maanantai 22. syyskuuta 2014

Väsymystä ilimassa

Tuli suunniteltua pidempi tauko kirjoittelusta, koska tosielämä on liian rankkaa ja päivät venyi liian pitkiksi. Viikonloppuna piti toipua raskaasta viikosta oikein urakalla, eikä tullut juuri avattua konetta. Silti sunnuntaina väsytti ihan niinkö perjantainaki. Ja perjantainahan menin siis nukkumaan yheksältä epäonnistuttuani ennen sitä saunan lämmityksessä. Kaikki sujui muuten hyvin, mutta unohin laittaa ite kiukaan päälle.

No, käytiin lauantaina hieman 'rentoutumassa' ulukoilimassa ja meleko vituiksihan se meni ko nähtiin lähinnä vihaisia koiranulukoiluttajia ja tottelemattomia koiria. Sekä hirvikärpäsiä. Ei tämmönen Lapin asukki ymmärrä, että mettästä löytyy semmosiakin ällötyksiä. Toivottavasti eivät eksy ikinä meille asti.

Pidemmittä jupinoitta tyydyn nyt kuitenki lähinnä vaan toteamaan, että tänään (22/9/14) oli järkevä ja hyvä pääkirjoitus Lapin Kansassa kaivoksista ja matkailusta. Ei net matkailukeskusrykelmätkään tosiaan mitään koskematonta luontoa ole. Samaisessa lehessä oli myös juttua siitä, miten mettästys ja kalastus on ihimisen hyvinvoinnin kannalta mainioita harrastuksia.

Nyt loppuu hermot tähän tabletilla näpyttelyyn tällä erää, joten väsynyt itälappilainen kuittaa. Palataan paremmalla aikaa!
EDIT: Joo, viiminen lause lensi yhteen pötköön jostain saatanallisesta syystä, eikä tablettia anna korjata enää sitä. Meni hermo, korjaan tekstin ulukonäön myöhemmin koneella. Kele.

EDIT2: No nyt on ulukomuoto kunnossa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!