lauantai 3. lokakuuta 2015

Lauantaipäivän huumaa

Lauantai on ehkä maailman paras keksintö. Mikäs sen parempaa ko herätä rauhassa aamulla ihan omaan tahtiin ja iliman herätyskelloa, käyttää koiraa pihalla ja tehä sen jäläkeen aamupalaksi kauralesepuuroa ja keitellä kahavit ja poltella samalla kynttilöitä. Juua kahavia ihan rauhassa ja miettiä, mitä kaikkea sitä voisikaan tänään tehä. Laittaa tiskikoneen ja pyykkikoneen pyörimään ja imuroija.

Sitten ko kello on riittävän palijon, saa vetää ulukoilutamineet niskaan, napata matkaan roskapussin ja lähtiä koiran kanssa hakemaan Lapin Kansaa. Meille tulee nyt jonku tovin paperilehti ja täällä perähikiällä lauantain lehti jaetaan melekeen päätien laijassa olevaan yhteispostilaatikkoon. Aijoin ottaa kuvanki tästä hienou'esta teille, mutta unohin. Koira reippaana apurina kantoi lehen laatikolta kotipihalle asti, kylläpä olin ylypiä karvakaverista! Lehen haun päälle kannettiin vähän puita pirttiin kuivumaan ja pikkusen siivoiltiin pihalla. 

Näitten touhuilujen jäläkeen kello onkin jo sen verran, että näläkä alakaa kummasti vaivata ja eihän se auta ko könytä sisälle lämmittämään ruokaa ja lukemaan päivän lehtiä. Ruuan päälle voi tuikata tulet leivinuuniin ja samalla ko kyttää, että syttyykö se nyt perkele, voi kätevästi pessä hellan. 

Kohta pitäisi mennä tekemään jalakajumppa, mutta sitä ennen on vielä hyvä lisätä leivinuuniin puita, nostaa lihaa sulaan pakkasesta ja ihan vähän kirjotella tämmöstä turhanpäiväistä läpinää. 

Ihana olla kotona! Ja ihana tehä kaikenlaisia touhuiluja ihan rauhassa. Puita kantaessakin ehkä huomasi, että on kuukauen ajan jo tullut säännöllisesti lihaskuntoreeniä. Tuntui palijon kevyemmältä se homma. Aloinkin miettiä, että pitäisi ottaa härkää sarvista ja ruveta kuskaamaan ulukona olevia puita varastoon. Oisi hyvää liikuntaa. Kun pitäisi net puut joka tapauksessa siirtää tuolta katon alle.

Ai niin, hyvän mielen juttuja tältä viikolta muutenkin! Instagramin kurkkijat sen jo tietääkin, että saatiin viime viikolla lopultakin arvosana meijän gradusta ja sieltähän pärähti komia vitonen! Eli parempi se ei oisi voinut ollakaan. En oikein vieläkään usko tätä. Ei sillä, että oltaisi siitä arvosanasta kauhiasti työn tekemisvaiheessa ressattu, arvosanalle oli siinä vaiheessa kyllä yksi ja sama. Mutta kiva saaha kovasta työstä tämmönen palakinto. :) 

Eipä mulla muuta, nyt kutsuu puntit, illasta saattaisi ehkä irrota vaikka jotain höpinää vielä lisääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!