maanantai 8. joulukuuta 2014

Kaamoskuvia

Lupasin kaivaa niitä päivän valakenemiskuvia teille ja tässäpä niitä sitten. Kuvat on otettu pari vuotta sitten vuojen lyhyimpänä ja pimeimpänä, kirpakkana pakkaspäivänä. Kaamos ei suinkaan siis tarkota pimeyttä, vaikka auringonvalo aika vähiin käyki eikä lopulta ees nouse horisontin yläpuolelle ollenkaan. Meillähän tuo varsinainen auringoton aika on varsin lyhyt, esimerkiksi Utsjoella aurinko ei nouse joulukuussa ollenkaan. Oululainen märkä ja lumeton pimeys onki minun mielestäni jotaki ihan muuta ko kaamosta.







Nämä ensimmäiset kuvat on otettu yheksän jäläkeen aamulla, ensimmäiset nuin kymmenen yli yheksän ja viimiset ehkä varttia vaille kymmenen.  Loput kuvat ovat samalta päivältä nuin 11-12 aikoihin otettuja. Bannerin kuvakin on itte asiassa otettu samalla reissulla.






Ei sitä tartte taas ihimetellä, miksi koti-ikävä aina sillon tällön vaivaa, etenkin tähän aikaan vuojesta. Tosin tuona jouluna olin Oulussa suunnilleen yhtä pitkään ko nytkin ja silloin kyllä myös täällä oli jo joulukuussa lunta ja meleko kovat pakkasetkin.

2 kommenttia:

  1. Voi niin kauniita kuvia! Aivan ihania maisemia, vaikkakaan en uskaltais tuolla yksin kulkea viittäkymmentä metriä kauemmaksi autosta, talosta tai muusta tukikohdasta. Karhuja, susia ja muita murhanhimoisia vilisee joka puolella pelottavan paljon.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Heh, taitaa karhut olla talavella unten mailla, niistä ei palijon vaaraa silloin ole, eikä juuri muutenkaan. Susiakaan ei meijen perällä kyllä haitaksi asti ole, toisin ko esim. Kainuussa. Muutoinkin mettän elukat haistaa ihimisen jo kaukaa ja harvemmin niillä ihimiselle asiaa on. Kerran elämässäni oon karhun nähäny kaukana auton ikkunasta, jäläkiä vähän usiammin, susia en ikinä. Kuinka monta kertaa kontio on pusikossa katellu, sitä en tiijä. Palijon enemmän minä kaupungissa pelekään liikkua, suotta sitä mettää ja elukoita pelekää, enemmän se ihiminen tahtoo toiselle ihimiselle pahaa ja on murhanhimoinen.

    VastaaPoista

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!