Stressin vähentelyä, osa 2

Tänään on ollut sopivan kaunis ja aurinkoinen päivä palata ajassa taaksepäin meijän menneeseen kesälomareissuun. Tuntsan jäläkeen valuttiin siis hieman alemmas ja suunnattiin takaisin kohti Naruskaa. 

koirakin halusi tietää mihin ollaan menossa

Oltiin varattu pariksi yöksi tosiaan kämppämajoitus, nimittäin Lautakotaojan kämppä aivan rajavyöhykkeen pinnasta ja Lautakotaojan varresta. Ajoitus osui enemmän ko nappiin, sillä seuraavat pari päivää olivat meleko sateisia, joten kämppämajoitus, mahollisuus kuivattaa vaatteita ja sauna eivät olleet ollenkaan pahitteeksi.

Lautakotaojan kämppä on vanaha rajan kämppä, joka on jäätyään vähäiselle käytölle siirtynyt Sallan yhteismettän omistukseen. Oikeen mukava kämppä, joskin kamina on mallia +100 astetta nelijässä minuutissa, eli sen lämmittelyssä saa olla meleko tarkkana kesäaikaan. Saunassa oli mielestäni oikein mainiot löylyt, kelepasi kylypeä mettässä rypemisen jäläkeen. Pienen miinuksen annan ulukohuussista, joka sijaitsi helevetissä asti ja oli niin pieni koppero, että uluko-ovi piti jättää asioinnin ajaksi selijälleen. Hyvä piettää vahtia tien varressa. :D Mutta tuonne haluan kyllä ehottomasti joskus uu'estaan.

Naruskan korkeu'ella ja sateisella kelillä tuli iltaisin ja öisin jo yllättävän pimiää ja ensimmäinen ojan varteen suunnattu onkireissu piti keskeyttää kun tuli niin pimiä, ettei meinannu nähä nokkaansa pitemmälle. Allekirjoittanut taisi myös hieman pelätä pimiässä vaanivia mörköjä (no ehkä ihan vaan karhuja kuitenkin :D). Muutaman kerran ojan varressa kuitenkin käytiin, tammukka ei ollut millään älyttömällä syönnillä, mutta muutama syömäkala saatiin kuitenkin. Ojan varresta löytyi myös luultavasti karhun tappaman hirven jäännökset ja nähtiinpä tiellä meleko juluman kokoiset tassunjälijetki terävillä kynnenjälijillä, joihin verrattuna meijän lapiotassu-lapukan jälijet oli kovin pienet. Kamera ei harmi kyllä tullut sille reissulle mukaan, joten jäi ikuistamatta ja tutkimatta, että oliko net sitten suden jälijet vai ei. Koirapoitsu oli myös ojan varressa harvinaisen levoton ja pyöri jaloissa, että jotain epämiellyttävää se sekin haistoi.

vahtikoira vahtii

Sellaisilla seutuvilla tosiaan liikuttiin, ettei ihime, vaikka näitä luonnonelukoita oiski lähistöllä liikkunut. Piti piettää meleko tarkkaa vahtia tuosta karvapallosta, eikä se itekään onneksi kovin kauas lähtenyt. Toisena iltana käytiin sateessa kastumassa ojan varressa ja ko illasta/yöstä lämmitettiin sauna reissun päälle, olen ihan varma, että saunasta ulukona käy'essäni kuulin vihellystä. Ja ei siis mitään linnun vislailua. Liekkö kontio käynyt kulumilla haistelemassa, että ketäs siellä kämpällä oikeen on, utelias elukka kun on. Kun tultiin siipan kanssa pois saunasta, ei vihellystä enää kuulunu, joten tietenki olen tämän havaintoni kanssa yksin. Sitä tässä vaan ihimettelen, että miksei siitä karhun vihellyksestä ole olemassa minkäänlaisia ääninäytteitä? Koitin äsken kuukkelin avulla ettiä, koska minua vaivaa tämä asia kovasti, mutta löysin ainuastaan hätääntyneen karhunpennun rääkynää. Ei kyllä yhtään lohuta, sillä oon kerran kaverin kans mettässä lenkillä iltasella kuullu justiinsa tuommosen rääkäisyn samalla ko puska rytisi ja todennut vaan kaverille, että se on joku häiriintyny poro, jatketaan matkaa. :D

toisenlaista Lapin kultaa

Koska säät oli tosiaan varsin huonot, en viittiny järkkäriä kauhiasti ulukoiluttaa ja kuvat Lautakotaojalta jäi meleko vähäisiksi ja lähinnä kännykällä napsituiksi. Tässä pari Canonin kuvaa kuitenkin (yllättäen ruuasta) eli Trangian kattilallinen hilloja ja pari Lautakotaojan tammukkaa menossa nuotiolle. Ylempi on sitten minun onkima (se isompi siis). Ää hitto että alako tehä mieli ongelle!

Lautakotaojan tammukoita

Tämä tässä sitten on gourmet-annos Lautakotaojan tammukkaa ja Tuntsan/Naruskan koivunpunikkitatteja. Punikkitatit ikävä kyllä aiheuttivat hieman vattavaivoja (tai jokin muu, hankala sanoa), josta johtuen meillä ei syyä enää ikinä kebab-säilykelihaa, koska pelekkä ajatuskin etoo. Oli nimittäin paistettua kebab-lihaa haisemassa pöy'ällä ko siippa alakoi voija pahoin yöllä... :D Nähtiin tämän aterian jäläkeen vaikka kuinka hulluna vielä punikkitatteja lisää, mutta en enää uskaltanu kerätä niitä ja laittaa ruuaksi, ko ei haluttanu voija pahoin enää toista yötä. Äiti tuossa jäläkikäteen kertoi kuulleensa uutena juttuna, että punikkitatit pitää kypsentää ihan kunnolla läpikypsäksi, tai net voi aiheuttaa vatsavaivoja. Siinä siis luultavasti syy, ehkä uskaltau'un kuitenkin vielä syömään niitä. Siippa varmaan jättänee välistä, veikkaan.

Lautakotaojalta siirryttiin sitten Saukko-ojan varteen vielä yheksi yöksi samaan paikkaan, jossa oltiin viettämässä juhannusta vuosi takaperin. Kalaa ei kuulunut, ja jos totta puhutaan, niin en Saukko-ojan tammukoista kauhiasti piittaakaan, eivät ole niin kovin hyvänmakuisia, mutta taimen olisi ihan mukava saalis. Nyt oli kuitenki ihan hilijaista, liekkö joku juuri käynyt onkimassa ojan tyhyjäksi. Tulikin ehkä keskityttyä enemmän ottamaan rennosti ja nauttimaan vaan olemisesta. Nuotioon voisi tuijotella vaikka loputtomiin, varsinkin ko tuossa Saukko-ojan maastossa polttopuuta riittää. Yksi parhaita puolia tuolla mettässä oleskelussa on se hilijaisuus, jonka vallitessa voi vaan istua nuotion äärellä ja nauttia olosta.

"ai sulla on siinä kalaa"

"voisinko mitenkään, siis mitenkään saaha ees palan PLIIS"

Reissun aikana kävi myös seleväksi, että meijän piski on hulluna kalaan. Loppuajasta se, siis ruualle ahane lapukka, voitteko kuvitella, alakoi jopa rantustella omasta ruuastaan, ko ei ollut kalan nahkoja ja ruotoja seassa. Kyllä täyty ihimetellä, että miten voi labradori jättää ruuan syömättä... Koska kelit oli edelleen varsin epävakaat, vietettiin telttamajoituksessa yksi yö ja seuraava päivä liikekannalla. Käytiin muun muassa pyörähtämässä Rovakaltionojalla, jossa sielläkin oli meijän valtavan hyvällä tuurilla jälijistä ja syvästä hilijaisuu'esta päätellen käynyt juuri joku ennen meitä. Jossain vaiheessa päivää alakoikin sitten sataa vettä ja ajeltiin ruokatau'olle Saukkojärven rannalla olevaan kotaan. Täytyy sanoa, että oli kyllä harvinaisen heikko esitys kodalta, sillä katossa savupiipun virkaa suoritti reikä. Joka ei siis todellakaan vetänyt kovin hyvin, vaan savut lähinnä pyörivät ympyrää kodassa ja toisaalta taas vettä pääsi satamaan sisälle. No, selevittiin kuitenkin hengissä. Onneksi mustassa koirassa ei palijon noki näy, sen huomaa vasta sitten ko kuivaa koiraa pyyhkeellä ennen autoon ottamista...

ruuan jäläkeen on hyvä pistää pötkölleen

Loppupäivän kaatosateesta johtuen viihytettiin ittiämme lähinnä ajelemalla Suoltijoen maastossa. Kuvia ei ole, koska vesisaje, mutta suosittelen ehottomasti ihimisiä käymään tutustumassa Suoltijoen pirttiin. Kyseessä on siis uiton aikainen savottakämppä, jonka historiaa löydät tarkemmin kuvattu esimerkiksi täältä. Kuvan ja kivasti juttua (myös näköjään Tuntsasta) löydät myös täältä. Pala historiaa, jota ei löy'y enää mistään muualta. Sateisella kelillä myös hieman pelottavaa historiaa, ison kämppärakennuksen jäädessä taakse pihalta lähtiessä voi melekeen kuvitella, että joku kurkkii yläkerran ikkunoista. Sisälle tuonne ei valitettavasti pääse (?), mikä on kyllä harmi, sillä olen joskus kouluaikoinani käynyt tuolla tutustumassa ja mielelläni tekisin sen kyllä uuestaankin.

Tuolta palau'uttuamme tehtiin vielä yksi välipysähys ennen maalikyliin paluuta appiukon mökillä Naruskalla. Mökki on vielä vähän vaiheessa, mutta jos ei oo mikään hienohelema, niin yöpyminen onnistuu kyllä. Ja tällä hienoheleman irvikuvalla alakaa heti syyhyttää remppasormia tuommosissa kohteissa! Voi ko alako myös kovasti tehä mieli reissun päälle näitä kuvia kattellessa. 

Päätän kuitenkin nyt tämän reissukertomuksen tähän, eli meikäläisen varpaisiin ja ihanaan lautalattiaan.

PS. Kaikkihan tunsivat tätä lukiessa ja kattoessa, kuinka ressi suorastaan suli olemattomiin? Hyvä. :)