sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Pakkaspäivä kuvina

Meillä oli tänä aamuna taas mittari hiipinyt salakavalasti -33 asteen puolelle, onneksi uskoin enemmän yr.nohon ko Ilimatieteenlaitoksen ennusteeseen ja kantelin puita eilen sisälle, sillä net tuli tarpeeseen nopiammin ko uskoinkaan. Tänään ei ole pahemmin mieli tehenyt pistää nokkaa ulos, mutta koska karvainen kaveri, se on vähintäänkin pakollista jossain määrin. Niinpä otin päivän pienelle ulukoiluhetkelle sormien paleltumisen uhallakin kameran matkaan ja nappasin muutaman kuvan pakkasen valtakunnasta.

pakkaslunta



äkkiä ennenkö varpaat paleltuu!
Tässä vaiheessa koiralla riittää vielä intoa riipiä ohimennen lumisia oksia ja pelemuuttaa höyhenenkevyttä pakkaslunta, mutta hyvin äkkiä jalat alakaa sätkiä ja tarpeitten tekemisen jäläkeen kulukusuunta kääntyy hyvin äkkiä takaisinpäin. :D 


ekkö nä jo tuu, nyt on jo kiire sisälle!

juoksujalakaa takaisin sisälle
Ja loppumatkasta onkin jo niin kiire, että hijas köntys kameran kanssa ei meinaa perässä pysyä ko kaveri napottaa jo portailla ja ojentelee tassujaan siihen malliin, että kylymä on. Ulukona telemuamista rakastavalle koiralle nämät pakkaskelit mahtaaki olla vielä ihimisiä rankempia. Saa nähä kauanko se jaksaa piettää näin kovia pakkasia, huomenna täytynee kärrätä lisää puita jo sisälle...

2 kommenttia:

  1. Juu'u pakkasulkoilussa menee enemmän aikaa pukeutumiseen ja riisuutumiseen kuin siihen itse ulkoiluun.
    Kannatti kuitenkin uhmata pakkasherraa, kun saldona on aivan mahtavia kuvia.
    Lämpöisiä villasukkia sekä roihuavaa takkatulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis kommentista ja kauniista sanoista! :) Paksut vaatekerrokset on kyllä tällä hetkellä ulukoilussa kaiken a ja o.

      Poista

Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!