koska kaikki muu kyllästyttää :D). Vietin lauantaina meleko pitkän tovin suunnittelemalla "ruokalistaa", koska ollaan siipan kanssa siitä huonoja, että mennään aina kauppaan sillä ajatuksella, että ostetaan "ruokaa", eikä oikein osata suunnitella etukäteen mitä voitaisiin syyä. Usein tuleeki sitten veettyä sillä kanaa ja wokkivihanneksia/salaattia -linjalla, mikä alakaa pitemmän päälle tympiä. Listasinkin ylös kaikki mieleeni juolahtaneet ruokajutut, joita on ikinä kokkailtu/mitä tiijän ja aattelin lyyä net listat johonki näkyvälle paikalle. Loppuu se tuskailu, että mitäköhän voitaisiin syyä. 

Ja tuleepahan tehtyä enemmän semmosia perinteisiä kotiruokia, jokka tahtoo heleposti unohtua ko miettii tarjottavaa evästä. Minä nimittäin kaikenlaisen ruokasäätämisen jäläkeen uskon kasviksilla ja vihanneksillä ryyditetyn kotiruuan voimaan. Kokkasin koiralleki tänään kotievästä ko nappulat alakaa olla loppu, enkä jaksa lähtiä yksinäni hakemaan sitä 15 kilon säkkiä. Herra syö kyllä muutenkin kapuloitten lisukkeena kotiruuan jäämiä, kalaa, maitotuotteita, kananmunaa ja raakaa lihaa/luita, mutta nyt keittelin vielä kasvissosepuuron kermaviilin ja lihan lisäksi, pitää sillä jatkaa tuota evästä siihen asti, kunnes pääsee eläinkauppaan. Osan nakkasin pakkaseen, niin sieltä voi sitten heleposti ottaa aterian lisukkeeksi. Jos oisi hirviän aikaansaava, voisi tietysti tehä koiralle aikuisena kaikki eväät ite ja elättää se luitten lisäksi kotikokkailuilla, mutta vähän epäilen taipuvani edelleen valamiin nappulan heleppou'en eessä ja syöttäväni kotievästä vaan osittain. Eipä se toisaalta, uskon kyllä, että laadukas koiranruoka tehostettuna lisukkeilla ajaa asiansa. Ainut vaan, että se laadukkaampi eväs on suhteellisen kallista ja sitä on tuolla syrjäkylillä vähän hankala saaha. No, onneksi internetin ihimeellinen maailma on olemassa.

Mutta nyt muitten touhujen pariin, on huomenna harvinaislaatuisesti "vapaapäivä", mikä tekee ihan terää ja tulee tarpeeseen tämän kellojen siirron kanssa. Ollaan möhkäleen kanssa tänä aamuna herätty ihan kesäajassa vielä, ja tässä vaiheessa päivää alakaa tuntua siltä, että uni vois viijä voiton jo. Vielä en kuitenkaan aatellu luovuttaa, vaan parsia vähän sukkia. Omenapiirakkaaki aijoin leipoa, mutta unohin kananmunat kauppaan, niin sepä siitä sitten.

Hyviä viikon viimisiä hetkiä ja reipasta alakavaa uutta viikkoa! Vaikka sää näyttääki aika masentavalta ainaki alakuviikon osalta...

lauantai 25. lokakuuta 2014

Bannerin vaihos

Hoi kaiffarit, olin ihan kokonaan unohtanut aikoneeni vaihtaa banneria jossain vaiheessa syksyä ja nyt ollaan kyllä kelien puolesta jo seuraavan bannerin kohalla menossa. Koska tykkään tästä syksyfiilistelystä niin palijon, niin halusin nyt kuitenki nakata sen esille!

Toivottavasti tekin tykkäätte. Ja parempi myöhään, ko ei millonkaan, vai mitä?

Samaan syssyyn totean myös, että menneen syyslomareissun kuvat painottuu sitten lähinnä tuonne Instagramin puolelle, ellen sitten uuelleenjulukase niitä täällä, sillä järkkäristä loppui tietysti akku kesken reissun, enkä muistanut sitten laittaa sitä laturiin. Muutaman otoksen olen toki napannut, jokka voin ehkä jakaa täälläkin.

Herkutteluhetkiä varten

Ulukona on eilinen myräkkä laantunut ja tilalle astunut plus-asteita, vesisajetta, loskaa ja jäätyviä tienpintoja. Aamulenkki koiran kanssa olikin suorastaan nautinnollinen ko vettä rätkytti suoraan silimille ja osa kaduista oli vielä putsaamatta loskasta, kaikki risteysalueet ihan tukossa ja auratut tienpinnat liukkaita. Eilisen aikana tuli kyllä ihan tolokuttomasti lunta, saa nähä mikä sen kohtalo on nyt ko mittari on lämmön puolella ja vettä sataa. Tietysti nyt sitten alakaa taas net tappoliukkaat kelit, joitten kanssa taisteltiin täällä koko viime "talavi". Pientä ahistuksen hikiä pukkaa taas niskaan, kummasti alakaa kaivata sitä oikiaa talavia ja nelijää vuojenaikaa. Koti-ikävä painaa ja tekisi mieli jäähä nököttämään tänne nelijän seinän sisälle. Pyörän talavirenkaatki on tietenki vaihtamatta vielä.

Roppakaupalla hyviä syitä kääriytyä siis sohovan nurkkaan kahavikupposen kera ja kirjoitella hieman blogia. Jos muistatte niin loman alakupuolella hieman leivoin ja lupasin jakaa teillekin reseptejä. Aattelinki lykätä tänne sekä fetapinaattipiirakan, että gluteenittomien karjalanpiirakoitten ja korvapuustien reseptin. Leipominen on hirviän mukavaa hommaa ja syöminen vielä kivempaa. Oon kyllä semmone possu, että todellakin pikemminkin elän syödäkseni ko syön elääkseni.



Tämän piirakan ohojeen nappasin Yhteishyvästä, mutta sovelsin sitä omanlaisekseni ja tein eerilaisen pohojan. Ostin oikian fetan sijasta salaattijuustokuutioita, joskin hieman rasvaisempaa versiota (ja kyllä kannatti, niitä rasvattomia kumipalleroita ei kannate tähän piirakkaan sotkia). Minun pinaattini oli myös kokonaisena pakastettua, joten se olisi ehkä kannattanut hienontaa ennen täytteeseen laittamista. Piirakka myös unohtui ehkä aavistuksen liian pitkäksi ajaksi uuniin, sillä paistoaika oli yllättävän lyhyt. Ei tämä mitään älytöntä herkkua ollut, mutta hyvää kuitenkin ja mukavaa vaihtelua tekemiini suolaisiin piirakoihin. Resepti kuuluu näin:

Fetapinaattipiirakka
pohja:
½ prk kermaviiliä
75 g voita
psylliumia
2½ dl tattarijauhoja (myös muut gluteenittomat jauhot käy, itte tykkään piirakkapohjissa tattarista)
1 tl leivinjauhetta

täyte:
2 valkosipulinkynttä
150 g pakastepinaattia
1 prk kermaviiliä
2 kananmunaa
ripaus suolaa ja mustapippuria
100 g fetajuustoa 

Yhdistä kermaviili ja pehmeä voi. Lisää joukkoon psyllium ja anna turvota hetki. Sekoita nopeasti joukkoon yhdistetyt jauhot ja leivinjauhe. Itse taputtelin taikinan kostutetuin kasin suoraan piirakkavuokaan, taikinan voi myös kääriä folioon/kelmuun ja nostaa jääkaappiin täytteen tekoajaksi ja sitten kaulita ja nostaa piirakkavuokaan, mutta gluteeniton taikina tahtoo olla hieman hankala käsiteltävä.

Sulata ja valuta pinaatti. Pilko valkosipulinkynnet. Halutessasi voit kuullottaa pannulla tilkassa öljyä, ite heitän täytteeseen sellaisenaan. Sekoita kulhossa kermaviili, kananmunat, mausteet ja pinaatti. Kaada täyte piirakkavuokaan pohjan päälle. Ripottele fetajuusto täytteen päälle. Paista 225 asteisen uunin alaosassa nuin 25 minuuttia.


Gluteenittomien karjalanpiirakoitten tekeminen taas on ihan oma lukunsa. En muutenkaan ole karjalanpiirakoitten kanssa mikään mestari ja gluteeniton taikina tuo taas tähän omat haasteensa. Jostain syystä tällä kertaa piirakoista tuli kuitenkin ihan ekstrarumia, rypytys ei onnistunut sitten ensinkään ja piirakat aukesivat uunissa. Ulukonäkö ei onneksi kuitenkaan vaikuta makuun ja ite tehyt piirakat ovat ehottomasti parempia ko kaupan valamiit. Jouluksi piirakat minulle saa kyllä kuitenki vääntää äiti, sen verran meni hermo tällä kertaa näitten kanssa. Ja kyllä leivinuunissa paistamisella on myös oma vaikutuksensa piirakoitten makuun. Ohje on mukailtu tavallisten piirakoitten ohojeesta.

Gluteenittomat karjalanpiirakat
2 dl vettä
1 tl psylliumia
2 dl Sunnuntai hienoa gluteenitonta jauhoseosta
3 dl tattarijauhoja
½ tl suolaa
reilu ½ dl ruokaöljyä
täytteeksi litra riisipuuroa

Lämmitä vesi,  lisää psyllium ja anna turvota hetki. Lisää suola, jauhot ja lopuksi öljy, sekoita taikinaksi. Pyöritä jauhotetulla pöydällä taikina ohueksi tangoksi, leikkaa parin sentin paloiksi ja pyöritä palat palloiksi. Laita taikinapallot odottamaan kelmun tai leivinliinan alle. Litistä pallot yksitellen kasaan tattarijauhoissa pyöritellen ja kaulitse ohueksi soikeaksi levyksi. Varo, ettei taikina tartu pöytään kiinni (käytä riittävästi tattarijauhoja kaulitsemiseen). Laita riisipuuroa piirakan keskelle ja rypytä reunat. Nosta pellille (sähköuunissa leivinpaperin päälle) ja paista piirakat mahdollisimman kuumassa uunissa muutaman minuutin ajan (varo, ettei leivinpaperi syty palamaan, leivinuunissa en käytä leivinpaperia ollenkaan). Itte säädän sähköuunin yli 250 asteeseen, leivinuunissa asteita saa olla lähemmäs kolmesataa. Kuoren väri ei paistettaessa juuri muutu, puuro voi hieman ruskistua. Kastele kypsät piirakat maito-voi -sekoituksessa ja nosta vetäytymään.


Gluteenittomien korvapuustien ohojeen olen löytänyt täältä, enkä ala sitä nyt tähän uudestaan kirjottamaan, vaikka yleensä ite leivonki kuivahiivalla ja ainahan sitä muutenki jokainen leipoja tekee omannäköisiään pullia. En itte ehkä laita ihan nuin palijon psylliumia ja täytteeseen laitan voin sulatettuna, jolloin sitä ei tartte nuin palijon. Tällä ohojeella pullasta tulee mielestäni lähes yhtä hyvää ko aidosta vehenäpullasta (siippa tosin väitti mauttomiksi, mutta ainakaan toistaiseksi en vielä jaksa leipoa sille omia pullia). Gluteenittomien leivonnaisten kohalla olennaista on se, että taikina kohotetaan vain kertaalleen, sillä muuten leivoksista tulee littanoita. Eli esimerkiksi pullat leivotaan suoraan ja kohotetaan vasta pullina ennen paistamista. Taikinaa ei siis kohoteta ennen leipomista ollenkaan.

Tämmösiä. Leipominen sähköuunin varassa ja pienessä keittiössä on kyllä aina oma haasteensa, ootan kovasti jo sitä, että pääsen paistamaan herkkuja leivinuunissa. Minulla olisi yksi hyvältä kuulostava gluteeniton rieskaresepti jemmassa, mutta sitä aijon kokeilla vasta sitten, ko pääsen paistamaan rieskan leivinuunissa. Gluteenivamman julumuuksia on kyllä myös tosiaan se, että mummon leipoma rieska on sulijettu pois meikäläisen ruokavaliosta (joskin aina silloin tällöin syön sitä palan ja kärsin seuraukset). Karjalanpiirakat on onneksi äitin leipoma lähes yhtä hyviä ko tavallisetki, joten eroa ei muista eikä huomaa.

Tänäänkin olisi kyllä hyvä päivä leipoa, mutta taijan pyhittää tämän päivän kuitenki muille hommille, koska ainua mitä tekee mieli on piparkakut ja niitä ei viitti ihan vielä leipoa. Net on kuitenki ohojelmassa ennen joulua. Aijon kokeilla tällä kertaa gluteenittomille piparkakuille suunniteltua reseptiä ja jaan kokemuksen toki tänne teillekin. Viime vuonna yksinkertaisesti vaihoin piparkakkureseptin jauhot vehenäjauhoista gluteenittomiin ja vaikka piparit hyviä olikin, taikina käyttäytyi jokseenkin hallitsemattomasti.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Rakas joulupukki

Kyllä, koska on jo lokakuun loppu ja minäkin palautunut reissuiltani ankian todellisuu'en pariin, on erittäin hyvä ruveta leikkimään ajatusleikkiä "mitä toivoisin joulupukilta, jos saisin toivoa ihan mitä vaan". Oulussa sataa myös juuri sopivasti lunta taivaan täy'eltä, mikä on omiaan nostamaan joulufiiliksiä. Mitäs siitä, jos huomenna sataaki taas vettä ja tonttuhavainnot mahollistava lumikerros on tipotiessään.

Olen myös tänään harkinnut joulukalenterin, sekä joulukoristeitten ostamista, joten ajankohta lienee enemmän ko kohillaan.

Aivan. 

No niin, jos saisin siis pyytää pukilta ihan mitä vaan, niin ensimmäisenä listallani olisi ehottomasti tämä: 

Kuva Gigantti

Kyllä. Uusi pyykinpesukone. Joilleki pyykinpesukone on ollu statussymboli 50-luvulla, minulle se on sitä edelleen. Uusi kone entisen, hajoamispisteessä olevan lahjoitettuna kierrätysyksilönä saadun rämämasiinan tilalle olisi ehottomasti LG:n suoravetomoottorilla ja höyrypesuominaisuu'ella varustettu hiljainen ja lakanapyykillekin riittävän iso masiina. Ai miksi? Koska vanaha yrittää jyristää linkouksen aikana vähintäänki seinästä läpi tai alakerran naapuriin ja piettää arviolta nuin 80 dB:n eestä ääntä ja liruttaa samalla vettä lattialle. Toimii kuitenki vielä.

Kuva Verkkokauppa.com

Seuraavana himotuksieni listalla olisi sitten uusi objektiivi järkkäriin, nimittäin Canonin EF 70-300 mm F/ 4-5.6 IS USM. Harrastelijan telezoom, jota kaipaisin völijyyn mettäkeikoille. Tällä hetkellä zoomailuhommissa on käytössä superzoom, joka toimii toisessa päässä laajakulumana ja on yleiskäyttöön meikäläisellä varsin passeli, mutta tuolla zoom-päässä vara loppuu auttamatta aika äkkiä. Tätä oonki miettiny seuraavaksi investoinniksi, koska hinta-laatusuhe vaikuttaisi olevan kohillaan ja mihinkään älyttömän kalliiseen objektiiviin en viitti rahojani tuhulata, ko runkokin on kuitenkin vaan EOS 1000D. Ja meikäläisen kuvaustaidotki varsin rajalliset. Kotohuudeille muuttaminen johtaa varmaankin väistämättä tämän objektiivin hankintaan, koska aijon tulevaisuu'essa jaksaa könytä kameran ja jalustan kanssa nykyistä usiammin mettään kuvaamaan. Nyt jalustaki on jääny usein matkasta pois ihan vaan sen takia, ko en jaksa kuskata sitä ensin täältä pohojoseen ja siellä sitten mettään.


Toivelistani jatkuu käytännön toivoiden parissa. Tällä hetkellä käytössä olleet ihanat lököhousut ja kotoisat collarini repesivät persauksen kohalta ja jou'uin paikkaushommiin, joten uu'et olohousut tulisivat enemmän ko tarpeeseen. Ja jos jatkojalostetaan tätä oloiluajatusta, niin ottaisin enemmän kuin mielelläni tuollaisen OnePiecen aikuisten potkuhaalarin itelleni lämpöiseksi kotiasuksi. Ja asiaankuuluvassa maastoutumisvärissä tietenkin. Tämä Blogger osaa ällistyttää meikäläisen aina uudelleen ja uudelleen, tällä kertaa ei  onnistunut nuitten kuvien vierekkäin laittaminen ja kuvatekstin lisääminen. OnePiece kuva täältä ja collegehousut NetAnttila.



Kuvat Varusteleka
Koska olen hyödyllisten ja käytännön lahajojen ystävä, jatketaan vaatelinjalla. Varusteleka tarjoaisi vaatevarastooni täydennystä vaikka millä mitalla, mutta tähän poimin kolome tämän hetken suosikkiani niiden käytännöllisyy'en vuoksi (ei, neuvostoliittolainen koppalakki ei ole käytännöllinen asuste, vaikka näin haluaisinkin aatella). Vasemmassa yläkulumassa armeijan villapaita. Lämmin ja tyylikäs vaihtoehto talaven kylymyyttä vastaan. Oikialla ylyhäällä taas parkatakki, tyylikkään mustana ja suojaksi talaven viimoja vastaan. On varustettu irrotettavalla vuorella, joten käy keliin ko keliin. Ja alimpana mettämallin parka, käy niin mettäreissulle ko kaupunkikeikallekin. Kallistuisin tämän kanssa ehkä enemmän tuohon kaupunkikeikkailuun, mutta varmastihan tämä toimii myös siinä alakuperäisessä käyttötarkoituksessa.

Kuva Tuntsa-kauppa
Varsinaisia kala- ja mettäreissuja varten taas haaveilisin tästä ve'en ja lianhylykiväksi käsitellystä Tuntsa-kaupan anorakista. Aavikkokuosi ei aijemmin ole oikein sytyttänyt meisiä, mutta jotenki oon nyt lämmenny tälle. Mikään hardcore-vaellustakki tämä ei ole, mutta meikäläisen mettäreissuille toistaiseksi varmasti ihan passeli, alle puettavalla vaatetuksella voi sääjellä lämpötilaa ja hupun saa päähän tuulensuojaksi.
Kuva Feelmax
Ja käyttövaateosaston viimeiseksi toivoisin pukilta vielä uusia kaupunkikenkiä, eli Feelmaxin Pankaa. Tyylikkäät, käy vaatteen ko vaatteen kans (toisin ko meikän Feelmaxin lenkkarit), kevyet ja juuri passelit lipastoiluun, kauppareissuille, käppäilyyn muuten vaan ja muutenkin. Oon lyhyellä käyttökokemuksella ollu enemmän ko tyytyväinen Kuuva-kenkiini, joten voisin laajentaa näitten palijasjalakakenkieni valikoimaa, ko en muita kenkiä oikiastaan enää haluaisi käyttääkään.

Kuva Booky
Käytännöllistä ja kivaa olisi myös se, jos joulupukki muistaisi minua tällä logopedian alaa käsittelevällä perusteoksella, joka kirjahyllystäni vielä puuttuu. Toki myös joku viihtellinen kirja ois kiva, mutta tähän hätään en keksinyt mitään, minkä haluaisin, joten mennään nyt vähän tylsemmällä kirjalla sitten. Tylsemmällä, mutta hyödyllisellä. Ja hyödylliset lahajat on pop.

Kuva Pentik

Kuvan Kodin 1, ei löy'y enää turkoosit lakanat loppu :(
Nämät olokoot sitten ensimmäiset hömppälahajojen edustajat. Pentikin porokynttelikkö ois vaan niin hieno (oikiasti kaikista hienoin ois se 45 cm korkia, mutta se on niin kallis, että unohettakoon se), turkoosit (tai siniset?) Kelohonka-lakanat taas ois pari meikän punaisille vastaaville. Siippaki saisi omat puulakanat! Toki muutki lakanat kävis, mutta niitä pitäisi sitten olla parillinen määrä. Näitä hömppälahajavaihtoehtoja voisi olla myös vaikkapa Kastehelmituikkukipot. Vähemmän hömppää oisi tietysti astiat, mutta koska oon jo aijemmin esitellyt himotusastioitani ja muita, en ala listaamaan niitä tähän uuestaan.

Kuva Kalevalakoru

Kuvat Thomas Sabo
Ja kukapa nainen ei haluaisi lahajaksi koruja. Minulle kelepaa Kalevalakorun tuotteet, jokunen niitä löytyyki jo entuuestaan, mutta Lapin sormus vielä puuttuu. Kovasti haluaisinkin sen hopeisena. Alempana olevia Thomas Sabon Charmseja minulta löytyy yksi kaulakoruna, mutta tykkään näistä ja näitten ajatuksesta kovin palijon ja mielelläni keräisin niitä lisääkin, yksittäin kaulakoruina piettäviksi tai vaikka rannekoruksi. Jotenki lämpiän näille palijon enemmän ko jokunen vuosi taaksepäin hirviän suosituille Nomination-koruille. Nämät esimerkit oon keränny jo pari vuotta sitten, varmasti valikoimasta löytyisi myös uusia meikäläisen silimää miellyttäviä charmseja, enkä tiijä löytyykö näitä kuvissa olevia enää ees valikoimista.

Tämmösiä. Lisäksi haluaisin joulupukilta The Joulukalenterin hengessä myös monitoimikoneen, enkä pitäisi pahakseni myöskään ompelukonetta, akustista kitaraa, haitaria, kulumasohovaa, kesämökkiä tai autoa. Tai moottorikelekkaa. Eipä tuo haittaisi, vaikka pukilla olisi tarjota myös polttopuita, remonttibudjetti, valamis gradu ja töitä. Useimmat näistä asioista kattaisi myös lottovoitto.

Ja toisaalta voisin olla myös ihan tyytyväinen viinipulloon ja suklaaseen, villasukkiin, uuteen yöpaitaan ja hyvään kirjaan. Hirviän hyö'ylliset olisi myös huopakumisaappaat ja uu'et toppahousut. Eli sopivassa suhteessa nautintoa ja käytännöllisyyttä.

Mutta nyt jatkuu hyvällä syyllä sohovalla vilttiin kääriytyneenä makoilu, kiitos kamala lumimyräkkä ja vielä hetken jatkuva loma. Joulua ootellessa!

perjantai 17. lokakuuta 2014

L-O-M-A

Huhhuh, kyllä nyt naista hymyilyttää, ko rankka gradutus- ja opiskeluviikko on takana päin ja loma virallisesti avattu käymällä elukan kanssa pitkä kävelylenkki kuuraisissa maisemissa ja auringonpaisteessa. Vaikka se moottoritie ja liikenne vähän jyräski taustalla. 

Oon tässä teheny viikon verran tietoteknisiä päivityksiä, kuten Instagramiin eksyneet ehkä tietääki, joten kirjotteluhommat on ollu vähän jäässä. Lisäksi akateemisen shaiban määrä on yleensä vakio, eikä sen kirjottelulta oo ehtiny ko korkeintaan aatella, että vois vaikka kertoa hyppineensä tasajalakaa sen vuoksi, että tutkimusten mukaan junarata Sallasta Jäämerelle ois paras vaihtoehto. Eihän tämmösen faktan toteaminen Suomessa mitään toki tarkota, mutta oli pitkästä aikaa ees sen aavistuksen verran positiiviselta kuulostava uutinen. Joten ihan hyvin voi olla vähän ees ilonen. Eikä aina vaan se vihanen itälappilainen.

Aavistuksen harmistunut leidi olin myös sen vuoksi, ettäkö tilaamani ja kauan odottamani Feelmaxin Kuuvat lopulta keskiviikkona saapuivat, oli laatikossa 37 koon kenkien sijaan 42 popot. Onneksi palavelu tuolla oli kuitenki varsin reipasta ja oikiankokoiset kengät on ilimeisesti lähteny tulemaan, joten harmistukseni vaihtui kyllä iloon varsin hyvästä asiakaspalavelusta. Jännällä nyt ootan vaan, että ehtiikö net kengät tulla ennen reissuunlähtöä. Ois nimittäin ihan makija laittaa uu'et kengät ens viikolla jalakaan. No, aika näyttää.

Tänään aijon vielä taikoa itelleni iltapalaksi fetapinaattipiirakkaa, lämmäyttää saunan ja juua yhen GLUTEENITTOMAN OLUEN (vai saako näin sanoa, tuleeko joku ja bannaa minut nyt, ko mainostan täällä tällä tavoin?) Siitä kyllä vissiin tietää tulleensa jotenki vanahaksi, ko kaupan kassat ei enää kysele papereita alakoholiostoksien yhtey'essä. En kait minä vielä yli kolomekymppiseltä näytä, enhän? Vai liekkö se tämä jatkuva opiskeluressi (hahhahaa, ei ole kyllä enää tällä viikolla sitä veijaria näkynyt, t. nimimerkki palautin ihan paskat tieteelliset läpinät ja vielä myöhässä, eikä ees hävetä. No vähän hävettää ehkä), joka taikoo komiat silimäpussit naamalle ja tiputtaa tukanki päästä. Tiiäppä tuota.

On se tuo gluteeniton olut muuten villi juttu. Ko veivät kotimaiset vilijat minulta, niin kolome asiaa oli, jokka eniten kirpas ja net oli kalija, ruisleipä ja mämmi. Niitä kyllä vielä edelleenki kaipailen, mutta kalijalle ja mämmille löytyy onneksi kohtalaiset korvikkeet, varsinkaan ko ei heittäy'y ihan suurkuluttajaksi. Ruisleivälle ei kyllä ole olemassa toimivaa vastinetta, mutta se täytyy vaan kestää. Aluksi olin ihan varma, että minä en tuosta Kukko-oluesta (MAINOS, JUMALAUTA) piittaa, mutta niin sitä vain ihiminen tottuu melekeen mihin vaan. 

Ja jotta menisi vielä aavistuksen verran sekavammaksi, niin aattelin pohiskella sitä, miten mukava on taas ko tämä pimiä vuojenaika tulee lähemmäksi ja lähemmäksi. Susirajan antisosiaalinen mörri, kyllä, mutta pimey'essä on vaan jotaki kotosaa. Vieläkö saataisiin sitä lunta ja pakkasta siihen kaveriksi, niin jo kelepaa. Pimey'en pitäisi kai vaikuttaa päin vastoin, mutta minulla tulee varsin turvallinen ja kotoisa olo. Kuhan se ei ole sitä tyypillistä oululaista kaiken valon imevää märkää pimeyttä. Kyllä se arska ehtii taas sitten paistaa koko kesän laskematta ollenkaan. 

Pimiällä on mukava sytyttää pari kynttilää ja käpertyä saunan jäläkeen sohovalle vilttiin kääriytyneenä mussuttamaan ite leivottua piirakkaa. Mistä juolahtikin mieleeni, että kele kun ovat tuolla Jotexilla niin kälämejä, ettei toista. Oon jo pari vuotta ihaillu siellä myynnissä olevia valokartioita joka syksy, niin myös tänä syksynä. No, eivätköhän taas lätkässeet sähköpostiin koodin, jolla sai kalleimmasta tuotteesta puolet hinnasta. No mitä tekee meisi? Klikkaa tietenki linkkiä ja menee selailemaan, että oiskohan täällä jotain kivaa... Ja koska alle kahenkympin tilauksia eivät toimita, piti tietysti myös huomata sellainen ikkunatähti, joka myöskin sattui olemaan puoleen hintaan. Eihän siinä sitten mikään auttanut, pakkohan net oli tilata. Eli meille muuttaaki sitten tänä jouluna tämmöset: 

Kuvat Jotex
Paha lafka tuo Jotex. Lopetin jo paperisen kuvaston tilaamisen, mutta pitäisi vissiin luopua uutiskirjeistäki. :D Saavat tarjouksillaan minut aina ihan sekaisin, viime vuonna samaan aikaan meille muutti makkarin jouluverho, sitä edellisenä syksynä tilasin yksiööni kahet eri verhot ja valo-oksan. Kaikki on kyllä olleet tarjouksessa, tosin. Oon tämmönen alennushaukka. 

Sitä paitsi ihan hyvä valamistautua, koska ens jouluna meijän joulunvietolla onkin ihan erilaiset speksit, esimerkiksi elämäni ensimmäisen kerran ihan oma joulukuusi. Se on jotenki niin mahtava ajatus, että ihkutan sitä jo vuojen etukäteen. :D 

Siippa, älä teilaa. Oikiasti en oo mikään shop-a-holic, vaan tykkään enemmänki uudistaa vanhaa ja kierrättää (nämät samat joulukoristeet menee sitten perinnöksi lapsenlapsille, ettäs tiijätte), mutta täällä kaukana kaikesta se on vähän vaikiaa. 

Ja oon jouluihiminen. Vaikka ei täällä joulun pyhinä ollakaan, tykkään, että ympärillä on silti jouluisaa (viime vuonna leivoin piparkakkutalon, siis voitteko kuvitella, ja vielä gluteenittomasta piparkakkutaikinasta, no saatan tehä kyllä tänäki vuonna). Suurimman osan koristeista oon askarrellu ite, mutta tykkään myös kynttilöitten lisäksi nuista valoista. Ja tietenki jouluisista tekstiileistä.

Harmi vaan, että nyt on vasta lokakuu. Pitänee hillitä ittensä vielä hetkeksi.

No mutta, aikamoinen sekameteli(soppa, hahha) tästä taas vaihteeksi tuli. Lähiaikoina voisi olla luvassa myös jotain järkevää, ehkä. Nyt lähen kuitenki hämmentämään teijän sijasta sitä piirakkataikinaa ja huomenna aijon ihan rehellisesti leipoa.  Koko päivän. Pullaa ja karjalanpiirakoita.

torstai 9. lokakuuta 2014

Aamuhuomioita

"- Jos ottaisimme kaikilla sotealueilla käyttöön edullisimpien sairaanhoitopiirien hyvät käytännöt, säästäisimme jo todella paljon. 
Räty ottaa esimerkiksi HUS:in alueen, jossa kustannukset ovat nousseet vähiten.
- Eri sairaalat ovat erikoistuneet eri asioihin. Yhdessä paikassa on tehty tekonivelleikkauksia ja toisesssa hoidettu palovammoja. Pienellä tiiviisti asutulla alueella se on hyvä keino hallita kustannuksia, Räty sanoo." Lapin Kansa, 9.10.2014

Piti vaan nyt tarttua tähän ihan aamutuimaan ko jäin vaan ihimettelemään, että miten "pienellä, tiiviisti asutulla alueella" hyväksi havaittu keino voitaisiin ottaa käyttöön pohojoisen jäätävän kokoisella ja harvaanasutulla alueella, jossa sairaaloitten välit mitataan sadoissa kilometreissä? Että jos lähet Utsjoelta niin vaivasta riippuen päädyt leikattavaksi vaikkapa Kemiin tai Kajaaniin, vai?

Näitä aamuja ko ei vaan ymmärrä. Mitä net HUS:in hyvät käytännöt meitä hyövyttää, ko alueet on niin erilaiset, ettei niitä mitenkään voi soveltaa sellaisenaan meillä. Jos keskittämisellä jotain säästetään, aiheutuu kulukemisesta kuitenki aina kuluja.

Että tämmöstä tänään.


tiistai 7. lokakuuta 2014

Mietteitä sotesta

Sunnuntain Lapin Kansassa (5/10/2014) oli mielestäni varsin mainio näkökuluma sote-uudistukseen ja Lappiin liittyen, kiitos maakuntajohtaja Mika Riipille siitä. Sen vuoksi aattelinkin hieman jakaa omia ajatuksiani aiheeseen liittyen. Mikään aiheen asiantuntija en ole, eikä minulla ole takataskussa mitään maatakaatavaa idistä, jolla hommat saataisiin pyörimään paremmin, mutta au'ompahan nyt kuitenki päätäni tästä(kin) aiheesta, koska pystyn siihen.

En varmaan tosiaankaan ole ainut ihiminen, joka seuraa tätä sote-keskustelua ja uudistuksen hahamottelua hieman pelokkain tuntein. Mitä se meijän kannalta sitten ihan aikuisten oikiasti tarkottaa? Sitä ei tunnu kukaan vielä tietävän, eikä selekokielellä tunnu mistään ees tietoa löytyvän. 

kuva täältä
Nappasin tähän kuvan nuista tulossa olevista sote-alueista ihan havainnollistaakseni tätä hommaa. Suomessa on joku saatanallinen vimma hakia yhtä mallia, jota voitaisiin sitten kivasti toteuttaa joka paikassa. Ihan kaunis ajatus, mutta miettikääpä nyt käytännön toteutusta. Jos vertaatte vaikka nuita HYKS-ERVAA ja OYS-ERVAA niin varmaan sokiaki näkee, että kokoero on aivan jäätävä. Meillä pohojoisessa on puoli Suomia yhtä ja samaa aluetta ja loput neidosta on jaettu nelijään osaan. 

Tämäkin pistäisi jo miettimään, puhumattakaan siitä, että jos aletaan verrata näitten alueitten sisältöä, on se ihan eri. Kyseessä on täysin erilaiset alueet väestöllisesti ja muutenkin. On Etelä-Suomen tiheään asuttu väestökeskittymä ja harvaanasuttu pohojonen. Välimatkat on ihan erit, julukinen liikenne aivan erilaista ja niin edelleen. Väkisinkin alakaa ihimetyttää, että miten helevetissä kahella tämmösellä täysin erilaisella alueella toteutetaan yhtä ja samaa mallia? Eikö huomattavasti järkevämpää olisi hakia mallia, joka toimii sillä omalla alueella, alueelliset erityistekijät huomioon ottaen?

Muttako ei, yritetään taas survoa kolomion muotosta palikkaa väkisin sisään pyöriästä aukosta. Jos ei se mahu, niin runnotaan vähän vasaralla, kyllä se siitä. Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu myös se, että päätöksiä ja uudistuksia työstää usein porukka, joka ei oikiasti tajua tekemästään hölökäsen pöläystäkään. Yksinkertaisella logiikalla asioista pitäisi päättää niitten, jokka asiasta jotain ymmärtävät ja joita suunnitelmat koskee, mutta eihän se niin mene. Kun on joku hienompi ihiminen siellä 900 kilometrin päässä sitä varten.

Soten myötä Lapin päätäntävalta uhkaa valua Ouluun. No anteeksi nyt vittu vaan, mutta mitä siellä ymmärretään siitä, mikä meillä on järkevää tai tarpeellista? Meikäläisen järkeen ei myöskään mahu se, miten tämä uudistus voi muka lisätä eri kuntien asukkaitten yhdenvertaisuutta palaveluitten suhteen. Kaikki saavat palaveluita tasavertaisen paskasti? Ko asut isossa kaupungissa, on kaikki hyvin, muulla ei niin väliä. Jotenki kummassa myös epäilyttää, että miten tämmösellä keskittämisajatuksella saahaan kuluja ja menoja leikattua. Ehkä siellä, missä jonkun palavelun leikkaaminen tarkoittaa sitä, että ihiminen kulukee tämän jäläkeen kolome kilometriä kauemmas hakemaan samaa palavelua. Ei siellä, missä palavelut uhkaa karata satojen kilometrien päähän. Ja etäpalaveluajatuksen olen valamis ostamaan heti, ko joku esittelee minulle toimivan ja oikiasti vuorovaikutuksellisen välineen, jolla kaksi ihimistä kommunikoi etänä niin, että kuva ei pätki ja ääni kuuluu, yhteys pelaa ja näin. Esimerkiksi videovälitteinen puheterapia kuulostaa meikästä meleko haasteelliselta toteuttaa. Työn laatu luultavasti kärsisi. Mutta ohan se paska palavelu kuitenki aina parempi ko ei palavelua ollenkaan? Miksi mennä tapaamaan psykologia paikan päälle, voihan sille kilauttaa puhelimella? Hammaslääkäri käy kerran viikossa, jos se aika ei passaa niin reipas tee-se-itse -mies poistaa kipiän hampaan ihan omatoimisesti?

Jotenkin hankala myös kuvitella, että Lapin pinta-alaltaan suuret, mutta väkiluvultaan pienet kunnat saisivat tässä sopassa ääntänsä kuuluville.

En tiijä, heittelen vaan ajatuksia ilimoille. Voinhan olla ihan väärässä, ko ajattelen, että omasta kunnasta pitäisi löytyä fyysinen toimipiste, josta löytyisi kaikki tarvittavat perusterveydenhuollon palavelut. Tarvittaessa sairaanhoito jalakaantuisi kotia. Pääsis lääkärille ja hamppilääkäriin, sairaanhoitajan tai terkkarin vastaanotolle, suuhygienistille. Tarvittaessa voisi tavata psykologia ja puheterapeuttia, saaha toiminta- tai fysioterapiaa. Ja niin edelleen. Koko porukka toimisi tiiminä, joka pystyy tarvittaessa tekemään moniammatillista yhteistyötä. Kynnys konsultoija toisen alan ammattilaista olisi matala. Jokainen ammattikunta voisi tehä yhteistyötä ja tarvittaessa hyötyä toisten osaamisesta, ko saman talon sisältä löytyy kaikkien alojen ammattilainen. Kunnan hoitsut, lääkärit, terapeutit ja muut oisi kärryillä oman kunnan asioista. Langat oisi käsissä.

Ei siinä kyllä kovin montaa ihimistä ehi päivän aikana tavata, jos pitää jostain pisteestä x, jonne palavelut ovat keskittyneet, lähtiä kiertelemään Lapin kairoja autolla ja ettimään niitä ihimisiä, jokka kyseistä palavelua tarttee.

Mitäs tässä sitten pieni ihiminen voi tehä? Ei vissiin palijon muuta, ko piettää peukut pystyssä ja toivoa, että meillä riittää ees jonku verran porukkaa, joka piettäisi sen verran meteliä ja myös huolen, ettei löy'etä ittiämme täysin järettömästä tilanteesta. Omaa sote-aluetta Lappiin ei vissiin voija saaha, ko se viis on nyt pyhä ja maaginen luku, mutta jospa voitaisiin saaha ees semmosia tärkeitä kirjauksia johonkin painavaan sanaan, että ei jäätäisi ihan paitsioon tässä puoli Suomineitoa käsittävässä alueessamme.

Loppuun heitän vielä tämmösen kuvan, joka tuli väistämättä mieleeni kyseisestä aiheesta.

en tiijä kenen hieno kuva alakujaan, itte nappasin täältä

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kaalta sunnuntaina

Oiskohan se taas perinteisen sunnuntairaapustelun aika?

Ruoka-astian äärellä on mukava miettiä syntyjä syviä. Meijän keittiössä on tänään ollut vallalla ja varsin levällään kaali; ostin viime Lidlin reissulta kaalin ja vaikka kuinka yrittää valakata sen kaikista pienimmän, oli tämäki lähes kaksikiloinen yksilö. Niinpä olen tänään väsännyt kaalipataa, jota tässä nyt nautiskelen ja tuloillaan on vielä kaalipiirakka. Kaalipata on aivan ihastuttava herkkuruoka, kuhan vaan kaalin ja jauhelihan suhteen saa oikiaksi ja tällä kertaa se onnistui. Laitoin nuin kilon kaalia ja 400 grammaa jauhelihaa. Kaalipata ei kuulu siipan erityisherkkuihin, mutta minulle tämä uppoaa puolukkahillon kanssa paremmin kuin hyvin! Vaan saipa kuulkaas olla meleko tarkkana ko isosta marketista koitti löytää puolukkahilloa, omatekoista ko ei ollu ja ehottomasti piti saaha kaalipadan lisukkeeksi. Aijemmin kuluneella viikolla tuli syötyä kotitekoiset pinaattilätyt iliman ja se hieman latisti tunnelmaa. No mutta, meinasi tarttua matkaan kiinalaista puolukkahilloa... Lopulta päädyin säästökokoiseen purkkiin, jonka oletin tekstien perusteella olevan suomalaista.


Saas nähä minkälaista tuosta piirakasta oikeen tulee, ensimmäistä kertaa teen ja ko minulta tosiaan löytyy tuo gluteenivamma, se tuo aina oman lisäjännitysmomenttinsa kokkailuihin. Ei tuota piirasta ainakaan ulukonäöllä ollu pilattu, mutta jospa se oisi ees hyvää. :D Kaalikääryleetkin olisi hirviän hyviä, mutta minulla ei taija olla riittävän isoa kattilaa siihen hommaan. 

Muutoin tätä sunnuntaita leimaa lähinnä se, että haluaisin esimerkiksi hirviän kovasti kunnon mettälenkille koiran kans, kuten Instagramin puolella eilen jo valittelin. Vaan ko ei. Tällä hetkellä tuntuupi lähinnä siltä, että olen luovuttanut opiskeluille paitsi sosiaalisen elämäni (ai voiko puhelimella muka soittaaki jolleki ihan muuten vaan?) ja hiukseni (kyllä, net pirulaiset tippuvat suunnilleen tukkoina päästä), myös kaiken vapaa-aikani. On se nyt perkele ko ei ehi ees siivota. Oottelen kaihoisasti sitä aikaa ko ehtisi taas leipoa, lukia kirjaa ja nautiskella vapaa-ajasta. Oisi ihana syyä ite tehtyjä karjalanpiirakoita, korvapuusteja ja muita, mutta mihinkään pitkän kaavan mukaan leivottuun ei oikein riitä aika. 

Kas, eihän se piirakka nyt niin hirviältä näytäkään:


Tai riippuu vähän tietysti siitä, miltä kaalipiirakan kuuluisi näyttää. Tein piirakan tällä Valion ohojeella, tosin luonnollisesti vaihoin vehenäjauhot Sunnuntain hienoon gluteenittomaan ja tattarijauhoihin. Gluteeniton taikina vähän halakeili ja oli aika operaatio saaha tuo kansi päälle ees jotenkuten, mutta oon aika tyytyväinen lopputulokseen. Enää tarttee testata maku, keitin tuossa kahavit ja pakko maistaa pala piirakkaa, vaikka oonki jo ihan täynnä tuota kaalipataa. 

Hmm, maistuu yllättäen kaalelta. :D Hyvää, kyllä, mutta voi olla, että kaalikiintiö tulee aika äkkiä täyteen näitä syömällä. Pitänee laittaa piirakka pakkaseen oottamaan parempia päiviä. 

Nytkinhän olisi siis muuten pitäny tehä opiskeluhommia, mutta oon sen sijaan käyny lenkillä ja kaupassa ja kokkaillu. Ensi viikolla on taas niin tukala aikataulu, että ihan kiva vaan ko kotona on valamista ruokaa, josta seleviää lämmittämällä. 

Loppupäivänki aattelin viettää kirjottamalla teille kivoja paasausjuttuja. Tuli eleltyä tämä viikonloppu vissiin jonkinlaisessa todellisuuskielteisyy'essä, sillä oon lähinnä saanu aikaseksi niin tärkeitä asioita kuten "irtisano kämppä" ja "muutto" -merkintöjä kalenteriin. Reilu puoli vuotta enää... Syyslomasta en kauhiasti oo uskaltanu haaveilla, mutta nyt taas näyttäisi ehkä siltä, että otetaan suuntimet kotia kohti. Enää pari viikkoa siis ja pääsettä taas näkemään autenttista itälappilaista kuvamateriaalia reaaliajassa! Kummasti oon lokakuun myötä alakanu kääntää katsetta jo joulua kohtikin, tuli tuossa siirappipurkkia puristellessa mietittyä, että tekisi mieli leipoa pipareita. 

Ihan hyvin voi jo alakaa ootella joulua. Meikän seleviytymiskeino kaikkeen. No, kohan ens viikosta päästäisi ohi niin oisi jo palijon parempi sekin.

 Ja sitten joskus ko minulla on enemmän aikaa, leivon kaikkia hyvää pakkaseen, urheilen, luen kirjoja ihan muuten vaan, harrastan sosiaalista kanssakäymistä ihimisten kans ja nautin ihan vaan siitä, että voin käyä saunassa ja poltella kynttilöitä. Niin kerta.

torstai 2. lokakuuta 2014

Sisustushöpinää

Tänään vuorossa taas lisää naisten sisustushömppää! Oon koonnut kollaaseja erilaisista sisustukseen liittyvistä asioista, jokka jollain tavoin sykähyttää meikäläistä. Tätä meikäläisen tyyliä leimaa aika vahavasti tietyt jutut ja yksi hyvin tärkiä elementti on suomalaisuus. Sinänsä se suomalaisuus ei ole mikään tekijä, jonka perusteella nämät jutut on suosikeiksi valikoitunu, mutta jostain syystä vaan olen tykästyny erilaisten suomalaisten merkkien juttuihin. Ja sitten on nämät tietyt teemat, joista esittelyssä tässä ensimmäinen:

Kuvat ja tuotteet Ihanaiset.fi
Kenellekään meikäläisen lähipiirissä ei liene jääny epäseleväksi, että meisi tykkää muumeista. Hyvin paljon. Ihanaiset.fi verkkokauppa on siitä aivan mahtava paikka, että sieltä löytyypi muumituotteita aivan joka lähtöön. Sisustuksellisesta näkökulumasta olen ite erityisen viehtynyt nuihin julisteisiin, jokka on tehty muumikirjojen kuvituksesta. Niissä on aivan ihanat värit ja voisinkin kuvitella kehystäväni nuita julisteita joskus lastenhuoneen seinälle. Lisäksi aivan huippuja on mielestäni nämät jääkaappimagneetit, koska jokaisesta näistä hahamoista löytyy jotain tuttua. Primadonnan hevonen (ylhäällä vasemmalla) kuvaa sitä, ko joskus harvoin minäkin haluan hienostella ja olla nätti ja naisellinen, vaikka useimmiten oon kaikkia muuta enkä todellakaan mikään hienohelema, Viljonkka (oik. alhaalla) taas jakaa meikäläisen intohimon puunaamiseen ja siivoamiseen ja viehtymyksen punaiseen, vaikka muuta yhteistä meillä ei juuri olekaan, ja muumien esi-isä on tommone karvanen mörrimöykky, josta en voi olla löytämättä yhtenäisyyksiä siippaan. :D Siippa muuten on onneksi havainnut tämän meikäläisen muumi-fiilistelyn, viime synttärilahajaksi sain maailman hienoimman mörkö-kortin ja termospullon muumikuosilla.


Kuvat ja tuotteet Ihanaiset.fi
Nämätkin ihanat muumituotteet löytyvät samasta verkkokaupasta, ylin ja alin ovat lompakoita ja keskimmäisenä on suuren suuri kassi, jonka näen jo sieluni silmin meikäläisen puheterapeuttikassina, johon mahtuu niin pelit ja leikit ko testitki. Tai sitten ihan vaan meikäläisen viikonloppukassina, jos reissaan jonnekin. Myös näissä meikäläistä viehättää nuot ihanat värit ja kuvituksen yksityiskohtaisuus. Täytyy kyllä sanoa, että en ihan heti osaisi valita nuiden kahen lompakon väliltä. :D Toisaalta jos saisi myös tuon laukun, niin lompakon voisi sitten ottaa toisella kuosilla... Joskin alimmainen lompakko vaikutti sisätaskujensa puolesta hieman käytännöllisemmalta. Hmm, vaikeita valintoja.
Kuvat ja tuotteet Ihanaiset.fi
No nämät ei sitten taas edusta enää muumijuttuja, mutta halusin nostaa net esille, koska tuolta Ihanaiset.fistä saa toki myös paljon paljon muuta sisustukseen ja kotiin liittyvää muumituotteiden lisäksi. Nämät pöllöjutut viehättävät itteäni erityisen palijon, tuo meikkilaukku on jotenki aivan ihana ja keittiöpyyhe samoin. Näissä on värit ja kuosit kohdillaan, tykkään sisustuksessa mustan ja vihiriän yhistelmästä ja lisäksi tuo pöllö, sekä puu on semmosia takuuvarmoja juttuja meikälle. Nämätkin näkisin siis mielelläni omassa käytössäni. 

Kuvat Iittala
Kuvat Iittala
Kuvat Iittala
Kuvat Iittala
Sittenpä siirrytäänkin seuraavaan aihepiiriin, nimittäin Iittalan tuotteisiin. Koska Blogger, en nyt jostain syystä päässyt lisäämään tekstiä näitten kuvien väliin, enkä jaksa tapella tämän kans, joten käy'ään kaikki kerralla läpi. Eli ykkönen, tadaa, ylläri ja pylläri, muumimukit. Niitä minulta jonkin verran kaapista löytyykin, enkä kyllä voi sanoa, että olisin näitten suhteen mikään fanaatikko, mutta tykkään kyllä. Ja huom, nimenomaan käyttömotteina, juon lähes poikkeuksetta kahavit joka päivä jostain muumimotista ja myös vieraille näistä on mitä mukavin tarjota sumpit. Ostopäätöksen teen puhtaasti sen mukaan, miellyttääkö mukin kuosi omaa silimää vai ei. Tässä muutama esimerkki niistä, jotka omiin kokoelmiini mieluusti vielä liittäisin, eli Muumipeikko (vas. yläkulma), Mörkö (oik. yläkulma), Mymmelin äiti (vas. alakulma) ja sitten tuo kovin kohuttu uutuus, eli Toven juhla (oik. alakulma). Toven juhlan haluaisin yksinkertaisesti siksi, että minusta tuo kuvitus on ihanan värikäs ja tavanomaisesta muumimukista hieman poikkeavakin, yksinkertaisesti erittäin kaunis. Enkä tietenkään pistäisi pahakseni, jos sen silmälaseilla varustetun version jostain löytäisin. Mikä lienee mahottomuus, ko jotku vatipäät käyvät kahamimassa net silimälasimukit ja lyövät sitten sadoilla euroilla huutonettiin myyntiin. Pistää hieman vituttamaan. No mutta, Muumipeikon ja Mörön lisäisin kokoelmiini siksi, ettei siipan aina tarttis juua aamukahaveja meikäläisen kovin tyttömäisistä muumimukeista. :D

Seuraavana meille onkin sitten tyrkyllä mustaa Teemaa ja omenanvihiriää Kastehelmeä (ylläri!). Meillä on tällä hetkellä erittäin sekalainen astiasto käytössä (yhistelmä minun erivärisiä KoKoja ja siipan astioita) ja kyllähän se haaveissa olisi kiva, yhtenäinen astiasto ihan aikuisten oikiasti. Koska kaikilla on valakosta Teemaa ja valakonen ei vaan ole meikän juttu ja kotua kotua äitiltä taas löytyy se sininen Teema, niin minun valintani on sitten se musta. Käytön jälijet näkyy varmasti joo, mutta mitäpä tuo haittaa. Teemaa toivoisin joskus omistavani vaikka kuuen hengen astiaston niin, että olisi ruokalautaset, syvät lautaset ja kahavikupit. Kahavikuppien lautasiksi haaveilin joskus pistaasin värisiä KoKo-lautasia, joita minulta jo kaapista löytyykin, mutta koska niitä ei taija enää kai saaha mistään, se jää nyt vaan haaveeksi. Tuota omenanvihiriää Kastehelmeä minulta jo löytyykin jälkiruokakulhojen ja hedelmäkulhon muodossa (entinen salaattikulho, tuli halkeama tiskikoneessa ja sain uuden tilalle, mutta ei saanut just nyt omenanvihiriää, joten uusi salaattikulho on turkoosi). Haluaisin myös noita isompia lautasia esimerkiksi tarjoilu- ja kakkuvadeiksi.

Lasiosastolta nostin tähän esille Essence-viinilasit, sekä valkoviini- että punaviinilaseina. Essencet ovat ihanan isot ja epäkäytännölliset, mutta tykkään niistä juuri sen koon ja muotoilun vuoksi. Plus että luulen niiden pysyvän Iittalan valikoimassa, joten tarvittaessa voisi sitten ostaa korjaavia osia tilalle, mikäli joku lasi menee rikki. Punaviinilaseja löytyy meijän taloudesta kaksi kappaletta, mutta olisi kiva, että niitäkin olisi vaikka kuudelle hengelle. Valkkarilaseja minulla on ollut kahta eriä sarjaa, Kolibria (jota ei enää valmisteta) ehkä neljä kappaletta ja kaksi Sentan lasia, jotka olen lahajottanut äitille. Siispä haluaisinkin tilalle yhtenäiset valkkarilasit kuutena kappaleena. Myös ihan juomalaseista olisin voinut nostaa tähän omenanvihiriän Kartion, mutta niitä meiltä löytyy jo se kuusi kappaletta, joten net ei ole niin akuutti juttu. Lisäksi omistan nelijä HotCool -lasia vihiriällä ja mustilla pidikerenkailla.

Ja sitten viimisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, sisustukselliset jutut eli Kastehelmi-tuikkukipot. Noitakin löytyy tämän kämpän keittiönpöy'ältä muutama, mutta haluaisin myös nämät värit täydentämään porukkaa, eli merensininen (oik. ylhäällä) ja metsänvihreä (oik. alhaalla) sekä tuo sade. Myös esimerkiksi turkoosi, vedenvihreä, harmaa ja hiekka voisivat sopia porukkaan värien puolesta kivasti. Mummon tekemän räsymaton myötä ja ehkä osittain edellisen kämpän tehostevärien vuoksi oon innostunu sisustuksessa myös nuista erilaisista sinisen sävyistä vihiriän lisäksi. Ihan hyvä siinä mielessä, että siipalta löytyi muutama sininen sisustuselementti esimerkiksi valokuvakehyksien muodossa ja sellaiset siniset laatikot.

Kuvat Marimekko
Seuraavana onkin esittelyvuorossa sitten Marimekko ja sieltä tekemäni poiminnot. Ihan ensimmäisenä voisin vaikka tuumata, että ehottomasti haluaisin yhden omistamani Kivet-pussilakanasetin pariksi toisen, että voisi joskus pedata sänkyyn samannäköiset lakanat (toisaalta ko net on aina eri paria, ei mee ainakaan peitot tai tyynyt sekaisin :D). Kivet-pussilakanassa on meikäläisen makuun yksinkertainen ja kivanvärinen kuosi ja sitä paitsi nämät ovat huippumukavat lakanat nukkua ja todella laadukkaan tuntuiset, ko vertaa nuihin muutamaan kymmenen euron pussilakanasettiin... Muista Marimekon lakanoiusta esimerkiksi Räsymatto ja Lumimarja saa tykkäilyjä kans, mutta hinta vähän kirpasee jos nuita pitäisi kaksin kappalein ruveta ostamaan. Ja tuplapeitto ei vaan oo meijän juttu. :D Ajatuksena tosi romanttinen ja läheinen, mutta käytännön toteutus jotain ihan muuta... Nimimerkillä tykkään rullailla peittoa itseni ympärille. Ja ehkä jos tuota Lumimarjaa miettii niin myöskään valakoset lakanat ei oo meikän juttu, ko todennäköisesti onnistuisin sotkemaan netki. 

Pyyhkeistä nostin tuon Räsymatto-kuosin esille, kivat värit ja piristystä kylyppäriin, plus että mielikuva Marimekon pyyhkeistä on myös hyvin laadukas (parit sellaiset löytyy ja ovat kyllä taas ihan eri kaliiberia verrattaessa esimerkiksi nuihin meikäläisen Stockalta ostamiin halavimpiin pyyhkeisiin). Eli muutkin Marimekon käsi- ja vieraspyyhkeet kävisi kyllä, mutta tuossa viehätti erityisesti tuo kuosi. Ja Räsymatolla jatketaan muuten tuon teepannun ja lautasten osaltakin. :D Teepannu olisi paitsi näyttävä sisustuselementti, myös ihana lisä semmoisiin rauhallisiin teehetkiin ko teen voisi hau'uttaa siinä. Räsymatto-kuosilla löytyy myös samanhenkiset teekupit, jokka olisi netkin aivan ihanat. Nuo lautaset haluaisin niitten mustien Teema-kahavikuppieni kaveriksi, koska kokomusta kahaviastiasto olisi vähän tylsä. Eihän tuo nyt ihan sama ole ko se pistaasin värinen lautanen, mutta kuitenkin vähän mielenkiintoa tuova yksityiskohta. Ja kuten sanottua, muutkin tuon kuosin astiat iskevät kyllä.

Kuvat Finlayson
Ja sitten jos jatketaan vielä hetki lakanalinjalla, niin ehottomia suosikkejani tällä saralla ovat Finlaysonin lakanat. Vieläkin harmittaa, etten aikanaan tullut ostaneeksi mustia Ruoko-pussilakanoita kahta kappaletta sillon ko niitä alennuksessa oli, niin olisi taas saanut nyt yhdenmukaiset lakanat sänkyyn. Eipä sitä silloin osannut ajatella. Vannon Finlaysonin lakanoitten nimeen, koska myös nämät ovat huippulaadukkaat ja älyttömän miellyttävät nukkua. Jostain syystä meikäläisen sänkyyn valikoituu aina näitä tummia lakanoita, Taimi-kuosista (ylempi) tykkään toki muunkin värisenä ja kaikenväriset ovat tervetulleita (kaksin kappalein) meijän perheeseen. :D Alempana oleva Iltamuumi (yllärii!) on ollut hankintalistalla jo kauan, siinä yhdistyvät yksinkertaisesti kaksi meikäläisen lempparijuttua, muumit ja mustavalakonen kuosi. Näitäkin jos joskus löytyisi kaksin kappalein kaapista (se hinta, perkule). Muita kivoja kuoseja ovat esimerkiksi Saarni, Välke ja Kuura. Toisaalta oon kyllä ihan valamis satsaamaan vähän kalliimpiin lakanoihin, koska nämät ei mee pesussa miksikään, paranevat vaan käytön myötä, ovat heleppoja käsitellä ja kivannäköisiä! Kannattee luottaa laatuun, eli jos jostain saa Finlaysonin lakanoita halavalla niin ehottomasti suosittelen ostamaan. Finlaysonilta kelepaa toki myös esimerkiksi pyyhkeet ja sisustuskankaat muutenkin (vaikka patalaput ja patakintaat Taimi-kuosilla). 

Kuvat Kodin1 ja Vallila

Kuvat Kodin1
Ja huh, nyt aletaan olla loppusuoralla, nimittäin lopuksi esittelyssä vielä tämänhetkiset erityissuosikit Vallilan verhokankaista, jotka ovat Koivikko ja Pihajengi. Yllättäen puita ja eläimiä. :D Koivikkoa tosiaan verhona löytyyki jo, mutta sitä saa myös pussilakanana, jotain ihan erilaista ko nuot aijemmat pussilakanat, mutta makkari kaipaa silloin tällöin myös väriä, joten tällaiset kelpaisi kyllä. Yksi kappale löytyy punaista Kelohonkaa sängystä (punaista ei taija saaha enää), joka kaipaisi tietenkin kaveriksi jotain toista väriä. Ja Kelohonkaa löytyy siis myös vihiriänä verhona makkarista, meikäläisellä tosiaan on tämä fiksaatio nuihin puihin. Ja puita löytyy makkarista muutenkin, kuten on ollu jo puhettaki. Lastenhuoneeseen meikäläinen taas laittasi tällä hetkellä ehottomasti tuota Pihajengiä. Jotenkin vaan tykkään nuista elukoista tuossa ja väreistä, etenkin ehkä tuosta sini-vihreästä (yllärii jälleen kerran!). Tokihan Vallilalta löytyy kauniita ja ihania kuoseja verhoihin ja kodin tekstiileihin aivan mielin määrin, melekeen en viitti nostaa tätä esille ko tet ihan varmaan nauratta mulle, mutta esimerkiksi tämä Pinja on hyvinkin kiva. :-----D Voisin nähä nuot mustavalakoset heleposti vaikka vierasmakkarissa... 

Huh, olihan se homma. Tästä nyt jäi pois vielä esimerkiksi Pentik, jolla on myös kivoja juttuja, mutta en jaksanu lähtiä ettimään enää mitään sieltä. Ja näitä meikäläisen juttuja siis jos haluaa tiivistää johonkin sanoihin niin net ois tietenki suomalaisuus, muumit, musta-valkoisuus, laatu, sinisen ja vihriän eri sävyt, puut, luonto ja luonnonläheisyys sekä räsymatot. Värit ja kuosit tulee aika palijon kuitenki luonnosta ja se on kyllä meikäläiselle tärkiä juttu, jännä huomata, että se tosiaan heijastelee näin vahavasti meikäläisen sisustusmakuunkin. :D Ja tietenki kodikkuus! Mutta se nyt meinaa tietenkin itse kullekin meistä hyvin erilaisia asioita, itte en vaan yksinkertaisesti viihtyisi vaaleassa tai jopa lähes valakosessa sisustuksessa, enkä myöskään välttämättä semmosessa hirviän seesteisessä harmaa-ruskia-beessi -teemassa. Tai valakosessa ja merihenkisessä. Musta, ruskia ja harmaa on hyviä ja kivoja värejä ja tottakai valakonenkin (lähinnä seinissä ja lattiassa isoina pintoina tosin :D), mutta sitten net kaipaa minulle ehottomasti värejä kaveriksi. Sinistä ja vihiriää eri sävysenä, joo, mutta myös ihan vaikka punasta, lilaa ja oranssia.