No nyt on sitten vihdoinkin sukset korkattu pienellä 5,4 km lenkillä ja täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt! Vaikka se tiijossa olikin, niin täytyy silti edelleen todeta, että hiihto todellaki on välineurheilua parhaimmillaan. Oli nimittäin ihan eri meininki suksia menemään kunnon vehkeillä, edellisillä hiihtokokeiluilla oon onnistunu lähinnä tappamaan hiihtoinnostusta surkeilla suksilla, jokka ei pitäneet sitten yhtään, mutta ei kyllä myöskään juuri luistaneet, vaikka mitenpäin voiteli.
Voinkin erittäin lämpimästi suositella nuita Peltosen Nanogripejä kaikille, jokka haluaa päässä hiihtämisen suhteen mahollisimman helepolla tai tilat/taijot ei mahollista voiteluoperaatioita. Minulle luvattiin, että senkö nakkaat lau'at jalakaan ja lähet suksimaan ja niinhän se kyllä oliki. Pitoa löytyi ihan kiitettävästi, eli jokaista metriä ei todellakaan tarvinut hiihtää kahteen kertaan tai rutistaa suksia kaikin voimin latuun hiihtäessä ylämäkeen, mutta toisaalta myös luistoa löytyi ja suksi kuluki kivasti eteenpäin.
Mitään himovauhteja näillä ei luvattu esimerkiksi mäessä saavan, mikä ei toisaalta tämmöstä pitkän aikaa hiihtämätöntä yksilöä toisaalta haittaakaan, kunhan potkulla suksi kuitenkin liukuu eteenpäin eikä tökkää samantien. Tykästyin siis kyllä, ainakin tällaisella muutaman pakkasasteen kelillä olivat mitä mainioimmat hiihtää! Myös Rossignolin monot tuntuivat meikäläisen jalakaan varsin passelilta ja lämpöä luulisi riittävän kylymemmillekin keleille, lähes olemattomalla pakkasella jalat kävivät suorastaan kuumina, ei kuitenkaan niin, että se olisi hiihtämistä mitenkään haitannut. Oman osansa saattoi tietysti tehä myös jalassa olleet kompressiojuoksusukat. Kunnon vaatteet oli muutenki plussaa, urheilukerrastossa ja hiihtopuvussa ei tullut liian kuuma, vaikka hiki vähän valuikin, mutta ei myöskään palellut. Kylymemmällä ilimalla väliin passaa sitten lisätä fleecekerrastoa.
Ensimmäiset pari sataa metriä tuntui kyllä ihan siltä, että ei helekkari, ehän minä jaksa hiihtää mihinkään ja sitten sen jäläkeen ko alakujärkytys tasaantui, tuli vaan semmonen fiilis, että no kyllähän tässä nyt eteenpäin pääsee, mutta ei tämä erityisen kivaa ole. Sittenkö vähän lämpeni ja alakoi taas saaha kiinni siitä, että miten näillä lau'oilla oikein kuuluikaan suihkia eteenpäin, tulikin semmoinen olo, että perskeles, tämähän on muuten mukavaa. Pitemmällekin olisi tehenyt mieli hiihtää, mutta ajattelin piettää ensimmäisen lenkin maltillisena jo ihan sen takia, että jäsenkorjaaja käski aloittaa urheilun varovasti. Loppumatkasta oli jo varsin vapautunut olo, kun ei tarvinut enää miettiä juuri ollenkaan jaloissa olevia suksia ja käsissä olevia sauvoja, vaan rytmi tuli jo vähän niinkö itestään. Melekosta räpistelyä se hiihto varmaan tästäki huolimatta vielä oli, mutta pikkuhilijaa etiäpäin.
Sitten hieman näistä oululaisista hiihtoladuista. Näin maanantaina about puoli yhen-puoli kahen välillä päivällä ladut oli ihan hyvässä kunnossa (tuli käytyä vissiin ihan kreivin aikaan, nyt ulukona nimittäin pyryttää ihan kunnolla lunta), joskin sen oloiset, että ihan kiitettävästi on hiihtäjiä riittänyt. Ja niitähän kyllä riittikin, kellonaikaan nähen ihimisiä tuli ajoittain ihan ruuhkaksi asti vastaan. Kello nelijän jäläkeen voikin olla, että porukkaa riittää vähän turhankin palijon... Eteenpäin kuitenkin pääsi, eikä kenenkään toisen hiihtäjän vuoksi tarvinnut hermojaan menettää (kuten viime aikoina jossain päin Suomea on kuulemma tapahtunut). Ja koska suuria mäkiä ei ainakaan tällä perällä (pohojoinen) yksinkertaisesti ole, ei oo niin justiinsa, vaikka latu-ura ei ihan priimakunnossa olisikaan.
Se, ettei isoja mäkiä (tai mäkiä yleensäkään) pahemmin hiihtäessä vastaan tule, on toisaalta sekä plussa että miinus. Näin pitkästä aikaa aloittelevana hiihtäjänä on ihan jees, ettei tarvitse laskia mitään hulluja mäkiä heti aluksi, mutta toisaalta se tasaisen lykkiminen on myös vähän tympäisevää. Ihan pienet pinnanmuodon vaihtelut vähän usiamminkin ko aliskaan laskiessa ei olisi yhtään haitaksi. Maisema on myös hyvin tylsä ainakin Niittyaron kentän suuntaan mentäessä, mutta kovin ihimeellisiä ei täällä kaupunkiolosuhteissa voine vaatiakaan. Iso miinus on myös se, että aktiivisemmin täällä hiihtäessä sukset menevät varmaan suhteellisen nopiasti meleko huonoon kuntoon, sillä jokaisen aliskan kohalla latu on harmaata lunta, jossa on hiekkaa ja tiepölyä seassa. Harmillisesti näitä paikkoja ei voi oikein mitenkään kiertääkään ja toisaalta suksien ottaminen pois jalasta on myös meleko hankalaa kesken laskun. Pyöräteitä en lähtisi täällä ylittämään ollenkaan hiihtämällä, koska niillä on lähes aina hiekotushiekkaa, mikä tuonee oman ärsyttävän lisänsä täällä hiihtämiseen. Ylityksiä kun tässä kaupunkialueella väistämättä sattuu reitille. Hieman ärsyttää myös se, että jonkun matkaa joutuu kävelemään monot jalassa, ennenkö ladulle pääsee. Onneksi matka on kuitenki ihan naurettavan lyhyt ja tuleepahan sitten lämmiteltyä ennen hiihtoa ja toisaalta himmailtua hiihon lopuksi.
Miinus on myös mielestäni se, että hiihtäminen onnistuu lähinnä niin, että täytyy palata samaa reittiä takaisin, eikä lenkin kiertäviä latuja taija ainakaan tässä lähialueella pahemmin olla. Ite olen henkilökohtaisesti enemmän nuitten lenkkien ystävä. Mutta aina ei voi voittaa. Kovin elämyksellistä tuo hiihto ei siis täällä ole, mutta kuntoilumuotona ihan kätevä, jos lunta ja kelejä vain riittää.
Olen kyllä erittäin tyytyväinen, että tulin nuot sukset ostaneeksi! Piti ottaa pari kuvaakin todisteeksi tästä riemukkaasta tapahtumasta, mutta muistin tietenki asian vasta sitten, ko istahin suihkun jäläkeen tähän koneen ääreen. No, seuraavalla kerralla sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!