Puhelin tuossa aijemmin, että käytiin hakemassa vahavistusta meijän huonekaluihin hieman ulukopuolelta. Instagramia kurkkineet jo tietääkin, että kyseessä on astiakaappi. Eikä mikä tahansa kaappi, vaan kaappi, jonka meikäläisen pappa on aikanaan poikamiehenä ostanut itelleen. Siihen aikaan kyseinen kaappi on ollut täynnä kirjoja, mutta kirjat on jääneet matkan varrelle. Niin oli myös kaappi jäänyt, sillä se majaili näihin päiviin asti isän lapsuu'enkodissa Pahkakummussa, joka on aikanaan jäänyt sukulaisten omistukseen.
Kiitos mummin se nyt kuitenkin sitten muutti meille ja ratkaisi meikäläisen astiansäilytysongelmat kertaheitolla. Sukulaiset tuumasivat, että kaappia oli aijemmin siirretty vanahan talon vintillä, jossa se oli iät ja ajat ollut yhdessä ja samassa nurkassa. Heti siirto-operaation jäläkeen oli vintissä alakanut kuulua kummallisia kolinoita. Lupasivat siis kummituksen matkaan.
Meitähän ei tämä ollenkaan haitannut, meillä ko löytyy omasta takaa jo ovivahti, joka käy sulukemassa uluko-oven jos sen jättää selijälleen, eikä muista pönkätä. Ihan sama, tuuliko vai ei. Hetken päästä selijälleen jätetty ovi kuitenkin painuu kiinni. Mielestäni hyvin ystävällistä toimintaa, eikä olla tähän puututtu mitenkään, vaikka kieltämättä joskus ärsyttääkin ko unohtaa laittaa pönkän.
Naruskan mökillä ollaan jou'uttu usiamman kerran huomaamaan, että joku tekee pieniä källejä, kuten lyö yhtäkkiä sulakkeen kiinni ja sähköt poikki, siirtelee kumisaappaita ja muuta. Eikä olla ainoita, jokka tämmösiä hommia on havainnu. Ei meitä haittaa, ollaan koitettu vaan kertoa, että omaa väkeä ollaan. Viimeksi saatiinkin olla ihan rauhassa. Meillä on siis kummituksiin varsin hyvät välit, että kaappien mukana muuttavat kummitukset ei palijon hetkauta.
Samalla tulin hups vain muuttaneeksi vähän alakerran tuvan järjestystäkin. Mutta minusta se on näin aika järkevä, ko kahta ihan erilaista lipastoa ja kaappia ei vaan voinut olla vierekkäin. Tuli jotenkin tilavampi olo, eikä keinutuoli oo enää tiellä. Lipastokin löysi ihan järkevän paikan toisaalta, kuvaa en vaan vielä ottanut ko homma on vähän kuitenkin vaiheessa. Tuon koiran häkinkin olisin halunnut oikiasti hävittää tuolta nurkasta pois ja taitella kasaan ja talteen, mutta en yksinkertaisesti raaskinut ko piski tälläkin hetkellä rotkottaa omassa kömmötissään selijällään ja kuorsaa. Eikä se oikein alahaalla sovi minnekään muualle. Kotoisasti aina herään siihen ko koira vaihtaa yöllä nukkumapaikkaa ja kömpii omalle paikalleen räminän kanssa. Ehkä sitten jos joskus tekisi/hommaisi koiralle toisenlaisen pedin.
Mutta tuo kaappi! Ohan se aivan ihana! Olin ajatellut tuolle seinälle yksinkertaisesti avohyllyjä, joille laittaa nuita astioita, mutta tämä on kymmenen kertaa parempi ratkaisu. Nyt kaikki astiat pysyy tuolla lasin takana suojassa pölyltä, ko osa on kuitenkin lähes jokapäiväisessä käytössä. Lukollisen oven taakse sain piiloon samaa roinaa, jota ennen oli lipaston päällä keräämässä pölyä. Ja säilytystilaa on vielä roimasti jälijelläkin.
Kaapin päälle tömäytin vanahan Riihimäen lasin Ilves-purkin. Saapa nähä, mitä siihen keksisi laittaa sisälle, vai laitanko mitään.
Keinutuolin alla on myös muuten uusi räsymatto. Tai siis, "uusi", jonka äiti oli löytänyt varastosta. Keräsin matkaani ja ilimotin että kyllä sille jostain paikka löytyy. Ihanat värit, joten mukava, ettei tarvinut ees keksimällä keksiä sille paikkaa. :D Matolla on koiran uusi lelu, jonka tilasin sille Mustin ja Mirrin alennusmyynnistä samalla ko tilasin säkin ruokaa. Aivan ihana sekin, eikö! Sopii mattoonkin. Hinnasta pois 70 %, joten jopa raaskin tilata. Hartau'ella tuo piski on sitä kyllä nyt pitänytkin.
Ja niin, siitä kummituksesta. Eipähän tuo ole meikäläiselle ainakaan vielä ilimineerannut pahemmin ittiään muuten, kuin yrittämällä rämäyttää hyllylevyn päähän kaappia pyyhkiessäni. Ilimotin topakasti, että meillä ei semmosta käytöstä suvaita ja olla saa, mutta pitää olla ihimisiksi. Että koittaa nyt vaan sopeutua siihen, että täällä ollaan. Sen jäläkeen taisi muutaman kerran ujosti ra'ottaa kaapin ovea itekseen ja kurkkia sieltä, että mihinkäs sitä ollaan tultu. Ilimeisesti tuumasi kodiksi, ko ei oo sen jäläkeen havaintoja tehty. Ite vähän luulenkin, että se ryhtyi levottomaksi edellisessä paikassa, koska ei ollut kotonansa. Täällä vähän äkseerasi ensin, ko ei tiennyt, että minne nyt on jouduttu.
Mutta eipä olisi tuokaan säilytysongelma voinut paremmin ratketa! Kaappi on ko tehty meille, se on komia ko mikä ja vielä varsin hyväkuntoinen. Uskotteko, jos sanon, että asioilla on tapana järjestyä ja kaikella useimmiten joku tarkotus, ko vaan malttaa mielensä ja on kärsivällinen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tuliko kommentoitavaa? Kerro ihimeessä!