17 syytä muuttaa pois Oulusta

Koska on taas tuntunut koko viikonlopun ajan jostain syystä erityisen vahavasti siltä, että meikäläisen psyyke alakaa rakoilla täällä, aattelin purkaa ittiäni siitä, miksi en voisi jäähä tänne asumaan. Toiset paikat sopii paremmin toisille ko toiset ja itte olen tosiaan vuojesta 2011 asti koittanu sopeutua tänne ja todennut sen ittelleni yksinkertaisesti mahottomaksi hommaksi. Minä olen sosiaalisella tavalla antisosiaalinen ja vastapainoksi sille sosiaalisuuelle tarvin myös hyvin palijon omaa tilaa ja rauhaa. Kyllä, minä en aina välittäisi nähä toisia ihimisiä (siippaa lukuunottamatta) joka päivä, eikä minulle tuota minkäänlaisia vaikeuksia viettää pijempiäkin yksin. Sen sijaan jatkuva sosiaalisuus ja ihimispalijous on jotenki valtavan raskasta. Juttelen kyllä suurin piirtein vaikka kumisaappaalle ja tulen yleensä hyvin toimeen ihimisten kanssa, mutta sen vastapainoksi pitäisi saaha välillä myös olla ihan hilijaa ja rauhassa.

Seuraavassa listattuna hieman syitä, jokka erityisesti laittaa kaihoamaan pois täältä.

• Työpaikka: Ihan perimmäinen syy, miksi tänne jääminen ei ole kannattavaa; töiden löytäminen voisi muodostua haasteeksi, sillä puheterapeuteista on sattuneesta syystä ylitarjontaa täällä.
• Jokapäiväinen liikenne ja ruuhkat: En jaksaisi joka ikinen aamu ryysätä ennen kaheksaa tuonne moottoritielle ajamaan jonossa seittemääkymppiä ja tekemään ristinmerkkejä, ko ihimiset koittaa tunkia rampilta sekaan ja tehä saman uuestaan nelijältä iltapäivällä (oikiasti, oululainen moottoritie on oikia villi länsi, niinkö on kyllä koko liikennekulttuuri täällä muutenkin, menkää lukemaan keskustelua Kalevan nettisivuilta moottoritielle liittymisestä, jos ette usko). Viimeksi tänään muuten ihimettelin keskelle risteystä pysäyttänyttä autoa, jolla oli hätävilikut päällä, kävi ilimi, että tämä nerokas kuski ootteli kyytiläistä siinä. Toisaalta osa pysäyttää keskelle kaistaa tukkien samalla liikenteen jättääkseen jonkun kyydistä pois, täytyy sanoa, ettei järki palijon päätä pakota.
• Bussissa istuminen: Mielenterveys menisi myös, jos joka päivä täytyisi käyttää tolokuttomasti aikaa bussissa istumiseen, olen tämän syksyn aikana ajoittain käyttänyt bussissa istumiseen yli kaksi tuntia päivittäin, enkä halua kokea sitä enää ikinä, kiitos. Polokupyöräilijät eivät myöskään tajua, että bussipysäkillä seisovia ja bussiin nousevia ihimisiä pitää väistää, vaan painetaan tuhatta ja sataa ilimeisesti silimät kiinni siihen bussijonon sekaan, ko "minä olen nyt pyörälenkillä ja syke ja ennätysaika kärsii jos jou'un hidastamaan yhtään"
• Liikkuminen pyörällä ja jalan: Myös pyöräily ja kävely hajottaa säännöllisesti; aamun polokupyörälenkki lipastolle on useimmiten niinkö esterata, jossa täytyy väistellä paitsi liukkaita kohtia tiessä, joka suuntaan suikoilevia lapsia kävellen ja pyörällä iliman heijastimia ja lamppuja sekä hulluja pyöräilijöitä, jokka tykittää päälle, jos et älyä ite väistää ja kukaan ei tunne pyörän soittokellon funktiota. Toisaalta aikuisetkaan ei tunnu hallitsevan niitä ihan yksinkertaisia sääntöjä, kuten sitä, ettei suojatielle voi ajaa täysin päättömästi kattomatta mihinkään suuntaan tai väistämättä ketään. Ohitetaan kävelijöitä ja pyöräilijöitä ihan miten sattuu, molemmin puolin ja kättä hipoen. Kävelijät taas kävelee rinnatusten koko pyörätien levey'eltä ja vaihtaa niin keskittyneesti kuulumisia Pertti-Annikin vaippaihottumasta, että ketään muuta tienkäyttäjää ei pysty huomioimaan.
• Lenkkeily kaupungissa: Kaupunkilenkkeily ei ikinä ole ollut meikän pala kakkua - koko ajan pitää olla skarppina varomassa muuta liikennettä (ks. edellinen kohta), eikä voi vaan rauhassa keskittyä siihen olennaiseen eli lenkkeilyyn. Aina on niin rauhatonta ja joku kävelee eessä hieman liian hijasta vauhtia tai hiostaa perässä, autoja on ihan liikaa ja joka paikka kuhisee ihimisiä muutenkin.
• Lenkkeily kaupungissa koiran kanssa: Pitkään kuvittelin, että lenkkeilystä tulisi kivempaa koiran kanssa, mutta koiran lenkittäminen tekee kaupunkilenkkeilystä oikiastaan vielä pahempaa; toiset koirantaluttajat tulee päälle niinkö yleiset syyttäjät, samoin kävelijät ja pyöräilijät ohittaa käsivartta hipoen ja koko ajan pitää kytätä ja varoa, ettei koira vahingossa käänny jonku himopyöräilijän eteen - täällä ei anneta ihimiselle yhtään omaa tilaa. Lisäksi joillain koiranulukoiluttajilla on aivan hukassa se homma; jos se sinun tessusi on toisia koiria nähessään kauhia hihnaräyhä, niin onko nyt aivan järkevää ottaa Lassi-Liisa rattaissa ja Sirpa-Petteri kävellen vieressä mukaan sinne lenkille ja puhua vielä puhelimessa samalla ja jäähä sitten käjet pystyssä keskelle tietä, ko toinen koira tulee vastaan ja se oma tessu alakaa räyhätä ja kiskoa kohti ja jättää vastaantulijan velevollisuueksi väistää autotien puolelle. Tai jonnekin. Oonpa myös nähäny niitä, jotka aivan vasitellen tulevat kohti samaa puolta ja tuntuvat olevan jotenki ylypeitä siitä, että oma koira ärisee, tyyliin "minun Tappaja on tämmöne iso koira, se on vähän vihanen, meikäläisen egon jatke". Minun lemppari on myös se, ko se lampunharija siellä fleksin päässä alottaa sen helevetillisen kiskomisen ja rähinän niin todetaan jotain tyyliin "no tulehan nyt ärripurri sieltä" ja veetään sitä koiraa perässä. Joo, ovat yleismaailmallisia ongelmia, mutta korostuvat täällä ko porukkaa on niin palijon ja yllättäen kaikki lenkkeilyttävät koiriaan seittemältä aamulla ja nelijän jäläkeen iltapäivällä.
• Kaupassa käyminen: Sama käytös toistuu kaupassa, ryysätään kärryjen kanssa päälle ja niitä saatanan irtokarkkeja on nyt ihan just pakko saaha tällä sekunnilla ja kyllä, juuri niitä samoja mitä minä olen ottamassa, mihin tahansa siellä kaupassa menetkin, olet aina jonku eessä.
• Paikasta toiseen siirtyminen: Kaikkeen liikkumiseen täytyy varata tuhottomasti aikaa ja ikinä et löyä parkkipaikkaa mistään, koska tiiviin rakentamisen vuoksi niitä ei ole tai net kaksi, jotka on, joku on jo varannut. Ja oman taloyhtiösi pihalla olevat kaksi vieraspaikkaa joku vatipää on ottanut omaan käyttöönsä matkailuauton säilyttämistä varten. Tai peräkärryn. 
• Ihmisten määrä: Joka puolella on yksinkertaisesti liikaa ihimisiä meikäläisen makuun, kaikkialle pitää jonottaa ja ikinä ei saa olla rauhassa missään; olen tottunut siihen, että voin käyä halutessani kaupassa niin, että olen ainua asiakas, eikä lenkillä tule vastaan yhtään ketään.
• Asumisjärjestelyt: Liian tiivis pakkautuminen näkyy myös asumisjärjestelyissä, naurattaa nämät "omakotitalot" ja postimerkin kokoiset tontit, mitä omakotitaloa siinä on, jos aina joutuu piettämään sälekaihtimet alahaalla ja omalla pihalla ei ees mahu kääntymään? Jos seisot alasti omassa olohuoneessa verhot auki saunan jäläkeen, niin kohta tulee poliisit syyttämään naapurin rouvalle vilauttelusta. Yksi miespuolinen herrasmies totesi kerran, että jos takapihalle ei voi mennä saunan jäläkeen iliman, että naapurin rouvat rupiaa käymään lainaamassa sokeria jatkuvalla syötöllä, sillon asutaan liian tiiviisti. Allekirjotan.
• Tasaisuus: Koko Oulu on yhtä tasaista tiiviisti rakennettua lättyä, josta puuttuu kaikki pinnanmuodon vaihtelut, melekeen vieläkin eksyn täällä missä met asutaan, koska on ihan tasaista, taloja vieri vieressä ja kaikki näyttää ihan samalta. Kerran löysin lenkiltä takaisin kotia vaan siksi, että joku onneton oli ripustanu ainoana jouluvalot jo lokakuussa ja tunnistin sen talon sillä perusteella ja osasin paikantaa itteni takaisin kartalle.
• Liiallinen rakentaminen: Luonnolle tai puille ei ole tilaa, kaikki pitää kivetä, asfaltoida ja reunustaa, kaataa net viimisetki puut ja vetää tilalle nurmikkoa ja jotaki saatanan pensaita (ja mihinkään ei sitten tietysti saa paskattaa koiraa ja kakkaroskiksia on ihan liian vähän). Sittenkö on se yksi pieni "mettäläntti", siellä käy kolomekymmentä koiranulukoiluttajaa paskannuttamassa koiransa, josta johtuen kengänpohojat on säännöllisesti paskassa ja koko ajan pitää kytätä joka suuntaan, ko vastaan saattaa tulla hetkenä minä hyvänsä naapurin Terttu, joka ei ihan hallitse omaa koiraansa.
• Luonnon saavuttamattomuus: Jos oikiasti haluaa mennä mettään, sinne pitää lähtiä autolla, ajaa ensin kilometritolokulla ja sitten huomata, että samalla neliökilometrillä on kolome muuta koiran ulukoiluttajaa, sienestäjä sekä hirvenmettästys käynnissä. Ah ihanaa rauhaa ja hilijaisuutta ja rentoutumista.
• Sääolosuhteet: 365 päivää vuojessa sää on pielessä; täällä tuulee AINA, talavella ei tule talavi ja on pimiää ko tontun tiijätte-kyllä-missä jouluaattona ja sitten jos sattuu tulemaan sitä pakkasta, se on jo -20 asteessa ihan raatelevan kylymää kiitos tuulen ja meri-iliman.
• Selkeän nelijän vuojenajan puuttuminen: Haluan asua paikassa, jossa on selekiästi nelijä eri vuojenaikaa ja jouluna lunta. Tai yleensäki, että talavi ei tarkota ikuisesti jatkuvaa syksyä eli seittemää kuukautta saatanan liukkaita pyöräteitä, vesisajetta ja pimeyttä.
• Melu: Ikinä ei ole täysin hilijaista, melusaastetta valuu aina jostaki ja se on henkisesti todella uuvuttavaa, autot rallaa ohi, hälytysajoneuvot huutaa ja moottoritie kohisee, vesisateen ropinan sijasta kuuntelee naapurin vasarointia tai sitten naapurien lasten kilijuntaa, joka heijastelee asfaltoidusta pihasta ja ympärille rakennetuista taloista voimistuen.
• Valosaaste: Myös valosaastetta tuluvii ikkunoista sisään yölläkin ja jos vaikka haluaisi joskus mennä ihan pimiään mettään tai ihailla tähtitaivasta, sekään ei onnistu ko kaikenmaailman valot loistaa yötä päivää.

Kaiken kaikkiaan täällä on vaan aina niin meluisaa, rauhatonta ja levotonta, että meikäläinen ei vaan jaksa. Tuntuu siltä, että roppa on ainaisessa hälytystilassa. Minä arvostan rauhaa, tilaa ja hilijaisuutta. Sitä, että voin olla sosiaalinen sillonko haluan, tai vaihtoehtoisesti mennä mummolaan istumaan hilijaa keittiön pöyän ääreen juomaan kahavia ja tuijotella pihamaalle laskevaa hämärää. Omaa, isoa pihaa ja luonnon läheisyyttä. Sitä, että voin halutessani mennä lenkille mettään ja olla näkemättä ainuttakaan ihimistä. Että voin päästää koiran pihalle kuselle uluko-ovesta ja huikata sen sitten takaisin sisälle.

Minä en halua päästä joka päivä shoppailemaan ja kahaville keskustaan. Pärijään iliman jatkuvaa baareissa juoksemista ja osaan käyä kaupassa 8-21 välisenä aikana. Ainut mitä jään Oulusta kaipaamaan sittenkö käännän nokan kohti pohojoista, on tänne jäävät ystävät, gluteenittomien tuotteitten valikoima kaupassa, noutosushi ja gluteeniton pitsa. Ystäviin voi onneksi pitää yhteyttä ja nähä asuinpaikkakunnasta huolimatta (niinkö muutenkaan saisin koskaan aikaiseksi kyläiltyä esimerkiksi ystäväni Olokin luona, ko se asuu toisella puolella kaupunkia), sushia ja pitsaa tehä ite ja gluteenittomia tuotteita ostaa varastoon.

Tuli nämät jutut vaan taas mieleen, ko luin tämän päivän (14.12.2014) Lapin Kansan pääkirjotusta, jossa viitattiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hiljattain julukaisemaan tutkimukseen, jonka muukaan maaseu'ulla asuvat kaupunkilaisia onnellisemmat ihimiset, vaikka kaupunkilaiset kokevatkin terveytensä paremmaksi. Ilimeisesti kaupunkilaisten terveys oli myös konkreettisesti mitattuna parempi ko maaseu'un ihimisten (esim. ylipaino). Itelläni tuli mieleen, että tuolla syrjemmässä esimerkiksi ulukonäköpaineet tai kaiken maailman terveystrendien seuraamiset ei ehkä kosketa ihimisiä samalla tavoin ko kaupungissa. Näin ollen siellä voi olla onnellisempi ja tyytyväisempi pari kiloa lihavampana. Se kaupunkilainen taas, joka on teheny myös ulukonäöstä ja tervey'estä yhen suorittamisen kohteen, saattaa olla ihannemitoissa, mutta joutuu koko ajan tekemään sen eteen asioita, joita ei ehkä oikiasti ees haluaisi tehä. Yleistys, mutta näinkin voi olla.

Toisaalta myös heikompi terveystilanne maaseu'ulla saattaa johtua huonosti saatavalla olevista palaveluista. Lapin Kansan pääkirjotuskin muistuttaa ihimisten oikeu'esta saaha palaveluita asuinpaikasta riippumatta. Ja yleensäkin ihimisten oikeu'esta asua siellä, missä haluaa. Oli se sitten syrjässä tai kaupungin ytimessä. 

Minulle kaupunki, etes sen laitamat tai länsirannikko yleensäkään ei ole oikia paikka. Sen vuoksi koen itteni täällä ajoittain hyvin onnettomaksi. Mutta net samat syyt, joita olen tuolla ylempänä luetellut, voi kiristellä myös kaupunkilaisen hermoja, vaikka ei ehkä samassa mittakaavassa. Se, että on tottunu tähän massojen mukana ryömimiseen ja ahtauteen ja asenteeseen, jossa välitetään ja huomioidaan vaan ittensä, oltiin sitten kaupassa tai liikenteessä, ei tarkota sitä, etteikö samat asiat voisi heijastella silti heijänkin vointiinsa.

Tai en tiijä, ehkä minä olen vaan tottunut niin hyvään.