Itä-Lappi ja sen ongelmat nuoren ihimisen näkövinkkelistä

Juuri kun kaikki ovat ehtineet alakaa kuvitella, että meikäläisen silimissä pohojoinen ja etenkin itäkaira siintää unelmien utopiana ja lintukotona, on hyvä tiputtaa teijät alas sieltä kuvitelmistanne. Usein on heleppo nähä, että kaikki paha ja paska on seurausta nykyajan poliittisista linijauksista, mutta ei se nyt ihan niinkään mustavalakosesti aina mene. Kyllä met osataan kussa niitä asioita ihan itekin.

Minä arvotan kotiseutuni hirviän korkialle elinympäristön vuoksi. Meijän kunta tarjoaa loputtomiin mettää ja erämaata, josta nauttia. On mettästys- ja kalastusmahollisuus, mettiköitä, joissa kulukia ja soita, joita pitkin rämpiä hillojen ja karpaloitten (tai paremman kunnon) perässä. Tuntureita, joitten huipulle kiivetä. Maisemaa, jota ikuistaa kameralla. Asumisen välijyyttä, tilaa toteuttaa ittiään. Rauhaa ja hilijaisuutta. Näissä piilevät pitkälti net syyt, joitten vuoksi haluan palata takaisin. Siellä on asioita, joita minä arvostan, kaupungissa ei niinkään. Aijemmin olen tästä jo kirjotellutkin.

Paluumuuttoa Itä-Lappiin ei kuitenkaan ole tehty kovin helepoksi. Yksinkertaisesti jo sen vuoksi, että työpaikkoja ei ole, ihimisiä on koko ajan vähemmän ja palavelut uhkaavat luisua käsistä. Koko ajan on se peleko persiissä, että tässä saattaa käy'ä huonosti ja liu'utaan entistä pahempaan paikkaan. Moni sortuukin siihen ihastuttavaan pessimismiin, että mitä se mikään hyövyttää. 

Väärin, ei näin.

Asiat eivät muutu, jos niitten eteen ei olla valamiita tekemään töitä, tai jos kukaan ei ees yritä. Myöskään se ei auta, että jos joku yrittää, niin sitä ei sitten perkele vie millään kyllä voija tukia. Itälappilaiselta ihimiseltä tuntuisikin puuttuvan se yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Jos joku hullu erehtyy esimerkiksi perustamaan kotipaikkakunnalleen yrityksen, on konkurssi eessä vuojen päästä, sillä paikkakuntalainen perkele käy ennemmin vaikka naapurikylästä hakemassa saman asian, ko se oli siellä kaks euroa halavempi. Tai vaikka ei ois ollu ees halavempi. Siitä naapurin liikkeestä ei vaan voi käy'ä mitään, ko sehän saattaa vaikka saakeli soikoon rikastua minun rahoillani. 

Kyräily ja kateellisuus, sillä ko ei vaan päästä kovin pitkälle.

Toki tässä ollaan vaikeitten asioitten äärellä, sillä jos jokin maksaa ihan älyttömän palijon enemmän kotikylässä, on ymmärrettävää, että ihan oman budjetin vuoksi sen haluaa ostaa jostaki muualta halavemmalla. Ja sitten ko vaan harvat hakee tavaran kotikylän yrittäjältä, on pakko nostaa hintoja, että pärijää. Seuraa noidankehä. Jos hinta sen sijaan on vaan hieman kalliimpi, ite voin mieluusti maksaa sen, koska tuen samalla oman alueeni ihimistä ja mielestäni usiamman pitäisi olla valamis samaan. Puhumattakaan siitä, mikäli kyseessä on vielä jokin oman alueen yrityksen laadukas tuote. Laadusta ja hyvästä palavelusta maksaa mielellään. Selekiää ylihintaisuutta, ahaneutta tai ylimielisyyttä ei taas kato kukaan hyvällä. Suuruu'enhullu ei pijä olla, eikä tavotella kuuta taivaalta. Peiliin kannattee kattoa niin yrittäjän ko asiakkaanki. Mitä minä voisin tehä toisin, oman kotiseutuni ja asuinpaikkani hyväksi? Mikä on tärkeintä, raha, vai sittenkin jokin muu?

Met ei kukaan kuitenkaan pärijätä yksin. Yrittäjä ei pärijää iliman asiakkaita, eikä asiakas pärijää iliman palaveluita. Harva yksilö pärijää läpi elämänsä pyytämättä koskaan apua toiselta, eikä kukaan pysty yksin tekemään ihimeitä tai saamaan aikaan suuria muutoksia. Jos met ei olla valamiita yhessä hartiavoimin paiskomaan hommia, niin ehkä met sitten ansaitaankin hilijalleen kadota maailmankartalta? Ajattelemalla, että toisen saavuttama hyvä on iteltä pois, ei kyllä kovin pitkälle pötkitä. Kateellisuu'en ja sisäänpäin kääntyneen meiningin sijasta meijän pitäisikin kaikkien pyrkiä ajamaan yhteistä hyvää ja negatiivisen asenteen sijaan yrittää suhtautua asioihin positiivisesti. On niin kovin kuluttavaa olla katkera ja toivoa toiselle pahaa, eikä se pitemmän päälle hyövytä ittiä mitenkään, toisin ko yhessä toimiminen.

Kunnallisella tasolla ollaan myös vaikeitten asioitten äärellä. Ikärakenne on täysin vinksahtanut ja suurin osa porukasta alakaa olla ikääntynyttä. Rahaa täytyy käyttää jatkuvasti enemmän ja enemmän ikääntyneitten palaveluihin, mutta siinä rytäkässä ei pijä unohtaa, ettei tilannetta pitkällä juoksulla saaha korjautumaan, jos kuntaan ei saaha uutta, nuorta ja työikäistä väestöä, jokka mahollisesti myös synnyttävät kuntaan uusia asukkaita. Tälle väestölle on tarjottava erilaisia palaveluita, ko sille ikääntyneelle ja niiden olisi oltava toimivalla mallilla.

Eihän kukaan halua, eikä edes pysty palaamaan takaisin kuntaan, jolla ei ole tarjota mitään. Tärkeinpänä asiana tietystikin työpaikka. Mikäli jokin työpaikka voitaisiin saaha järjestymään ja siihen olisi tulossa halukas ihiminen, joka toisi mukanaan ehkä jopa perheen, pitäisi sellaiseen ehdottomasti tarttua. Laskea, mikä on järkevää pitkällä aikavälillä. Työvoiman ja uusien asukkaitten houkuttelemiseksi kannattaisi ehottomasti esimerkiksi tarjota palakallista harjoittelumahollisuutta eri aloilla. Näin kuntaan saahaan yleensäkin tulemaan joku, joka voijaan onnistua sitouttamaan myös pysyväksi asukkaaksi. Pahinta, mitä voijaan tehä, on torpata nuori ja omasta vapaasta tahostaan paluumuutosta haaveileva ihiminen. Tällaiset ihimiset pitäisi nähä arvokkaana voimavarana, eikä suhtautua heihin sillä asenteella, että voit sinä tänne tulla, mutta älä luule meiltä mitään saavasi. Jos ihimiset mielletään rasitteeksi, joista aiheutuu vaan kuluja, mennään mettään ja pahasti. 

Iliman asukkaita ei ole kuntaa.

Lyhytnäköisyys tuntuu vaivaavan myös tehtäessä päätöksiä erilaisista investoinneista. Jos jokin tulee siinä hetkessä halavemmaksi, ei se tarkoita sitä, että se olisi pitemmällä aikavälillä sitä. Lisäksi on aina aivan valtavasti puolia, jotka vaikuttavat kyseisen asian hintaan. Päätös siitä, että vähennetään vaikkapa koulunkäyntiavustajien määrää luokassa lain sallimissa rajoissa minimiin, vaikka usiammalle olisi tarvetta, tarjoaa siinä hetkessä säästöjä, mutta näyttäytyy tulevaisuu'essa ihan eri tavoin. Ehkä siinä luokassa juuri se oppimisvaikeuksista kärsinyt lapsi ei saakaan riittävästi tarvitsemaansa tukea ja ongelmat kasaantuvat ja kertaantuvat ajan myötä. Lopulta niihin joudutaan puuttumaan palijon kalliimmalla rahalla, maksaen moninkertaisesti enemmän. Mitä pitempään ongelmat kasaantuvat, sitä vaikiampi niihin on puuttua. Jos lapsi olisi saanut riittävän tuen, oltaisiin näiltä kaikilta ongelmilta ehkä voitu välttyä.

Ennaltaehkäisy tulee useimmiten huomattavan palijon halavemmaksi, ko ongelmien korjaaminen jäläkikäteen. Tätä ei valitettavasti yleensä haluta nähä. Ilimeisesti se moninkertainen raha on palijon helepompi maksaa sitten joskus myöhemmin, kuin se summa siinä hetkessä.

Menee nyt enemmän yleismaailmallisten ongelmien puolelle, mutta olen peräänkuuluttanut aijemminkin, ja peräänkuulutan edelleen, että onko raha tosiaan ainut, joka nykymaailmassa merkitsee jotain? Jos näin on, niin onko se teijän mielestänne ihan tervettä? Miksi kaiken pitää olla niin kustannustehokasta, voitot pitää saaha maksimiin ja aina pitää tienata enemmän ja enemmän ja tehä kaikki mahollisimman halavalla? Eikö se, että pärjää ja tulee toimeen omillaan, riittäisi? Entäpä se, että asiat hoijettaisiin hyvin ja laadukkaasti? Ei kait met voija loputtomiin aina vaan säästää ja säästäkään?

Ehkä lopulta sitten vaan rikkaimmilla on oikeus olla ja elää. Se, kenen pankkitilillä on eniten rahaa, on paras ihiminen, jolla on eri oikeu'et ko meillä muilla.

Mutta palatakseni tiivistäen takaisin alakuperäiseen aiheeseen, mielestäni itälappilaisilla ihimisillä on asenneongelma, joka pitäisi saaha korjattua. Onko se mahollista, onkin sitten ihan toinen tarina. Mielestäni on, mutta se vaatii ihimisiltä palijon, eikä kaikilla ehkä ole halua nähä omaa nokkaa kauemmas. Sen lisäksi kunnallisella tasolla pitäisi tehä päätöksiä katsoen pitkälle aikavälille ja keskittyä myös siihen, miten nuorta, työikäistä väestöä saataisiin muuttamaan kuntaan. Investoinnit uusien työpaikkojen saamiseksi ovat enemmän ko tärkeitä, mutta näitäkin päätöksiä tehtäessä tulee muistaa piettää myös järki päässä.

Eihän nämät mitään maagisia ja maatakaatavia juttuja ole, mutta halusimpahan net kuitenki ääneen todeta. Minun paasaukseni ei ratkaise yhtään mitään, mutta jos se etes yhen ihimisen saa ajattelemaan asioita, niin ollaan jo voiton puolella. Meijän elämää itäkairassa vaikeutetaan jo ihan tarpeeksi valtion ja poliittisten paskapäätösten nojalla sekä keskittämispolitiikkaa harjoittaen, niin ei viitsitä lisätä ite enää yhtään sitä kurjuutta ja katkeruutta. 

Meilläkin on harjoitettu kunnan sisällä syrjivää keskittämispolitiikkaa lakkauttamalla joka ainua kyläkoulu. Tulee vaan mieleen, että jos met ei ees oman kunnan sisällä tajuta eikä haluta tarjota palaveluita tasapuolisesti koko kunnan asukkaille, vaan pakotetaan lapset kulukemaan pitempiä matkoja "säästöihin" ja "parempaan opetukseen" vedoten, niin miksi net valtion tasollakaan haluaisi ymmärtää tämmösiä asioita? Uskon, että keinot järjestää opetusta myös muualla ko kirkonkylällä oisi olleet olemassa, niinkö oisi olemassa keinot valtiollisella tasolla pitää Itä-Lappi tulevaisuu'essaki elinvoimaisena ja asuttuna. 

Aina vaan niitä keinoja ei erinäisiin (teko)syihin vejoten haluta käyttää. Ja ehkä sille rahanpaskalle, johon kaikki tässä elämässä tuntuu kuluminoituvan, tosiaan sitten on jotain parempia käyttökohteita. 

Olen hieman provosoiva tänään.