Väsyttää, ihan oma syy?

Huh!

Ulukona tuulee ja vihimoo vettä, mikäs sen parempaa siis ko sytytellä kynttilöitä ja kääriytyä vilttiin palelemaan ja miettimään, että kylläpäs taas väsyttää. 

Ja hoksata sitten, että voisihan sitä vaikka päivitellä blogia, etteivät ihan kuolleeksi luule. Kaahaa tuo aika taas semmosta kyytiä eteenpäin, että oksat pois. Harjottelua on takana kuukausi ja kaksi päivää (ja saldona mm. kymmenen työmatkalla havaittua hirveä). 

Tänään vähän venähti päivä ja hommat venyi vartin yliajalle. Oli silti ihana tulla kotiin, ko siippa nykäisi leivinuunista ulos kinkkukiusauksen ja tekaisi sille kaveriksi salaatin. Ja napsautti kahavinkeittimen päälle. Ehkä jopa parhain juttu koko päivässä. 

Tai sekin oli ihan kova sana, että se oli tekassu portaat kellariin. Kaiteet nyt vielä puuttuu, mutta sinne pääsee nyt jopa! Ihan into piukeena täällä mietin, että mitä sinne kellariin nyt sitten alakaisi säilöä? Mitä siellä yleensäkin voi ja kannattee säilöä? Ja niin, voitteko kuvitella, toukokuusta asti ollaan täällä virallisesti kämpätty ja vielä näin syyskuussa pääsee tutustumaan uusiin paikkoihin ko sunnuntaina kävin ekan kerran meijän kellarissa. :D Sekin on ehkä ihan parasta, että siippa on tuommonen kädentaitoinen. (Tästä olokkarin ikkunasta on kiva katsella vihdoin loppuun saatettua aitaakin.)

Tosin ilimanvaihon hoitaminen tuolla alahaalla on vielä vähän mysteeri ja hyllytkin puuttuu, että ehkä hillitsen kellari-intoiluani nyt vielä hetkisen. 

Mitäs muuta. Ei kait ihimeempiä. Olen kuukau'en päivät koittanut myös kiinnittää huomiota omaan hyvinvointiini ja esimerkiksi saanut lihaskuntoreenit rullailemaan nyt kolomen viikon ajan ja nelijäs on jo käynnissä. Ruokahommatkin on omasta mielestäni ihan hyvällä tolalla, perusterveellistä ja tavallista evästä ja sitten välillä vähän muutakin. Silti tuntuu, että en ehkä ihan jaksa puristaa itestäni aivan kaikkea. Harjottelun myötä nukun välillä melekeen yheksäntuntisia yöunia ja silti olen iltasella kuitenkin ihan rättipoikkipuhki, etenkin jos olen liikkunut. Eilenkin uni alakoi reenin jäläkeen tempoa ihan tosissaan (saan reenistä sellaisen hetkellisen virtapiikin, joka laskee sitten yhtäkkiä niinkö lehemän häntä ja sitten pitäisikin jo päästä nukkumaan) ja piti tukkia suurin piirtein tikkuja silimiin, että sain väsättyä iltapalan, enkä nukahtanut heti reenin ja saunan jäläkeen. Silti aamulla näytin panda-karhun sukulaiselta ja tänään oon ollu ihan pelit seis melekeen koko päivän.

Alakaa taas pikkuhilijaa tämä nykyään jokasyksyinen ihimetys; mistä virtaa? Tai oikiastaan, että miksi se loppuu aina, vaikka mitä tekis? Syön säännöllisesti ja parhaani mukaan monipuolisesti, koitan liikkua säännöllisesti ja juua riittävästi vettä. Aamulla herään luonnonvaloa jäljittelevään lamppuun. Mutta ei, mistään näistä ei ole apuja. Liikunnalla ei ole piristävää vaikutusta, vaan päin vastoin; väsyttävä ja suorastaan unettava vaikutus, oli se sitten lihaskuntoa tai aerobista. Lenkiltäkin kun pääsee sisälle, alakaa niin maan perkuleesti tehä mieli jo vaaka-asentoon. Kaikki kodinhoidolliset toimet on ikävä kyllä taas alakaneet muistuttaa välttämätöntä pakkoa, asioita joita on vaan pakko vääntää, että homma pyörisi etes jotenkin. Ja jos saankin vaikkapa pyykit koneeseen, niin iesus että niitten kuivumaan ripustaminen sylettää. Puhumattakaan siitä, että net kuivat pyykit pitäisi viikata kaappiin. Samoin tuskaa tuottaa imurointi, siivoaminen yleensäkin, tiskit, kaupassa käyminen, jopa tämä blogin kirjottaminenkin. Ja tunnustan, ihan niin monesti en ole saanut itteäni motivoitua lenkillekään kuin olisin halunnut. Lihaskunto menee, sitä ko voi tehä täällä kotona, mutta kaikki muu, mikä vaatii kotiovesta poistumista, onkin jo ihan toinen juttu. Koskee siis myös kylästelyä. 

Erittäin kuvaavaa on se, että viikonloppuna kävin Rovaniemellä moikkaamassa ihania Rollon ajan opiskelukavereita, joiden kanssa ei oltu tehty mitään yhessä suunnilleen viiteen vuoteen ja vaikka heitä oli ihana nähä ja toisaalta oikeen ootin sitä reissua, toisaalta en olisi millään jaksanut lähtiä. Koska pitää pakata. Ja valavoa myöhään. Ja meikata. Ja lähtiä yöelämään. Ja miten ihana onkaan lauantaiaamuisin herätä kotoa. Kävipä mielessä ajatus, että pääsis nyt lähtemään, niin sitä pikemmin onkin sitten jo kotona. Kauhiaa, eikö? Koska oikiasti nuot kaikki jutut on aivan ihania aina silloin tällöin! Ja kivaa meillä olikin ja tiesinkin sen, mutta melekoset efortit piti laittaa siltikin siihen, että jaksoin lähtiä. Aina en jaksa lähtiä, ko on vaan mukavampi jäähä kotia. Lämmittää sauna ja mennä aikaisin nukkumaan. 

Aloin tuossa miettiä sitäkin, että en muista, milloin olisin jaksanut kattoa loppuun jonkun illan lehevan teeveestä. Siippa kattoo palijonkin elokuvia ja kyllä minäkin tykkäisin, mutta karu fakta vaan on se, että viimeistään kymmeneltä meikän leuat repiää ja silimät ei pysy auki. Vaikka olis viikonloppu. Pakko mönkiä sänkyyn ja kysyä sitten seuraavana päivänä siipalta, että miten siinä elokuvassa oikein kävi. 

Onkohan minussa jokin vikana vai oonko minä vaan tämmönen? Nautin kyllä arkisesta elämästä ja pienistä jutuista, mutta tämä väsymys on hermostuttavaa ja raivostuttavaa ja estää elämästä täysipainoista elämää. Minä esimerkiksi nautin puhtaasta kodista, ja nyt on hirviän vaikiaa, ko ei jaksa siivota, vaikka haluaisi. Nautin lenkkeilystä, mutta ko ulukona on kylymä eikä jaksa lähtiä ja pukia ulukoiluvaatteita ja kun hommat on muutenki tekemättä. Joinain päivinä mietin, että voisin kirjottaa blogia, mutta en jaksa kiivetä yläkertaan hakemaan konetta. Mennyt tässä aika monta oleellista juttua ihan ohi, koska mietin, että pitäisi kirjottaa, mutta sitten en vaan jaksanutkaan. Nytkin itte asiassa mietin, että pitäisi mennä syömään jotakin, mutta en jaksa nousta tästä sohovalta ja mennä alas. Hitto! 

Ja ko olen koittanut sitäkin, että teen, vaikka väsyttää. Se menee hetken, sitten se alakaa tuntua pakolla vääntämiseltä (mitä se siis onkin) ja päätä kiristää kauhia panta eikä elämä todellakaan ole kivaa. 

Tätäkö se ihimisen elämä on? Ainaista väsymystä? En tiijä. 

No mutta, nyt on pakko lähtiä kohti alakertaa ja jääkaappia, ettimään jotain syötäväksi kelepaavaa.