Tässä keitellessäni sunnuntaiaamun luksuksena riisipuuroa, tulin selailleeksi nettiä ja törmäsin tähän ET-lehden juttuun, joka kertoo melun ihimisille aiheuttamista haitoista.
Tämä. Siis juuri tämä. Tätä minä olen aina yrittänyt kaikille selittää, kun puhutaan siitä, miksi en viihy kaupungeissa. Se ärsykkeitten tuluva. Jatkuva meteli, joka johtaa siihen, että on ainaisessa hälytystilassa.
Toki tämä ei koske pelekästään kaupungin meteliä. Täällä pohojoisessa ja "maalla" on ihana olla, ko ei ole jatkuvia autovirtoja ja kaikkia kaupungin melun lähteitä, mutta ei se silti tarkoita sitä, ettenkö täälläki vois ärsyyntyä ääniin. Siedän esimerkiksi tosi huonosti sitä, että koira haukkuu. Oman käskenkin aina hilijaiseksi, mutta kylän koiria onkin vähän hankalampi kontrolloija. Niihin jokseenkin tottuu, mutta välillä on aika hermostuttavaa tehä pihalla hommia, ko naapurin koira haukkuu taukoamatta. Omasta mielestäni kuuluu koiran peruskasvatukseen opettaa se olemaan käskystä hilijaa, mutta kaikki ei selevästikään jaa tätä ajatusta minun kanssani. On se vähän turhauttavaa, ko ihanan hilijaisen ja tyynen syysillan rikkoo joka suunnasta kantautuva koirien jatkuva läykytys. Äläkääkä ymmärtäkö väärin, koiran homma on haukkua ja on ihan ok, että se ilimaisee kaikenlaisen omasta mielestään epäilyttävän, mutta sen ei pitäisi joutua läykyttämään tunti tolokulla putkeen. Tämä on ihan oikiasti opettamiskysymys. Eikä minun mielestäni naapurin pihalla tapahtuva liike pitäisi olla koiralle semmonen ärsyke, mitä pitää koko ojan hälyttää loukottamalla. Kyllä meijänkin piski saattaa ilimasta haukulla naapurin tapahtumia, etenkin ilta-aikaan, hämärällä ja väsyneenä, mutta minä komennan sen hilijaksi. Koska inhoan turhanpäiväistä räkytystä ja ko koira on ilimassut omasta mielestään poikkiavan tapahtuman, se on hoitanut hommansa ja voijaan todeta, että ei aihetta toimenpiteisiin, joten turpa kiinni.
Aaaah, nämät koirahommat menee meikällä aina vähän tunteisiin.
Meikäläisen kyky kuunnella musiikkia on myös, etenkin nykyään, rajottunut. Ei jaksa enää niin pitkiä aikoja. Eikä niin kovalla olevaa musiikkia. Autossaki voi laittaa välillä soittimen kiinni. Lenkillä musiikki on edelleen aika must, mutta saatan nykyään tehä punttireeniäki iliman musiikkia. Ja lenkillä, etenkin mettässä, on kyllä ihan jees kuunnella ennemmin niitä luonnon ääniä ja hilijasuutta. Radiota olisi kyllä ihan kiva silloin tällöin kuunnella taustalla hilijasella, mutta sitä ei tule tehtyä ko ei ole kunnon radiota tuvassa. Toisaalta olen kuunnellut nyt autossa niin palijon radiota, että rupiaa hermostuttaamaan net koko ajan pyörivät samat kappaleet. Meillä on töissä aina radio auki taustalla ja joskus sekin hermostuttaa. Joten kotonakin saattaisin kyllä aika usein lyyä radion kiinni. Kuten on ollu puhetta, telekkaria katon aika harvoin, enkä koskaan aukase sitä taustalle vaan ylimääräseksi meteliksi. Jos en kato, lyön sen kiinni. Siipan pleikkarin pelaaminen on välillä hermoja raastavaa siksi, koska niissä perkeleen peleissä toistuu aina se sama äänimaailma ja piisit uudelleen ja uudelleen. Joskus oli niitä naapureita, jokka jumputti musiikkia ympäri vuorokau'en ja jessus, että meikällä keitti. En saanu nukuttua öisin ja päivisin oli hankala keskittyä mihinkään ko kuulu vaan se ainainen jumps jumps jumputi jumputi.
Myös muut, semmoset poikkeavat ja jatkuvat äänet aiheuttaa yleensä meikässä ressireaktion, jonka jäläkeen nukun huonosti, kaikki vituttaa, enkä jaksa tehä mitään. Kesällä kaksi viikkoa huutanut latokuivuri sai meikäläisen repimään pelihousut ihan totaalisesti. Käyskentelin pihalla kuulosuojaimet päässä, ko muuten ei pystyny olemaan. Ja luonnollisesti väsymys vaikuttaa, mitä väsyneempi, sitä herkemmin meteli alakaa hermostuttaa. Itelläni on myös perheessä muutama ihiminen, joitten on oikiasti pakko tuottaa koko ajan jotaki ääntä ja ieetari että se ottaa aivoon aina välillä.
Mutta ihan hyvä tietää, etten ole pelekästään kaheli, vaan täällä on oikiasti ihan tieteellistä perustaa. Enkä varmaankaan ole mikään poikkeustapaus. Ja välillä musiikki kovalla on ihan paikallaan ja mitä paremmat soundit autossa, sen parempi. Ei tietenkään niin, että se auto päristää 24/7 meikän ikkunan alla, mutta kunnon murinat silloin tällöin parantaa huomattavasti meikäläisen päivää.
Parhaita ääniä elämässä on kuitenki ehkä tulen rätinä, sateen ropina peltikattoa vasten, talvisen metsän hilijaisuus ja puron solina kesäyössä. Hilijasuus, jonka rikkoo vaan luonnon äänet.
Löytyykö muita ääniin ja meteliin herkästi hermostuvia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!