Maisterin ajatuksia

Kuten Instagram-seuraajat ko tietävätkin, maisteroiduin vihdoin sitten kuluneella viikolla ja tänään päätin hieman pysähtyä miettimään tätä ihimisen elämää.  

Takana on 25 vuotta elämää ja olen naimisissa, minulla on työssäkäyvä ja minulle maailman parhain aviomies, asutetaan maailman ihaninta omakotitaloa, meillä on koira ja meikäläisellä nyt myös ammatti. Eilisestä lähtien en ole enää ollu opiskelija, vaan työtön työnhakija. Näin seuraavan syntymäpäivän kynnyksellä haluan jotenkin ajatella, että ikääni nähäden asiat on aika mallillaan. 

Miten palaset on sitten loksahelleetkin näin paikoilleen. En tiijä. Ehkä yksi taikasana on siinä, etten ole koskaan asettanut ittelleni mitään aikarajoja tai miettinyt, että sen ja sen ikäisenä pitäisi olla sitä, tätä ja tuota. Päin vastoin, joskus muistan ajatelleeni, että olen valamistuessani tämän ikäinen ja se kuulosti suorastaan hirvittävältä. Mutta kai minä olen siinä mielessä onnekas, ko hyvin monella osa-alueella elämässä ei nyt tarvitse miettiä, että mitähän sitä sitten. 

En ees muista pelätä niin palijon kaikkia uutta ja ihimeellistä, ko kaikki ympärillä on niin hyvin. 

Tänään kokkasin itelleni katkarapurisottoa ja join sen seurana vastoin kaikkia taiteen sääntöjä (lahajaksi saatua) punaviiniä. Yllättävän hyvä makuyhistelmä. Ei ehkä ihan ensimmäinen, mitä suositeltaisiin, mutta minä olen ruukannut rymytä menemään ihan omia reittejäni, niin ruoan ko elämänki kanssa.